Katuuko kukaan keski-iässä perheensä jättänyt mies lähtöään?

Vierailija kirjoitti:

Uskon että miehet katuu toisin kuin naiset.

Mies tajuaa lähdettyään ettei puhtaat vaatteet, siisti koti ja hyvä ruoka olekaan keijujen tekosia. Kun kaikki pitää tehdä itse, tupladuuni entiseen verrattuna.

Voi siinä tulla exää ikävä. Mieheni naureskelee näille kavereilleen 50+ ukoille jotka kusettavat koiraa 03 aamuyöllä ja avautuvat kyynelehtien facessa:)

Olen taas kuullut muutamien ukkomiesten kateellisina puhuvan eronneiden kavereidensa fb-päivityksistä kun ovat onnellisia uuden naisensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Uskon että miehet katuu toisin kuin naiset.

Mies tajuaa lähdettyään ettei puhtaat vaatteet, siisti koti ja hyvä ruoka olekaan keijujen tekosia. Kun kaikki pitää tehdä itse, tupladuuni entiseen verrattuna.

Voi siinä tulla exää ikävä. Mieheni naureskelee näille kavereilleen 50+ ukoille jotka kusettavat koiraa 03 aamuyöllä ja avautuvat kyynelehtien facessa:)

Niin no jatka sinä puolisosi hoitamista kuin lasta, kaikki valmiiksi eteen. Mutta tarkkailepa samalla sitä miehesi naurua, onko katkeraa tekonaurua, kun ei vaan saa itsestään irti eikä uskalla lähteä sieltä hoivasta, vaikka mieli kovasti tekisi. Ja sinäkin sen tiedät ja painat kahta kovemmin kotiorjana, ettei vaan mies nostaisi kytkintä ja jäisit yksin kirjoittamaan lihoinesi. Se vasta kammottavaa olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.

Yksi elämä. Miksi riutua paskassa suhteessa?

Joo kadun sitä kun en lähtenyt 10v aiemmin. Vitsi kuinka paljon enemmän olisin ehtinyt saamaan seksiä tässä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen perheensä hylkääjä katuu. Olen saattohoitaja.

Haluan kyseenalaistaa tämän ajattelun, jossa se kuolinvuoteen ajatus olisi ns. lopullinen totuus. Silloin ihminen ei ole hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, luultavasti lääkityksellä, persoona on voinut muuttua jne. Miksi kuolinvuoteen mielipide olisi jotenkin painavampi kuin nelikymppisenä, täysissä tai lähes täysissä voimissa tehty ja toteutettu päätös?

Työskentelen myös terminaalivaiheessa olevien potilaiden parissa. Vanhan parin välinen kiintymys on liikuttavaa. Ihan muuta kuin ikäeroparin, jossa mies kuolee usein hätäisen vaimonsa läsnäollessa tai yksin. Se silmien tyhjyys.

Olen myös samassa työssä ja kyllä siellä paljon kadotaan elämätöntä elämää, ettei uskallettu lähteä ja toimia. Kadutaan kun jäätiin siihen liittoon missä ei ollut enää yhtään mitään. Kyllä siinä vuoteen vierellä tosiaan tyhjiä katseita on, kun viimeisiä sanoja sanotaan ihmiselle jonka kanssa on roikuttu koko elämä, jotta oltaisiin yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä ja pidettäisiin perhe kasassa. Sisältä nämä ihmiset ovat tyhjiä, kamalaa katsottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen perheensä hylkääjä katuu. Olen saattohoitaja.

Haluan kyseenalaistaa tämän ajattelun, jossa se kuolinvuoteen ajatus olisi ns. lopullinen totuus. Silloin ihminen ei ole hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, luultavasti lääkityksellä, persoona on voinut muuttua jne. Miksi kuolinvuoteen mielipide olisi jotenkin painavampi kuin nelikymppisenä, täysissä tai lähes täysissä voimissa tehty ja toteutettu päätös?

Työskentelen myös terminaalivaiheessa olevien potilaiden parissa. Vanhan parin välinen kiintymys on liikuttavaa. Ihan muuta kuin ikäeroparin, jossa mies kuolee usein hätäisen vaimonsa läsnäollessa tai yksin. Se silmien tyhjyys.

Olen myös samassa työssä ja kyllä siellä paljon kadotaan elämätöntä elämää, ettei uskallettu lähteä ja toimia. Kadutaan kun jäätiin siihen liittoon missä ei ollut enää yhtään mitään. Kyllä siinä vuoteen vierellä tosiaan tyhjiä katseita on, kun viimeisiä sanoja sanotaan ihmiselle jonka kanssa on roikuttu koko elämä, jotta oltaisiin yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä ja pidettäisiin perhe kasassa. Sisältä nämä ihmiset ovat tyhjiä, kamalaa katsottavaa.

Et tiedä, mistä puhut. Kaikkea täällä yritetäänkin.

Varmaan miehet olisivat edelleen perheen päitä, elleivät olisi epäluotettavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.

Ihmetelkää vaan, mutta elämäni paras päätös – kaikille.

Vaatii kypsyyttä tarkastella asiaa kokonaisvaltaisesti – ja tehdä lopulta oikea päätös !

Sinne jäi eukko ja kitisevät kakarat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti, miten voi kaiken jättää parin vuosikymmenen jälkeen jonkun naikkosen vuoksi.

Ihmetelkää vaan, mutta elämäni paras päätös – kaikille.

Vaatii kypsyyttä tarkastella asiaa kokonaisvaltaisesti – ja tehdä lopulta oikea päätös !

Sinne jäi eukko ja kitisevät kakarat.

Mitäs menit tekemään kakaroitasi. Toivottavasti niille löytyy parempi isä.

Vierailija kirjoitti:

Illusion of equality kirjoitti:

Ihme jauruamista. Ikäänkuin jokainen nainen aina olisi joku äiti teresa; täydellinen ja pyhin kaikista?

Kyllä mies voi kypsyä naisen omintakeisiin kasvatusmetodeihin ja/tai käsitykseen parisuhteesta + hyvin useinhan on niin, että perineisesti ns. naisten työt pitää jakaa, mutta mies saa edelleen tehdä ne ns. miesten työt.

Eron sattuessa etulyöntiasema lapsiin nähden on kaiken lisäksi naisella - oli ko. nainen kuinka veemäinen puoliso tahansa - ja jos lapsetkin ovat miehen mielestä ns. menetettyjä tapauksia, niin minkäs mies taas sillekään voi; kuten mammapalstalla voi hyvin huomata, niin vikahan on aina miehessä, no matter what - ja esim. se mikä naisen kohdalla katsotaan ”voimaannuttavaksi” onkin silkkaa sovinismia miehen ollessa milloin minkäkin jutun tekijä...

No, tasan ei mene yleensä onnen lahjat, edes parisuhteissa...

Onpa sinulla miellyttävä luonne. Mitkä miesten työt? Metsästätkö ruuan perheellesi? Parkitset nahat? Poltat tervaa ja viet veneellä Tukholmaan?

Aasi.

Tiedät aivan hyvin. Sinä tässä se aasi olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäisenä kannattaa miettiä sellaista juttua, että parisuhteissa yleensä nainen on se joka päättää erota. Ei siinä auta silloin miehen haaveilla ja kaivata takaisin jos on tullut jätetyksi.

Mies jättää perheensä vain alle neljäsosassa tapauksista. Ainakin niiden tilastojen mukaan mitä minä olen nähnyt.

Näin on mutta miksi nainen jättää miehen? Koska tämä juoksi vieraissa. Ja kun jää kiinni , menee kimppaan sen uuden naisen kanssa vaikka ei oikeastaan olisi edes halunnut. Ja kun ei halunnut niin ero tulee pian tämänkin kanssa. Tällainen kuvio on tavallinen.

Ja taaaaaaas vika on miehessä. Tiedän ihan läheltä itse muutamankin pettäjänaisen jotka elävät hyväuskousten miestensä kanssa ihan tyytyväisinä, kun pari kertaa vuodessa käydään tyttöporukalla laivalla voimaantumassa vieraan miehen alla. Ihan sikoja ne naiset ovat siinä kuin miehetkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Illusion of equality kirjoitti:

Ihme jauruamista. Ikäänkuin jokainen nainen aina olisi joku äiti teresa; täydellinen ja pyhin kaikista?

Kyllä mies voi kypsyä naisen omintakeisiin kasvatusmetodeihin ja/tai käsitykseen parisuhteesta + hyvin useinhan on niin, että perineisesti ns. naisten työt pitää jakaa, mutta mies saa edelleen tehdä ne ns. miesten työt.

Eron sattuessa etulyöntiasema lapsiin nähden on kaiken lisäksi naisella - oli ko. nainen kuinka veemäinen puoliso tahansa - ja jos lapsetkin ovat miehen mielestä ns. menetettyjä tapauksia, niin minkäs mies taas sillekään voi; kuten mammapalstalla voi hyvin huomata, niin vikahan on aina miehessä, no matter what - ja esim. se mikä naisen kohdalla katsotaan ”voimaannuttavaksi” onkin silkkaa sovinismia miehen ollessa milloin minkäkin jutun tekijä...

No, tasan ei mene yleensä onnen lahjat, edes parisuhteissa...

Onpa sinulla miellyttävä luonne. Mitkä miesten työt? Metsästätkö ruuan perheellesi? Parkitset nahat? Poltat tervaa ja viet veneellä Tukholmaan?

Aasi.

No, ei ole sinunkaan luonteessasi paljon kehuttavaa - toisaalta aika tyypillinen mammapalstan f e m a k k o. Siitäkin huolimatta, kiitos kysymästä; teen polttopuut (omasta metsästä), lumityöt, remonttihommat hirsitöistä peltikaton korjauksiin, vaihdan autonrenkaat ja huollan autoa muutenkin niin pitkälti kuin se ilman alan koulutusta ja ilman erikoisempia välineitä on mahdollista jne... no, puolisokin toisaalta osaa käytännössä samat hommat, mutta aina ei fysiikka riitä vaikka tahtoa olisikin...

Joka tapauksessa - minulla lienee käynnyt tuuri, kun ei niitä pahimpia vih*rvasureita ole kumppaniksi kuitenkaan sattunut - ja vaikka mm. kasvissyöjä onkin; 25v. yhdessä ja lapsiakin enemmän kuin yksi - kritiikkini kärki kohdistuukin siis pääasiassa palstamammoihin, jotka ovat kuin suoraan Platonin tasavallasta - ”valtion omaisuutta” - ja sitä itse ymmärtämättä...

Todellakin sulla on käynyt flaksi. Harva nainen haluaa elää tuollaisessa junttiympäristössä.

Meillä ei ole kerrostalossa perinteisiä miesten töitä ja jos on, ne teetetään maksullisilla. En kaipaa luolamiestä elämääni.

Junttikortti käytetty!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiristä isobroidini jätti naisensa, muttei lapsiaan eron myötä. Sivusta seuranneena sanoisin, että oli hyvä ratkaisu broidin mielentilan kannalta. Hän voi todella huonosti siinä suhteessa, mutta pysyi siinä kiinni, kun lapset oli vielä pieniä. Toki näin asian omien lasieni läpi, mutta kyllä se nainen oli todella outo, tasapainoton ja jollain tasolla aivan hullu.

Erossa molemmat lapset olisiat halunneet isänsä luo asumaan, mutta nainen pisti vastaan. Oikeudessa huoltajuus meni naiselle, vaikka lapset (16 ja 14v) itkivät, että eivät halua asua sen ihmisen seurassa, koska on niin hullu. Eron jälkeen ko. nainen teki kaikkensa, että broidi ei voisi nähdä lapsiaan missään olosuhteissa.

Nyt toinen lapsista on jo täysi-ikäinen, ja hän lähti välittömästi pois kotoaan. Veljeni avitti, että sai oman yksiön, jossa voi asua.

Isobroidi ei ole katunut päivääkään, että pääsi vaimostaan eroon. Katuu sitä, että lasten huoltajuus meni silloin. On ollut aika ikävää seurata vierestä tätä taistelua. Toivonkin, että broidi löytäisi vanhuuden päivilleen vielä sielun kumppanin jossain vaiheessa.

Terv, pikkusisku

On se kumma, että huoltajuus menee aina hullulle muttei tasapainoiselle huoltajalle, eikö? Ja vieläpä oikeudessa.

Suomessa se menee liki aina äidille vaikka olisi millainen hullu. Mies on näissä asioissa edelleen täysin altavastaaja, ja se on räikeää epätasa-arvoa. Jos sinulla ei ole kokemusta tai tietoa näistä niin älä viitsi pyhänä huudella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän perhettä jätetä, vaan nainen. Vanhemmuus säilyy aina. Toki joistain naisista jotka elävät symbiiosissa lastensa kanssa ero voi tuntua tuolta.

Kyllä ne lapsetkin aika usein siinä tulee samalla jätettyä, joko saman tien tai vähitellen yhteydenpitoa harventaen. Ja uusille naisille puhutaan lapsista niin lämpimästi että kyllä on hyvä isä. Vaikka onkin nähnyt lapsensa viimeksi lähes vuosi sitten, vaikka samassa kaupungissa asuvat.

Tuotahan se yleensä juuri on, uuden parikymppisen rakkaan kanssa ei todellakaan lähdetä mihinkään lasten viikko-viikko-sydeemiin, vaan nähdään joskus harvoin. Ei ne lapset oikein sovi siihen villiin romanttiseen rakkauteen.

Menee pari vuotta, villi romanttinen rakkaus loppuu, mutta lapset ovat sinä aikana kasvaneet ja muuttuneet, eikä isäsuhde olekaan enää korjattavissa. Nuo ovat yleisiä, paljon yleisempiä kun ne tapaukset joissa mies oikeasti hoitaa edelleen oman osansa vanhemmuudesta siinä villin romanttisen rakkauden vallassa.

Ja joo, sitten kun huomaa että on 50+ äijä jolla usein on jo jotakin kremppaakin, tulee ikävä sitä perheen kotia, exän ruokia ja perhettä. Vaan siinä vaiheessa exällä on jo uusi elämä, suhde ei korjaannu, eikä exä ota mitään häntäheikkiä passattavakseen.

Älä viitsi. Suurin osa erojen jälkeisistä ei ole mitään "hylätään lapset ja naidaan kuin jänikset" vaan sitä perinteistä. Loppu taas on lähinnä katkeranlapsellista hekumointia.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten kukaan itseään kunnioittava nainen ottaa miehen takaisin tuollaisessa tilanteessa.

Minä otin. Tosin välissä käytiin terapiat ja asuttiin erossa, itseksemme. Ja myös mulla oli ollut toinen mies suhteemme aikana, joten eron syy ei oikeastaan ollut juuri lainkaan se "miehen uusi nainen." Asiat eivät aina ole mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen perheensä hylkääjä katuu. Olen saattohoitaja.

Haluan kyseenalaistaa tämän ajattelun, jossa se kuolinvuoteen ajatus olisi ns. lopullinen totuus. Silloin ihminen ei ole hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, luultavasti lääkityksellä, persoona on voinut muuttua jne. Miksi kuolinvuoteen mielipide olisi jotenkin painavampi kuin nelikymppisenä, täysissä tai lähes täysissä voimissa tehty ja toteutettu päätös?

Työskentelen myös terminaalivaiheessa olevien potilaiden parissa. Vanhan parin välinen kiintymys on liikuttavaa. Ihan muuta kuin ikäeroparin, jossa mies kuolee usein hätäisen vaimonsa läsnäollessa tai yksin. Se silmien tyhjyys.

Olen myös samassa työssä ja kyllä siellä paljon kadotaan elämätöntä elämää, ettei uskallettu lähteä ja toimia. Kadutaan kun jäätiin siihen liittoon missä ei ollut enää yhtään mitään. Kyllä siinä vuoteen vierellä tosiaan tyhjiä katseita on, kun viimeisiä sanoja sanotaan ihmiselle jonka kanssa on roikuttu koko elämä, jotta oltaisiin yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä ja pidettäisiin perhe kasassa. Sisältä nämä ihmiset ovat tyhjiä, kamalaa katsottavaa.

Et tiedä, mistä puhut. Kaikkea täällä yritetäänkin.

Todellakin tiedän.

Nimimerkki: Saattohoitotyötä takana 17 v.

Kai tämä riippuu ihan tapauksesta. Jos suhteessa ei ole ollut mitään hyvää aikoihin ja siinä on roikuttu tavan , tottumuksen, laiskuuden tai lasten vuoksi, niin tuskin kukaan katuu eroaan. Jos taas jokin ikäkriisi sekoittaa pään vaikka entinen suhde olisikin ihan ok ja ero tulee ikäänkuin puskan takaa yllätyksenä niin ehkäpä siinä tapauksessa voi kaduttaa kun elämä taas selkiintyy.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset naiset tuntuvat olevan ihan paniikissa kun miehet ostavat seksiä, jättävät keski-iässä ja syntyvyys laskee. Olisikohan sillä naisella mitään osuutta asiaan? Tätä palstaa kun lukee niin ei ihme että mammat valittaa. Kuka ihme näin lapsellisia naisia jaksaisi katsoa? Naisten henkinen taso on romahtanut parinkymmenen vuoden aikana pelottavasti. Some ja minä minä on kaiken ydin. Materialismi ja yksinkertaisuus valtaa alaa kaikkialla. Säälittävää.

Tottakai naisella on osuutta asiaan. Nykyisin ei tarvitse roikkua huonoissa suhteissa huonojen miesten kanssa. Miesten taso on viime vuosikymmeninä laskenut. Suurin osa on saamattomia vetelyksiä. Ei ihme, ettei niitä viitsitä kuolemaan saakka katsrlla siinä sohvalla lojumassa. Edelleen parisuhde parantaa miehen elämänlaatua ja huonontaa naisen, joten on vaan järkevää noista kiviriipoista hankkiutua eroon.

Sinänsähän miesten heikosta ajattelukyvystä kertoo kommentti seksin oston paheksumisesta. Sitä paheksutaan niiden naisraukkojen takia, jotka syystä tai toisesta itseään myyvät. Taatusti se on rankasti traumatisoivaa ja siihen liittyy ikäviä lieveilmiöitä. Ihmiskauppaa, alkoholia, huumeita, sukupuolitauteja jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen perheensä hylkääjä katuu. Olen saattohoitaja.

Haluan kyseenalaistaa tämän ajattelun, jossa se kuolinvuoteen ajatus olisi ns. lopullinen totuus. Silloin ihminen ei ole hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, luultavasti lääkityksellä, persoona on voinut muuttua jne. Miksi kuolinvuoteen mielipide olisi jotenkin painavampi kuin nelikymppisenä, täysissä tai lähes täysissä voimissa tehty ja toteutettu päätös?

Työskentelen myös terminaalivaiheessa olevien potilaiden parissa. Vanhan parin välinen kiintymys on liikuttavaa. Ihan muuta kuin ikäeroparin, jossa mies kuolee usein hätäisen vaimonsa läsnäollessa tai yksin. Se silmien tyhjyys.

Olen myös samassa työssä ja kyllä siellä paljon kadotaan elämätöntä elämää, ettei uskallettu lähteä ja toimia. Kadutaan kun jäätiin siihen liittoon missä ei ollut enää yhtään mitään. Kyllä siinä vuoteen vierellä tosiaan tyhjiä katseita on, kun viimeisiä sanoja sanotaan ihmiselle jonka kanssa on roikuttu koko elämä, jotta oltaisiin yhteiskunnallisesti hyväksyttäviä ja pidettäisiin perhe kasassa. Sisältä nämä ihmiset ovat tyhjiä, kamalaa katsottavaa.

Et tiedä, mistä puhut. Kaikkea täällä yritetäänkin.

Todellakin tiedän.

Nimimerkki: Saattohoitotyötä takana 17 v.

Kummallkun on kovin vähän myötätuntoa ja liikaa yleistyksiä.

Mistä johtuu käsitys, että eronnut mies usein löytää itselleen nuoren kaunottaren? En tiedä lähipiiristänini yhtään tapausta. No yksi mies alkoi seurustella eron jälkeen nuoren lihavan naisen kanssa.