Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä voi etukäteen tietää, että tuleeko mies hoitamaan lapsia sitten kun niitä saadaan?
28.11.2018 |
Täällä on koko ajan ketjuja, joissa joku äiti valittaa, että hänen mies ei osallistu lasten hoitamiseen tai kotitöihin eikä ymmärrä äidin väsymystä, ja sitten muut kommentoivat ketjuun, että mitäs menit lisääntymään miehen kanssa, jota ei kiinnosta omien lasten hoito. Mistä sen voi etukäteen tietää, että mies tulee tai ei tule hoitamaan niitä omia lapsiaan tai omaa vauvaansa, sitten kun niitä lapsia on saatu? Itse sain yhdessä suunnitellun lapsen miehen kanssa, joka ennen lapsen syntymää teki paljon kotitöitä, hoiteli paljon yhteisiä asioita, tykkäsi leikkiä kavereiden lasten kanssa ja sanoi monta kertaa, että sitten kun saadaan lapsia, niin hän tietenkin hoitaa niitä yhtä paljon kuin minä. No eipä hoitanut, lapsi on nyt vuoden, eikä mies ole hoitanut häntä juuri yhtään, joskus muutaman minuutin jaksaa lapsensa kanssa leikkiä. Miten olisin voinut ennakoida tämän ja olla lisääntymättä juuri hänen kanssa?
Kommentit (332)
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Annanpa oman käsitykseni siitä mistä tunnistaa miehen joka osallistuu lasten hoitoon. Sen tunnistaa siitä että mies hoitaa mukisematta myös itselleen vähemmän mukavat velvollisuudet jo ennen lasten syntymää. Jos vaikka ruoan laitto on miehelle mieluinen harrastus, se ei tarkoita että mies on muuten kodista vastuuta ottava tyyppi koska kyllä jokainen tekee itselleen mieluisia asioita silloin kuin itselle sopii. Se ratkaiseva ero ihmisten välillä tulee silloin kun pitää tehdä asioita silloin kun ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi.
Jos siis mies on sellainen että asettaa muiden mukavuuden ja edun omansa edelle, hänestä tulee suurella todennäköisyydellä myös hyvä ja osallistuva isä.
Muistan kun mieheni nousi keskellä yötä ja käveli kolme kilometria kovassa pakkasessa minua vastaan bussipysäkille kun en olisi uskaltanut kävellä yksin kotiin. Silloin ajattelin että tuosta miehestä tulee vielä hyvä isä. Ja niin kyllä tuli.
Meillä mies oli todella epäitsekäs ja kuvaamasi kaltainen ennen lasta. Sen vuoksi se oli suuri järkytys miksi ja miten kaikki muuttui. En voinut uskoa samaksi ihmiseksi.
Jos mies muuttuu aivan toiseksi lapsen syntymän jälkeen niin kyllä silloin on hyvin todennäköistä että asian taustalla on jotain vähän syvempää kuin vain se että äkkiä ei kiinnostaisikaan. Jotain käsittelemättömiä asioita siellä on koska ei kukaan muutu äkkiä luonteeltaan ihan toisenlaiseksi ilman todella painavaa syytä.
Ikävää, mutta aikuinen on vastuussa tunteistaan ja osaa hakea apua jos on ongelmia. Miksi itsestäänselvästi naisen tulee automaattisesti osata olla äiti, ja miehen käytökselle etsitään syytä? Kuinka monta tarinaa olet kuullut että roolit ovat toisinpäin?Kyllä nainen leimattaisiin kelvottomaksi ja oltaisiin armottomia mutta miehelle täytyy antaa aikaa kasvaa isäksi ( kuten joku kertoi odottaneensa kouluikään asti ja kehui kuinka mies osaa olla kouluikäisten isä!!!)
En mitenkään sanonutkaan ettei mies olisi vastuussa tunteistaan ja käytöksestään. Ehdottomasti on niin että miehen (ja koko perheen) pitää hakea apua jos vanhemmuuden roolit eivät toimi. Mutta täälläkin lähinnä keskitytään kertomaan miten osa miehistä nyt vain on sellaisia eikä sille mitään voi. Ja siksi yritin kertoa että kyse ei välttämättä ole mistään erityisestä miehisestä ominaisuudesta jos osallistuminen ei kiinnosta vaan siinä voi olla myös monenlaisia henkisiä asioita taustalla. Siis varsinkin jos muutos on todella äkkinäinen ja täysin miehen aikaisemmin luonteen vastainen.
En muutenkaan kannata tätä mies-nainen vastakkainasettelua jo vedotaan koko ajan siihen että kyllä nainen leimattaisiin samasta käytöksestä tai vastaavaa. Näin voi olla mutta se ei muuta sitä faktaa että miehellä voi oikeasti olla ongelmia isyyteen asettumisessa eikä niitä ongelmia voi vain lakaista maton alle ja sanoa että miehen pitää vain ryhdistäytyä. Se keino toimii ihan yhtä huonosti kuin jos saman sanoo masentuneelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava kysymys, jonka tunnustan omalla kohdallani vaikuttaneen päätökseen siitä, että en perusta perhettä. En yksinkertaisesti uskalla. En ole yhtään kotiäitityyppiä, ja suostuisin lapsentekoon ainoastaan, jos olisi takeita siitä, että perhevapaat jaetaan puoliksi ja isä osallistuu neuvolakäynteihin, synttärijärjestelyihin ja kumisaappaiden hankintaan samalla intensiteetillä kuin äitikin. Mitään takeita ei kuitenkaan ole, joten en lähde ottamaan turhia riskejä. Todennäköisyys sille, että joutuisin äitinä joustamaan isää enemmän, on suurempi, kuin että en joutuisi.
Tämä sama syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on itsellänikin. en ole kertakaikkiaan sen tyyppinen ihminen joka jaksaisi yksin orkestroida koko kompanjaa: pitää huolta ja muistaa kaikki asiat, unohtaen lopulta itsensä ja oman ajan loppuun palaen, samalla kun mies saa huidella menoillaan miten tykkää. Ei ei ja ei. Mulle riittää ihan normaali avosuhde miehen kanssa kahdestaan, muutaman kissan tai koiran kanssa ja se siitä. Saadaan elellä rauhassa ja tasapainossa - molemmilla omat jutut ja kotityöt sujuu mukisematta, ei tarvi miehen luikkia parkuvaa lasta ja kiukkusta väsynyttä akkaa _karkuun_ kavereille tai ties minne kapakkaan kun ei ole tarvetta. Nyt voi mennä ja tulla vapaasti ja tehdä asioita yhdessä, yhteisistä asioista voidaan päättää kahdestaan sovussa eikä tarvi ottaa huomioon lapsia ja vuorotella menoja yms. Rahaakin säästyy. Jos voisin olla 100% varma että sama jatkuis lapsenkin kanssa ja että toinen todellakin auttas pyyteettömästi ja ottais minut ja lapsen samalla tavalla huomioon kuin nyt ja kuten itsekin ottaisin lapsen ja miehen huomioon, niin voisin harkita. Mutta kun niitä takeita ei ole, ja 90% ajasta kuulee ja näkee vaan niitä huonoja esimerkkejä, niin no thanks.
Huomattavan suuret perheet löytyy muslimimiehillä. Siellä aviomiehet rakastavat vaimojaan ja lapsiaan, kaikilla hyvä olla joten perheet kasvavat. Mielestäni kaikilla naisilla kannattaisi ainakin tutustua muslimiehiin ja antaa mahdollisuus , nimittäin lehdet eivät kerro totuutta. Olen itse kääntynyt muslimiksi kiitos ihanan aviomieheni. Saan olla suhteessa nainen, minun ei tarvitse yrittää olla vahva ja itsenäinen, se ei ole Allahin antama tehtävä.
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Annanpa oman käsitykseni siitä mistä tunnistaa miehen joka osallistuu lasten hoitoon. Sen tunnistaa siitä että mies hoitaa mukisematta myös itselleen vähemmän mukavat velvollisuudet jo ennen lasten syntymää. Jos vaikka ruoan laitto on miehelle mieluinen harrastus, se ei tarkoita että mies on muuten kodista vastuuta ottava tyyppi koska kyllä jokainen tekee itselleen mieluisia asioita silloin kuin itselle sopii. Se ratkaiseva ero ihmisten välillä tulee silloin kun pitää tehdä asioita silloin kun ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi.
Jos siis mies on sellainen että asettaa muiden mukavuuden ja edun omansa edelle, hänestä tulee suurella todennäköisyydellä myös hyvä ja osallistuva isä.
Muistan kun mieheni nousi keskellä yötä ja käveli kolme kilometria kovassa pakkasessa minua vastaan bussipysäkille kun en olisi uskaltanut kävellä yksin kotiin. Silloin ajattelin että tuosta miehestä tulee vielä hyvä isä. Ja niin kyllä tuli.
Meillä mies oli todella epäitsekäs ja kuvaamasi kaltainen ennen lasta. Sen vuoksi se oli suuri järkytys miksi ja miten kaikki muuttui. En voinut uskoa samaksi ihmiseksi.
Jos mies muuttuu aivan toiseksi lapsen syntymän jälkeen niin kyllä silloin on hyvin todennäköistä että asian taustalla on jotain vähän syvempää kuin vain se että äkkiä ei kiinnostaisikaan. Jotain käsittelemättömiä asioita siellä on koska ei kukaan muutu äkkiä luonteeltaan ihan toisenlaiseksi ilman todella painavaa syytä.
Ikävää, mutta aikuinen on vastuussa tunteistaan ja osaa hakea apua jos on ongelmia. Miksi itsestäänselvästi naisen tulee automaattisesti osata olla äiti, ja miehen käytökselle etsitään syytä? Kuinka monta tarinaa olet kuullut että roolit ovat toisinpäin?Kyllä nainen leimattaisiin kelvottomaksi ja oltaisiin armottomia mutta miehelle täytyy antaa aikaa kasvaa isäksi ( kuten joku kertoi odottaneensa kouluikään asti ja kehui kuinka mies osaa olla kouluikäisten isä!!!)
En mitenkään sanonutkaan ettei mies olisi vastuussa tunteistaan ja käytöksestään. Ehdottomasti on niin että miehen (ja koko perheen) pitää hakea apua jos vanhemmuuden roolit eivät toimi. Mutta täälläkin lähinnä keskitytään kertomaan miten osa miehistä nyt vain on sellaisia eikä sille mitään voi. Ja siksi yritin kertoa että kyse ei välttämättä ole mistään erityisestä miehisestä ominaisuudesta jos osallistuminen ei kiinnosta vaan siinä voi olla myös monenlaisia henkisiä asioita taustalla. Siis varsinkin jos muutos on todella äkkinäinen ja täysin miehen aikaisemmin luonteen vastainen.
En muutenkaan kannata tätä mies-nainen vastakkainasettelua jo vedotaan koko ajan siihen että kyllä nainen leimattaisiin samasta käytöksestä tai vastaavaa. Näin voi olla mutta se ei muuta sitä faktaa että miehellä voi oikeasti olla ongelmia isyyteen asettumisessa eikä niitä ongelmia voi vain lakaista maton alle ja sanoa että miehen pitää vain ryhdistäytyä. Se keino toimii ihan yhtä huonosti kuin jos saman sanoo masentuneelle.
Eli edelleen, etsit syitä miehen käytökselle jos ei viitsi osallistua lapsenhoitoin, jatkaa menoja kuten haluaa, ei tee kotitöitä jne ja niin että perheen eli myös äidin, hakea apua? Tämä on ihan sama kuin se kun poikien huonoon koulumenestykseen etsitään syitä järjestelmästä ja jos tyttö ei pärjää on se tytön vika. Olen niin kyllästynyt näihin piilossa oleviin malleihin jotka pomppaavat esiin tälläisissä keskusteluissa. Jos vaikka äiti ei hoida vauvaa, palaa töihin heti, jatkaa omia harrastuksia kuten ennen, tulee ja menee ja aina välillä päästää miehen tunnin lenkille, kyllä siinä mies saa täydet pisteet ja myötätunnon ja nainen leimataan huonoksi. Tälläisessä tilamteessa ei kukaan ehdottaisi että perheen täytyy hakea apua, vaan kehotettaisiin eroamaan ja miehelle kaikki tuki.
Miksi naisen täytyy ottaa vastuu myös miehen tunteista ja käytöksestä? Tämä on juuri se pointti mitä ei ymmärretä. Naiset eivät enää jaksa/ halua. Jos ei pysty vanhemman rooliin tehköön asialle jotain!
Vierailija kirjoitti:
Huomattavan suuret perheet löytyy muslimimiehillä. Siellä aviomiehet rakastavat vaimojaan ja lapsiaan, kaikilla hyvä olla joten perheet kasvavat. Mielestäni kaikilla naisilla kannattaisi ainakin tutustua muslimiehiin ja antaa mahdollisuus , nimittäin lehdet eivät kerro totuutta. Olen itse kääntynyt muslimiksi kiitos ihanan aviomieheni. Saan olla suhteessa nainen, minun ei tarvitse yrittää olla vahva ja itsenäinen, se ei ole Allahin antama tehtävä.
Kylmät väreet, ja ei hyvällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä ketjuja kun lukee niin vahvistuu käsitys siitä että mulla on se Suomen ainoa hyvä mies.
Meitä on niin monenlaisia, ettei viitsisi yleistää. Tutkikaa kumppanianne ja ennen kaikkea itseänne. Jos ei toimi, niin sitten ei toimi ja jotain on oikeasti tehtävä. Ruikuttaminen ei yleensä auta näissä asioissa.
Minun mieheni ei ole täydellinen kodinhengetär, mutta en ole minäkään missään nimessä. Me kuitenkin saamme asiat toimimaan keskustelun ja vastuualueiden jakamisen myötä. Ei meillä siltikään ole täydellistä, mutta perushyvää elämää, johon olen tyytyväinen. Jos näin ei olisi, eroaisin todennäköisesti vätyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Annanpa oman käsitykseni siitä mistä tunnistaa miehen joka osallistuu lasten hoitoon. Sen tunnistaa siitä että mies hoitaa mukisematta myös itselleen vähemmän mukavat velvollisuudet jo ennen lasten syntymää. Jos vaikka ruoan laitto on miehelle mieluinen harrastus, se ei tarkoita että mies on muuten kodista vastuuta ottava tyyppi koska kyllä jokainen tekee itselleen mieluisia asioita silloin kuin itselle sopii. Se ratkaiseva ero ihmisten välillä tulee silloin kun pitää tehdä asioita silloin kun ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi.
Jos siis mies on sellainen että asettaa muiden mukavuuden ja edun omansa edelle, hänestä tulee suurella todennäköisyydellä myös hyvä ja osallistuva isä.
Muistan kun mieheni nousi keskellä yötä ja käveli kolme kilometria kovassa pakkasessa minua vastaan bussipysäkille kun en olisi uskaltanut kävellä yksin kotiin. Silloin ajattelin että tuosta miehestä tulee vielä hyvä isä. Ja niin kyllä tuli.
Meillä mies oli todella epäitsekäs ja kuvaamasi kaltainen ennen lasta. Sen vuoksi se oli suuri järkytys miksi ja miten kaikki muuttui. En voinut uskoa samaksi ihmiseksi.
Jos mies muuttuu aivan toiseksi lapsen syntymän jälkeen niin kyllä silloin on hyvin todennäköistä että asian taustalla on jotain vähän syvempää kuin vain se että äkkiä ei kiinnostaisikaan. Jotain käsittelemättömiä asioita siellä on koska ei kukaan muutu äkkiä luonteeltaan ihan toisenlaiseksi ilman todella painavaa syytä.
Ikävää, mutta aikuinen on vastuussa tunteistaan ja osaa hakea apua jos on ongelmia. Miksi itsestäänselvästi naisen tulee automaattisesti osata olla äiti, ja miehen käytökselle etsitään syytä? Kuinka monta tarinaa olet kuullut että roolit ovat toisinpäin?Kyllä nainen leimattaisiin kelvottomaksi ja oltaisiin armottomia mutta miehelle täytyy antaa aikaa kasvaa isäksi ( kuten joku kertoi odottaneensa kouluikään asti ja kehui kuinka mies osaa olla kouluikäisten isä!!!)
En mitenkään sanonutkaan ettei mies olisi vastuussa tunteistaan ja käytöksestään. Ehdottomasti on niin että miehen (ja koko perheen) pitää hakea apua jos vanhemmuuden roolit eivät toimi. Mutta täälläkin lähinnä keskitytään kertomaan miten osa miehistä nyt vain on sellaisia eikä sille mitään voi. Ja siksi yritin kertoa että kyse ei välttämättä ole mistään erityisestä miehisestä ominaisuudesta jos osallistuminen ei kiinnosta vaan siinä voi olla myös monenlaisia henkisiä asioita taustalla. Siis varsinkin jos muutos on todella äkkinäinen ja täysin miehen aikaisemmin luonteen vastainen.
En muutenkaan kannata tätä mies-nainen vastakkainasettelua jo vedotaan koko ajan siihen että kyllä nainen leimattaisiin samasta käytöksestä tai vastaavaa. Näin voi olla mutta se ei muuta sitä faktaa että miehellä voi oikeasti olla ongelmia isyyteen asettumisessa eikä niitä ongelmia voi vain lakaista maton alle ja sanoa että miehen pitää vain ryhdistäytyä. Se keino toimii ihan yhtä huonosti kuin jos saman sanoo masentuneelle.
Eli edelleen, etsit syitä miehen käytökselle jos ei viitsi osallistua lapsenhoitoin, jatkaa menoja kuten haluaa, ei tee kotitöitä jne ja niin että perheen eli myös äidin, hakea apua? Tämä on ihan sama kuin se kun poikien huonoon koulumenestykseen etsitään syitä järjestelmästä ja jos tyttö ei pärjää on se tytön vika. Olen niin kyllästynyt näihin piilossa oleviin malleihin jotka pomppaavat esiin tälläisissä keskusteluissa. Jos vaikka äiti ei hoida vauvaa, palaa töihin heti, jatkaa omia harrastuksia kuten ennen, tulee ja menee ja aina välillä päästää miehen tunnin lenkille, kyllä siinä mies saa täydet pisteet ja myötätunnon ja nainen leimataan huonoksi. Tälläisessä tilamteessa ei kukaan ehdottaisi että perheen täytyy hakea apua, vaan kehotettaisiin eroamaan ja miehelle kaikki tuki.
Miksi naisen täytyy ottaa vastuu myös miehen tunteista ja käytöksestä? Tämä on juuri se pointti mitä ei ymmärretä. Naiset eivät enää jaksa/ halua. Jos ei pysty vanhemman rooliin tehköön asialle jotain!
Kysyn sinulta ensimmäiseksi kysymyksen: kummassa tapauksessa ajattelet että saadaan helpomin ja pysyvämmin muutosta ihmisen käytökseen, ymmärtämällä käytöksen syyt ja lähestymällä asiaa sen mukaisesti vai vain käskemällä hänen muuttua? Eli miksi pidät ymmärtämistä niin pahana asiana?
Ja toisekseen muistutan että puhuin juuri tästä yhdetä erityisestä tapauksesta, en huonoista isistä yleensä. En kyllä ymmärtänyt että tämä mies olisi jatkanut yleisesti menoja kuten aikaisemmin ja ollut oikeinkin osallistuva mies aikaisemmin ja nyt äkkiä muuttunut.
En myöskään oikein näe sitä pointtia tai varsinkaan hyötyä joka saadaan siitä että asetat koko ajan miehen ja naisen vastakkain ja syytät milloin mistäkin. Ei elämä ole mikään kilpailu jossa se joka on enemmän kärsinyt on sitten oikeassa ja se jonka sukupuoli on jonkun mielestä päässyt helpommalla, ei sitten voi olla mitään muuta kuin laiska ja paha. Ei se ihan niin mene. Olemme kaikki yksilöitä ja ihmisiä ja meitä pitäisi myös sellaisia kohdella.
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
NäinMeillä kirjoitti:
Annanpa oman käsitykseni siitä mistä tunnistaa miehen joka osallistuu lasten hoitoon. Sen tunnistaa siitä että mies hoitaa mukisematta myös itselleen vähemmän mukavat velvollisuudet jo ennen lasten syntymää. Jos vaikka ruoan laitto on miehelle mieluinen harrastus, se ei tarkoita että mies on muuten kodista vastuuta ottava tyyppi koska kyllä jokainen tekee itselleen mieluisia asioita silloin kuin itselle sopii. Se ratkaiseva ero ihmisten välillä tulee silloin kun pitää tehdä asioita silloin kun ei yhtään huvittaisi tai jaksaisi.
Jos siis mies on sellainen että asettaa muiden mukavuuden ja edun omansa edelle, hänestä tulee suurella todennäköisyydellä myös hyvä ja osallistuva isä.
Muistan kun mieheni nousi keskellä yötä ja käveli kolme kilometria kovassa pakkasessa minua vastaan bussipysäkille kun en olisi uskaltanut kävellä yksin kotiin. Silloin ajattelin että tuosta miehestä tulee vielä hyvä isä. Ja niin kyllä tuli.
Meillä mies oli todella epäitsekäs ja kuvaamasi kaltainen ennen lasta. Sen vuoksi se oli suuri järkytys miksi ja miten kaikki muuttui. En voinut uskoa samaksi ihmiseksi.
Jos mies muuttuu aivan toiseksi lapsen syntymän jälkeen niin kyllä silloin on hyvin todennäköistä että asian taustalla on jotain vähän syvempää kuin vain se että äkkiä ei kiinnostaisikaan. Jotain käsittelemättömiä asioita siellä on koska ei kukaan muutu äkkiä luonteeltaan ihan toisenlaiseksi ilman todella painavaa syytä.
Ikävää, mutta aikuinen on vastuussa tunteistaan ja osaa hakea apua jos on ongelmia. Miksi itsestäänselvästi naisen tulee automaattisesti osata olla äiti, ja miehen käytökselle etsitään syytä? Kuinka monta tarinaa olet kuullut että roolit ovat toisinpäin?Kyllä nainen leimattaisiin kelvottomaksi ja oltaisiin armottomia mutta miehelle täytyy antaa aikaa kasvaa isäksi ( kuten joku kertoi odottaneensa kouluikään asti ja kehui kuinka mies osaa olla kouluikäisten isä!!!)
En mitenkään sanonutkaan ettei mies olisi vastuussa tunteistaan ja käytöksestään. Ehdottomasti on niin että miehen (ja koko perheen) pitää hakea apua jos vanhemmuuden roolit eivät toimi. Mutta täälläkin lähinnä keskitytään kertomaan miten osa miehistä nyt vain on sellaisia eikä sille mitään voi. Ja siksi yritin kertoa että kyse ei välttämättä ole mistään erityisestä miehisestä ominaisuudesta jos osallistuminen ei kiinnosta vaan siinä voi olla myös monenlaisia henkisiä asioita taustalla. Siis varsinkin jos muutos on todella äkkinäinen ja täysin miehen aikaisemmin luonteen vastainen.
En muutenkaan kannata tätä mies-nainen vastakkainasettelua jo vedotaan koko ajan siihen että kyllä nainen leimattaisiin samasta käytöksestä tai vastaavaa. Näin voi olla mutta se ei muuta sitä faktaa että miehellä voi oikeasti olla ongelmia isyyteen asettumisessa eikä niitä ongelmia voi vain lakaista maton alle ja sanoa että miehen pitää vain ryhdistäytyä. Se keino toimii ihan yhtä huonosti kuin jos saman sanoo masentuneelle.
Olen niin kyllästynyt näihin piilossa oleviin malleihin jotka pomppaavat esiin tälläisissä keskusteluissa. Jos vaikka äiti ei hoida vauvaa, palaa töihin heti, jatkaa omia harrastuksia kuten ennen, tulee ja menee ja aina välillä päästää miehen tunnin lenkille, kyllä siinä mies saa täydet pisteet ja myötätunnon ja nainen leimataan huonoksi. Tälläisessä tilamteessa ei kukaan ehdottaisi että perheen täytyy hakea apua, vaan kehotettaisiin eroamaan ja miehelle kaikki tuki.
En tiedä missä vanhakantaisessa yhteisössä elät mutta itse en tunnista lainkaan tällaista asennemaailmaa. Itse en todellakaan ollut mikään perinteinen "emotyyppi" äitinä ja mieheni hoiti lastamme todella paljon heti syntymästä alakaen. Kanniskeli tunteja yöllä kun oli vatsavaivoja vaikka oli aamulla töihin lähtö ja teki pitkiä kävelylenkkejä vaunojen kanssa että sain nukkua. Ja tajusi että minun piti päästä töihin heti kun oli mahdollista ja teki itse lyhyttä päivää ja piti kaikki mahdolliset lomat ja kotihommat iltaisin kun itse olin töissä. Eikä siitä kukaan minua syyllistänyt eikä toisaalta tehnyt miehestäni mitään sankaria. Ihan luontevaa suhtautumista oli kaikkialla ja monilla miehen kavareilla on ollut ihan samalla tavalla.
Olen saanut olla sellainen kuin olen ja luoda suhteen lapseen sillä tavalla kun olen tuntenut luontevaksi. Anoppikin on minulle avautunut että olisi itse ollut enemmän työ- kuin koti-ihminen mutta ei aikoinaan voinut. Ja on ollut iloinen että me olemme voineet olla enemmän omia itsejämme suhteessamme ja perheessämme kuin hän pystyi aikoinaan olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomattavan suuret perheet löytyy muslimimiehillä. Siellä aviomiehet rakastavat vaimojaan ja lapsiaan, kaikilla hyvä olla joten perheet kasvavat. Mielestäni kaikilla naisilla kannattaisi ainakin tutustua muslimiehiin ja antaa mahdollisuus , nimittäin lehdet eivät kerro totuutta. Olen itse kääntynyt muslimiksi kiitos ihanan aviomieheni. Saan olla suhteessa nainen, minun ei tarvitse yrittää olla vahva ja itsenäinen, se ei ole Allahin antama tehtävä.
Kylmät väreet, ja ei hyvällä tavalla.
Et kai usko, että tuo olisi kenenkään naisen saati muslimin kirjoittama? Jos tuo olisi totta, ei tämä nainen olisi tällä palstalla provoilemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuus on opettelua molemmille vanhemmille. Suosittelen mielikuvaharjoittelua lasta suunnitellessa/odottaessa, ja kun lapsi syntyy, alusta alkaen molemmat reippaasti mukaan lapsenhoitoon. Kumppania saa kehuakin onnistuneesta lapsenhoidosta ja -kasvatuksesta moitteiden sijaan ;)
Kehunut olen, moittinut en. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Varmaan joihinkin ehkä on.
Miten mies otetaan reippaasti mukaan lapsenhoitoon jos hän ei vain osallistu vaikka kuinka pyytäisi, kehuisi, käskisi ja yrittäisi pakottaa? Ap
Sano esim. ”Taitaa olla sun vuoro vaihtaa vaippa”. Ja tehkää hoitotyötä myös yhdessä, mikä lisää perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta ja opettaa samalla lapsenhoitoa. Itsevarmalla tekijällä työ sujuu jouhevammin.
Ja mies toteaa "joo, ihan kohta" - ja sitten menee puoli tuntia. Vauvalle puoli tuntia kakkavaipassa tarkoittaa sitä, että iho menee rikki ja punaiseksi, se on kipeä, joten äiti saa hoitaa ihon kuntoon ja kuunnella vauvan kipuitkua. Mies ei ymmärrä, miksi vaimo on vihainen, koska hänhän vaihtoi sen vaipan.
Voihan sen hoidontarpeen perustella.
Joo... "ei se miksikään noin lyhyessä ajassa mene". Lopputulos on, että aikansa odoteltuaan nainen pesee vauvan pyllyn ja vaihtaa vaipan, jonka jälkeen mies sanoo "olisin minä sen vaihtanut".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin just. ei sitä voi ennalta varmaan tietää, ehkä kannattaa keskustella asiasta ja luottaa miehen sanaan. Voi kun sais jostain niitä hyvinvointilääkärin reseptejä.
Minuakin ihmetyttää, olenko sitten harvinainen poikkeus, kun en tunnista kerta kaikkiaan tämän ketjun ongelmaa omassa lähipiirissäni. Me olimme yhdessä tasan kymmenen vuotta ennen lasta ja mies osoittautui juuri niin loistavaksi isäksi kuin odotinkin. Hän on myös edeltävät kymmenen vuotta tehnyt tasavertaisesti kotihommia. En ole ehkä itsekään ollut sitä perinteistä symbioosimammatyyppiä, vaan olen malttanut antaa miehenkin hoivata paljon jo syntymästä asti. Myös hänen veljensä on osallistuva isä.
Ne itsekeskeiset isät tuttavapiirissäni, jotka eivät hoida lapsia ja viettävät illat pelaten kavereiden kanssa tai baareissa juosten, ovat olleet juuri niitä ystävieni paskoja poikaystäviä. Osa heistä teki kyllä kotitöitä kiitettävästi ennen lapsen syntymää, mutta ovat monilla muilla itsekeskeisillä ja ajattelemattomilla tempauksilla toistuvasti pahoittaneet puolisoidensa mielen. Kyllä heissä on ihan selvästi ollut sellainen itsekeskeinen luonne nähtävillä jo ennen lapsia. Monilla kumppanin selkeä laiminlyöminen on alkanut jo raskausaikana, kun ei ole oltu valmiita yhtään muuttamaan omaa elämäntyyliä ja tukemaan kumppania raskaudessa. En tiedä yhtäkään empaattista ja kumppaninsa huomioivaa miestä, joka olisi muuttunut aivan toiseksi tultuaan isäksi. En tiedä yhtäkään miestä, joka olisi esimerkiksi hoivannut aina tarvittaessa valittamatta lauantai-illan kotona sairasta puolisoaan, mutta olisi sitten lapsen synnyttyä lähtenyt toistuvasti baariin ja jättänyt puolison selviytymään parikuukautisen koliikkivauvan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka uusperheitä aina haukutaan täällä niin kyllä minusta oli hyvä että miehelläni oli ennestään yksi lapsi. Minä olin synnärillä ihan kauhuissani että miten noin pientä osaa pukea, vaipottaa ja pestä ettei se menee rikki niin mies teki varmoin ottein nämä kaikki ❤️ hän vei vaunulenkille, syötti tuttipullosta ja hoiti iltaiset mahanpuru-itkut. Ja kyllä siis tietenki itsekin hoidin vauvaa. Nyt yhteisiä lapsia jo kaksi ja hienosti hoitaa edelleen.
Ikävä lukea, että niin monella perheellä menee huonosti:(
Itselleni oli selvää, että osallistun lastenhoitoon niin hyvin kuin vain suinkin osaan. Olen pitänyt kaikki mahdoliset vapaat duunista, ollut hoitovapaalla kahden vaippaikäisen lapsen kanssa 6kk, joilla ikäeroa alle vuosi, kuskannut lapset päiväkotiin joka aamu nyt kolmen vuoden ajan ja hoitanut kotitöitä. Vaimon kanssa menee tosi kivasti, nyt kun on väsymyksestä johtuneesta tuittuilustaankin vielä päässyt. Hän oli ajoittain sietämätön valittaja, mutta siitä huolimatta rakkaus on säilynyt ja nyt elämä on upeampaa kuin koskaan.
Välillä oli kyllä aikoja, että oli hyvin raskasta. Työmatkaakin oli 50km ruuhkassa suuntaansa ja kahta duunia piti painaa. Mutta siitä selvittiin. Nyt on jo paljon helpompaa, kun lapset nukkuvat läpi yön ja muutenkin ovat asteen verran "helpompia".
Kun päätimme tehdä lapsia, sovimme että asiat hoidetaan kimpassa ja puhallamme yhteen hiileen. Lisäksi päätimme, että vaikka kuinka väsyttäisi, muistamme olla toisillemme lempeitä ja harrastaan seksiä säännöllisesti ja usein. Kummankin urheiluharrastuksia on myös tuettu ja pidetty yllä, vaikka ei aina todellakaan olisi jaksanut mennä.
Nyt viisi vuotta myöhemmin, voin todetta että se oli erinomainen päätös.
isto87 kirjoitti:
Kun päätimme tehdä lapsia, sovimme että asiat hoidetaan kimpassa ja puhallamme yhteen hiileen. Lisäksi päätimme, että vaikka kuinka väsyttäisi, muistamme olla toisillemme lempeitä ja harrastaan seksiä säännöllisesti ja usein. Kummankin urheiluharrastuksia on myös tuettu ja pidetty yllä, vaikka ei aina todellakaan olisi jaksanut mennä.
Nyt viisi vuotta myöhemmin, voin todetta että se oli erinomainen päätös.
Juuri näin. On hankala ymmärtää miten osa miehistä ei tajua miten paljon se myös antaa koko parisuhteelle ja elämälle kun asiat perheessä ovat tasapainossa. Se kantaa niin parisuhdetta kuin seksielämääkin puhumattakaan siitä miten paljon antaa myös miehelle kun välit lapsiin ovat läheisiä ja luontevia.
En haluaisi mitenkään vähätellä ihmisiä, jotka ovat päätyneet aloittajan kaltaiseen ikävään tilanteeseen. Se on varmasti todella rankkaa ja lähetän teille ennen kaikkea jaksamista.
Itselle on hyvin vaikeaa määrittää mitään tarkkaa miksi noin käy. Olen itse seurustellut useiden miesten kanssa nuorempana, ja vaikka olisivat olleet hyviä pikkusiskolleen, sisaruksen lapsille tmv, olen aina nähnyt näissä ihmisissä riskinsä. Olen "tiennyt" odottaa että jos tämän ihmisen kanssa mennään loppuun asti, siinä on riski. Enkä ole koskaan halunnut pidemmälle heidän kanssaan edetä.
Olen nyt menossa vihdoinkin naimisiin ihmisen kanssa, joka on aivan ihana. Hän ei ehkä ole tyypillinen testosteroni-mies jota monet naiset voisivat vähätellä, mutta tiedän hänen olevan todellinen elämänkumppani, hyvässä ja pahassa. Minulle hän on juuri sellainen mies jonka haluan ja tarvitsen vierelleni. Ja itse arvostan näitä piirteitä enemmän kuin miehekästä luonnetta tmv, koska kumppanini on se todellinen kallio. Isäni, joka kuoli kun olin aika nuori, oli hyvin samanlainen. Ja äitini kertoo aina kuinka hyvä hänen kanssaan oli, elämä oli helppoa. Ja ehkä tästä johtuu miksi olen löytänyt samankaltaisen kumppanin. Veikkaisin että monet meistä -- tiedostaen tai tiedostamatta -- etsivät isänsä tai muun läheisen kaltaisen miehen. Minulla kävi onni, ja haluan lasteni saavan yhtä ihanan, rakastetun, turvallisen ja tasaisen lapsuuden kuin minulla oli.
Mies hoitaa lapsia, mutta kitisee koko ajan ettei lapsia olisi pitänyt hankkia, kun hän ei jaksa. Ihanaa perhe-elämää, todella!
Kuinka varmistaa ennen naimisiin menoa että tuleva äiti ei vaadi lapselle kahta "äitiä" eli isä voi toimia vauvan ja lapsen kanssa myös lapsen äidin menettelyistä poikkeavalla tavalla. Ellei isä toimi äidin vaatimalla tavalla on isä helposti siirretty syrjään ja sitten toisaalla valitetaan kun isä ei osallistu lapsen ja kodin hoitamiseen.
Niin, kuinka varmistaa ennen naimisiin menoa ettei nainan lapsen tai useamman myötä omistaudu pelkästään lapsille laiminlyöden parisuhteen seksiä myöten?
Vauva-lehden keskusteluja seuratessa tulee mieleen että rakennetaan mahdottomia yhtälöitä jotka pikkulapsi- vai sanotaanko ruuhkavuosina saa jaksamisen loppumaan ja jomman kumman tai molemmat hakemaan parisuhteesta puuttuvia elementtejä liiton ulkopuolelta.
Alue: Aihe vapaa
Ikävää, mutta aikuinen on vastuussa tunteistaan ja osaa hakea apua jos on ongelmia. Miksi itsestäänselvästi naisen tulee automaattisesti osata olla äiti, ja miehen käytökselle etsitään syytä? Kuinka monta tarinaa olet kuullut että roolit ovat toisinpäin?Kyllä nainen leimattaisiin kelvottomaksi ja oltaisiin armottomia mutta miehelle täytyy antaa aikaa kasvaa isäksi ( kuten joku kertoi odottaneensa kouluikään asti ja kehui kuinka mies osaa olla kouluikäisten isä!!!)