Syömishäiriöliitto kritisoi Pippa Laukkaa ja OMS-ohjelmaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eka jakso, jossa oli se radiojuontajaköriläs, oli jopa hiukan hauskakin. Maku ohjelmaan meni toisessa jaksossa kun tyttöparka nieleskeli leuka väpättäen itkua lääkärin saarnatessa. Ja pakotettiin vielä uimaan ja pomppimaan.

Eikös sille köriläällekin tokaistu, että hänellä on testot alhaalla ja se johtaa erektiohäiriöihin. Jos olisin mies, en olisi kovin ilahtunut siitä, että alhaisesta testosteronitasostani ja mahdollisista erektiohäiriöistäni kerrotaan koko kansalle. Voisihan tällaisista ylipainon vaikutuksista mainita jotenkin yleisemminkin. 

Kyllä kyseisen miehen matalan testosteronitason näki jo miehen tisseistä. Asian ääneen sanominen teki sen sitten tiettäväksi niille jotka eivät muuten tajunneet.

On nähty mitä näille laihdutusohjelmiin osallistujille tapahtuu ohjelman päättymisen jälkeen tai viimeistään pari vuotta sen jälkeen (esim. ne Jutan ohjelmat). Kilot tulee korkoineen takaisin ja suhde ruokaan on entistä häiriintyneempi. Jos tunnesyömisen syitä ei käsitellä siitä ei pääse eroon. Ja kun siihen varsinkaan ei mitkään kurikuurit auta. Kävi niin sääliksi tuota naista, kun väsyneenä, monta yötä valvoneena ja kroppa rikki piti vain suorittaa liikuntaa ja hyppiä trampoliinilla. Järkyttävää, kun miettii jo mitä pysyviä fyysisiä vammoja tuostakin voi tulla. Mitä tapahtuu kun kuuri loppuu? Jos hän ei ole käsitellyt niitä asioita, jotka lihomiseen ja masennukseen johtivat, ne tulevat takaisin. Tapojen muuttamisella päästään vain tietyn matkaa eteenpäin, myös syvällisempää työskentelyä on tehtävä kun halutaan pysyvää muutosta.

Syömishäiriöliiton kannanotto oli täyttä asiaa.

Mielestäni tässä on kyseessä formaatti, jonka kantava idea on ns. niskasta kiinni ottaminen. Idea siis mielestäni on se, että vaikean ongelman voittaminen voidaan tehdään muullakin tavalla kuin osoittamalla empatiaa ja pitämällä kädestä että voi kauheeta kun on kamalaa:). 

Se voidaan tehdä myös siten, että todellisuus otetaan ja läväytetään päin naamaa sellaisena kuin se on. Ja sitten aletaan hommiin sen kummemmin turhia miettimättä. Selkeä kuvio - "tilanne on p*ska, mutta se paranee seuraavasti". 

Menetelmä ei todellakaan sovi kaikille, mutta joillekin se kyllä sopii. Jos itsetunto on kovin matala, niin silloin tuo lähestyminen on suorastaan väärä. Hieman turhan aggressiivinen Pippa on kyllä minunkin makuuni - vähempikin riittäisi.

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005882227.html

Väitöskirjassa jälleen todetaan se, että iso vyötärönympärys (= metabolinen oireyhtymä) pitäisi lääkärin ottaa vastaanotolla puheeksi ihan sama, mistä syystä potilas on vastaanotolle tullut.

Näinhän sen pitäisi olla, vaikka bodyposit vetää taas tästäkin herneet nenään.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tässä on kyseessä formaatti, jonka kantava idea on ns. niskasta kiinni ottaminen. Idea siis mielestäni on se, että vaikean ongelman voittaminen voidaan tehdään muullakin tavalla kuin osoittamalla empatiaa ja pitämällä kädestä että voi kauheeta kun on kamalaa:). 

Se voidaan tehdä myös siten, että todellisuus otetaan ja läväytetään päin naamaa sellaisena kuin se on. Ja sitten aletaan hommiin sen kummemmin turhia miettimättä. Selkeä kuvio - "tilanne on p*ska, mutta se paranee seuraavasti". 

Menetelmä ei todellakaan sovi kaikille, mutta joillekin se kyllä sopii. Jos itsetunto on kovin matala, niin silloin tuo lähestyminen on suorastaan väärä. Hieman turhan aggressiivinen Pippa on kyllä minunkin makuuni - vähempikin riittäisi.

Jep, Pipalla on tuollainen "tough love" -tyyppinen lähestymistapa, joka on tehokas. Eli lujalla otteella, mutta pohjimmiltaan kuitenkin empaattisesti. Ja ohjelmaan lähteneet kyllä varmasti tietävät, millainen ohjelma on kyseessä.

Tottakai lääkäri saa sanoa reilusta ylipainosta. Ei tämän ohjelman kritisoiminen tarkoita sitä, että kritisoijien mielestä lääkäreiden pitäisi hyssytellä. Ylipaino tulee ottaa puheeksi hienotunteisesti, kahden kesken, ilman lällättelyä. Asiallisesti faktapohjalta ilman pirujen maalailua seinille ("sä kuolet kahden vuoden sisällä" ym). Esim. jos potilas on tullut jonkin vaivan kanssa vastaanotolle, joka johtuu ylipainon aiheuttamasta matala-asteisesta tulehduksesta, on lääkärin hyvä kertoa, että painon pudottaminen vähentäisi tätä matala-asteista tulehdusta. Ja tiedustella, haluaako potilas jonkinlaista apua tai konsultaatiota ruokailun tai liikunnan suhteen. Suurin osa ihmisistä ei ole idiootteja ja lähes kaikki tietävät, miten tulisi syödä, joten ei ylipainoiselle tule puhua kuin idiootille. Moni kuitenkin hyötyy esim. ravitsemusterapeutin avusta, kun taas osa selviytyy itsekin.

Eikä ylipaino ole mikään pyhä lehmä, vaan hienotunteisuus on muistettava muissakin elintapoja koskevissa asioissa. Esimerkiksi tupakointi tai alkoholinkäyttö on otettava puheeksi asiallisesti, ilman kauhistelua tai lällättelyä. On pysyttävä faktoissa ja kerrottava, minkälaista apua terveydenhuollossa on tarjolla, jos potilas sitä haluaa ottaa vastaan.

Tämä ohjelma on esimerkki siitä, miten ylipainosta ei pidä puhua. Huono tapa olisi myös saarna lääkäriltä tyyliin "ai kauhee sä oot kyllä sairaalloisen lihava, kyllä sun tarttis alle 70 kilon päästä, liikuntaa tarttis harrastaa enemmän, ei sais syyä niin paljoo rasvaa ja sokerii, kasviksii tarttis olla puolet lautasesta joka aterialla". Ai jaa, tuota se potilas ei varmaan tiennytkään?

Vierailija kirjoitti:

Niin että miksi herkuttelun kanssa pitäisi olla kohtuus, eli pitäisi herkutella ainakin välillä?

Herkuttelun terveysvaikutukset ovat suuremmat kuin tupakoinnin, ja tutkimusten perusteella sokeri on vähintään yhtä addiktoivaa.

Faktojen perusteella herkuttelua pitäisi verrata tupakointiin.

 

Miksi tämä on saanut alapeukutuksia?

1. Herkut eivät kuulu ihmiselle luontaiseen ruokavalioon. Fakta.

2. Ylipainon ja ruokavaliosta johtuvien elintasosairauksien vaikutukset kansantereyteen ovat suurempia kuin tupakoinnin. Fakta.

3. Sokeri on todettu tupakkaakin addiktoivammaksi. Fakta.

Se että monen mielestä mässääminen on kivaa, ei muuta tosiasioita.

Katsoin tätä ohjelmaa ja oon aivan järkyttynyt. Ex-syömishäiriöinen siis minäkin niin siitä vinkkelistä katson. Tuo nainen ei siis oo ennen liikkunut juuri ollenkaan ja syönyt epäterveellistä ruokaa. Nyt ruokavalio radikaalisti kerralla kuntoon, tunnin kävelylenkkejä päivässä ja vielä jotain muutakin liikuntaa? Itse olen toisen sairauden vuoksi huonossa kunnossa, en tosin ole ylipainoinen. Kyllä mullakin jo ottais koville, että pitäis pomppia tolleen trampalla yhtäkkiä joka päivä ja sit vielä jaksaa tunnin kävelylenkkejä. Tämä ohjelman nainen varmasti laihtuisi paljon vähemmälläkin. Mietin myös mitä tekee ylipainoisen nivelille jatkuva trampoliinilla pomppiminen ja nuo kävelyt, ei ihme että jalkakin tuli kipeäksi. Miksi näissä tällaisissa ohjelmissa lähdetään radikaalisti liikkeelle? Mielestäni tuollaiset äkilliset ruokavalioremontit ja hullut kuntoilut ei todellakaan ole normaalia laihduttamista tai normaalia arkielämää. Näissä annetaan myös näille ylipainoisille sellainen kuva, että muut ihmiset eivät koskaan syö mitään herkkuja ja liikkuvat hullusti. Olet hyvä ihminen jos teet niin, jos syöt suklaata niin oot huono.  Eikö pitäisi pyrkiä tasapainoiseen ja normaaliin liikuntaan/syömiseen?

Ihmetyttää myös miksi ex-syömishäiriöinen on tässä ohjelmassa lääkärinä. Monella tuntemallani entisellä syömishäiriöisellä on vähän sellainen suhtautuminen ylipainoisiin, että hyi yäk ja saavat jotain ns. tyydytystä siitä, että pääsevät tylyttämään/moralisoimaan ja kokevat itsensä paremmaksi kun ovat laihempia.

Ohjelmassa oli kyllä surullista, että lapset eivät tunnistaneet mansikkaa tai vadelmaa.

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005882227.html

Väitöskirjassa jälleen todetaan se, että iso vyötärönympärys (= metabolinen oireyhtymä) pitäisi lääkärin ottaa vastaanotolla puheeksi ihan sama, mistä syystä potilas on vastaanotolle tullut.

Näinhän sen pitäisi olla, vaikka bodyposit vetää taas tästäkin herneet nenään.

Onko väitöskirjassa tutkittua tietoa siitä, että asian puheeksi ottaminen tuo positiivisia tuloksia ja pienentää vyötärönympärystä, vai miksi sen siis pitäisi olla näin?

Kyllä kai jokainen sanomattakin tietää nämä asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin että miksi herkuttelun kanssa pitäisi olla kohtuus, eli pitäisi herkutella ainakin välillä?

Herkuttelun terveysvaikutukset ovat suuremmat kuin tupakoinnin, ja tutkimusten perusteella sokeri on vähintään yhtä addiktoivaa.

Faktojen perusteella herkuttelua pitäisi verrata tupakointiin.

 

Miksi tämä on saanut alapeukutuksia?

1. Herkut eivät kuulu ihmiselle luontaiseen ruokavalioon. Fakta.

2. Ylipainon ja ruokavaliosta johtuvien elintasosairauksien vaikutukset kansantereyteen ovat suurempia kuin tupakoinnin. Fakta.

3. Sokeri on todettu tupakkaakin addiktoivammaksi. Fakta.

Se että monen mielestä mässääminen on kivaa, ei muuta tosiasioita.

Tupakassa ja sokerissa on se ero, että ihmisen elimistön energiatalous perustuu solutasolla sokeriin, kun taas tupakka ei ole miltään ainesosaltaan elämälle välttämätöntä. Ihmisen makeanhimo johtuu evoluutiosta, kun taas nikotiiniriippuvuus ei.

Ammoisina aikoina, kun kaikki makea on ollut elämää ylläpitävää, arvokasta energiapitoista ravintoa, on ollut tärkeää, että sitä on syöty, kun on käsiin saatu. Kuten vaikkapa hunaja ja hedelmät. Siksi osoittaa melkoista vieraantumista elämän perusasioista rinnastaa sokeri tupakkaan. Toista ilman kun voi tosiaan elää, mutta ilman toista kuolee.

Kuuntelin kerran Pipan radiohaastattelun, jossa oli myös Pipan tytär mukana. Tämä siksi, koska mainostivat yhdessä kirjoittanaansa kirjaa, joka oli jonkinmoinen hyvinvointiopas nuorille naisille.

En ollut koskaan Pippaa nähnyt, enkä kuullut aikaisemmin hänestä mitään.

Pakko sanoa, että haastattelua kuunnellessa(vaikka kaikin puolin ihan asiaklinen olikin) tuli tunne, että voi tytär parka. Tuli tunne, että tytär vastaili kysymyksiin juuri äidin haluamalla/preppaamalla/aivopesemällä tavalla. En yhtään yllättyisi, jos tämä tytär sairastaa/sairastuisi syömishäiriöön.

Tämän ohjelman ideahan on alun perinkin olla provosoiva ja siksi siinä näytetään tietty just sitä, että kaikki on huonosti ja rankkaa on - ja voidaan sitten lopussa paljastaa hienot tulokset. Kyllä nämä osallistujatkin ovat sen ihan varmasti ennakkoon tienneet, mitä tuleman pitää ja itse sitä muutosta haluavat. Joskus täytyy varmasti hiukan voimakkaammin herätellä, että oikeasti alkaa miettiä niitä omia tapojaan. Täytyy silti muistaa, että ohjelma itsessään on viihdettä, ei välttämättä suora todellisuus!

Vierailija kirjoitti:

Tämän ohjelman ideahan on alun perinkin olla provosoiva ja siksi siinä näytetään tietty just sitä, että kaikki on huonosti ja rankkaa on - ja voidaan sitten lopussa paljastaa hienot tulokset. Kyllä nämä osallistujatkin ovat sen ihan varmasti ennakkoon tienneet, mitä tuleman pitää ja itse sitä muutosta haluavat. Joskus täytyy varmasti hiukan voimakkaammin herätellä, että oikeasti alkaa miettiä niitä omia tapojaan. Täytyy silti muistaa, että ohjelma itsessään on viihdettä, ei välttämättä suora todellisuus!

Juurikin näin. Siinä brittiversiossahan se Gillian ja Jillian halus niiltä aina sen p a s k a näytteenkin. Joskus se itse pökäle näytettiin sensuroimatta telkkarissa. Miksi suomenversiossa ei ole tuota kakkajuttua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ohjelman ideahan on alun perinkin olla provosoiva ja siksi siinä näytetään tietty just sitä, että kaikki on huonosti ja rankkaa on - ja voidaan sitten lopussa paljastaa hienot tulokset. Kyllä nämä osallistujatkin ovat sen ihan varmasti ennakkoon tienneet, mitä tuleman pitää ja itse sitä muutosta haluavat. Joskus täytyy varmasti hiukan voimakkaammin herätellä, että oikeasti alkaa miettiä niitä omia tapojaan. Täytyy silti muistaa, että ohjelma itsessään on viihdettä, ei välttämättä suora todellisuus!

Juurikin näin. Siinä brittiversiossahan se Gillian ja Jillian halus niiltä aina sen p a s k a näytteenkin. Joskus se itse pökäle näytettiin sensuroimatta telkkarissa. Miksi suomenversiossa ei ole tuota kakkajuttua?

Siis Gillian VAI Jillian, kumpi se kuivahtanut asiantuntija nyt sit olikaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tässä on kyseessä formaatti, jonka kantava idea on ns. niskasta kiinni ottaminen. Idea siis mielestäni on se, että vaikean ongelman voittaminen voidaan tehdään muullakin tavalla kuin osoittamalla empatiaa ja pitämällä kädestä että voi kauheeta kun on kamalaa:). 

Se voidaan tehdä myös siten, että todellisuus otetaan ja läväytetään päin naamaa sellaisena kuin se on. Ja sitten aletaan hommiin sen kummemmin turhia miettimättä. Selkeä kuvio - "tilanne on p*ska, mutta se paranee seuraavasti". 

Menetelmä ei todellakaan sovi kaikille, mutta joillekin se kyllä sopii. Jos itsetunto on kovin matala, niin silloin tuo lähestyminen on suorastaan väärä. Hieman turhan aggressiivinen Pippa on kyllä minunkin makuuni - vähempikin riittäisi.

Jep, Pipalla on tuollainen "tough love" -tyyppinen lähestymistapa, joka on tehokas. Eli lujalla otteella, mutta pohjimmiltaan kuitenkin empaattisesti. Ja ohjelmaan lähteneet kyllä varmasti tietävät, millainen ohjelma on kyseessä.

Anteeksi, mutta missä kohtaa tuossa oli se empatia. Ei yhden yhtä ymmärtävää ja kannustavaa sanaa. Pelkkää haukkumista ja v*ttuilua. 

Kukaanh ihminen ei laihdu sillä, että kokee olonsa rumaksi, ikäväksi ja inhottavaksi. Jokainen tietää kyllä kuinka vaarallista lihavuus voi olla. Kehopositiivisuudessa on ideana se, että saa olla kaikesta huolimatta iloinen omasta kehostaan eikä hävetä sitä. Kun kehoaan ei häpeä, se edistää aktiivista elämäntyyliä, kun voi olla rannalla/kuntosalilla/tanssia mitä vain, koska kokee olonsa hyväksi. ja siitä hyvästä fiiliksestä tulee huomattavasti enemmän energiaa ja psyykkistä kykyä/voimaa tehdä terveellisiä elämänmuutoksia, kuin häpeästä ja huonosta itsetunnosta. 

Tässä ohjelmassa juuri ajetaan sellaista ihmiskuvaa, että ihmisen sietää hävetä ja tajuta sen häpeän kautta, että itselleen on pakko tehdä jotain, ettei enää tarvitsisi hävetä. Ja se kenellä on tiukin itsekuri, on se joka tulee saamaan "vapautuksen" häpeästä. Kukaan vähääkään ihmispsykologiaa tunteva tietää, ettei häpeä ole todellakaan positiviinen ja hyvä motivaatiokeino. 

Vierailija kirjoitti:

Kukaanh ihminen ei laihdu sillä, että kokee olonsa rumaksi, ikäväksi ja inhottavaksi. Jokainen tietää kyllä kuinka vaarallista lihavuus voi olla. Kehopositiivisuudessa on ideana se, että saa olla kaikesta huolimatta iloinen omasta kehostaan eikä hävetä sitä. Kun kehoaan ei häpeä, se edistää aktiivista elämäntyyliä, kun voi olla rannalla/kuntosalilla/tanssia mitä vain, koska kokee olonsa hyväksi. ja siitä hyvästä fiiliksestä tulee huomattavasti enemmän energiaa ja psyykkistä kykyä/voimaa tehdä terveellisiä elämänmuutoksia, kuin häpeästä ja huonosta itsetunnosta. 

Tässä ohjelmassa juuri ajetaan sellaista ihmiskuvaa, että ihmisen sietää hävetä ja tajuta sen häpeän kautta, että itselleen on pakko tehdä jotain, ettei enää tarvitsisi hävetä. Ja se kenellä on tiukin itsekuri, on se joka tulee saamaan "vapautuksen" häpeästä. Kukaan vähääkään ihmispsykologiaa tunteva tietää, ettei häpeä ole todellakaan positiviinen ja hyvä motivaatiokeino. 

Laihtuu. Ja sitä kutsutaan anoreksiaksi. 

Minulla on pitkä historia syömishäiriön (anoreksia) kanssa ja mielestäni Syömishäiriöliiton oli aiheellista huomauttaa asiasta. Syömishäiriöistä ei voi puhua ja varoitella liikaa ja juuri tuollainen arvostelu ja nöyryyttäminen ovat syitä niiden monien muiden joukossa, miksi syömishäiriöön sairastutaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaanh ihminen ei laihdu sillä, että kokee olonsa rumaksi, ikäväksi ja inhottavaksi. Jokainen tietää kyllä kuinka vaarallista lihavuus voi olla. Kehopositiivisuudessa on ideana se, että saa olla kaikesta huolimatta iloinen omasta kehostaan eikä hävetä sitä. Kun kehoaan ei häpeä, se edistää aktiivista elämäntyyliä, kun voi olla rannalla/kuntosalilla/tanssia mitä vain, koska kokee olonsa hyväksi. ja siitä hyvästä fiiliksestä tulee huomattavasti enemmän energiaa ja psyykkistä kykyä/voimaa tehdä terveellisiä elämänmuutoksia, kuin häpeästä ja huonosta itsetunnosta. 

Tässä ohjelmassa juuri ajetaan sellaista ihmiskuvaa, että ihmisen sietää hävetä ja tajuta sen häpeän kautta, että itselleen on pakko tehdä jotain, ettei enää tarvitsisi hävetä. Ja se kenellä on tiukin itsekuri, on se joka tulee saamaan "vapautuksen" häpeästä. Kukaan vähääkään ihmispsykologiaa tunteva tietää, ettei häpeä ole todellakaan positiviinen ja hyvä motivaatiokeino. 

Laihtuu. Ja sitä kutsutaan anoreksiaksi. 

Totta, olisi pitänyt mainita, että terveellä ja hyvällä tavalla. Noin minäkin sain bulimian.  

Tuollainen "lihavan sietääkin hävetä itseään" asenne on sairas. Ajatellaan, että jos lihavalle annetaan lupa kokea olonsa kehossaan hyväksi niin sehän vaan lihoo entisestään. Epäilen kyllä tätä vahvasti. On ollut pitkään tiedossa ja tieteellisesti todistettu, että tehokkain keino lihota on laihduttaa jatkuvasti ei keinoilla. Tällainen laihdutuskierre ja dieetit tulevat ja alkavat juuri siitä huonosta olosta ja häpeästä, mitä tällaiset ohjelmat haluavat ylipainoisille langettaa. On huomattavan todennäköisempää "sortua" dieetille, kun on paha olla omassa kehossa. Lukuisat oikeasti ylipainoiset ovat kokeilleet jokaista mahdollista dieettiä ja tämä on ollut pääsyynä ylipainoon, koska aineenvaihdunta menee sekaisin ja ennenkaikkea se ihmisen psyykkinen puoli ja kehonkuva eivät voi hyvin. 

Kun taas ei häpeä itseään, on hyvä olla, on huomattavan paljon todennäköisempää, että 

A. Ihminen elää aktiivisempaa elämää

B. Tekee pidempikestoisia terveellisempiä elämäntapavalintoja

Muistatteko Pippa Laukan aivopierun Tanhupallosta kolumnissaan? "Se on niin surullista, että Suomessa on oikeastikin tällaisia lihavia lapsia, jotka vain kotona katsovat telkkaria".

Kiti Kokkonenkin oli ihan ???? Että tuoko jäi hahmosta mieleen???

Toisaalta ymmärrettävää, ettei entinen syömishäiriöinen lääkäri Tanhupallosta muuta saanut irti...