Lue keskustelun säännöt.
Katuuko kukaan keski-iässä perheensä jättänyt mies lähtöään?
31.10.2018 |
Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.
Kommentit (430)
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua sinkkuna lukiessa hämmästyttää, miten niin moni on elänyt todella pitkään, jopa vuosikausia huonossa suhteessa, katkeroitunut, sitten mennyt toisen selän takana ja hommannut uuden suhteen. En ymmärrä tuollaista toimintamallia. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos hommat ei toimi, asioista puhutaan avoimesti, ongelmille tehdään jotain, tai sitten erotaan. Mutta ehkä olen yksin näiden ajatusten kanssa, ja siksi myös yksin.
Ihmisiä on todella paljon erilaisia ja monet haluavat täysin eri asioita suhteessa. Esimerkiksi joku haluaa kumppanin, joka harrastaa samoja asioita, kun taas toinen viihtyy harrastuksissa yksin ja kaipaa omaa aikaa suhteessa ollessaankin. Tuntuu hullulta, että ihmiset menevät yhteen itselleen todella epäsopivien kumppanien kanssa, kärvistelevät suhteessa aivan liian pitkään ja kasvattavat hirveät patoumat vihaa ja katkeruutta sitä kumppania kohtaan. Mikä muu sitä selittää, että petetään, jätetään, kohdellaan epäkunnioittavasti ja vielä vuosikausia eron jälkeenkin haukutaan sitä entistä ja pidetään kirjaa puutteista? Tuo tuntuu jotenkin niin käsittämättömältä toimintamallilta. Miksi sitä suuta ei saada auki 1 vuoden, 2 vuoden jälkeen, vaan kärvistellään ainakin vuosikymmen, tehdään lapset, ja laitetaan kaikken elämä mahdollimman sekaisin?
Minua pelottaa ajatus, että eläisin suhteessa monta vuotta ja yksi päivä mies vaan täräyttäisi, että ei ole ikinä ollut onnellinen, ei ole mihinkään tyytyväinen, ei ole ikinä rakastanut ja on löytänyt uuden. Miksi sitten ylipäätään olla siinä suhteessa, viedä toisen aikaa sekä mahdollisuuden tulla aidosti rakastetuksi?
Koska on vässykkä, miksi muutenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua sinkkuna lukiessa hämmästyttää, miten niin moni on elänyt todella pitkään, jopa vuosikausia huonossa suhteessa, katkeroitunut, sitten mennyt toisen selän takana ja hommannut uuden suhteen. En ymmärrä tuollaista toimintamallia. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos hommat ei toimi, asioista puhutaan avoimesti, ongelmille tehdään jotain, tai sitten erotaan. Mutta ehkä olen yksin näiden ajatusten kanssa, ja siksi myös yksin.
Ihmisiä on todella paljon erilaisia ja monet haluavat täysin eri asioita suhteessa. Esimerkiksi joku haluaa kumppanin, joka harrastaa samoja asioita, kun taas toinen viihtyy harrastuksissa yksin ja kaipaa omaa aikaa suhteessa ollessaankin. Tuntuu hullulta, että ihmiset menevät yhteen itselleen todella epäsopivien kumppanien kanssa, kärvistelevät suhteessa aivan liian pitkään ja kasvattavat hirveät patoumat vihaa ja katkeruutta sitä kumppania kohtaan. Mikä muu sitä selittää, että petetään, jätetään, kohdellaan epäkunnioittavasti ja vielä vuosikausia eron jälkeenkin haukutaan sitä entistä ja pidetään kirjaa puutteista? Tuo tuntuu jotenkin niin käsittämättömältä toimintamallilta. Miksi sitä suuta ei saada auki 1 vuoden, 2 vuoden jälkeen, vaan kärvistellään ainakin vuosikymmen, tehdään lapset, ja laitetaan kaikken elämä mahdollimman sekaisin?
Minua pelottaa ajatus, että eläisin suhteessa monta vuotta ja yksi päivä mies vaan täräyttäisi, että ei ole ikinä ollut onnellinen, ei ole mihinkään tyytyväinen, ei ole ikinä rakastanut ja on löytänyt uuden. Miksi sitten ylipäätään olla siinä suhteessa, viedä toisen aikaa sekä mahdollisuuden tulla aidosti rakastetuksi?
Teoria ja ideaali on usein kaukana käytännöstä ja realismista. Minä olen kyllä yrittänyt ja yrittänyt, yrittämästä päästyäni, vuosien ja vuosien ajan puhua ongelmista avioliitossani. Toinen ei ole kuunnellut. Tai kuullut. Tai ymmärtänyt. Asiasta ei ole pystytty edes puhumaan, kun kaikki kommunikaatioyritykseni ovat menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tai paisuneet kauheaksi riidaksi, jossa toinen siilipuolustautuu aggressiivisesti eikä kuule mitään ja lopulta riidellään jostain ihan eri asiasta, tyyliin kotitöiden jako. Ongelmat ovat alkaneet vuosia aiemmin, sitten olen vuosia yrittänyt puhua ja lopulta todettuani suhteen olevan toivoton ja kuollut, hain ihmisseuraa muualta eli petin. Pettämiseni selvisi puolisolle sattumalta paljon jälkikäteen ja vasta siinä vaiheessa tätä alkoi oikeasti edes kiinnostaa parisuhteemme ja ne ongelmat, joista olen kärsinyt jo melkein vuosikymmenen. Hän sanoi itse tajunneensa vasta nyt, kuinka paha olo minulla on ollut. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi sitä kertonut kauan kauan sitten, mutta hän ei yksinkertaisesti suostunut kuuntelemaan!
Mutta erota ei voinut kaikin tavoin kelvottomasta puolisosta, ennen kuin oli uusi katsottuna? Mä en tajua, kenelle tämmöinen kumppani kelpaa. Eikö ymmärrä, että kun tulee jotakin vaikeutta kuten elämässä kaikille jossakin vaiheessa, kokee ihan saman kohtalon. Kuka pettää kerran, pettää ihan taatusti uudestaankin, poislukien nyt ihan teinien sähläämiset.
Vaikeuksia voi tulla kyllä, mutta jotkut sopivat toisia paremmin yhteen eikä mitään ylitsepääsemättömiä kommunikaatio-ongelmia ole. Miten se on niin vaikeaa käsittää, että kaikki nalkuttamiset ja puhumattomuudet yms. johtuvat siitä ettei kumppani ole yhteensopiva? Oikean kanssa asiat soljuu helposti eikä kukaan lukkiudu tunteinensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.
Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä.
Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.
Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?
Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti.
Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?
Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.
Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.
Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.
Akka vainosi ja kävi päälle sille tavalla, että piti ottaa uusi nainen turvaksi, ja sitten ero onnistui?
Niin siinä on täytynyt käydä, onneksi on löytynyt uusi nainen pelastamaan rassukkamiehen.
Oikeasti jos suhde on kurja, ja kaikki mahdollinen sen korjaamiseksi on tehty, pitää erota. Vaikka olisi lapsia.
Mutta pettäminen on väärä keino, se vaan pahentaa asioita ja tulehduttaa ennestään vaikean tilanteen sietämättömäksi riidaksi, kaunaksi ja tappeluksi, josta eniten kärsivät lapset. Isää joka jättää mahdottoman äidin asiallisesti ja tarpeettomasti loukkaamatta saa lasten ymmärryksen ainakin myöhemmin, ellei heti.
Isä joka pettää ja tulee heitetyksi pihalle siksi ettei omaa selkärankaa yrittää korjata suhdetta ja sitten asiallisesti erota yleensä saa vain lastensa halveksunnan, lasten on vaikea katsella kuinka äitiä satutetaan tahallisesti ja tarpeettomasti.
Miehen joka ei uskalla ottaa eroa naisesta ennen kuin uusi on katsottu ei pitäisi lapsia lainkaan tehdä, ensin pitäisi kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.
Hirvittävän hieno mutta samalla myös todella naiivi ajatus tämä, että ensin erotaan ja sitten katsotaan uusi. Kun tosielämässä ihminen ei välttämättä edes tiedosta sitä, miten paskassa liitossa elää ennenkuin tapaa yhtäkkiä jonkun, jonka kanssa kaikki loksahtaa paikoilleen. Ja silti moni jonkin aikaa katselee tilannetta vielä sen jälkeen, ja se on viisasta. Ei lasten takia ihan hetkellisen ihastumisen vuoksi kannatakaan heti erota. Tuskin kukaan myöskään niin tekee. Ja kas, siinä teille se kuuluisa pettäjä. Hirveä sika, joka jättää puolisonsa toisen vuoksi.
Ei tiedosta että on onneton? Tosiaan outoa.
Eiköhän sen tiedosta, mutta täällä on aika syvään iskostettu ajatus siitä, että sellaista se parisuhde nyt vaan on. Jollei edes tiedä paremmasta, voi ajatella sen olevan normaalia. Ihminen turtuu kaikkeen paskaan aika hyvin. Kunnes jotain tapahtuu, mikä avaa silmät.
Jos on niin sairas/lapsellinen ettei edes tiedosta onko suhde hyvä vai huono, niin onko kyllin aikuinen mihinkään suhteeseen. Tuo on vaan sitä selittelyä, kuka on iskostanut syvälle viattomaan uhriin mallin, että parisuhteessa kuuluu olla kurjaa?
Se on ihan normaalia, että ihminen ei tiedosta kaikkea; lapsellista kuvitella muuta.
Ei sitä tajua välttämättä miten huono joku ihmissuhde on, kun siinä elää päivästä ja vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua sinkkuna lukiessa hämmästyttää, miten niin moni on elänyt todella pitkään, jopa vuosikausia huonossa suhteessa, katkeroitunut, sitten mennyt toisen selän takana ja hommannut uuden suhteen. En ymmärrä tuollaista toimintamallia. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos hommat ei toimi, asioista puhutaan avoimesti, ongelmille tehdään jotain, tai sitten erotaan. Mutta ehkä olen yksin näiden ajatusten kanssa, ja siksi myös yksin.
Ihmisiä on todella paljon erilaisia ja monet haluavat täysin eri asioita suhteessa. Esimerkiksi joku haluaa kumppanin, joka harrastaa samoja asioita, kun taas toinen viihtyy harrastuksissa yksin ja kaipaa omaa aikaa suhteessa ollessaankin. Tuntuu hullulta, että ihmiset menevät yhteen itselleen todella epäsopivien kumppanien kanssa, kärvistelevät suhteessa aivan liian pitkään ja kasvattavat hirveät patoumat vihaa ja katkeruutta sitä kumppania kohtaan. Mikä muu sitä selittää, että petetään, jätetään, kohdellaan epäkunnioittavasti ja vielä vuosikausia eron jälkeenkin haukutaan sitä entistä ja pidetään kirjaa puutteista? Tuo tuntuu jotenkin niin käsittämättömältä toimintamallilta. Miksi sitä suuta ei saada auki 1 vuoden, 2 vuoden jälkeen, vaan kärvistellään ainakin vuosikymmen, tehdään lapset, ja laitetaan kaikken elämä mahdollimman sekaisin?
Minua pelottaa ajatus, että eläisin suhteessa monta vuotta ja yksi päivä mies vaan täräyttäisi, että ei ole ikinä ollut onnellinen, ei ole mihinkään tyytyväinen, ei ole ikinä rakastanut ja on löytänyt uuden. Miksi sitten ylipäätään olla siinä suhteessa, viedä toisen aikaa sekä mahdollisuuden tulla aidosti rakastetuksi?
Teoria ja ideaali on usein kaukana käytännöstä ja realismista. Minä olen kyllä yrittänyt ja yrittänyt, yrittämästä päästyäni, vuosien ja vuosien ajan puhua ongelmista avioliitossani. Toinen ei ole kuunnellut. Tai kuullut. Tai ymmärtänyt. Asiasta ei ole pystytty edes puhumaan, kun kaikki kommunikaatioyritykseni ovat menneet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tai paisuneet kauheaksi riidaksi, jossa toinen siilipuolustautuu aggressiivisesti eikä kuule mitään ja lopulta riidellään jostain ihan eri asiasta, tyyliin kotitöiden jako. Ongelmat ovat alkaneet vuosia aiemmin, sitten olen vuosia yrittänyt puhua ja lopulta todettuani suhteen olevan toivoton ja kuollut, hain ihmisseuraa muualta eli petin. Pettämiseni selvisi puolisolle sattumalta paljon jälkikäteen ja vasta siinä vaiheessa tätä alkoi oikeasti edes kiinnostaa parisuhteemme ja ne ongelmat, joista olen kärsinyt jo melkein vuosikymmenen. Hän sanoi itse tajunneensa vasta nyt, kuinka paha olo minulla on ollut. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi sitä kertonut kauan kauan sitten, mutta hän ei yksinkertaisesti suostunut kuuntelemaan!
Mutta erota ei voinut kaikin tavoin kelvottomasta puolisosta, ennen kuin oli uusi katsottuna? Mä en tajua, kenelle tämmöinen kumppani kelpaa. Eikö ymmärrä, että kun tulee jotakin vaikeutta kuten elämässä kaikille jossakin vaiheessa, kokee ihan saman kohtalon. Kuka pettää kerran, pettää ihan taatusti uudestaankin, poislukien nyt ihan teinien sähläämiset.
Joopa joo. Itse oon pettänyt aikoinani, mutta en edellisessä suhteessani, joka kesti 10v enkä nykyisessäkään. Ihmisellä on kyky oppia virheistään. Melko yksisilmäisiä näkemyksiä täällä joillain henkilöillä.
Meillä sama. Mies jätti, lapsiaan näkee koko ajan ja asiat sujuu hyvin.
Uusi vaimo aluksi jaksoi olla mukava äitipuoli, tytär kiintyi häneen ja meillä kolmella sujui sovittavat asiat erinomaisesti. Esim ex-appivanhemmat tulevat kumman tahansa luo, kun tulevat tännepäin. Tiöan puutteen vuoksi menevät kuitenkin usein pojalleen yöksi.
Sitten ex ja tämä väh 10 v minua nuorempi menivät naimisiin, lapsilla iso rooli häissä ja jopa minä sain kutsun. Vein lapset kirkkoon ja ex miehen uudet appivanhemmat tulivat minun luo yöksi, toivat samalla lapset kotiin.
Vauva kun syntyi, yhdessä tyttäreni kanssa tehtiin suloinen nuttu, tein 99% ja tytär 1%.
Pikkusisko oli kummallekin lapselle tärkeä.
Minä en tiedä mitä on tapahtunut, ei ole minun asiani. Nyt ex miehellä on 2 ex-vaimoa, nuorimpaa lasta näkee harvoin ja on vaikeaa sopia asioita. Elatusmaksut liian pienet äidin mielestä jne.
Ex-n kanssa ollaan nyt ns kavereita. Viime jouluna oli juuri eronnut ja vietti meidän kanssa aaton ja tapanina tuli ex-appivanhemmat.
On sanonut suoraan teki elämänsä suurimman mokan ja olisi pitänyt käydä avioliittoneuvojalla.
Minun elämä on nyt ihan ok vaikka superrankkaa on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä sama. Mies jätti, lapsiaan näkee koko ajan ja asiat sujuu hyvin.
Uusi vaimo aluksi jaksoi olla mukava äitipuoli, tytär kiintyi häneen ja meillä kolmella sujui sovittavat asiat erinomaisesti. Esim ex-appivanhemmat tulevat kumman tahansa luo, kun tulevat tännepäin. Tiöan puutteen vuoksi menevät kuitenkin usein pojalleen yöksi.
Sitten ex ja tämä väh 10 v minua nuorempi menivät naimisiin, lapsilla iso rooli häissä ja jopa minä sain kutsun. Vein lapset kirkkoon ja ex miehen uudet appivanhemmat tulivat minun luo yöksi, toivat samalla lapset kotiin.
Vauva kun syntyi, yhdessä tyttäreni kanssa tehtiin suloinen nuttu, tein 99% ja tytär 1%.
Pikkusisko oli kummallekin lapselle tärkeä.Minä en tiedä mitä on tapahtunut, ei ole minun asiani. Nyt ex miehellä on 2 ex-vaimoa, nuorimpaa lasta näkee harvoin ja on vaikeaa sopia asioita. Elatusmaksut liian pienet äidin mielestä jne.
Ex-n kanssa ollaan nyt ns kavereita. Viime jouluna oli juuri eronnut ja vietti meidän kanssa aaton ja tapanina tuli ex-appivanhemmat.
On sanonut suoraan teki elämänsä suurimman mokan ja olisi pitänyt käydä avioliittoneuvojalla.
Minun elämä on nyt ihan ok vaikka superrankkaa on ollut.
Kiitos avoimesta tarinastasi. Olet ollut koko ajan kypsä aikuinen, vaikka sinut jätettiin. Silloin voikin toinen tulla katumapäälle, kun huomaa miten hienon ihmisen menetti. Jos taas alkaa haukkumaan, syyttelemään ja sättimään exää, osoittaa ja vahvistaa sen, että olipa hyvä päästä tuollaisesta riivinraudasta eroon. Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.
Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä.
Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.
Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?
Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti.
Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?
Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.
Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.
Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.
Kannattaa varmaan tuoda ne yksityiskohdat keskysteluun mukaan, jos sun argumentti perustuu siihen.
Menikö se toinen x-asentoon oven eteen ja esti lähtemisen? Sitähän voi vaikka soittaa poliisit, jos toinen yrittää vapaudenriistoa. Kenenkään ei ole pakko jäädä mihinkään, jos ei rikollista ja vankilaa lasketa. Sosiaaliset koukerot voi olla monimutkaisia, mutta ei ne todellisuudessa mitään estä jos vaan on omaa tahtoa yhtään jäljellä.
t. Eri
En ole lainaamasi, mutta tuokin on kyllä koettu, ei kirjaimellinen x-asento, vaan se, että isokokoinen mies kertakaikkiaan estää poistumasta talosta. Lisäksi toki uhkailua, kiristystä lapsilla ja mitä näitä nyt on. Pääsin lopulta pois, mutta ei se nyt ihan niin vaan käynyt, että sanoo vaan hei hei ja lähtee.
Kuten sanoin, että jos joku fyysisesti estää poistumasta niin poliisille soittoa. Ei tietenkään tuollaisessa tilanteessa vaan vilkuteta iloisesi ovelta, mutta varmaan valtaosalla ei ole tällaisesta muutenkaan kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei ole koskaan jätetty, olen joutunut joka kerta tekemään eropäätöksen, koska miehet ovat olleet niin surkeita päättämään suhdetta, vaikka se olisi ajautunut kuinka huonoksi.
Ja ennenkuin joku tulee mäkättämään siitä, että ihmisellä tulee olla yksi pitkä suhde elämässä ja muu on p***aa, totean vain, että oikean käden löytää, kun kättelee tarpeeksi monen. Ei nykyään ole pakko tyytyä ensimmäiseen vastaantulevaan suhteeseen eikä ole pakko kituuttaa huonossa liitossa. Toki täytyy yrittää tosissaan, mutta ellei se riitä, niin soronoo.
Suomalainen mies on usein sellainen, että alkaa vain olla välinpitämätön ja nihkeä naistaan kohtaan, kun juttu on ajautumassa karille. Odottavat, että nainen tekee ison päätöksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.
Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä.
Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.
Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?
Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti.
Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?
Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.
Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.
Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.
Akka vainosi ja kävi päälle sille tavalla, että piti ottaa uusi nainen turvaksi, ja sitten ero onnistui?
Niin siinä on täytynyt käydä, onneksi on löytynyt uusi nainen pelastamaan rassukkamiehen.
Oikeasti jos suhde on kurja, ja kaikki mahdollinen sen korjaamiseksi on tehty, pitää erota. Vaikka olisi lapsia.
Mutta pettäminen on väärä keino, se vaan pahentaa asioita ja tulehduttaa ennestään vaikean tilanteen sietämättömäksi riidaksi, kaunaksi ja tappeluksi, josta eniten kärsivät lapset. Isää joka jättää mahdottoman äidin asiallisesti ja tarpeettomasti loukkaamatta saa lasten ymmärryksen ainakin myöhemmin, ellei heti.
Isä joka pettää ja tulee heitetyksi pihalle siksi ettei omaa selkärankaa yrittää korjata suhdetta ja sitten asiallisesti erota yleensä saa vain lastensa halveksunnan, lasten on vaikea katsella kuinka äitiä satutetaan tahallisesti ja tarpeettomasti.
Miehen joka ei uskalla ottaa eroa naisesta ennen kuin uusi on katsottu ei pitäisi lapsia lainkaan tehdä, ensin pitäisi kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.
Hirvittävän hieno mutta samalla myös todella naiivi ajatus tämä, että ensin erotaan ja sitten katsotaan uusi. Kun tosielämässä ihminen ei välttämättä edes tiedosta sitä, miten paskassa liitossa elää ennenkuin tapaa yhtäkkiä jonkun, jonka kanssa kaikki loksahtaa paikoilleen. Ja silti moni jonkin aikaa katselee tilannetta vielä sen jälkeen, ja se on viisasta. Ei lasten takia ihan hetkellisen ihastumisen vuoksi kannatakaan heti erota. Tuskin kukaan myöskään niin tekee. Ja kas, siinä teille se kuuluisa pettäjä. Hirveä sika, joka jättää puolisonsa toisen vuoksi.
Ei tiedosta että on onneton? Tosiaan outoa.
Eiköhän sen tiedosta, mutta täällä on aika syvään iskostettu ajatus siitä, että sellaista se parisuhde nyt vaan on. Jollei edes tiedä paremmasta, voi ajatella sen olevan normaalia. Ihminen turtuu kaikkeen paskaan aika hyvin. Kunnes jotain tapahtuu, mikä avaa silmät.
Ei sillä normaaliudella ole kyllä mitään tekemistä tämän asian kanssa. Jos tuntee olevansa sisältä ihan tyhjä ja onneton, niin ei pidä jäädä sellaiseen elämään - olipa se kuinka ns. normaalia tahansa. Sitten pitäisi kokeilla elää sitä "epänormaalia" elämää ja katsoa tuntuisiko se paremmalta. Tietysti jos on joukon mukana kulkeva lammas eikä uskalla olla oma itsensä, niin se kyllä vaikeuttaa muutoksen tekoa.
Itsekin olen elänyt kaikenlaista "normaalia" elämää (ei sis. lapsia), mutta koska se ei mulle sopinut, niin en jatkanut sen elämän elämistä vaan etsin omat polkuni. Mulle riitti motivaatioksi ihan se sisäinen tieto siitä, ettei näin ole hyvä. Marttyyrius ei ole tuntunut minusta milloinkaan hyvältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.
Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä.
Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.
Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?
Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti.
Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?
Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.
Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.
Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.
Akka vainosi ja kävi päälle sille tavalla, että piti ottaa uusi nainen turvaksi, ja sitten ero onnistui?
Niin siinä on täytynyt käydä, onneksi on löytynyt uusi nainen pelastamaan rassukkamiehen.
Oikeasti jos suhde on kurja, ja kaikki mahdollinen sen korjaamiseksi on tehty, pitää erota. Vaikka olisi lapsia.
Mutta pettäminen on väärä keino, se vaan pahentaa asioita ja tulehduttaa ennestään vaikean tilanteen sietämättömäksi riidaksi, kaunaksi ja tappeluksi, josta eniten kärsivät lapset. Isää joka jättää mahdottoman äidin asiallisesti ja tarpeettomasti loukkaamatta saa lasten ymmärryksen ainakin myöhemmin, ellei heti.
Isä joka pettää ja tulee heitetyksi pihalle siksi ettei omaa selkärankaa yrittää korjata suhdetta ja sitten asiallisesti erota yleensä saa vain lastensa halveksunnan, lasten on vaikea katsella kuinka äitiä satutetaan tahallisesti ja tarpeettomasti.
Miehen joka ei uskalla ottaa eroa naisesta ennen kuin uusi on katsottu ei pitäisi lapsia lainkaan tehdä, ensin pitäisi kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.
Hirvittävän hieno mutta samalla myös todella naiivi ajatus tämä, että ensin erotaan ja sitten katsotaan uusi. Kun tosielämässä ihminen ei välttämättä edes tiedosta sitä, miten paskassa liitossa elää ennenkuin tapaa yhtäkkiä jonkun, jonka kanssa kaikki loksahtaa paikoilleen. Ja silti moni jonkin aikaa katselee tilannetta vielä sen jälkeen, ja se on viisasta. Ei lasten takia ihan hetkellisen ihastumisen vuoksi kannatakaan heti erota. Tuskin kukaan myöskään niin tekee. Ja kas, siinä teille se kuuluisa pettäjä. Hirveä sika, joka jättää puolisonsa toisen vuoksi.
Ei tiedosta että on onneton? Tosiaan outoa.
Eiköhän sen tiedosta, mutta täällä on aika syvään iskostettu ajatus siitä, että sellaista se parisuhde nyt vaan on. Jollei edes tiedä paremmasta, voi ajatella sen olevan normaalia. Ihminen turtuu kaikkeen paskaan aika hyvin. Kunnes jotain tapahtuu, mikä avaa silmät.
Jos on niin sairas/lapsellinen ettei edes tiedosta onko suhde hyvä vai huono, niin onko kyllin aikuinen mihinkään suhteeseen. Tuo on vaan sitä selittelyä, kuka on iskostanut syvälle viattomaan uhriin mallin, että parisuhteessa kuuluu olla kurjaa?
Se on ihan normaalia, että ihminen ei tiedosta kaikkea; lapsellista kuvitella muuta.
Ei sitä tajua välttämättä miten huono joku ihmissuhde on, kun siinä elää päivästä ja vuodesta toiseen.
Ymmärrän sen, että sitä turtuu ja tyytyy siihen elämään ja jatkaa sitä vuodesta toiseen. Mutta sitä en kyllä allekirjoita, että ei tajua miten huono ihmissuhde on. Jos yhtään kuuntelee itseään ja käy sisäistä vuoropuhelua itsensä kanssa, niin tajuaa kyllä että minulla on paha olo koska Erkki/Maija ei koskaan anna kiitosta, ei kunnioita, käskee, komentaa, valittaa, arvostelee, vähättelee, ei auta, laiminlyö, alistaa jne. TODELLA urpo saa olla, jos ajattelee tuollaisen vttumaisen pskapuolison olevan jotenkin normaali.
Sinkkuna elellessäni ei tullut mieleenkään, että olisin alkanut suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa, joka itki, että nyt vasta tajuaa, kuinka huonossa liitossa elää, kun tapasi minut.
Kuka hullu alkaa noin huonon arviointikyvyn omaavan miehen kanssa mihinkään, joka silmät sokeana ja tyytyväisenä elää liitossa 20-30 vuotta ja sitten yhtäkkiä tajuaa minut nähdessään, että onko elänyt huonoa elämää vuosikymmeniä. En missään nimessä alkaisi noin epävakaan ihmisen kanssa mihinkään.
Surullista vain, että näitä miehiä näkyi aika paljon. Miehiä, joilla oli vaimo ja lapsia ja hups, yhtäkkiä minä tai joku muu olisi ollut se, joka olisi aukaissut miehen silmät, että ei juma, mulla onkin huono liitto, kun tapasin tällaisen ihanan nuoremman naisen. Kuka tuollaisen vässykän haluaisi. Mutta kaipa ottajia on, koska tuttavistani muutama alkoi tällaiseen suhteeseen toiseksi naiseksi. Niin ja menivät sitten yhteen, kun vaimo sai tietää ja otti eron. Tyypillistä oli, että tällaisen miehen kanssa keskusteluaiheet käsitteli usein miehen ex-vaimoa, kuinka hirveä se on ja oli. Eli suhde pyöri kuitenkin sen ex-vaimon ympärillä, kun yhteinen keskustelunaihe oli edelleen se, kuinka ex-vaimo oli pilannut miesressukan elämän ja kuinka se pilaa nytkin, kun se hirviöex-vaimo etäännyttää lapset ja roikkuu ja kiusaa ja on koko ajan läsnä.
Itselle jäi näissä tapauksissa tunne, että ne miehet ei silti olleet päässeet existään eroon, kun koko ajan puhuivat ja mustamaalasivat niitä. Harmitti kai, kun pettämisestä kärähtäessään se exä ei ymmärtänytkään, vaan heitti pihalle.
Ihan näitä perinteisiä, vaimoni ei ymmärrä minua-juttuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna elellessäni ei tullut mieleenkään, että olisin alkanut suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa, joka itki, että nyt vasta tajuaa, kuinka huonossa liitossa elää, kun tapasi minut.
Kuka hullu alkaa noin huonon arviointikyvyn omaavan miehen kanssa mihinkään, joka silmät sokeana ja tyytyväisenä elää liitossa 20-30 vuotta ja sitten yhtäkkiä tajuaa minut nähdessään, että onko elänyt huonoa elämää vuosikymmeniä. En missään nimessä alkaisi noin epävakaan ihmisen kanssa mihinkään.
Surullista vain, että näitä miehiä näkyi aika paljon. Miehiä, joilla oli vaimo ja lapsia ja hups, yhtäkkiä minä tai joku muu olisi ollut se, joka olisi aukaissut miehen silmät, että ei juma, mulla onkin huono liitto, kun tapasin tällaisen ihanan nuoremman naisen. Kuka tuollaisen vässykän haluaisi. Mutta kaipa ottajia on, koska tuttavistani muutama alkoi tällaiseen suhteeseen toiseksi naiseksi. Niin ja menivät sitten yhteen, kun vaimo sai tietää ja otti eron. Tyypillistä oli, että tällaisen miehen kanssa keskusteluaiheet käsitteli usein miehen ex-vaimoa, kuinka hirveä se on ja oli. Eli suhde pyöri kuitenkin sen ex-vaimon ympärillä, kun yhteinen keskustelunaihe oli edelleen se, kuinka ex-vaimo oli pilannut miesressukan elämän ja kuinka se pilaa nytkin, kun se hirviöex-vaimo etäännyttää lapset ja roikkuu ja kiusaa ja on koko ajan läsnä.
Itselle jäi näissä tapauksissa tunne, että ne miehet ei silti olleet päässeet existään eroon, kun koko ajan puhuivat ja mustamaalasivat niitä. Harmitti kai, kun pettämisestä kärähtäessään se exä ei ymmärtänytkään, vaan heitti pihalle.
Ihan näitä perinteisiä, vaimoni ei ymmärrä minua-juttuja
Mun nykyinen mies oli pitkässä liitossa, kun tapasimme. Emme hypänneet heti sänkyyn, mies ei haukkunut avokkiaan, mutta kyllä se kävi pikkuhiljaa ilmi, että esim minkäänlaista arjen hellyyttä ei ollut (seksiä kylläkin), koskaan ei oltu kävelty missään käsi kädessä, ei hierottu hartioita, ei ruuanlaittoa yhdessä, ei kävelylenkkejä, ei pitkiä keskusteluja saunan lauteilla...Ja kun tutustuimme, huomasimme haluavamme yrittää yhteistä elämää, jolloin mies kertoi avokilleen suoraan, ei sitä tarvinnut jäädä mitenkään kiinni. Samalla mies ilmoitti haluavansa eron. Olemme siitä lähtien yhdessä tuijotelleet tähtiä, kuljettu käsi kädessä, käyty yöuinnilla autiolla rannalla, tehty remonttia, otettu yhteisiä lemmikkejä...Ja pitääkin tästä mennä tekemään pizzaa yhdessä nyt kun taikina on levännyt.
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna elellessäni ei tullut mieleenkään, että olisin alkanut suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa, joka itki, että nyt vasta tajuaa, kuinka huonossa liitossa elää, kun tapasi minut.
Kuka hullu alkaa noin huonon arviointikyvyn omaavan miehen kanssa mihinkään, joka silmät sokeana ja tyytyväisenä elää liitossa 20-30 vuotta ja sitten yhtäkkiä tajuaa minut nähdessään, että onko elänyt huonoa elämää vuosikymmeniä. En missään nimessä alkaisi noin epävakaan ihmisen kanssa mihinkään.
Surullista vain, että näitä miehiä näkyi aika paljon. Miehiä, joilla oli vaimo ja lapsia ja hups, yhtäkkiä minä tai joku muu olisi ollut se, joka olisi aukaissut miehen silmät, että ei juma, mulla onkin huono liitto, kun tapasin tällaisen ihanan nuoremman naisen. Kuka tuollaisen vässykän haluaisi. Mutta kaipa ottajia on, koska tuttavistani muutama alkoi tällaiseen suhteeseen toiseksi naiseksi. Niin ja menivät sitten yhteen, kun vaimo sai tietää ja otti eron. Tyypillistä oli, että tällaisen miehen kanssa keskusteluaiheet käsitteli usein miehen ex-vaimoa, kuinka hirveä se on ja oli. Eli suhde pyöri kuitenkin sen ex-vaimon ympärillä, kun yhteinen keskustelunaihe oli edelleen se, kuinka ex-vaimo oli pilannut miesressukan elämän ja kuinka se pilaa nytkin, kun se hirviöex-vaimo etäännyttää lapset ja roikkuu ja kiusaa ja on koko ajan läsnä.
Itselle jäi näissä tapauksissa tunne, että ne miehet ei silti olleet päässeet existään eroon, kun koko ajan puhuivat ja mustamaalasivat niitä. Harmitti kai, kun pettämisestä kärähtäessään se exä ei ymmärtänytkään, vaan heitti pihalle.
Ihan näitä perinteisiä, vaimoni ei ymmärrä minua-juttuja
No ei kukaan tuollaista yhtäkkiä tajua! Mies on ollut onneton liitossaan mutta tyytyy tilanteeseen ja miettii itsekseen eroa ja voi huonosti. Sitten tapaa naisen jonka kanssa tuntee että nainen avasi silmät. Tämä on vain se sysäys avioeroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna elellessäni ei tullut mieleenkään, että olisin alkanut suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa, joka itki, että nyt vasta tajuaa, kuinka huonossa liitossa elää, kun tapasi minut.
Kuka hullu alkaa noin huonon arviointikyvyn omaavan miehen kanssa mihinkään, joka silmät sokeana ja tyytyväisenä elää liitossa 20-30 vuotta ja sitten yhtäkkiä tajuaa minut nähdessään, että onko elänyt huonoa elämää vuosikymmeniä. En missään nimessä alkaisi noin epävakaan ihmisen kanssa mihinkään.
Surullista vain, että näitä miehiä näkyi aika paljon. Miehiä, joilla oli vaimo ja lapsia ja hups, yhtäkkiä minä tai joku muu olisi ollut se, joka olisi aukaissut miehen silmät, että ei juma, mulla onkin huono liitto, kun tapasin tällaisen ihanan nuoremman naisen. Kuka tuollaisen vässykän haluaisi. Mutta kaipa ottajia on, koska tuttavistani muutama alkoi tällaiseen suhteeseen toiseksi naiseksi. Niin ja menivät sitten yhteen, kun vaimo sai tietää ja otti eron. Tyypillistä oli, että tällaisen miehen kanssa keskusteluaiheet käsitteli usein miehen ex-vaimoa, kuinka hirveä se on ja oli. Eli suhde pyöri kuitenkin sen ex-vaimon ympärillä, kun yhteinen keskustelunaihe oli edelleen se, kuinka ex-vaimo oli pilannut miesressukan elämän ja kuinka se pilaa nytkin, kun se hirviöex-vaimo etäännyttää lapset ja roikkuu ja kiusaa ja on koko ajan läsnä.
Itselle jäi näissä tapauksissa tunne, että ne miehet ei silti olleet päässeet existään eroon, kun koko ajan puhuivat ja mustamaalasivat niitä. Harmitti kai, kun pettämisestä kärähtäessään se exä ei ymmärtänytkään, vaan heitti pihalle.
Ihan näitä perinteisiä, vaimoni ei ymmärrä minua-juttuja
Mun nykyinen mies oli pitkässä liitossa, kun tapasimme. Emme hypänneet heti sänkyyn, mies ei haukkunut avokkiaan, mutta kyllä se kävi pikkuhiljaa ilmi, että esim minkäänlaista arjen hellyyttä ei ollut (seksiä kylläkin), koskaan ei oltu kävelty missään käsi kädessä, ei hierottu hartioita, ei ruuanlaittoa yhdessä, ei kävelylenkkejä, ei pitkiä keskusteluja saunan lauteilla...Ja kun tutustuimme, huomasimme haluavamme yrittää yhteistä elämää, jolloin mies kertoi avokilleen suoraan, ei sitä tarvinnut jäädä mitenkään kiinni. Samalla mies ilmoitti haluavansa eron. Olemme siitä lähtien yhdessä tuijotelleet tähtiä, kuljettu käsi kädessä, käyty yöuinnilla autiolla rannalla, tehty remonttia, otettu yhteisiä lemmikkejä...Ja pitääkin tästä mennä tekemään pizzaa yhdessä nyt kun taikina on levännyt.
Miksi mies huomasi vasta sinut tavattuaan, että haluaa tuijotella tähtiä ja tehdä remonttia ja ottaa lemmikkejä. Oli ihan tyytyväisenä elänyt pitkässä suhteessa, ennen kuin sinut tavattuaan hoksasi, että vitsi vie, mä oonki onneton mun avokkini kanssa.
Vässykkä mies, kun ei uskaltanut erota aiemmin, vaikka oli onneton, kun pelkäsi jäävänsä yksin. En olisi huolinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkuna elellessäni ei tullut mieleenkään, että olisin alkanut suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa, joka itki, että nyt vasta tajuaa, kuinka huonossa liitossa elää, kun tapasi minut.
Kuka hullu alkaa noin huonon arviointikyvyn omaavan miehen kanssa mihinkään, joka silmät sokeana ja tyytyväisenä elää liitossa 20-30 vuotta ja sitten yhtäkkiä tajuaa minut nähdessään, että onko elänyt huonoa elämää vuosikymmeniä. En missään nimessä alkaisi noin epävakaan ihmisen kanssa mihinkään.
Surullista vain, että näitä miehiä näkyi aika paljon. Miehiä, joilla oli vaimo ja lapsia ja hups, yhtäkkiä minä tai joku muu olisi ollut se, joka olisi aukaissut miehen silmät, että ei juma, mulla onkin huono liitto, kun tapasin tällaisen ihanan nuoremman naisen. Kuka tuollaisen vässykän haluaisi. Mutta kaipa ottajia on, koska tuttavistani muutama alkoi tällaiseen suhteeseen toiseksi naiseksi. Niin ja menivät sitten yhteen, kun vaimo sai tietää ja otti eron. Tyypillistä oli, että tällaisen miehen kanssa keskusteluaiheet käsitteli usein miehen ex-vaimoa, kuinka hirveä se on ja oli. Eli suhde pyöri kuitenkin sen ex-vaimon ympärillä, kun yhteinen keskustelunaihe oli edelleen se, kuinka ex-vaimo oli pilannut miesressukan elämän ja kuinka se pilaa nytkin, kun se hirviöex-vaimo etäännyttää lapset ja roikkuu ja kiusaa ja on koko ajan läsnä.
Itselle jäi näissä tapauksissa tunne, että ne miehet ei silti olleet päässeet existään eroon, kun koko ajan puhuivat ja mustamaalasivat niitä. Harmitti kai, kun pettämisestä kärähtäessään se exä ei ymmärtänytkään, vaan heitti pihalle.
Ihan näitä perinteisiä, vaimoni ei ymmärrä minua-juttuja
Mun nykyinen mies oli pitkässä liitossa, kun tapasimme. Emme hypänneet heti sänkyyn, mies ei haukkunut avokkiaan, mutta kyllä se kävi pikkuhiljaa ilmi, että esim minkäänlaista arjen hellyyttä ei ollut (seksiä kylläkin), koskaan ei oltu kävelty missään käsi kädessä, ei hierottu hartioita, ei ruuanlaittoa yhdessä, ei kävelylenkkejä, ei pitkiä keskusteluja saunan lauteilla...Ja kun tutustuimme, huomasimme haluavamme yrittää yhteistä elämää, jolloin mies kertoi avokilleen suoraan, ei sitä tarvinnut jäädä mitenkään kiinni. Samalla mies ilmoitti haluavansa eron. Olemme siitä lähtien yhdessä tuijotelleet tähtiä, kuljettu käsi kädessä, käyty yöuinnilla autiolla rannalla, tehty remonttia, otettu yhteisiä lemmikkejä...Ja pitääkin tästä mennä tekemään pizzaa yhdessä nyt kun taikina on levännyt.
Miksi mies huomasi vasta sinut tavattuaan, että haluaa tuijotella tähtiä ja tehdä remonttia ja ottaa lemmikkejä. Oli ihan tyytyväisenä elänyt pitkässä suhteessa, ennen kuin sinut tavattuaan hoksasi, että vitsi vie, mä oonki onneton mun avokkini kanssa.
Vässykkä mies, kun ei uskaltanut erota aiemmin, vaikka oli onneton, kun pelkäsi jäävänsä yksin. En olisi huolinut.
Nuo vässykkä-provot alkavat olla jo aika väsyneitä...
Toki mies "pelkäsi jäävänsä yksin", kun itse otti ja erosi. Niinpä niin.
"
Onpa sinulla miellyttävä luonne. Mitkä miesten työt? Metsästätkö ruuan perheellesi? Parkitset nahat? Poltat tervaa ja viet veneellä Tukholmaan?
"
Mitkä miesten työt, no vaikkapa nämä:
-Ruohonleikaus, vaimo ei ole 12v omakotitalossa olon aikana kertaakaan leikannut.
-Kaikki pihatyöt, pensaiden leikkaukset, haravoinnit, yksin minun(miehen töitä!).
-Meillä kolme poikaa, vaativat isältä tuplatyöpanoksen kavatuksessa, vaimolta loppuu voimat aina alkuunsa kun pojat laittaa asiat tiukaalle. Muutoinkin miehen malli on tärkeä ja joutuu olemana skarppina, vaimo voi paremmin hellittää kun ei käytösmalli kopioidu pojille heti ja automaattisesti.
-Omakotitalon maalaustyöt ja kunnostukset.
-Teen kaikki remontit itse ja asennan kodinkoneet ja osaampa korjatakin esim pesukoneen itse kun sähkäalalla olen. keittiön uusin vasta tilasin vain levyt valmiina.
-Poikien pyörät koko ajan jostakin rikki, kuin myös vanhimman mopo aina jotain rassattavaa.
-Maksan kaikki perheen laskut ja vastan taloudesta kokonaan, vaimo ei osaa eikä kiinnosta, ja koska minulla isommat tulot.
-Poikien harrastuksiin viemiset kokonaan minun (miehen) vastuulla.
-Koulupalaverit ja ongelmat luonnollisesti kaikki miehen vastuulla, kun vaimo lähinnä purskahtaa itkuun kun koulu laittaa täyslaidallisen syytöksiä, minä vahvana puolustan poikia ja laitan koulun akoille ns.
jauhot suuhun kun valittavat kun pojat ei käyttäydy kuin pyhäkoulutytöt, joille nykykoulu on suunniteltu ei aktiivisille liikunallisille pojille tippaakaan.
-auton renkaat vaihdoin tänään pesin sisältä ja päältä, fiksailin muutoinkin, penkkien pesussa meni kauan kun pojat sulaata penkkeihin pudottanut ja imeytynyt, höyrypesurin vaati, iso homma.
-Kilpailutin kaikki perheen vakuutukset ja optimoin omavastuut ja muut monen tunnin homma, vaimo ei koskaan.
-Edellisen lomareissun kaikki majoitusvaraukset ja suunnitelmat tein kun vaimo ei jaksanut.
Luonnollisesti teen ns. naistentöitä yli puolet.
-Valitsin sohvan ja matot, nyt mietin verhoja, vaimoa ei kiinnosta, riittää samat 10v vanhat.
-viime vkl kasasin kirpputorikuorman tavaraa vien, hinnoittelen ja hoidan kokonaan yksin, kuten aina ennenkin.
-Teen perheen ruoat koska vaimoa ei ruuanlaitto kiinnosta.
-Hoidan pääsin ruokaostokset, koska osaan ptimoida hinnan, saan 50eurolla 2 kassilista ruokaa, vaimo kun käy kaupassa ei tule edes yhtä kassillista 50eurolla ja joudun menemään heti hakemaan tärkeimpiä puuttuvia ruokia.
-Vaimo joskus tykkää leipoa, mutta jättää kauhean siivon, joudun tunnin siivoamaan taikinaa matoista, jauhoja pöydiltä ja uunipellit sotkussa.
-Ostin pojalle farkkuja ja kengät, kun vaimoa ei kiinnosta lasten vaatteet, tai oikeastaan kiinnostaa mutta osaan ostaa halvemmalla ja sopivampia mitä teini haluaa, camoflakea piti nyt puseroissa olla teinipojille, vaimo ostaa toki hyvä vaatteita mutta jää pitämättä kun ei muoti natsaa.
yms..yms..yms..
Käytännössä miehelle kuuluu 80%-90% perheen töistä luonnollisesti, koska tasa-arvo ja feminismi!
pop98 kirjoitti:
"
Onpa sinulla miellyttävä luonne. Mitkä miesten työt? Metsästätkö ruuan perheellesi? Parkitset nahat? Poltat tervaa ja viet veneellä Tukholmaan?
"
Mitkä miesten työt, no vaikkapa nämä:
-Ruohonleikaus, vaimo ei ole 12v omakotitalossa olon aikana kertaakaan leikannut.
-Kaikki pihatyöt, pensaiden leikkaukset, haravoinnit, yksin minun(miehen töitä!).
-Meillä kolme poikaa, vaativat isältä tuplatyöpanoksen kavatuksessa, vaimolta loppuu voimat aina alkuunsa kun pojat laittaa asiat tiukaalle. Muutoinkin miehen malli on tärkeä ja joutuu olemana skarppina, vaimo voi paremmin hellittää kun ei käytösmalli kopioidu pojille heti ja automaattisesti.
-Omakotitalon maalaustyöt ja kunnostukset.
-Teen kaikki remontit itse ja asennan kodinkoneet ja osaampa korjatakin esim pesukoneen itse kun sähkäalalla olen. keittiön uusin vasta tilasin vain levyt valmiina.
-Poikien pyörät koko ajan jostakin rikki, kuin myös vanhimman mopo aina jotain rassattavaa.
-Maksan kaikki perheen laskut ja vastan taloudesta kokonaan, vaimo ei osaa eikä kiinnosta, ja koska minulla isommat tulot.
-Poikien harrastuksiin viemiset kokonaan minun (miehen) vastuulla.
-Koulupalaverit ja ongelmat luonnollisesti kaikki miehen vastuulla, kun vaimo lähinnä purskahtaa itkuun kun koulu laittaa täyslaidallisen syytöksiä, minä vahvana puolustan poikia ja laitan koulun akoille ns.
jauhot suuhun kun valittavat kun pojat ei käyttäydy kuin pyhäkoulutytöt, joille nykykoulu on suunniteltu ei aktiivisille liikunallisille pojille tippaakaan.
-auton renkaat vaihdoin tänään pesin sisältä ja päältä, fiksailin muutoinkin, penkkien pesussa meni kauan kun pojat sulaata penkkeihin pudottanut ja imeytynyt, höyrypesurin vaati, iso homma.
-Kilpailutin kaikki perheen vakuutukset ja optimoin omavastuut ja muut monen tunnin homma, vaimo ei koskaan.
-Edellisen lomareissun kaikki majoitusvaraukset ja suunnitelmat tein kun vaimo ei jaksanut.
Luonnollisesti teen ns. naistentöitä yli puolet.
-Valitsin sohvan ja matot, nyt mietin verhoja, vaimoa ei kiinnosta, riittää samat 10v vanhat.
-viime vkl kasasin kirpputorikuorman tavaraa vien, hinnoittelen ja hoidan kokonaan yksin, kuten aina ennenkin.
-Teen perheen ruoat koska vaimoa ei ruuanlaitto kiinnosta.
-Hoidan pääsin ruokaostokset, koska osaan ptimoida hinnan, saan 50eurolla 2 kassilista ruokaa, vaimo kun käy kaupassa ei tule edes yhtä kassillista 50eurolla ja joudun menemään heti hakemaan tärkeimpiä puuttuvia ruokia.
-Vaimo joskus tykkää leipoa, mutta jättää kauhean siivon, joudun tunnin siivoamaan taikinaa matoista, jauhoja pöydiltä ja uunipellit sotkussa.
-Ostin pojalle farkkuja ja kengät, kun vaimoa ei kiinnosta lasten vaatteet, tai oikeastaan kiinnostaa mutta osaan ostaa halvemmalla ja sopivampia mitä teini haluaa, camoflakea piti nyt puseroissa olla teinipojille, vaimo ostaa toki hyvä vaatteita mutta jää pitämättä kun ei muoti natsaa.
yms..yms..yms..
Käytännössä miehelle kuuluu 80%-90% perheen töistä luonnollisesti, koska tasa-arvo ja feminismi!
Sullahan on samanlaista kun mulla oli exmiehen kanssa. En mä silti jäänyt sinne loppumattomiin raatamaan ja kitisemään, vaan päivitin miehen parempaan.
"Minua pelottaa ajatus, että eläisin suhteessa monta vuotta ja yksi päivä mies vaan täräyttäisi, että ei ole ikinä ollut onnellinen, ei ole mihinkään tyytyväinen, ei ole ikinä rakastanut ja on löytänyt uuden. Miksi sitten ylipäätään olla siinä suhteessa, viedä toisen aikaa sekä mahdollisuuden tulla aidosti rakastetuksi?
Koska on vässykkä, miksi muutenkaan.
"
-Vasinainen perusongelma on se että nuorena miehellä ei ole minkäänlaista sananvaltaa parinvalinnassa(pl. 10% miehistä, komistukset ja julkkikset), eli mien joutuu ottamaan sen kenet saa ei sitä kenet naisen haluaa.
Sitten 40-50 vuotiaana miehen osakkeet alkaa paranemaan ja saa ehkä sellaisen naisen kun haluaa.
Suomessa yleensä, kuin myös yliopistokaupungeissa, on sinkkumiehiä noin 20% enemmän kuin sinkkunaisia.
Pienillä paikkakunnilla epäsuhta on vielä tuotakin isompi.
Katso vaikka tuolta faktat:
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000000973325.html
Tavallinen mies joutuu siis tyytymään siihen naiseen joka hänet kelpuuttaa, oli nainen sitten kuinka surkea ihmisenä tahansa, ei ihme jos jossakin vaiheessa myöhemmin löytääkin paremman.
Vaihtoehdot on tavallisella miehellä karut, ottaa edes jonkun joka kelpuuttaa, tai elää 50vuotiaaksi täysin yksi ja unohtaa perheenperustamishaaveet. Usein mies valitsee ensimmäisen vaihtoehdon.
Jos naisia olisi enemmän, edes lähelle yhtä paljon kuin miehiä, tilanne tasoittuisi ja parisuhdevalintoja voitaisiin tehdä tasa-arvoisemmin ja parisuhteista tulisi tasa-arvoisempia ja kestäviä.
Suomessa kaikissa! alle 54 ikäluokissa on miehiä huomattavasti enemmän kuin naisia.!
Väistämättä sadat tuhannetmiehet jää ilman tai joutuvat tyytymään keneen tahansa, kun lesbouskin on paljon tunnettua yleisempää nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ensimmäisenä kannattaa miettiä sellaista juttua, että parisuhteissa yleensä nainen on se joka päättää erota. Ei siinä auta silloin miehen haaveilla ja kaivata takaisin jos on tullut jätetyksi.
Mies jättää perheensä vain alle neljäsosassa tapauksista. Ainakin niiden tilastojen mukaan mitä minä olen nähnyt.
Näin on mutta miksi nainen jättää miehen? Koska tämä juoksi vieraissa. Ja kun jää kiinni , menee kimppaan sen uuden naisen kanssa vaikka ei oikeastaan olisi edes halunnut. Ja kun ei halunnut niin ero tulee pian tämänkin kanssa. Tällainen kuvio on tavallinen.
Ja taaaaaaas vika on miehessä. Tiedän ihan läheltä itse muutamankin pettäjänaisen jotka elävät hyväuskousten miestensä kanssa ihan tyytyväisinä, kun pari kertaa vuodessa käydään tyttöporukalla laivalla voimaantumassa vieraan miehen alla. Ihan sikoja ne naiset ovat siinä kuin miehetkin.
Naisissa on vielä se huono puoli, että saattavat puljauttaa ne valuvikaiset pikkukääpiöt, ja mies on sitten ikuisesti kusessa. Elinkautinen. Parempi olisi, jos tulisi kuula ja tappaisi.
Jos on niin sairas/lapsellinen ettei edes tiedosta onko suhde hyvä vai huono, niin onko kyllin aikuinen mihinkään suhteeseen. Tuo on vaan sitä selittelyä, kuka on iskostanut syvälle viattomaan uhriin mallin, että parisuhteessa kuuluu olla kurjaa?