Katuuko kukaan keski-iässä perheensä jättänyt mies lähtöään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivon että mieheni muuttaisi toisaalle ja eroaisi musta. Oon liian laiska ja mukavuudenhalun tehdä eroalotetta itse,

Ollaan oltu kohta 30 v. yhdessä,lapset aikuisia ja ollaan ku veli ja sisko.

Mistä tommonen 'joku toinen naikkonen'löytys mun äijälle?

Sille voi laittaa "salaa" tilin esim. tinderiin, kirjoittaa itse jonkun hyvän profiilin ja hyvä kuva?

Ehkä joku huolii sen ja pääsee eroon siitä. Joillakin on kuulemma onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksaa sitten ihmetyttää joidenkin ylimielisyys pitkässä liitossa olemisesta ”me kyllä korjataan kaikki eikä vaihdeta kumppania kuin sukkaa”. Ettekö ymmärrä että se ei ole teidän oman erinomaisuutenne ansiota vaan kiinni hyvin monesta asiasta, riittävästä yhteensopivuudesta ja siitä että molemmat sitoutuvat?

Mä olen ollut ihminen joka ”ei koskaan eroa”. Yhteen sopimisen kanssa oli vähän niin ja näin, kommunikointi hankalaa ja seksikin melko hankalaa ja huonoa. Käytiin kahteen otteeseen pariterapiassa. Järjestin parisuhdeaikaa ja viikonloppumatkoja. Pyrin toteuttamaan miehen toiveita ja kertomaan hänelle aina positiivisia asioita hänestä. Aina vaivasi tyhjyys, seksin puute, vaikeus kokea itseä naiseksi kun ei saanut sellaista lämpöä ja rakkautta jota koko keho ja mieli kaipasi niin että sattui. Mutta minä olin sinnikäs ja minä taistelin säilyttääkseni avioliiton.

Kestin itselleni kasaantuneet vastuut kodin ja lasten hoidosta. Minä kestin. Pyysin mieheltä, en saanut, mutta kestin ja kestin ja kestin ja ajattelin että rakastan tuota miestä jonka olen valinnut.

Nelissäkymmenissä sitten kävi niin että rakastuin toiseen. Olen siitä vastuussa, annoin sen tapahtua. Eropäätös syntyi monien kuukausien piinan jälkeen. Paras päätös mitä voi olla.

Elän nyt tasavertaisessa hyvin seksuaalisessa suhteessa eikä minulta puutu mitään. Kun elän oikean ihmisen kanssa tajuan kirkkaasti miten väärä kumppani mulla avioliitossa oli.

Lapset toki menettivät ehjän ydinperheen. Se on surullista. Teemme kaikkemme että heillä olis mahdollisimman hyvä kasvaa tässäkin tilanteessa.

Ei ole mikään paremmuuden merkki että avioliitto ei hajoa. Se on paljon hyvää onnea kun on kumppani joka on itselle oikea ja pysyy sellaisena läpi elämän. Kaikille niin ei käy. Eikä siinä, että väkisin epäonnistumisen pelossa pysyy yhdessä väärän ihmisen kanssa ole todellakaan mitään ihailtavaa. Sitä puolta näiden koko elämän kestäviä liittoja ylistävien pitäisi joskus pysähtyä miettimään.

On naistyyppi, joille jo hyvin nuorena on tärkeintä elämässä saada poikaystävä ja mies ja päästä naimisiin. Nämä juuri valitsevat sen väärän kumppanin, kun tärkeintä on vain saada joku, kenen kanssa saa ne häät ja parisuhteen, kun se on elämän tavoite.

Sitten valitetaan, kun on surkeaa ja puoliso on väärä. Hups ja ihastutaan ja löydetään se oikea ja sitten puolustellaan, että minkä sille voi, kun oli väärä puoliso.

Asialle olisi voinut jotain, kun ei heti sille ensimäiselle poikaystävälle olisi alettu lapsia tekemään ja perustettu perhettä sen kanssa, vaan olisi tutustuttu rauhassa ja jo siinä vaiheessa mietitty, että onko muuta yhteistä, kuin se, että pääsee kaveriporukasta ekana naimisiin ja saa ne häät.

Vai naistyyppi. Mä olin kyllä seurustellut ennen eksäni tapaamista. Hän oli turvallinen ja älykäs ja rakastuin häneen. En ollut hänen kanssaan siksi että saisin isot häät ym vaan menimme naimisiin lopulta rakkaudesta ensin seurusteltuamme 5 vuotta ja saatuamme suhteelle varmuutta. Se ei silti tarkoita että olisin hätäillyt tai valinnut huonosti. Valitsin sen hetken ja elämäntilanteen ja kokemuksen mukaan itselleni fiksun miehen.

Yleistät aika lapsellisesti nyt asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myönnän, että olisi ollut fiksumpaa erota ensin ja sitten vasta ottaa uusi nainen, mutta en osannut.

"Kiitti mulle riitti, kiitos näistä vuosista ja soitellaan kun pitää lapsen tapaamisasiat sopia. Tossa mun uusi osoite. Kaikkea hyvää."

Onhan se kyllä aika haastavaa.

Noinkohan se menee tosielämässä?

Jos ei mene, niin johtuu siitä etteivät ihmiset sano niin. Vaan ennemmin sanovat "emmätiedä miksi petin, en osannut muutakaan". Ei se pettämisjärjestely silti siitä parempaa tee, vaikka yleisempää olisikin.

Ihan yhtä helppoa tai vaikeaa on sanoa mitä tahansa sanoja. Luulisi, että tuollaisia ystävällisiä ja ns. normaaleja sanoja olisi vielä helpompi sanoa. Jos kerta anyways meinaa lähteä, niin sen kun sanoo vaan. Moraali on kyllä harvinainen luonnonvara nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Ei se mitään meinaa. Sen kun lähtee vaan, kun ensin asiat reilusti selittää ja antaa mahdollisuuden normaaliin aikuisten keskusteluun. Jos toinen heittäytyy lapselliseksi, niin ei se mitään merkitse. Ei se toista voi pakottaa jäämäänkään. Ottaa jalat alle ja kävelee ja hoitaa lapseen liittyvät asiat kuten kuuluu. Vai mitä sä ajattelit että tuossa tilanteessa tapahtuu?

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.

Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.

Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.

Kannattaa varmaan tuoda ne yksityiskohdat keskysteluun mukaan, jos sun argumentti perustuu siihen.

Menikö se toinen x-asentoon oven eteen ja esti lähtemisen? Sitähän voi vaikka soittaa poliisit, jos toinen yrittää vapaudenriistoa. Kenenkään ei ole pakko jäädä mihinkään, jos ei rikollista ja vankilaa lasketa. Sosiaaliset koukerot voi olla monimutkaisia, mutta ei ne todellisuudessa mitään estä jos vaan on omaa tahtoa yhtään jäljellä.

t. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.

Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.

Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.

Kannattaa varmaan tuoda ne yksityiskohdat keskysteluun mukaan, jos sun argumentti perustuu siihen.

Menikö se toinen x-asentoon oven eteen ja esti lähtemisen? Sitähän voi vaikka soittaa poliisit, jos toinen yrittää vapaudenriistoa. Kenenkään ei ole pakko jäädä mihinkään, jos ei rikollista ja vankilaa lasketa. Sosiaaliset koukerot voi olla monimutkaisia, mutta ei ne todellisuudessa mitään estä jos vaan on omaa tahtoa yhtään jäljellä.

t. Eri

Eipä ole minkään valtakunnan selitysvelvollisuutta ruotia yksityiskohtia kaiken maailman haaskalinnuille, etenkin kun asiaan liittyy muitakin ihmisiä. Minulle on aivan se ja sama mitä ajattelet ratkaisustani tai olenko mielestäsi moraaliton tai mitä ikinä. Minä elän omaa elämääni, sinä et minua tunne .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhettä ei jätetä, vaan puoliso. Ärsyttää tuo sanonta ”jättää perhe”. En tunne yhtäkään miestä, joka olisi lapsensa jättänyt erottuaan eukostaan.

Minä tunnen valitettavasti montakin!

Valtaosa jättää myös lapset. Ei sinne uuteen lemmenpesään mahdu eikä sovi lapset, jos puolet ajasta mukana pyörii itkevä vauva, uhmaikäinen taapero tai murrosikäinen teini, niin kyllähän se tunnelma latistuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa tässä kun puhutaan, että mies "jättää" vaimonsa. Kyllä se nainenkin voi kyllästyä passaamaan, laittamaan ruokaa, käymään kaupassa, siivoamaan ja pesemään kalsareita oman, vaativankin työn ohessa. Joskus olisi kiva laittaa koti ihan naisellisen kauniisti kuin ennen "tyttönä". Kaikki 50-kymppisetkään eivät ole kurttuisia ja rupsahtaneita, itse olen 50 v ja ihmiset joilla on hyvä näkö ja käyneet optikolla, sanovat että kävisin kyllä ihan 30 v. Olenkin terveellä tavalla itsekäs, hoidan ja laitan rahaa myös itseeni, enemmän kyllä lapseemme, hän saa kaikki mitä en koskaan itse saanut. Ei ole epätoivoinen olo, että jos mies lähtee ja jättää, jäisin yksin, kyllä näitä aktiivisesti seuraan pyrkiviä saa melkein hätistellä kun jonnekin matkoille tms. lähtee.

Ainakin omassa suvussa olen nähnyt, että monet naiset odottaa kärsivällisesti sen miehen kuolevan, ja sitten elävät tyytyväisinä itsekseen ilman kenenkään palvelemista. Vain mummoni on ollut surullinen miehensä kuolemasta (oltiin kyllä kaikki surullisia, vaari oli 100% hyvä ihminen), kaikki muut tuntemani naiset ovat olleet tyytyväisiä miehensä kuoltua.

Pari naista on suvussani jätetty miehen lähdettyä nuoremman mukaan, ja ainakin ne naiset on olleet helpottuneita, toisella niistä on fwb nuorempi mies (joka on välillä ollut mukana meidän sukujuhlissa) ja toinen on tyytyväinen itsekseen. Ehkä monet toivookin, että se mies lähtee.

Ovat kertoneet, että niitä yrittää miehet ikävälillä 25-50v, joten en oikein tiedä tuosta onko vanhemmat naiset niin näkymättömiä miehille. Yhdenkin perässä juoksi kaksi parikymppistä aika sinnikkäästi. Taitaa milfjutut kiinnostaa monia, eikä nykyään ikäerot ole niin tabuja?

Mahtaa olla ihana elämä ja huikea parisuhde, jos odottamalla odotetaan ukon kuolemista ennenkuin voi tulla onnelliseksi. Siinä voi joskus käydä niinkin, että vaikka dementoituu itse ennen ukkonsa kuolemista ja sitten jää se ihana uusi elämä kokonaan elämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtaako moni 5kymppinen nainen elellä yksin eron jälkeen ihan siksi ettei halua uutta miestä saman katon alle. Vapaus ja oma elämä voikin olla ihanaa. Kun yhdestä pääsee eroon niin miksi ottaa uusi mies vaivoikseen ;)

Minä olen juuri tuollainen viiskymppinen nainen. Minulla on myös pari ystävää, jotka ovat samassa tilanteessa - emme ottaisi mistään hinnasta mitään äijää nurkkiimme vaivoiksi pyörimään :D Toki on niitäkin, jotka haluavat uuden kumppanin, en osaa yhtään sanoa, kumpia on enemmän.

5kymppinen nainen on käytännössä näkymätön miehille. Eiköhän teidän sinkkuus johdu siitä.

Jos sinä olisit näkymätön naisille, merkitsisi se sinun kohdallasi selkeää parannusta nykytilaan. On onni olla näkymätön sinun kaltaisesi silmissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.

Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.

Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.

Kannattaa varmaan tuoda ne yksityiskohdat keskysteluun mukaan, jos sun argumentti perustuu siihen.

Menikö se toinen x-asentoon oven eteen ja esti lähtemisen? Sitähän voi vaikka soittaa poliisit, jos toinen yrittää vapaudenriistoa. Kenenkään ei ole pakko jäädä mihinkään, jos ei rikollista ja vankilaa lasketa. Sosiaaliset koukerot voi olla monimutkaisia, mutta ei ne todellisuudessa mitään estä jos vaan on omaa tahtoa yhtään jäljellä.

t. Eri

Eipä ole minkään valtakunnan selitysvelvollisuutta ruotia yksityiskohtia kaiken maailman haaskalinnuille, etenkin kun asiaan liittyy muitakin ihmisiä. Minulle on aivan se ja sama mitä ajattelet ratkaisustani tai olenko mielestäsi moraaliton tai mitä ikinä. Minä elän omaa elämääni, sinä et minua tunne .

Kyllä kyllä, mutta älä sitten osallistu keskusteluun puolittaisilla kommenteilla ja ihmettele, kun toista puolikasta kysytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Miten tämä liittyy otsikkoon, vai muuttuuko se puoliso ilkeäksi ja saamattomaksi  maagisesti kun miehelle tulee 50 mittariin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Miten tämä liittyy otsikkoon, vai muuttuuko se puoliso ilkeäksi ja saamattomaksi  maagisesti kun miehelle tulee 50 mittariin?

Älä unohda näkymätöntä :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.

Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.

Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.

Akka vainosi ja kävi päälle sille tavalla, että piti ottaa uusi nainen turvaksi, ja sitten ero onnistui?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.

Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.

Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.

Kannattaa varmaan tuoda ne yksityiskohdat keskysteluun mukaan, jos sun argumentti perustuu siihen.

Menikö se toinen x-asentoon oven eteen ja esti lähtemisen? Sitähän voi vaikka soittaa poliisit, jos toinen yrittää vapaudenriistoa. Kenenkään ei ole pakko jäädä mihinkään, jos ei rikollista ja vankilaa lasketa. Sosiaaliset koukerot voi olla monimutkaisia, mutta ei ne todellisuudessa mitään estä jos vaan on omaa tahtoa yhtään jäljellä.

t. Eri

Eipä ole minkään valtakunnan selitysvelvollisuutta ruotia yksityiskohtia kaiken maailman haaskalinnuille, etenkin kun asiaan liittyy muitakin ihmisiä. Minulle on aivan se ja sama mitä ajattelet ratkaisustani tai olenko mielestäsi moraaliton tai mitä ikinä. Minä elän omaa elämääni, sinä et minua tunne .

Olen eri, mutta samoilla linjoilla tuon edellisen kanssa. Ei sinun tarvitse mitään selitellä, mutta jos itse käytät argumenttina tuota omaa "mahdotonta" tilannettasi, niin kyllä siihen silloin voidaan kysyä myös perusteluita. Jos et ole valmis niitä esittämään, niin koko komenttisi on keskustelussa aika turha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavaa tässä kun puhutaan, että mies "jättää" vaimonsa. Kyllä se nainenkin voi kyllästyä passaamaan, laittamaan ruokaa, käymään kaupassa, siivoamaan ja pesemään kalsareita oman, vaativankin työn ohessa. Joskus olisi kiva laittaa koti ihan naisellisen kauniisti kuin ennen "tyttönä". Kaikki 50-kymppisetkään eivät ole kurttuisia ja rupsahtaneita, itse olen 50 v ja ihmiset joilla on hyvä näkö ja käyneet optikolla, sanovat että kävisin kyllä ihan 30 v. Olenkin terveellä tavalla itsekäs, hoidan ja laitan rahaa myös itseeni, enemmän kyllä lapseemme, hän saa kaikki mitä en koskaan itse saanut. Ei ole epätoivoinen olo, että jos mies lähtee ja jättää, jäisin yksin, kyllä näitä aktiivisesti seuraan pyrkiviä saa melkein hätistellä kun jonnekin matkoille tms. lähtee.

Ainakin omassa suvussa olen nähnyt, että monet naiset odottaa kärsivällisesti sen miehen kuolevan, ja sitten elävät tyytyväisinä itsekseen ilman kenenkään palvelemista. Vain mummoni on ollut surullinen miehensä kuolemasta (oltiin kyllä kaikki surullisia, vaari oli 100% hyvä ihminen), kaikki muut tuntemani naiset ovat olleet tyytyväisiä miehensä kuoltua.

Pari naista on suvussani jätetty miehen lähdettyä nuoremman mukaan, ja ainakin ne naiset on olleet helpottuneita, toisella niistä on fwb nuorempi mies (joka on välillä ollut mukana meidän sukujuhlissa) ja toinen on tyytyväinen itsekseen. Ehkä monet toivookin, että se mies lähtee.

Ovat kertoneet, että niitä yrittää miehet ikävälillä 25-50v, joten en oikein tiedä tuosta onko vanhemmat naiset niin näkymättömiä miehille. Yhdenkin perässä juoksi kaksi parikymppistä aika sinnikkäästi. Taitaa milfjutut kiinnostaa monia, eikä nykyään ikäerot ole niin tabuja?

Mahtaa olla ihana elämä ja huikea parisuhde, jos odottamalla odotetaan ukon kuolemista ennenkuin voi tulla onnelliseksi. Siinä voi joskus käydä niinkin, että vaikka dementoituu itse ennen ukkonsa kuolemista ja sitten jää se ihana uusi elämä kokonaan elämättä.

Varsinkin vanhempien ikäluokkien naiset kokee niiden velvollisuudeksi hoitaa miehensä loppuun asti.

Sen takia niiden kuolema on vapautus, ja samoin, jos ne miehet lähtee itse.

Nuoremmilla naisilla ei tule olemaan tuollaista asennetta, joten tulevaisuudessa tulee varmaan olemaan aika paljon yksinäisiä vanhoja miehiä, joista on vaan erottu, koska sillä naisella kiinnostaa muut asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.

Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.

Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.

Akka vainosi ja kävi päälle sille tavalla, että piti ottaa uusi nainen turvaksi, ja sitten ero onnistui?

Niin siinä on täytynyt käydä, onneksi on löytynyt uusi nainen pelastamaan rassukkamiehen.

Oikeasti jos suhde on kurja, ja kaikki mahdollinen sen korjaamiseksi on tehty, pitää erota. Vaikka olisi lapsia.

Mutta pettäminen on väärä keino, se vaan pahentaa asioita ja tulehduttaa ennestään vaikean tilanteen sietämättömäksi riidaksi, kaunaksi ja tappeluksi, josta eniten kärsivät lapset. Isää joka jättää mahdottoman äidin asiallisesti ja tarpeettomasti loukkaamatta saa lasten ymmärryksen ainakin myöhemmin, ellei heti.

Isä joka pettää ja tulee heitetyksi pihalle siksi ettei omaa selkärankaa yrittää korjata suhdetta ja sitten asiallisesti erota yleensä saa vain lastensa halveksunnan, lasten on vaikea katsella kuinka äitiä satutetaan tahallisesti ja tarpeettomasti. 

Miehen joka ei uskalla ottaa eroa naisesta ennen kuin uusi on katsottu ei pitäisi lapsia lainkaan tehdä, ensin pitäisi kasvaa vastuulliseksi aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.

Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.

Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.

Kannattaa varmaan tuoda ne yksityiskohdat keskysteluun mukaan, jos sun argumentti perustuu siihen.

Menikö se toinen x-asentoon oven eteen ja esti lähtemisen? Sitähän voi vaikka soittaa poliisit, jos toinen yrittää vapaudenriistoa. Kenenkään ei ole pakko jäädä mihinkään, jos ei rikollista ja vankilaa lasketa. Sosiaaliset koukerot voi olla monimutkaisia, mutta ei ne todellisuudessa mitään estä jos vaan on omaa tahtoa yhtään jäljellä.

t. Eri

Eipä ole minkään valtakunnan selitysvelvollisuutta ruotia yksityiskohtia kaiken maailman haaskalinnuille, etenkin kun asiaan liittyy muitakin ihmisiä. Minulle on aivan se ja sama mitä ajattelet ratkaisustani tai olenko mielestäsi moraaliton tai mitä ikinä. Minä elän omaa elämääni, sinä et minua tunne .

Minä en enää yhtään ihmettele, miksi sinulla on mennyt sukset ristiin exän kanssa... Kauheasti jaksetaan paasata, mutta kun mielipiteitä pitäisi perustellakin niin vastauksena on pöyristynyt "ei kuulu sulle". Jep jep. Oikein helmi luonne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun tuttava, alle 50v mies jätti vaimonsa. Kertoi, kuinka oli alistettu avioliitossaan ja pahaolo kasaantui vuosien aikana, eikä kotona enään ollut hyvä olla. Ikinä ei käyty missään, eikä kotona käynyt vieraita, koska vaimo ei jaksanut. Ei matkusteltu, koska vaimo ei jaksanut. Ei urheiltu yhdessä, eikä tehty mitään muutakaan koskaan yhdessä, koska vaimo ei jaksanut. Vaimo oli työtön, mutta kotona kävi säännöllisesti siivooja. Mies hoiti kaikki muut työt kotona, vaikka kävi töissä. Mies lopulta väsyi. Hän otti eron. Hänen aikuiset lapsensa kannustivat isää lähtemään. Eron jälkeen mies alkoi matkustella ja löysi uuden rakkauden. Niin mies, kuin lapsetkin olivat sitä mieltä, että ero oli ollut miehelle paras ratkaisu. Ne aikuiset lapset sano, että eivät ole koskaan nähneet isäänsä niin onnellisena. Jätetystä vaimosta en tiedä mitään. Kukaan ei puhu hänestä.

Aika paljon sä pelkän tuttavan asioista tiedät. Jopa tämän aikuiset lapset on sulle tuntojaan purkaneet. Minä en ole edes välttämättä tavannut kaikkia tuttavieni puolisoita tai lapsia. Tossa tilanteessa mulle olis kyse ystävästä tai vähintään kaverista. Ei enää tuttavasta. Tuttava on henkilö, jota ei kovin hyvin tunne ja jonka kanssa yleensä ei puhuta kovin syvällisiä. 

Voihan toki olla, että koko tarina on vaan tän tuttavan omaa kertomusta. Vain hänen puolensa totuudesta. Oikeasti voi olla, että lapset ei ole ihan samaa mieltä ja tarinan faktatkin voi vähän olla hakusessa. Vaimo ei ehkä ollutkaan niin paha kuin tarina kertoo. Ihmisellä kun on taipumus haluta saada asiat näyttämään omalta kannaltaan paremmilta kuin ne onkaan. Vika on vaan toisessa, ei minussa. Se toinen oli hullu ja paha ja siksi minulla oli oikeus ja jopa velvollisuus lähteä. Minulla oli oikeus pettää, koska vain se oli tie vapauteen. Vaikka oikeassa elämässä olis ollut toinenkin vaihtoehto. Jotenkin se oma valinta vaan pitää selittää. Kun pohjimmiltaan itsekin tietää, että homman olis voinut hoitaa paremmin.

Sanopa sinä parisuhdespesialisti mikä on se "toinen vaihtoehto", jos ilkeä ja saamaton puoliso ei halua keskustella mikä on pielessä, ei halua pariterapiaan, omasta mielestään hänellä ei myöskään ole mitään ongelmaa, jolloin hän ei halua muutakaan ulkopuolista apua. Onko "toinen vaihtoehto" jäädä vain siihen huonoon suhteeseen kitkuttamaan ja voimaan pahoin hamaan hautaan?

Et ole sattunut kuulemaan avioerosta? Jos toinen ei halua terapiaan eikä muutakaan ja itse on onneton, niin silloin pistetään avioero vireille. Ja vasta tämän jälkeen aletaan katsella muita. Vaikka toinen olis miten vaikea, niin silti itse voi tehdä asiat reilusti ja rehellisesti. 

Entä jos ei olla naimisissa, mutta on lapsia ja lainaa? Jos toinen ilmoittaa, ettei hän ala eroamaan tästä mihinkään, ei meillä oo mikään vikana?

Avoliitostakin voi erota ihan ilman puolison lupaa. Yllättävää, mutta totta. Hankkii itselleen uuden asunnon ja/tai pistää yhteisomistajuuden purkuhakemuksen oikeuteen. Jos siis asutaan omistusasunnossa ja toinen ei sitä halua myydä. Ei kenenkään ole pakko elää toisen kanssa jos ei halua. Ei siihen edellenkään tarvi sekoittaa muita ihmisiä eikä pettämisiä.

Mitenkään yksityiskohtia tähän tuomatta, tuo oli mahdotonta meidän tilanteessa. Asiaan liittyi kaikenlaista mitä monilla muilla ei liity. Kun toinen ei halunnut erota millään, oli pakko tehdä omat ratkaisut.

Ajatella, elämässä voi olla tilanteita, joista sinulla ei voi olla harmainta aavistustakaan.

Kannattaa varmaan tuoda ne yksityiskohdat keskysteluun mukaan, jos sun argumentti perustuu siihen.

Menikö se toinen x-asentoon oven eteen ja esti lähtemisen? Sitähän voi vaikka soittaa poliisit, jos toinen yrittää vapaudenriistoa. Kenenkään ei ole pakko jäädä mihinkään, jos ei rikollista ja vankilaa lasketa. Sosiaaliset koukerot voi olla monimutkaisia, mutta ei ne todellisuudessa mitään estä jos vaan on omaa tahtoa yhtään jäljellä.

t. Eri

Eipä ole minkään valtakunnan selitysvelvollisuutta ruotia yksityiskohtia kaiken maailman haaskalinnuille, etenkin kun asiaan liittyy muitakin ihmisiä. Minulle on aivan se ja sama mitä ajattelet ratkaisustani tai olenko mielestäsi moraaliton tai mitä ikinä. Minä elän omaa elämääni, sinä et minua tunne .

Minä en enää yhtään ihmettele, miksi sinulla on mennyt sukset ristiin exän kanssa... Kauheasti jaksetaan paasata, mutta kun mielipiteitä pitäisi perustellakin niin vastauksena on pöyristynyt "ei kuulu sulle". Jep jep. Oikein helmi luonne.

Onko tuollainen utelias ihminen, jonka pitää saada jankata samaa asiaa maailman tappiin, kovin helmi itsekään. Ja mun exän kanssa on kaikilla sukset ristissä, jopa omilla sukulaisillaan.

Vierailija kirjoitti:

Jaksaa sitten ihmetyttää joidenkin ylimielisyys pitkässä liitossa olemisesta ”me kyllä korjataan kaikki eikä vaihdeta kumppania kuin sukkaa”. Ettekö ymmärrä että se ei ole teidän oman erinomaisuutenne ansiota vaan kiinni hyvin monesta asiasta, riittävästä yhteensopivuudesta ja siitä että molemmat sitoutuvat?

Mä olen ollut ihminen joka ”ei koskaan eroa”. Yhteen sopimisen kanssa oli vähän niin ja näin, kommunikointi hankalaa ja seksikin melko hankalaa ja huonoa. Käytiin kahteen otteeseen pariterapiassa. Järjestin parisuhdeaikaa ja viikonloppumatkoja. Pyrin toteuttamaan miehen toiveita ja kertomaan hänelle aina positiivisia asioita hänestä. Aina vaivasi tyhjyys, seksin puute, vaikeus kokea itseä naiseksi kun ei saanut sellaista lämpöä ja rakkautta jota koko keho ja mieli kaipasi niin että sattui. Mutta minä olin sinnikäs ja minä taistelin säilyttääkseni avioliiton.

Kestin itselleni kasaantuneet vastuut kodin ja lasten hoidosta. Minä kestin. Pyysin mieheltä, en saanut, mutta kestin ja kestin ja kestin ja ajattelin että rakastan tuota miestä jonka olen valinnut.

Nelissäkymmenissä sitten kävi niin että rakastuin toiseen. Olen siitä vastuussa, annoin sen tapahtua. Eropäätös syntyi monien kuukausien piinan jälkeen. Paras päätös mitä voi olla.

Elän nyt tasavertaisessa hyvin seksuaalisessa suhteessa eikä minulta puutu mitään. Kun elän oikean ihmisen kanssa tajuan kirkkaasti miten väärä kumppani mulla avioliitossa oli.

Lapset toki menettivät ehjän ydinperheen. Se on surullista. Teemme kaikkemme että heillä olis mahdollisimman hyvä kasvaa tässäkin tilanteessa.

Ei ole mikään paremmuuden merkki että avioliitto ei hajoa. Se on paljon hyvää onnea kun on kumppani joka on itselle oikea ja pysyy sellaisena läpi elämän. Kaikille niin ei käy. Eikä siinä, että väkisin epäonnistumisen pelossa pysyy yhdessä väärän ihmisen kanssa ole todellakaan mitään ihailtavaa. Sitä puolta näiden koko elämän kestäviä liittoja ylistävien pitäisi joskus pysähtyä miettimään.

Mutta eikös jokainen ole sen kumppaninsa ihan itse valinnut? Ei se mistään summamutikassa ole tipahtanut niin että jollekkin sattuu hyvä ja sopiva ja jollekkin ei. Toki siitä olen samaa mieltä ettei yksipuoleisessa huonossa suhteessa kannata roikkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaksaa sitten ihmetyttää joidenkin ylimielisyys pitkässä liitossa olemisesta ”me kyllä korjataan kaikki eikä vaihdeta kumppania kuin sukkaa”. Ettekö ymmärrä että se ei ole teidän oman erinomaisuutenne ansiota vaan kiinni hyvin monesta asiasta, riittävästä yhteensopivuudesta ja siitä että molemmat sitoutuvat?

Mä olen ollut ihminen joka ”ei koskaan eroa”. Yhteen sopimisen kanssa oli vähän niin ja näin, kommunikointi hankalaa ja seksikin melko hankalaa ja huonoa. Käytiin kahteen otteeseen pariterapiassa. Järjestin parisuhdeaikaa ja viikonloppumatkoja. Pyrin toteuttamaan miehen toiveita ja kertomaan hänelle aina positiivisia asioita hänestä. Aina vaivasi tyhjyys, seksin puute, vaikeus kokea itseä naiseksi kun ei saanut sellaista lämpöä ja rakkautta jota koko keho ja mieli kaipasi niin että sattui. Mutta minä olin sinnikäs ja minä taistelin säilyttääkseni avioliiton.

Kestin itselleni kasaantuneet vastuut kodin ja lasten hoidosta. Minä kestin. Pyysin mieheltä, en saanut, mutta kestin ja kestin ja kestin ja ajattelin että rakastan tuota miestä jonka olen valinnut.

Nelissäkymmenissä sitten kävi niin että rakastuin toiseen. Olen siitä vastuussa, annoin sen tapahtua. Eropäätös syntyi monien kuukausien piinan jälkeen. Paras päätös mitä voi olla.

Elän nyt tasavertaisessa hyvin seksuaalisessa suhteessa eikä minulta puutu mitään. Kun elän oikean ihmisen kanssa tajuan kirkkaasti miten väärä kumppani mulla avioliitossa oli.

Lapset toki menettivät ehjän ydinperheen. Se on surullista. Teemme kaikkemme että heillä olis mahdollisimman hyvä kasvaa tässäkin tilanteessa.

Ei ole mikään paremmuuden merkki että avioliitto ei hajoa. Se on paljon hyvää onnea kun on kumppani joka on itselle oikea ja pysyy sellaisena läpi elämän. Kaikille niin ei käy. Eikä siinä, että väkisin epäonnistumisen pelossa pysyy yhdessä väärän ihmisen kanssa ole todellakaan mitään ihailtavaa. Sitä puolta näiden koko elämän kestäviä liittoja ylistävien pitäisi joskus pysähtyä miettimään.

Mutta eikös jokainen ole sen kumppaninsa ihan itse valinnut? Ei se mistään summamutikassa ole tipahtanut niin että jollekkin sattuu hyvä ja sopiva ja jollekkin ei. Toki siitä olen samaa mieltä ettei yksipuoleisessa huonossa suhteessa kannata roikkua.

Elämä muuttaa ihmistä niin kovin. Minun eksäni oli minulle sopiva ja ihana ja rakastin häntä silloisen elämänkokemukseni ja tilanteeni aikana. Kahdessakymmenessä vuodessa tapahtui kehittymistä, kasvamista, paljon asioita. Ihmissuhteissa käy joskus niin. Se lapsuuden Maija jonka kanssa oli kuin paita ja peppu ei välttämättä löydy enää yhteistä säveltä viiskymppisenä. Ja sitten kun on jotenkin kauhean vaikeaa yhdessä niin miksi väkisin pitäis olla kun kaikki kortit on katsottu ja yritetty kaikki ja vieläkin enemmän.