Lue keskustelun säännöt.
Katuuko kukaan keski-iässä perheensä jättänyt mies lähtöään?
31.10.2018 |
Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.
Kommentit (430)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi se katumus jossain vaiheessa sitten iskeä, kun ukko alkaa käydä kahdeksaakymppiä ja uusi nainen on viriilissä neljänkympin iässä. Ukko alkais tarvita hellää ja rakastavaa naisen kättä joka muistuttelee, huoltaa, auttaa ja tukee, sietää valitukset ja ukon ikääntymisen muut ikävät merkit. Ja nainen alkaa löytää itsensä ja päättää hakea uudelle itselleen kaverin joka ei koko ajan vitise ja ole mitään jaksamaton haiseva vitjapalli.
Haiseva vitjapalli... :D:DDD Kamalaa miten naurattaa, anteeksi.... XD
Vitjapalli ja velhonviitta vaan yhdessä sovittelee haisevia värkkejään yhteen. Molemmat sanat olen oppinut tältä palstalta. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noista isoista ikäeroista aina maristaan - katsotaan sitten 10-15 vuoden päästä. Ensinnäkin, myös samanikäisten liitot päättyvät eroon, useinkin alle kymmenen vuoden. Toisekseen paljon parempi 5-10 vuotta hyvää suhdetta kuin ei suhdetta ollenkaan tai huonossa liitossa. Ei ihmiselle loppujen lopuksi kovin montaa kertaa aitoa rakkautta tarjota. Sellaiseen kannattaa tarttua kun kohdalle osuu.
Nykyisin monet varmaan ymmärtävät ja hyväksyvät sen, ettei liitto välttämättä ole elinikäinen. Jos näin on ja se on ollut molempia osapuolia tyydyttävä, niin hienoa ja onnittelut! Mutta ei liitto välttämättä ole epäonnistunut, turha tai kauhea jos se on eri syistä päättynyt eroon. Turha katkeroitua, hyviä muistoja kannattaa vaalia. Eräs julkkispariskunta jossa ikäero on todella suuri, niin mies on todennut siihen tyyliin, että aikanaan hän lähtee, lapsia ei hankita mutta nyt nautitaan tästä.
Tolkun mies kirjoitti:
Mun siskoni appiukko oli lähellä viittä kymppiä kun vaihtoi ikäisensä vaimon 18-vuotiaaseen. Ja hyvin menee sikäli kun tiedän; on uudet lapset ja tilava omistusasunto, jonka sai erossa. Tämä jätetty appiakka sensijaan on katkera, yksinäinen harppu jonka rasittavia juttuja pitää kuunnella hammasta purren.
:D :D
Niin varmaan :D :D Märissä päiväunissasi ehkä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämä keski-iän kriisissä nuoremman naisen mukaan lähteminen ei ole ihan niin yleistä, mitä ketjun perusteella voisi päätellä. Itse en tiedä ainuttakaan tapausta ja tunnen/tiedän sentään hyvin paljon pariskuntia ja perheitä.
Niin olen itsekin oman ystäväpiirin ainokainen, mutta toki meitä on. Ja useinhan ihmiset viettävät aikaa samankaltaisissa elämäntilanteissa elävien ihmisten kanssa? Itse rakastuin aikanaan itseäni 30 v vanhempaan perheelliseen mieheen, hän erosi, väitti etten syy ollut minä ja huumassa nuorena sen uskoin, mutta nyt vanhempana olen tajunnut asiat selkeämmin. Menimme naimisiin ja saimme 2 lasta. Sain aikanaan ja oikeastaan läpi elämäni kuulla ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä tilanteestamme, on ollut erittäin haastavaa vakuutella ihmisille, että rakkaudesta tässä ollaan. Mieheni kuoli 2 vuotta sitten, kaipaan häntä päivittäin, rakkautemme oli syvää ja koen että hän oli toinen puolikkaani. Meillä oli ihmeellinen syvä yhteisymmärrys asioista alusta asti. Olen kuitenkin tyytyväinen, että saimme viettää melko pitkän yhteisen elämän ja lapset kasvoivat aikuisuuteen ennen isän kuolemaa. Kaikki on nyt hyvin ja kaipauksesta huolimatta olen todella onnellinen elämääni, olen elänyt hyvää elämää, hyvän ihmisen kanssa. Voisin kuvitella ettei mieheni katunut eroaan, olimme läpi elämän onnellisia..mutta tiedähän minä en mitä hän sanoisi jos täällä olisi.
Olipa kaunis tarina. Nykyisellään parisuhteesta ja perheenperustamisesta on tullut sellainen rakkaudeton suoritus ja näyttö, että tämä kosketti.
A: Lapsien tekoa nuoruuden pöljyyksissään ja "rakkaudesta" mitään tietämättömänä.
B: Sitä ettei lähtenyt jo aiemmin.
En ymmärrä et joku voi kaduta että on omat lapset tehnyt!!! Eihän niitä sun olemassa olevia lapsia olisi. Aika krisii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noista isoista ikäeroista aina maristaan - katsotaan sitten 10-15 vuoden päästä. Ensinnäkin, myös samanikäisten liitot päättyvät eroon, useinkin alle kymmenen vuoden. Toisekseen paljon parempi 5-10 vuotta hyvää suhdetta kuin ei suhdetta ollenkaan tai huonossa liitossa. Ei ihmiselle loppujen lopuksi kovin montaa kertaa aitoa rakkautta tarjota. Sellaiseen kannattaa tarttua kun kohdalle osuu.
Nykyisin monet varmaan ymmärtävät ja hyväksyvät sen, ettei liitto välttämättä ole elinikäinen. Jos näin on ja se on ollut molempia osapuolia tyydyttävä, niin hienoa ja onnittelut! Mutta ei liitto välttämättä ole epäonnistunut, turha tai kauhea jos se on eri syistä päättynyt eroon. Turha katkeroitua, hyviä muistoja kannattaa vaalia. Eräs julkkispariskunta jossa ikäero on todella suuri, niin mies on todennut siihen tyyliin, että aikanaan hän lähtee, lapsia ei hankita mutta nyt nautitaan tästä.
Todella samaa mieltä tuosta, että aitoja rakkauksia ei ehkä kohdalle satu kovin montaa, joten niihin pitää tarttua. Tarkoitti se sitten edellisen suhteen päättymistä. Ja huom, puhun nyt aidosta tunteesta, en mistään kukasta kukkaan liitelystä ja hetken hurmasta.
Ei täällä saa mitään palkintoja siitä, kuka kärsii ja kiillottaa sädekehäänsä hammasta purren koviten.
En ole lukenut ketjua, mutta en usko etta monikaan katuu. Meilla mies lahti koska avioliitto oli kuollut vuosia aiemmin. Minusta ei ollut lahtijaksi joten kituuteltiin ja salaa toivoin, etta mies loytaisi uuden. Onneksi sitten loppujen lopuksi loysikin ja se sai rattaat pyorimaan. On nyt (uskoisin) onnellisesti naimisissa hiukkasen nuoremman naisen kanssa (ei mennyt overiksi ja ottanut 20 vuotta nuorempaa). Ainoa mita voi vahan harmitella on, etta lapset ei halua menna heille kuin ihan paivan silloin toisen talloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On noita katuvia ihmisiä pubien nurkat täynnä. Hetken huumassa on lähdetty "rakkauden" perään, joka ei sitten kestänytkään. Sitten vasta on tajunnut, mitä menetti - miten hyvää se elämä perheen kanssa oli.
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Ex-vaimosi on onnellinen, kun pääsi eroon.
Varmasti löytää paremman. Petturimiestä alemmas ei pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että mieheni katuu. Exänsä on edelleen niin hirveä akka, että littovoitto taisi olla miehelle kun hänestä vihdoin pääsi. Lapsiaan kaipaa. Mun ex ei varmaan kadu myöskään, ei oltu onnellisia, nykyään ollaan. Ja kukaan ei jättänyt perhettään. Minä ja ex EROSIMME. Samoin mieheni ja hänen ex. Vaikka hänen exänsä jaksaa kyllä syyttää muita kaikesta, myös varmaan perheen jättämisestä, kun on valinnut uhriutumisen tien
Kyllä se on perheen jättämistä, jos ei enää yhteistä perhettä halua. Sen voi kuorrutella ihan miten itse haluaa, mutta se joka eroaa omasta tahdostaan, rikkoo sen lasten perheen, jossa lapsilla on isä ja äiti, ja lapset, eli perhe.
Perhe-elämä lakkautetaan erossa. Lapsensa sitten jättää joku, ja toivottavasti yhä harvempi nykyään, mutta perhe siinä silti jätetään.
Kyllä monelle lapselle on etu, että huonosti toimiva liitto päätetään. Lapset vaistoavat huonon ilmapiirin ja rakkaudettomuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Ex-vaimosi on onnellinen, kun pääsi eroon.
Varmasti löytää paremman. Petturimiestä alemmas ei pääse.
No eipä ole löytänyt eikä välttämättä ihan heti sillä luonteella löydä, kun ei missään käy eikä tykkää ihmisistä. Lisäksi on edelleen liiankin kiinnostunut minun asioistani, heikolla hetkellä lähettelee nyyhkyviestejä joihin ei tule mieleenkään vastata.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perheensä hylkääjä katuu. Olen saattohoitaja.
Haluan kyseenalaistaa tämän ajattelun, jossa se kuolinvuoteen ajatus olisi ns. lopullinen totuus. Silloin ihminen ei ole hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, luultavasti lääkityksellä, persoona on voinut muuttua jne. Miksi kuolinvuoteen mielipide olisi jotenkin painavampi kuin nelikymppisenä, täysissä tai lähes täysissä voimissa tehty ja toteutettu päätös?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Ex-vaimosi on onnellinen, kun pääsi eroon.
Varmasti löytää paremman. Petturimiestä alemmas ei pääse.
No jos jatkuvasti kytätään ja epäillään turhasta, uskollista ihmistä, niin kyllä minullekin tulisi lopulta mieleen että antaa sitten palaa, kun koko ajan joutuu skitsomustasukkaisuuden kohteeksi turhaa.
Elämän haaskaamista elää tuollaisessa liitossa joka on nähtävästi mennyt vuosi vuodelta vain huonommaksi. Mitali tuolle miehelle olisi kuulunut.
N 39
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Ex-vaimosi on onnellinen, kun pääsi eroon.
Varmasti löytää paremman. Petturimiestä alemmas ei pääse.No eipä ole löytänyt eikä välttämättä ihan heti sillä luonteella löydä, kun ei missään käy eikä tykkää ihmisistä. Lisäksi on edelleen liiankin kiinnostunut minun asioistani, heikolla hetkellä lähettelee nyyhkyviestejä joihin ei tule mieleenkään vastata.
Vaikea uskoa, että olisit onnellinen. Kuulostat katkeralta. Miksi vietät aikaa netissä, etkä ole vaimosi seurassa? Niinpä..
Oli elämän valttikortit mulla kerran kourassain... ️🎶
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Sika sinä olet käytökseltäsi aina ollut. Älä selittele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perheensä hylkääjä katuu. Olen saattohoitaja.
Haluan kyseenalaistaa tämän ajattelun, jossa se kuolinvuoteen ajatus olisi ns. lopullinen totuus. Silloin ihminen ei ole hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, luultavasti lääkityksellä, persoona on voinut muuttua jne. Miksi kuolinvuoteen mielipide olisi jotenkin painavampi kuin nelikymppisenä, täysissä tai lähes täysissä voimissa tehty ja toteutettu päätös?
Työskentelen myös terminaalivaiheessa olevien potilaiden parissa. Vanhan parin välinen kiintymys on liikuttavaa. Ihan muuta kuin ikäeroparin, jossa mies kuolee usein hätäisen vaimonsa läsnäollessa tai yksin. Se silmien tyhjyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, vaille viisikymppinen. Olin eksän kanssa vajaa 30v eli teinistä, meille siunautui yksi lapsi, jonka jälkeen alkoi kaikki mättää. Vaimo teki lapselle eri ruuat josta syystä tämä on nykyään erittäin nirso ja syö ravintoköyhää ruokaa. Lasta ei vaimo koskaan halunnut laittaa hoitoon, jotenka emme käyneet ikinä enää kahdestaan missään. Jos sain kerta kolmeen vuoteen houkuteltua vaimon jonnekin, lapsi otettiin mukaan eikä yötä voinut olla missään vaan piti ajaa kotiin yöpymään. Prätkäni kyytiin vaimo ei tullut, vaikka ostin puvunkin hänelle, koska poikaa ei voinut jättää yksin kotiin edes toisella kymmenellä. Hoitoverkkoja olisi ollut yllin kyllin. Vaimo oli siivoushullu ja kun hän siivosi, hän huusi ja möykkäsi. Jalkoja ei saanut pitää pöydällä koska pöytä kuluu ym hullua. Töihin ei vaimo suostunut kuin ihan nuorena, eli minun siivellä ja lappasi surutta ostoskärryn täyteen ja odotti minun kaivavan lompakkoa.
Tossu olin kun kaikkeen suostuin, mutta katkesi se minunkin kamelini selkä lopulta. Otin ja laihdutin itseni lääkärin kehoituksesta nuoruuden kuntoon, samalla hävisi kolme kroonista sairautta. Kannustiko vaimo? Ei, vaan haukkui nälkiintyneen näköiseksi. Ajoin kaljuuntuvat hiukset kokonaan pois, jonka jälkeen näytin kuulemma keskitysleiriläiseltä. Samalla hänestä kuoriutui kuitenkin mustasukkainen ihminen, joka oli uusi piirre. Tutki puhelinta, kyttäsi tekemisiäni, haukkui ja heitteli tavaroilla. Ikinä en ollut katsellut muita naisia sillä silmällä saati pettänyt.
Kerran olin työporukalla toisessa kaupungissa. Muija soitteli vähän väliä ja piti kuulusteluja. Ajatus oli rentoutua äijien kanssa saunaosastolla ja mennä ajoissa maaten. Mutta kun puhelin soi koko ajan, meni hermot, vaihdoin saunatakin farkkuihin ja neuleeseen ja painui yökerhoon. Siellä tapasin nykyisen vaimoni. En yhtäkkiä halunnutkaan vastustella, kun kaunis nainen pyysi samaan pöytään. Tutustuimme ja illan päätteeksi vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
En ole koskaan päivääkään katunut, että vaihdoin naista, mutta sitä olen, etten lähtenyt aiemmin. Nykyinen rouvani on itseäni hieman vanhempi muuten, ei mikään 2-kymppinen. Yhdessä olemme ajelleet moottoripyörällä, käyneet katsomassa elävää musiikkia, tanssineet, istuneet elokuvissa, käyneet matkoilla, reissanneet pitkin Pohjoismaita autolla ja kaikkea muuta mitä ehdottelin aikoinani eksälle.
Eksä ei ole paljon antanut tavata lasta, mutta joka päivä laittelemme viestiä. Lähtiessään eksä tyhjensi talon irtaimistosta, vei myös mm matontamppaustelineen, kaksi ruohonleikkuria, parikymmentä ämpäriä, saunan paskaiset rallit pieneen rivarikämppäänsä. Vei myös lähes kaikki vanhempieni perintötavarat. En jaksanut tapella, ajattelin että kunhan hänestä pääsee, niin hyvä. Talon pihaan on ollut pakko asentaa kamerat, koska hän hiippaili täällä tekemässä ilkivaltaa.
Totuus on joskus tarua ihmeellisempää, mutta minä olen nyt onnellinen mies. Vaikka minun ja nykyiseni juttu ei olisi jostain syystä toiminutkaan pitkän päälle, en ikinä milloinkaan olisi halunnut häntä takaisin, vaikka olisi viimeinen nainen maan päällä
Sika sinä olet käytökseltäsi aina ollut. Älä selittele.
😂😂😂 Ihanan fiksu sentään olet itse, voit onnitella nyt itseäsi hurmaavasta elämänasenteestasi 😅
Ehkä se eka kumppani kannattaisi kuitenkin pitää, varmimmin se hoitaa ukon vanhanakin. Nuoret naiset tosiaan kyllä väsyy vanhenevaan kääkkään. Varsinkin jos yhteisiä lapsia ei ole, niin toteavat vanhuuden lähestyessä, että helpompaa elää sinkkuna kuin ryhtyä omaishoitajaksi.