Lue keskustelun säännöt.
Arvosteltiinko teidän lapsuudenkodissa ihmisiä?
29.10.2018 |
Havahduin joskus parikymppisenä siihen, että on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti näkevät toisissa hyvää, tai jotka eivät sano negatiivisia ajatuksiaan ääneen. Meillä kotona oli normaalia haukkua toisten ulkonäköä, esimerkiksi televisiota katsellessa haukuttiin ihmisten hiukset, asut, hampaat, puhetyyli.. Ihan mitä vaan. Tätä harjoitti äitini, en muista isäni haukkuneen kenenkään ulkonäköä, korkeintaan arvosteli ihmisten tekoja ja mielipiteitä.
Opin itsekin pitämään epämiellyttävinä niitä piirteitä, joita äitini halveksui. Näitä ovat mm. pienet hampaat, pieni leuka, vaaleat/punaiset hiukset (etenkin miehellä), pienet silmät, lihavuus, liian meikatut kasvot, hiustenpidennykset, ylipäätään liika laittautuminen, pitkät hiukset yli 35v naisella... Ja lista jatkuu.
Äidilläni on jonkinlainen tarkka visio siitä, millainen on hyväksyttävä ihminen. Myös pelkän ammattikoulun käyneet ovat huonompia ihmisiä, piti olla "kunnon koulutus".
Meillä ei todellakaan korostettu sitä, että kaikki ovat hyviä sellaisina kuin ovat, tai että jos ei ole hyvää sanottavaa niin ei kannata sanoa mitään.
Oliko muilla tällaista? Äitini on syntynyt 50-luvulla ja hän on korkeastikoulutettu, kuten isänikin. En vaan voi ymmärtää tällaisia juttuja. Itsellänikin on nyt lapsi enkä todellakaan opettaisi hänelle tuollaisia arvoja.
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Suuret ikäluokat on kyllä vastenmielisin sukupolvi koko maapallon historiassa. Tuhosivat ilmaston, puolet maapallon eläinlajeista sukupuuttoon, kahmivat rahat edestävän ja seuraavan sukupolven taskuista sekä kirsikkana kakun päällä: käyttäytyvät omahyväisesti, törkeästi ja muita ihmisiä talloen. Minäminäminä ja minunminunminun!
Vai niin. Montakohan suurten ikäluokkien edustajaa tässäkin ketjussa on. Itse kuulun niihin, joiden vanhemmat olivat sota-ajat kokeneet. Isä oli äkkipikainen ja pelottava, äiti taas itkuherkkä ja melankolinen. Varmaan kateus aiheutti sen, että toisia ihmisiä arvosteltiin herkästi, kun niillä meni paremmin. 50-luvun kasvatus oli monin paikoin vielä kovin konservatiivista, ja puutetta oli ruuasta ja vaatteista. K
un 60-luvulla tultiin teini-ikään alkoi kapinointi. No, nyt mentiin vähän sivuun aiheesta, mutta ennen kuin mitään sukupolvea aletaan leimaamaan, niin pitäisi ajatella, että millaisissa olosuhteissa hekin ovat varttuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tosi tutulta. Äiti haukkui kaikki, varsinkin naisia arvostelee todella kärkkäästi. Missit, julkkikset, naapurit, kaikki käy. Tänään on äitini lempparipäivä kun tulee linnan juhlat ja pääsee arvostelemaan ihmisten vaatevalintoja ja ulkonäköä... Ikävintä on se että äiti arvostelee myös esim. mun isän eli oman aviomiehensä ulkonäköä.
Myös kaikki muiden ihmisten henkilökohtaiset valinnat aiheuttaa pöyristelyä ja niitä arvostellaan; vapaaehtoinen lapsettomuus, kasvissyönti, abortti, sisustusmaku, tatuoinnit, treenaaminen. Siis ihan kaikki, mikä ei ole äidille tuttua tai mistä hän ei tykkää.
Parasta tässä on se että äiti itse ei kestä minkäänlaista kritiikkiä tai arvostelua. Hän ottaa myös loukkauksena sen, jos joku ei ole samaa mieltä hänen kanssaan kun arvostelee jotakin. Jos arvosteluun ei halua lähteä mukaan niin sitten tietenkin "kuvittelee olevansa jotenkin parempi ihminen".
Äitini on myös alkoholisti ja hänellä on epävakaa persoonallisuus, varmasti vaikuttaa asiaan. Tosi huono itsetunto ja tuntee ja varmaa alemmuutta joistain asioista. Itse olen vasta aikuisiällä havahtunut siihen miten paljon äiti arvostelee KAIKKEA, yritän itse sellaista välttää enkä todellakaan halua antaa samanlaista esimerkkiä tuleville lapsilleni.
Tajusin vasta kolmekymppisenä, että ihmiset oikeasti voi olla ilkeitä. Pumpulissa kasvatettuna ajattelin vain vaaleanpunaisia ajatuksia ja yritin olla kiltti.
Sen oivalluksen jälkeen silmät on avautuneet ja olen tajunnut, että vaikka vanhemmat tarkoittivat hyvää, he tekivät karhunpalveluksen.
Sillä oikeasti ihmiset ovat paskoja.
Up