Miehen mielestä olen epäreilu, kun vaadin avioehdon poistamista tai muuttamista ennen lapsien teon yrittämistä

Saathan sä elarit mieheltäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo mitä ihmettä on miehille tapahtunut? Onhan se nyt miehelle kunnia-asia että pystyy elättämään vaimonsa ja lapsensa.

Oli kunnia, kunnes tuli tasa-arvo.

Mitä tasa-arvo liittyy siihen millainen isä ja aviomies suomalainen mies on? Tarkoottaako tasa-arvo tässä, että miesten ei ole sallittua kantaa vastuuta perheestään taloudellisesti?

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Monesti nainen palkallaan osallistuu sen perheen ja lasten elatukseen. Miehelle näin jää sitä sijoitettavaa ja säästettävää. Monet miehet ovat lompakkoloisia, eivätkä osallistu yhteisiin perheen kuluihin tulojen suhteessa. Toki tähän löytyy poikkeuksiakin.

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Olen. Ja tiedän että se on tärkeää. En haluakaan ottaa taloudellista vastuuta perheenperustamisest yksin omalle kontolleni, koska perhe on ja lapsi on yhtä lailla myös miehen, eikä mikään oma yksityinen projektini. Jos se olisi vain minun, hoitaisin tietysti siitä koituvat kulut ja mahdolliset ansionmenetykset itse.

Tässä ei pyritä rikastumaan avioliitolla, vaan halutaan tasata perheenperustamisesta koituvat kulut. Niitä tulee pakosti, ja etenkin piilokulut kuten pienemmät eläkkeen karttuminen ja palkkakehitys ovat perinteisesti kaatuneet naisen vastuulle.

Vierailija kirjoitti:

Työeläke kertyy n. 40 vuoden TEL-vuoden kuluessa n. 60 %:iin palkasta. Lisäeläkkeillä kertymää voi lisätä.

Jokainen päättää, montako lasta hankkii. Itselleni yhden lapsen äitiysloma ja pieni hoitovapaa on vienyt reilun satasen eläkkeestä. Ei tunnu missään, koska olen ollut hyvin palkatussa työssä. 

Minä vaadin avioehtoa, koska miehelläni oli enemmän omaisuutta. Toisaalta mieheni toimi myöskin yrittäjänä jonkin aikaa, joten avioehdolla suojasin myös itseäni mahdollisilta yrittäjyyden tuomilta taloudellisilta riskeiltä. Yrittäjähän saattaa menettää omaisuutensa, jos yritys menisi vaikka konkurssiin. 

Yhteisen asunnon asumisoikeus on joka tapauksessa puolisolla kuolemaansa saakka. Avioerossa kumpikin saa omansa, kuten kuuluukin. Lapsi perii molemmat vanhempansa. 

Miksi pitää tehdä enemmän lapsia kuin mihin on varaa? Puoliso voi ostaa kotona olevalla puolisolleen lisäeläkettäkin, jos haluaa. Muutenhan kaikki menee veronmaksajien piikkiin. Vanhojen naisten eläkkeet ovat surkeita. Joidenkin pitää saada jopa kansaneläkettä tai takuueläkettä. 

Miten palkansaaja voi lisätä työeläkettä erillisellä lisäeläkkeellä?

Jos tarkoitat vapaaeht.eläkettä, joka on sidottu pörssikursseihin, niin tuottoa ei juuri 15v aikana. Ja se maksetaan eläkkeensaajalle maksimissaan 5v ajalta, ikävuodelta 62-65v eikä turvaa vanhuudenturvaa. Ja siitä maksetaan vielä suolainen vero, joka on 35-40% jos muita tuloja tai eläkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miestä niin kovasti kiukuttaa että nainen vie erossa "hänen rahansa" niin miksi ei itse jää koti-isäksi ja luovu palkastaan sekä eläke-eduistaan? Vaimo voi sitten käydä töissä  tienaamassa sitä rahaa. Ovatko miehet naisille oikeasti kateellisia kotiäitiydestä ja luulevat että se on jotenkin hirmu ihanaa aikaa josta jää "henkistä pääomaa"...Joopa joo

Se olin minä kuka puhui henkisestä pääomasta ja olen 35-vuotias lapseton nainen. Siis onko se lasten saaminen ja niiden hoitaminen muka niin vastenmielistä, että sitä ei pidä ollenkaan plussana elämässään? Miksi sitten on pitänyt mennä niitä lapsia tekemään?

Kuka näin on sanonut? Sillä henkisellä pääomalla ei vain makseta laskuja ja vuokraa. Nykymaailmassa tarvitsee olla myös realistinen. Se ei tarkoita, että olisit itsekäs materialisti. t. ohis

Olet oikeassa, onhan se noinkin. Mutta onko kyse ihan todellisuudessa siitä että joutuu leipäjonoon vai siitä, että elintaso notkahtaa? Kyllähän sitä tulee väkisinkin mieleen, että pitää järjestää ne omat elinolot sellaisiksi että se ei ole liian kallista. Ei minusta olisi ihmeellistä jos lapsen saannin takia joutuisi muuttamaan halvempaan asuntoon tai luopumaan toisesta autosta, mutta vissiin jengi ei vaan näe tätä vaihtoehtona.

Elintaso notkahtaa erossa aina. Mutta lapsiperheessä sen tulee notkahtaa molemmilta vanhemmilta tasapuolisesti, ja lapsilta mahdollisimman vähän.

Kyllä se mies on hyötynyt liitostaan hänkin. Saanut ilman omaa vaivanäköä lapset, joita toinen on hoitanut, saanut apua kotitöihinsä, ja naisen töissä ollessa jakanut kustannuksia köyhemmän puolisonsa kanssa. Säästänyt siis.

Köyhempi vaimo on ollut pois töistä ja tehnyt kotitöitä, ja rahoittamut pienistä tuloistaan liian kallista elämää, jolloin ei ole jäänyt säästöjä.

Tottakai se notkahtaa molemmilta. Kyllä mä ajattelin että se koko perhe muuttaa siihen halvempaan asuntoon ja luopuu toisesta autosta. Ja jos lapset syntyy tähän halvempaan asuntoon ja yhden auton elämään, niin heidän elintasonsahan ei notkahda yhtään. Se on heille vain normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne se, että oltu 10vuotta kohta yhdessä. Mies erosi pitkästä liitosta, jossa ei ollut avioehtoa, joten joutui maksamaan paljon , lähes puolet ex-vaimolle, vaikka vaimo ei ollut omaisuuden kartuttamiseen osallistunut. Sanoi, ettei halua joutua enää ikinä vastaavaan tilanteeseen. Yhteinen lapsi tehtiin alkuhuumassa ja naimisiin mentiin seuraavana vuonna. Koska mies on 15vuotta vanhempi ja hänellä on paljon omaisuutta ja minulla ei, hän luonnollisesti halusi avioehdon, jossa minut on suljettu pois kaikesta. Nyt vuosia myöhemmin asia ahdistaa usein, mutta en voi asialle mitään. Kun puhun asiasta, mieheni saa minut tuntemaan syyllisyyttä asian esille nostamisesta ja seurauksena on aina riita. Mies on etäisempi ja meillä on suhteessa paljon haasteita, joten olen miettinyt, että ehkä minutkin voidaan jättää. Ja silloin jään kirjaimellisesti tyhjän päälle. Mies ei enää innostu minusta missään mielessä, en itsekään ole enää aktiivinen. Tykkäilee itseään vanhemman naapurin naisen päivityksistä facessa, minun päivitykset menee aina vahingossa ohi ja tykkää vasta kun kysyn asiasta. Olenkin jo miettinyt liekö siihen ihastunut. Nainen on iso, ei kovin nätti, mutta miehen mielestä mukava. Ei ole eronnut, mutta haukkuu miestään ja haluaisi eroon. Minä olen nuorempi, kaunis ja hyvää seuraa - en vaan enää miehelleni.

Muutimme jo heti alussa kauas kaikesta ja minulla oli kaksi pientä lasta ja iso talo huolehdittavana, joten omaa uraa en ole pystynyt luomaan.

Minut on ulkoistettu myös testamentista, edunsaajana ovat mieheni aikuiset lapset ja meidän yhteinen lapsi.

Neuvona sanon, että älkää ikinä päästäkö itseänne tähän tilanteeseen.

Paha tilanne, ei vaan mahdollisen eron vaan myös kuolemantapauksen kannalta. Jos mies on sinua vanhempi, oletko ajatellut mitä tapahtuu jos hän kuolee yllättäen? Talon perivät siis miehen aikuiset lapset ja teidän yhteinen ilmeisesti alaikäinen lapsenne. Onko sinulla edes lesken asumisoikeutta taloon? Avioliitossa sellainen pitäisi olla. Ota myös huomioon, että lapsesi joutuu talosta maksamaan perintöveron eli käytännössä jos hän on alaikäinen joko sinä maksat veron tai talo menee myyntiin teidän alta. Hyvä nainen vaadi ainakin avioehdon poistamista kuolintapauksessa ja miehelle hyvää henkivakuutusta, jossa olet edunsaajana.

Alaikäisen perintöverot ovat huomattavasti kevyemmät kuin täysi-ikäisen. Esim. oman isäni kuollessa 17-vuotias tytär selvisi kokonaan veroitta, me täysi-ikäiset maksoimme n. 8000 euroa veroja. Ei ollut vaikeuksia maksaa. Perintöähän siinä juuri oli saatu. Verojen jälkeen siitä jäi vielä käteen. Perintöveroprosentti ei onneksi ole 100. Perinnön suuruus toki vaikuttaa veroihin, mutta alaikäinen saa periä huomattavan paljon ennen kuin siitä peritään veroa ollenkaan. 

Perintöverot ovat vain yksi asia. Toinen ongelma on se, että alaikäisen saadessa huomattavan perinnön (yli 20 000 e) - vaikka arvokkaan kiinteistön - maistraatin edunvalvoja astuu kuvioihin. Edunvalvonta mutkistaa asioita eikä käytännön asioitakaan voi hoitaa ilman maistraatin lupaa. Alaikäisen omaisuuden hoitoon tarvitsee maistraatin luvan ja vaikka talo olisi leskelle liian kallis ylläpidettävä, sitä ei noin vain voi myydä ilman maistraatin lupaa. Aika hankalassa tilanteessa leski on, jos lapset omistavat talon, jonka kulut hänen pitäisi kaikki maksaa eikä pienempään ja edullisempaankaan voi muuttaa. En ymmärrä miestä, joka haluaa jättää lastensa äidin leskenä noin vaikeaan tilanteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä tilanne se, että oltu 10vuotta kohta yhdessä. Mies erosi pitkästä liitosta, jossa ei ollut avioehtoa, joten joutui maksamaan paljon , lähes puolet ex-vaimolle, vaikka vaimo ei ollut omaisuuden kartuttamiseen osallistunut. Sanoi, ettei halua joutua enää ikinä vastaavaan tilanteeseen. Yhteinen lapsi tehtiin alkuhuumassa ja naimisiin mentiin seuraavana vuonna. Koska mies on 15vuotta vanhempi ja hänellä on paljon omaisuutta ja minulla ei, hän luonnollisesti halusi avioehdon, jossa minut on suljettu pois kaikesta. Nyt vuosia myöhemmin asia ahdistaa usein, mutta en voi asialle mitään. Kun puhun asiasta, mieheni saa minut tuntemaan syyllisyyttä asian esille nostamisesta ja seurauksena on aina riita. Mies on etäisempi ja meillä on suhteessa paljon haasteita, joten olen miettinyt, että ehkä minutkin voidaan jättää. Ja silloin jään kirjaimellisesti tyhjän päälle. Mies ei enää innostu minusta missään mielessä, en itsekään ole enää aktiivinen. Tykkäilee itseään vanhemman naapurin naisen päivityksistä facessa, minun päivitykset menee aina vahingossa ohi ja tykkää vasta kun kysyn asiasta. Olenkin jo miettinyt liekö siihen ihastunut. Nainen on iso, ei kovin nätti, mutta miehen mielestä mukava. Ei ole eronnut, mutta haukkuu miestään ja haluaisi eroon. Minä olen nuorempi, kaunis ja hyvää seuraa - en vaan enää miehelleni.

Muutimme jo heti alussa kauas kaikesta ja minulla oli kaksi pientä lasta ja iso talo huolehdittavana, joten omaa uraa en ole pystynyt luomaan.

Minut on ulkoistettu myös testamentista, edunsaajana ovat mieheni aikuiset lapset ja meidän yhteinen lapsi.

Neuvona sanon, että älkää ikinä päästäkö itseänne tähän tilanteeseen.

Olen tosi pahoillani puolestasi.

Miksi suostuit tuollaiseen avioehtoon? Onko siis niin, miehellä olisi erossa oikeus puoleen sinun omaisuudestasi jos jotain on, mutta sinulla ei miehen? Kuulostaa, että mies on nalkittanut sinut jonnekin korpeen lastentekokoneeksi ja kodinhoitajaksi. Älä vaan sano, ettei sinulla ole ajokorttia ja autoa käytössä.

Ettekö te tajua, että ap oli naimisiin mennessään hyväksyny tuon avioehdon, joten siitä ei pitäs nyt olla mitään nokan koputtamista. Nyt menevät niilä ehdoilla, jotka ollaan sovittu.

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?

Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.

Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.

Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.

Olisitko vaatimassa tätä jos sinä olisit rikkaampi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?

Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.

Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.

Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.

Eli varallisuuden kerryttämiseen on kuitenkin ollut kymmenisen vuotta, joista kaiketi ainakin osa on vietetty ansiotyössä? Jos edes muutama kymppi viikossa olisi sijoitettu esimerkiksi osakerahastoon, olisi tuossa ajassa kertynyt usean kymmenen tuhannen varallisuus pahan päivän varalle tai esimerkiksi omistusasunnon käsirahaksi. Varallisuuden kerryttämisellä tarkoitetaankin yleensä nimenomaan tuollaista pitkäjänteistä säästämistä - ei sitä, että odotetaan varakkaan puolison kuolemaa tms. lottovoittoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miestä niin kovasti kiukuttaa että nainen vie erossa "hänen rahansa" niin miksi ei itse jää koti-isäksi ja luovu palkastaan sekä eläke-eduistaan? Vaimo voi sitten käydä töissä  tienaamassa sitä rahaa. Ovatko miehet naisille oikeasti kateellisia kotiäitiydestä ja luulevat että se on jotenkin hirmu ihanaa aikaa josta jää "henkistä pääomaa"...Joopa joo

Se olin minä kuka puhui henkisestä pääomasta ja olen 35-vuotias lapseton nainen. Siis onko se lasten saaminen ja niiden hoitaminen muka niin vastenmielistä, että sitä ei pidä ollenkaan plussana elämässään? Miksi sitten on pitänyt mennä niitä lapsia tekemään?

Kuka näin on sanonut? Sillä henkisellä pääomalla ei vain makseta laskuja ja vuokraa. Nykymaailmassa tarvitsee olla myös realistinen. Se ei tarkoita, että olisit itsekäs materialisti. t. ohis

Olet oikeassa, onhan se noinkin. Mutta onko kyse ihan todellisuudessa siitä että joutuu leipäjonoon vai siitä, että elintaso notkahtaa? Kyllähän sitä tulee väkisinkin mieleen, että pitää järjestää ne omat elinolot sellaisiksi että se ei ole liian kallista. Ei minusta olisi ihmeellistä jos lapsen saannin takia joutuisi muuttamaan halvempaan asuntoon tai luopumaan toisesta autosta, mutta vissiin jengi ei vaan näe tätä vaihtoehtona.

Elintaso notkahtaa erossa aina. Mutta lapsiperheessä sen tulee notkahtaa molemmilta vanhemmilta tasapuolisesti, ja lapsilta mahdollisimman vähän.

Kyllä se mies on hyötynyt liitostaan hänkin. Saanut ilman omaa vaivanäköä lapset, joita toinen on hoitanut, saanut apua kotitöihinsä, ja naisen töissä ollessa jakanut kustannuksia köyhemmän puolisonsa kanssa. Säästänyt siis.

Köyhempi vaimo on ollut pois töistä ja tehnyt kotitöitä, ja rahoittamut pienistä tuloistaan liian kallista elämää, jolloin ei ole jäänyt säästöjä.

Tottakai se notkahtaa molemmilta. Kyllä mä ajattelin että se koko perhe muuttaa siihen halvempaan asuntoon ja luopuu toisesta autosta. Ja jos lapset syntyy tähän halvempaan asuntoon ja yhden auton elämään, niin heidän elintasonsahan ei notkahda yhtään. Se on heille vain normaalia.

Siinä mulla realisti. Kyllä se niin päin menee, että kaksin ollessa nuori pariskunta asuu aika usein kaksiossa. Sitten kun perhe kasvaa, on vähän pakko muuttaa isompaan. Ja siellä kaksiossa asuessa oltiin usein lähellä keskustaa eikä tarvittu ehkä autoa ollenkaan, mutta se perheasunto sijaitsee sen verran kauempana, että tarvitaan auto tai jopa kaksi, jotta arki pyörisi.

Kuvittelevatko ihmiset nykyään, että lapsia tehdään viisikymppisinä, kun ehdotetaan pienempään asuntoon muuttamista ja tuolla aiemmin penättiin, eivätkö naiset kerrytä omaisuutta ennen lasten tekemistä?

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te tajua, että ap oli naimisiin mennessään hyväksyny tuon avioehdon, joten siitä ei pitäs nyt olla mitään nokan koputtamista. Nyt menevät niilä ehdoilla, jotka ollaan sovittu.

Kyllä ehdot voi sopia elämäntilanteen muuttuessa uusiksi. Muuten voi jäädä ne lapset saamatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?

Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.

Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.

Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.

Eli varallisuuden kerryttämiseen on kuitenkin ollut kymmenisen vuotta, joista kaiketi ainakin osa on vietetty ansiotyössä? Jos edes muutama kymppi viikossa olisi sijoitettu esimerkiksi osakerahastoon, olisi tuossa ajassa kertynyt usean kymmenen tuhannen varallisuus pahan päivän varalle tai esimerkiksi omistusasunnon käsirahaksi. Varallisuuden kerryttämisellä tarkoitetaankin yleensä nimenomaan tuollaista pitkäjänteistä säästämistä - ei sitä, että odotetaan varakkaan puolison kuolemaa tms. lottovoittoa.

Mistä sinä nyt kymmenisen vuotta repäisit? Minä valmistuin 26-vuotiaana ja mieheni 27-vuotiaana, jotka olivat aivan keskimääräisiä valmistumisaikoja ja -ikiä. Esikoinen syntyi kun olin 29v. Ei siinä kolmessa vudessa kuule vastavalmistuneen palkalla ihmeellisiä tehdä, juuri saatiin ensiasuntoon pesämuna kokoon ja sekin oli hieno saavutus.

Ne vuodet, jolloin sitä omaisuutta oikeasti pystyisi keräämään, alkavat vasta kun on jonkun aikaa oltu töissä. Meillä niistä ensimmäiset kymmenen vuotta menivät ensin perhevapaiden merkeissä ja sitten suuremman asunnon hankkimisessa. Nyt esikoinen on lukiossa, ja ollaan saatu yhdessä kerättyä omaisuuttakin jo useamman vuoden ajan. Tässä kohtaa palkatkin ovat jotain ihan muuta kuin vastavalmistuneena, niin sijoittaminen on helpompaa. Perintöjä ei ole vielä näkynyt.

Tämä vaurastuminen on nyt mahdollista, koska avioliitto on kestänyt ja meillä on yhteistalous, jossa kannattaa puhalta yhteen hiileen. Jos olisimme eronneet lastn ollessa pieniä, joutuisi kumpikin tahollaan maksamaan perheasunnosta ja muista välttämättömyyksistä, eikä säästöjä ja sijoituksia kertyisi ollenkaan tällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?

Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.

Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.

Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.

Eli varallisuuden kerryttämiseen on kuitenkin ollut kymmenisen vuotta, joista kaiketi ainakin osa on vietetty ansiotyössä? Jos edes muutama kymppi viikossa olisi sijoitettu esimerkiksi osakerahastoon, olisi tuossa ajassa kertynyt usean kymmenen tuhannen varallisuus pahan päivän varalle tai esimerkiksi omistusasunnon käsirahaksi. Varallisuuden kerryttämisellä tarkoitetaankin yleensä nimenomaan tuollaista pitkäjänteistä säästämistä - ei sitä, että odotetaan varakkaan puolison kuolemaa tms. lottovoittoa.

Mistä sinä nyt kymmenisen vuotta repäisit? Minä valmistuin 26-vuotiaana ja mieheni 27-vuotiaana, jotka olivat aivan keskimääräisiä valmistumisaikoja ja -ikiä. Esikoinen syntyi kun olin 29v. Ei siinä kolmessa vudessa kuule vastavalmistuneen palkalla ihmeellisiä tehdä, juuri saatiin ensiasuntoon pesämuna kokoon ja sekin oli hieno saavutus.

Ne vuodet, jolloin sitä omaisuutta oikeasti pystyisi keräämään, alkavat vasta kun on jonkun aikaa oltu töissä. Meillä niistä ensimmäiset kymmenen vuotta menivät ensin perhevapaiden merkeissä ja sitten suuremman asunnon hankkimisessa. Nyt esikoinen on lukiossa, ja ollaan saatu yhdessä kerättyä omaisuuttakin jo useamman vuoden ajan. Tässä kohtaa palkatkin ovat jotain ihan muuta kuin vastavalmistuneena, niin sijoittaminen on helpompaa. Perintöjä ei ole vielä näkynyt.

Tämä vaurastuminen on nyt mahdollista, koska avioliitto on kestänyt ja meillä on yhteistalous, jossa kannattaa puhalta yhteen hiileen. Jos olisimme eronneet lastn ollessa pieniä, joutuisi kumpikin tahollaan maksamaan perheasunnosta ja muista välttämättömyyksistä, eikä säästöjä ja sijoituksia kertyisi ollenkaan tällä tavalla.

Kyllä opiskeluaikanakin voi laittaa säästöön edes jotain. Opintorahasta, opintolainasta, kesätöiden palkoista. Itsekin olen opiskelija, teen samalla töitä ja sijoitan noin 300 euroa kuukaudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?

Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.

Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.

Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.

Eli varallisuuden kerryttämiseen on kuitenkin ollut kymmenisen vuotta, joista kaiketi ainakin osa on vietetty ansiotyössä? Jos edes muutama kymppi viikossa olisi sijoitettu esimerkiksi osakerahastoon, olisi tuossa ajassa kertynyt usean kymmenen tuhannen varallisuus pahan päivän varalle tai esimerkiksi omistusasunnon käsirahaksi. Varallisuuden kerryttämisellä tarkoitetaankin yleensä nimenomaan tuollaista pitkäjänteistä säästämistä - ei sitä, että odotetaan varakkaan puolison kuolemaa tms. lottovoittoa.

Mistä sinä nyt kymmenisen vuotta repäisit? Minä valmistuin 26-vuotiaana ja mieheni 27-vuotiaana, jotka olivat aivan keskimääräisiä valmistumisaikoja ja -ikiä. Esikoinen syntyi kun olin 29v. Ei siinä kolmessa vudessa kuule vastavalmistuneen palkalla ihmeellisiä tehdä, juuri saatiin ensiasuntoon pesämuna kokoon ja sekin oli hieno saavutus.

Ne vuodet, jolloin sitä omaisuutta oikeasti pystyisi keräämään, alkavat vasta kun on jonkun aikaa oltu töissä. Meillä niistä ensimmäiset kymmenen vuotta menivät ensin perhevapaiden merkeissä ja sitten suuremman asunnon hankkimisessa. Nyt esikoinen on lukiossa, ja ollaan saatu yhdessä kerättyä omaisuuttakin jo useamman vuoden ajan. Tässä kohtaa palkatkin ovat jotain ihan muuta kuin vastavalmistuneena, niin sijoittaminen on helpompaa. Perintöjä ei ole vielä näkynyt.

Tämä vaurastuminen on nyt mahdollista, koska avioliitto on kestänyt ja meillä on yhteistalous, jossa kannattaa puhalta yhteen hiileen. Jos olisimme eronneet lastn ollessa pieniä, joutuisi kumpikin tahollaan maksamaan perheasunnosta ja muista välttämättömyyksistä, eikä säästöjä ja sijoituksia kertyisi ollenkaan tällä tavalla.

Kyllä opiskeluaikanakin voi laittaa säästöön edes jotain. Opintorahasta, opintolainasta, kesätöiden palkoista. Itsekin olen opiskelija, teen samalla töitä ja sijoitan noin 300 euroa kuukaudessa.

Todella realistista. Moni joutuu ottamaan opintolainaa saadakseen opinnot tehtyä. Töiden saaminen koulun oheen ei ole mikään itsestäänselvyys.

Minä sain lapset onneksi vastavalmistuneena, alle ja vähän yli 25-vuotiaana. Palkka oli silloin noin 1500€ pienempi kuin nyt. Nyt kun uraohjukset vasta aloittavat lapsiperhe-elämää, kun kello tikittää, niin minä voin tehdä töitä niin paljon kuin sielu sietää. Eläkettäkin kertyy paljon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?

Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.

Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.

Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.

Eli varallisuuden kerryttämiseen on kuitenkin ollut kymmenisen vuotta, joista kaiketi ainakin osa on vietetty ansiotyössä? Jos edes muutama kymppi viikossa olisi sijoitettu esimerkiksi osakerahastoon, olisi tuossa ajassa kertynyt usean kymmenen tuhannen varallisuus pahan päivän varalle tai esimerkiksi omistusasunnon käsirahaksi. Varallisuuden kerryttämisellä tarkoitetaankin yleensä nimenomaan tuollaista pitkäjänteistä säästämistä - ei sitä, että odotetaan varakkaan puolison kuolemaa tms. lottovoittoa.

Mistä sinä nyt kymmenisen vuotta repäisit? Minä valmistuin 26-vuotiaana ja mieheni 27-vuotiaana, jotka olivat aivan keskimääräisiä valmistumisaikoja ja -ikiä. Esikoinen syntyi kun olin 29v. Ei siinä kolmessa vudessa kuule vastavalmistuneen palkalla ihmeellisiä tehdä, juuri saatiin ensiasuntoon pesämuna kokoon ja sekin oli hieno saavutus.

Ne vuodet, jolloin sitä omaisuutta oikeasti pystyisi keräämään, alkavat vasta kun on jonkun aikaa oltu töissä. Meillä niistä ensimmäiset kymmenen vuotta menivät ensin perhevapaiden merkeissä ja sitten suuremman asunnon hankkimisessa. Nyt esikoinen on lukiossa, ja ollaan saatu yhdessä kerättyä omaisuuttakin jo useamman vuoden ajan. Tässä kohtaa palkatkin ovat jotain ihan muuta kuin vastavalmistuneena, niin sijoittaminen on helpompaa. Perintöjä ei ole vielä näkynyt.

Tämä vaurastuminen on nyt mahdollista, koska avioliitto on kestänyt ja meillä on yhteistalous, jossa kannattaa puhalta yhteen hiileen. Jos olisimme eronneet lastn ollessa pieniä, joutuisi kumpikin tahollaan maksamaan perheasunnosta ja muista välttämättömyyksistä, eikä säästöjä ja sijoituksia kertyisi ollenkaan tällä tavalla.

Kyllä opiskeluaikanakin voi laittaa säästöön edes jotain. Opintorahasta, opintolainasta, kesätöiden palkoista. Itsekin olen opiskelija, teen samalla töitä ja sijoitan noin 300 euroa kuukaudessa.

Ei välttämättä voi. Riippuu täysin opinnoista, omasta taloudellisesta tilanteesta, työmahdollisuuksista ja maailmanajastakin. Lama-aikaan opiskelijoille on huonosti työtä trjolla, esimerkiksi. Moni opiskelija joutuu ottamaan jopa opintolainaa, eli valmistuessaan hänellä on sijoitusten tilalla ehkä paljonkin velkaa.

On ihan räävitöntä ruveta syyllistämään naisia siitä, että eivät ole saaneet jo opiskeluaikana sijoitusomaisuutta kasaan, kun puhe on siitä, että vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa lapsen vanhempien kesken. Jos toinen on kotona vauvan kanssa ja toinen tienaa töissä saaden kokoon niitä säästöjä ja sijoituksia, tulee nämä säästöt kyllä eron tullen jakaa, sillä ne on saatu aikaan yhtä lailla kotona olleen vanhemman työpanoksen johdosta. Samoin jos toinen maksaa arjen menoja ja toiselle kertyy vastaavasti säästöjä, nämä säästöt on saatu kokoon siksikin, ettei tämä sijoittaja ole joutunut esimerkiksi käyttämään rahoja ruokaan. Siksi niiden tulee olla yhteisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoja naisia tällä palstalla. Ettekö ole hankkineet ennen parisuhdetta ja lapsia tai parisuhteessa ennen lapsia minkäälaista omaa omaisuutta? Omaa asuntoa tai puolison kanssa yhteistä asuntoa, osakesalkkua, rahastoja, sinkkuvuosien yksiötä tms. Ei edes asuntosäästötiliä? Ettekä ole perineet mitään? Vuosi on 2018 naiset!!! Kun kerran ollaan olevinaan itsenäisiä ja tasa-arvoisia niin ollaan sitten sitä eikä avioliitolla ja lapsilla rikastumaan pyrkiviä. 

Ymmärtääkö tämän kirjoittaja ollenkaan, missä elämänvaiheessa ne lapset tehdään?

Minulla ja monella muulla parisuhde alkoi opiskeluaikana. Eli ennen parisuhdetta ei ollut kyllä hankittuna mitään omaa omaisuutta, harvalla tuossa vaiheessa on.

Valmistumisen myötä tuli sitten kaikkea tuota parin vuoden ajan, ja sitten hiukan alle kolmekymppisenä esikoinen. Toinen lapsi syntyi hiukan kolmenkympin jälkeen. Ihan tavallista sekin. Mutta ei nuorella perheellä siinä vaiheessa mitään suuria omaisuuksia ole, lähinnä iso laina asunnosta. Perintöjäkään ei tule vielä aikoihin.

Tähän ei minusta vuosiluku vaikuta mitään. Edelleen ihmisen elämänkaari on sellainen, että parhaat työelämässä etenemisen vuodet osuvat parhsiden lapsensaamisvuosien päälle.

Eli varallisuuden kerryttämiseen on kuitenkin ollut kymmenisen vuotta, joista kaiketi ainakin osa on vietetty ansiotyössä? Jos edes muutama kymppi viikossa olisi sijoitettu esimerkiksi osakerahastoon, olisi tuossa ajassa kertynyt usean kymmenen tuhannen varallisuus pahan päivän varalle tai esimerkiksi omistusasunnon käsirahaksi. Varallisuuden kerryttämisellä tarkoitetaankin yleensä nimenomaan tuollaista pitkäjänteistä säästämistä - ei sitä, että odotetaan varakkaan puolison kuolemaa tms. lottovoittoa.

Mistä sinä nyt kymmenisen vuotta repäisit? Minä valmistuin 26-vuotiaana ja mieheni 27-vuotiaana, jotka olivat aivan keskimääräisiä valmistumisaikoja ja -ikiä. Esikoinen syntyi kun olin 29v. Ei siinä kolmessa vudessa kuule vastavalmistuneen palkalla ihmeellisiä tehdä, juuri saatiin ensiasuntoon pesämuna kokoon ja sekin oli hieno saavutus.

Ne vuodet, jolloin sitä omaisuutta oikeasti pystyisi keräämään, alkavat vasta kun on jonkun aikaa oltu töissä. Meillä niistä ensimmäiset kymmenen vuotta menivät ensin perhevapaiden merkeissä ja sitten suuremman asunnon hankkimisessa. Nyt esikoinen on lukiossa, ja ollaan saatu yhdessä kerättyä omaisuuttakin jo useamman vuoden ajan. Tässä kohtaa palkatkin ovat jotain ihan muuta kuin vastavalmistuneena, niin sijoittaminen on helpompaa. Perintöjä ei ole vielä näkynyt.

Tämä vaurastuminen on nyt mahdollista, koska avioliitto on kestänyt ja meillä on yhteistalous, jossa kannattaa puhalta yhteen hiileen. Jos olisimme eronneet lastn ollessa pieniä, joutuisi kumpikin tahollaan maksamaan perheasunnosta ja muista välttämättömyyksistä, eikä säästöjä ja sijoituksia kertyisi ollenkaan tällä tavalla.

Kyllä opiskeluaikanakin voi laittaa säästöön edes jotain. Opintorahasta, opintolainasta, kesätöiden palkoista. Itsekin olen opiskelija, teen samalla töitä ja sijoitan noin 300 euroa kuukaudessa.

Ei välttämättä voi. Riippuu täysin opinnoista, omasta taloudellisesta tilanteesta, työmahdollisuuksista ja maailmanajastakin. Lama-aikaan opiskelijoille on huonosti työtä trjolla, esimerkiksi. Moni opiskelija joutuu ottamaan jopa opintolainaa, eli valmistuessaan hänellä on sijoitusten tilalla ehkä paljonkin velkaa.

On ihan räävitöntä ruveta syyllistämään naisia siitä, että eivät ole saaneet jo opiskeluaikana sijoitusomaisuutta kasaan, kun puhe on siitä, että vanhemmuuden kustannukset pitää jakaa lapsen vanhempien kesken. Jos toinen on kotona vauvan kanssa ja toinen tienaa töissä saaden kokoon niitä säästöjä ja sijoituksia, tulee nämä säästöt kyllä eron tullen jakaa, sillä ne on saatu aikaan yhtä lailla kotona olleen vanhemman työpanoksen johdosta. Samoin jos toinen maksaa arjen menoja ja toiselle kertyy vastaavasti säästöjä, nämä säästöt on saatu kokoon siksikin, ettei tämä sijoittaja ole joutunut esimerkiksi käyttämään rahoja ruokaan. Siksi niiden tulee olla yhteisiä.

Sen opintolainan voi sijoittaa osittain tai kokonaan.

Mutta joo, omista tuloista säästäminen on kaikin puolin räävitön ehdotus. Varallisuuden kerryttämiseenhän on muitakin tapoja. Moderni mammukka käy tiukat neuvottelut vastapuolensa eli puolisonsa kanssa ja asettuu sitten sohvalle odottamaan, josko äijä jo pian heittäisi veivinsä...