Surullinen juttu taas yksinäisyydestä. Papparaisen vaimo kuoli syöpään 15 v sitten eikä kukaan 5 lapsesta käy koskaan kylässä. Mikä tätä yhteiskuntaa vaivaa?

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni varmaan 20 vuoden päästä antaisi vastaavan haastattelun. Mutta ei häntä ole koskaan minun elämäni kiinnostanut. On ollut ilkeä, ivaava ja väkivaltainen. Lapsenlapset eivät kiinnosta. Kun menemme 500 km päästä käymään, on ihan välttämättömän pakko päästä mustikoita keräämään. Jos hän käy äitini kanssa kotonamme, hän ei koskaan ole fyysisesti paikalla. Hän ei koskaan puhu kanssani, ei tiedä ajatuksistani mitään.

Tässä ei mielestäni ole kyse enää edes sulkeutuneesta luonteesta vaan sairaasta umpimielisyydestä. Millaista isää ei oma lapsi kiinnosta lainkaan? Miksi minun pitäisi välittää hänestä?

Sentään käy teillä! Sehän on jo paljon!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä herra Virtanen itkee lehdessä? Toistuvasti.

Miksei soita lapsilleen ja kysy, missä mättää. Tutkaile itseään.

Tulee mieleen että tietää paremmin kuin hyvin jo, missä on mokannut.

Missä aikaisemmin on julkaistu juttu samaisesta henkilöstä, linkkiä?

Iltalehti helmikuu 2015.

Linkki toistuvuudesta? Löysin helmikuulta 2015 vain lapsien yksinäisyyttä käsittelevän artikkelin "Yksinäisyys koettelee lapsia":

https://www.iltalehti.fi/perhe/2015020419143512_pr.shtml

No kun tässä uudessa jutussa sanotaan selkeästi, että aiemmin on ihan sama mies ruikuttanut samaa asiaa. Eiköhän Iltalehti tiedä mitä on julkaissut.

Missä kohtaa? Iltalehdessä ei siis ole aiemmin ollut juttua ko. vanhuksesta. Miksi valehtelet?

Voi hyvä luoja. Iltalehdessä lukee nyt (ks aloittajan linkki) että Iltalehti jo aiemmin helmikuussa 2015 kirjoittanut samasta miehestä saman jutun. Mitä sinä et nyt ymmärrä?

En ymmärrä en. Ap:n linkki johtaa eiliseen juttuun, enkä löydä mainintaa aikaisemmasta julkaisusta miehestä. Linkitä ole hyvä.

Lue se ap:n laittama juttu. Siellä se lukee. Jösses. Mikä pässi.

Luepa itse. Ja kopioi tähän kohta, jossa lukee että Virtasesta on julkaistu juttu Iltiksessä vuonna 2015. Tai kopioikaa joku muu, joka osaa.

Väliotsikko ”Surullisia kohtaloita”

Ja sieltä kappale joka alkaa ”Iltalehti tapasi Aarre Virtasen edellisen kerran helmikuussa 2015”.

Ottaa nyt sen silmän käteen ja lukee.

Missä Iltiksen juttu vuodelta 2015? Sen haluaisin lukea.

Et sinä sitä kysynyt. Vänkäsit että missä kerrotaan, että on aiemmin kirjoitettu, nyt vänkäät lisää, kun nolasit itsesi.

Iltalehti tapasi Aarre Virtasen ensimmäisen kerran helmikuussa vuonna 2015, jolloin itsemurha pyöri miehen mielessä lähes päivittäin

.

Yksinäisyys on pohjaton suo, josta kukaan ei tule kiskomaan pois, hän kuvaili

.

– Kyllä olen samassa suossa vieläkin, mihinkä se tästä katoaisi

.

Itsemurha ei ole edelleenkään poissuljettu vaihtoehto, vaan voisin levollisin mielin tehdä sen, Aarre sanoo nyt, yli kolme vuotta myöhemmin

.

Alkuperäinen kertoi, että Virtanen itkee lehdessä toistuvasti. Kysyin missä on aikaisemmin julkaistu juttu Virtasesta, linkkiä? Vastaus: Iltalehti helmikuu 2015. Edelleenkään ei löydy Iltiksen aikaisempaa juttua Virtasen toistuvasta itkusta. Linkki ja juttu on eri asia kuin maininta nykyisessä jutussa että Iltis on tavannut Virtasen helmikuussa 2015. Jos tapaamisesta on tehty juttu, olisi mielenkiintoista nähdä onko siinä jotain yhteyttä lasten tapaamattomuuteen. Itsariajatus on syntynyt yksinäisyydestä vai mistä, sitä emme tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen voi muuttua ja on olemassa sellanen kuin anteeksianto.

Minun miehelläni oli huonot väliit isäänsä kun isä oli ollut huono isä ja suorastaan renttu. Aloin rohkaisemaan miestä et alkaisi pitämään isäänsä yhteyttä ja niin kävi.

Kävimme yhdessä, kun isä joutui palvelukotiin. Sitten ilmeni syöpä ja vointi heikkeni ja loppuelämä meni saattohoidossa. Mieheni oli kiitollinen siitä että rohkaisin häntä yhteydenpidossa ja sai mielelleen rauhan. Isänsä oli rillutellut ja ryypännyt , mutta rauhoittui viimeisinä vuosinaan täysin.

Se ei ole millään tapaa uuden puolison tai kenenkään muunkaan asia alkaa sekaantua tällaisiin asioihin.

Meillä veljen vaimo kanssa leikki jotain armon enkeliä. Mitä ihmettä koko juttu hänelle kuuluu?

Kukaan ei katkaise välejään omaan vanhempaansa kevein perustein. Se että joku ulkopuolinen houkka sekaantuu asiaan, tuottaa vain lisää tuskaa.

Miksi sinua riipoo jos toinen haluaa tehdä sovinnon? Miestä ei ole painostettu mitenkään ottamaan yhteyttä isäänsä vain kannustettu ja rohkaistu ja mies on ollut tyytyväinen ,koska ei ehkä olisi toiminut kuin toimi. Toiset lapset pitivät jonkinlaista yhteyttä, mieheni oli ollut poikkeus.

Loppupelissä oli vain tyytyväiset ihmiset ja isän ja pojan välit toimivat. Mieheni järjesti omasta halustaan myös isänsä hautajaiset. Toki siksikin kun asui lähimpänä.

Mistä ihmeestä teidän pessimistien ja negatiivisten kommentit kumpuaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tämä herra Virtanen itkee lehdessä? Toistuvasti.

Miksei soita lapsilleen ja kysy, missä mättää. Tutkaile itseään.

Tulee mieleen että tietää paremmin kuin hyvin jo, missä on mokannut.

Missä aikaisemmin on julkaistu juttu samaisesta henkilöstä, linkkiä?

Iltalehti helmikuu 2015.

Linkki toistuvuudesta? Löysin helmikuulta 2015 vain lapsien yksinäisyyttä käsittelevän artikkelin "Yksinäisyys koettelee lapsia":

https://www.iltalehti.fi/perhe/2015020419143512_pr.shtml

No kun tässä uudessa jutussa sanotaan selkeästi, että aiemmin on ihan sama mies ruikuttanut samaa asiaa. Eiköhän Iltalehti tiedä mitä on julkaissut.

Missä kohtaa? Iltalehdessä ei siis ole aiemmin ollut juttua ko. vanhuksesta. Miksi valehtelet?

Voi hyvä luoja. Iltalehdessä lukee nyt (ks aloittajan linkki) että Iltalehti jo aiemmin helmikuussa 2015 kirjoittanut samasta miehestä saman jutun. Mitä sinä et nyt ymmärrä?

En ymmärrä en. Ap:n linkki johtaa eiliseen juttuun, enkä löydä mainintaa aikaisemmasta julkaisusta miehestä. Linkitä ole hyvä.

Lue se ap:n laittama juttu. Siellä se lukee. Jösses. Mikä pässi.

Luepa itse. Ja kopioi tähän kohta, jossa lukee että Virtasesta on julkaistu juttu Iltiksessä vuonna 2015. Tai kopioikaa joku muu, joka osaa.

Väliotsikko ”Surullisia kohtaloita”

Ja sieltä kappale joka alkaa ”Iltalehti tapasi Aarre Virtasen edellisen kerran helmikuussa 2015”.

Ottaa nyt sen silmän käteen ja lukee.

Missä Iltiksen juttu vuodelta 2015? Sen haluaisin lukea.

Et sinä sitä kysynyt. Vänkäsit että missä kerrotaan, että on aiemmin kirjoitettu, nyt vänkäät lisää, kun nolasit itsesi.

Iltalehti tapasi Aarre Virtasen ensimmäisen kerran helmikuussa vuonna 2015, jolloin itsemurha pyöri miehen mielessä lähes päivittäin

.

Yksinäisyys on pohjaton suo, josta kukaan ei tule kiskomaan pois, hän kuvaili

.

– Kyllä olen samassa suossa vieläkin, mihinkä se tästä katoaisi

.

Itsemurha ei ole edelleenkään poissuljettu vaihtoehto, vaan voisin levollisin mielin tehdä sen, Aarre sanoo nyt, yli kolme vuotta myöhemmin

.

Alkuperäinen kertoi, että Virtanen itkee lehdessä toistuvasti. Kysyin missä on aikaisemmin julkaistu juttu Virtasesta, linkkiä? Vastaus: Iltalehti helmikuu 2015. Edelleenkään ei löydy Iltiksen aikaisempaa juttua Virtasen toistuvasta itkusta. Linkki ja juttu on eri asia kuin maininta nykyisessä jutussa että Iltis on tavannut Virtasen helmikuussa 2015. Jos tapaamisesta on tehty juttu, olisi mielenkiintoista nähdä onko siinä jotain yhteyttä lasten tapaamattomuuteen. Itsariajatus on syntynyt yksinäisyydestä vai mistä, sitä emme tiedä.

Ei se ollut ap vaan minä.

Mistä sinä luulet, että joku pystyy kaivamaan 3,5 vuotta vanhan jutun.

Jutussa käy ihan selvästi ilmi, että mäihä on tämän ruikuttajan päässä. Kenellekään hyvälle ja ihanalle isälle ei voi osua viittä kusipäistä lasta. Niin se nyt vain menee.

Jo tuo lehtiin tunkeminen on selkeä merkki äärimmäisestä narsismista. Halusta syytellä julkisesti ja aiheuttaa kärsimystä ja nostaa itseä esille.

Normaali ihminen istten vain tappaisi itsensä. Ei uhkailisi sillä itsemurhalla julkisesti ja vuositolkulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen voi muuttua ja on olemassa sellanen kuin anteeksianto.

Minun miehelläni oli huonot väliit isäänsä kun isä oli ollut huono isä ja suorastaan renttu. Aloin rohkaisemaan miestä et alkaisi pitämään isäänsä yhteyttä ja niin kävi.

Kävimme yhdessä, kun isä joutui palvelukotiin. Sitten ilmeni syöpä ja vointi heikkeni ja loppuelämä meni saattohoidossa. Mieheni oli kiitollinen siitä että rohkaisin häntä yhteydenpidossa ja sai mielelleen rauhan. Isänsä oli rillutellut ja ryypännyt , mutta rauhoittui viimeisinä vuosinaan täysin.

Se ei ole millään tapaa uuden puolison tai kenenkään muunkaan asia alkaa sekaantua tällaisiin asioihin.

Meillä veljen vaimo kanssa leikki jotain armon enkeliä. Mitä ihmettä koko juttu hänelle kuuluu?

Kukaan ei katkaise välejään omaan vanhempaansa kevein perustein. Se että joku ulkopuolinen houkka sekaantuu asiaan, tuottaa vain lisää tuskaa.

Miksi sinua riipoo jos toinen haluaa tehdä sovinnon? Miestä ei ole painostettu mitenkään ottamaan yhteyttä isäänsä vain kannustettu ja rohkaistu ja mies on ollut tyytyväinen ,koska ei ehkä olisi toiminut kuin toimi. Toiset lapset pitivät jonkinlaista yhteyttä, mieheni oli ollut poikkeus.

Loppupelissä oli vain tyytyväiset ihmiset ja isän ja pojan välit toimivat. Mieheni järjesti omasta halustaan myös isänsä hautajaiset. Toki siksikin kun asui lähimpänä.

Mistä ihmeestä teidän pessimistien ja negatiivisten kommentit kumpuaa?

Mikä ylijumala sinä olet mesomaan toisen ihmissuhteisiin? Leikkimään jotain ylitietäväistä sovinnon enkeliä.

Mistä sinä luulet tulevan niiden ns negatiivisten lasten? Niitä tulee äärimmäisestä kaltoinkohtelusta lapsena.

Kohtelusta jota sinä et selkeästi lainkaan hahmota.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

Ja luulet, että ennen ei ole ollut hyviä vanhempia, kun ei ollut sanaa kiintymysvanhemmuus? Kuule, jostakin muutamasta hyvin ansaitusta selkäsaunasta ei kukaan normaali (saati viisi) pistä välejään poikki vuosikymmeniksi. Kuulostat naiivilta ja sellaiselta, joka aiheuttaa tahtomattaan paljon pahaa ympärillään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

Anteeksianto voi olla tuki henkisen väkivallan jatkumiselle, ellei vahingontekijä ymmärrä muuttaa vahingoittavia tapojaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun isäni varmaan 20 vuoden päästä antaisi vastaavan haastattelun. Mutta ei häntä ole koskaan minun elämäni kiinnostanut. On ollut ilkeä, ivaava ja väkivaltainen. Lapsenlapset eivät kiinnosta. Kun menemme 500 km päästä käymään, on ihan välttämättömän pakko päästä mustikoita keräämään. Jos hän käy äitini kanssa kotonamme, hän ei koskaan ole fyysisesti paikalla. Hän ei koskaan puhu kanssani, ei tiedä ajatuksistani mitään.

Tässä ei mielestäni ole kyse enää edes sulkeutuneesta luonteesta vaan sairaasta umpimielisyydestä. Millaista isää ei oma lapsi kiinnosta lainkaan? Miksi minun pitäisi välittää hänestä?

Sentään käy teillä! Sehän on jo paljon!

Ilman äitiäni ei taatusti kävisi. Ja toisaalta melko sama, kun ei ole meillä käydessä yhtään fyysisesti läsnä, vaan pitää mennä uimaan tai jos on paikalla, on äreänä kuulokkeet korvilla. Usein myös pakenee parvekkeelle...

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun luettuani ei tarvitse enää ihmetellä, mistä tämän palstan negatiivisuus ja pahantahtoinen kommentointi kumpuaa. Valtaosalla kommentoijista on ketjun perusteella (ollut) aivan kamalat vanhemmat ja traumaattinen lapsuus.

Ei sitten tullut mieleen, että tähän ketjuun kommentoivat ne, joilla sellainen on? Ja niillä joilla ei ole, ei myöskään ole tarvetta kommentoida?

Tosin tottahan se on, että sodanjälkeisessä sukupolvessa on erittäin paljon kotivammaisia. Kuului senaikaiseen kulttuuriin, että lapset eivät ole ihmisiä eikä heitä sellaisina siis tarvitse kohdella, ja tämä näkyy sitten tuon ajan lasten omissakin kasvatusmetodeissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

Anteeksianto voi olla tuki henkisen väkivallan jatkumiselle, ellei vahingontekijä ymmärrä muuttaa vahingoittavia tapojaan.

Tätä tarkoitinkin havainnoillani siitä, että monet muutuvat vanhetessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

Ja luulet, että ennen ei ole ollut hyviä vanhempia, kun ei ollut sanaa kiintymysvanhemmuus? Kuule, jostakin muutamasta hyvin ansaitusta selkäsaunasta ei kukaan normaali (saati viisi) pistä välejään poikki vuosikymmeniksi. Kuulostat naiivilta ja sellaiselta, joka aiheuttaa tahtomattaan paljon pahaa ympärillään.

En mielestäni aiheuta, kun annan anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen voi muuttua ja on olemassa sellanen kuin anteeksianto.

Minun miehelläni oli huonot väliit isäänsä kun isä oli ollut huono isä ja suorastaan renttu. Aloin rohkaisemaan miestä et alkaisi pitämään isäänsä yhteyttä ja niin kävi.

Kävimme yhdessä, kun isä joutui palvelukotiin. Sitten ilmeni syöpä ja vointi heikkeni ja loppuelämä meni saattohoidossa. Mieheni oli kiitollinen siitä että rohkaisin häntä yhteydenpidossa ja sai mielelleen rauhan. Isänsä oli rillutellut ja ryypännyt , mutta rauhoittui viimeisinä vuosinaan täysin.

Se ei ole millään tapaa uuden puolison tai kenenkään muunkaan asia alkaa sekaantua tällaisiin asioihin.

Meillä veljen vaimo kanssa leikki jotain armon enkeliä. Mitä ihmettä koko juttu hänelle kuuluu?

Kukaan ei katkaise välejään omaan vanhempaansa kevein perustein. Se että joku ulkopuolinen houkka sekaantuu asiaan, tuottaa vain lisää tuskaa.

Miksi sinua riipoo jos toinen haluaa tehdä sovinnon? Miestä ei ole painostettu mitenkään ottamaan yhteyttä isäänsä vain kannustettu ja rohkaistu ja mies on ollut tyytyväinen ,koska ei ehkä olisi toiminut kuin toimi. Toiset lapset pitivät jonkinlaista yhteyttä, mieheni oli ollut poikkeus.

Loppupelissä oli vain tyytyväiset ihmiset ja isän ja pojan välit toimivat. Mieheni järjesti omasta halustaan myös isänsä hautajaiset. Toki siksikin kun asui lähimpänä.

Mistä ihmeestä teidän pessimistien ja negatiivisten kommentit kumpuaa?

Mikä ylijumala sinä olet mesomaan toisen ihmissuhteisiin? Leikkimään jotain ylitietäväistä sovinnon enkeliä.

Mistä sinä luulet tulevan niiden ns negatiivisten lasten? Niitä tulee äärimmäisestä kaltoinkohtelusta lapsena.

Kohtelusta jota sinä et selkeästi lainkaan hahmota.

Minustakin kamala ihminen, sekaantuu ja besservisseröi asiassa, josta hän ei tiedä eikä ymmärrä. Aikuinen ihminen ei tarvitse mitään patistamista tuollaiseen, pahimmillaan se että painostetaan antamaan anteeksi sellaista mitä kenenkään ei edes pitäisi antaa anteeksi on väkivaltaa, mitätöidään ne oikeasti pahat teot. Minä säälin ketä tahansa, jolla on tämmöinen puoliso.

Ja että ihminen muuttuu, kun ei kuolinvuoteella enää rellestä ja ryyppää? Miten naiivi voi olla ihminen. Ei ihminen muutu paremmaksi vain sillä, ettei fyysisesti enää pysty ryyppäämään, ryyppäisi jos pystyisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

Ja luulet, että ennen ei ole ollut hyviä vanhempia, kun ei ollut sanaa kiintymysvanhemmuus? Kuule, jostakin muutamasta hyvin ansaitusta selkäsaunasta ei kukaan normaali (saati viisi) pistä välejään poikki vuosikymmeniksi. Kuulostat naiivilta ja sellaiselta, joka aiheuttaa tahtomattaan paljon pahaa ympärillään.

En mielestäni aiheuta, kun annan anteeksi.

Kyllä aiheutat, opetat kai samaa kynnysmattona olemista lapsillekin, kun kerran painostat miestäkin. Olet kuvottava, ei ole sinun asiasi päättää muiden puolesta heidän anteeksiannoistaan. Sinä mahdollistat pahaa.

Identtisen tqrinan voisi kirjoittaa 80 vuotias äitini. Marttyyri, toiset lapset eriarvoisesti kohteleva jaheidänvälinsä kiilaava puhuen pahaa toisista jne. Leskeydyttään muuttunut näkyvän itsekkääksi ja vain se oma. Mukavuus merkitsee. Matkusteltu on kaikkimaat, mutta omalle lapselleen ei ole aikaasoittaa tai kutsua kylään. Ja jos soittaa,sitten keskustellaan miten kiire hänellä on hoitaa muiden lastenlapsia tai muita kiireitä. Ainuttakaan kysymystä ei koskaan, miten sinulla menee (rakas lapsi -sana, jota en koskaan ole kuullut suustaan -koska ei rakkautta). Onhan se kipeää huomata rakkaudettomuusjavain sen oman mukavuuden järjestely ja kulisseissa toki sitten syyllistäminek kun ei muka käydä. Koska ei olla tervetullut. Ei tupata jos ei tykätä, on tämänkin vanhuksen lempisanonta ollut kauanprojisoidessaan sentoki toisiin lapsiinsa. Lempilapset toki saavateri kohtelun janäin luonut skismojasisarusten väliin. Hajoita ja hallitse. Ei nämä tarinat oleyksipuolisia. Se, miten äiti/isä kohdellut kasvu jaaikuisiässä lapsiaan heijastuuvanhuuteen. Jatoki nämä narsisteina voivat sitten pelata perinnöillään ja ojentaa ne lempparilapsilleen, koska muut eivät suostuneet jatkeikseen. Pidä perintösi ja kuole yksin. Lempilapsien ympärillä. Jos kukaan ei käy. Toki sittenon huonosti manipuloitu josei edes lempparilapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

Anteeksianto voi olla tuki henkisen väkivallan jatkumiselle, ellei vahingontekijä ymmärrä muuttaa vahingoittavia tapojaan.

Tätä tarkoitinkin havainnoillani siitä, että monet muutuvat vanhetessaan.

Se olisi toivottavaa. Valitettavasti jotkut vanhemmat ovat jääneet 70 vuotta sitten vallinneiden lasten kaltoinkohtelun asteelle. Silti seuraava sukupolvi, huolimatta kasvatuksesta, on mm. traumaterapioiden myötä onnistunut kohtelemaan omia lapsiaan arvostavasti. Miksi suuret sukupolvet eivät itse hakeudu terapiaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

En kyllä näe muutosta Aarressa. Äärimmäistä itsekeskeisyyttä ja itsesäälissä rypemistä, ei elettäkään kypsään pohdintaan, ei kiitosta tai kehua tai rakkatta lasten suuntaan.

Samaa vanhaa haukkumista ja itsensä nostamista ja jopa valikoimista. Että ei minulle kelpaa, kun näin ja näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

Ja luulet, että ennen ei ole ollut hyviä vanhempia, kun ei ollut sanaa kiintymysvanhemmuus? Kuule, jostakin muutamasta hyvin ansaitusta selkäsaunasta ei kukaan normaali (saati viisi) pistä välejään poikki vuosikymmeniksi. Kuulostat naiivilta ja sellaiselta, joka aiheuttaa tahtomattaan paljon pahaa ympärillään.

En mielestäni aiheuta, kun annan anteeksi.

Kyllä aiheutat, opetat kai samaa kynnysmattona olemista lapsillekin, kun kerran painostat miestäkin. Olet kuvottava, ei ole sinun asiasi päättää muiden puolesta heidän anteeksiannoistaan. Sinä mahdollistat pahaa.

Olen eri kirjoittaja kuin hän, joka kirjoitti miehestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuollaisen jutun antaminen lehdelle yksi henkisen väkivallan muoto? Jos kukaan viidestä lapsesta ei pidä yhteyttä siihen on takuulla syynsä.

Onko isä ollut lastensa elämässä mukana? Onko hyväksynyt lapset sellaisina kuin ovat? Onko ollut harrastamatta henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Onko ollut välittävä ja rakastava isä?

Syvällisiä kysymyksiä, joita kannattaa jokaisen vanhemman pohtia. Ajoissa.

Mutta monet myös muuttuvat vanhetessaan. Kasvatus on ennen ollut erilaista, mitään kiintymysvanhemmuutta ei oltu keksittykään ja ruumiillinen kuritus ei pelkästään ollut sallittua, vaan jopa suositeltua. Ei voi arvostella nykyajan kriteereillä. Kasvatus on onnistunut, jos pystyy näkemään tämän ja antamaan anteeksi.

En kyllä näe muutosta Aarressa. Äärimmäistä itsekeskeisyyttä ja itsesäälissä rypemistä, ei elettäkään kypsään pohdintaan, ei kiitosta tai kehua tai rakkatta lasten suuntaan.

Samaa vanhaa haukkumista ja itsensä nostamista ja jopa valikoimista. Että ei minulle kelpaa, kun näin ja näin.

Ei tämmöiset muutu, siis parempaan. Vanhemmiten ominaisuudet vaan vahvistuvat, itsekäs muuttuu itsekkäämmäksi jne. Ei ajatustakaan niiden lasten näkökulmasta, ei mitään vikaa itsessä, maailman vaan pitäisi mennä papparaisen tahdon mukaan. 

Normaali ihminen kysyy kyllä itseltään, että jos kaikki lapseni inhoavat minua, teenkö minä jotakin väärin. 

.[/quote] Esim anoppi on vireä 90 v. Iloinen ja myönteinen luonne. Aina mukava kaikille ja lapsille ihana isoäiti. Mieheni poikkeaa hänen luonaan vähintään pari kertaa päivässä.[/quote]

Sillä lailla. Eihän tuokaan ihan normaalia ole. Liian kiinni äidissään?