Te jotka joitte ennen alkoholia reilusti ja olette iän myötä tai muusta syystä lopettaneet tai vähentäneet

Tapajuoppo tissuttelija liki viisikymppiseksi, sitten aloin saamaan alkoholista migreenin. Joskus todella pienistäkin annoksista. Mukavampi olla ilman. On joku ajokuntoinen (puoliso edelleen tapajuoppo) taloudessa, jos tulee illalla vaikka tarve ajaa jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Mä join opiskeluajasta 43-vuotiaaksi suurkuluttajatyyliin. Opiskelijana biletin, eli pari-kolme kertaa rajua ryyppäämistä. Työelämään mennessä se loppui, mutta aloin esim. työstressiä lääkitä sillä että tissuttelin 3-6 isoa olutta hitaasti joka ilta. 43-vuotiaana menin lääkäriin kun minulla oli inhottavia oireita. Jatkuvaa närästystä ja refluksia suuhun asti, vatsa kroonisesti ripulilla, iho kutisi niin että olin raapinut kaikki taivekohdat ja mm. tissien ja vatsan sivut ihostani rikki niin kauan että iho oli parkkiintuntu paksuksi ja tummaksi. Ongelmien syy oli vähemmän yllättäen maksa. Mulla on jo aika pitkälle edennyt maksakirroosi. Ainoa keino millä pystyn elämään on että en juo yhtään alkoholia enää koskaan, ja vältän myös maksan kautta metabolisoituvia lääkkeitä. Nuo oireet ei koskaan lähde kuitenkaan pois, koska jo kirrosoitunut maksa ei parane, toisin kuin rasvamaksa.

Englannissa on joku harvinainen hoitomuoto, joka tervehdyttää maksan. Tutun tuttu oli todella huonossa kunnossa ja pääsi hakemisen jälkeen siihen. Nyt maksa on kuulemma parantunut. Rankka hoito.

Rahanmeno

Lihominen

Ei vain enää napannut käydä joka toinen viikonloppu jossain

Nykyisin juon keskimäärin kerran kahdessa kuukaudessa ja siitä on tullut sellainen silloin tällöin huvi eikä rutiininomainen juttu.

Mulle taisi tulla raja vastaan nyt. Ei oikein maistu. Enkä saa sitä kevyttä kivaa nousuhumalaa enää nykyään millään. Eilen aukaisin vinkkupullon kun olin yksin, ajatuksena, että kerrankin on rauha ottaa kalsarikännit kotona ilman velvollisuuksia. No kattelin linnan juhlia ja join viiniä. Missään vaiheessa ei oikeastaan tuntunut missään. Paitsi kolmen aikaan aamuyöllä heräsin enkä saanut enää nukuttua. Joten, mitäpä tässä on enää mieltä?

Olen se joka kommentoi miehensä juomisesta, joka lisääntyy vain iän myötä. Mitä te muut olette mieltä, täytyykö lopettaminen/vähentäminen olla oma päätös vai voiko rakas läheinen vaikuttaa siihen? Olisitteko te tehneet muutoksen vaimonne/miehenne pyynnöstä (vaikka itsellänne edelleen tekisi mieli!) vai täytyykö muutoksen lähteä itsestä?

T: huolestunut

Vierailija kirjoitti:

Olen se joka kommentoi miehensä juomisesta, joka lisääntyy vain iän myötä. Mitä te muut olette mieltä, täytyykö lopettaminen/vähentäminen olla oma päätös vai voiko rakas läheinen vaikuttaa siihen? Olisitteko te tehneet muutoksen vaimonne/miehenne pyynnöstä (vaikka itsellänne edelleen tekisi mieli!) vai täytyykö muutoksen lähteä itsestä?

T: huolestunut

Lopullisen päätöksen on oltava oma tahto, mutta kyllä ulkoiset tekijät toki voi vaikuttaa siihen että sen päätöksen tekee. Pelko työkyvyn menosta, vaimon tai perheen menetyksestä tms voivat hyvinkin olla osasyitä siihen että päättää että nyt se korkki menee kiinni, koska en ole valmis riskeeraamaan elämääni viinan takia. 

Aina olen töissä käynyt mutta viikonloput meni totaalisessa kännissä jokunen vuosi sitten vielä. Enimmäkseen join yksin kotona ja hauskaa oli.

Huima vähennys on tullut viime vuosina muutamasta hyvin yksinkertaisesta syystä:

1) Raha - Ryyppääminen ei ole ilmaista puuhaa, kun miettii mihin kaikkeen muuhun voi rahansa laittaa, himo juoda vähenee huomattavasti.

2) Terveys - Ei niinkään lihominen vaan yleinen terveys. Huomasin jo pelkällä viikonloppu dokaamisella olevan vaikutuksia mm. mielenterveyteen. Krapuloiden fyysiset oireet ovat helpottaneet vanhetessa mutta henkiset pahentuneet.

3) Aika - Elämässä on parempaakin tekemistä kuin kännissä baarissa taikka kotona istuskelu.

Ikää on vasta 30 vuotta mutta alko on vähentynyt ja tulee vähentymään. En vain saa siitä tarpeeksi irti. Silloin tällöin isommalla porukalla juhlatilaisuudessa tms. voi juoda enemmän, viikottain ehkä pari saunakaljaa mutta ei sen enempää.

Vauvan saaminen. Tosin eka vuosi meni viikonloput juomalla niinkuin ennenkin, kun mies enemmän selvinpäin hoiti vauvaa, Mutta kun vauva eka kerran alkoi itkemään sylissä kun sille krapulassa sössötin, tuli toppi. Läheiset tosin oli jo huomautelleet ja olleet huolissaan, mutta siitähän tällanen riippuvainen vaan vittuuntuu. Onneksi tajusin. Nyt juon harvoin, enkä koskaan lapsen nähden.

Krapulaan ja morkkiksiin kului ihan liikaa aikaa ja energiaa. Paljon parempi kokonaan ilman :) N34

Ei vaan enää tee mieli ja ne krapulatkin omi niin per seestä. Mulla tuli aina migreeni, johon ei auttanut mikään lääke. Se kipu oli aivan käsittämätöntä. Ei auttanut kolmiokipulääkkeetkään.

Vierailija kirjoitti:

Olen se joka kommentoi miehensä juomisesta, joka lisääntyy vain iän myötä. Mitä te muut olette mieltä, täytyykö lopettaminen/vähentäminen olla oma päätös vai voiko rakas läheinen vaikuttaa siihen? Olisitteko te tehneet muutoksen vaimonne/miehenne pyynnöstä (vaikka itsellänne edelleen tekisi mieli!) vai täytyykö muutoksen lähteä itsestä?

T: huolestunut

eipä siihen muut voi vaikuttaa

Vierailija kirjoitti:

Vauvan saaminen. Tosin eka vuosi meni viikonloput juomalla niinkuin ennenkin, kun mies enemmän selvinpäin hoiti vauvaa, Mutta kun vauva eka kerran alkoi itkemään sylissä kun sille krapulassa sössötin, tuli toppi. Läheiset tosin oli jo huomautelleet ja olleet huolissaan, mutta siitähän tällanen riippuvainen vaan vittuuntuu. Onneksi tajusin. Nyt juon harvoin, enkä koskaan lapsen nähden.

Ihan mahtavaa, että ymmärsit. Ei kaikki näe oman kuplansa sisältä omaa tilannettaan muiden silmin, Selittelee vaan itselleen, kun riippuvuus on hankittu. siinä ei vauvat paljon vaikuta.

Join noin nelikymppiseksi asti lähes joka viikonloppu, ja tissuttelin viikollakin. Mieheni oli samanlainen. Pidimme välillä täysin tipattomia kuukausia, jolloin huomasin painoni tippuvan kuin itsekseen, ja olo oli miellyttävä. Kun tipattomat päättyivät, huomasin, etten palaudu käytännössä koskaan työviikosta, koska viikonloppu meni aina humalassa ja krapulassa. Ja sitten taas väsyneenä töihin.

Jotenkin huomasin vain yhtenä kesänä, etten ole juonut mitään alkoholipitoisia kahteen kuukauteen. Halusin nauttia viikonlopun puuhastelusta ilman väsymystä. En ollut kuitenkaan tehnyt asiasta mitään tietoista päätöstä. Olin pitkään täysin juomatta, nyt voin välillä ottaa pari drinksua, jos siltä tuntuu. En ole siis absolutisti. Mutta en saa enää samanlaista mielihyvää juomisesta, kuin nuorempana. Krapula on muuttunut maailmanlopuksi, joten välttelen sitä viimeiseen asti. Myös yöuneni kärsivät jo parista annoksesta. Nuorena jaksoi valvoa, nykyään ei todellakaan.

Myös mieheni alkoholinkäyttö on vähentynyt radikaalisti. Hän kyllä juo alkoholia enemmän kuin minä, mutta ei lähellekään yhtä paljon kuin ennen. Joskus ihan kauhulla muistelemme määriä, joita saatoimme yhden viikonlopun aikana vetää kurkusta alas. Nyt saisin tuolla dokaamisella varmaan sydänkohtauksen.

Mutta siis olen vähentänyt juomista samoista syistä kuin muutkin: iän myötä kankkuset pahenevat, jaksaminen ja yöunet kärsivät. Alkoholista ei saa enää samanlaisia fiiliksiä kuin joskus nuorempana. Sitäpaitsi elämä selvinpäin on oikein mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Lääkäri sanoi, että korkki kiinni tai elämä loppuu lyhyeen. No en tiedä mitä tulee tapahtumaan, mutta hemmetin paljon pidemmältä tämä ainakin tuntuu

Kyllä. Siihen tylsyyteen kuolee aivan varmasti. Pitääpä lähteä hakemaan olutta.

Join aina helpottaakseni sosiaalista jännittämistä ja myös muiden mieliksi. En ole rento ja nauravainen tyyppi, vaan hiljainen ja pidättäytyväinen tarkkailija, mutta yritin kovasti olla toisenlainen. Join helposti liikaa. Jossain vaiheessa en enää saanut edes nousuhumalan hauskuutta, vaan tuli vain vaisu ja surullinen olo, vaikka kuinka joi. Palkinnoksi sitten joka tapauksessa aivan hirveä lamauttava krapula koko seuraavaksi päiväksi, oksentamista ja vapinaa ja kylmänhikisenä makaamista iltaan asti. Lisänä henkinen morkkis, vaikka en olisi mokaillut yhtään mitenkään.

Ymmärsin lopulta 30-vuotiaana ettei minun yksinkertaisesti kannata juoda alkoholia ja nyt olen ollut vuoden ilman. Samalla loppui kyllä "biletys" ja muut sellaiset sosiaaliset kokoontumiset, mutta olkoon niin. Yritän opetella kelpaamaan omana itsenäni.

Se vain huomaamatta jäi, kun muutkin kiinnostuksen kohteet elämässä vaihtuivat.

Aikansa kutakin sanoisin. Neljänkympin jälkeen alkoi krapulat olemaan sen verran pahoja, että jo pelkästään se ehkäisee :D Ja jotenkin ei viitsi tuhlata turhaan aikaa siihen krapulassa makaamiseen. Löysin myös sellaisen harrastuksen, mieluummin aamulla freessinä harrastamassa. Nuorena jaksoi vedellä vaikka 3:n päivän rännejä helposti, nyt jännittää jo yhden illan reissu. En mä kokonaan ole lopettanut, välillä on ihan kiva vähän pöhinöidä ja ehkä jopa vetää perseet olalle. Mut harvoin.. ehkä kerran pari kolmeen kuukauteen, jos sitäkään..

Töitä on niin paljon, että niistä ei suoriudu krapulassa kovin hyvin. Lisäksi kumppanin huomioiminen, kun hän ei juo ollenkaan. Muiden huomioiminen, elämänhän on tarkoitus olla kivaa kaikille, eikä vain itselle. Krapula-aamuina puoliso ei saanut hyvää aamiaista ja huomiota. Jatkuva viikonloppudokailu olisi voinut päättyä eroon.

No onhan humalassa nyt helvetin hauskaa.

Ja niillä, joilla ei ole, kuuluukin lopettaa ja jäädä himailemaan pilaamasta muiden fiilinkejä.

Tsup!

Näistä kertomuksista kyllä huomaa suomalaisten erikoisen suhteen alkoholiin: sitä juodaan tarkoituksena humaltua tukevasti. Varmaan venäläisillä on sama meininki. Itse asun ulkomailla ja täältä puuttuu tuollainen. Alkoholia saa vapaasti ja se on halpaa. Silti humalassa toikkaroijia ei näy. Tunnelmaa kohottamaan ei tarvita paljoa ja sen jälkeen osataan lopettaa. Koska kännissä sekoilija on säälittävä näky. Jos ihminen kunnioittaa itseään, hän ei alennu sikailemaan.