Taina Licciardo-Toivola herää klo 03:00
On pistänyt videon Youtubeen aamurutiineistaan. Herää kolmelta ja tekee omia juttujaan, kunnes pienimmät lapset heräävät klo 6. Ajatuksia? Kuulostaa hullulta tuohon aikaan herääminen, mutta samalla olen hieman kateellinen, että joku saa itsensä noin aikasin ylös viettämään omaa aikaa.
Kommentit (10856)
Sellainen huomio lasten kielellisestä kehityksestä, että on ihan normaalia, että kaksikielisessä perheessä lasten puhe kehittyy aluksi hitaammin kuin yksikielisessä ja ero kuroutuu myöhemmin umpeen. Eli mitään liian pitkälle vietyjä päätelmiä lasten kehityksestä ei kielellisen ilmaisun perusteella kannata tehdä, varsinkin kun puhetta kuulee ehkä sanoja sieltä lauseen täältä.
Se käy videoilta hyvin ilmi, että ainakin pienimmät ovat tottuneet puhumaan Tainalle suomea. Kiinnostaisi tietää puhuvatko isommat lapset keskenään ja pienemmille englantia. Pienemmillä englannin taitotaso riippuu varmasti lähinnä siitä, minkä verran isä heidän kanssaan puhuu (videoissahan häntä ei juuri näy, mutta tiedä sitten miten tavallisessa arjessa mukana) ja siitä puhuvatko isosisarukset heille enkkua vai suomea.
Hauska kontrasti Tainan kiekuvan englannin ja huomattavasti tasaisemman suomen välillä. Toki ihan normaalia, että eroa on. Mietityttää myös miten lausuu lasten nimet kun puhuu suomea. "Noniin Äfrödaidii, nyt olisi ilatapalan aika!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miettinyt, miten perheen nuorimmat ovat oppineet suomea? Ovat kotikoulussa / kotihoidossa, vanhemmat puhuu heille koko ajan englantia. Silti videoilla usein vastaavat äidilleen suomeksi.
Eiköhän äiti juuri puhu heille eniten suomeksi, englanti on katsojia varten videolla. Kun vauva tuotiin kotiin videolla niin äiti puhuu videon alun suomea. Jossakin kohtaa (isä?) tölväisee kameran takaa, että aikooko puhua vain suomea.
Se oli perheen vanhin lapsi Leonardo :)
Niin juuri, ja voisko tän kielispekuloinnin nyt jo lopettaa. 😅
Jos ovat kerta Aussiesta moni sukulainenkin puhuu enkkua. Lisäks tos on SELVÄSTI tavoite tehdä kansainväliselle yleisölle, joten miksi eivät tekisi, kun enkkua osaavat!?
Ei ole mitään järkeä puhua videossa osaksi suomea ja osaksi enkkua. Täytyisi tekstittää osa videosta ja siinä on aika homma.Selkeesti lapsille puhutaan Suomea, kun he puhuvat sitä itse suurimmaksi osaksi. Ei mistään Pikku Kakkosesta opita suomea noin hyvin. Videolla voi silti puhua enkkua, jotta katsojat ymmärtää.
Pakko ihmetellä että ootteko vähän hölmöjä. :DÄiskä on varmaan tehnyt selväksi, että haluaa puhua videoissa enkkua.
Leonardo sit luultavasti korjannut, että mitä kieltä sä nyt meinaat puhua?Taina itse kommenteissa kirjoittaa todella auttavaa suomea, ne mitä lapset eivät ole auttaneet kirjoittamaan ovat hädin tuskin ymmärrettävissä. Ja ne missä lapset ovat auttaneet, eivät ole virheetöntä kieltä nekään.
Vanhimmat lapset ovat saaneet kasvaa yksikielisessä ympäristössä ja siten ovat tainneet kehittää englannin kielen normaaliin tapaan äidinkielekseen. Lapset myös oppivat uutta kieltä siihen oheen ja puhuvat suomea hyvin.
Nuorimmat ovat kasvaneet kahden kielen parissa ja sen huomaa. Lahjakkaimmat oppivat kaksikielisiksi ihan itsestään, suurin osa työllä. Eihän Tainalla ole mitään mahdollisuuksia edes tarkastaa pikkujoululaisten läksyjä, kun kirjallinen suomi sujuu niin huonosti. Ja videoiden perusteella useammalla pienistä puhuminen sujuu selvästi ikätasoa heikommin. Keskimmäisistä ei oikein edes pysty videoiden perusteella havainnoimaan, kun ovat hiljaisesti joukon jatkona huomion keskittyessä isoimpiin ja pienimpiin.
Juu, minustakin Tainalla on enemmän aksenttia suomea puhuessa. Videoilla ainakin vaan lyhyitä lauseita ja sanoja.
Joku kun sanoi että hänellä on suomi-aksenttui enkussaan... Minusta juuri toisin päin.
Enkku varmaan vahvempi.
Mitä lasten kieliin tulee, en osaa sanoa. Pienille on opetettu suomea selvästi enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Kun noita suurperhetilejä tsekkaa esim Instassa, niin tulee sellanen fiilis, että suuri perhe on näille äideille eräänlainen performanssi ja väylä toteuttaa omaa luovuuttaan (vaatteet, ruoka, sisustus, kokonainen elämäntapa kotikouluineen). Siellä on pakko olla takana jokin muu elämänkatsomus kuin että "tehdään pari lasta ja hyvät duunit" niin kuin perus Maija Meikäläisellä. Kertokaapa mielikuvianne, tää kiinnostaa mua!
Mutta eihän tuon perheen lapset ole kotikoulussa vaan aivan normaalisti koulussa ja isommat amiksessa. Kotikoulussa noista lapsista ovat ne joita meidän kulttuurissamme sanotaan kotihoidossa oleviksi ja äiti on kotiäiti, ei kotiopettaja.
Minun vaikutelmani on se että koska perhe on muuttanut jonnekin korpeen ja äidin elämänpiiri pyörii kotona ja lapsissa, tuo on hänen tapansa paikata tylsyyttä ja tehdä arjesta hohdokkaampaa kuin se onkaan. Onko hänellä itsellään minkäänlaista sosiaalista verkostoa tai ystäviä tai muuta elämää kuin lapset joita päättivät tehdä kymmenen? Ilmeisesti hänellä ei ole koulutusta eikä minkäänlaista työuraa?
En ole nähnyt yhtään videota tai kuvaa Australiasta enkä sen puoleen heidän elämästään senkään jälkeen kun he, tämän palstan mukaan, ovat muuttaneet pois.
Toinen vaihtoehto on se että hän haluaa näyttää joillekin kuinka hyvin hänellä pyyhkii. On ehkä ollut kiusattu tms ja nyt haluaa antaa kuvan menestyvästä maailmannaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Sellainen huomio lasten kielellisestä kehityksestä, että on ihan normaalia, että kaksikielisessä perheessä lasten puhe kehittyy aluksi hitaammin kuin yksikielisessä ja ero kuroutuu myöhemmin umpeen. Eli mitään liian pitkälle vietyjä päätelmiä lasten kehityksestä ei kielellisen ilmaisun perusteella kannata tehdä, varsinkin kun puhetta kuulee ehkä sanoja sieltä lauseen täältä.
Se käy videoilta hyvin ilmi, että ainakin pienimmät ovat tottuneet puhumaan Tainalle suomea. Kiinnostaisi tietää puhuvatko isommat lapset keskenään ja pienemmille englantia. Pienemmillä englannin taitotaso riippuu varmasti lähinnä siitä, minkä verran isä heidän kanssaan puhuu (videoissahan häntä ei juuri näy, mutta tiedä sitten miten tavallisessa arjessa mukana) ja siitä puhuvatko isosisarukset heille enkkua vai suomea.
Hauska kontrasti Tainan kiekuvan englannin ja huomattavasti tasaisemman suomen välillä. Toki ihan normaalia, että eroa on. Mietityttää myös miten lausuu lasten nimet kun puhuu suomea. "Noniin Äfrödaidii, nyt olisi ilatapalan aika!"
Hyvä kommentti!
Vanhimmat puhuu varmaan toisilleen enkkua, kun vastaavat usein enkuksi, vaikka videossa puhuttais sillä hetkellä suomee.
Myös Leonardon videot on vain enkuksi ja siinä ei ole mitään suomi-aksenttia.

Enkku varmaan vahvempi.Mitä lasten kieliin tulee, en osaa sanoa. Pienille on opetettu suomea selvästi enemmän.
Minusta noilla on kyllä selvä Jyväskylän seudun aksentti. Keski-Suomen murre.
Mutta eihän tuon perheen lapset ole kotikoulussa vaan aivan normaalisti koulussa ja isommat amiksessa. Kotikoulussa noista lapsista ovat ne joita meidän kulttuurissamme sanotaan kotihoidossa oleviksi ja äiti on kotiäiti, ei kotiopettaja.
[/quote]
On niillä ollut ihan oikea kotikoulu, kun ovat 12 vuoden curriculumin suorittaneet 9 vuodessa. Sen jälkeen vanhimmat lapset on jatkaneet amikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen huomio lasten kielellisestä kehityksestä, että on ihan normaalia, että kaksikielisessä perheessä lasten puhe kehittyy aluksi hitaammin kuin yksikielisessä ja ero kuroutuu myöhemmin umpeen. Eli mitään liian pitkälle vietyjä päätelmiä lasten kehityksestä ei kielellisen ilmaisun perusteella kannata tehdä, varsinkin kun puhetta kuulee ehkä sanoja sieltä lauseen täältä.
Se käy videoilta hyvin ilmi, että ainakin pienimmät ovat tottuneet puhumaan Tainalle suomea. Kiinnostaisi tietää puhuvatko isommat lapset keskenään ja pienemmille englantia. Pienemmillä englannin taitotaso riippuu varmasti lähinnä siitä, minkä verran isä heidän kanssaan puhuu (videoissahan häntä ei juuri näy, mutta tiedä sitten miten tavallisessa arjessa mukana) ja siitä puhuvatko isosisarukset heille enkkua vai suomea.
Hauska kontrasti Tainan kiekuvan englannin ja huomattavasti tasaisemman suomen välillä. Toki ihan normaalia, että eroa on. Mietityttää myös miten lausuu lasten nimet kun puhuu suomea. "Noniin Äfrödaidii, nyt olisi ilatapalan aika!"
Hyvä kommentti!
Vanhimmat puhuu varmaan toisilleen enkkua, kun vastaavat usein enkuksi, vaikka videossa puhuttais sillä hetkellä suomee.
Myös Leonardon videot on vain enkuksi ja siinä ei ole mitään suomi-aksenttia.
Leonardolla kuten noilla muillakin on puheessan aivan selkeä Keski-Suomen murre. Esim. kun sanoo vaimolleen (suloisesti kyllä): "äLÄÄ ny heti läHEE!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun noita suurperhetilejä tsekkaa esim Instassa, niin tulee sellanen fiilis, että suuri perhe on näille äideille eräänlainen performanssi ja väylä toteuttaa omaa luovuuttaan (vaatteet, ruoka, sisustus, kokonainen elämäntapa kotikouluineen). Siellä on pakko olla takana jokin muu elämänkatsomus kuin että "tehdään pari lasta ja hyvät duunit" niin kuin perus Maija Meikäläisellä. Kertokaapa mielikuvianne, tää kiinnostaa mua!
Mutta eihän tuon perheen lapset ole kotikoulussa vaan aivan normaalisti koulussa ja isommat amiksessa. Kotikoulussa noista lapsista ovat ne joita meidän kulttuurissamme sanotaan kotihoidossa oleviksi ja äiti on kotiäiti, ei kotiopettaja.
Minun vaikutelmani on se että koska perhe on muuttanut jonnekin korpeen ja äidin elämänpiiri pyörii kotona ja lapsissa, tuo on hänen tapansa paikata tylsyyttä ja tehdä arjesta hohdokkaampaa kuin se onkaan. Onko hänellä itsellään minkäänlaista sosiaalista verkostoa tai ystäviä tai muuta elämää kuin lapset joita päättivät tehdä kymmenen? Ilmeisesti hänellä ei ole koulutusta eikä minkäänlaista työuraa?
En ole nähnyt yhtään videota tai kuvaa Australiasta enkä sen puoleen heidän elämästään senkään jälkeen kun he, tämän palstan mukaan, ovat muuttaneet pois.
Toinen vaihtoehto on se että hän haluaa näyttää joillekin kuinka hyvin hänellä pyyhkii. On ehkä ollut kiusattu tms ja nyt haluaa antaa kuvan menestyvästä maailmannaisesta.
Kyllä! Itsekin olen miettinyt että jotain näyttämisen halua varmaan on. Jollekin.
Minkähänlaiset piirit noissa uskovien joukoissa on? Joku sanoi että niille naisille on tärkeää näyttöä hyvältä, mistähän tämä tieto?
Jos heillä on muitakin varakkaita tuttavia ja sukulaisia ja niille näytetään myös? Eivät voi olla ainoat varakkaat suvussaan.
Miniän insta storyssa oli, että hänelle on ostettu upouusi auto ja isänsä päivitti samalla hienoon autoon. Ei siis aivan tyhjätaskuja hekään ja uskovia myös.
Täällä on joskus sanottu et monet "noista" on rikkaita.
Mua häiritsee hirveästi tuo terveellisyyden korostaminen, vaikka todellisuudessa haitallisia tapoja.
Etenkin
- lapset pullolla pitkään helppouden vuoksi, altistuvat purentavioille ja kariekselle
- hampaiden harjaus vanhanaikaisella manuaaliharjalla ja tosi nopeaan
Lisäksi
- himalanjansuolat täyttä humpuukia, ainut suola jota kannattaa käyttää on jodioitu
Vierailija kirjoitti:
Kun noita suurperhetilejä tsekkaa esim Instassa, niin tulee sellanen fiilis, että suuri perhe on näille äideille eräänlainen performanssi ja väylä toteuttaa omaa luovuuttaan (vaatteet, ruoka, sisustus, kokonainen elämäntapa kotikouluineen). Siellä on pakko olla takana jokin muu elämänkatsomus kuin että "tehdään pari lasta ja hyvät duunit" niin kuin perus Maija Meikäläisellä. Kertokaapa mielikuvianne, tää kiinnostaa mua!
Olen katsellut noita homeschooling-juttuja maailmalta juutuubista aika paljonkin, kun aihe kiinnostaa mua.
Yleensä niihin liittyy juurikin tämä ”kristillinen maailmankuva” ja kotikoulu on siellä ihan normaalia. Vanhemmat ovat kasvaneet ympäristössä, jossa on ihan normaalia olettaa, että naiset menevät kaksikymppisinä avioliittoon, saavat lapsia, jäävät kotiäideiksi ja opettavat itse lapsensa. Siis ihan samanlainen oletus kuin meillä olisi vaikka se, että nuoret jatkavat peruskoulusta johonkin toisen asteen kouluun.
Kotikoulussa ja monessa niihin liittyvässä uskonnollisessa ryhmittymässä on sellainen omaan ryhmään keskittyminen ja muun maailman ulkopuolelle sulkeminen aika oleellinen piirre. Lapset saavat sen halutun virikesuihkun kotona, koulussa ja seurakunnalla. Yleensä näissä perheissä ei katsota juurikaan telkkaria (kylläkin sopiviksi katsottuja videoita tai joitain vanhempien valitsemia ohjelmia kuten tämä Pikkukakkonen) eikä lapsilla ja nuorilla ole itsenäistä pääsyä internettiin. Vielä kun kaverit on seurakunnasta ja sisaruksista, niin helposti vähän pussin pohjalla kasvanutta väkeä siitä tulee... Monet kotikoulussa opettavat myös kreationismia ja evoluutio mainitaan vain vaihtoehtoisena teoriana.
Homeschooling-videoissa monet panostavat hurjasti koulunkäyntiin. Useimmilla on ainakin yksi huone pyhitetty koulunkäyntiä varten, ja toki tätä luokkahuonetta sisustetaan kuten juutuubikoteja muutenkin. Lapsille myös ostetaan vinot pinot kaikkea koulussa tarvittavaa: laadukas mikroskooppi, vaaka, isot maailmankartat seinille, tiedeprojekteja jne. Yhdellä luokkahuoneen seinällä on yleensä iso kirjahylly, johon äiti on aiheluokittain kerännyt satoja sopivia kirjoja jne. Tavaran esittely on monessa juutuubivideossa pinnalla, myös näissä. 😁 Mutta materiaalisesti useimmilla on enemmän resursseja kuin suomalaisessa peruskoulussa. Jossain videossa oli tilattu formaliiniin valettu sammakko ja tipu sitä varten, että niitä saatiin biologian tunnilla leikellä. 😛
Tiivistettynä siis nuo elää niin eri maailmassa kuin meikäläiset. Ei siellä ole rouvilla vaihtoehtona mennä kivaan duuniin. Ja toki sitten tuo lasten koulutus on sitä, mistä saavat sitä samaa tyydytystä jonka meikäläiset saa jostain urastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun noita suurperhetilejä tsekkaa esim Instassa, niin tulee sellanen fiilis, että suuri perhe on näille äideille eräänlainen performanssi ja väylä toteuttaa omaa luovuuttaan (vaatteet, ruoka, sisustus, kokonainen elämäntapa kotikouluineen). Siellä on pakko olla takana jokin muu elämänkatsomus kuin että "tehdään pari lasta ja hyvät duunit" niin kuin perus Maija Meikäläisellä. Kertokaapa mielikuvianne, tää kiinnostaa mua!
Mutta eihän tuon perheen lapset ole kotikoulussa vaan aivan normaalisti koulussa ja isommat amiksessa. Kotikoulussa noista lapsista ovat ne joita meidän kulttuurissamme sanotaan kotihoidossa oleviksi ja äiti on kotiäiti, ei kotiopettaja.
Minun vaikutelmani on se että koska perhe on muuttanut jonnekin korpeen ja äidin elämänpiiri pyörii kotona ja lapsissa, tuo on hänen tapansa paikata tylsyyttä ja tehdä arjesta hohdokkaampaa kuin se onkaan. Onko hänellä itsellään minkäänlaista sosiaalista verkostoa tai ystäviä tai muuta elämää kuin lapset joita päättivät tehdä kymmenen? Ilmeisesti hänellä ei ole koulutusta eikä minkäänlaista työuraa?
En ole nähnyt yhtään videota tai kuvaa Australiasta enkä sen puoleen heidän elämästään senkään jälkeen kun he, tämän palstan mukaan, ovat muuttaneet pois.
Toinen vaihtoehto on se että hän haluaa näyttää joillekin kuinka hyvin hänellä pyyhkii. On ehkä ollut kiusattu tms ja nyt haluaa antaa kuvan menestyvästä maailmannaisesta.
Kyllä! Itsekin olen miettinyt että jotain näyttämisen halua varmaan on. Jollekin.
Minkähänlaiset piirit noissa uskovien joukoissa on? Joku sanoi että niille naisille on tärkeää näyttöä hyvältä, mistähän tämä tieto?
Jos heillä on muitakin varakkaita tuttavia ja sukulaisia ja niille näytetään myös? Eivät voi olla ainoat varakkaat suvussaan.Miniän insta storyssa oli, että hänelle on ostettu upouusi auto ja isänsä päivitti samalla hienoon autoon. Ei siis aivan tyhjätaskuja hekään ja uskovia myös.
Täällä on joskus sanottu et monet "noista" on rikkaita.
Onko termi menestysteologia tuttu? Ei kuulu useimmilla näistä vapaista suunnista opetukseen (joillain jopa kuuluu), mutta piirteitä siitä löytyy kyllä.
Eli ajatus on, että kun elät oikein ja uskot oikein, niin Jumala palkitsee sinua kaikella maallisella hyvällä. Maallinen hyvä tarkoittaa terveyttä (pisimmillään vietynä sairaus on jopa Jumalan rangaistus jostain), kauneutta (tästä päästään siihen, että naisten on suotavaa panostaa ulkonäköönsä), taloudellista vaurautta (talot, autot ja merkkivaatteet ovat näissä porukoissa erittäin tärkeitä asioita), hyvää yhteiskunnallista asemaa ammatissa ja seurakunnassa ja paljon hyviä ihmissuhteita (joillekin myös isoa lapsilukua).
En siis tiedä kuuluvatko helluntailaisuuteen, mutta kyllähän eo. kuulostaa ihan Tainalta. Jopa tuo, että on niin terve ja energinen, ettei juuri tarvitse edes nukkua.
Vierailija kirjoitti:
Mua häiritsee hirveästi tuo terveellisyyden korostaminen, vaikka todellisuudessa haitallisia tapoja.
Etenkin
- lapset pullolla pitkään helppouden vuoksi, altistuvat purentavioille ja kariekselle
- hampaiden harjaus vanhanaikaisella manuaaliharjalla ja tosi nopeaanLisäksi
- himalanjansuolat täyttä humpuukia, ainut suola jota kannattaa käyttää on jodioitu
Eiköhän me kaikki olla yhtä mieltä siitä, että perheessä on paljon älyttömiä juttuja, mitä korostetaan muka terveellisenä. Mutta se on kai iso osa sitä, miksi me näitä videoita niin innolla seurataankin: mitä kaikkea muuta kauhisteltavaa vielä mahtaa löytyä.
Vierailija kirjoitti:
Jollain videolla Nefertiti surullisena sanoo ”mä menen kauppaan ostamaan ruokaa” kun Taina kysyy mitä hän haluaisi tehdä :( Ei mun lapset ole ikinä noin sanoneet. Tuntuu, että tuo niiden ruokavalio ei ehkä ole paras jos lapsi 3v joutuu sanomaan/sanoo muuten vaan noin.
Eivät muutenkaan menneet, koska auto ei käynnisty...
Huomannut kanssa, että äiti kontrolloi aika tiukkaan noita ruoka-asioita. Äiti haluaa jakaa aina kaikki ruuat. Pienet "varastavat" äidin mukaan rusinoita, joka heidän talossa on karkki. Muutenkin aina tuo varastelusta näpäyttely, jos yrittävät ottaa jotain. (Olisi kyllä outoa sanoa omalle nälkäiselle lapselle noin.) Leonardo ei ekalla videollaan yksin kotona ollessaan uskaltanut ottaa hedelmää, kun ei ollut äidin lupaa ottaa. Puolassa veteli sitten kaksin käsin Burger Kingin yms. roskaruokaa ja äiti kommentoinut tyyliin, että hyvä kun maistelet, mutta kotona sitten palaat vegaaniksi, sweetie. Tuostakin tuli kulttiviba, että maailmalla hummustellaan, ja sitten häntä koipien välissä palataan kotiin yhteisön tiukkaan kontrolliin.
Vierailija kirjoitti:
Niin siis mitä tuon perheen isä nyt puuhaa työkseen?
Hän on hengellinen saarnaaja. Joku tässä keskustelussa tiesi kertoa, että olisivat helluntailaisia tai jotain sen alahaarautumaa.
Ei tietoa käykö hän ihan jossain temppelissä/kirkossa vetämässä näitä saarnojaan vai harrastaako vaan nettisaarnausta youtubessa ja erilaisissa podcasteissä. Mutta ainakin tätä jälkimmäistä, kun googlettamalla löytyy näitä saarnoja.
Jenkeissä oli jokunen aika sitten otsikoissa perhe joka esiintyi Facebook-kuvissa onnellisena. Tytöt oli puettu samanlaiseen mekkoon ja pojat pukuun. Lapset oli tyyliin kotona vankina ja pidettiin nälissä. Kaikin puolin sairas tapaus. En nyt viittaa, että heillä olisi samalaista samassa mittakaavassa. Samoja piirteitä kylläkin.
Kiitos tuosta menestysteologian valottamisesta!
Jotain tuollaista olen uumoillut, mutta en tiennyt noin tarkasti.
Olisko noilla vielä enemmäm painetta näyttää hyvältä kun ovat tunnettua saarnaajasukua.
Hyvältä kyllä näyttävätkin.
Minua kiinnostaisi tietää miksi he ovat muuttaneet Suomeen. Ymmärsin, että tämä äiti on muuttanut lapsena Australiaan ja varmaan siellä sitten tavannut tämän Aussi-miehen. Mikähän on saanut heidät muuttamaan tänne? Ilmeisesti haikailevat takaisin Australiaan, sellainen kuva on välittynyt videoista. Vai ovatkohan jotenkin halunneet niin, että kun äiti on kuitenkin alun perin suomalainen ja isä australialainen --> suunnitelmissa ollut 10 lasta, joista viisi täytyy syntyä Australiassa ja viisi Suomessa. Tämä toki pelkkää spekulaatiota :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen huomio lasten kielellisestä kehityksestä, että on ihan normaalia, että kaksikielisessä perheessä lasten puhe kehittyy aluksi hitaammin kuin yksikielisessä ja ero kuroutuu myöhemmin umpeen. Eli mitään liian pitkälle vietyjä päätelmiä lasten kehityksestä ei kielellisen ilmaisun perusteella kannata tehdä, varsinkin kun puhetta kuulee ehkä sanoja sieltä lauseen täältä.
Se käy videoilta hyvin ilmi, että ainakin pienimmät ovat tottuneet puhumaan Tainalle suomea. Kiinnostaisi tietää puhuvatko isommat lapset keskenään ja pienemmille englantia. Pienemmillä englannin taitotaso riippuu varmasti lähinnä siitä, minkä verran isä heidän kanssaan puhuu (videoissahan häntä ei juuri näy, mutta tiedä sitten miten tavallisessa arjessa mukana) ja siitä puhuvatko isosisarukset heille enkkua vai suomea.
Hauska kontrasti Tainan kiekuvan englannin ja huomattavasti tasaisemman suomen välillä. Toki ihan normaalia, että eroa on. Mietityttää myös miten lausuu lasten nimet kun puhuu suomea. "Noniin Äfrödaidii, nyt olisi ilatapalan aika!"
Hyvä kommentti!
Vanhimmat puhuu varmaan toisilleen enkkua, kun vastaavat usein enkuksi, vaikka videossa puhuttais sillä hetkellä suomee.
Myös Leonardon videot on vain enkuksi ja siinä ei ole mitään suomi-aksenttia.
Leonardo onkin heistä pisimpään asunut Ausseissa lapsena eli on kuullut suomea varmasti silloin vain Tainalta, joten ihan loogista, että hän kokee englannin enemmän omaksi kielekseen. Onhan hän Cleopatraakin vissiin 2 vuotta vanhempi ja jos tosiaan viisi vanhinta on syntyneet Australiassa (vai laskeeko Taina itsensä ja miehensä siihen viiden aussin joukkoon?) niin onhan hän ollut takaisin Suomeen tullessaan sitten varmaan jo lähes kouluikäinen.
Kun kaikki vaahtoaa tosta että 4v:tä pidetään vielä vauvana, niin mulla tuli mieleen: voi ihan hyvin olla että se 4v itse tahtoo "vauvailla" ja olla vielä yksi pikkuisista, kun on huomannut, että silloin saa enemmän hoivaa ja huomiota äidiltä? Lapset voi olla yllättävän älykkäitä tollaisissa jutuissa
Olisi "kiva" tietää, millaista maailmankuvaa isä lapsilleen edustaa ja opettaa. Toivottavasti ei tuota END IS NEAR -pelottelua mitä hänen somensa on täynnä... (ei ihme, että siinä ilmapiirissä jo kehitellään syömishäiriöitä epätoivoisena yrityksenä kontrolloida edes jotain elämässään)
Tänne jos jonnekin pitäisi saada Maria Veitola yökylään :D