Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen katkera ja kateellinen puolisolleni. Kuinka työstää tätä?
15.11.2018 |
Kun nuorena tapasimme, elimme mukavaa, tasavertaista elämää, saimme lapsia ja jaoimme vastuun kotona noin 5 vuoden ajan. Sitten mieheni ura lähti nousukiitoon, hän teki töitä, oli paljon työmatkoilla, kohosi urallaan, sai rahaa.
Tämän viimeisten 5-10 vuoden aikana olen ollut paljon yksin lasten kanssa, hoitanut kodin, tehnyt töitä, ja eipä muulle kodin ulkopuoliselle elämälle aikaa ja energiaa ole ollutkaan. Samaan aikaan mieheni on saanut tehdä mielenkiintoista työtä, tienannut hyvin, nähnyt maailmaa ja viettänyt antoisaa elämää.
Olen katkera siitä, kuinka yksin jäin, ja kuinka kiinni perhe-elämässä minä olen. Kun taas hän ei. Toisen tehdessä uraa ja reissatessa on toisen otettava vetovastuu kotona. Meillä se olen minä. Samaan aikaan minun uramahdollisuudet ovat menneet ja olen jumissa pikkupaikkakunnalla. Elämää ohjaa rutiinit ja lasten koulut ja harrastukset.
Miten tästä katkeruudesta ja kateudesta eroon? Meillä on periaatteessa hyvä suhde, mutta välillä olen vihainen ja osoitan sen myös miehelleni. Miten tätä vuosien aikana syntynyttä katkeruutta voi työstää?
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla kateellinen työssä matkustamisesta? Eikun ihan oikeesti. Se ei ole "maailman näkemistä". Jos joku muuta väittää, hän valehtelee. Siinä istutaan ensin tuntikausia lentokoneessa, syödään se mikroateria ja lentokentältä matkataan johonkin business-hotelliin. Ei siis todellakaan mennä minnekään rantaresorttiin juomaan mohitoja. Seuraavana päivänä taksi vie jollekin officelle, tehtaalle tms. Yleensä se on pitkä työpäivä, koska on tultu kauas. Kymmentuntisen työpäivän päätteeksi paikallinen isäntä haluaa viedä sinut syömään, eli "työpäivä" tavallaan jatkuu. Seuraavana aamuna aikaisin lentokone vie sinut takaisin kotiin.
Jos matka ajoittuu viikonlopun alulle, niin joo omalla rahallasi saat jäädä paikan päälle. Voit sitten käyttää yhden päivän vaellellen pitkin jotain teollisuuskaupunkia jossain päin Kiinaa. Sekin kuluu suurimmilta osin siinä, että mietit ja metsästät tuliaisia kotiin.
Että se siitä työmatkailusta.
Ja kun vaihtoehto tälle on pyykkäys, ruokahuolto, harrastuskuskaukset ja oma rutiinityö (koska paikkakunnalla ei muuta ole vaikka olisin tohtori ), viikosta toiseen niin kyllä, kyllä vaikka päivä vaeltaen Kiinalaisessa teollisuuskaupungissa voisi tuoda elämään vaihtelua ja laajentaa maailmankuvaa.
Miksi tehdä lapsia, jos nuo asiat on niin vaikeaa. Puoliso voi vaikka kuolla ja silloin on pärjättävä yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla kateellinen työssä matkustamisesta? Eikun ihan oikeesti. Se ei ole "maailman näkemistä". Jos joku muuta väittää, hän valehtelee. Siinä istutaan ensin tuntikausia lentokoneessa, syödään se mikroateria ja lentokentältä matkataan johonkin business-hotelliin. Ei siis todellakaan mennä minnekään rantaresorttiin juomaan mohitoja. Seuraavana päivänä taksi vie jollekin officelle, tehtaalle tms. Yleensä se on pitkä työpäivä, koska on tultu kauas. Kymmentuntisen työpäivän päätteeksi paikallinen isäntä haluaa viedä sinut syömään, eli "työpäivä" tavallaan jatkuu. Seuraavana aamuna aikaisin lentokone vie sinut takaisin kotiin.
Jos matka ajoittuu viikonlopun alulle, niin joo omalla rahallasi saat jäädä paikan päälle. Voit sitten käyttää yhden päivän vaellellen pitkin jotain teollisuuskaupunkia jossain päin Kiinaa. Sekin kuluu suurimmilta osin siinä, että mietit ja metsästät tuliaisia kotiin.
Että se siitä työmatkailusta.
Ja kun vaihtoehto tälle on pyykkäys, ruokahuolto, harrastuskuskaukset ja oma rutiinityö (koska paikkakunnalla ei muuta ole vaikka olisin tohtori ), viikosta toiseen niin kyllä, kyllä vaikka päivä vaeltaen Kiinalaisessa teollisuuskaupungissa voisi tuoda elämään vaihtelua ja laajentaa maailmankuvaa.
Miksi tehdä lapsia, jos nuo asiat on niin vaikeaa. Puoliso voi vaikka kuolla ja silloin on pärjättävä yksin.
Tottakai selviää yksin, on tähän astikin selvinnyt. Kyse ei olekaan nyt siitä vaan siitä, että toinen elää elämäns tähtihetkiä ja toinen on jumissa velvollisuuksien kanssa tuppukylässä. Terv. toinen ”yh”.
Se on enemmän ennakkoluuloista kiinni. Sitä itse asettaa itselleen niitä esteitä ja ajattelee että asiat ovat mahdotonta järjestää.
Itse juuri päätin lähteä työelämään 8 vuoden kotona olon jälkeen ja nautin todella. Sama ongelma, pienipaikkakunta ja vähän töitä. Sain töitä pieneltä sivukylältä 30km päästä. Tuo työmatka just sopiva kun kerkeää tyhjentää päätään kotihulinasta tuossa välillä ja päinvastoin. Nyt alkanut tympiä palkkakuoppa jossa olen, ja haluaisin kovasti opiskella amk tutkinnon. Todistus niin huono etten varmaan pääsisi linjalle niin tässä just kerään rahaa aloitella avoimessa amk:ssa 150km päässä kotoa. 6 pientä lasta on toki hidaste, ei este. 😅
Älä kaada miehen päälle tuota, hienoa että miehesi menestyy. Toivon vain että hänen taloudellinen menestys koskettaa myös sinua ja mahdollistaa sinulle esimerkiksi lisäopiskelun tai toisen auton hankkimiset. Tuon ikäiselle iltapäiväkerho pari krt vk voi olla myös mielekästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla kateellinen työssä matkustamisesta? Eikun ihan oikeesti. Se ei ole "maailman näkemistä". Jos joku muuta väittää, hän valehtelee. Siinä istutaan ensin tuntikausia lentokoneessa, syödään se mikroateria ja lentokentältä matkataan johonkin business-hotelliin. Ei siis todellakaan mennä minnekään rantaresorttiin juomaan mohitoja. Seuraavana päivänä taksi vie jollekin officelle, tehtaalle tms. Yleensä se on pitkä työpäivä, koska on tultu kauas. Kymmentuntisen työpäivän päätteeksi paikallinen isäntä haluaa viedä sinut syömään, eli "työpäivä" tavallaan jatkuu. Seuraavana aamuna aikaisin lentokone vie sinut takaisin kotiin.
Jos matka ajoittuu viikonlopun alulle, niin joo omalla rahallasi saat jäädä paikan päälle. Voit sitten käyttää yhden päivän vaellellen pitkin jotain teollisuuskaupunkia jossain päin Kiinaa. Sekin kuluu suurimmilta osin siinä, että mietit ja metsästät tuliaisia kotiin.
Että se siitä työmatkailusta.
Ja kun vaihtoehto tälle on pyykkäys, ruokahuolto, harrastuskuskaukset ja oma rutiinityö (koska paikkakunnalla ei muuta ole vaikka olisin tohtori ), viikosta toiseen niin kyllä, kyllä vaikka päivä vaeltaen Kiinalaisessa teollisuuskaupungissa voisi tuoda elämään vaihtelua ja laajentaa maailmankuvaa.
Miksi tehdä lapsia, jos nuo asiat on niin vaikeaa. Puoliso voi vaikka kuolla ja silloin on pärjättävä yksin.
Tottakai selviää yksin, on tähän astikin selvinnyt. Kyse ei olekaan nyt siitä vaan siitä, että toinen elää elämäns tähtihetkiä ja toinen on jumissa velvollisuuksien kanssa tuppukylässä. Terv. toinen ”yh”.
Juuri tämä. Tähän perheleikkiin lähdettiin yhdessä, saman tason koulutuksella. Mies menestyi, ja hänellä on kuitenkin myös perhe-elämä. Hänen ei ole tarvinnut tehdä valintaa. Omalta osaltani lapset ja asuinpaikka on rajannut pois uramahdollisuuden, sillä molemmat eivät voi olla koko ajan tien päällä. Lapset tarvitsevat myös ainakin yhtä vanhempaa.
Kun toinen leipoo pullat ja toinen nappaa rusinat niistä pullista... se kai se kateuden ja katkeruuden syy on.
Ap
Tajuaakohan moni työssäkäyvä kuinka helpolla pääsee, jos toinen vanhempi on kotona, nimittäin silloin tämän työssäkäyvän täytyy aika pitkälle hoitaa vaan oman ahterinsa sinne töihin, kun taas jos on kaksi työssäkäyvää yleensä sitten kumpikin joutuu osallistumaan lasten viemisiin ja tuomisiin päiväkodista. On ihan eri asia viedä pari vastahakoista, hidasta mukulaa ensin päiväkotiin ja olla töissä klo 7.30, kun hoitaa vaan omat valmistautumiset ja sujauttaa töihin.
Ja myöskin veikkaan että kun työssäkäyvä tulee kotiin, se menee yleensä sohvalla makoiluun, kun on ”itse ollut raskaan päivän töissä” ja toinen ”vain kotona”. Mutta jos kumpikin ovat olleet sen päivän töissä niin miten käy sohvalla makoilun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisit opiskella avoimessa yliopistossa vaikka netin kautta, siellä on paljon sellaisiakin kursseja, mitkä voi tehdä kotisohvalta, jos vain on aikaa. Ja aikaa saatte sinulle, jos miehellä on rahaa. Jos et voi saada uraan nousukiitoa, niin voit ainakin kasvattaa älyäsi.
Kouluja olen käynyt jo melko paljon, toki muutaman lisäkurssin aina voi ottaa. Se ei kuitenkaan tuo ratkaisua tähän katkeruuteen. Miksi opiskelisin vielä lisää, sillä olen joka tapauksessa kiinni näissä kotirutiineissa vaikka onnistuisin vaihtamaan työpaikkakin. Olen sidottuna tuppukylään, vaihtoehtona on muuttaminen toiseen kaupunkiin. Silloin vaihtuvat lasten koulut ja kaverit. Silloin ei ainakaan ole mitään tukiverkkoa, joten sitten olen kiinni kotirutiineissa ja lapsissa, toisella paikkakunnalla.
Ap
Perustat oman bisneksen ja pyörität sitä kotoa käsin.
Vain taivas on rajana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisit opiskella avoimessa yliopistossa vaikka netin kautta, siellä on paljon sellaisiakin kursseja, mitkä voi tehdä kotisohvalta, jos vain on aikaa. Ja aikaa saatte sinulle, jos miehellä on rahaa. Jos et voi saada uraan nousukiitoa, niin voit ainakin kasvattaa älyäsi.
Kouluja olen käynyt jo melko paljon, toki muutaman lisäkurssin aina voi ottaa. Se ei kuitenkaan tuo ratkaisua tähän katkeruuteen. Miksi opiskelisin vielä lisää, sillä olen joka tapauksessa kiinni näissä kotirutiineissa vaikka onnistuisin vaihtamaan työpaikkakin. Olen sidottuna tuppukylään, vaihtoehtona on muuttaminen toiseen kaupunkiin. Silloin vaihtuvat lasten koulut ja kaverit. Silloin ei ainakaan ole mitään tukiverkkoa, joten sitten olen kiinni kotirutiineissa ja lapsissa, toisella paikkakunnalla.
Ap
Tämä on juuri se pointti jota moni ei ymmärrä.
Et voi hankkia töitä, et voi muuttaa, kouluikäiset isot ja itsenäiset lapset eivät pärjää ilman kotona olevaa äitiä... Itse näen montakin eri ratkaisua tähän tilanteeseen, mutta jos tykkäät olla katkera niin ole. Turha odottaa että mies luopuisi omasta elämästään, miksi hän niin tekisi kun sinä kuitenkin uhraat itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi olla totta, että olet sitä mieltä, että koululainen tarvitsee kotivanhemman! Nyt vastuuta elämästä! Minä laitoin uran sivuun viideksi vuodeksi ja kotoilin lasten kanssa. Urani oli ennen tätä parempi kuin miehelläni. Jos joskus noina vuosina tunsin kateuden piston, kun mies kertoi työpäivästään, muistutin itselleni, että tämä on MINUN valintani ja MINÄ elän oman elämäni kulta-aikaa (mieheni rahoilla) pienten lasteni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Et voi hankkia töitä, et voi muuttaa, kouluikäiset isot ja itsenäiset lapset eivät pärjää ilman kotona olevaa äitiä... Itse näen montakin eri ratkaisua tähän tilanteeseen, mutta jos tykkäät olla katkera niin ole. Turha odottaa että mies luopuisi omasta elämästään, miksi hän niin tekisi kun sinä kuitenkin uhraat itsesi.
Töitä minulla on. En ole kotiäiti. Työpaikan vaihtaminen tuppukylässä on hankalaa (vaativampaan ja mielenkiintoisempaan, sillä niitä paikkoja täällä ei ole). Mielenkiintoisempaan työhön vaihtaminen vaatii muuttoa isompaan kaupunkiin. Se ei kuitenkaan vähennä vastuistani lapsista, sillä mies on kuitenkin reissun päällä paljon.
Ja ei, koululaiset eivät selviä ilman äitiä 3-4 vuorokautta viikossa, jos siis kävisin toisella paikkakunnalla töissä. Minun olisi myös yövyttövä siellä. Ja kun lasten isä jo on suurimman osan arkipäiväistä toisella paikkakunnalla, ei yhtälö toimi.
Eli en., en todella näe ratkaisua tähän. Koko perheen muuttaminen isompaan kaupunkiin mahdollistaisi minulle ehkä mielenkiintoisemman työn, mutta muuttaisi myös koululaisten koko elämän. Enkä siellä isossa kaupungissakaan voisi lapsia jättää oman onnensa nojaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olin jumissa pikkupaikkakunnalla. Kun nuorin on nyt 14, olen todennut että nyt on mun vuoro. Olen hakenut ja saanut vastivamman päällikkötyön eri paikkakunnalta, ja siihen liittyy iltatöitä, joten en ole enää koko ajan saatavilla.
Aion muutaman vuoden päästä hakea edelleen vaativampaa tehtävää. Varaudun että voin yöpyä viikolla työpaikkakunnalla.
Varaudun myös että voimme muuttaa, erityisesti jos nuorin menee isommalle paikkakunnalle lukioon.
Jos miehelle ei sovi, voihan hän miettiä myös että onko tilanne hänelle yhtään helpompi eronneena.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta, että olet sitä mieltä, että koululainen tarvitsee kotivanhemman! Nyt vastuuta elämästä! Minä laitoin uran sivuun viideksi vuodeksi ja kotoilin lasten kanssa. Urani oli ennen tätä parempi kuin miehelläni. Jos joskus noina vuosina tunsin kateuden piston, kun mies kertoi työpäivästään, muistutin itselleni, että tämä on MINUN valintani ja MINÄ elän oman elämäni kulta-aikaa (mieheni rahoilla) pienten lasteni kanssa.
Ei kukaan ole kotivanhemmasta puhunut. Kyllä minä ihan töissäkäyvä vanhempi olen. Mutta teen rutiinityötä, en uraa. Tuppukylässä uran rakentaminen ei onnistu vaan vaatii matkustamista, useita öitä pois kotoa. Se ei koululaisten vanhemmalta onnistu kun yksin vastaa arjesta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla myös koululaisia ja uramies joka matkustaa paljon. Ymmärrän sua kyllä, en voinut hakea töitä kauempaa ajomatkan päästä koska lapset olisivat silloin liikaa yksin kotona ilman huoltajaa samalla paikkakunnalla. Mielestäni tämä oli vastuullinen valinta kuten sinunkin asenteesi että koululaiset tarvitsevat sinua.
Teen osa- aikatyötä lähellä mieluummin. Tosin urahaaveita ei kauheasti ole. Muuten pidän huolen että en ihan piiaksi valu: jos mies haluaa kutsua vieraita, tilaan siivoojan. Myös omia viikonloppumenoja sovin kavereiden kanssa. Sinun elämäsi ei saa tuntua pelkältä uurastamiselta!
Meillä mies painosti hoitovapaalta töihin, nyt kun menin töihin niin valittaa siitä että olen aina viikonloput töissä ja joudun myös olemaan öitä pois kotoa ja hän tietysti hoitaa lapset. En tiedä mitä oletti tapahtuvan kun palaan töihin?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten joku voi olla kateellinen työssä matkustamisesta? Eikun ihan oikeesti. Se ei ole "maailman näkemistä". Jos joku muuta väittää, hän valehtelee. Siinä istutaan ensin tuntikausia lentokoneessa, syödään se mikroateria ja lentokentältä matkataan johonkin business-hotelliin. Ei siis todellakaan mennä minnekään rantaresorttiin juomaan mohitoja. Seuraavana päivänä taksi vie jollekin officelle, tehtaalle tms. Yleensä se on pitkä työpäivä, koska on tultu kauas. Kymmentuntisen työpäivän päätteeksi paikallinen isäntä haluaa viedä sinut syömään, eli "työpäivä" tavallaan jatkuu. Seuraavana aamuna aikaisin lentokone vie sinut takaisin kotiin.
Jos matka ajoittuu viikonlopun alulle, niin joo omalla rahallasi saat jäädä paikan päälle. Voit sitten käyttää yhden päivän vaellellen pitkin jotain teollisuuskaupunkia jossain päin Kiinaa. Sekin kuluu suurimmilta osin siinä, että mietit ja metsästät tuliaisia kotiin.
Että se siitä työmatkailusta.
Ja kun vaihtoehto tälle on pyykkäys, ruokahuolto, harrastuskuskaukset ja oma rutiinityö (koska paikkakunnalla ei muuta ole vaikka olisin tohtori ), viikosta toiseen niin kyllä, kyllä vaikka päivä vaeltaen Kiinalaisessa teollisuuskaupungissa voisi tuoda elämään vaihtelua ja laajentaa maailmankuvaa.
Miksi tehdä lapsia, jos nuo asiat on niin vaikeaa. Puoliso voi vaikka kuolla ja silloin on pärjättävä yksin.
Tottakai selviää yksin, on tähän astikin selvinnyt. Kyse ei olekaan nyt siitä vaan siitä, että toinen elää elämäns tähtihetkiä ja toinen on jumissa velvollisuuksien kanssa tuppukylässä. Terv. toinen ”yh”.
Juuri tämä. Tähän perheleikkiin lähdettiin yhdessä, saman tason koulutuksella. Mies menestyi, ja hänellä on kuitenkin myös perhe-elämä. Hänen ei ole tarvinnut tehdä valintaa. Omalta osaltani lapset ja asuinpaikka on rajannut pois uramahdollisuuden, sillä molemmat eivät voi olla koko ajan tien päällä. Lapset tarvitsevat myös ainakin yhtä vanhempaa.
Kun toinen leipoo pullat ja toinen nappaa rusinat niistä pullista... se kai se kateuden ja katkeruuden syy on.
Ap
Kai sinä nyt olet ollut valitsemassa asuinpaikkakuntaanne. Se näköjään on palvellut nyt aikansa, ja nyt teidän on aika muuttaa paikkakuntaa, niin että se palvelee myös sinun työllistymistä.
Jos mies on suurimman osan vuodesta reissussa, hänen työmatka toimistolleen voi olla vähän pidempikin.
Vierailija kirjoitti:
Se on enemmän ennakkoluuloista kiinni. Sitä itse asettaa itselleen niitä esteitä ja ajattelee että asiat ovat mahdotonta järjestää.
Itse juuri päätin lähteä työelämään 8 vuoden kotona olon jälkeen ja nautin todella. Sama ongelma, pienipaikkakunta ja vähän töitä. Sain töitä pieneltä sivukylältä 30km päästä. Tuo työmatka just sopiva kun kerkeää tyhjentää päätään kotihulinasta tuossa välillä ja päinvastoin. Nyt alkanut tympiä palkkakuoppa jossa olen, ja haluaisin kovasti opiskella amk tutkinnon. Todistus niin huono etten varmaan pääsisi linjalle niin tässä just kerään rahaa aloitella avoimessa amk:ssa 150km päässä kotoa. 6 pientä lasta on toki hidaste, ei este. 😅
Älä kaada miehen päälle tuota, hienoa että miehesi menestyy. Toivon vain että hänen taloudellinen menestys koskettaa myös sinua ja mahdollistaa sinulle esimerkiksi lisäopiskelun tai toisen auton hankkimiset. Tuon ikäiselle iltapäiväkerho pari krt vk voi olla myös mielekästä.
Eli jos mies matkustaa edelleen, kuka hoitaa lapset väh. 10h/d kun opiskelet ja duunaat? Jos sanot äiti, sulla on tukiverkkoja, kaikilla ei ole.
No auttaisko se ajatus yhtään että mietippä kenen luo lapset tulevat kun on ongelmia? Kuka oikeasti tuntee lapset? Kuinka paljon mies on jäänyt paitsi kun lapset ovat kasvaneet.. ainakaan niitä hetkiä ei takaisin saa.
Jos tunnet että nyt poljet elämässä paikallasi. On aika alkaa kehittämään itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta, että olet sitä mieltä, että koululainen tarvitsee kotivanhemman! Nyt vastuuta elämästä! Minä laitoin uran sivuun viideksi vuodeksi ja kotoilin lasten kanssa. Urani oli ennen tätä parempi kuin miehelläni. Jos joskus noina vuosina tunsin kateuden piston, kun mies kertoi työpäivästään, muistutin itselleni, että tämä on MINUN valintani ja MINÄ elän oman elämäni kulta-aikaa (mieheni rahoilla) pienten lasteni kanssa.
Ei kukaan ole kotivanhemmasta puhunut. Kyllä minä ihan töissäkäyvä vanhempi olen. Mutta teen rutiinityötä, en uraa. Tuppukylässä uran rakentaminen ei onnistu vaan vaatii matkustamista, useita öitä pois kotoa. Se ei koululaisten vanhemmalta onnistu kun yksin vastaa arjesta.
Ap
No muuttakaa sieltä tuppukylästä. Jos ei puolen tunnin matkan päässäkään ole työpaikkoja.
Alue: Aihe vapaa
Ja kun vaihtoehto tälle on pyykkäys, ruokahuolto, harrastuskuskaukset ja oma rutiinityö (koska paikkakunnalla ei muuta ole vaikka olisin tohtori ), viikosta toiseen niin kyllä, kyllä vaikka päivä vaeltaen Kiinalaisessa teollisuuskaupungissa voisi tuoda elämään vaihtelua ja laajentaa maailmankuvaa.