Olen katkera ja kateellinen puolisolleni. Kuinka työstää tätä?

Käyttäjä5324 kirjoitti:

Mielestäni sana katkeruus on vähän väärä tässä, sinähän olet kateellinen. Ei mies ole tehnyt mitään väärää, vaan yhteisestä sopimuksesta olet ottanut vastuun kodista, ja nyt te molemmat poimitte valintojenne hedelmiä. Miehesi puussa on enemmän omenoita, ja olet kateellinen. Ilmeisesti tuli yllätyksenä miten nuo vuosia sitten tehdyt valinnat näkyvät nykypäivänä?

Onhan mies sentään lyhentänyt yhteistä lainaa niin että vaikka hän on tienannut enemmän niin omistatte kuitenkin kaiken yhdessä? Se on tärkeää näissä tilanteissa.

Juuri niinhän tuo on otsikoitu: olen katkera ja kateellinen puolisolleni.

Eli sekä katkera että kateellinen. Siis ihana puolisona.

Et mainitse, että olisit ihan konkreettisesti perheen takia kieltäytynyt työtarjouksista, joissa olisit päässyt luomaan uraa. Siksi on mielestäni ihmeellinen ajatus, että sinullekin hohdokas ura olisi ollut selviö, jos ei olisi ollut lapsia ja perhettä estämässä. Tiedätkö, Suomessa ja muuallakin on lukemattomia ihmisiä, jotka tekevät ihan vain rutiinitöitä, vaikka olisi hyvä koulutus ja perhe-elämän puolesta olisi valmis joustamaan ja reissaamaan?

Unohda siis ajatus, että miehesi ura on jotenkin sinulta pois. Ei se liity sinuun mitenkään. Uran tekeminen voi tässä vaiheessa olla sinulle jo myöhäistä, mutta jos sitä todella haluat, ala työskennellä sinnikkäästi sitä kohti ja murra esteet, joita rakentelet mielessäsi ja joiden takana piilottelet.

Jos todella alat saada konkreettisia mahdollisuuksia, voi olla siinä vaiheessa miehesi vuoro joustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi olla kateellinen työssä matkustamisesta? Eikun ihan oikeesti. Se ei ole "maailman näkemistä". Jos joku muuta väittää, hän valehtelee. Siinä istutaan ensin tuntikausia lentokoneessa, syödään se mikroateria ja lentokentältä matkataan johonkin business-hotelliin. Ei siis todellakaan mennä minnekään rantaresorttiin juomaan mohitoja. Seuraavana päivänä taksi vie jollekin officelle, tehtaalle tms. Yleensä se on pitkä työpäivä, koska on tultu kauas. Kymmentuntisen työpäivän päätteeksi paikallinen isäntä haluaa viedä sinut syömään, eli "työpäivä" tavallaan jatkuu. Seuraavana aamuna aikaisin lentokone vie sinut takaisin kotiin.

Jos matka ajoittuu viikonlopun alulle, niin joo omalla rahallasi saat jäädä paikan päälle. Voit sitten käyttää yhden päivän vaellellen pitkin jotain teollisuuskaupunkia jossain päin Kiinaa. Sekin kuluu suurimmilta osin siinä, että mietit ja metsästät tuliaisia kotiin.

Että se siitä työmatkailusta.

Meidän ulkomaisessa firmassa usein myös osa viikonlopusta kuluu matkustamiseen. Jos lennät vaikka jonnekin päin Aasiaa tai Afrikkaa, jossa pitää olla maanantaiaamuna kokoustamassa, niin ei ole muuta vaihtoehtoja. On lennettävä jo lauantaina tai sunnuntaina ja matkustamiseen yhteen suuntaan välilaskuineen ja lentokentillä käkkimisineen voi mennä 20+ tuntia. Sitäpaitsi joskus viikonloputkin töissä eikä meille makseta mitään ylityökorvauksia. Joskus tulee just sellaisia kuukausia, että on vain 1-2 vapaata viikonloppua eikä voi pitää ylityövapaita viikollakaan. Siihen päälle sitten parisuhteen ylläpito kun vaimokin on tosi kiireinen. Onneksi lapset jo sen verran aikuisia, että heitä ei tarvitse erityisesti "huoltaa".

Minusta oli aikoinaan kiva olla istua lentokentällä ja observoida ihmisten kirjavaa menoa olutlasin äärestä. Nykyisin siitä ei oikein jaksa nauttia kun lentää kymmeniä kertoja vuodessa. Sama hotellien kanssa. Ei mitään tekemistä huoneessa ja se usein menee sitten työnteoksi hotellissakin. Työmatkoilla työpäivät myös yleensä 12 tuntisia.

Ja kun sinä istut olutlasin kanssa observoimassa ihmisten kirjavaa menoa, niin kuka hoitaa ruuanlaitot, lapset ja muut kotihommat sinäkin iltana? Aivan. Ei se vaimo siellä kotona skumppalasin kanssa istuskele maailmaa pohtimassa vaan tekee kotiTYÖTÄ vielä oman työpäivänsä päätteeksi.

Että voi kun kauhealta tuo lentokenttäelämä kuuulostaakin.

Mä ymmärrän kyllä ap:ta. Tuo paikkakunta-asia on hankala eikä mikään tekosyy. En millään haluaisi viedä ylä- ja alakouluikäisiä lapsiani pois tutusta koulusta ja kaverien luota. Murrosiässä on ihan kamalaa muuttaa pois tutuista sosiaalisista ympyröistä, eikä ole lasten syy että ap ja mies ovat tähän tilanteeseen päätyneet.

Kuitenkin, mielestäni olisi nyt miehen vuoro vähentää töitä ja keskittyä enemmän perheeseen. Silloin ap voisi alkaa luoda uraa tai ainakin vaihtaa mielenkiintoisempiin töihin toisella paikkakunnalla. Oletko puhunut miehesi kanssa tästä mahdollisuudesta?

Lusikat jakoon, perhe hajalle, niin ei tarvii enää edes ylijäämäeuroista huolehtia. Yh:nä taloudellinen tilanne yleensä on heikompi.

Fundeerasin eräs päivä miten työpaikallani työntekijöiden asuinpaikkakunnat menevät ja tulos on: kaikki asuvat paremmin tienaavan asuinkunnassa ja siihen on yleensä ihan syynsä kuten päivystykset. Tämä ihan ohiksena.

Lapset ja miehesi eivät ole esteenä, vain sinun asenteesi ja mahdollisuuksien puute. Nuo kaksi jälkimmäistä pitää korjaantua ennen kuin tilanteeseen tulee muutosta.

Asenteen muutos auttaa, että alat näkemään mahdollisuuksia ympärilläsi. Tällä hetkellä vedät laput silmille jokaisesta ehdotuksesta ilman että kunnolla harkitset tai puntaroit niitä. Onko muutos oikeasti sitä mitä halat vai ripustaudutko näihin katkeroihin ajatuksiin muista syistä? Pohdi, mitä oikeasti haluat, mistä nämä tunteet oikein tulevat ja mitä niille tulisi oikeasti tehdä.

Kun asenne on kunnossa, sitten voidaan alkaa katsoa niitä mahdollisuuksia. Tärkeäksi näkisin tuon paikkakunnan muutoksen ja mitä muilla paikoilla olisi tarjota teille (ei vain sinulle vain koko perheelle; olettehan yksikkö). Onko sinulle realistisia uravaihtoehtoja jossain muualla? Lasten takia pienelle paikkakunnalle jääminen on ok, mutta silloin sinulla ei ole oikeutta katkeroitua kenellekään koska sinä teet tämän päätöksen. Lapset kyllä sopeutuvat muutoksiin ja voivat saada elämäänsä rikkaita kokemuksia; muuttavathan perheet ulkomaillekin useaksi vuodeksi. Uskon myös, että onnellinen äiti antaa lapsille enemmän kuin katkeroitunut äiti.

 

Tuleeko nämä muutokset helpolla? Eivät varmasti. Uran tekeminen vaatii töitä, muuttaminen uuteen paikkaan vaatii koko perheeltä sopeutumista ja töitä. Vaikka asiat eivät olisi helppoja, ei se silti tarkoita etteivätkö ne olisi sen arvoisia tai eikö kannattaisi edes yrittää. Harvat asiat elämässä tulevat lopulta helposti.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän kyllä ap:ta. Tuo paikkakunta-asia on hankala eikä mikään tekosyy. En millään haluaisi viedä ylä- ja alakouluikäisiä lapsiani pois tutusta koulusta ja kaverien luota. Murrosiässä on ihan kamalaa muuttaa pois tutuista sosiaalisista ympyröistä, eikä ole lasten syy että ap ja mies ovat tähän tilanteeseen päätyneet.

Kuitenkin, mielestäni olisi nyt miehen vuoro vähentää töitä ja keskittyä enemmän perheeseen. Silloin ap voisi alkaa luoda uraa tai ainakin vaihtaa mielenkiintoisempiin töihin toisella paikkakunnalla. Oletko puhunut miehesi kanssa tästä mahdollisuudesta?

Jokapaikasta pystyy käymään töissä myös toisella paikkakunnalla. Elle ap asu Kumlingessa

Ei perheen paremmin tienaava voi lakata tienaamasta että toinen voi etsiä mahdollisuuksia. Kuka menot maksaa?

Valitettavasti tosiasia on usein se, että perheessä molempien on usein hankala saada hienoa uraa perheen lisäksi. Välttämättä se ei nykyään onnistu kummaltakaan vaikka ihmiset olisivat miten koulutettuja tahansa.

Aina markkinoidaan miten elämässä kaikki on vain itsestä kiinni. Se ei läheskään aina pidä paikkaansa. Ap:n olisi silti hyvä päästä keskustelemaan hyvän terapeutin kanssa ajatuksistaan.

Jos perhe-elämä on kerran näin monesti niin kurjaa niin mikä ihme siihen on pakottanut?

Ymmärrän jos toisen reissutyö on tullut keske perhe-elämän ihan puskista mutta muuten en kyllä ymmärrä tätä katkeruudeen määrää. 

Vierailija kirjoitti:

Jos perhe-elämä on kerran näin monesti niin kurjaa niin mikä ihme siihen on pakottanut?

Ymmärrän jos toisen reissutyö on tullut keske perhe-elämän ihan puskista mutta muuten en kyllä ymmärrä tätä katkeruudeen määrää. 

Ap kirjoitti, että 5 vuotta elivät lasten kanssa tasavertaista perhe-elämää ja sitten miehen työ vei mennessään. Jos sillä jotain merkitystä on. Eli tilanne muuttunut, kun perhe-elämä jo ollut yhteinen.

Jos et ole pitänyt osaamistasi ajan tasalla, niin ei varmaan olekaan mahdollista nyt alkaa tehdä uraa.

Miksi näin on käynyt? Oletko omasta valinnasta jäänyt kotiin? Oletko itse asettanut perheen uran edelle useiksi vuosiksi? Ei silloin pitäisi tulla yllätyksenä, että on itse tehnyt sellaisia valintoja, jotka sulkee pois muita.

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän kyllä ap:ta. Tuo paikkakunta-asia on hankala eikä mikään tekosyy. En millään haluaisi viedä ylä- ja alakouluikäisiä lapsiani pois tutusta koulusta ja kaverien luota. Murrosiässä on ihan kamalaa muuttaa pois tutuista sosiaalisista ympyröistä, eikä ole lasten syy että ap ja mies ovat tähän tilanteeseen päätyneet.

Kuitenkin, mielestäni olisi nyt miehen vuoro vähentää töitä ja keskittyä enemmän perheeseen. Silloin ap voisi alkaa luoda uraa tai ainakin vaihtaa mielenkiintoisempiin töihin toisella paikkakunnalla. Oletko puhunut miehesi kanssa tästä mahdollisuudesta?

Pailkakunnan työmahdollisuudet lienee olleet tiedossa, kun se on valittu. Ap ollut valitsemassa ja suostumassa.

Ettei halua lasten muuttavan, on oma halu ja oma valinta. Yhden asian valitseminen sulkee aina pois muita valintoja, kuten oman työpaikan valinnan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi hankkia töitä, et voi muuttaa, kouluikäiset isot ja itsenäiset lapset eivät pärjää ilman kotona olevaa äitiä... Itse näen montakin eri ratkaisua tähän tilanteeseen, mutta jos tykkäät olla katkera niin ole. Turha odottaa että mies luopuisi omasta elämästään, miksi hän niin tekisi kun sinä kuitenkin uhraat itsesi.

Töitä minulla on. En ole kotiäiti. Työpaikan vaihtaminen tuppukylässä on hankalaa (vaativampaan ja mielenkiintoisempaan, sillä niitä paikkoja täällä ei ole). Mielenkiintoisempaan työhön vaihtaminen vaatii muuttoa isompaan kaupunkiin. Se ei kuitenkaan vähennä vastuistani lapsista, sillä mies on kuitenkin reissun päällä paljon.

Ja ei, koululaiset eivät selviä ilman äitiä 3-4 vuorokautta viikossa, jos siis kävisin toisella paikkakunnalla töissä. Minun olisi myös yövyttövä siellä. Ja kun lasten isä jo on suurimman osan arkipäiväistä toisella paikkakunnalla, ei yhtälö toimi.

Eli en., en todella näe ratkaisua tähän. Koko perheen muuttaminen isompaan kaupunkiin mahdollistaisi minulle ehkä mielenkiintoisemman työn, mutta muuttaisi myös koululaisten koko elämän. Enkä siellä isossa kaupungissakaan voisi lapsia jättää oman onnensa nojaan.

Ap

Sinä mahdollistat miehelle sen, ettei hänen tarvitse muuttaa toimintatapojaan ollenkaan mutta sinä joustat kuin kuminauha. En suostuisi tekemään tuollaiselle tyypille lapsia mistään hinnasta enkä jäämään jumiin tuppukylään ainakaan tuolla hinnalla.

Lapset ovat sopeutuvaisia, ja selkeästi uhraat oman elämäsi kuin tekisit isompaa siirtoa. Mitä sinä pelkäät? Ei lasten elämä muuttoon pääty. Voi jopa parantua. Ei naisten tarvitse jäädä kotiin ja odottaa miehen lupaa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Tajuaakohan moni työssäkäyvä kuinka helpolla pääsee, jos toinen vanhempi on kotona, nimittäin silloin tämän työssäkäyvän täytyy aika pitkälle hoitaa vaan oman ahterinsa sinne töihin, kun taas jos on kaksi työssäkäyvää yleensä sitten kumpikin joutuu osallistumaan lasten viemisiin ja tuomisiin päiväkodista. On ihan eri asia viedä pari vastahakoista, hidasta mukulaa ensin päiväkotiin ja olla töissä klo 7.30, kun hoitaa vaan omat valmistautumiset ja sujauttaa töihin.

Ja myöskin veikkaan että kun työssäkäyvä tulee kotiin, se menee yleensä sohvalla makoiluun, kun on ”itse ollut raskaan päivän töissä” ja toinen ”vain kotona”. Mutta jos kumpikin ovat olleet sen päivän töissä niin miten käy sohvalla makoilun?

Puhumattakaan siitä, että kun lapset sairastavat töissä käyvän puolison ei tarvitse olla töistä pois vaan kotona oleva hoitaa pikku potilaita. Plus kotihoidossa lapset keskimäärin sairastelevat vähemmän kuin päiväkodissa, jossa kaikki pöpöt kiertävät.

Ap:n ongelma ei ole ympäristö eikä miehen ura. Ongelmana on ap:n oma kyky ratkaista ongelmiaan. Tuohan se mies rahaa koko talouteen. Nykyisin on mahdollista opiskella Monimuoto-opiskeluna lähes mitä vain. Ihmisen tärkein kyky on ongelmanratkaisutaito. Opettakaa sitä myös lapsillenne älkääkä hemmotelko heitä piloille. Mikäli ap ei onnistu rakentamaan omaa nousukiitoista uraa, voi ottaa tavoitteeksi kasvattaa lapsistaan itsenäisiä ja omillaan toimeentulevia yksilöitä.

Vastaa rehellisesti - itsellesi - olisitko todellakin tehnyt uraa, jos miehesi ei olisi tehnyt? Vai olisitko ihan tyytyväinen nykyiseen työhösi? Kumpi sua siis harmittaa enemmän: se, että sinä et luonut uraa (jollaista olit aina halunnut????) , vai se, että miehesi loi? Katkeruutesi ja kateutesi on nykytilanteessa ihan ymmärrettävää, mutta jos uraputki reissutöineen ei aiemmin ollut sun suuri unelmasi, pystyt katsomaan asiaa toisesta näkökulmasta. Et siis menettänyt työelämän osalta yhtään mitään ja mielipahasi johtuukin ehkä enemmän yksinäisyydentunteestasi, kun olet vastannut lähes yksin lapsista ja kodista. Olet ehkä kokenut sen raskaaksi, jos olit odottanut, että miehesi olisi enemmän arjessa mukana. 

Vierailija kirjoitti:

Tajuaakohan moni työssäkäyvä kuinka helpolla pääsee, jos toinen vanhempi on kotona, nimittäin silloin tämän työssäkäyvän täytyy aika pitkälle hoitaa vaan oman ahterinsa sinne töihin, kun taas jos on kaksi työssäkäyvää yleensä sitten kumpikin joutuu osallistumaan lasten viemisiin ja tuomisiin päiväkodista. On ihan eri asia viedä pari vastahakoista, hidasta mukulaa ensin päiväkotiin ja olla töissä klo 7.30, kun hoitaa vaan omat valmistautumiset ja sujauttaa töihin.

Ja myöskin veikkaan että kun työssäkäyvä tulee kotiin, se menee yleensä sohvalla makoiluun, kun on ”itse ollut raskaan päivän töissä” ja toinen ”vain kotona”. Mutta jos kumpikin ovat olleet sen päivän töissä niin miten käy sohvalla makoilun?

Tai jos ei ole ollut edes sitä toista työssäkyvää vaan on pitänyt luoda oma ura ja hoitaa koti ja lapset ihan itse.

Mikä on sellainen ala, jossa uraa voi luoda ainoastaan asuessaan tuppukylässä? Eikö mies olisi voinut luoda omaa uraansa jossain isommalla paikkakunnallakin, jossa sinullakin olisi ollut enemmän mahdollisuuksia?