Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä voin sanoa, että naisilla on helposti aikas ruusunpunainen kuva siitä mitä se lasten hankinta oikeasti on. Kun vauvakuumeillaan, ajatellaan vaan sitä ihanaa pientä nyyttiä kainalossa muttei tajuta, että se kasvaa ja maksaa. Suomeksi: vie tajuttomat määrät aikaa ja rahaa ja lisäksi saa mies pelätä vielä suhteen kokoon kuivumista, kakkoseksi jäämistä ja niinkuin joku jo tuossa sanokin, EROA, joka on isille melkein poikkeuksetta todella raskas tie ihan joka tasolla. Edelleen ajatellaan, että se on viime kädessä miehen velvollisuus elättää perhe ja tämä luo myös omat paineensa. Naisetkin tuppaavat ajattelemaan näin, vaikka eivät sitä ääneen myönnäkään. Eron myötä saa sitten maksaa toistakymmentä vuotta elatusmaksuja samalla, kun pääsee näkemään lapsia kerran parissa viikossa.
Miettikää asiaa oikeasti miehen kannalta.
-Ei tarvitse synnyttää, mutta toisaalta puoliso voi tehdä abortin omalla päätöksellään.
-Vastuu lapsen asioista on puolisolla, mutta niin on valtakin, koska sinun et vain osaa/tiedä tarpeeksi.
-Lähtökohtaisesti pääset helpommalla lapsen hoidossa, mutta toisaalta saat kuulla asiasta vaikka osallistuisit kuinka.
-Sinun oletetaan huolehtivan perheen elatuksesta, mutta töissä viettämääsi aikaan viitataan vapaana/lepona, koska et ole hoitamassa lapsia.
-On hyvin todennäköistä, että seksihalujen lisäksi lapsen teko vie myös kumppanisi läheisyyden kaipuun. Hän saa läheisyyttä vauvalta jopa kyllästymiseen asti.
-Joka toinen pari päätyy eroon ja erossa sinua todennäköisesti odottaa elatusmaksut ja joka toinen viikonloppu lasten kanssa. Jos hyvin käy, niin saat olla osa lastesi arkea joka toinen viikko. Tosin saatat silloinkin joutua maksamaan elatusmaksuja, koska olet kuitenkin etävanhempi.
Olisiko tämä naisille houkutteleva vaihtoehto?
Suomessa naiset eivät jää kotirouviksi vaan palaavat töihin. Miehillä on ihan yhtä paljon aikaa hoitaa lapsia ja kotia töiden jälkeen mitä naisilla. Lapsen kanssa voi viettää aikaa myös viikonloppuisin, lomilla ja lapsen sairastuessa kotona.
Sen melko todennäköisen eron jälkeen tuo vaan ei ole mahdollista. Jos lapset on miehellä joka toinen viikonloppu (yleisin tapa), niin ei siinä töiden jälkeen lapsia hoideta.
Ja vaikka naiset eivät jää kotirouviksi, niin edelleen miehen oletetaan kantavan päävastuu perheen elatuksesta. Se on samanlainen kummallinen jäänne kuin se, että naisen oletetaan hoitavan päävastuu lasten hoidosta.
En tunne yhtään perhettä jossa mies kantaisi tai olisi kantanut missään vaiheessa päävastuun perheen elatuksesta eli höpöjä puhut ja olen jo viisikymppinen.
Se on kyllä totta että lujassa istuu naisen rooli. Vaikka käy kokopäiväisesti töissä niin miehet olettaa ettå nainen hoitaa lasten asiat yksin. On niin vaikeaa miehellä tehdä hänelle isänä kuuluva osa. Sitten miehet ihan viattomat raukat ihmettelee mihin se ihana nainen hävisi? Ihan vihjeenä kannattaa katsoa hyyyyvin pitkään sinne peiliin. Siellä se syypää on.
Mielenkiintoista. Itse kun tunnen pääasiassa perheitä, joissa miehet ovat niitä parempituloisia ja suurimmassa osassa tuttuja perheitä kaikki rahat on yhteisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehistä ei juuri ole enää seksiin, koukussa nettipokeen todella iso prosentti.
Live-tarjonnassa on pahasti laatuongelmia jos mies sortuu surkeaan nettipornoon.
Niin, ei ole päässyt apajille pornoa kuluttava mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä voin sanoa, että naisilla on helposti aikas ruusunpunainen kuva siitä mitä se lasten hankinta oikeasti on. Kun vauvakuumeillaan, ajatellaan vaan sitä ihanaa pientä nyyttiä kainalossa muttei tajuta, että se kasvaa ja maksaa. Suomeksi: vie tajuttomat määrät aikaa ja rahaa ja lisäksi saa mies pelätä vielä suhteen kokoon kuivumista, kakkoseksi jäämistä ja niinkuin joku jo tuossa sanokin, EROA, joka on isille melkein poikkeuksetta todella raskas tie ihan joka tasolla. Edelleen ajatellaan, että se on viime kädessä miehen velvollisuus elättää perhe ja tämä luo myös omat paineensa. Naisetkin tuppaavat ajattelemaan näin, vaikka eivät sitä ääneen myönnäkään. Eron myötä saa sitten maksaa toistakymmentä vuotta elatusmaksuja samalla, kun pääsee näkemään lapsia kerran parissa viikossa.
Miettikää asiaa oikeasti miehen kannalta.
-Ei tarvitse synnyttää, mutta toisaalta puoliso voi tehdä abortin omalla päätöksellään.
-Vastuu lapsen asioista on puolisolla, mutta niin on valtakin, koska sinun et vain osaa/tiedä tarpeeksi.
-Lähtökohtaisesti pääset helpommalla lapsen hoidossa, mutta toisaalta saat kuulla asiasta vaikka osallistuisit kuinka.
-Sinun oletetaan huolehtivan perheen elatuksesta, mutta töissä viettämääsi aikaan viitataan vapaana/lepona, koska et ole hoitamassa lapsia.
-On hyvin todennäköistä, että seksihalujen lisäksi lapsen teko vie myös kumppanisi läheisyyden kaipuun. Hän saa läheisyyttä vauvalta jopa kyllästymiseen asti.
-Joka toinen pari päätyy eroon ja erossa sinua todennäköisesti odottaa elatusmaksut ja joka toinen viikonloppu lasten kanssa. Jos hyvin käy, niin saat olla osa lastesi arkea joka toinen viikko. Tosin saatat silloinkin joutua maksamaan elatusmaksuja, koska olet kuitenkin etävanhempi.
Olisiko tämä naisille houkutteleva vaihtoehto?
Suomessa naiset eivät jää kotirouviksi vaan palaavat töihin. Miehillä on ihan yhtä paljon aikaa hoitaa lapsia ja kotia töiden jälkeen mitä naisilla. Lapsen kanssa voi viettää aikaa myös viikonloppuisin, lomilla ja lapsen sairastuessa kotona.
Sen melko todennäköisen eron jälkeen tuo vaan ei ole mahdollista. Jos lapset on miehellä joka toinen viikonloppu (yleisin tapa), niin ei siinä töiden jälkeen lapsia hoideta.
Ja vaikka naiset eivät jää kotirouviksi, niin edelleen miehen oletetaan kantavan päävastuu perheen elatuksesta. Se on samanlainen kummallinen jäänne kuin se, että naisen oletetaan hoitavan päävastuu lasten hoidosta.
En tunne yhtään perhettä jossa mies kantaisi tai olisi kantanut missään vaiheessa päävastuun perheen elatuksesta eli höpöjä puhut ja olen jo viisikymppinen.
Se on kyllä totta että lujassa istuu naisen rooli. Vaikka käy kokopäiväisesti töissä niin miehet olettaa ettå nainen hoitaa lasten asiat yksin. On niin vaikeaa miehellä tehdä hänelle isänä kuuluva osa. Sitten miehet ihan viattomat raukat ihmettelee mihin se ihana nainen hävisi? Ihan vihjeenä kannattaa katsoa hyyyyvin pitkään sinne peiliin. Siellä se syypää on.Mielenkiintoista. Itse kun tunnen pääasiassa perheitä, joissa miehet ovat niitä parempituloisia ja suurimmassa osassa tuttuja perheitä kaikki rahat on yhteisiä.
Riippuu siitä, missä piireissä liikut. Hyvissä työpaikoissa olevilla yleensä molemmat puolisot ansaitsevat melko saman verran.
Ihmettelen yleensäkin, miksi syntyvyys ei saisi laskea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä voin sanoa, että naisilla on helposti aikas ruusunpunainen kuva siitä mitä se lasten hankinta oikeasti on. Kun vauvakuumeillaan, ajatellaan vaan sitä ihanaa pientä nyyttiä kainalossa muttei tajuta, että se kasvaa ja maksaa. Suomeksi: vie tajuttomat määrät aikaa ja rahaa ja lisäksi saa mies pelätä vielä suhteen kokoon kuivumista, kakkoseksi jäämistä ja niinkuin joku jo tuossa sanokin, EROA, joka on isille melkein poikkeuksetta todella raskas tie ihan joka tasolla. Edelleen ajatellaan, että se on viime kädessä miehen velvollisuus elättää perhe ja tämä luo myös omat paineensa. Naisetkin tuppaavat ajattelemaan näin, vaikka eivät sitä ääneen myönnäkään. Eron myötä saa sitten maksaa toistakymmentä vuotta elatusmaksuja samalla, kun pääsee näkemään lapsia kerran parissa viikossa.
Miettikää asiaa oikeasti miehen kannalta.
-Ei tarvitse synnyttää, mutta toisaalta puoliso voi tehdä abortin omalla päätöksellään.
-Vastuu lapsen asioista on puolisolla, mutta niin on valtakin, koska sinun et vain osaa/tiedä tarpeeksi.
-Lähtökohtaisesti pääset helpommalla lapsen hoidossa, mutta toisaalta saat kuulla asiasta vaikka osallistuisit kuinka.
-Sinun oletetaan huolehtivan perheen elatuksesta, mutta töissä viettämääsi aikaan viitataan vapaana/lepona, koska et ole hoitamassa lapsia.
-On hyvin todennäköistä, että seksihalujen lisäksi lapsen teko vie myös kumppanisi läheisyyden kaipuun. Hän saa läheisyyttä vauvalta jopa kyllästymiseen asti.
-Joka toinen pari päätyy eroon ja erossa sinua todennäköisesti odottaa elatusmaksut ja joka toinen viikonloppu lasten kanssa. Jos hyvin käy, niin saat olla osa lastesi arkea joka toinen viikko. Tosin saatat silloinkin joutua maksamaan elatusmaksuja, koska olet kuitenkin etävanhempi.
Olisiko tämä naisille houkutteleva vaihtoehto?
Suomessa naiset eivät jää kotirouviksi vaan palaavat töihin. Miehillä on ihan yhtä paljon aikaa hoitaa lapsia ja kotia töiden jälkeen mitä naisilla. Lapsen kanssa voi viettää aikaa myös viikonloppuisin, lomilla ja lapsen sairastuessa kotona.
Ensinnäkin harva äiti palaa työelämään heti äitiysloman jälkeen vaan useimmat ovat kotona paljon pidempään. Aika moni jopa sen kolme vuotta. Sen aikaa päävastuu perheen elatuksesta on miehellä.
Ja senkin jälkeen kun nainen on palannut työelämään, oletetaan usein miehen kantavan isomman vastuun perheen elatuksesta. Samalla tavoin kuin naisten oletetaan kantavan isompi vastuu lasten hoitamisesta. Vai oletko sitä mieltä, että koska Suomessa naiset eivät jää kotirouviksi, niin lastenhoitovastuu jakautuu tasaisesti?
Äitiysloma loppuu, kun lapsi on 9-10 kuukautta vanha. Sen ikäinen ei osaa puhua eikä kävellä. Sinustako noin avuton vauva on kypsä päivähoitoon? Lapsen kotihoidossa mieskin säästää puolet lapsen hoitomaksusta. Miehen ei tarvitse viedä lasta hoitoon tai hakea, lapsen sairastaessa miehelle ei tule töistä poissaoloja, miehen ei tarvitse kieltäytyä työmatkoista tai ylitöistä lapsen hoidon vuoksi eikä sumplia lomia. Aika moni mies elää kotona täysihoidossa, kun vaimi tekee kaiken lapsen hoidon ohella.
Nainen saa äitiyslomalta yleensä kolme kuukautta täyttä palkkaa ja sen jälkeen ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa. Hoitovapaalta maksetaan kotihoidon tukea. Parisuhde voi kestää jopa 60 vuotta, joten miesten on turha nillittää hoitovapaan aikaisista kustannuksista. Hyvin monessa perheessä kulut laitetaan tasan, mutta silti nainen tekee perheen eteen enemmän mitä mies.
Ei minun mielestä noin pieni vauva ole (ainakaan aina) kypsä päivähoitoon. Mutta kun se useimmiten on äiti joka sinne kotiin jää, niin sille isälle jää se päävastuu tienaamisesta. Varsinkin kodinhoidontuella ollessa. Ja useimmiten se on se äiti joka nimenomaan haluaa jäädä lasten kanssa kotiin, joten miehet eivät siihen rooliin kovin usein pääse.
Ja toisaalta on se pikkulapsiaikakin niin lyhyt verrattuna mahdollisesti jopa 60 vuotta kestävään parisuhteeseen, joten naisten on turha nillittää lastenhoitovastuusta.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Asepalveluksen käyneille miehille voisi järjestää korvaukseksi maksettuja romanssimatkoja haluttuihin matkakohteisiin tai se voisi olla jopa pakollinen osa asepalvelusta. Siellä mies voisi anonyymisti harrastaa seksiä sellaisten naisten kanssa, jotka pitävät häntä eksoottisena ja seksikkäänä ja jos seksi on maksullista, mies saisi tähän tietyn avustuksen.
Suurin osa naisista saa elää rokkitähden elämää ainakin kymmenen vuotta, jossa heillä on miljoonia treenattuja miesbändäreitä eri puolilla maailmaa, mutta miehille tarjotaan edelleen sellaista kuvaa, että pääset maistamaan seksiä sitten 25+ vuotiaana, kun opiskelet sen tutkinnon ja saat rahaa ja salonkikelpoisuutta ja monesti sekin seksi on sitten neuvoteltua välinevaihtoa ilman todellista intohimoa naisen puolelta.
Koska seksiä ja positiivisia sukupuolisuuden kokemuksia on niin harvassa, suurin osa miehistä ei tiedä mitä he oikeasti haluavat ja yrittävät ripustautua ensimmäiseen vastaantulijaan; jokaisen miehen pitäisi saada upeita seksikokemuksia mieluiten alle 20v iässä ja sen jälkeen selvin mielin miettiä, että minkälaista elämäntyyliä haluaa viettää. Kun nainen alkaa tekemään lapsia 25+ vuotiaana, hän on jo kyllästynyt rokkitähden elämään ja haluaa elämältä sitten muuta. Mies ei välttämättä ikinä pääse tuolle tasolle.
Olet hieman harhainen jos kuvittelet että nuori 20v nainen kokee elämänsä täydelliseksi vain sen takia että löytää seksiä helposti. Ongelmanahan on se, että useimmat naiset eivät halua irtoseksikokemuksia vaan parisuhteen. Toki joku missin näköinen tyttö voikin löytää komistuksen rinnalleen parisuhteeseen, mutta niitä missejä ei ole kovinkaan paljon.
Se, että mies haluaisi nussia ympäriinsä vastuuttomasti ei tarkoita sitä että nainen nauttisi samasta mahdollisuudesta.
En sanonut, että elämä olisi sen takia täydellistä, mutta tuo elämän tärkeä osa-alue on hyvällä mallilla, koska naisella on iso haaremi erilaisia miehiä, joista osa on tilaisuuttaan odottavia kaverimiehiä, alfoja, varamiehiä ja muita hauskuuttajia. Varattukin nainen voi omata samaan aikaan monta salaista mieskaveria, jotka hauskuuttavat naista.
Ja jokainen haluaa myös tuntea itsensä halutuksi suorasukaisella tavalla ilman neuvottelua ja maanittelua. Naisille tämä on todellisuutta ja miehille ainainen kysymysmerkki, koska miehillä on aina sama syy harrastaa seksiä ja naisilla monta muuta.
Vela-nainen on nykyisen länsimaisen yhteiskunnan kuningas, koska hän saa modernin yhteiskunnan ja esihistoriallisen biologian parhaat puolet yhtä aikaa; äänioikeus ilman asevelvollisuutta ja mahdollisuus valita työ ja vapaa-aika omien kiinnostuksen kohteiden mukaan, koska miehet kiinnostuvat joka tapauksessa. Vaikka mies ei haluaisi lisääntyä, miehen ikiaikainen DNA kuitenkin ajaa miehen hauskuuttamaan ja tuottamaan lisäarvoa naisille, kun taas naisen muinaisbiologia enemmänkin ajaa naisen ajattelemaan omaa etua ja turvallisuutta. Luolamiesaikoina ja kehitysmaissa tämä on ymmärrettävää siinä mielessä, että lasten kanssa kotona olevan nainen pitää vaalia omaa hyvinvointiaan, jotta voi tarjota hyvän kasvuympäristön, mutta vela-naisen kohdalla kaikki häviää omaan pyllykkään ja lopulta hautaan mukavan ja hedonistisen elämän jälkeen. Myös feminismi on alunperin lähtenyt kaiketi tästä idealistisesta ajatuksesta, että naisen hyvinvointi on myös lapsen hyvinvointia, mutta tämä ajatus on kovin vanhentunut.
Vaikka nainen ei haluaisi lisääntyä, nainen voi edelleenkin perustella nirsouttaan oman tasoista miestä kohtaan evoluutiolla ja jälkeläisten selviytymisellä, mikä ei vela-naisen kohdalla varsinkaan toimi. Pikemminkin sen pitäisi oikeastaan olla niin, että kun mies on se osapuoli, joka tekee yhteiskunnassa vaativimmat, vaarallisimmat ja tuottavimmat työt ja muokkaa elämäänsä naisen tarpeiden mukaan sinkkunakin, pitäisi vela-naisenkin tulla miestä vastaan ja kannustaa miestä hellyydellä ja seksillä eikä torjua miehiä lisääntyvien naisten argumenteilla, koska tällainen nainen on enemmänkin kuluerä ja kuormasta syöjä kuin mitään muuta tällaisesta karkeasta sosiaalisesta perspektiivistä.
Vierailija kirjoitti:
Helsinki Otsikon mukaisista naisista 80 % asuu vuokralla, 75 % äidinkieli Suomi. Jos 5 % on ruotsinkielisiä on luku vain 80 %. Seuraavat kieliryhmät onkin varmaan somalinkielisiä, arabiankielisiä, turkinkielisiä? Katukuvassa sen näkee helposti.
Suurimmat etniset väestöryhmät suomalaisten lisäksi ovat tällä hetkellä:
Venäjä 1,52 prosenttia (83 675)
Viro 0,95 prosenttia (52 424)
Ruotsi 0,77 prosenttia (42 210)
Irak 0,60 prosenttia (32 778)
Somalia 0,36 prosenttia (19 807)
Väittäisin siis että suomen ja ruotsinkielen jälkeen tulisivat kieliryhminä venäjä ja viro, ennen somalian, irakin ja turkin kieliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä voin sanoa, että naisilla on helposti aikas ruusunpunainen kuva siitä mitä se lasten hankinta oikeasti on. Kun vauvakuumeillaan, ajatellaan vaan sitä ihanaa pientä nyyttiä kainalossa muttei tajuta, että se kasvaa ja maksaa. Suomeksi: vie tajuttomat määrät aikaa ja rahaa ja lisäksi saa mies pelätä vielä suhteen kokoon kuivumista, kakkoseksi jäämistä ja niinkuin joku jo tuossa sanokin, EROA, joka on isille melkein poikkeuksetta todella raskas tie ihan joka tasolla. Edelleen ajatellaan, että se on viime kädessä miehen velvollisuus elättää perhe ja tämä luo myös omat paineensa. Naisetkin tuppaavat ajattelemaan näin, vaikka eivät sitä ääneen myönnäkään. Eron myötä saa sitten maksaa toistakymmentä vuotta elatusmaksuja samalla, kun pääsee näkemään lapsia kerran parissa viikossa.
Miettikää asiaa oikeasti miehen kannalta.
-Ei tarvitse synnyttää, mutta toisaalta puoliso voi tehdä abortin omalla päätöksellään.
-Vastuu lapsen asioista on puolisolla, mutta niin on valtakin, koska sinun et vain osaa/tiedä tarpeeksi.
-Lähtökohtaisesti pääset helpommalla lapsen hoidossa, mutta toisaalta saat kuulla asiasta vaikka osallistuisit kuinka.
-Sinun oletetaan huolehtivan perheen elatuksesta, mutta töissä viettämääsi aikaan viitataan vapaana/lepona, koska et ole hoitamassa lapsia.
-On hyvin todennäköistä, että seksihalujen lisäksi lapsen teko vie myös kumppanisi läheisyyden kaipuun. Hän saa läheisyyttä vauvalta jopa kyllästymiseen asti.
-Joka toinen pari päätyy eroon ja erossa sinua todennäköisesti odottaa elatusmaksut ja joka toinen viikonloppu lasten kanssa. Jos hyvin käy, niin saat olla osa lastesi arkea joka toinen viikko. Tosin saatat silloinkin joutua maksamaan elatusmaksuja, koska olet kuitenkin etävanhempi.
Olisiko tämä naisille houkutteleva vaihtoehto?
Suomessa naiset eivät jää kotirouviksi vaan palaavat töihin. Miehillä on ihan yhtä paljon aikaa hoitaa lapsia ja kotia töiden jälkeen mitä naisilla. Lapsen kanssa voi viettää aikaa myös viikonloppuisin, lomilla ja lapsen sairastuessa kotona.
Ensinnäkin harva äiti palaa työelämään heti äitiysloman jälkeen vaan useimmat ovat kotona paljon pidempään. Aika moni jopa sen kolme vuotta. Sen aikaa päävastuu perheen elatuksesta on miehellä.
Ja senkin jälkeen kun nainen on palannut työelämään, oletetaan usein miehen kantavan isomman vastuun perheen elatuksesta. Samalla tavoin kuin naisten oletetaan kantavan isompi vastuu lasten hoitamisesta. Vai oletko sitä mieltä, että koska Suomessa naiset eivät jää kotirouviksi, niin lastenhoitovastuu jakautuu tasaisesti?
Äitiysloma loppuu, kun lapsi on 9-10 kuukautta vanha. Sen ikäinen ei osaa puhua eikä kävellä. Sinustako noin avuton vauva on kypsä päivähoitoon? Lapsen kotihoidossa mieskin säästää puolet lapsen hoitomaksusta. Miehen ei tarvitse viedä lasta hoitoon tai hakea, lapsen sairastaessa miehelle ei tule töistä poissaoloja, miehen ei tarvitse kieltäytyä työmatkoista tai ylitöistä lapsen hoidon vuoksi eikä sumplia lomia. Aika moni mies elää kotona täysihoidossa, kun vaimi tekee kaiken lapsen hoidon ohella.
Nainen saa äitiyslomalta yleensä kolme kuukautta täyttä palkkaa ja sen jälkeen ansiosidonnaista äitiyspäivärahaa. Hoitovapaalta maksetaan kotihoidon tukea. Parisuhde voi kestää jopa 60 vuotta, joten miesten on turha nillittää hoitovapaan aikaisista kustannuksista. Hyvin monessa perheessä kulut laitetaan tasan, mutta silti nainen tekee perheen eteen enemmän mitä mies.
Ei minun mielestä noin pieni vauva ole (ainakaan aina) kypsä päivähoitoon. Mutta kun se useimmiten on äiti joka sinne kotiin jää, niin sille isälle jää se päävastuu tienaamisesta. Varsinkin kodinhoidontuella ollessa. Ja useimmiten se on se äiti joka nimenomaan haluaa jäädä lasten kanssa kotiin, joten miehet eivät siihen rooliin kovin usein pääse.
Ja toisaalta on se pikkulapsiaikakin niin lyhyt verrattuna mahdollisesti jopa 60 vuotta kestävään parisuhteeseen, joten naisten on turha nillittää lastenhoitovastuusta.
Suomessa ei makseta kodinhoidontukea. Lapsissa on puuhaa ja vastuuta ihan kiitettävästi pikkulapsivaiheen jälkeenkin, joskus sitä enemmän, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Ja hahhah, ne on harvassa ne miehet, jotka suostuvat tekemään saman mitä naiset lasten ja perheen eteen.
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Asepalveluksen käyneille miehille voisi järjestää korvaukseksi maksettuja romanssimatkoja haluttuihin matkakohteisiin tai se voisi olla jopa pakollinen osa asepalvelusta. Siellä mies voisi anonyymisti harrastaa seksiä sellaisten naisten kanssa, jotka pitävät häntä eksoottisena ja seksikkäänä ja jos seksi on maksullista, mies saisi tähän tietyn avustuksen.
Suurin osa naisista saa elää rokkitähden elämää ainakin kymmenen vuotta, jossa heillä on miljoonia treenattuja miesbändäreitä eri puolilla maailmaa, mutta miehille tarjotaan edelleen sellaista kuvaa, että pääset maistamaan seksiä sitten 25+ vuotiaana, kun opiskelet sen tutkinnon ja saat rahaa ja salonkikelpoisuutta ja monesti sekin seksi on sitten neuvoteltua välinevaihtoa ilman todellista intohimoa naisen puolelta.
Koska seksiä ja positiivisia sukupuolisuuden kokemuksia on niin harvassa, suurin osa miehistä ei tiedä mitä he oikeasti haluavat ja yrittävät ripustautua ensimmäiseen vastaantulijaan; jokaisen miehen pitäisi saada upeita seksikokemuksia mieluiten alle 20v iässä ja sen jälkeen selvin mielin miettiä, että minkälaista elämäntyyliä haluaa viettää. Kun nainen alkaa tekemään lapsia 25+ vuotiaana, hän on jo kyllästynyt rokkitähden elämään ja haluaa elämältä sitten muuta. Mies ei välttämättä ikinä pääse tuolle tasolle.
Olet hieman harhainen jos kuvittelet että nuori 20v nainen kokee elämänsä täydelliseksi vain sen takia että löytää seksiä helposti. Ongelmanahan on se, että useimmat naiset eivät halua irtoseksikokemuksia vaan parisuhteen. Toki joku missin näköinen tyttö voikin löytää komistuksen rinnalleen parisuhteeseen, mutta niitä missejä ei ole kovinkaan paljon.
Se, että mies haluaisi nussia ympäriinsä vastuuttomasti ei tarkoita sitä että nainen nauttisi samasta mahdollisuudesta.
En sanonut, että elämä olisi sen takia täydellistä, mutta tuo elämän tärkeä osa-alue on hyvällä mallilla, koska naisella on iso haaremi erilaisia miehiä, joista osa on tilaisuuttaan odottavia kaverimiehiä, alfoja, varamiehiä ja muita hauskuuttajia. Varattukin nainen voi omata samaan aikaan monta salaista mieskaveria, jotka hauskuuttavat naista.
Ja jokainen haluaa myös tuntea itsensä halutuksi suorasukaisella tavalla ilman neuvottelua ja maanittelua. Naisille tämä on todellisuutta ja miehille ainainen kysymysmerkki, koska miehillä on aina sama syy harrastaa seksiä ja naisilla monta muuta.
Vela-nainen on nykyisen länsimaisen yhteiskunnan kuningas, koska hän saa modernin yhteiskunnan ja esihistoriallisen biologian parhaat puolet yhtä aikaa; äänioikeus ilman asevelvollisuutta ja mahdollisuus valita työ ja vapaa-aika omien kiinnostuksen kohteiden mukaan, koska miehet kiinnostuvat joka tapauksessa. Vaikka mies ei haluaisi lisääntyä, miehen ikiaikainen DNA kuitenkin ajaa miehen hauskuuttamaan ja tuottamaan lisäarvoa naisille, kun taas naisen muinaisbiologia enemmänkin ajaa naisen ajattelemaan omaa etua ja turvallisuutta. Luolamiesaikoina ja kehitysmaissa tämä on ymmärrettävää siinä mielessä, että lasten kanssa kotona olevan nainen pitää vaalia omaa hyvinvointiaan, jotta voi tarjota hyvän kasvuympäristön, mutta vela-naisen kohdalla kaikki häviää omaan pyllykkään ja lopulta hautaan mukavan ja hedonistisen elämän jälkeen. Myös feminismi on alunperin lähtenyt kaiketi tästä idealistisesta ajatuksesta, että naisen hyvinvointi on myös lapsen hyvinvointia, mutta tämä ajatus on kovin vanhentunut.
Vaikka nainen ei haluaisi lisääntyä, nainen voi edelleenkin perustella nirsouttaan oman tasoista miestä kohtaan evoluutiolla ja jälkeläisten selviytymisellä, mikä ei vela-naisen kohdalla varsinkaan toimi. Pikemminkin sen pitäisi oikeastaan olla niin, että kun mies on se osapuoli, joka tekee yhteiskunnassa vaativimmat, vaarallisimmat ja tuottavimmat työt ja muokkaa elämäänsä naisen tarpeiden mukaan sinkkunakin, pitäisi vela-naisenkin tulla miestä vastaan ja kannustaa miestä hellyydellä ja seksillä eikä torjua miehiä lisääntyvien naisten argumenteilla, koska tällainen nainen on enemmänkin kuluerä ja kuormasta syöjä kuin mitään muuta tällaisesta karkeasta sosiaalisesta perspektiivistä.
No niin, nyt netti kiinni tältä päivältä. Nuo sinun väitteesi on niin harhaisia ettet usko niihin itsekään. Kysy vaikka äidiltäsi miten paljon hänen elämässään on hauskuuttajamiehiä.

Höpön pöpön. Nuo "tilaisuuttaan odottavat kaverimiehet" haluavat pimperoa, eivät suhdetta. Toki huomio on kivaa sekä naisista että miehistä, mutta ei sillä huomiolla itsessään mitään tee ellei halua irtoseksiä vaan parisuhteen.
Myöskin tämä "modernin yhteiskunnan ja esihistoriallisen biologian parhaat puolet yhtä aikaa; äänioikeus ilman asevelvollisuutta ja mahdollisuus valita työ ja vapaa-aika omien kiinnostuksen kohteiden mukaan" on mielenkiintoinen. Väität siis että äänioikeus ja asevelvollisuus olisivat verrannollisia keskenään? Ei nyt tunnu ihan reilulta - eipä silti, itseäni eikä montaa muutakaan naista haittaisi esimerkiksi yleinen kansalaisvelvollisuus. Myöskin kaipaisin perusteluja sille miten nainen pystyisi valitsemaan työnsä ja vapaa-aikansa jotenkin paremmin kuin mies? En ole pannut merkille että kovinkaan useita miehiä pakotettaisiin huonostipalkattuun hoitotyöhön tai aloittamaan vaikka pitsinnypläystä harrastuksenaan. Kumpikaan näistä, perinteisesti naiselliseksi mielletyistä, töistä tai harrastuksista ei takaa naiselle parisuhdetta, lasta taikka edes miestä, joten oikeastaan en tajua mitä kommenttisi teki lainkaan tässä keskustelussa.
Väität myös että "mies on se osapuoli, joka tekee yhteiskunnassa vaativimmat, vaarallisimmat ja tuottavimmat työt". Millä perustelet tämän? Vaarallisuudesta voimme olla siinä mielessä samaa mieltä, että esimerkiksi poliiseista ja vartijoista suurin osa on miehiä. Vaativuudesta en todellakaan voi olla samaa mieltä, sillä jo vuosia (vuosikymmeniä?) on väännetty kättä hoitotyön paskasta palkasta, rankkuudesta, vaativuudesta ja huonoista työolosuhteista. Uskon että yhtä lailla joku putkimiehen tai rekkakuskin työ (kummatkin varsin miesvaltaisia ammatteja) voi olla rankkaa, mutta ainakin putkimiehille ja rekkakuskeille maksetaan työstään kohtuuhyvää palkkaa. Tuottavuus voi tarkoittaa montaa asiaa, joten en ihan pääse kiinni puhutko palkasta, konkreettisesti valmistustyöstä vai kansantaloudellisesti tuottavasta: palkkakilpailussa naisvaltaiset alat nyt eivät todellakaan voita, mutta näissä jälkimmäisissä löytyy kyllä aika tasaisesti kumpaakin sukupuolta.
Kirjoituksissasi tuot aika paljon esille miespropagandaa (kuten esim. tuo käsittämätön heitto seksimatkoista armeijaa käyville) - mistä tämä johtuu? Koetko oikeasti että nykysuomessa miehet olisivat jotenkin alisteisia? Ainakin taloudellisesti miehillä menee paremmin kuin naisilla, enkä ole pannut merkille että miehiä syrjittäisiin työmarkkinoilla tai opiskelupaikoissakaan. Parisuhdekuviot ovat ongelmaisia kummallekin sukupuolelle, joten en ymmärrä miten siitäkään saisi naisvastaisen keskustelun. Selitä siis mikä sinua oikein nyppii! :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta (ja tämäkin palsta) on niin perinteisten arvonen vastainen kuin olla ja voi ja sitten ihmetellään, että se vaikuttaa ihmisten käytökseen.
Etkö lainkaan näe, että "perinteiset arvot" ovt juuri se syy miksi naiset eivät halua lapsia? Siksi tarvitaan kompromissi, että molemmat voivat tehdä lapsia. Ja ei, "perinteisten arvojen" noudattamista kannattavien miesten ei kannata lisääntyä, koska he rikkovat naisten oikeuksia.
ensin kysytään syytä ja sitten kun te saatte sen, niin todetaan että väärä vastaus, ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Onhan niitä miehiäkin, jotka eivät lapsia halua, mutta kyllä pääsyy syntyvyyden laskuun on ilman muuta naisissa. Naisilla on niin paljon enemmän valtaa lisääntymisen asioissa, että musta on ihan hassua miten te edes kehtaatte kitistä siitä, että "meitä syyllistetään 😭😭😭".
Ei nykyainen ole kykenevä muuhun kuin uhriutumiseen ja parkumiseen siitä miten heitä syyllistetään jatkuvasti. Nykynainen on selkärangaton vätys joka osaa kyllä vaatia ja vaatimasta päästyäänkin vaatia lisää oikeuksia itselleen samalla luistaen kaikista velvollisuuksistaan samalla suu vaahdossa syyllistäen miehiä omasta surkeudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Asepalveluksen käyneille miehille voisi järjestää korvaukseksi maksettuja romanssimatkoja haluttuihin matkakohteisiin tai se voisi olla jopa pakollinen osa asepalvelusta. Siellä mies voisi anonyymisti harrastaa seksiä sellaisten naisten kanssa, jotka pitävät häntä eksoottisena ja seksikkäänä ja jos seksi on maksullista, mies saisi tähän tietyn avustuksen.
Suurin osa naisista saa elää rokkitähden elämää ainakin kymmenen vuotta, jossa heillä on miljoonia treenattuja miesbändäreitä eri puolilla maailmaa, mutta miehille tarjotaan edelleen sellaista kuvaa, että pääset maistamaan seksiä sitten 25+ vuotiaana, kun opiskelet sen tutkinnon ja saat rahaa ja salonkikelpoisuutta ja monesti sekin seksi on sitten neuvoteltua välinevaihtoa ilman todellista intohimoa naisen puolelta.
Koska seksiä ja positiivisia sukupuolisuuden kokemuksia on niin harvassa, suurin osa miehistä ei tiedä mitä he oikeasti haluavat ja yrittävät ripustautua ensimmäiseen vastaantulijaan; jokaisen miehen pitäisi saada upeita seksikokemuksia mieluiten alle 20v iässä ja sen jälkeen selvin mielin miettiä, että minkälaista elämäntyyliä haluaa viettää. Kun nainen alkaa tekemään lapsia 25+ vuotiaana, hän on jo kyllästynyt rokkitähden elämään ja haluaa elämältä sitten muuta. Mies ei välttämättä ikinä pääse tuolle tasolle.
Olet hieman harhainen jos kuvittelet että nuori 20v nainen kokee elämänsä täydelliseksi vain sen takia että löytää seksiä helposti. Ongelmanahan on se, että useimmat naiset eivät halua irtoseksikokemuksia vaan parisuhteen. Toki joku missin näköinen tyttö voikin löytää komistuksen rinnalleen parisuhteeseen, mutta niitä missejä ei ole kovinkaan paljon.
Se, että mies haluaisi nussia ympäriinsä vastuuttomasti ei tarkoita sitä että nainen nauttisi samasta mahdollisuudesta.
En sanonut, että elämä olisi sen takia täydellistä, mutta tuo elämän tärkeä osa-alue on hyvällä mallilla, koska naisella on iso haaremi erilaisia miehiä, joista osa on tilaisuuttaan odottavia kaverimiehiä, alfoja, varamiehiä ja muita hauskuuttajia. Varattukin nainen voi omata samaan aikaan monta salaista mieskaveria, jotka hauskuuttavat naista.
Ja jokainen haluaa myös tuntea itsensä halutuksi suorasukaisella tavalla ilman neuvottelua ja maanittelua. Naisille tämä on todellisuutta ja miehille ainainen kysymysmerkki, koska miehillä on aina sama syy harrastaa seksiä ja naisilla monta muuta.
Vela-nainen on nykyisen länsimaisen yhteiskunnan kuningas, koska hän saa modernin yhteiskunnan ja esihistoriallisen biologian parhaat puolet yhtä aikaa; äänioikeus ilman asevelvollisuutta ja mahdollisuus valita työ ja vapaa-aika omien kiinnostuksen kohteiden mukaan, koska miehet kiinnostuvat joka tapauksessa. Vaikka mies ei haluaisi lisääntyä, miehen ikiaikainen DNA kuitenkin ajaa miehen hauskuuttamaan ja tuottamaan lisäarvoa naisille, kun taas naisen muinaisbiologia enemmänkin ajaa naisen ajattelemaan omaa etua ja turvallisuutta. Luolamiesaikoina ja kehitysmaissa tämä on ymmärrettävää siinä mielessä, että lasten kanssa kotona olevan nainen pitää vaalia omaa hyvinvointiaan, jotta voi tarjota hyvän kasvuympäristön, mutta vela-naisen kohdalla kaikki häviää omaan pyllykkään ja lopulta hautaan mukavan ja hedonistisen elämän jälkeen. Myös feminismi on alunperin lähtenyt kaiketi tästä idealistisesta ajatuksesta, että naisen hyvinvointi on myös lapsen hyvinvointia, mutta tämä ajatus on kovin vanhentunut.
Vaikka nainen ei haluaisi lisääntyä, nainen voi edelleenkin perustella nirsouttaan oman tasoista miestä kohtaan evoluutiolla ja jälkeläisten selviytymisellä, mikä ei vela-naisen kohdalla varsinkaan toimi. Pikemminkin sen pitäisi oikeastaan olla niin, että kun mies on se osapuoli, joka tekee yhteiskunnassa vaativimmat, vaarallisimmat ja tuottavimmat työt ja muokkaa elämäänsä naisen tarpeiden mukaan sinkkunakin, pitäisi vela-naisenkin tulla miestä vastaan ja kannustaa miestä hellyydellä ja seksillä eikä torjua miehiä lisääntyvien naisten argumenteilla, koska tällainen nainen on enemmänkin kuluerä ja kuormasta syöjä kuin mitään muuta tällaisesta karkeasta sosiaalisesta perspektiivistä.
Höpön pöpön. Nuo "tilaisuuttaan odottavat kaverimiehet" haluavat pimperoa, eivät suhdetta. Toki huomio on kivaa sekä naisista että miehistä, mutta ei sillä huomiolla itsessään mitään tee ellei halua irtoseksiä vaan parisuhteen.
Myöskin tämä "modernin yhteiskunnan ja esihistoriallisen biologian parhaat puolet yhtä aikaa; äänioikeus ilman asevelvollisuutta ja mahdollisuus valita työ ja vapaa-aika omien kiinnostuksen kohteiden mukaan" on mielenkiintoinen. Väität siis että äänioikeus ja asevelvollisuus olisivat verrannollisia keskenään? Ei nyt tunnu ihan reilulta - eipä silti, itseäni eikä montaa muutakaan naista haittaisi esimerkiksi yleinen kansalaisvelvollisuus. Myöskin kaipaisin perusteluja sille miten nainen pystyisi valitsemaan työnsä ja vapaa-aikansa jotenkin paremmin kuin mies? En ole pannut merkille että kovinkaan useita miehiä pakotettaisiin huonostipalkattuun hoitotyöhön tai aloittamaan vaikka pitsinnypläystä harrastuksenaan. Kumpikaan näistä, perinteisesti naiselliseksi mielletyistä, töistä tai harrastuksista ei takaa naiselle parisuhdetta, lasta taikka edes miestä, joten oikeastaan en tajua mitä kommenttisi teki lainkaan tässä keskustelussa.
Väität myös että "mies on se osapuoli, joka tekee yhteiskunnassa vaativimmat, vaarallisimmat ja tuottavimmat työt". Millä perustelet tämän? Vaarallisuudesta voimme olla siinä mielessä samaa mieltä, että esimerkiksi poliiseista ja vartijoista suurin osa on miehiä. Vaativuudesta en todellakaan voi olla samaa mieltä, sillä jo vuosia (vuosikymmeniä?) on väännetty kättä hoitotyön paskasta palkasta, rankkuudesta, vaativuudesta ja huonoista työolosuhteista. Uskon että yhtä lailla joku putkimiehen tai rekkakuskin työ (kummatkin varsin miesvaltaisia ammatteja) voi olla rankkaa, mutta ainakin putkimiehille ja rekkakuskeille maksetaan työstään kohtuuhyvää palkkaa. Tuottavuus voi tarkoittaa montaa asiaa, joten en ihan pääse kiinni puhutko palkasta, konkreettisesti valmistustyöstä vai kansantaloudellisesti tuottavasta: palkkakilpailussa naisvaltaiset alat nyt eivät todellakaan voita, mutta näissä jälkimmäisissä löytyy kyllä aika tasaisesti kumpaakin sukupuolta.
Kirjoituksissasi tuot aika paljon esille miespropagandaa (kuten esim. tuo käsittämätön heitto seksimatkoista armeijaa käyville) - mistä tämä johtuu? Koetko oikeasti että nykysuomessa miehet olisivat jotenkin alisteisia? Ainakin taloudellisesti miehillä menee paremmin kuin naisilla, enkä ole pannut merkille että miehiä syrjittäisiin työmarkkinoilla tai opiskelupaikoissakaan. Parisuhdekuviot ovat ongelmaisia kummallekin sukupuolelle, joten en ymmärrä miten siitäkään saisi naisvastaisen keskustelun. Selitä siis mikä sinua oikein nyppii! :D
En jaksa vastata koko läjään, joten poimin tuolta vain yhden kohdan.
Jos sinulta halutaan jotain, sinulla on valtaa. Eli vaikka oletettaisiin, että paha kaverimies haluaa "vain pimperoa" (hyyyiii! paha mies!") niin sinulla on siinä sauma saada häneltä vaihtokaupassa haluamiasi asioita kuten suhdetta. Eli jokainen "vain" sitä ja tätä (hyiii!) haluava mies on mahdollisuus, kun taas mieheltä ei yleensä suoraan haluta mitään (paitsi yhteiskunnan ylläpitämistä) mikä hivelisi suoraan juuri hänen egoaan ja hermojaan.
Silloin kun nainen ei pidä miestä komeana ja jännänä, hänelle tarjotaan usein tuota "haluat vain seksiä" korttia ja miesmallin taas epäillään haluavan suhdetta.

Eli väität että naisen pitäisi olla immarreltu siitä että mies haluaa pimperoasi (tai oikeastaan kenen tahansa naisen pimperoa) mutta mies ei voi olla immarreltu siitä että nainen haluisi parisuhteen hänen kanssaan (tai jonkun muun miehen kanssa)? Ihan samalla lailla miehellä on valtaa tarjota naiselle sitä parisuhdetta, ja toivoa pimperoa (kuin naisella tarjota pimperoa ja toivota parisuhdetta).
Miksi määräät eri säännöt naisille ja miehille?
Kummallakaan meillä ei ole vakituista työtä. Vuokrafirmojen leivissä ei uskalla edes ajatella lapsia. Kyllä pitäisi olla vakityö ensin, mutta kun ei saa niin ei. Työtä kyllä on molemmilla, mutta aina vaan jatketaan määräaikaisena. Niin katsotaan milloin voimme ajatella kunnolla tulevaisuutta. Nyt ei uskalla.
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:
Asepalveluksen käyneille miehille voisi järjestää korvaukseksi maksettuja romanssimatkoja haluttuihin matkakohteisiin tai se voisi olla jopa pakollinen osa asepalvelusta. Siellä mies voisi anonyymisti harrastaa seksiä sellaisten naisten kanssa, jotka pitävät häntä eksoottisena ja seksikkäänä ja jos seksi on maksullista, mies saisi tähän tietyn avustuksen.
Suurin osa naisista saa elää rokkitähden elämää ainakin kymmenen vuotta, jossa heillä on miljoonia treenattuja miesbändäreitä eri puolilla maailmaa, mutta miehille tarjotaan edelleen sellaista kuvaa, että pääset maistamaan seksiä sitten 25+ vuotiaana, kun opiskelet sen tutkinnon ja saat rahaa ja salonkikelpoisuutta ja monesti sekin seksi on sitten neuvoteltua välinevaihtoa ilman todellista intohimoa naisen puolelta.
Koska seksiä ja positiivisia sukupuolisuuden kokemuksia on niin harvassa, suurin osa miehistä ei tiedä mitä he oikeasti haluavat ja yrittävät ripustautua ensimmäiseen vastaantulijaan; jokaisen miehen pitäisi saada upeita seksikokemuksia mieluiten alle 20v iässä ja sen jälkeen selvin mielin miettiä, että minkälaista elämäntyyliä haluaa viettää. Kun nainen alkaa tekemään lapsia 25+ vuotiaana, hän on jo kyllästynyt rokkitähden elämään ja haluaa elämältä sitten muuta. Mies ei välttämättä ikinä pääse tuolle tasolle.
Olet hieman harhainen jos kuvittelet että nuori 20v nainen kokee elämänsä täydelliseksi vain sen takia että löytää seksiä helposti. Ongelmanahan on se, että useimmat naiset eivät halua irtoseksikokemuksia vaan parisuhteen. Toki joku missin näköinen tyttö voikin löytää komistuksen rinnalleen parisuhteeseen, mutta niitä missejä ei ole kovinkaan paljon.
Se, että mies haluaisi nussia ympäriinsä vastuuttomasti ei tarkoita sitä että nainen nauttisi samasta mahdollisuudesta.
En sanonut, että elämä olisi sen takia täydellistä, mutta tuo elämän tärkeä osa-alue on hyvällä mallilla, koska naisella on iso haaremi erilaisia miehiä, joista osa on tilaisuuttaan odottavia kaverimiehiä, alfoja, varamiehiä ja muita hauskuuttajia. Varattukin nainen voi omata samaan aikaan monta salaista mieskaveria, jotka hauskuuttavat naista.
Ja jokainen haluaa myös tuntea itsensä halutuksi suorasukaisella tavalla ilman neuvottelua ja maanittelua. Naisille tämä on todellisuutta ja miehille ainainen kysymysmerkki, koska miehillä on aina sama syy harrastaa seksiä ja naisilla monta muuta.
Vela-nainen on nykyisen länsimaisen yhteiskunnan kuningas, koska hän saa modernin yhteiskunnan ja esihistoriallisen biologian parhaat puolet yhtä aikaa; äänioikeus ilman asevelvollisuutta ja mahdollisuus valita työ ja vapaa-aika omien kiinnostuksen kohteiden mukaan, koska miehet kiinnostuvat joka tapauksessa. Vaikka mies ei haluaisi lisääntyä, miehen ikiaikainen DNA kuitenkin ajaa miehen hauskuuttamaan ja tuottamaan lisäarvoa naisille, kun taas naisen muinaisbiologia enemmänkin ajaa naisen ajattelemaan omaa etua ja turvallisuutta. Luolamiesaikoina ja kehitysmaissa tämä on ymmärrettävää siinä mielessä, että lasten kanssa kotona olevan nainen pitää vaalia omaa hyvinvointiaan, jotta voi tarjota hyvän kasvuympäristön, mutta vela-naisen kohdalla kaikki häviää omaan pyllykkään ja lopulta hautaan mukavan ja hedonistisen elämän jälkeen. Myös feminismi on alunperin lähtenyt kaiketi tästä idealistisesta ajatuksesta, että naisen hyvinvointi on myös lapsen hyvinvointia, mutta tämä ajatus on kovin vanhentunut.
Vaikka nainen ei haluaisi lisääntyä, nainen voi edelleenkin perustella nirsouttaan oman tasoista miestä kohtaan evoluutiolla ja jälkeläisten selviytymisellä, mikä ei vela-naisen kohdalla varsinkaan toimi. Pikemminkin sen pitäisi oikeastaan olla niin, että kun mies on se osapuoli, joka tekee yhteiskunnassa vaativimmat, vaarallisimmat ja tuottavimmat työt ja muokkaa elämäänsä naisen tarpeiden mukaan sinkkunakin, pitäisi vela-naisenkin tulla miestä vastaan ja kannustaa miestä hellyydellä ja seksillä eikä torjua miehiä lisääntyvien naisten argumenteilla, koska tällainen nainen on enemmänkin kuluerä ja kuormasta syöjä kuin mitään muuta tällaisesta karkeasta sosiaalisesta perspektiivistä.
Höpön pöpön. Nuo "tilaisuuttaan odottavat kaverimiehet" haluavat pimperoa, eivät suhdetta. Toki huomio on kivaa sekä naisista että miehistä, mutta ei sillä huomiolla itsessään mitään tee ellei halua irtoseksiä vaan parisuhteen.
Myöskin tämä "modernin yhteiskunnan ja esihistoriallisen biologian parhaat puolet yhtä aikaa; äänioikeus ilman asevelvollisuutta ja mahdollisuus valita työ ja vapaa-aika omien kiinnostuksen kohteiden mukaan" on mielenkiintoinen. Väität siis että äänioikeus ja asevelvollisuus olisivat verrannollisia keskenään? Ei nyt tunnu ihan reilulta - eipä silti, itseäni eikä montaa muutakaan naista haittaisi esimerkiksi yleinen kansalaisvelvollisuus. Myöskin kaipaisin perusteluja sille miten nainen pystyisi valitsemaan työnsä ja vapaa-aikansa jotenkin paremmin kuin mies? En ole pannut merkille että kovinkaan useita miehiä pakotettaisiin huonostipalkattuun hoitotyöhön tai aloittamaan vaikka pitsinnypläystä harrastuksenaan. Kumpikaan näistä, perinteisesti naiselliseksi mielletyistä, töistä tai harrastuksista ei takaa naiselle parisuhdetta, lasta taikka edes miestä, joten oikeastaan en tajua mitä kommenttisi teki lainkaan tässä keskustelussa.
Väität myös että "mies on se osapuoli, joka tekee yhteiskunnassa vaativimmat, vaarallisimmat ja tuottavimmat työt". Millä perustelet tämän? Vaarallisuudesta voimme olla siinä mielessä samaa mieltä, että esimerkiksi poliiseista ja vartijoista suurin osa on miehiä. Vaativuudesta en todellakaan voi olla samaa mieltä, sillä jo vuosia (vuosikymmeniä?) on väännetty kättä hoitotyön paskasta palkasta, rankkuudesta, vaativuudesta ja huonoista työolosuhteista. Uskon että yhtä lailla joku putkimiehen tai rekkakuskin työ (kummatkin varsin miesvaltaisia ammatteja) voi olla rankkaa, mutta ainakin putkimiehille ja rekkakuskeille maksetaan työstään kohtuuhyvää palkkaa. Tuottavuus voi tarkoittaa montaa asiaa, joten en ihan pääse kiinni puhutko palkasta, konkreettisesti valmistustyöstä vai kansantaloudellisesti tuottavasta: palkkakilpailussa naisvaltaiset alat nyt eivät todellakaan voita, mutta näissä jälkimmäisissä löytyy kyllä aika tasaisesti kumpaakin sukupuolta.
Kirjoituksissasi tuot aika paljon esille miespropagandaa (kuten esim. tuo käsittämätön heitto seksimatkoista armeijaa käyville) - mistä tämä johtuu? Koetko oikeasti että nykysuomessa miehet olisivat jotenkin alisteisia? Ainakin taloudellisesti miehillä menee paremmin kuin naisilla, enkä ole pannut merkille että miehiä syrjittäisiin työmarkkinoilla tai opiskelupaikoissakaan. Parisuhdekuviot ovat ongelmaisia kummallekin sukupuolelle, joten en ymmärrä miten siitäkään saisi naisvastaisen keskustelun. Selitä siis mikä sinua oikein nyppii! :D
"Väität siis että äänioikeus ja asevelvollisuus olisivat verrannollisia keskenään?"
Itse asiassa tämä on ollut historiallisesti totta monessakin yhteiskunnassa. Äänioikeus ja usein myös kansalaisuus on lunastettu suorittamalla asevelvollisuus ja olemalla valmiita sotaan.
M29+5 osuu monesssakin asiassa naulan kantaan. Tosin olen jopa miehenä sitä mieltä ettei tuo koske kaikkia naisia, ja vaikka kaikille naisille olisi tarjolla sitä mitä miehet haluavat, he eivät välttämättä sitä halua.
Esim. ei-komealle miehelle olisi ok jos kaunis pomonainen haluaisi joskus kiksauttaa työpäivän päätteeksi paremman puutteessa, ei-kauniille naiselle saattaisi tuntua vähemmän kivalta jos hän tietäisi olevansa komealle pomomiehelle pelkkä varahoito.

Väität että miehillä menee taloudellisesti påaremmin kuin naisilla. Tuo päätelmä johtuu siitä että kiinnität huomiota vain palkkoihin, etkä kulutettavissa oleviin rahoihin.
Säännöllisesti tutkimuksissa on havaittu etä naiset tekevät yli 50% kuluttajapäätöksistä. Samat tilastot kertovat että lähes kaikki suurituloiset miehet ovat parisuhteessa naisen kanssa, kun taas pienituloisista n. puolet on ilman naista. Naiset taas pariutuvat tasaisesti kaikissa tuloluokissa, paitsi hyvätuloisissa on enemmän sinkkuja (!).
Todellisuudessa naisilla menee taloudellisesti paremmin.
Case in poin, omat luokkakaverini. Miehistä taloudellisesti hyvin pärjääviä ovat vain hyvin ansaitsevat. Naisista hyvin ansaitsevat ja myös kauniit, joista jokainen on vain jotenkin päätynyt hyvin tienaavan miehen pariksi.
ts. naiset voivat pelata kahdella korttipakalla, miehet eivät.

Se että historiassa on ollut erilaisia yhteiskuntajärjestelmiä, ei tarkoita että niitä pystyisi suoraan soveltamaan omaan aikaamme, mutta toki kiinnostava kuriositeetti! Tänä päivänä tätä sovellettaessa kansalaisuuden ulkopuolelle jäisivät siis useimmat naiset, kaikki lapset sekä C-papereitten miehet. En sitten tiedä loisiko kyseinen tilanne ongelmia vai poistaisiko niitä.

Meinaatko että laki määrää miehen maksavan palkastaan suoraan osion naisen kukkaroon? Ei ainakaan suomessa. Uskoisin että kulutuspäätöksistä puhuttaessa keskiverto miestä ei voisi vähempää kiinnostaa mitä ruokaa ostetaan; mitkä vaatteet lapselle hankitaan; korvataanko pohjaanpalanut paistinpannu uudella vai ei; yms. Monet miehet ovat jopa ulkoistaneet omien vaatteidensa hankkimisen puolisolleen, mikä on kyllä minun mielestäni käsittämätöntä.
Eli ongelmana on joko se että miehet antavat liian hövelisti periksi naisen osto-toiveille; se että monet miehet eivät halua tehdä mitään hankintoja vaan jättävät kaiken vastuun näistä naisille; tai se että monen miehen nainen on rikollinen ja ottaa miehen rahoja itselleen vasten miehen tahtoa.
Mikä on sinun arvauksesi?