Lue keskustelun säännöt.
Arvosteltiinko teidän lapsuudenkodissa ihmisiä?
29.10.2018 |
Havahduin joskus parikymppisenä siihen, että on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti näkevät toisissa hyvää, tai jotka eivät sano negatiivisia ajatuksiaan ääneen. Meillä kotona oli normaalia haukkua toisten ulkonäköä, esimerkiksi televisiota katsellessa haukuttiin ihmisten hiukset, asut, hampaat, puhetyyli.. Ihan mitä vaan. Tätä harjoitti äitini, en muista isäni haukkuneen kenenkään ulkonäköä, korkeintaan arvosteli ihmisten tekoja ja mielipiteitä.
Opin itsekin pitämään epämiellyttävinä niitä piirteitä, joita äitini halveksui. Näitä ovat mm. pienet hampaat, pieni leuka, vaaleat/punaiset hiukset (etenkin miehellä), pienet silmät, lihavuus, liian meikatut kasvot, hiustenpidennykset, ylipäätään liika laittautuminen, pitkät hiukset yli 35v naisella... Ja lista jatkuu.
Äidilläni on jonkinlainen tarkka visio siitä, millainen on hyväksyttävä ihminen. Myös pelkän ammattikoulun käyneet ovat huonompia ihmisiä, piti olla "kunnon koulutus".
Meillä ei todellakaan korostettu sitä, että kaikki ovat hyviä sellaisina kuin ovat, tai että jos ei ole hyvää sanottavaa niin ei kannata sanoa mitään.
Oliko muilla tällaista? Äitini on syntynyt 50-luvulla ja hän on korkeastikoulutettu, kuten isänikin. En vaan voi ymmärtää tällaisia juttuja. Itsellänikin on nyt lapsi enkä todellakaan opettaisi hänelle tuollaisia arvoja.
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteenveto ketjusta. Toistuvia teemoja:
- Yleinen negatiivinen, lyttäävä ja vähättelevä ilmapiiri lapsuudenkodissa
- Kateus varakkaampia kohtaan
- Tasapäistämisen vaatimus, ei saa erottua pahassa eikä oikein hyvässäkään
- Pahansuopa juoruilu, joka kohdistuu myös läheisiin
- Kaikenlainen ulkonäön arvostelu (kasvot, paino, hiukset, vaatteet)
- Toisaalta myös laittautuneiden naisten kovaääninen halveksunta
- Vähemmistöjen arvostelu ja halveksunta
- Toisenlaisten elämäntapojen halveksunta, myös erilaisten toimintatapojen arvostelu
- Yleinen kateus, katkeruus ja kaunaisuus
Huonoa: Me suomalaiset olemme todella negatiivista ja kateellista kansaa.
Hyvää: Kykenemme näköjään itsereflektioon.
Nostan sen myös esille että moni sanoo että isovanhemmat eivät olleet tuollaisia, mahtaako nämä asiat olla ns. suurten ikäluokkien helmasyntiä? He joutuivat kilpailemaan keskenään ihan kaikesta jne.
Toisaalta monessa vastauksessa toistuu se että esim. musiikki kelpuutetaan jos se on uskonnollista, eli uskovaisten, jopa lahkolaisten vanhakantaisuus tulee näkyviin yhtenä piikkinä.
Meillä taas uskovaisuutta pilkataan avoimesti ja uskovaisia pidetään jotenkin vajaina ja tyhminä. Ei vahingossakaan voitu opettaa, että ihmiset uskovat eri asioihin ja se on ihan ok... Toki meidät lapset silti kastettiin, heh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä kotona oli normaalia haukkua toisten ulkonäköä, esimerkiksi televisiota katsellessa haukuttiin ihmisten hiukset, asut, hampaat, puhetyyli.. Ihan mitä vaan. Tätä harjoitti äitini, en muista isäni haukkuneen kenenkään ulkonäköä, korkeintaan arvosteli ihmisten tekoja ja mielipiteitä.
Sama täällä ja nimenomaan äitini harjoittamana. Lisäksi haukuttiin aina kaikki sukulaiset, naapurit, työkaverit, lasten koulukaverien vanhemmat ja jopa lasten kaverit. Sitä se persoonallisuushäiriö teettää.
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas uskovaisuutta pilkataan avoimesti ja uskovaisia pidetään jotenkin vajaina ja tyhminä. Ei vahingossakaan voitu opettaa, että ihmiset uskovat eri asioihin ja se on ihan ok... Toki meidät lapset silti kastettiin, heh.
Niin meilläkin. Kuitenkin kuuluttiin kirkkoon koko sakki ja lapset kävi riparin. Kirkossa käytiin häissä ja hautajaisissa. Logiikka?
Kyllä haukuttiin. Äiti lähinnä. En tiedä, onko hänellä mitään hyvää sanottavaa kenestäkään muusta kuin isästä ja meistä lapsista + edesmenneistä vanhemmistaan. Aina näkee negatiivisia asioita. Jos ei muuta, niin ihminen sivistymätön. Pitää itseään fiksuna, filmaattisena ja koulutettuna ihmisenä. Kun joku on menestyvä ja kaunis, koulutettu ja sujuvasanainen, niin vähintään pitää arvostella, että "pitää itseään..." ja "mä kuuntelin, niin aika latteuksia..." Lisäksi ihmiset on sairaan kateellisia ja yrittää vaan aina hyötyä. Siksi on tärkeää, että on koko ajan tuntosarvet pystyssä estämässä tuota hyväksikäyttöä. Se voi olla ihan sitäkin, että joku kysyy jostain vaikka työstä, niin ei saa vastata kunnolla, kun tarkoituksena on vaan saada jotain tietoa ja hyötyä itselleen.
Mistä tämä tulee? Sieltä lapsuudenkodista. Äidinäiti oli ihminen, joka oli hirveän negatiivinen kaikkea ja kaikkia kohtaan. Hänellä oli ollut todella kamala lapsuus köyhyydessä ja saanut paljon iskuja elämässään. Siirsi sen lapsiinsa, epäluulon ja katkeruuden, toisaalta ylikorostuneen minäkuvan. Rauha hänen sielulleen, on ollut kuolleena jo yli 20 vuotta, mutta sieltä se silti tulee.
Tuttua on. Äitini arvosteli aina kaikkia ja tekee sitä edelleen, on vain mennyt pahemmaksi. Telkkarista arvosteltiin kaikki esiintyjät erityisesti missit ja muut kauniit. Milloin oli värjätyt hiukset, isot tissit, tyhmä ilme jne. Kaverini ja heidän vanhempansa arvosteltiin ja haukuttiin. Äitini selvitti kavereideni poikaystävienkin vanhemmat ja näiden ammatit ( mikä aikana ennen nettiä vaati vaivaa) ja arvosteli ja haukkui nekin.
Naapurien kanssa menee aina välit poikki, nyt on jo kolmas asuinpaikka, jossa on riidoissa naapurien kanssa. Naapurit tietenkin syypäitä tähän ja kaikkeen muuhunkin. Sukulaiset tietenkin on jo aikaa sitten haukuttu ja arvosteltu niin ettei niistä enää kukaan pidä yhteyttä.
Kaiken huippu mielestäni oli kun isäni sairastui ja kuoli, isä oli hetken aikaa saattohoidossa ja sielläkin äiti arvosteli koko ajan toisia potilaita, varsinkin nuorempia ”millähän tuokin on tänne paikan saanut” ja ”tuokin koko ajan juoksuttaa hoitajia” - aivan kuin niillä nuorilla ei olisi ollut oikeutta olla siellä. En voi ymmärtää miten joku voi kuoleviakin ihmisiä haukkua ja arvostella!
Omasta mielestäni en ainakaan itse ole noin negatiivinen enkä jatkuvasti hauku toisia. Pelottaa vain että tulenko tuollaiseksi vielä joskus. Hirveä ajatus.
Olin nuorempana todella epävarma ja itsetunto oli huono, varmaan juuri siksi kun olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuunnellut jatkuvaa arvostelua. Mitään ei tahtonut uskaltaa tehdä tai ehdottaa kun aina se oli väärin tai omituista tai kuvittelenko tosissani muka osaavani tuollaista jne jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa perheessäni ei arvosteltu, mutta parissa sukulaisperheessä senkin edessä. Sukulaisvierailuilla parin tädin ja serkun rinki arvostelee paikallaolemattomien sukulaisten ja tuttavien ulkonäöt, painot ja mielenterveydet. Ei ole vaikea arvata, että itsekin saan varmaan selän takana ties mitä kritiikkiä silloin, kuin en paikalla ole. Vaivaavaa.
Minun äitini oli juuri tällainen, mutta ei onneksi pahimmasta päästä. Hän arvosteli enemmän toisten tekemisiä ja valintoja kuin ulkonäköä. Näin aikuisena ymmärrän, että hän projisoi sen suoraan omasta elämästään, siis ihan oppikirjamaisesti. Isäni oli myötäilevä tossu, mutta ei sentään koskaan lähtenyt ääneen mukaan äidin juttuihin. Isä oli ja on aika avulias ja ystävällinen, mutta sellainen "jos asia on näin niin se on näin", ja se oli aika satuttavaa: jos en jotain osannut heti, en hänen mielestään tulisi koskaan osaamaankaan. Äiti arvosteli minua sitten muutenkin, mutta se on jo eri tarina.
Itse havahduin tätä miettimään, kun tapasin ihmisen josta ajattelin tulevan ystäväni. En saanut ensin kiinni kunnolla siitä, mikä hänessä vaivasi alusta asti, mutta kun tultiin tutummiksi, hän päästi todellisen luonteensa valloilleen. Ja se oli ahdistavaa. "Kuka toikin luulee olevansa", kun ohitse käveli kaunis, tyylikäs nainen (tai mies). "Eikö niin, että Pirjon mies on vähän hissukka?" Todellisuudessa Pirjon mies on hyvä mies, ja hänen omansa saamaton ja vastuuton laiskuri. "Kyllä siinä on velkaa ihmisillä" kun ajettiin ison talon ohi. "En kyllä ajaisi Audia vaikka saisin ilmaiseksi". Ja niin edelleen. Nyt jälkeen päin ajateltuna, kaikki mitä hän arvosteli oli sitä, mitä itse halusi mutta ei saanut tai kokenut mahdolliseksi saada. Hänen seuransa oli todella kuluttavaa, ja ajoin ajatella aika pian, että enpä tahdo tietää, mitä hän minusta puhuu kun en ole paikalla.
Minulle ei ole koskaan ollut vaikeaa vaieta, jos joku herättääkin ihmetystä tai ärtymystä. Eikä ole ollut vaikeaa olla iloinen toisten puolesta, tai toivottaa onnea johonkin. En osaa arvostella muiden valintoja niin kuin moni tekee, ajattelen korkeintaan että en tekisi itse noin ja se siitä. Kun pääsin tästä negaajasta eroon päätin, että pidän positiivisen elämänasenteeni ihan senkin takia, etten tahdo aiheuttaa ympärilleni pahaa oloa. (Vaikka aiheutan sitä kyllä negaajille olemalla iloinen, oma itseni) :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ketju! Meillä aikoinaan 50- ja 60-luvuilla faija ja mutsi usein ikkunasta seurasi ohikulkijoita arvostellen ja kommentoiden kaikkia. Itselleni tuli teini-iässä kauhea kompleksi siitä, että mitähän ihmiset nyt minusta sanovat, kun kuljin ulkona. Myös kaikki tv-esiintyjät arvosteltiin niin, ettei koko ohjelmasta saanut mitään selvää. Mokomaa perinnettä en ole omassa perheessäni jatkanut.
50-luvulla? Kuinka vanha sä oikein olet? Mun äiti on syntynyt 50-luvulla ja minäkin olen jo vanha kääkkä :) Olen ajatellut että minä olen täällä vanhimmasta päästä kun en ole enää lapsentekoikäinen ja odottelen että josko esikoinen saisi lähivuosina lapsia että pääsisin mummuksi. Siis en nyt arvostele, vaan olen yllättynyt.
Olen 70.
Muuten kaikki oli normaalia, mutta minä olin se syntipukki, kaatopaikka ja musta lammas. En tehnyt muuta kuin olin olemassa. Keskimmäinen lapsi, ruma ja outo.
Siis vanhemmat ja sisarukset, eivät tiuski ja vittuile muille, mutta minulle ollaan aina ilkeitä.
Kaikilla muilla on perhe, hyvät työpaikat, tietynlaiset arvot. Kodit samanlailla sisustettu ym.
Minä elän yksiössäni, kyttyräselkäisenä ja kummallisena, kasvot on kauhean rumat. Minullakin on silti elämä elettävänä. Ei niillä olisi oikeutta olla niin ilkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt oikein ymmärrä, mitä pahaa arvostelemisessa on ? Mun mielestä siinä vain välitetään lapselle ikiaikaista tietoutta, millaisia ihmisiä on syytä karttaa. Se on tavallaan suojelemista ja varjelemista.
Ja eiköhän me jokainen kuitenkin arvostella esim huomenna linnan juhlien vieraita ?
Käyttäjä7437 kirjoitti:
En nyt oikein ymmärrä, mitä pahaa arvostelemisessa on ? Mun mielestä siinä vain välitetään lapselle ikiaikaista tietoutta, millaisia ihmisiä on syytä karttaa. Se on tavallaan suojelemista ja varjelemista.
Ja eiköhän me jokainen kuitenkin arvostella esim huomenna linnan juhlien vieraita ?
Suojele ja varjele lapsiasi lihavilta ja punatukkaisilta ihmisiltä. Pahoja ovat. Niinkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttua on. Äitini arvosteli aina kaikkia ja tekee sitä edelleen, on vain mennyt pahemmaksi. Telkkarista arvosteltiin kaikki esiintyjät erityisesti missit ja muut kauniit. Milloin oli värjätyt hiukset, isot tissit, tyhmä ilme jne. Kaverini ja heidän vanhempansa arvosteltiin ja haukuttiin. Äitini selvitti kavereideni poikaystävienkin vanhemmat ja näiden ammatit ( mikä aikana ennen nettiä vaati vaivaa) ja arvosteli ja haukkui nekin.
Naapurien kanssa menee aina välit poikki, nyt on jo kolmas asuinpaikka, jossa on riidoissa naapurien kanssa. Naapurit tietenkin syypäitä tähän ja kaikkeen muuhunkin. Sukulaiset tietenkin on jo aikaa sitten haukuttu ja arvosteltu niin ettei niistä enää kukaan pidä yhteyttä.
Kaiken huippu mielestäni oli kun isäni sairastui ja kuoli, isä oli hetken aikaa saattohoidossa ja sielläkin äiti arvosteli koko ajan toisia potilaita, varsinkin nuorempia ”millähän tuokin on tänne paikan saanut” ja ”tuokin koko ajan juoksuttaa hoitajia” - aivan kuin niillä nuorilla ei olisi ollut oikeutta olla siellä. En voi ymmärtää miten joku voi kuoleviakin ihmisiä haukkua ja arvostella!
Omasta mielestäni en ainakaan itse ole noin negatiivinen enkä jatkuvasti hauku toisia. Pelottaa vain että tulenko tuollaiseksi vielä joskus. Hirveä ajatus.
Olin nuorempana todella epävarma ja itsetunto oli huono, varmaan juuri siksi kun olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuunnellut jatkuvaa arvostelua. Mitään ei tahtonut uskaltaa tehdä tai ehdottaa kun aina se oli väärin tai omituista tai kuvittelenko tosissani muka osaavani tuollaista jne jne.
Piti oikein miettiä, olenko jo kirjoittanut tähän ketjuun. Minulla on ollut ihan täsmälleen samalaista, myös tuo isän sairastamiseen liittyvät asiat. Juuri pari viikkoa sitten satuin mainitsemaan että olin jutellut vanhan koulukaverini kanssa. Äitini haukkui siltä istumalta tämän ihmisen vanhemmat, joita ei siis ole koskaan edes tavannut ja joista toinen on ollut 20 vuotta kuolleena. Olivat kuulemma aina niin olevinaan. Itse vietin heillä aikoinaan paljonkin aikaa ja ihan kivoja normaaleja ihmisiä he olivat. Yhä ällistyn kaikesta siitä katkerasta inhosta, jota hän voi tuntea ihan kaikkea ja kaikkia kohtaan.
Arvostelun pelko myös tuohon aikaan vaikutti siihen että ihmiset myös käyttäytyivät siivosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei eikä sitä harrasteta meidänkään perheessä. Lapsille ollaan opetettu että kaikki ihmiset on kauniita ja kaikissa on hyvää.
Mutta tiedän monta perhettä missä tätä harrastetaan. Noiden perheen lapset on raskaita kylättelijöitä, ne todellakin juoruaa kaikki aikuisten puheet.
Omat vanhempani oli köyhiä, toinen työtön, toinen alkkis. Mutta sisimmissään molemmat hyviä, empaattisia ihmisiä jotka ei koskaan arvostelleet muita. Äiti keksi kaikista hyvää vaikka ei aina olisi ollut aihettakaan.
Tuosta olen kiitollinen vanhemmilleni. Tosin tästäkin saa ongelman. Minua pidetään tylsänä, ihmisenä jolla ei ole mielipiteitä. Harmi kun heidän puheen aiheet rajoittuukin vain muiden ihmisten asioiden vatvomiseen.
Juu vasta myöhemmällä iällä olen kiinnittänyt tähän huomiota alkaessani ihmetellä terapiassa omaa huonoa itsetuntoa. sielä huomasin kun asiana paneuduttiin, että omat vanhemmat ovat koko mun lapsuuden (ja nykyäänkin) ehkä itse sitä tiedostamatta haukkuneet muita ihmisiä miten milloinkin, ja tottahan se on vaikuttanut omaan itsetunnon kehitykseen. Huomaan myös itse tekevän välillä samaa, eli esim. juurikin tv;tä katsoessa kaikki kauniit naiset on pakko haukkua poikaystävälle yms. koska itseä ahdistaa että ne on niin paljon kauniimpia ja miellyttävän oloisa (eli kaikkea sitä mitä itse tunnen etten ole =D).
Äidilläni oli tapana haukkua samalla tavalla kauniita naisia ja sitten muita ylipainoisia (hän oli itsekin melko ylipainoinen ja on aina ollut) tyyliin "katsoppa miten lihava toikin nainen on! onneks ei sentään ihan NOIN läskejä olla (minäkin olin joskus suunnilleen yhtä lihava kuin äitini)" vaikka oltiin ihan yhtä pyöreitä tai jopa pyöreämpiä ite. Olen nyt tietoisesti koittanut päästä tästä eroon ja yrittänyt aina miettiä ihmisistä joita tapaan tai näen tv:ssä, vähintään yhden hyvän puolen ja koittaa sanoa siitä jotain hyvää jos ääneen jotain on sanottava. Useinmiten koitan olla hiljaa ja muistella sitä "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ole hiljaa" mantraa :) itsetunnon kanssa olen myös saanut tehtyä paljon töitä ja sekin auttaa. mutta joo, kyllähän noi arvostelut opitaan kotoota aika usein, valitettavsti. Ja huonosta itsetunnosta, ennakkoluuloista tai kateudesta tms varmaan johtuu.
Onko muunlaisia koteja olemassa?!
Meillä meno vielä PAHEMPAA. Isäni on todella ilkeä, läpimätä narsisti, äiti sitten ei ehkä ole paha sinällään mutta peesaa isäni mielipiteitä ja yhtyy haukkumiseen miellyttääkseen narsistia (jota prlkää, ja ihan aiheestakin, idä käyttää koko ajan henkistä ja fyysistä väkivaltaa puolisoonsa, aivan kuten meihin lapsiinkin jota pieksi jatkuvasti ilman syytä).
Sen lisäksi että 99% valveillaoloajasta menee haukkumiseen - ihan kaikkien, muös omien lasten ja vävyjen - mukaan tulee myös kostonhimo ja vahingonilo. Esim tähän tyyliin:
- kyllä tuo naapurin pirjo yhtiökokouksessa niin tötkeästi pisti hanttiin, kunpa jäisi auton alle ja halvaantus, ihan oikein sille!
- työkaveri arvosteli tänään töissä, helvetti sentään, toivottavasti ukkonsa hakkaa sen viikonloppuna sairaalakuntoon, siinäpä oppii, häh häh hää
- Ristolle tuli avioero, varmasn oli sen typerän vaimon syytä, mokoma lunttu, toivottavasti jää loppuiäkseen yksinhuoltajaksi, kukaan ei sellaista huoli, hähhää
Sit mulle sanottuja:
- hah hah sait sitten yt:ssä potkut, ihan oikein sulle, kun luulet aina olevasi jotain, nytpähän opit sitten (kun sain potkut)
- typerä akka, ihan oikein että miehes jätti sut, iuttaet saa ja misssään ei sua kyllä auteta, oma syysi! (mies petti ja tuli ero)
- kylläpäs nyt nirppanokka luulee itsestään jotain, tuolla tutkinnolla ei tee mitää kun akateemisetei osaa edes lamppua vaihtaa, mokoma kirjaviisas! (”Onnittelut” kun valmistuin yliopistosta).
Erityisesti viha kohdistui jostain syystä naisiin. Ihan koko ajan hsukkumista, arvostelua, pahan toivomista. Jasit kun jollekin sattuu jotain kurjaa niin ollaan ihan liekeissä vahingonilosta! Oikein herätään eloon ja haukutan lisää!
Mun vanhemmat on varmaan hirveimmätihmuset maan päällä. Varsinkin isä. Mutta narsistit usein on just tollasia. Eipä olla väleissä, liekö ihme.
Tää on NIMENOMAAN suurten ikäluokkien juttu. Esim mulla miehellä kummankin meidän isovanhemmat oli lempeitä, rakastavia, kohteliaita ja hyväkäytöksisiä ja auttoivat aina ja hoitivat meitä lapsenlapia paljon.
Sit taas ne meidän vanhemmat... kummatkin arvostelevia, pahansuopia ja ilkeitä, eivät välitä lapsenlapsistaan yhtään, kertaakaan eivät ole hoitaneet tai mitenkään koskaan auttaneet. Itsekkäitä, omhyväisiä ja pahansuopia, yäk mitä ihmisiä.
Itse omille lapsilleni opetan sen isovanhempien tyylin, eli kaikkia rakastetaan ja arvostetaan, puhutaan kunnioittavasti eikä ikinä haukuta.
Joku on mennyt kyllä niin pahasti vinsalleen noissa suurissa ikäluokissa. Vaikka esimerkissä oli vain oma lähisuku niin tiedä todella paljon muitakin joilla samanlainen kuvio. Joku idompi ilmiö tossa on mukana.
Suuret ikäluokat on kyllä vastenmielisin sukupolvi koko maapallon historiassa. Tuhosivat ilmaston, puolet maapallon eläinlajeista sukupuuttoon, kahmivat rahat edestävän ja seuraavan sukupolven taskuista sekä kirsikkana kakun päällä: käyttäytyvät omahyväisesti, törkeästi ja muita ihmisiä talloen. Minäminäminä ja minunminunminun!
Mä olen 27 ja äitini on syntynyt 50-luvulla. Isäni 40-luvulla. Ohis.