Lue keskustelun säännöt.
Mies tulee olemaan minulle aina tärkein ihminen, vaikka hankkisimmekin lapsia
09.11.2018 |
Elämäni rakkaus, jonka olen valinnut ja joka on valinnut minut. Jos lapsia joskus tulee, eivät he ole mitään meidän jatkeita vaan erillisiä ihmisiä, joiden persoonakaan ei välttämättä edes miellytä. Ikää vähän alle 30v niin minulla kuin miehelläkin, että mistään nuoruuden naiiviudesta ei ole kyse.
En tule ikinä ymmärtämään mammoja, joille lapsi on kaikki kaikessa. Vähiten niitä, jotka heittävät ihanan parisuhteenkin menemään, jos siihen syystä tai toisesta ei lapsia saada. Tuskin rakastavat silloin aidosti puolisoaan, haluavat vain ensisijaisesti lapsentekovälineen.
Kommentit (288)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et selvästikään tiedä äitinä olemisesta yhtään mitään.
No kerropa? Ja äitylit ovat sitten eri asia kuin äidit. Miten voi olla niin vaikea käsittää, että joillekin romanttinen rakkaus ON tärkeämpi kuin mikään muu?
Eivätkä kaikki äidit edes rakasta lapsiaan. Aivan turha äitimyytti tuo, että lapsesta tulee äidille aina tärkein. Kulttuurijuttu.
Ap
Trollihan sinä olet, mutta vastaan huvikseni kuitenkin.
Mulla ei edes ole lapsia, mutta sen verran olen elukoita nähnyt ja sitä miten emot hoivaavat jälkeläisiään vaikka minkä uhalla, että ymmärrän että ei se ihminen sen kummempi otus ole. Se on geeneihin koodattu juttu että elämä jatkuisi. Mikä tahansa emo uhraa ennemmin itsensä kuin poikasensa ja puolustaa tätä viimeiseen hengenvetoon saakka.
Sittenpähän näet. Onnea parisuhteeseen.
Ohis, mutta aika vahvasti romantisoitu kuva eläinemoista. Linnut hylkäävät munat pesärauhan häiriityessä ja leijonat tulevat uudestaan kiimaan menettäessään poikasensa. Loogista; emo voi saada uusia jälkeläisiä, mutta avuttomat jälkeläiset eivät kuitenkaan selviä ilman emoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mammat sekoittavat suojeluvietin rakkauteen eivätkä tiedä oikeasta aikuisten välisestä rakkaudesta yhtään mitään.
On eri asia että haluaa suojella lastaan ja laittaa tämän tarpeet etenkin vauva-aikana kaiken muun edelle, kuin että rakastaa kuitenkin kaikista eniten sitä elämänkumppaniaan. Voi olla vaikea käsittää jos kumppani on valittu sillä asenteella, että saattaahan se joskus taas vaihtua ja pääasia että saadaan niitä lapsia.
Sitten on sitä aitoa rakkautta, sielunkumppanin löytäneet eivät eroa eikä sitä tarvitse edes pitää vaihtoehtona, kun on niin luonnollista olla yhdessä. Se ei ole läheisriippuvuutta, sitä ei vaan voi tietää ennen kuin sen on kokenut ;) Sori mammat, teillä on väärät miehet.
Mutta tiedätkö, että ne sielunkumppanit ei eroa edes silloin, vaikka ne lapset siihen tuleekin ja ovat vanhemmilleen tärkeämpiä, kuin se puoliso? Mammat varmaan tietää paljonkin aikuisten välisestä rakkaudesta. Varmaan lähes kaikki aikuiset tietää. Mutta vain ne aikuiset, joilla on lapsia, tietää mitä on vanhemman ja lapsen välinen rakkaus.. Vai ne voi , jotka ovat molemmat kokeneet, voivat tietää, kumpi näistä rakkauksista on väkevämpi. Sellaista asiaa, mitä ei ole itse kokoneut, on vaikea ymmärtää .
Ei se, että rakastaakin lapsiaan enemmän, kuin ketään aikuista, sulje pois sitä, etteikö aviopuolisona olisi sitä sielunkumppania jota rakastaa aikuisista ihmisistä eniten. Rakkautta on monenlaista. On vanhemman rakkautta lapseensa, lapsen rakkautta vanhempaansa ja on puolisoiden välistä rakkautta, mutta väkevin on rakkaus lapseen. Sanonta että kuoleman sattuessa mies "otetaan viereltä, mutta lapsi sydämestä", pitää paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin just samoin kun ap......kunnes pukkasin tuon pienen rääpäleen maailmaan. Hänen puolestaan vaikka kuolisin.
Lapsettomat täällä alapeukuttaa
Juu tuossa alkuhuumassa ja vielä ilman sitä lasta, on turha sanoa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammat sekoittavat suojeluvietin rakkauteen eivätkä tiedä oikeasta aikuisten välisestä rakkaudesta yhtään mitään.
On eri asia että haluaa suojella lastaan ja laittaa tämän tarpeet etenkin vauva-aikana kaiken muun edelle, kuin että rakastaa kuitenkin kaikista eniten sitä elämänkumppaniaan. Voi olla vaikea käsittää jos kumppani on valittu sillä asenteella, että saattaahan se joskus taas vaihtua ja pääasia että saadaan niitä lapsia.
Sitten on sitä aitoa rakkautta, sielunkumppanin löytäneet eivät eroa eikä sitä tarvitse edes pitää vaihtoehtona, kun on niin luonnollista olla yhdessä. Se ei ole läheisriippuvuutta, sitä ei vaan voi tietää ennen kuin sen on kokenut ;) Sori mammat, teillä on väärät miehet.
Mutta tiedätkö, että ne sielunkumppanit ei eroa edes silloin, vaikka ne lapset siihen tuleekin ja ovat vanhemmilleen tärkeämpiä, kuin se puoliso? Mammat varmaan tietää paljonkin aikuisten välisestä rakkaudesta. Varmaan lähes kaikki aikuiset tietää. Mutta vain ne aikuiset, joilla on lapsia, tietää mitä on vanhemman ja lapsen välinen rakkaus.. Vai ne voi , jotka ovat molemmat kokeneet, voivat tietää, kumpi näistä rakkauksista on väkevämpi. Sellaista asiaa, mitä ei ole itse kokoneut, on vaikea ymmärtää .
Ei se, että rakastaakin lapsiaan enemmän, kuin ketään aikuista, sulje pois sitä, etteikö aviopuolisona olisi sitä sielunkumppania jota rakastaa aikuisista ihmisistä eniten. Rakkautta on monenlaista. On vanhemman rakkautta lapseensa, lapsen rakkautta vanhempaansa ja on puolisoiden välistä rakkautta, mutta väkevin on rakkaus lapseen. Sanonta että kuoleman sattuessa mies "otetaan viereltä, mutta lapsi sydämestä", pitää paikkansa.
Hyvä kirjoitus
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut mies ja parisuhde aina ykkösasia. Lapsia on, mutta se, että mies on tärkein, ei oo lapsilta mitenkään pois. Nyt kun on pieniä lapsia niin ihan lasten ehdoilla mennään. Parisuhde on lasten koti.
Koen että lapset on lainassa meidän elämässä, meidän parisuhde oli ennen heitä ja jatkuu heidän jälkeensä (kun ovat löytäneet omat tärkeimmät ihmisensä). Minä jään miehen kans kahden, ja haluan yhä tuntea hänet ja viihtyä hänen seurassaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et selvästikään tiedä äitinä olemisesta yhtään mitään.
No kerropa? Ja äitylit ovat sitten eri asia kuin äidit. Miten voi olla niin vaikea käsittää, että joillekin romanttinen rakkaus ON tärkeämpi kuin mikään muu?
Eivätkä kaikki äidit edes rakasta lapsiaan. Aivan turha äitimyytti tuo, että lapsesta tulee äidille aina tärkein. Kulttuurijuttu.
Ap
Trollihan sinä olet, mutta vastaan huvikseni kuitenkin.
Mulla ei edes ole lapsia, mutta sen verran olen elukoita nähnyt ja sitä miten emot hoivaavat jälkeläisiään vaikka minkä uhalla, että ymmärrän että ei se ihminen sen kummempi otus ole. Se on geeneihin koodattu juttu että elämä jatkuisi. Mikä tahansa emo uhraa ennemmin itsensä kuin poikasensa ja puolustaa tätä viimeiseen hengenvetoon saakka.
Sittenpähän näet. Onnea parisuhteeseen.
Ohis, mutta aika vahvasti romantisoitu kuva eläinemoista. Linnut hylkäävät munat pesärauhan häiriityessä ja leijonat tulevat uudestaan kiimaan menettäessään poikasensa. Loogista; emo voi saada uusia jälkeläisiä, mutta avuttomat jälkeläiset eivät kuitenkaan selviä ilman emoa.
Jep, romanttinen haihatelma. Eläintarhoissa usein kohdataan näitä "huonoja äitejä", joista ei ole kasvattamaan pentujaan. Saattavat ignoorata nämä ja jättää hoidotta tai jopa tappaa. Ilman mitään varsinaista syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkääpäs nyt viitsikö väittää, että kaikki naiset rakastuvat lapsiinsa, sillä se on vale. Eivät todellakaan kaikki rakasta lapsiaan. Kyllä sitä melko varmasti tiedostaa jo ennestään tulevat tunteensa lasten suhteen, vaikka ne voivatkin siitä huolimatta yllättää. Ei se silti tarkoita, että tunteet aina yllättävät. Minä koettaisin kasvattaa lapseni - jos sellaisia joskus pakotettaisiin saamaan - kuitenkin niin vastuullisesti kuin mahdollista, vaikken heistä kirjaimellisesti tuon taivaallista henkisesti välittäisikään, sillä tietyllä tavalla välitän siitä, onko heidän elämänsä hyvä. En pidä lapsista en kertakaikkiaan missään muodossa, mutta kyllä heillä on silti oikeus hyvään elämään ja tuomitsen lasten huonon kohtelun, olivat ne omia tai eivät. En tunne kuitenkaan sääliä huonosti kohdeltuja lapsia kohtaan, vaan välittämiseni on lähinnä moraalista välittämistä, eli tiedän huonon kohtelun olevan pahasta lapselle ja siksi sen tuomitsen, vaikkei se mitään tunnetta herätäkään. Suhtautumiseni/tunteettomuuteni/tunteeni lapsiin on hyvin vaikea selittää :D Avauduin lähinnä siksi, että samanlaisia naisiakin aivan varmasti on ja AP voi aivan hyvin olla vastaavanlainen tapaus ja tietää sen. Aivan turhaa kuitenkin yrittää vääntää asiasta.
M23
Aivan normaalia ja niin sen kuuluu mennäkin.
Ei ihme ettei Suomessa parisuhteet kestä ja perheet hajoaa, kun lapset on nostettu jalustalle ja äidit pitää lapsia tärkeimpinä.
Vanhempien rakkaus muodostaa sateenvarjon lasten ylle, ja vanhempien välinen rakkaus on se mistä KAIKKI perheessä lähtee.
Onneksi sain itse kasvaa perheessä, jossa oli näin!
Vanhempien välinen rakkaus ja hyvä suhde on lapsen turva, ei lapsessa roikkuva äiti ja etäinen isä.
T: äiti itsekin, enkä seonnut tai muuttunut lisäännyttyäni
PS. Helvetin surullista luettavaa tän ketjun vastaukset. Suomalainen perhekulttuuri on sairas, tai eihän sitä oikein edes ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti jo parikymmentä vuotta kirjoitti:
Minulla on ollut mies ja parisuhde aina ykkösasia. Lapsia on, mutta se, että mies on tärkein, ei oo lapsilta mitenkään pois. Nyt kun on pieniä lapsia niin ihan lasten ehdoilla mennään. Parisuhde on lasten koti.
Koen että lapset on lainassa meidän elämässä, meidän parisuhde oli ennen heitä ja jatkuu heidän jälkeensä (kun ovat löytäneet omat tärkeimmät ihmisensä). Minä jään miehen kans kahden, ja haluan yhä tuntea hänet ja viihtyä hänen seurassaan!
NÄIN. Tajuaisivatpa kaikenmaailman nykymammat tämän, niin lapset ja perheet ja koko kulttuuri voisi paremmin.
Äiti jo parikymmentä vuotta kirjoitti:
Minulla on ollut mies ja parisuhde aina ykkösasia. Lapsia on, mutta se, että mies on tärkein, ei oo lapsilta mitenkään pois. Nyt kun on pieniä lapsia niin ihan lasten ehdoilla mennään. Parisuhde on lasten koti.
Koen että lapset on lainassa meidän elämässä, meidän parisuhde oli ennen heitä ja jatkuu heidän jälkeensä (kun ovat löytäneet omat tärkeimmät ihmisensä). Minä jään miehen kans kahden, ja haluan yhä tuntea hänet ja viihtyä hänen seurassaan!
Tämä oli hyvin kiteytetty. Nimenomaan, miksi sen pitäisi olla lapsilta pois, että vanhemmat vaalivat pohjimmiltaan tärkeimpänä asiana sitä heidän välistään rakkautta? Lapsista huolehditaan, heitä usein myös rakastetaan, pienten lasten tarpeet menevät edelle sen takia että he eivät itse pysty itsestään huolehtimaan, mutta tuo hoiva- tai suojeluvietti on kuitenkin eri asia kuin varsinainen rakkaus. Se aikuisten välinen rakkaus ei ole lapsilta pois, jos se ei johda kylmään käytökseen - ja miksi johtaisikaan, eiköhän sen rakkaan kanssa tehdyistä lapsista haluta yleensä parhaansa mukaan huolehtia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi että vanhemmilla on jo sellainen suhde ja kumppanuus että se ei vaadi mitään tappelua oman roolin vahvistamisesta kaikista rakastetuimpana ihmisenä sille toiselle. En siis ymmärrä käytännössä miten tälläinen näkyy että rakastetaan puolisoa enemmän. Annetaan sille eniten ruokaa? Annetaan enemmän huomiota ja aikaa kuin lapselle? Häh? Miksi tällainen asia edes pitää tuoda esille sillä normaaleissa tapauksissa se rakkaus kumppaniin on erilaista kuin lapseen. Ellei sitten oteta ins esti keissejä mukaan. Ja ihmisella on muutenkin erilaisia ihmisuhteita elämänaikana jotka kaikki vastaavat erilaisiin tarpeisiin, joten en arvottaisi niitä parhaimmasta huonompaan.
En ymmärrä tässä keskustelussa sitä mustavalkoisuutta, jonka mukaan olet joko perhekeskeinen rai romantiikkakeskeinen. Minulle kaikki rakkaat ihmiset ovat yhtä rakkaita, oli kyseessä sitten puolisoni, lapseni, ystäväni, omat vanhempani tai edes koirani.. en voisi mitenkään valita näiden ihmisten (ja koiran) välillä sitä, kuka heistä on "ykkönen" , sen takia tuo alkusivujen "kenet pelastaisit" tuntuu mielestäni aivan absurdilta ja sairaalta. En edes tohdi ajatella tuollaisia skenaarioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammat sekoittavat suojeluvietin rakkauteen eivätkä tiedä oikeasta aikuisten välisestä rakkaudesta yhtään mitään.
On eri asia että haluaa suojella lastaan ja laittaa tämän tarpeet etenkin vauva-aikana kaiken muun edelle, kuin että rakastaa kuitenkin kaikista eniten sitä elämänkumppaniaan. Voi olla vaikea käsittää jos kumppani on valittu sillä asenteella, että saattaahan se joskus taas vaihtua ja pääasia että saadaan niitä lapsia.
Sitten on sitä aitoa rakkautta, sielunkumppanin löytäneet eivät eroa eikä sitä tarvitse edes pitää vaihtoehtona, kun on niin luonnollista olla yhdessä. Se ei ole läheisriippuvuutta, sitä ei vaan voi tietää ennen kuin sen on kokenut ;) Sori mammat, teillä on väärät miehet.
Mutta tiedätkö, että ne sielunkumppanit ei eroa edes silloin, vaikka ne lapset siihen tuleekin ja ovat vanhemmilleen tärkeämpiä, kuin se puoliso? Mammat varmaan tietää paljonkin aikuisten välisestä rakkaudesta. Varmaan lähes kaikki aikuiset tietää. Mutta vain ne aikuiset, joilla on lapsia, tietää mitä on vanhemman ja lapsen välinen rakkaus.. Vai ne voi , jotka ovat molemmat kokeneet, voivat tietää, kumpi näistä rakkauksista on väkevämpi. Sellaista asiaa, mitä ei ole itse kokoneut, on vaikea ymmärtää .
Ei se, että rakastaakin lapsiaan enemmän, kuin ketään aikuista, sulje pois sitä, etteikö aviopuolisona olisi sitä sielunkumppania jota rakastaa aikuisista ihmisistä eniten. Rakkautta on monenlaista. On vanhemman rakkautta lapseensa, lapsen rakkautta vanhempaansa ja on puolisoiden välistä rakkautta, mutta väkevin on rakkaus lapseen. Sanonta että kuoleman sattuessa mies "otetaan viereltä, mutta lapsi sydämestä", pitää paikkansa.
Voin kummatkin menettäneenä todeta, että tuo loppurepliikki pitää paikkansa. Molempia rakastin.
Miten olet ehtinyt olla äiti parikymmentä vuotta ja lapset edelleen pieniä..? Unohdit mitä satuilit otsikkoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mammat sekoittavat suojeluvietin rakkauteen eivätkä tiedä oikeasta aikuisten välisestä rakkaudesta yhtään mitään.
On eri asia että haluaa suojella lastaan ja laittaa tämän tarpeet etenkin vauva-aikana kaiken muun edelle, kuin että rakastaa kuitenkin kaikista eniten sitä elämänkumppaniaan. Voi olla vaikea käsittää jos kumppani on valittu sillä asenteella, että saattaahan se joskus taas vaihtua ja pääasia että saadaan niitä lapsia.
Sitten on sitä aitoa rakkautta, sielunkumppanin löytäneet eivät eroa eikä sitä tarvitse edes pitää vaihtoehtona, kun on niin luonnollista olla yhdessä. Se ei ole läheisriippuvuutta, sitä ei vaan voi tietää ennen kuin sen on kokenut ;) Sori mammat, teillä on väärät miehet.
Mutta tiedätkö, että ne sielunkumppanit ei eroa edes silloin, vaikka ne lapset siihen tuleekin ja ovat vanhemmilleen tärkeämpiä, kuin se puoliso? Mammat varmaan tietää paljonkin aikuisten välisestä rakkaudesta. Varmaan lähes kaikki aikuiset tietää. Mutta vain ne aikuiset, joilla on lapsia, tietää mitä on vanhemman ja lapsen välinen rakkaus.. Vai ne voi , jotka ovat molemmat kokeneet, voivat tietää, kumpi näistä rakkauksista on väkevämpi. Sellaista asiaa, mitä ei ole itse kokoneut, on vaikea ymmärtää .
Ei se, että rakastaakin lapsiaan enemmän, kuin ketään aikuista, sulje pois sitä, etteikö aviopuolisona olisi sitä sielunkumppania jota rakastaa aikuisista ihmisistä eniten. Rakkautta on monenlaista. On vanhemman rakkautta lapseensa, lapsen rakkautta vanhempaansa ja on puolisoiden välistä rakkautta, mutta väkevin on rakkaus lapseen. Sanonta että kuoleman sattuessa mies "otetaan viereltä, mutta lapsi sydämestä", pitää paikkansa.
Minulle tämä kuulostaa täysin hullulta ja kylmältä näin empaattisena ihmisenä. Miten edes voisit verrata niitä rakkauksia, kun kyseessä ovat täysin eri rakkaudet (toinen romanttinen, toinen vanhemman lapseen). Tuo sanontasi antaa kuvan, että lastasi surisit elämäsi loppuun, mutta kumppanisi kuolemaa et.
Minä särkyisin joka tapauksessa, jos läheisen menettäisin. Olisi se kumppani, lapsi, ystäväni tai oma vanhempani. Ei näitä ole tarve asettaa mihinkään järjestykseen. "Väkevin on rakkaus lapseen" eivät ne ole edes verrattavissa, kun puhutaan eri asioista.
Älutön keskustelu. Erot lapsiperheessä johtuu kyllä yleensä siitä, että vanhemmuus ei jakaudu tasaisesti. Jompi kumpi luistaa. Hyvässä parisuhteessa vastuusta ei tarvitse kiistellä ja hommat jaetaan yhdessä. Parisuhdetta hoidetaan, mutta lapsia ei laiminlyödä.
Vierailija kirjoitti:
Äiti jo parikymmentä vuotta kirjoitti:
Minulla on ollut mies ja parisuhde aina ykkösasia. Lapsia on, mutta se, että mies on tärkein, ei oo lapsilta mitenkään pois. Nyt kun on pieniä lapsia niin ihan lasten ehdoilla mennään. Parisuhde on lasten koti.
Koen että lapset on lainassa meidän elämässä, meidän parisuhde oli ennen heitä ja jatkuu heidän jälkeensä (kun ovat löytäneet omat tärkeimmät ihmisensä). Minä jään miehen kans kahden, ja haluan yhä tuntea hänet ja viihtyä hänen seurassaan!Tämä oli hyvin kiteytetty. Nimenomaan, miksi sen pitäisi olla lapsilta pois, että vanhemmat vaalivat pohjimmiltaan tärkeimpänä asiana sitä heidän välistään rakkautta? Lapsista huolehditaan, heitä usein myös rakastetaan, pienten lasten tarpeet menevät edelle sen takia että he eivät itse pysty itsestään huolehtimaan, mutta tuo hoiva- tai suojeluvietti on kuitenkin eri asia kuin varsinainen rakkaus. Se aikuisten välinen rakkaus ei ole lapsilta pois, jos se ei johda kylmään käytökseen - ja miksi johtaisikaan, eiköhän sen rakkaan kanssa tehdyistä lapsista haluta yleensä parhaansa mukaan huolehtia?
Tätä juuri tarkoitin. Idioottialoitus ap.lta. Heti vain sanomassa, että mies tärkein, vaikka ei edes lapsia ole. Molemmat tärkeitä ja lapsethan ovat " rakkauden hedelmiä" ;)
Vierailija kirjoitti:
Miten olet ehtinyt olla äiti parikymmentä vuotta ja lapset edelleen pieniä..? Unohdit mitä satuilit otsikkoon?
Taidat lukea itse ketjua laput silmillä, vai onko launtain saunakalja (=viinipullo) jo korkattu?
Suojeluvietti =/= rakkaus.....