Millaiset ihmiset viihtyvät paljon yksin? Oletko

Vierailija kirjoitti:

Ketjun perusteella paljon yksin viihtyvät ovat melkoisen itseriittoisia ja itseensä ja omaan seuraansa tyytyväisiä. Monissa kommenteissa yksin viihtyvät kuvailevat itseään kuitenkin "lauman johtajiksi" ja seurallisiksi ja sanavalmiiksi tyypeiksi. Nämä ovat luonnollisesti subjektiivisia näkemyksiä, olisi kiinnostavaa lukea edes yksi ulkopuolinen arvio ko. tyypeistä.

No itse olen itseriittoinen ja viihdyin paremmin yksin kuin seurassa. Tämä ei tarkoita, ettei ole sosiaalisia taitoja. Kun olosuhteiden pakosta joutuu ihmisten seuraan, introvertti osaa ekstroverttiä herkemmin ottaa toiset ihmiset huomioon ja keskustelussa myös kuunnella toisia eikä pelkästään nauti itsensä esiintuomisesta. Minun on helppo tutustua kaikenlaisiin ihmiseen ja sosiaalisissa tilanteissa käytyä ystävällisesti ja huomaavaisesti, joten vedän ihmisiä puoleeni. En vaan itse mitenkään nauti sosiaalisesta elämästä. Mieluiten olen yksin ja puuhailee omiani .

Introvertti olen. En jaksa small talkia. Mikään ei ole tylsempää. Minua kiinnostaa ihmisissä juuri ne asiat, joista ei puhuta. Lisäksi kärsin aistiyliherkkyydestä ja kovaäänisten ihmisten läsnäolo kuormittaa. 

Olen ollut yksin viihtyvä aina, en tosin tiedä mistä se johtuu. Jo lapsena kun vanhemmat käskivät pihalle leikkimään muiden kanssa, niin ovesta ulos päästyäni kun kukaan ei nähnyt menin läheiseen metsään ja kiipesin puuhun. Saatoin viettää siellä koko päivän autoja ja naapureita katsellen sekä omissa mielikuvituksissani eläen. Minulla on yksi läheinen ystävä ollut koko elämäni ajan ja jaksan antaa hänelle sen kaiken energian jota hän tarvitsee, muiden kanssa en jaksa sosialisoida. Kumppani löytyy ja hän ymmärtää sen jos välillä vajoan johonkin omiin ajatuksiini. Nautin elämästä kunhan saan elää näin, enkä ole pakotettu ihmismassojen keskelle.

N29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sellainen eli introvertti. Minulla on rikas mielikuvitus/ajatusmaailma, en tarvitse edes mitään tekemistä vaan voin viihtyä ihan vain omissa ajatuksissani, usein tosin teen samalla käsitöitä. Väsyn sosiaalisissa tilanteissa. Työni on erittäin sosiaalista ja siis kuormittaa, joten kotiin tultuani tarvitsen lähes aina ensin noin puolen tunnin hiljaisuuden ja lepohetken, vasta sen jälkeen jaksan puolisoni seuraa. Välillä tarvitsen täysin yksinäistä aikaa ja silloin nautin siitä, jos puolisolla on omia menoja.

Tuttavani, työkaverini tai muut ihmiset eivät varmasti pitäisi minua introverttina. Olen usein seurueessa "johtaja", se joka viihdyttää ja on sanavalmis ja nokkela ja toimii oppaana tai johtajana.

Miksi joillakin itseään introverteiksi kutsuvilla on niin kova tarve tuoda itseään esille somessa?

-Introvertti itsekin

Eiköhän siellä somessa ole kaikenlaisia ihmisiä. Somen kautta käyty keskustelu on kaiketi joillekin vähemmän kuormittavaa kuin face-to-face. Itse pysyn somesta erossa ja täälläkin olen harvoin.

Viihdyn parhaiten yksin. Tämä nettiaika oikein korostaa sitä. Tarkoitan tällä sitä, että ihmisten seuraa en kaipaa, mutta jonkunlaista vuorovaikutusta kuitenkin. Olen onnellinen eläessäni aikuisuuttani juuri nyt enkä vaikka montakymmentä vuotta sitten. Silloin en olisi voinut jutella juuri kenenkään kanssa minua kiinnostavista asioista. Netissä en edes ehdi kaikkiin keskusteluihin mukaan. Voin lopettaa juttelun milloin vain ja kukaan ei huomaa. Eikä siitä uuvu!!

Nautin suuresti luonnosta. Koen sen vahvasti. En ole tavannut ihmistä, jolta saisin mitään vastaavaa ilman että se samalla veisi pois jotain.

Olen hyvin onnellinen tästä ominaisuudestani.

Yksin viihtyvästä tulee mieleen (esim. työtoverina) vähän hankala ja arvaamaton ihminen, joka ei puhu eikä pukahda ja josta ei oikein tiedä, mitä tää tyyppi ajattelee vai ajatteleeko mitään. Ei mieltä ylennä keskustella ihmisen kanssa, josta aistii jo metrien päähän, että tyyppi haluaisi päästä eroon meikäläisestä mahdollsimman nopeasti, jotta saisi olla itsensä kanssa. Näillä ihmisillä on ympärillään näkymätön muuri.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut yksin viihtyvä aina, en tosin tiedä mistä se johtuu. Jo lapsena kun vanhemmat käskivät pihalle leikkimään muiden kanssa, niin ovesta ulos päästyäni kun kukaan ei nähnyt menin läheiseen metsään ja kiipesin puuhun. Saatoin viettää siellä koko päivän autoja ja naapureita katsellen sekä omissa mielikuvituksissani eläen. Minulla on yksi läheinen ystävä ollut koko elämäni ajan ja jaksan antaa hänelle sen kaiken energian jota hän tarvitsee, muiden kanssa en jaksa sosialisoida. Kumppani löytyy ja hän ymmärtää sen jos välillä vajoan johonkin omiin ajatuksiini. Nautin elämästä kunhan saan elää näin, enkä ole pakotettu ihmismassojen keskelle.

N29

Nään sieluni silmin pienen ihmisen Tarzanina tutkailemassa maailmaa puun oksalla. :)

Sori ohis

Ei löydy hyvää seuraa joten olen yksin mieluummin kuin huonossa seurassa. Ihmiset osaa olla niin ilkeitä joten ei niiden kanssa kauaa viihdy.

Usein sellaiset, jotka ovat sinut itsensä kanssa. Silloin ei tarvitse jatkuvaa seuraa peittämään omia ajatuksia. 

Viihdyn hyvin itsekseni. En siedä tätä nykypäivän hitaiden mukaan etenemistä.

Vierailija kirjoitti:

Yksin viihtyvästä tulee mieleen (esim. työtoverina) vähän hankala ja arvaamaton ihminen, joka ei puhu eikä pukahda ja josta ei oikein tiedä, mitä tää tyyppi ajattelee vai ajatteleeko mitään. Ei mieltä ylennä keskustella ihmisen kanssa, josta aistii jo metrien päähän, että tyyppi haluaisi päästä eroon meikäläisestä mahdollsimman nopeasti, jotta saisi olla itsensä kanssa. Näillä ihmisillä on ympärillään näkymätön muuri.

Sen takia minä työskentelen yksin. En halua kiduttaa itseäni vapaa-ajalla ihmisten seurassa, enkä halua sitä myöskään työelämässä.

T. Se puihin kiipeilijä

Sama täällä. Luonto antaa paljon ja ulkoillessa kohtaamieni ihmisten kanssa (heidän aloitus) 5-10 min juttelu ei tunnu rasitteelta. Joulun aikaan vieraitten lähdön jälkeen olin aivan puhki. En ollut nuorena samanlainen yksin viihtyvä.

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn parhaiten yksin. Tämä nettiaika oikein korostaa sitä. Tarkoitan tällä sitä, että ihmisten seuraa en kaipaa, mutta jonkunlaista vuorovaikutusta kuitenkin. Olen onnellinen eläessäni aikuisuuttani juuri nyt enkä vaikka montakymmentä vuotta sitten. Silloin en olisi voinut jutella juuri kenenkään kanssa minua kiinnostavista asioista. Netissä en edes ehdi kaikkiin keskusteluihin mukaan. Voin lopettaa juttelun milloin vain ja kukaan ei huomaa. Eikä siitä uuvu!!

Nautin suuresti luonnosta. Koen sen vahvasti. En ole tavannut ihmistä, jolta saisin mitään vastaavaa ilman että se samalla veisi pois jotain.

Olen hyvin onnellinen tästä ominaisuudestani.

Ei tupata jos ei tykätä.

Vierailija kirjoitti:

Yksin viihtyvästä tulee mieleen (esim. työtoverina) vähän hankala ja arvaamaton ihminen, joka ei puhu eikä pukahda ja josta ei oikein tiedä, mitä tää tyyppi ajattelee vai ajatteleeko mitään. Ei mieltä ylennä keskustella ihmisen kanssa, josta aistii jo metrien päähän, että tyyppi haluaisi päästä eroon meikäläisestä mahdollsimman nopeasti, jotta saisi olla itsensä kanssa. Näillä ihmisillä on ympärillään näkymätön muuri.

Voihan tuo pitää paikkansa monenkin kohdalla, mutta yhtä lailla on sosiaalisesti taitavia meissä yksinviihtyvissä. Tässäkin ketjussa on sellaisia.

Minä olen aina ollut pidetty tyyppi työssäni. En kerro alaa, mutta ihmisten kanssa on pakko tulla toimeen menestyäkseen. Ei se mitään. Minun ei tarvitse esittää, koska olen sanavalmis, kohtelias, tilannetajuinen ja asiani osaava. Itsetuntoni on hyvä. Näillä pärjään työssä.

Tietyllä tavalla siitäkin on ollut etua etten hae kenenkään hyväksyntää. Uskallan siis olla omaa mieltä ja usein käy niin, että minua tuetaan eikä sitä alkuperäistä. Röyhkeä en ole, avarakatseinen ja kyseenalaistava ennemminkin.

Älykkäät *viihtyvät* yksin. Tyhmät masentuvat yksin.

Olen siis älykäs.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Rakastan pohtia asioita, tutkia ja oppia uutta. Nautin myös vaikkapa hyvästä kirjasta, musiikista tai (maalaus)taiteesta enkä tarvitse ketään jakamaan noita kanssani. Sama hyvän ruoan ja viinilasillisen kanssa. Olen introvertti mutten lainkaan ujo ja saatan olla seurassa puheliaskin jos en ole juuri sillä hetkellä kovin väsynyt. En aidosti kaipaa tai tarvitse muita ihmisiä mutta kylmä ja kova en ole, päinvastoin. Myönnän kyllä, että pidän suurinta osaa ihmisistä niin kypsymättöminä ja siksi rasittavina, että olen entisestään vetäytynyt lähes kaikesta kanssakäymisestä. En tarkoita olla ylimielinen, mutta en vain jaksa ihmisiä ja toisaalta on nautinnollista tarkkailla sivusta kaikkea sitä touhotusta ja öyhötystä tarvitsematta olla siinä itse mukana. Haluan olla yksin, yksinäinen en ole. Tällainen yksin olija ainakin täällä.

Ja taas, minä minä minä. Introvertit rakastavat puhua itsestään ja omasta sisäisestä rikkaasta maailmastaan. Introvertti-ekstrovertti-jaottelulla olen itsekin introvertti, mutta en ymmäärrä tätä tilittämistä.

Eniten uuvuttaa ekstrovertti ystäväni joka täyttää omalla puheellaan kaikki tapaamisemme. Aiheena on tietysti minä minä minä...

Vierailija kirjoitti:

Älykkäät *viihtyvät* yksin. Tyhmät masentuvat yksin.

Olen siis älykäs.

Tässä on kyllä perää. Kun seuraa keskusteluja esim. työttömyydestä, niin siellä on aina sellaisia kommentteja, että "kuka jaksaa vaan maata sohvalla". Siis aivan kuin ihminen ei osaisi tehdä muuta kuin mennä töihin ja lopun aikaa palautua siitä. Näitäkin varmaan on, mutta itse en ymmärrä, miten joku voi pitkästyä. Tekemistä löytyy aina ja jos ei huvita häärätä ympäriinsä, niin voi nauttia ajatuksistaan. Rikasta sisäistä maailmaa se vaatii eli älyä.