Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut pienten lasten vanhemmat jaksatte sekoamatta?
10.12.2018 |
Minulla on vain yksi lapsi, 1-vuotias. Tämä on aivan kamalaa, kun ikinä ei saa tehdä mitään ilman että tuo roikkuu jalassa kiinni. Jos otan askeleenkin hänestä poispäin, alkaa hirveä huuto. Nyt tämä on jotenkin erityisen pahana. Ajattelin tänään viedä tuon pihalle leikkimäön, mutta en saanut edes pukea rauhassa, niin lähti kaikki motivaatio ja ei enää itseäni kiinnostanut lähteä.
Nyt kun tuo nukkuu, en jaksa mitään muuta kuin maata sohvalla. Kotipalvelua olisi mahdollista saada, mutta olen niin loppu etten edes jaksa soittaa varata aikoja. Jos joku neuvolan perheohjaaja käy välillä juttelemassa, se on pahempaa kuin lapsen kanssa kahdestaan oleminen, kun ei saa juteltua kun tuo lapsi koko ajan tunkee lähelle.
En kaipaa kyllä täältäkään mitään ratkaisua tähän, vaan enemmän jotain omia kokemuksia, että mikä on saanut teidät olemaan antamatta lastanne pois?
Kommentit (99)
Tuolla lailla syntyy ns välttelevä kiintymyssuhde.
Ei hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tarvitsisi terapiaa. Tuo ei ole millään asteikolla terve reaktio.
Minun äitini oli aikoinaan tuollainen. Ei kyennyt näkemään tilannetta lapsen kannalta, vaan aina juoksi pois tilanteista, joissa lapsi ”vaati” jotain. Muistan mm kun kerroin koulussa ikävästä tilanteesta. Hän juoksi siltä iatumalta naapuriin valittamaan, miten raskasta hänellä on, kun aina on jotain. Normaali ihminen lohduttaisi sitä lasta.
Minua muistelee ”hankalana lapsena”. Kaikki tilanteet joissa hänen olisi pitänyt unohtaa se oma napa olivat ja ovat yhä ”hankalia”.
Ja tuota lapsen hylkäämistä jauhoi ihan ääneen. Uhkaili sillä.
On ihan normaalia ensimmäisen lapsen kanssa. Onko sinulla lapsia?
Normaalia uhata lasta hylkäämisellä??
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomautuksena, mä olen muuten nauttinut suuresti pikkulapsiajasta (anteeksi), mutta toi ettei saa itse puettua rauhassa ulkoilua varten on mun suuri ärsytyksen aihe! Mulla on 10v, 4v ja vauva, ja tuntuu, että olen nyt sen 9 vuotta pukenut taaperon/laittanut leikki-ikäiselle ulkovaatteet valmiiksi ja poikkeuksetta käy niin että kun yritän hetken rauhassa miettiä mitä itse laitan päälle etten palellu tai kastu, niin ovelta alkaa kuulua jäätävää valitusta kuumuudesta/vetoketjusta/muista ongelmista. Ehkä tuossa oli pieni tauko kun keskimmäinen oli vauva ja esikoinen 6v. Mutta nyt jatkunee taas vähintään 3 vuotta.
Tsemppiä ap.
Ne omat vaatteet kannattaa a) hankkia mahdollisimman simppeleinä ja b) ottaa valmiiksi ennen kuin pukee yhtään lasta.
Itselläni on pitkä untuvatakki ja putkimalliset jalkineet. Niissä menee noin sekunti pukea päälle ja otan ne aina ensin esiin.
Muutimme myös kun esikoinen oli kaksi. Nykyisessä talossa on aidattu etupiha ja lasinen ulko-ovi. Voin laittaa lapset sitä mukaa ulos kun ovat pukeneet.
Lapsellasi ei ole kuin sinut, rakasta häntä, ota syliin kun haluaa. Yksivuotias on niin kovin pieni ja tarvitsee sinua ihan kokoajan, koita ymmärtää tämä tosiasia. Ja ennenkaikkea, kasva aikuiseksi ja ymmärrä roolisi. Sä et tiedä miten nopeaa tuosta ihanasta takertujasta tulee ovia paukutteleva teini. Te olette yhteisen elämän alussa, tee siitä hyvä molemmille. Se olet sinä joka teet lapsellesi lapsuuden.
Minulle syntyi aikanaan neljän vuoden sisällä kolme lasta, ja olihan se tohinaa. Välillä oli pakko laittaa nuorimmainen sisällä rattaisiin istumaan, valjailla kiinni, että sai kahden muun kanssa tehtyä tarvittavat. Ihan normaali parikymppinen hänestä silti on kasvanut, kuten vanhemmista sisaruksistaankin :)
Oma asenne ja ajatusmaailma siinä varmaan kaikkein tärkeintä on. Jos ajattelisi niin, että tämä nyt on tämmöistä, ja kohta sitten on semmoista. Että kyllä ne asiat tästä hoituvat. Ap tsemppiä sinulle, tilanteet muuttuvat nopeasti. ja lapsi kasvaa Pidä itsestäsi huolta, syö riittävästi ja terveellisesti ja lepää/nuku aina kun mahdollista. Ja jos liikaa alkaa ahdistaa, niin hae ajoissa apua. Ja muista, ette suinkaan ole ainoa joka on tuossa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä pikkulapsiaika oli kaikkea muuta kuin ihanaa aikaa. Vaikka sanotaan että aika kultaa muistot, niin en mä sitä edelleenkään kaiholla muistele vaikka siitä on jo 10 vuotta. Inhosin varmaan jokaista päivää. Paras vaihe on nyt kun lapset alakoulussa. Tästä mä nautin.
Mulla on 8-kuinen, jolla on nyt kovasti vierastusvaihe käynnissä. Isänsä kanssa voin jättää ilman huutoa, mutta muuten se vaan huutaa jos menen vessaankin. Jos istun vieressä lattialla (ideana, että lapsi leikkii vieressä leluillaan), niin eihän se anna mun olla rauhassa, vaan kitisee ja takertuu jalkaan/kerjää syliin. Tee siinä sitten ruokaa tai siivoa tuollainen 10-kiloinen paino jossain kantorepussa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
että voi olla ärsyttäviä nuo "pikkulapsiaika on auvoa jälkikäteen" jeesustelijat, jotka ei voi edes empatiaa tuntea muita äitejä kohtaan vaan pitää koko ajan esittää että ihanaa on. kyllä äideillä saa olla rankkaa tai joskus miettiä että mitä tuli tehtyä. pahempaa olisi negatiivisuuden tukahduttaminen.
voimia ap:lle. kliseistä, mutta aika auttaa. arjessa aikaa saa kulumaan ulos rystäytymisellä ja siellä olemalla, lapsikin väsyy siinä vähän.
No kyllä ärsyttää, että et kykene käsittämään, että jotkut oikeasti nauttivat pikkulapsiajasta, esim.me, elämä on oikeasti hauskaa ja ihanaa. Millä oikeudella sinä sanot että se on esittämistä tai jeesustelua?
kukaan ei kiellä teitä nauttimasta, enkä missään väittänyt sitä esittämiseksi. tarkoitin jeesustelijoilla niitä, jotka tässäkin ketjussa yleistää kokemuksensa ainoaksi sopivaksi ja täten tavallaan kumoaa ap:n aloituksen, ikään kuin hän ei saisi valittaa tai olisi huono äiti kun ei osaa nauttia. kaikille se kokemus ei kultaannu edes ajan kanssa, kun on jatkuva väsymys. joten ymmärrystä ja empatiaa tosi negatiivisiinkin tunteisiin soisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
että voi olla ärsyttäviä nuo "pikkulapsiaika on auvoa jälkikäteen" jeesustelijat, jotka ei voi edes empatiaa tuntea muita äitejä kohtaan vaan pitää koko ajan esittää että ihanaa on. kyllä äideillä saa olla rankkaa tai joskus miettiä että mitä tuli tehtyä. pahempaa olisi negatiivisuuden tukahduttaminen.
voimia ap:lle. kliseistä, mutta aika auttaa. arjessa aikaa saa kulumaan ulos rystäytymisellä ja siellä olemalla, lapsikin väsyy siinä vähän.
No kyllä ärsyttää, että et kykene käsittämään, että jotkut oikeasti nauttivat pikkulapsiajasta, esim.me, elämä on oikeasti hauskaa ja ihanaa. Millä oikeudella sinä sanot että se on esittämistä tai jeesustelua?
kukaan ei kiellä teitä nauttimasta, enkä missään väittänyt sitä esittämiseksi. tarkoitin jeesustelijoilla niitä, jotka tässäkin ketjussa yleistää kokemuksensa ainoaksi sopivaksi ja täten tavallaan kumoaa ap:n aloituksen, ikään kuin hän ei saisi valittaa tai olisi huono äiti kun ei osaa nauttia. kaikille se kokemus ei kultaannu edes ajan kanssa, kun on jatkuva väsymys. joten ymmärrystä ja empatiaa tosi negatiivisiinkin tunteisiin soisin.
Ei kukaan ole vaatinut nauttimaan, mutta asiallista äitiyttä on kyllä kyselty. Onhan tuo nyt aikamoista sontaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan ole vaatinut nauttimaan, mutta asiallista äitiyttä on kyllä kyselty. Onhan tuo nyt aikamoista sontaa.
ei näitä purkauksia kannata tahallaan alkaa ymmärtämään väärin. pointti oli se, että joskus saa valittaa aika rajunkin kuuloisesti, varsinkin randomilla nettipalstalla. se ei tarkoita sitä että lapselle olisi ilkeä tai antamassa pois.
varmasti kaikki neuvoillaan hyvää tahtovat, mutta semmoinen aika kultaa muistot lepertely ei tehoa kaikkiin varsinkaan akuutissa stressissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan ole vaatinut nauttimaan, mutta asiallista äitiyttä on kyllä kyselty. Onhan tuo nyt aikamoista sontaa.
ei näitä purkauksia kannata tahallaan alkaa ymmärtämään väärin. pointti oli se, että joskus saa valittaa aika rajunkin kuuloisesti, varsinkin randomilla nettipalstalla. se ei tarkoita sitä että lapselle olisi ilkeä tai antamassa pois.
varmasti kaikki neuvoillaan hyvää tahtovat, mutta semmoinen aika kultaa muistot lepertely ei tehoa kaikkiin varsinkaan akuutissa stressissä.
Missä ihmeen akuutissa stressissä?
”Lapsi tunkee lähelle, yöööök”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommaa itsellesi vastamelukuulokkeet ja pistä penska leikkikehään/sitteriin.
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmeen akuutissa stressissä?
”Lapsi tunkee lähelle, yöööök”
Kyllä äitiys voi stressata ja uuvuttaa. Jatkuva unenpuute ja ajatuksen katkeaminen huutoon stressaa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa rakastaako lastaan. Eikä lapsi itsessään ällötä vaan lapsen kokoaikainen koala-tyylinen kiinnipitäminen ottaa hermolle.
Tuollainen vihjailu että äidit jotka tällaisesta purkaa tuntojaan jotenkin vieroksuisivat tai tuntisivat etoa lapseen on aika ilkeätä. Kiva jos sulla on kaikki mennyt auvoisasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmeen akuutissa stressissä?
”Lapsi tunkee lähelle, yöööök”
Kyllä äitiys voi stressata ja uuvuttaa. Jatkuva unenpuute ja ajatuksen katkeaminen huutoon stressaa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa rakastaako lastaan. Eikä lapsi itsessään ällötä vaan lapsen kokoaikainen koala-tyylinen kiinnipitäminen ottaa hermolle.
Tuollainen vihjailu että äidit jotka tällaisesta purkaa tuntojaan jotenkin vieroksuisivat tai tuntisivat etoa lapseen on aika ilkeätä. Kiva jos sulla on kaikki mennyt auvoisasti.
Normaali ihminen ei yökkäile pienen lapsen tarpeille ja leiki draamakuningatarta, jos ei saa pukea sukkaa rauhassa.
Asiat voi ilmaista monilla tavoin. Ja niihin voi suhtautua monella tapaa.
Ap vaikuttaa ihan vaan sairaalta ja lapselliselta. Hänellähän sitäpaitsi kävi siellä jo keskusteluapua ja muu apu olisi puhelonsoiton päässä. Mutta hän nyt vaan haluaa keskittyä mankumaan ja kasvatta,aan lapsensa kieroon.
Kuulostaa ikään liittyvältä kehitysvaiheelta. Tuollaisia ne lapset tuossa iässä ovat. Vessaan ja suihkuun on turha haaveilla menevänsä yksin tai ilman hirveetä huutoa. Äiti on maailman tärkein ja äidin pitää näkyä koko ajan! Alussa sen huudon kuunteleminen oli ärsyttävintä. Mutta usko tai älä siihen karjuntaankin tottuu. Lopulta sitä vain toteaa muksulle, että tämä maailma ei nyt pyöri vain sinun napasi ympärillä. Nyt äiti laittaa ruokaa ja piste. Muista, että onnellisuus on pitkälti myös asenne. Mä heräsin tähän yksi kerta, kun hain kuopuksen kanssa esikoista muskarista. Kuopus karjui uhmiksessaan jotain saavuttamattomissa olevaa asiaa ja mä kävelin, hymyilin ja mietin, että onpa kaunis päivä!
Vierailija kirjoitti:
Normaali ihminen ei yökkäile pienen lapsen tarpeille ja leiki draamakuningatarta, jos ei saa pukea sukkaa rauhassa.
Asiat voi ilmaista monilla tavoin. Ja niihin voi suhtautua monella tapaa.
Ap vaikuttaa ihan vaan sairaalta ja lapselliselta. Hänellähän sitäpaitsi kävi siellä jo keskusteluapua ja muu apu olisi puhelonsoiton päässä. Mutta hän nyt vaan haluaa keskittyä mankumaan ja kasvatta,aan lapsensa kieroon.
Miksi asiat pitäisi ilmaista eri tavoin? Ihan hyvä vaan että on olemassa sellainen kolkka missä saa purkaa tuntojaan ilman että kukaan tuttu tuomitsee heti huonoksi äidiksi. Näitä tekstejä ei ole kukaan asiaanliittyvä näkemässä, eikä netissä tilanteen jälkeen purettu turhautuminen vaikuta lapseen mitenkään. Monta kertaa on nähty että stressin ja masennuksen piilottelu ja vähättely vain pahentaa tilannetta ja aiheuttaa syyllisyyttä.
Saat olla sitä mieltä, ettei äitiyteen liittyviä negatiivisia tunteita saa purkaa edes anonyymisti netissä, mutta aika karua se on. En usko että monikaan äiti yhtään kertaa tuskastumatta tai vuodattamatta selviää lapsen ensimmäisistä vuosista. Joskus vuodattaminen on ihan tervettä, eikä tarkoita että lapsi kasvaa kieroon tai että itse lapselle sanoisi samat asiat tai edes mitään ilkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaali ihminen ei yökkäile pienen lapsen tarpeille ja leiki draamakuningatarta, jos ei saa pukea sukkaa rauhassa.
Asiat voi ilmaista monilla tavoin. Ja niihin voi suhtautua monella tapaa.
Ap vaikuttaa ihan vaan sairaalta ja lapselliselta. Hänellähän sitäpaitsi kävi siellä jo keskusteluapua ja muu apu olisi puhelonsoiton päässä. Mutta hän nyt vaan haluaa keskittyä mankumaan ja kasvatta,aan lapsensa kieroon.
Miksi asiat pitäisi ilmaista eri tavoin? Ihan hyvä vaan että on olemassa sellainen kolkka missä saa purkaa tuntojaan ilman että kukaan tuttu tuomitsee heti huonoksi äidiksi. Näitä tekstejä ei ole kukaan asiaanliittyvä näkemässä, eikä netissä tilanteen jälkeen purettu turhautuminen vaikuta lapseen mitenkään. Monta kertaa on nähty että stressin ja masennuksen piilottelu ja vähättely vain pahentaa tilannetta ja aiheuttaa syyllisyyttä.
Saat olla sitä mieltä, ettei äitiyteen liittyviä negatiivisia tunteita saa purkaa edes anonyymisti netissä, mutta aika karua se on. En usko että monikaan äiti yhtään kertaa tuskastumatta tai vuodattamatta selviää lapsen ensimmäisistä vuosista. Joskus vuodattaminen on ihan tervettä, eikä tarkoita että lapsi kasvaa kieroon tai että itse lapselle sanoisi samat asiat tai edes mitään ilkeää.
Tässä tapauksessa yksi syy lapsen käytökseen on kyllä ihan se, että lapsi vaistoaa äidin yökkivän asenteen. Kuvottaa edes lukea tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Tässä tapauksessa yksi syy lapsen käytökseen on kyllä ihan se, että lapsi vaistoaa äidin yökkivän asenteen. Kuvottaa edes lukea tuollaista.
Lapset kyllä kitisee ja vänkää vastaan tietyssä iässä ihan riippumatta siitä, kuinka aurinkoinen äiti on. Tämä se tästä vielä puuttuu, että lapsen kiukuttelu laitetaan äidin asenteen syyksi. Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tapauksessa yksi syy lapsen käytökseen on kyllä ihan se, että lapsi vaistoaa äidin yökkivän asenteen. Kuvottaa edes lukea tuollaista.
Lapset kyllä kitisee ja vänkää vastaan tietyssä iässä ihan riippumatta siitä, kuinka aurinkoinen äiti on. Tämä se tästä vielä puuttuu, että lapsen kiukuttelu laitetaan äidin asenteen syyksi. Huh huh.
No kun se on äidin syy. Torjuva mielenterveysongelmainen äiti saa juurikin sitten tuota ”hankalaa” käytöstä. Kokeile vaikka olla itse hyväntuulinen, ystävällinen, lapsen kohtaava ja rauhallinen. Koko kodin tunnelma rauhoittuu ja asettuu melkein kuin taikaiskusta.
Sivuhuomautuksena, mä olen muuten nauttinut suuresti pikkulapsiajasta (anteeksi), mutta toi ettei saa itse puettua rauhassa ulkoilua varten on mun suuri ärsytyksen aihe! Mulla on 10v, 4v ja vauva, ja tuntuu, että olen nyt sen 9 vuotta pukenut taaperon/laittanut leikki-ikäiselle ulkovaatteet valmiiksi ja poikkeuksetta käy niin että kun yritän hetken rauhassa miettiä mitä itse laitan päälle etten palellu tai kastu, niin ovelta alkaa kuulua jäätävää valitusta kuumuudesta/vetoketjusta/muista ongelmista. Ehkä tuossa oli pieni tauko kun keskimmäinen oli vauva ja esikoinen 6v. Mutta nyt jatkunee taas vähintään 3 vuotta.
Tsemppiä ap.