Katuuko kukaan keski-iässä perheensä jättänyt mies lähtöään?

Tämä ketju tuoksahtaa vahvasti jätettyjen akkojen katkeruudelta.

Itse olen eronnut myös, mutta taistellut aina katkeroitumista vastaan ja tätä ketjua lukiessani olen siitä äärettömän onnellinen.

On täällä tosin muutama ihan fiksu ja analyyttinenkin kommentti sekä jokunen hieno tarina elävästä elämästä kuinka kuolleeseen liittoon ei ole pakko jäädä ja rakkaus voi yllättää missä iässä tahansa.

Terkuin onnellinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän 5kymppisen ukon joka otti 2kymppisen tytön.

Oho tuli vauva. Oho tuli toinenkin vauva. Samaa paskaa vähän nuoremmassa paketissa.

Miten niin samaa? Nuori nainen ehkä palautuu paremmin synnytyksistä, pitää itsestään huolta koska jaksaa paremmin jo ikänsä puolesta. Luonteeltaankin voi olla mukavampi ja vauva-arki sitä myöten leppoisampaa.

(Tämän kommentin kirjoitti keski-ikäinen nainen, jos se jotain kiinnostaa)

Mietitköhän nyt loppuun asti. Se ensimmäinen on ihan yhtä lailla voinut tehdä ne lapset nuorena ja todennäköisesti onkin eli sama tilanne.

Se miten kukakin itseään hoitaa ei ole ikäkysymys toiset vaan pitää itsestään parempaa huolta mutta tärkein tekijä on kuitenkin ne geenit ilman hyviä geenejä on vaikeaa ellei mahdotonta säilyä hyvännäköisenä pitkään.

Ja se luonnettaan ei ole iästä kiinni vaan persoonasta. Usein mies vaan hullaantuu kun nuorempi nainen osoittaa kiinnostusta ei siis välttämättä edes rakastu vaan haluaa vaan vaihtelua elää uudestaan nuoruuttaan näinhän siinä usein käy.

Se ensimmäinen on voinut olla se elämän rakkaus johon on ollut suuret tunteet mutta elämän arki tullut puolisoiden väliin. Sitten se nuorempi astuu kuvioihin. Miehet voivat täysin helposti pettää ilman tunteita vaikka rakastavat omaa eukkoansa niin tekevät sen silti. Tätä on naisten vaikea tajuta. Miehet lokeroivat asioita ja perhe + puoliso on yhdessä lokerossa ja hauskanpito toisessa. Eikä mies välttämättä näe niissä mitään väärää.

Kun se oma puoliso kyllästyy pettämiseen ja lähtee lapset mukana voi ollakin todella kova paikka ja viimeistään sitten kun se arki tämän uuden kanssa tuo tietoisuuden siitä ettei tämä nyt ollutkaan mitään sen kummoisempaa sen entisen rinnalla. Sitten iskee paniikki ja mahdollinen alkoholismi, työnarkomania mikä se sitten kenelläkin on kun yrittää unohtaa töppäilynsä ja syyllisyyden sekä ikävän. Tämä on aika pitkälti totuus näissä pettämisjutuissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhettä ei jätetä, vaan puoliso. Ärsyttää tuo sanonta ”jättää perhe”. En tunne yhtäkään miestä, joka olisi lapsensa jättänyt erottuaan eukostaan.

Minä tunnen useamman. Toki niitäkin jotka pitävät yhteyttä lapsiinsa ja huolehtivat heistä hyvin. Että kyllä vaan perhekin, lapsineen, voidaan jättää.

Joo, varmasti on vähemmistö heitäkin, jotka eroavat samalla lapsistaan. Mutta täytyy muistaa, että suurin osa ei niin tee joten on typerää puolisosta eroamisen yhteydessä puhua perheensä jättämisestä. Eiköhän eron jälkeen miehellä ole edelleen perhe eli hän ja lapset.

Typerää on alkaa horisemaan omiaan kun aloitus koskee nimenomaan perheensä jättäneiden mahdollista katumusta eikä puolisostaan eronneiden.

Vierailija kirjoitti:

Tuskinpa kovin moni katuu mitään muuta kuin sitä, ettei saa olla lastensa kanssa joka päivä. Tuo nyt on vaan jätettyjen tapa kohentaa itsetuntoaan ajattelemalla, että kyllä se mies vielä katuu.

Kyllä mä tiedän monta katujaa, niin miehissä kuin naisissakin. Yhteistä näille on se, että on hullaannuttu täysin jostain toisesta ihmisestä, yleensä jonkun henk. koht. kriisin yhteydessä. Eli on vaikka neljänkympin kriisi--> ei käsittele sitä--> ihastuu, ja kuvittelee, että heittämällä vanhan elämän romukoppaan ne omatkin ongelmat siitä ratkeaisi. Eipä ratkea.

Yksi työkaveri on sanonut suoraan, että katuu että jätti ekan vaimonsa, että vaihtamalla ei ainakaan parantunut, ja eroaisi tästä uudesta, jos vaan kehtaisi. Mutta kun molemmille pyöräytti useamman lapsenkin, niin ei pysty sitä arjen pyöritystä ajattelemaankaan jos eroaisi.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän 5kymppisen ukon joka otti 2kymppisen tytön.

Oho tuli vauva. Oho tuli toinenkin vauva. Samaa paskaa vähän nuoremmassa paketissa.

Miten niin samaa? Nuori nainen ehkä palautuu paremmin synnytyksistä, pitää itsestään huolta koska jaksaa paremmin jo ikänsä puolesta. Luonteeltaankin voi olla mukavampi ja vauva-arki sitä myöten leppoisampaa.

(Tämän kommentin kirjoitti keski-ikäinen nainen, jos se jotain kiinnostaa)

😂

Ime jonne.

Jo on lapsellista porukkaa täällä. Olen todellakin 38-vuotias, eronnut nainen. Minua ei ihmetytä se, että mieheni vaihtoi nuorempaan. Harmittaa kylläkin. Emme tuoneet toisissamme parhaita puolia esiin stressinalaisina.

No jo on, arvon ex-rouva 38v keski-ikäinen. Pitäisköhän sun mennä tekemään läksys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen perheensä hylkääjä katuu. Olen saattohoitaja.

Haluan kyseenalaistaa tämän ajattelun, jossa se kuolinvuoteen ajatus olisi ns. lopullinen totuus. Silloin ihminen ei ole hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, luultavasti lääkityksellä, persoona on voinut muuttua jne. Miksi kuolinvuoteen mielipide olisi jotenkin painavampi kuin nelikymppisenä, täysissä tai lähes täysissä voimissa tehty ja toteutettu päätös?

Herättipäs tämä tykkäysten perusteella ristiriitaisia tunteita. Voiko se johtua osan kohdalla vaikuttavasta kristillisperusteisesta ajattelusta, jossa kuoleman jälkeen tulee tuomio, ja siihen mielletään se tilinteon hetki? Itse ateistina näen, että elämä on silloin kun se tapahtuu ja mahdollinen kuolinvuode (ellei menehdy äkillisesti) vain yksi pieni osa sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi se katumus jossain vaiheessa sitten iskeä, kun ukko alkaa käydä kahdeksaakymppiä ja uusi nainen on viriilissä neljänkympin iässä. Ukko alkais tarvita hellää ja rakastavaa naisen kättä joka muistuttelee, huoltaa, auttaa ja tukee, sietää valitukset ja ukon ikääntymisen muut ikävät merkit. Ja nainen alkaa löytää itsensä ja päättää hakea uudelle itselleen kaverin joka ei koko ajan vitise ja ole mitään jaksamaton haiseva vitjapalli.

Näitä kuulee nykyään. Nainen muuttuu monesti 50vuotiaana perinpohjaisesti ja alkaa inhota hyvät vuotensa varastanutta vanhusta.

Kaikkeahan sitä kuulee jos oikein jaksaa kuunnella niitä markkinoita ja aina tyytymättömiä katkeria narisijoita. Kyllä, kaikkea saa kuulla, ikinä ei ole hyvin. Se on sellainen tietty ihmistyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän 5kymppisen ukon joka otti 2kymppisen tytön.

Oho tuli vauva. Oho tuli toinenkin vauva. Samaa paskaa vähän nuoremmassa paketissa.

Miten niin samaa? Nuori nainen ehkä palautuu paremmin synnytyksistä, pitää itsestään huolta koska jaksaa paremmin jo ikänsä puolesta. Luonteeltaankin voi olla mukavampi ja vauva-arki sitä myöten leppoisampaa.

(Tämän kommentin kirjoitti keski-ikäinen nainen, jos se jotain kiinnostaa)

Mietitköhän nyt loppuun asti. Se ensimmäinen on ihan yhtä lailla voinut tehdä ne lapset nuorena ja todennäköisesti onkin eli sama tilanne.

Se miten kukakin itseään hoitaa ei ole ikäkysymys toiset vaan pitää itsestään parempaa huolta mutta tärkein tekijä on kuitenkin ne geenit ilman hyviä geenejä on vaikeaa ellei mahdotonta säilyä hyvännäköisenä pitkään.

Ja se luonnettaan ei ole iästä kiinni vaan persoonasta. Usein mies vaan hullaantuu kun nuorempi nainen osoittaa kiinnostusta ei siis välttämättä edes rakastu vaan haluaa vaan vaihtelua elää uudestaan nuoruuttaan näinhän siinä usein käy.

Se ensimmäinen on voinut olla se elämän rakkaus johon on ollut suuret tunteet mutta elämän arki tullut puolisoiden väliin. Sitten se nuorempi astuu kuvioihin. Miehet voivat täysin helposti pettää ilman tunteita vaikka rakastavat omaa eukkoansa niin tekevät sen silti. Tätä on naisten vaikea tajuta. Miehet lokeroivat asioita ja perhe + puoliso on yhdessä lokerossa ja hauskanpito toisessa. Eikä mies välttämättä näe niissä mitään väärää.

Kun se oma puoliso kyllästyy pettämiseen ja lähtee lapset mukana voi ollakin todella kova paikka ja viimeistään sitten kun se arki tämän uuden kanssa tuo tietoisuuden siitä ettei tämä nyt ollutkaan mitään sen kummoisempaa sen entisen rinnalla. Sitten iskee paniikki ja mahdollinen alkoholismi, työnarkomania mikä se sitten kenelläkin on kun yrittää unohtaa töppäilynsä ja syyllisyyden sekä ikävän. Tämä on aika pitkälti totuus näissä pettämisjutuissa.

Voi herranisä sentään mitä paskaa. Uskotko itsekään tuohon. Ei jumalauta mitä kaikkea täällä palstalla saakaan lueskella 😁

Uskon että miehet katuu toisin kuin naiset.

Mies tajuaa lähdettyään ettei puhtaat vaatteet, siisti koti ja hyvä ruoka olekaan keijujen tekosia. Kun kaikki pitää tehdä itse, tupladuuni entiseen verrattuna.

Voi siinä tulla exää ikävä. Mieheni naureskelee näille kavereilleen 50+ ukoille jotka kusettavat koiraa 03 aamuyöllä ja avautuvat kyynelehtien facessa:)

Suomalaiset naiset tuntuvat olevan ihan paniikissa kun miehet ostavat seksiä, jättävät keski-iässä ja syntyvyys laskee. Olisikohan sillä naisella mitään osuutta asiaan? Tätä palstaa kun lukee niin ei ihme että mammat valittaa. Kuka ihme näin lapsellisia naisia jaksaisi katsoa? Naisten henkinen taso on romahtanut parinkymmenen vuoden aikana pelottavasti. Some ja minä minä on kaiken ydin. Materialismi ja yksinkertaisuus valtaa alaa kaikkialla. Säälittävää.

Varmasti monet katuvat.

Oma isäni jätti äidin aikanaan ja kuulin kiertoteiden kautta, että oli puhunut tehneensä elämänsä suurimman virheen. Tämä siis monia vuosia myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.

Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.

Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.

En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.

Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.

Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä

Aivan huippu! Tuollaista selkärankaa ei suomalaisista miehistä tahdo löytyä!

Oon mä nähny niin monta onnetonta ukkoa vaimon sätkynukkena liitoissaan. Saunan lauteilla monet kerrat puhuttu, että mitä tekis, ku voittas lotosta. Jokainen sanoo nauraen, eträ jättäs ihan ekana akkansa. Ja mitä niistä akoista puhutaan, niin kaikki me pitkässä liitossa olleet valitetaan. Kuka mistäkin. Mutta ei voi lähtee, ku ei saa nähä sitte lapsia ja elarit aiotaan taistella pilviin ja itsarilla uhkaillaan. Ja paras, se että teen sun elämäatä helvettiä!

Vierailija kirjoitti:

Oon mä nähny niin monta onnetonta ukkoa vaimon sätkynukkena liitoissaan. Saunan lauteilla monet kerrat puhuttu, että mitä tekis, ku voittas lotosta. Jokainen sanoo nauraen, eträ jättäs ihan ekana akkansa. Ja mitä niistä akoista puhutaan, niin kaikki me pitkässä liitossa olleet valitetaan. Kuka mistäkin. Mutta ei voi lähtee, ku ei saa nähä sitte lapsia ja elarit aiotaan taistella pilviin ja itsarilla uhkaillaan. Ja paras, se että teen sun elämäatä helvettiä!

Joo, ihan jokainen saunan lauteilla. Sovitaanko että osallistut aikuisten keskusteluihin sitten kun olet ensimmäisen kerran saanut.

Vierailija kirjoitti:

Oon mä nähny niin monta onnetonta ukkoa vaimon sätkynukkena liitoissaan. Saunan lauteilla monet kerrat puhuttu, että mitä tekis, ku voittas lotosta. Jokainen sanoo nauraen, eträ jättäs ihan ekana akkansa. Ja mitä niistä akoista puhutaan, niin kaikki me pitkässä liitossa olleet valitetaan. Kuka mistäkin. Mutta ei voi lähtee, ku ei saa nähä sitte lapsia ja elarit aiotaan taistella pilviin ja itsarilla uhkaillaan. Ja paras, se että teen sun elämäatä helvettiä!

Sama. Tätä kuulee todella paljon, että en todellakaan olisi ollut enää aikoihin naimisissa jollei lapsia olisi.

Tottakai se in kauheaa jättää perheensä, mutta joskus vaan tulee nalkutukselle se raja, että sitä ei vaan jaksa enää kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Oon mä nähny niin monta onnetonta ukkoa vaimon sätkynukkena liitoissaan. Saunan lauteilla monet kerrat puhuttu, että mitä tekis, ku voittas lotosta. Jokainen sanoo nauraen, eträ jättäs ihan ekana akkansa. Ja mitä niistä akoista puhutaan, niin kaikki me pitkässä liitossa olleet valitetaan. Kuka mistäkin. Mutta ei voi lähtee, ku ei saa nähä sitte lapsia ja elarit aiotaan taistella pilviin ja itsarilla uhkaillaan. Ja paras, se että teen sun elämäatä helvettiä!

Todellakin, jokaisessa epäterveessä liitossa se on juuri nainen, joka uhkailee ja kiristää. Pyhät luomakunnan kruunut eivät tietenkään ikinä alentuisi sellaiseen. Jeesuksina vain teuraaksi menevät. 

No niin. Sitten olisi selitysten aika ;) Kertokaapa, miten mies voi olla perheen pää, kun mies lähtee todennäköisemmin. Eipä ole juuri ilmiötä jossa naiset jättäisivät perhettään tai perustaisivat sivuperheitä. Naisilla ei myöskään ole mitään "toisia miehiä", toinen nainen sen sijaan on ihan kulttuurinen käsite. No, miksi otatte aviomiestenne sukunimiä, kun näette että miehillänne on ihan muut jutut mielessä? Oikeasti aika noloa kaikille naisille, millaisia alistuvia roikkujia olette. Ei mitään itsekunnioitusta. Tiedätte että miehet ajattelevat enemmän muita naisia tutkitusti, he eivät todellakaan vaihda nimiään patjan takia, eikä miehiltä näy mitään vastaavaa sitoutumista. Miten te kehtaatte antaa miehille suvunjatko-oikeuden sukunimien kautta edelleen? Ettekö voi antaa OMAN isänne nimeä lapselle? Mieheltähän sekin on, teidän mukaanne.

Mikä teitä vaivaa kun vain leppoisasti taivastelette, kun miehet vetävät teitä kuin pässiä narussa? Miehet huorittelevat naisia ihan jo siitä että naiset tekevät vapaita valintoja. Miehet eivät koskaan ole tehneet mitään perheen eteen, naisilta he kyllä vaativat kaikkea. Noloa kantaa aviomiehen suvun nimeä ja antaa pornonkatselijan määrittää elämää noin paljon. Herätys.

Mä olen jutellut ihan hirveän paljon eronneiden ihmisten kanssa, enkä ikinä, koskaan, ole tavannut ihmistä, joka olisi haikaillut takaisin ex-puolison luokse. En miestä enkä naista.

Jättäjällä on aina ollut syy jättää. Ei kukaan lähde uuden matkaan, ellei vanhassa suhteessa ole ongelmia ja liikaa pettymyksiä. Ei kukaan eroa hetken mielijohteesta, vaikka tällaista joskus kuulee väitettävän. Päinvastoin mun mielestä paskoissakin liitoissa sinnitellään usein ihan helvetin kauan.

Usein ne asiat on hautuneet mielessä jo vuosia, vain odottaakseen sitä "tää oli tässä" -hetkeä. Tai uutta rakkautta, joka tulee kohdalle juuri sopivasti. Kuiva nuotio syttyy roihuun nopeasti... eli ei se ero silmiä räpäyttämällä tapahdu, vaikka ulkopuolisille saattaakin näyttää siltä.

Se jätettykin shokista toivuttuaan kyllä varmasti tajuaa, että suhteessa oli ongelmia ja että ero tapahtui syystä. Jätetty voi olla katkera siitä, miten ero hoidettiin jne. mutta itse eroamisen tarpeesta ollaan yleensä samaa mieltä. En todellakaan tunne yhtäkään naista, joka haluaisi ottaa jonkun vuosien takaisen, jättävän exänsä takaisin! Miksi ihmeessä haluaisi!

Kyllä ihmiset menevät elämässään eteenpäin, löytävät uusia rakkauksia ja voihan se olla, että nekään suhteet eivät toimi. Mutta ei huonoon suhteeseen pidä jäädäkään! Yleisin katumuksen syy, josta minä olen kuullut, on se, että ei tajuttu erota jo aiemmin. Moni hakkaa päätään seinään ihan tarhaan vuosikausia, kunnes tajuaa, että asiat eivät ole menossa parempaan suuntaan.

Asiat eivät muutu toivomalla, vaan toimimalla.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.

Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.

Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.

En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.

Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.

Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä

Vakavalle asialle ei pitäisi nauraa, mutta tämä on niin hyvin kirjoitettu, ettei muuta voi. Onnea sinulle. Tässä tarinassa kiteytyy myös se tosiasia, että parisuhde ei ole aina mikään onnela. Ihmiset valitsevat väärin ja muuttuvat vuosien varrella. Parisuhde tulee monesti tiensä päähän, eikä ole mitään syytä yrittää sitä väkisin tekohengittää ja pitää elossa. Täällä vaan naiset toisiaan tukien haluavat pitää kynsin ja hampain kiinni saaliistaan. Mies joka lähtee on sika ja tuhoon tuomittu. Ei se niin mene. Jokainen elämä on ainutkertainen ja jokaisen tulee tehdä siitä niin hyvä kuin kykenee. Kenenkään ei pidä tyytyä huonoon suhteeseen, vain siksi että tanttojen mielestä se on miehen velvollisuus.