Nelikymppiset perheelliset: mitä luulette kuinka helppoa olisi löytää uusi hyvä puoliso?

Vierailija kirjoitti:

Oma puoliso on hyvä, mutta sanoo ettei rakasta minua sellaisena ihmisenä kuin olen eikä ole onnellinen kanssani.

Todella surullista. Ilmeisesti teillä on vielä jonkinlainen keskusteluyhteys olemassa? Riitelettekö paljon? Onko tuo miehesi "tunteettomuus" tuore asia vai onko hän kokenut noin jo pitkään? Onko elämässänne tapahtunut jotain isoja mullistuksia kuten sairautta, työstressiä tms? Voisitteko hakeutua parisuhdeterapeutin juttusille selvittämään ongelmia? Jos näet oman puolisosi kaikesta huolimatta hyvänä, niin ehdottomasti kannattaisi yrittää. Toivottavasti saatte vielä asianne kuntoon, ehkä kyseessä on juurikin neljänkympinkriisi ja ulkopuolinen terapeutti saattaisi auttaa teitä avaamaan parisuhteenne solmut ja näkemään suhteessanne olevat hyvät ja arvokkaat asiat.

Olen 44 vuotias nainen ja naimisissa oleva kolmen teinin äiti. En ole todellakaan eroamassa, mutta jos ero tulisi, niin uskon, että uusi hyvä mies löytyisi jopa liian pian. Olen sellainen ihminen, että minun on hyvin helppo tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ystäviä.

En kuitenkaan pitäisi suhteen kanssa kiirettä ja en muuttaisi yhteen välttämättä vuosiin. Pitäisin omani ja lasteni kodin vielä sittenkin, kun lapset ovat muuttaneet pois, sillä tarvitsen työhälinän jälkeen omaa rauhaa ja tilaa. Missään tapauksessa en lähtisi perustamaan mitään uusioperhettä, se olisi täydellinen kammotus jo ajatuksenakin.

Vierailija kirjoitti:

Olen 44 vuotias nainen ja naimisissa oleva kolmen teinin äiti. En ole todellakaan eroamassa, mutta jos ero tulisi, niin uskon, että uusi hyvä mies löytyisi jopa liian pian. Olen sellainen ihminen, että minun on hyvin helppo tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ystäviä.

En kuitenkaan pitäisi suhteen kanssa kiirettä ja en muuttaisi yhteen välttämättä vuosiin. Pitäisin omani ja lasteni kodin vielä sittenkin, kun lapset ovat muuttaneet pois, sillä tarvitsen työhälinän jälkeen omaa rauhaa ja tilaa. Missään tapauksessa en lähtisi perustamaan mitään uusioperhettä, se olisi täydellinen kammotus jo ajatuksenakin.

Niin on moni muukin, mutta rehellisesti sanottuna, kuinka moni näistä sinun tuntemistasi ihmisistä joihin niin helposti tutustut on sinun ikäisiä kunnollisia sinkkumiehiä?

Miksi luulet, että joku heistä haluaisi 3 pojan, eronneen äidin uudeksi puolisoksi? Koska olet niin kiva, älykäs tai kaunis?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 44 vuotias nainen ja naimisissa oleva kolmen teinin äiti. En ole todellakaan eroamassa, mutta jos ero tulisi, niin uskon, että uusi hyvä mies löytyisi jopa liian pian. Olen sellainen ihminen, että minun on hyvin helppo tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ystäviä.

En kuitenkaan pitäisi suhteen kanssa kiirettä ja en muuttaisi yhteen välttämättä vuosiin. Pitäisin omani ja lasteni kodin vielä sittenkin, kun lapset ovat muuttaneet pois, sillä tarvitsen työhälinän jälkeen omaa rauhaa ja tilaa. Missään tapauksessa en lähtisi perustamaan mitään uusioperhettä, se olisi täydellinen kammotus jo ajatuksenakin.

Niin on moni muukin, mutta rehellisesti sanottuna, kuinka moni näistä sinun tuntemistasi ihmisistä joihin niin helposti tutustut on sinun ikäisiä kunnollisia sinkkumiehiä?

Miksi luulet, että joku heistä haluaisi 3 pojan, eronneen äidin uudeksi puolisoksi? Koska olet niin kiva, älykäs tai kaunis?

Aika monella tuon ikäisellä on lapsia.

Erosin pitkästä liitosta kun olin 39v,miehistä ei todellakaan ollut pulaa,päinvastoin.

Suhteita on ollut,mutta kaikki ovat loppuneet minun tahdostani.

Nyt olen 45 ja miesystäväni muutaman vuoden nuorempi,tämän kanssa voisin muuttaa yhteen kun omat lapseni ovat muuttaneet pois kotoa.

Minä en todellakaan jäisi kuvailemasi kaltaiseen suhteeseen,sen verran pitää olla itsekunniotusta! Kyllä sinkkunakin on ihan kiva elää 😊

Onko aloittaja mies vai nainen? Vaikeaa neuvoa ellei tiedossa

Olin samanikäinen erotessamme. Pienet lapset asuvat puolet aikaa luonani. Ensimmäisenä opettelee olemaan onnellinen yksin ja lasten kanssa. Keskittyy esim. harrastuksiin omalla ajallaan ja antaa arjen löytää uomansa.

Kun on sinut itsensä kanssa eikä kiirettä tai pakottavaa tarvetta pariutua, niin tapailu sujuu helpommin - kun ei tarvitse esim. pelätä löytävänsä itseään huonosta parisuhteesta taas (olihan se henkisesti raskasta silti, en sitä kiellä). Mutta ihan hyvin seuraa löytyi netistä ja nyt parin lyhyemmän suhteen jälkeen on löytynyt sellainen, kenen kanssa haluaisin viettää lopun ikääni, niin hyvä ja turvallinen olo on hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos luulet että löydät nuoren miljonäärihughgrantin jonka kartanoon voit erakoitua rauhassa ja kiusata siten vapaa-aikasi kuluksi exääsi lasten tapaamisoikeuksien määrällä ja aikatauluilla niin harkitsepa vielä ihan rauhassa.

Suurin osa naisistahan yllättyy jo siitä kun eivät tyydy mihin tahansa ja sitten kolmevitosena itkevät että "minne kaikki hyvät miehet on kadonneet". Eli valikoima ei ole alkujaankaan kovin kaksinen, saati sitten tuossa iässä.

Tähän on ihan pakko tarttua: miljonäärejä en kaipaa todellakaan. Oma mieheni on fiksu/älykäs, komea, varakas, hoitaa kodin ja lapset tasaveroisesti eli näistä asioista en tinkisi. Komeudesta ehkä vähäsen, jos/kun tarpeeksi kolahtaisi. Ja oikeastaan luulen, ettei sillä ulkonäöllä ole niin kauheasti merkitystä rakkaudessa.

Itse olen tavis, mutta nuorempana vedin jostain kummaan syystä aika paljon komeita ja tavallisiakin miehiä puoleeni. Nyt nelikymppisenä tuntuu, että yli viiskymppiset ovat monesti kiinnostuneita -joka yököttää mua. Itseäni yli 5 vuotta vanhempaa en huolisi enkä paljon nuorempaakaan. Krattu olen ja siksi tiedän että vaikea löytää hyvää. 

Mitään vaatimuslistoja päässäni ei sinänsä ole,  mutta huomaan että älykkäät ja itseäni vähän parempituloiset ovat vaan jees. Itse olen sen verran älykäs, että mies saa ihan oikeasti olla fiksu monella tavalla.  Ja fyysisesti miellyttävä, puoleensavetävä. Ja sillä ei aina ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä.

ap

Ajattelin kirjoittaa pitkän sepustuksen, mutta mietti oikeasti miksi haluaisit uuden miehen?

Itse olen päätynyt yksin/lasten kanssa elämään, mukavuuden halusta, saan elää ja olla niinkuin haluan, ei tarvitse ottaa kenenkään ajatuksia huomioon, ei kenenkään exiä, vieraita lapsia, anoppeja, uusia sukulaisia, joiden kanssa ei ole samat ajatukset. Kun lapset ovat kasvaneet saa mennä ja tulla huomioimatta toista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 44 vuotias nainen ja naimisissa oleva kolmen teinin äiti. En ole todellakaan eroamassa, mutta jos ero tulisi, niin uskon, että uusi hyvä mies löytyisi jopa liian pian. Olen sellainen ihminen, että minun on hyvin helppo tutustua uusiin ihmisiin ja löytää ystäviä.

En kuitenkaan pitäisi suhteen kanssa kiirettä ja en muuttaisi yhteen välttämättä vuosiin. Pitäisin omani ja lasteni kodin vielä sittenkin, kun lapset ovat muuttaneet pois, sillä tarvitsen työhälinän jälkeen omaa rauhaa ja tilaa. Missään tapauksessa en lähtisi perustamaan mitään uusioperhettä, se olisi täydellinen kammotus jo ajatuksenakin.

Niin on moni muukin, mutta rehellisesti sanottuna, kuinka moni näistä sinun tuntemistasi ihmisistä joihin niin helposti tutustut on sinun ikäisiä kunnollisia sinkkumiehiä?

Miksi luulet, että joku heistä haluaisi 3 pojan, eronneen äidin uudeksi puolisoksi? Koska olet niin kiva, älykäs tai kaunis?

Olen itse samanikäinen, ja uskaltaisin sanoa samaa. Jostain syystä toisille parisuhteen löytyminen on nuoresta saakka tosi hankalaa, toisille erittäin helppoa, vaikkei ketä hyvänsä vierelleen huolisikaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta olen hyvin tietoinen siitä, etten halutessani joutuisi olemaan yksin kovinkaan kauan, vaikka vetovoimani ei olekaan nelikymppisenä sama kuin parikymppisenä ja valinnanvaraa on vähemmän. Ihmisten, siis ihan kaikkien ihmisten, perustarve on tulla rakastetuksi ja kaikki etsivät todellista hyväksyntää toiselta ihmiseltä. Siksi aina löytyy kumppaniehdokkaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos luulet että löydät nuoren miljonäärihughgrantin jonka kartanoon voit erakoitua rauhassa ja kiusata siten vapaa-aikasi kuluksi exääsi lasten tapaamisoikeuksien määrällä ja aikatauluilla niin harkitsepa vielä ihan rauhassa.

Suurin osa naisistahan yllättyy jo siitä kun eivät tyydy mihin tahansa ja sitten kolmevitosena itkevät että "minne kaikki hyvät miehet on kadonneet". Eli valikoima ei ole alkujaankaan kovin kaksinen, saati sitten tuossa iässä.

Tähän on ihan pakko tarttua: miljonäärejä en kaipaa todellakaan. Oma mieheni on fiksu/älykäs, komea, varakas, hoitaa kodin ja lapset tasaveroisesti eli näistä asioista en tinkisi. Komeudesta ehkä vähäsen, jos/kun tarpeeksi kolahtaisi. Ja oikeastaan luulen, ettei sillä ulkonäöllä ole niin kauheasti merkitystä rakkaudessa.

Itse olen tavis, mutta nuorempana vedin jostain kummaan syystä aika paljon komeita ja tavallisiakin miehiä puoleeni. Nyt nelikymppisenä tuntuu, että yli viiskymppiset ovat monesti kiinnostuneita -joka yököttää mua. Itseäni yli 5 vuotta vanhempaa en huolisi enkä paljon nuorempaakaan. Krattu olen ja siksi tiedän että vaikea löytää hyvää. 

Mitään vaatimuslistoja päässäni ei sinänsä ole,  mutta huomaan että älykkäät ja itseäni vähän parempituloiset ovat vaan jees. Itse olen sen verran älykäs, että mies saa ihan oikeasti olla fiksu monella tavalla.  Ja fyysisesti miellyttävä, puoleensavetävä. Ja sillä ei aina ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä.

ap

bileistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos luulet että löydät nuoren miljonäärihughgrantin jonka kartanoon voit erakoitua rauhassa ja kiusata siten vapaa-aikasi kuluksi exääsi lasten tapaamisoikeuksien määrällä ja aikatauluilla niin harkitsepa vielä ihan rauhassa.

Suurin osa naisistahan yllättyy jo siitä kun eivät tyydy mihin tahansa ja sitten kolmevitosena itkevät että "minne kaikki hyvät miehet on kadonneet". Eli valikoima ei ole alkujaankaan kovin kaksinen, saati sitten tuossa iässä.

Tähän on ihan pakko tarttua: miljonäärejä en kaipaa todellakaan. Oma mieheni on fiksu/älykäs, komea, varakas, hoitaa kodin ja lapset tasaveroisesti eli näistä asioista en tinkisi. Komeudesta ehkä vähäsen, jos/kun tarpeeksi kolahtaisi. Ja oikeastaan luulen, ettei sillä ulkonäöllä ole niin kauheasti merkitystä rakkaudessa.

Itse olen tavis, mutta nuorempana vedin jostain kummaan syystä aika paljon komeita ja tavallisiakin miehiä puoleeni. Nyt nelikymppisenä tuntuu, että yli viiskymppiset ovat monesti kiinnostuneita -joka yököttää mua. Itseäni yli 5 vuotta vanhempaa en huolisi enkä paljon nuorempaakaan. Krattu olen ja siksi tiedän että vaikea löytää hyvää. 

Mitään vaatimuslistoja päässäni ei sinänsä ole,  mutta huomaan että älykkäät ja itseäni vähän parempituloiset ovat vaan jees. Itse olen sen verran älykäs, että mies saa ihan oikeasti olla fiksu monella tavalla.  Ja fyysisesti miellyttävä, puoleensavetävä. Ja sillä ei aina ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä.

ap

tuntuu kyllä että elät jossain pilvilinnassa varakkuusvaatimustesi kanssa :D. Itse löysin sen oikean 7 vuoden päästä avioerostani. Ei mitään hajua hänen tuloistaan, se ei tosin ollut vaatimuslistallakaan. 

Ei ole helppoa. On monta pettymystä takana. Ei löydy sellaista miestä joka haluaa parisuhteen. En ole ns. nirso eikä ole mahdottomia vaatimuksia. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos luulet että löydät nuoren miljonäärihughgrantin jonka kartanoon voit erakoitua rauhassa ja kiusata siten vapaa-aikasi kuluksi exääsi lasten tapaamisoikeuksien määrällä ja aikatauluilla niin harkitsepa vielä ihan rauhassa.

Suurin osa naisistahan yllättyy jo siitä kun eivät tyydy mihin tahansa ja sitten kolmevitosena itkevät että "minne kaikki hyvät miehet on kadonneet". Eli valikoima ei ole alkujaankaan kovin kaksinen, saati sitten tuossa iässä.

Tähän on ihan pakko tarttua: miljonäärejä en kaipaa todellakaan. Oma mieheni on fiksu/älykäs, komea, varakas, hoitaa kodin ja lapset tasaveroisesti eli näistä asioista en tinkisi. Komeudesta ehkä vähäsen, jos/kun tarpeeksi kolahtaisi. Ja oikeastaan luulen, ettei sillä ulkonäöllä ole niin kauheasti merkitystä rakkaudessa.

Itse olen tavis, mutta nuorempana vedin jostain kummaan syystä aika paljon komeita ja tavallisiakin miehiä puoleeni. Nyt nelikymppisenä tuntuu, että yli viiskymppiset ovat monesti kiinnostuneita -joka yököttää mua. Itseäni yli 5 vuotta vanhempaa en huolisi enkä paljon nuorempaakaan. Krattu olen ja siksi tiedän että vaikea löytää hyvää. 

Mitään vaatimuslistoja päässäni ei sinänsä ole,  mutta huomaan että älykkäät ja itseäni vähän parempituloiset ovat vaan jees. Itse olen sen verran älykäs, että mies saa ihan oikeasti olla fiksu monella tavalla.  Ja fyysisesti miellyttävä, puoleensavetävä. Ja sillä ei aina ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä.

ap

En tiedä, kun luin tämän niin mä aloin jotenkin ymmärtää sun miestä ja sitä miksi hänen rakkautensa on loppunut.

Ei kuitenkaan millään pahalla, ethän sinä sille mitään voi millainen olet ja ehkä löydät erottuasi samanhenkisen miehen itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin kirjoittaa pitkän sepustuksen, mutta mietti oikeasti miksi haluaisit uuden miehen?

Itse olen päätynyt yksin/lasten kanssa elämään, mukavuuden halusta, saan elää ja olla niinkuin haluan, ei tarvitse ottaa kenenkään ajatuksia huomioon, ei kenenkään exiä, vieraita lapsia, anoppeja, uusia sukulaisia, joiden kanssa ei ole samat ajatukset. Kun lapset ovat kasvaneet saa mennä ja tulla huomioimatta toista.

Haluan rakkautta ja säännöllistä seksiä elämääni. Seksi on mulle tosi tärkeää, enkä haluaisi sitä millään irtopanoilla hankkia (naisena kuvittelen, että saisin mutta eihän sitäkään tiedä).

Haluan myös sosiaalisen elämän perheiden ja parien kanssa. En halua sinkun sosiaalista elämää. Ehkä vähän aikaa olisi hauskaa mutta itseni tuntien aika nopeasti haluaisin olla itsekin parisuhteessa.

Jos parisuhteessa molemmat haluaa samoja asioita, niin en usko että elämä on yhtä venymistä vaan antaa itselle enemmän kuin yksinolo.

ap

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan alkaisi ottamaan ennakoivaa eroa. Tilanteet muuttuvat nopeasti ja ehkei miehesi nyt rakasta sinua romanttisesti, mutta hän saattaa arvostaa sinua paljon ja sekin on arvokas tunne. Hyviä miehiä on vaikea löytää varsinkin sinun ikäluokassasi. On paljon todella muitakin hyviä naisia vapaina, jotka hakevat hyvää miestä. Kilpailu on kovaa.

Arvosta sitä mitä sinulla on vaikkei kaikkea olisikaan. Ei rakkaus elämää helpommaksi tee ja yksin tai uuden huonon miehen kanssa tulee ongelmia, jotka ovat paljon hankalampia kuin mies, joka ei rakasta sinua palavasti.

Ei ongelmana ollut se ettei ap:n mies rakasta palavasti, paremminkin ettei rakasta ollenkaan, jos ei hyväksy sellaisena kuin toinen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin kirjoittaa pitkän sepustuksen, mutta mietti oikeasti miksi haluaisit uuden miehen?

Itse olen päätynyt yksin/lasten kanssa elämään, mukavuuden halusta, saan elää ja olla niinkuin haluan, ei tarvitse ottaa kenenkään ajatuksia huomioon, ei kenenkään exiä, vieraita lapsia, anoppeja, uusia sukulaisia, joiden kanssa ei ole samat ajatukset. Kun lapset ovat kasvaneet saa mennä ja tulla huomioimatta toista.

Haluan rakkautta ja säännöllistä seksiä elämääni. Seksi on mulle tosi tärkeää, enkä haluaisi sitä millään irtopanoilla hankkia (naisena kuvittelen, että saisin mutta eihän sitäkään tiedä).

Haluan myös sosiaalisen elämän perheiden ja parien kanssa. En halua sinkun sosiaalista elämää. Ehkä vähän aikaa olisi hauskaa mutta itseni tuntien aika nopeasti haluaisin olla itsekin parisuhteessa.

Jos parisuhteessa molemmat haluaa samoja asioita, niin en usko että elämä on yhtä venymistä vaan antaa itselle enemmän kuin yksinolo.

ap

Entäs lapset? Luuletko että heille se olisi ihan pikkujuttu vaihtaa iskä uuteen puolisoon ja aloittaa tuosta noin vain  uusi sosiaalisempi uusperhe-elämä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos luulet että löydät nuoren miljonäärihughgrantin jonka kartanoon voit erakoitua rauhassa ja kiusata siten vapaa-aikasi kuluksi exääsi lasten tapaamisoikeuksien määrällä ja aikatauluilla niin harkitsepa vielä ihan rauhassa.

Suurin osa naisistahan yllättyy jo siitä kun eivät tyydy mihin tahansa ja sitten kolmevitosena itkevät että "minne kaikki hyvät miehet on kadonneet". Eli valikoima ei ole alkujaankaan kovin kaksinen, saati sitten tuossa iässä.

Tähän on ihan pakko tarttua: miljonäärejä en kaipaa todellakaan. Oma mieheni on fiksu/älykäs, komea, varakas, hoitaa kodin ja lapset tasaveroisesti eli näistä asioista en tinkisi. Komeudesta ehkä vähäsen, jos/kun tarpeeksi kolahtaisi. Ja oikeastaan luulen, ettei sillä ulkonäöllä ole niin kauheasti merkitystä rakkaudessa.

Itse olen tavis, mutta nuorempana vedin jostain kummaan syystä aika paljon komeita ja tavallisiakin miehiä puoleeni. Nyt nelikymppisenä tuntuu, että yli viiskymppiset ovat monesti kiinnostuneita -joka yököttää mua. Itseäni yli 5 vuotta vanhempaa en huolisi enkä paljon nuorempaakaan. Krattu olen ja siksi tiedän että vaikea löytää hyvää. 

Mitään vaatimuslistoja päässäni ei sinänsä ole,  mutta huomaan että älykkäät ja itseäni vähän parempituloiset ovat vaan jees. Itse olen sen verran älykäs, että mies saa ihan oikeasti olla fiksu monella tavalla.  Ja fyysisesti miellyttävä, puoleensavetävä. Ja sillä ei aina ole ulkonäön kanssa mitään tekemistä.

ap

En tiedä, kun luin tämän niin mä aloin jotenkin ymmärtää sun miestä ja sitä miksi hänen rakkautensa on loppunut.

Ei kuitenkaan millään pahalla, ethän sinä sille mitään voi millainen olet ja ehkä löydät erottuasi samanhenkisen miehen itsellesi.

Miten aloit ymmärtää mun miestä ja että rakkaus on loppunut? Olen liian vaativa, itsekäs, jotain muuta?

ap

Ap, vaikutat aika naiivilta etkä läheskään niin fiksulta kuin itse kuvittelet olevasi. Onko sinulla ollut elämässä mitään kasvun paikkoja?

Vierailija kirjoitti:

Jos et tee itse ikinä aloitetta niin sen elämänkumppanin löytäminen voi olla vaikeaa. Jos rohkeasti lähestyt sitä miestä jonka näet potentiaalisena kumppanina niin voi hyvin löytyäkin.

Ja muista, että voit lähestyä ketä vain, joka kiinnostaa. Älä anna parisuhdestatuksen vaikuttaa.