Mies tulee olemaan minulle aina tärkein ihminen, vaikka hankkisimmekin lapsia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ja mies ollaan toisillemme tärkeät ja rakastetaan toisiamme, mutta kummallekin lapset on aina tärkeimmät, kumpikin antaisi henkensä lasten eteen, se on ihan normaalia biologiaa. Ihminen, muut eläimet ja jopa kasvit suojelevat jälkeläisiään kaikelta mahdolliselta.

Mun mielestä olisi aika sairasta että tehdään meidän yhteisistä geeneistä lapsi, mutta ei rakasteta lasta enemmän kuin itseä tai puolisoa, miksi sitten tehdä joku yhdentekevä lapsi siihen riesaksi. Rakkaus omaan lapseen on niin erilaista kuin se romanttinen rakkaus.

Minä puolestani haluaisin mieluummin selvitä tragediasta eli lapsen menetyksestä mieheni kanssa kuin yksinhuoltajana yrittää pitää huolta sekä lapsesta että itsestäni surun keskellä ilman miestäni, jos hänet menettäisin. Mutta tuo nyt on niin ääriesimerkki että ei ole mielekästä pohtia. En kuitenkaan haluaisi, että mieheni heittäisi henkensä lasta tai minuakaan suojellakseen.

Ap

no nyt kyllä viimeistään huomaa että ap: lla ei ole harmainta hajua siitä millaista on olla lapsen äiti tai isä. Ihan älytöntä sontaa

Minustakin on terveempää, että tykätään aikuisista enemmän kuin lapsista. En edes äitinä tajua, kuka oikeasti tykkää lapsistaan enemmän kuin hyvistä ystävistä tai suuresta rakkaudestaan???? Ei lapset ole kovin kivoja, vaan vaivaa ja jos on vaikea tai tylsä lapsi niin todella epämukavaa vaivaa.

t.kristallikissa

Paljon terveempää on viihtyä aikuisten, omien ystävien kanssa ja varsinkin, jos oma kumppani on elämän suuri rakkaus. Ihan idioottia sellainen, että lapset menevät kaiken edelle, mahtaa olla sellaisilla ihmisillä köyhä elämä. Aikuiten kanssa on paljon mukavampaakin jne. Lapset on siinä sellainen sivuprojekti, ja heihinkin keskitytään, mutta he eivät koskaan saa ajaa sen HYVÄN puolison edelle. Näin mäkin ajattelen. Kumppanin pitää olla niin hyvä ihminen, että näin voi ajatella.

t.kirustallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et selvästikään tiedä äitinä olemisesta yhtään mitään.

No kerropa? Ja äitylit ovat sitten eri asia kuin äidit. Miten voi olla niin vaikea käsittää, että joillekin romanttinen rakkaus ON tärkeämpi kuin mikään muu?

Eivätkä kaikki äidit edes rakasta lapsiaan. Aivan turha äitimyytti tuo, että lapsesta tulee äidille aina tärkein. Kulttuurijuttu.

Ap

Nimenomaan. Mikä täällä 147:ää alapeukuttajaa vaivaa? Kuvittelevatko he kaikkien äitien aina rakastavan lapsiaan? Naiveja typeryksiä. Ja mitä sillä rakkaudella sitten tarkoitetaan. Ei ainakaan sitä, että se lapsi olisi elämän pääasia.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Eipä sinun kannata lapsia hankkiakaan, jos asenne on jo tuo. Oma lapsi on minulle tärkeämpi kuin mikään muu maailmassa. Minä olen itselleni toiseksi tärkein ja mies on vasta kolmantena tärkeysjärjestyksessä minulle.

Olet huono äiti, kumppani ja puoliso. Itsekäs.

t.kristallikissa

Jokainen ihminen on erilainen, eikä kukaan toinen voi tietää, millaiseksi ihminen muuttuu tai ei muutu lapsia saadessaan. Edes aloittaja ei voi tietää, ennekuin hän niitä tulee saamaan. Otetaan ihan esimerkkinä tilanne, että loistavassa parisuhteessa oleva pari saa ensimmäisen lapsensa. Lapsi ei olekaan kiltisti yöt läpi nukkuva söpö pikku ihminen, vaan korvatulehduskierteeseen joutuva koliikkivauva. Se, mikä kantaa sen hermojaraastavan väsymyksen yli, ei ole se hyvä parisuhde , vaan se ehdoton rakkaus siihen omaan lapseen. Biologialla on ihan syynsä, että se on tehnyt "äidinrakkaudesta" niin vahvan, että sitä ei helposti murreta. On hirveän helppo sanoa, että oma puoliso tulee aina ensin, kun totuus voikin olla jotain ihan muuta, sen näkee sitten kun niitä lapsia siunaantuu.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata teidän sitten tehdä lapsia ollenkaan.

Siinä on romantiikka kaukana kun on luullut valvoneensa jo puoli vuotta ja sitten vauva alkaakin tehdä hampaita ja oppii konttaamaan ja nousemaan tukea varten suunnilleen samana päivänä ja sitten vasta tajuut, että tämähän se vasta valvomista onkin.

Siinä tilanteessa kun yrittäisi vielä laittaa parisuhteen lapsenhoidon edelle niin se stressi ja väsymys voisi olla lamauttavaa.

Tässä vaiheessa kun se oma kumppani on tärkein ei toinen ole yksin valvonut puolta vuotta ja voi huonosti. Ja tässäkin se nähdään, kuka se perheen p*skiainen on sinunkin teksitissäsi; se vauva. Rakastava puoliso ei ikinä kohtelisi toista noin vaativasti. Lapsi e sille tietenkään mitään voi, mutta kun kumppani rakastaa, hän auttaa ja parisuhdekin kukoistaa. Eikä sen lapsen takia aina ole pakko valvoa, osa vain haluaa tehdä itsestään tärkeän ja valvoo joka rasahduksen, "ettei lapsi kärsi". Ja en tarkoita, että kaikki valvomiset olisivat vanhemman syytä, meilläkin toinen valvotti enemmän kuin toinen lapsi. Onneksi mulla on kestävä ja jaksava mies joka työssäkäynnin lomassakin kanniskeli vauvaa yöllä.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Jokainen ihminen on erilainen, eikä kukaan toinen voi tietää, millaiseksi ihminen muuttuu tai ei muutu lapsia saadessaan. Edes aloittaja ei voi tietää, ennekuin hän niitä tulee saamaan. Otetaan ihan esimerkkinä tilanne, että loistavassa parisuhteessa oleva pari saa ensimmäisen lapsensa. Lapsi ei olekaan kiltisti yöt läpi nukkuva söpö pikku ihminen, vaan korvatulehduskierteeseen joutuva koliikkivauva. Se, mikä kantaa sen hermojaraastavan väsymyksen yli, ei ole se hyvä parisuhde , vaan se ehdoton rakkaus siihen omaan lapseen. Biologialla on ihan syynsä, että se on tehnyt "äidinrakkaudesta" niin vahvan, että sitä ei helposti murreta. On hirveän helppo sanoa, että oma puoliso tulee aina ensin, kun totuus voikin olla jotain ihan muuta, sen näkee sitten kun niitä lapsia siunaantuu.

Ei kanna rakkaus lapseen vaan velvollisuus hoitaa mukula ja se, että kumpikin vanhempi kantaa kortensa kekoon ja se on sitä rakkautta kumppania kohtaan. Mitä se rakkaus lapseen auttaa, jos kumppani ei tee mitään?

t.kristallikissa

Ok

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata teidän sitten tehdä lapsia ollenkaan.

Siinä on romantiikka kaukana kun on luullut valvoneensa jo puoli vuotta ja sitten vauva alkaakin tehdä hampaita ja oppii konttaamaan ja nousemaan tukea varten suunnilleen samana päivänä ja sitten vasta tajuut, että tämähän se vasta valvomista onkin.

Siinä tilanteessa kun yrittäisi vielä laittaa parisuhteen lapsenhoidon edelle niin se stressi ja väsymys voisi olla lamauttavaa.

Kannattaa varmaan hankkia lastenhoitoapua, jos noin joutuu uhriutumaan. Itse en edes harkitsi lasten hankkimista, jos ei taloudellinen ja sosiaalinen turva olisi kunnossa. Ja todellakin parisuhde menee edelle, parisuhteen hoitoa kun ei voi ulkoistaa, vaikka monet sitten lopulta siihen päätyvätkin...

Ap

Eli siis jos sulla olis treffi-ilta miehen kanssa ja just ennen kun olette lähdössä lapsi alkaa vaikka itkeä korvaansa niin sanot vaan lastenvahdille ja lapselle, että pärjäilkää. Menkää vaikka päivystykseen, tossa taksirahat?

Tietty lapsi olisi jo tossa vaiheessa tottunut hoitajiin kun teillä on ollut aina yöhoitaja hoitamassa yösyötötkin, ettei vaan parisuhde kärsi.

Aika karkea esimerkki, mutta itse en oikein tajua, miksi vnhemman pitää pitää itseään niin korvaamattomana lapselle, ettei noin voisikin tehdä? Siis jos hoitaja on joku, jota lapsen pitää pelätä, niin silloin ehkä ei, mutta jos ei, niin mihin siinä äitiä tarvitaan? Olet tainnut vain tehdä itsestäsi supertärkeän koska et saa sitä tunnetta mistään muualta. Kyllä sitä lasta ehtii varmaan sieltä elokuvista ja kun lapsi pääsee päivystyksestä kotiin silittämään taas.

t.kristallikissa

Mua siis itseasiassa just oksettaa sellainen kumppani, joka ei voi lähteä treffi-iltaankaan, jos lapselle tulee jokin hätä hoitajan kanssa! Eihän ne lapset ikinä opi olemaan kenenkään muun hoidossa, jos sen lapsen annetaan sanella, voivatko äiti ja isä lähteä jonnekin. Mieheni osoittautui juurikin tuollaiseksi, eli minä en ollutkaan se tärkein, siksi suhde alkoi rakoilla. Lapsella ei ole mitään hätää, mutta vellihousu vanhemmalla on. Mur.

t.kristallikissa

Yt mies saa hoitaa lapsia yksin, koska minä en ollut tarpeeksi tärkeä. En kestänyt sellaista elämää, jossa pienet nappulat sanevlevat meidän elämäämme. Ja tällä ei ole mitään tekemistä lasten parhaan ta riittävän hyvän kanssa. Sen voi katsoa, vaikkei kohtelisi kumppaniaan kuin lapsia vähäpätöisempää.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata teidän sitten tehdä lapsia ollenkaan.

Siinä on romantiikka kaukana kun on luullut valvoneensa jo puoli vuotta ja sitten vauva alkaakin tehdä hampaita ja oppii konttaamaan ja nousemaan tukea varten suunnilleen samana päivänä ja sitten vasta tajuut, että tämähän se vasta valvomista onkin.

Siinä tilanteessa kun yrittäisi vielä laittaa parisuhteen lapsenhoidon edelle niin se stressi ja väsymys voisi olla lamauttavaa.

Kannattaa varmaan hankkia lastenhoitoapua, jos noin joutuu uhriutumaan. Itse en edes harkitsi lasten hankkimista, jos ei taloudellinen ja sosiaalinen turva olisi kunnossa. Ja todellakin parisuhde menee edelle, parisuhteen hoitoa kun ei voi ulkoistaa, vaikka monet sitten lopulta siihen päätyvätkin...

Ap

Eli siis jos sulla olis treffi-ilta miehen kanssa ja just ennen kun olette lähdössä lapsi alkaa vaikka itkeä korvaansa niin sanot vaan lastenvahdille ja lapselle, että pärjäilkää. Menkää vaikka päivystykseen, tossa taksirahat?

Tietty lapsi olisi jo tossa vaiheessa tottunut hoitajiin kun teillä on ollut aina yöhoitaja hoitamassa yösyötötkin, ettei vaan parisuhde kärsi.

Käsitykseni parisuhteen hoidosta on varmaankin erilainen kuin sinulla, minusta kun siihen ei tarvitse välttämättä mitään tuollaisia treffi-iltoja joissa ei ole mitään joustoa. Eikä toisaalta jokaista lapsen kitinää tarvitse myöskään päivystysasiana pitää. Äityliä minusta ei koskaan tule.

Ap

Niin, helppohan se olisi lapsen kipuitkua kestää kun joku muu sen kuuntelisi.

Onko sinulle lapsen kipuitku jotain epänormaalia lapsiressukalle, josta selviytyäkseen juuri sinun pitää se kuunnella? Lapsi itkee kivusta koska on kipeä, ei viestiäkseen sinulle jotain. Sitä voi kuunnella ihan kuka tajansa. Pääasia että saa hyvää hoitoa ja vanhempi ei esim. tuskastu lapseen ja ala komennella.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata teidän sitten tehdä lapsia ollenkaan.

Siinä on romantiikka kaukana kun on luullut valvoneensa jo puoli vuotta ja sitten vauva alkaakin tehdä hampaita ja oppii konttaamaan ja nousemaan tukea varten suunnilleen samana päivänä ja sitten vasta tajuut, että tämähän se vasta valvomista onkin.

Siinä tilanteessa kun yrittäisi vielä laittaa parisuhteen lapsenhoidon edelle niin se stressi ja väsymys voisi olla lamauttavaa.

Kannattaa varmaan hankkia lastenhoitoapua, jos noin joutuu uhriutumaan. Itse en edes harkitsi lasten hankkimista, jos ei taloudellinen ja sosiaalinen turva olisi kunnossa. Ja todellakin parisuhde menee edelle, parisuhteen hoitoa kun ei voi ulkoistaa, vaikka monet sitten lopulta siihen päätyvätkin...

Ap

Eli siis jos sulla olis treffi-ilta miehen kanssa ja just ennen kun olette lähdössä lapsi alkaa vaikka itkeä korvaansa niin sanot vaan lastenvahdille ja lapselle, että pärjäilkää. Menkää vaikka päivystykseen, tossa taksirahat?

Tietty lapsi olisi jo tossa vaiheessa tottunut hoitajiin kun teillä on ollut aina yöhoitaja hoitamassa yösyötötkin, ettei vaan parisuhde kärsi.

Käsitykseni parisuhteen hoidosta on varmaankin erilainen kuin sinulla, minusta kun siihen ei tarvitse välttämättä mitään tuollaisia treffi-iltoja joissa ei ole mitään joustoa. Eikä toisaalta jokaista lapsen kitinää tarvitse myöskään päivystysasiana pitää. Äityliä minusta ei koskaan tule.

Ap

Esim. korvatulehdus tai sen epäily ei ole päivystysasia, mutta pieni lapsi kipeänä eniten tarvitsee nimenomaan oman tärkeän aikuisen lohdutusta ja syliä. Ehkä sinusta ei kannattaisi tulla ollenkaan äitiä. Nykyään on täysin hyväksyttävää jäädä lapsettomaksi, joten miksi suotta ryhtyä leikkiin, joka rasittaa parisuhdetta ainakin hetkellisesti.

Kyllä kuka tahansa lohduttava syli kelpaa, johon lapsi luottaa. Satunnainen hoitaja ei tätä toki välttämättä ole. Mutta ei lapsista pidä maailman napoja tehdä, joskus se lapsi kyllä selviää, mutta vanhempi on se, joka ei selviä ja änkee siihen, koska tekee itsestään tärkeää. Ja siis aika moni vanhempi kohtelee valittavaa lasta aika ilkeästikin, joten älä nyt maalaile siitäkin mitään ruusuista unelmaa. Tai on muitakin lapsia tai kotityö tms. tekemistä kuin nyhjöttää lapsen vieressä. Nykyisinhän joillain työpaikoilla palkataan kotiin hoitajiakin, että tärkeää työtä tekevä vanhempi pääsee töihin.

t.kristallikissa

Öh, minusta mieheni ja lapseni ovat kaikki erilalailla yhtä tärkeitä. Ei ole sama tärkeyden tunne miehen ja lasten välillä, yhtä vahva vain.

Miten suhtautuisit ap, jos lapsistanne tulisi miehellesi sinua tärkeämpiä? Eli hän ei enää haluaisi panostaa parisuhteeseen tai sinuun, vaan hänelle riittäisi lapset ja niin päin, että jos jokin on poissa teiltä kahdelta yhdessä, teidän yhteinen aikanne tai yhteinen näkemys, niin hän valitsisi silti sen, koska lapset, vaikka sinua se loukkaisi? Tai sinusta siis asian voisi ratkaista toisinkin, eli niin, että te yksikkönä pysytte etusijalla lapsiin nähden ja päätätte asioista yhdessä? Voihan se tietenkin olla, että nyt jo päätätte asioista yhdessä. Niin minäkin luulin ennen lapsia, mutta mies olikin ollut vain minua hiljaa myötäilevä kakka, ja saatuaan lapsia ei enää ollutkaan. Että vitutti. No, siellähän nyt yh:na hoitaa sitten rakkaimpiaan.

t.kristallikissa

Ap ; lle ( vaikka oletkin provo), kokeilkaa nyt ensin edes sitä yhdessä asumista.

Mun mielestä raikkautta lapsia ja miestä kohtaan ei oikein voi verrata. Se on niin erilaista. puoliso voi tehdä paljon sellaisia asioita, että lentää mäkeen aika äkkiä, lapsi taas on aina lapsi, ja rakkaus lasta kohtaan on ehdotonta. Puolison kanssa taas suhteessa on muita ulottuvuuksia kuin se huolehtiminen, esim seksuaalisuus. Mulle molemmat ovat yhtä tärkeitä, vain eri tavalla.

On totta, että suojelisin kaikessa mieluummin lapsia, mutta se johtuu rakkautta enemmän ihan vain siitä, että heillä ei ole kykyä tai taitoja puolustaa itseään. Lisäksi heillä ei ole samalla tavalla valmiuksia käsitellä traumoja. Jokaisella ihmisellä yleensä on luontainen halu suojella lapsia ennen muita.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni rakkaus, jonka olen valinnut ja joka on valinnut minut. Jos lapsia joskus tulee, eivät he ole mitään meidän jatkeita vaan erillisiä ihmisiä, joiden persoonakaan ei välttämättä edes miellytä. Ikää vähän alle 30v niin minulla kuin miehelläkin, että mistään nuoruuden naiiviudesta ei ole kyse.

En tule ikinä ymmärtämään mammoja, joille lapsi on kaikki kaikessa. Vähiten niitä, jotka heittävät ihanan parisuhteenkin menemään, jos siihen syystä tai toisesta ei lapsia saada. Tuskin rakastavat silloin aidosti puolisoaan, haluavat vain ensisijaisesti lapsentekovälineen.

Mun miehellä on kaksi lasta, mulla ei omia (vielä). Olisi hyvin outoa, jos mies sanoisi että minä olen tärkeämpi kuin lapset...Itse koen että on normaalia että lapset ovat tärkeimmät. Olen minäkin, mutta eri tavalla. Jos ja kun saamme yhteisiä lapsia, tiedän että yhteiset lapsemmekin tulevat olemaan miehelle tärkeimpiä..niin se vaan menee. Ihmisellä on vastuu kasvattaa lapsi ja huolehtia kaikista lapsen tarpeista. Jo käytännön syistä lapsi on tärkeämpi kuin aikuinen, kun aikuinen voi huolehtia itse itsestään. Lisäksi se vanhemman rakkaus on erilaista rakkautta kuin parisuhderakkaus. Kyllä niitä omiaan varmasti rakastaa enemmän kuin puolisoaan, vaikka sitä valintaa ei tietoisesti haluaisikaan tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni rakkaus, jonka olen valinnut ja joka on valinnut minut. Jos lapsia joskus tulee, eivät he ole mitään meidän jatkeita vaan erillisiä ihmisiä, joiden persoonakaan ei välttämättä edes miellytä. Ikää vähän alle 30v niin minulla kuin miehelläkin, että mistään nuoruuden naiiviudesta ei ole kyse.

En tule ikinä ymmärtämään mammoja, joille lapsi on kaikki kaikessa. Vähiten niitä, jotka heittävät ihanan parisuhteenkin menemään, jos siihen syystä tai toisesta ei lapsia saada. Tuskin rakastavat silloin aidosti puolisoaan, haluavat vain ensisijaisesti lapsentekovälineen.

Vasta sitten, kun olet omia lapsia saanut, pystyt arvioimaan kuka on Sinulle tärkein.  - Omakohtainen kokemukseni on, että minun elämässäni rakkaudet ovat tulleet ja menneet, mutta lapset minulla on aina. Riippumatta siitä, minkä ikäisiä ovat ja missä päin maailmaa asuvat. He ovat minulle tärkeintä elämässä. Toivottavasti myös lapsenlapsia tulee vielä.