Lue keskustelun säännöt.
Surullinen toinen nainen
Sydän sykkyrällä
22.10.2018 |
Hei. Haluaisin tutustua muihin ns. Toisiin naisiin ja saada vertaistukea ja ehkä rohkeutta suhteesta irtautumiseen. Tämä on surullinen kohtalo kaikille osapuolille ja olisi kova tarve puhua mutta en tiedä kelle.
Kommentit (301)
Täällä myös toinen nainen. Ollaan molemmat naimisissa tahoillamme. Itse ihastunut mieheen, mies vaikuttaa kovin ihastuneelta minuun. Toisaalta on olo, että jospa tämän lopettaisi nyt, niin selviäisi mahdollisimman vähin vaurioin henkisesti, vaikka seksi onkin taivaallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin itsekin varattu kun ihastuin toiseen varattuun ja meillä oli niin vahva yhteys ja kemiat kohtasi täydellisesti, että pian rakastuttiin. Siitä on nyt yli kolme vuotta kun ihastuin. Minä erosin ajatuksen tasolla jo ajat sitten mutta virallisesti vasta kesällä. Ja nyt olemme vihdoin saamassa toisemme. Tällaista rakkautta tuskin jokaisella edes tulee vastaan, silti molemmilla oli sellainen elämäntilanne että eroaminen ei tuosta vain onnistunut tai olisi tuottanut vielä enemmän hankaluuksia kuin salasuhteen pitkittäminen.
Aina voi erota heti. Parempi niin, kuin tuhlata toiselta kolme vuotta valehtelemalla, että kaikki on hyvin. Puolisosi olisi ehtinyt tämän kolmen vuoden aikana jo löytää itselleen uuden ja päästä uuden elämän alkuun. Mutta nyt itsekkäästi pidit asian salassa ja itse olit valmistautunut eroon. Sinun oli helppo lähteä, kun olit jo tehnyt henkisen työn. Puolisollesi asia tuli uutena ja hän nyt vasta pääsi aloittamaan surutyön asian puolesta ja oli menettänyt kolme vuotta elämästään, kun eli valheessa sinun takiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea ketjua kuin puoleen väliin, mutta ihmettelen aina näitä, jotka sortuvat varattuihin. En myöskään jaksa ymmärtää, miksei voi ensin tehdä tilejä selväksi oman puolison kanssa, ja sitten alkaa vilkuilla muita. Reilu peli puolin ja toisin!
Itse en voisi kuvitellakaan pettäväni. Jos sattuisin randomisti rakastumaan toiseen mieheen, selvittäisin välini ensin nykyisen mieheni kanssa. Ehkä ihmiset pettävät juuri siksi, että haluavat sekää pitää kakkunsa että syödä sen. Täytyy sanoa, että tuttavapiirissäni on muutama, jotka pitävät peliään varattujen kanssa enkä kyllä voi heitä mitenkään arvostaa.
Ihan oikeastiko uskaltaisit ottaa eron, ennen kuin olisit kokeillut, millaista seksi on ja miten muuten menee? Jos se ei olisikaan niin ihanaa, niin sitten jäisit yksin, kun tollo olisit puolisollesi ehtinyt kertoa, että olet rakastunut toiseen.
Minun mielestä kannattaa varmistaa oma selusta ensin ja kokeilla sitä uutta ja olla suhteessa hänen kanssaan, jotta saa tietää, onko se niin ihanaa, kuin luulee. Jos ei ole, niin on kuitenkin se avioliitto olemassa ja voi jatkaa elämää, kuin ei mitään olisi ollutkaan.
Tämä! Sinunlaisilla ihmisillä pitäisi olla leima otsassa. Kerrothan heti uudelle deitille, että sinulla on tällainen ajattelutapa. Minä jouksisin kauas. Tuota kutsutaan itsekkyydeksi, ja erittäin rajuksi ja epäreiluksi sellaiseksi. Uutinen sinulle: Kaikki ihmiset eivät ole noin epärehellisiä ja itsekkäitä, monet osaavat lopettaa menossa olevan suhteen ennen kuin aloittavat uuden, olla itsenäisesti sinkkuina, ja he ansaitsevat jonkun reilumman tyypin kuin sinä.
Shamer kirjoitti:
Täällä myös toinen nainen. Ollaan molemmat naimisissa tahoillamme. Itse ihastunut mieheen, mies vaikuttaa kovin ihastuneelta minuun. Toisaalta on olo, että jospa tämän lopettaisi nyt, niin selviäisi mahdollisimman vähin vaurioin henkisesti, vaikka seksi onkin taivaallista.
Varmaan miestäsi lohduttaa, että edes sinä sait taivaallista seksiä.
Luin ketjun ja mua hämmästyttää se, miten kevyesti kirjoitetaan, että itse eroaisi heti itsekunnioituksen takia ja eroaisi heti omasta puolisosta, kun vähänkin ihastuu johonkuhun, jottavoisi aloittaa uuden hienon suhteen puhtaalta pöydältä.
Tulee tunne, että teille on sopivia miehiä pilvin pimein ja hyvä kun voitte ulkona kävellä törmäämättä selkaiseen. Ja että parisuhde olisi joku statusjuttu pääasiassa ja käytännönjärjestely.
Minä olen naimisissa ainoan miehen kanssa, jota olen ikinä ennen elämässäni halunnut. Hän ryhtyi törkeäksi minua kohtaan ja haukkui jne. Sitten yhtäkkiä kohtasin miehen, johon ihastuin välittömästi, toinen mies elämäni aikana, jota kohtaan olen tuntenut sellaista järjetöntä halua siis. Hän näyttää olevan naimisissa ja vaikka tuntuu olevan kiinnostusta ja tunteitakin yllättävää kyllä hänelläkin, olen taistellut sitä vastaan, enkä ole alkanut tehdä aloitetta.
Tässä on nyt eri vaihtoehtoja:
-pysyn oman mieheni kanssa enkö ala pettämisyrityksiin, en enää koskaan elämässäni luultavasti koe olevani haluttu tai koe halua. Yritän kuvitella, että olenko kuolinvuoteella aikanaan iloinen vai kaduttaako niin vietetty elämä.
-otan eron, enkä yritellä varattua miestä. Olen yksin loppuelämäni.
-ptan eron, mutta se toinen mies ei olekaan minusta kiinnostunut. Jään yksin loppuelämäksi.
-otan eron ja yritän vietellä perheellisen miehen. Se onnistuu lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Saan kokea kiihkeän romanssin, ehkä viimeisen tässä elämässä. Mies joko eroaa tai ei, seuraa tämän ketjun käsittelemät sotkut.
-alan pettää miestäni ja koen tuon kiihkeän romanssin. Mieheni saa tietää ja eroaa, toinen mies jää vaimonsa luo ja minä yksin tai toinen mies jätetään myös ja seuraa tämän ketjun sotkut tms.
Enpä tiedä, mikä näistä olisi paras valinta ihan oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja mua hämmästyttää se, miten kevyesti kirjoitetaan, että itse eroaisi heti itsekunnioituksen takia ja eroaisi heti omasta puolisosta, kun vähänkin ihastuu johonkuhun, jottavoisi aloittaa uuden hienon suhteen puhtaalta pöydältä.
Tulee tunne, että teille on sopivia miehiä pilvin pimein ja hyvä kun voitte ulkona kävellä törmäämättä selkaiseen. Ja että parisuhde olisi joku statusjuttu pääasiassa ja käytännönjärjestely.
Minä olen naimisissa ainoan miehen kanssa, jota olen ikinä ennen elämässäni halunnut. Hän ryhtyi törkeäksi minua kohtaan ja haukkui jne. Sitten yhtäkkiä kohtasin miehen, johon ihastuin välittömästi, toinen mies elämäni aikana, jota kohtaan olen tuntenut sellaista järjetöntä halua siis. Hän näyttää olevan naimisissa ja vaikka tuntuu olevan kiinnostusta ja tunteitakin yllättävää kyllä hänelläkin, olen taistellut sitä vastaan, enkä ole alkanut tehdä aloitetta.
Tässä on nyt eri vaihtoehtoja:
-pysyn oman mieheni kanssa enkö ala pettämisyrityksiin, en enää koskaan elämässäni luultavasti koe olevani haluttu tai koe halua. Yritän kuvitella, että olenko kuolinvuoteella aikanaan iloinen vai kaduttaako niin vietetty elämä.
-otan eron, enkä yritellä varattua miestä. Olen yksin loppuelämäni.
-ptan eron, mutta se toinen mies ei olekaan minusta kiinnostunut. Jään yksin loppuelämäksi.
-otan eron ja yritän vietellä perheellisen miehen. Se onnistuu lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Saan kokea kiihkeän romanssin, ehkä viimeisen tässä elämässä. Mies joko eroaa tai ei, seuraa tämän ketjun käsittelemät sotkut.
-alan pettää miestäni ja koen tuon kiihkeän romanssin. Mieheni saa tietää ja eroaa, toinen mies jää vaimonsa luo ja minä yksin tai toinen mies jätetään myös ja seuraa tämän ketjun sotkut tms.
Enpä tiedä, mikä näistä olisi paras valinta ihan oikeasti.
Hyvin kuvattu. Ei ole paljoa lisättävää.
Elämä on joskus monimutkaista, samoin ihmissuhteet. Vierastan yksioikoisia tuosta poikki ja pinoon kommentoijia.
Voimia tilanteeseesi. Toivottavasti valitset viisaasti (=niin, ettei tarvitse myöhemmin kauheasti harmitella)!
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja mua hämmästyttää se, miten kevyesti kirjoitetaan, että itse eroaisi heti itsekunnioituksen takia ja eroaisi heti omasta puolisosta, kun vähänkin ihastuu johonkuhun, jottavoisi aloittaa uuden hienon suhteen puhtaalta pöydältä.
Tulee tunne, että teille on sopivia miehiä pilvin pimein ja hyvä kun voitte ulkona kävellä törmäämättä selkaiseen. Ja että parisuhde olisi joku statusjuttu pääasiassa ja käytännönjärjestely.
Minä olen naimisissa ainoan miehen kanssa, jota olen ikinä ennen elämässäni halunnut. Hän ryhtyi törkeäksi minua kohtaan ja haukkui jne. Sitten yhtäkkiä kohtasin miehen, johon ihastuin välittömästi, toinen mies elämäni aikana, jota kohtaan olen tuntenut sellaista järjetöntä halua siis. Hän näyttää olevan naimisissa ja vaikka tuntuu olevan kiinnostusta ja tunteitakin yllättävää kyllä hänelläkin, olen taistellut sitä vastaan, enkä ole alkanut tehdä aloitetta.
Tässä on nyt eri vaihtoehtoja:
-pysyn oman mieheni kanssa enkö ala pettämisyrityksiin, en enää koskaan elämässäni luultavasti koe olevani haluttu tai koe halua. Yritän kuvitella, että olenko kuolinvuoteella aikanaan iloinen vai kaduttaako niin vietetty elämä.
-otan eron, enkä yritellä varattua miestä. Olen yksin loppuelämäni.
-ptan eron, mutta se toinen mies ei olekaan minusta kiinnostunut. Jään yksin loppuelämäksi.
-otan eron ja yritän vietellä perheellisen miehen. Se onnistuu lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Saan kokea kiihkeän romanssin, ehkä viimeisen tässä elämässä. Mies joko eroaa tai ei, seuraa tämän ketjun käsittelemät sotkut.
-alan pettää miestäni ja koen tuon kiihkeän romanssin. Mieheni saa tietää ja eroaa, toinen mies jää vaimonsa luo ja minä yksin tai toinen mies jätetään myös ja seuraa tämän ketjun sotkut tms.
Enpä tiedä, mikä näistä olisi paras valinta ihan oikeasti.
Tarkennuksena, että olen jo viisikymppinen ja tiedän aika tarkalleen, ettei minua sytyttäviä miehiä paljon ole ja nämä kaksi voivat ihan hyvin olla ainoat. Lisäksi tässä iässä ulkonäkökään ei enää parane, joten mahdollisuudet saada kokea kiihkeitä romansseja tuskin huimasti nousevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja mua hämmästyttää se, miten kevyesti kirjoitetaan, että itse eroaisi heti itsekunnioituksen takia ja eroaisi heti omasta puolisosta, kun vähänkin ihastuu johonkuhun, jottavoisi aloittaa uuden hienon suhteen puhtaalta pöydältä.
Tulee tunne, että teille on sopivia miehiä pilvin pimein ja hyvä kun voitte ulkona kävellä törmäämättä selkaiseen. Ja että parisuhde olisi joku statusjuttu pääasiassa ja käytännönjärjestely.
Minä olen naimisissa ainoan miehen kanssa, jota olen ikinä ennen elämässäni halunnut. Hän ryhtyi törkeäksi minua kohtaan ja haukkui jne. Sitten yhtäkkiä kohtasin miehen, johon ihastuin välittömästi, toinen mies elämäni aikana, jota kohtaan olen tuntenut sellaista järjetöntä halua siis. Hän näyttää olevan naimisissa ja vaikka tuntuu olevan kiinnostusta ja tunteitakin yllättävää kyllä hänelläkin, olen taistellut sitä vastaan, enkä ole alkanut tehdä aloitetta.
Tässä on nyt eri vaihtoehtoja:
-pysyn oman mieheni kanssa enkö ala pettämisyrityksiin, en enää koskaan elämässäni luultavasti koe olevani haluttu tai koe halua. Yritän kuvitella, että olenko kuolinvuoteella aikanaan iloinen vai kaduttaako niin vietetty elämä.
-otan eron, enkä yritellä varattua miestä. Olen yksin loppuelämäni.
-ptan eron, mutta se toinen mies ei olekaan minusta kiinnostunut. Jään yksin loppuelämäksi.
-otan eron ja yritän vietellä perheellisen miehen. Se onnistuu lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Saan kokea kiihkeän romanssin, ehkä viimeisen tässä elämässä. Mies joko eroaa tai ei, seuraa tämän ketjun käsittelemät sotkut.
-alan pettää miestäni ja koen tuon kiihkeän romanssin. Mieheni saa tietää ja eroaa, toinen mies jää vaimonsa luo ja minä yksin tai toinen mies jätetään myös ja seuraa tämän ketjun sotkut tms.
Enpä tiedä, mikä näistä olisi paras valinta ihan oikeasti.
Hyvin kuvattu. Ei ole paljoa lisättävää.
Elämä on joskus monimutkaista, samoin ihmissuhteet. Vierastan yksioikoisia tuosta poikki ja pinoon kommentoijia.
Voimia tilanteeseesi. Toivottavasti valitset viisaasti (=niin, ettei tarvitse myöhemmin kauheasti harmitella)!
Säestän molempia kommentteja! Isekin ajattelen elämästä niin, että se on täynnä valintoja ja jokainen valitsee oman polkunsa. Mistään ohjekirjasta ei kannatta katsoa. Olisi tappavan tylsää lukea samaa kirjaa kymmeniä kertoja peräjälkeen. Vielä tappavampaa on lukea samaa lukua, eikä kääntää koskaan sivua. Joskus joku asia elämässä vain tulee päätökseen ja on itsestä kiinni, jääkö risteykseen, vai valitseeko jatkaa jompaankumpaan suuntaan ja katsoa , mitä sen tien päästä löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja mua hämmästyttää se, miten kevyesti kirjoitetaan, että itse eroaisi heti itsekunnioituksen takia ja eroaisi heti omasta puolisosta, kun vähänkin ihastuu johonkuhun, jottavoisi aloittaa uuden hienon suhteen puhtaalta pöydältä.
Tulee tunne, että teille on sopivia miehiä pilvin pimein ja hyvä kun voitte ulkona kävellä törmäämättä selkaiseen. Ja että parisuhde olisi joku statusjuttu pääasiassa ja käytännönjärjestely.
Minä olen naimisissa ainoan miehen kanssa, jota olen ikinä ennen elämässäni halunnut. Hän ryhtyi törkeäksi minua kohtaan ja haukkui jne. Sitten yhtäkkiä kohtasin miehen, johon ihastuin välittömästi, toinen mies elämäni aikana, jota kohtaan olen tuntenut sellaista järjetöntä halua siis. Hän näyttää olevan naimisissa ja vaikka tuntuu olevan kiinnostusta ja tunteitakin yllättävää kyllä hänelläkin, olen taistellut sitä vastaan, enkä ole alkanut tehdä aloitetta.
Tässä on nyt eri vaihtoehtoja:
-pysyn oman mieheni kanssa enkö ala pettämisyrityksiin, en enää koskaan elämässäni luultavasti koe olevani haluttu tai koe halua. Yritän kuvitella, että olenko kuolinvuoteella aikanaan iloinen vai kaduttaako niin vietetty elämä.
-otan eron, enkä yritellä varattua miestä. Olen yksin loppuelämäni.
-ptan eron, mutta se toinen mies ei olekaan minusta kiinnostunut. Jään yksin loppuelämäksi.
-otan eron ja yritän vietellä perheellisen miehen. Se onnistuu lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Saan kokea kiihkeän romanssin, ehkä viimeisen tässä elämässä. Mies joko eroaa tai ei, seuraa tämän ketjun käsittelemät sotkut.
-alan pettää miestäni ja koen tuon kiihkeän romanssin. Mieheni saa tietää ja eroaa, toinen mies jää vaimonsa luo ja minä yksin tai toinen mies jätetään myös ja seuraa tämän ketjun sotkut tms.
Enpä tiedä, mikä näistä olisi paras valinta ihan oikeasti.
No se tietenkin, että itsenäistyt ja lopetat ajattelemasta, että olet onnellinen vain, jos sinulla on edes joku mies. Jos et ole miehesi kanssa onnellinen, eroat ja alat rakentaa omaa elämää. Uusi rakkaus voi tulla, jos on tullakseen. Mutta eläminen noin, että roikkuu huonossa suhteessa ja ei uskalla lähteä, ellei löydä uutta (vaikka uusi olisi naimisissa) ja sitten vasta uskaltaa erota, kun on sen uuden saanut varmistettua, ei pääty hyvin.
Huomaat muuten eläväsi sellaista elämää, että et ole koskaan onnellinen, kun et ole uskaltanut olla yksin, vaan aina on pitänyt olla joku mies vierellä, että voit elää.
Mitä pelättävää siinä on, että jää yksin? Sekö on syy elää huonossa suhteessa tai pitää rinnakkaissuhdetta valmiina odottamassa, ettei vain erotessaan jää yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja mua hämmästyttää se, miten kevyesti kirjoitetaan, että itse eroaisi heti itsekunnioituksen takia ja eroaisi heti omasta puolisosta, kun vähänkin ihastuu johonkuhun, jottavoisi aloittaa uuden hienon suhteen puhtaalta pöydältä.
Tulee tunne, että teille on sopivia miehiä pilvin pimein ja hyvä kun voitte ulkona kävellä törmäämättä selkaiseen. Ja että parisuhde olisi joku statusjuttu pääasiassa ja käytännönjärjestely.
Minä olen naimisissa ainoan miehen kanssa, jota olen ikinä ennen elämässäni halunnut. Hän ryhtyi törkeäksi minua kohtaan ja haukkui jne. Sitten yhtäkkiä kohtasin miehen, johon ihastuin välittömästi, toinen mies elämäni aikana, jota kohtaan olen tuntenut sellaista järjetöntä halua siis. Hän näyttää olevan naimisissa ja vaikka tuntuu olevan kiinnostusta ja tunteitakin yllättävää kyllä hänelläkin, olen taistellut sitä vastaan, enkä ole alkanut tehdä aloitetta.
Tässä on nyt eri vaihtoehtoja:
-pysyn oman mieheni kanssa enkö ala pettämisyrityksiin, en enää koskaan elämässäni luultavasti koe olevani haluttu tai koe halua. Yritän kuvitella, että olenko kuolinvuoteella aikanaan iloinen vai kaduttaako niin vietetty elämä.
-otan eron, enkä yritellä varattua miestä. Olen yksin loppuelämäni.
-ptan eron, mutta se toinen mies ei olekaan minusta kiinnostunut. Jään yksin loppuelämäksi.
-otan eron ja yritän vietellä perheellisen miehen. Se onnistuu lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Saan kokea kiihkeän romanssin, ehkä viimeisen tässä elämässä. Mies joko eroaa tai ei, seuraa tämän ketjun käsittelemät sotkut.
-alan pettää miestäni ja koen tuon kiihkeän romanssin. Mieheni saa tietää ja eroaa, toinen mies jää vaimonsa luo ja minä yksin tai toinen mies jätetään myös ja seuraa tämän ketjun sotkut tms.
Enpä tiedä, mikä näistä olisi paras valinta ihan oikeasti.
Hyvin kuvattu. Ei ole paljoa lisättävää.
Elämä on joskus monimutkaista, samoin ihmissuhteet. Vierastan yksioikoisia tuosta poikki ja pinoon kommentoijia.
Voimia tilanteeseesi. Toivottavasti valitset viisaasti (=niin, ettei tarvitse myöhemmin kauheasti harmitella)!
Edelleen olen sitä mieltä että vaikka elämä ei ole yksioikoista, elämän valinnat ovat. Tuossa tilanteessa on olemassa vaihtoehdot ja riippuen minkä valitsee kertoo millainen ihminen on kyseessä. Voi vielä yrittää saada liittonsa kuntoon, jos ei saa niin tyytyy siihen mitä on tai eroaa. Voi erota heti. Voi yrittää saada toisen miehen tai sitten ei. Eli yksinkertaista vai? Nainen miettii järjellä noita vaihtoehtoja joten selitys että ei voinut sille mitään että aloitti salasuhteen ym. Mene enää läpi. Ymmärrätkö juuri että valinnat ovat yksinkertaisia vaikka se elämä ei ole?????
Kaikilla meillä on vain YKSI elämä, joka voi päättyä hetkenä minä hyvänsä.
Itse en riutuisi paskassa suhteessa viikkoakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja mua hämmästyttää se, miten kevyesti kirjoitetaan, että itse eroaisi heti itsekunnioituksen takia ja eroaisi heti omasta puolisosta, kun vähänkin ihastuu johonkuhun, jottavoisi aloittaa uuden hienon suhteen puhtaalta pöydältä.
Tulee tunne, että teille on sopivia miehiä pilvin pimein ja hyvä kun voitte ulkona kävellä törmäämättä selkaiseen. Ja että parisuhde olisi joku statusjuttu pääasiassa ja käytännönjärjestely.
Minä olen naimisissa ainoan miehen kanssa, jota olen ikinä ennen elämässäni halunnut. Hän ryhtyi törkeäksi minua kohtaan ja haukkui jne. Sitten yhtäkkiä kohtasin miehen, johon ihastuin välittömästi, toinen mies elämäni aikana, jota kohtaan olen tuntenut sellaista järjetöntä halua siis. Hän näyttää olevan naimisissa ja vaikka tuntuu olevan kiinnostusta ja tunteitakin yllättävää kyllä hänelläkin, olen taistellut sitä vastaan, enkä ole alkanut tehdä aloitetta.
Tässä on nyt eri vaihtoehtoja:
-pysyn oman mieheni kanssa enkö ala pettämisyrityksiin, en enää koskaan elämässäni luultavasti koe olevani haluttu tai koe halua. Yritän kuvitella, että olenko kuolinvuoteella aikanaan iloinen vai kaduttaako niin vietetty elämä.
-otan eron, enkä yritellä varattua miestä. Olen yksin loppuelämäni.
-ptan eron, mutta se toinen mies ei olekaan minusta kiinnostunut. Jään yksin loppuelämäksi.
-otan eron ja yritän vietellä perheellisen miehen. Se onnistuu lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Saan kokea kiihkeän romanssin, ehkä viimeisen tässä elämässä. Mies joko eroaa tai ei, seuraa tämän ketjun käsittelemät sotkut.
-alan pettää miestäni ja koen tuon kiihkeän romanssin. Mieheni saa tietää ja eroaa, toinen mies jää vaimonsa luo ja minä yksin tai toinen mies jätetään myös ja seuraa tämän ketjun sotkut tms.
Enpä tiedä, mikä näistä olisi paras valinta ihan oikeasti.
Hyvin kuvattu. Ei ole paljoa lisättävää.
Elämä on joskus monimutkaista, samoin ihmissuhteet. Vierastan yksioikoisia tuosta poikki ja pinoon kommentoijia.
Voimia tilanteeseesi. Toivottavasti valitset viisaasti (=niin, ettei tarvitse myöhemmin kauheasti harmitella)!
Edelleen olen sitä mieltä että vaikka elämä ei ole yksioikoista, elämän valinnat ovat. Tuossa tilanteessa on olemassa vaihtoehdot ja riippuen minkä valitsee kertoo millainen ihminen on kyseessä. Voi vielä yrittää saada liittonsa kuntoon, jos ei saa niin tyytyy siihen mitä on tai eroaa. Voi erota heti. Voi yrittää saada toisen miehen tai sitten ei. Eli yksinkertaista vai? Nainen miettii järjellä noita vaihtoehtoja joten selitys että ei voinut sille mitään että aloitti salasuhteen ym. Mene enää läpi. Ymmärrätkö juuri että valinnat ovat yksinkertaisia vaikka se elämä ei ole?????
Kyllä mä ihan tietoisesti suostuin oleen "toinen" nainen. Rakastettiin toisiamme ja ei maltettu ootella, et erot on selviä. Varsinki ku miehen vaimo pitkitti eroa ja teki kaiken hyvin hankalaksi. Mies ei saanu aluks tavata lapsiaan, mut sekin asia on järjestyny nyt sossun kautta, ku ei mitään syytä ollu, keksittyjä vain. Varmaa tossa tarkotettiin, ettei voinut sille rakastumiselle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin ketjun ja mua hämmästyttää se, miten kevyesti kirjoitetaan, että itse eroaisi heti itsekunnioituksen takia ja eroaisi heti omasta puolisosta, kun vähänkin ihastuu johonkuhun, jottavoisi aloittaa uuden hienon suhteen puhtaalta pöydältä.
Tulee tunne, että teille on sopivia miehiä pilvin pimein ja hyvä kun voitte ulkona kävellä törmäämättä selkaiseen. Ja että parisuhde olisi joku statusjuttu pääasiassa ja käytännönjärjestely.
Minä olen naimisissa ainoan miehen kanssa, jota olen ikinä ennen elämässäni halunnut. Hän ryhtyi törkeäksi minua kohtaan ja haukkui jne. Sitten yhtäkkiä kohtasin miehen, johon ihastuin välittömästi, toinen mies elämäni aikana, jota kohtaan olen tuntenut sellaista järjetöntä halua siis. Hän näyttää olevan naimisissa ja vaikka tuntuu olevan kiinnostusta ja tunteitakin yllättävää kyllä hänelläkin, olen taistellut sitä vastaan, enkä ole alkanut tehdä aloitetta.
Tässä on nyt eri vaihtoehtoja:
-pysyn oman mieheni kanssa enkö ala pettämisyrityksiin, en enää koskaan elämässäni luultavasti koe olevani haluttu tai koe halua. Yritän kuvitella, että olenko kuolinvuoteella aikanaan iloinen vai kaduttaako niin vietetty elämä.
-otan eron, enkä yritellä varattua miestä. Olen yksin loppuelämäni.
-ptan eron, mutta se toinen mies ei olekaan minusta kiinnostunut. Jään yksin loppuelämäksi.
-otan eron ja yritän vietellä perheellisen miehen. Se onnistuu lyhyeksi tai pitkäksi aikaa. Saan kokea kiihkeän romanssin, ehkä viimeisen tässä elämässä. Mies joko eroaa tai ei, seuraa tämän ketjun käsittelemät sotkut.
-alan pettää miestäni ja koen tuon kiihkeän romanssin. Mieheni saa tietää ja eroaa, toinen mies jää vaimonsa luo ja minä yksin tai toinen mies jätetään myös ja seuraa tämän ketjun sotkut tms.
Enpä tiedä, mikä näistä olisi paras valinta ihan oikeasti.
No se tietenkin, että itsenäistyt ja lopetat ajattelemasta, että olet onnellinen vain, jos sinulla on edes joku mies. Jos et ole miehesi kanssa onnellinen, eroat ja alat rakentaa omaa elämää. Uusi rakkaus voi tulla, jos on tullakseen. Mutta eläminen noin, että roikkuu huonossa suhteessa ja ei uskalla lähteä, ellei löydä uutta (vaikka uusi olisi naimisissa) ja sitten vasta uskaltaa erota, kun on sen uuden saanut varmistettua, ei pääty hyvin.
Huomaat muuten eläväsi sellaista elämää, että et ole koskaan onnellinen, kun et ole uskaltanut olla yksin, vaan aina on pitänyt olla joku mies vierellä, että voit elää.
Mitä pelättävää siinä on, että jää yksin? Sekö on syy elää huonossa suhteessa tai pitää rinnakkaissuhdetta valmiina odottamassa, ettei vain erotessaan jää yksin.
Olen ollut elämässäni pitkiä aikoja sinkku, kiitos kysymästä.
Haluan intohimoista seksiä. Sinä ehkä et kaipaa sitä, mutta minä kaipaan. Minä en siis pelkää olla yksin ilman miestä, kuten tunnut kuvittelevan. Haluan kuutenkin miespartnerin, jota himoitsen suunnattomasti ja niitä ei ole tosiaan maailmassa montaa minulle.
T. Se viisikymppinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on suora kopio mun elämästä.. oon vaan vielä siinä tilanteessa etten pääse eteenpäin. Suhde on loppu, mutta mies edelleen soittelee perään ja vannoo rakkauttaan, vaikkei pysty eroamaan. Se tekee omasta elämästäni ihan helvettiä, kun pitäisi löytää voimaa irrottautua samaan aikaan kun sydän poljettu paskaks. Miehen vaimo tietää tilanteen koko ajan muttei halua erota. Enkä minäkään järjellä ajatellen valehtelijaa enää omakseni halua, mut olo on ihan epätoivoinen, rakkauden voima on niin tukahduttavan suuri että kuristaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen miehen suunnalta lähtevä "vedätys" voi oikeasti aiheuttaa traumaa. Kun elät salasuhteessa, jotkut jopa vuosia, rakennat elämääsi sen varaan, mitä mies antaa olettaa. On tunteet ja koko elämä mukana kuviossa ja luulet olevasi rakastettu, odotat vain sitä hetkeä, että mies tekee sen , mistä olette haaveilleet. Sitten hän vetääkin maton jalkojesi alta. Pudotus on kova. Aivan kuin elämästä olisi pyyhitty se aika pois, etkä enään tiedä missä olet, mistä jatkaa ja mitä tehdä. Kuulet valheita itsestäsi ja suhteestanne, mitkä ovat aivan kauheita. Jos vielä mies katkaisee välillänne olleen siteen kylmästi, selityksiä antamatta, niin jäät kylmään pimeään tilaan. Minulta meni itsetunto, yöunet, usko miehiin ja rakkauteen. Herään öisin uniin, mitkä tuntuvat todelta ja päivät tuntuvat painajaiselta.
Saatte laittaa ilkeitä viestejä ja haukkua ja tylyttää, en aio palstalla tämän jälkeen käydä.
Tyhmyydestä sakotetaan. Näin käy kun ihmisellä ei ole moraalisista selkärankaa toimia oikein.
Vierailija kirjoitti:
Kaikilla meillä on vain YKSI elämä, joka voi päättyä hetkenä minä hyvänsä.
Itse en riutuisi paskassa suhteessa viikkoakaan.
Mikä on pisin suhteesi ja montako suhdetta sinulla on ollut 🙄
Vierailija kirjoitti:
Tää on suora kopio mun elämästä.. oon vaan vielä siinä tilanteessa etten pääse eteenpäin. Suhde on loppu, mutta mies edelleen soittelee perään ja vannoo rakkauttaan, vaikkei pysty eroamaan. Se tekee omasta elämästäni ihan helvettiä, kun pitäisi löytää voimaa irrottautua samaan aikaan kun sydän poljettu paskaks. Miehen vaimo tietää tilanteen koko ajan muttei halua erota. Enkä minäkään järjellä ajatellen valehtelijaa enää omakseni halua, mut olo on ihan epätoivoinen, rakkauden voima on niin tukahduttavan suuri että kuristaa.
Kerrotko vielä miten vaimo voi estää eron? Hassua että vaimoa aina syytellään vaikka syyllinen eroamattomuuteen on ainoastaan mies. Kuka tahansa voi erota, ei siihen lupia tarvitse kysellä. Jättää vain eroanomuksen ja se on siinä. Tietenkin epätoivoinen kakkonen syyttää aina vaimoa ja kaikkia muita vaikka itsekin tietää totuuden miehestä, mutta ei halua sitä myöntää. Valehtelija kun valehtelee joka suuntaan.
Missä on itsetuntosi ap, kun olet tällaiseen tilanteeseen joutunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli varatun miehen kanssa ensin vuosien ystävyys, joka merkitsi minulle todella paljon. Olen itsekin varattu, mutta miehen kanssa ei ole pitkiin aikoihin mennyt kovin hyvin ja koin saavani toiselta mieheltä osakseni ainutlaatuista ymmärrystä.
Sitten eräässä sopivassa tilanteessa, ehkä enemmän minun aloitteestani tilanne välillämme yhtäkkiä ajautui rakkaussuhteen suuntaan. Mies lämpeni nopeasti ja kertoi todella rakastuneensa minuun ja olevansa vaimonsa kanssa hyvin tunneköyhässä ja etäisessä suhteessa. Mies sanoi haluavansa minut. Olin onneni kukkuloilla, todella rakastunut ja valmis jättämään kaiken entisen taakseni. Kerroin asian myös aviomiehelleni.
Emme kuitenkaan ehtineet montakaan kertaa tavata näissä uusissa merkeissä, kun miehelle yhtäkkiä tuli kauhea morkkis ja hän koki yllättäen pakottavaa tarvetta kertoa kaiken vaimolleen. Niin hän tekikin ja siitäkös myrsky nousi. Vaimo hillui ja uhkasi avioerolla, takana 20-vuotinen liitto ja monta lasta.
Ja niinpä yhtä nopeasti, kuin oli minuun lämmennyt, mies hylkäsi minut, totaalisesti ja yhtään epäröimättä. Hän kertoi minulle itse asiassa rakastavansa ja kunnioittavansa vaimoaan "yli kaiken". Vaimolleen hän taas selitti, että olin hänet härskisti iskenyt. Samalla hän lopetti kaiken kanssakäymisen minun suuntaani kuin veitsellä leikaten, ei halunnut olla missään tekemisissä kanssani. Kun yritin aivan järkyttyneenä saada häntä jotenkin käsittelemään traumaattista tilannetta kanssani, hän uhkasi minua jopa lähestymiskiellon hankkimisella. Nopeasti tajusin, että minulla ei ollut enää mitään väylää hänen suuntaansa.
En varmaan tule koskaan tajuamaan, kuinka kyseinen mies saattoi kohdella minua noin törkeästi. Meillä oli kuitenkin takana pitkä luottamuksellinen ystävyyskin, jossa oltiin aina toimittu kunnioittavasti ja hienotunteisesti. Siitä syntynyt arvostus oli yksi suuri syy, miksi mieheen niin kovasti rakastuinkin.
Oma aviomieheni on rauhallista sorttia ja vaikka hän todella paljon yllättyikin pettämisestäni, hän antoi meille kuitenkin vielä mahdollisuuden. Niinpä yritämme yhdessä, mutta täytyy myöntää, että todella vaikeaa on ollut. Pelkään, että näiden asioiden seurauksena etäännymme lopullisesti toisistamme. Sitä ongelmaa kun ollut aiemminkin, ollaan elelty aika lailla molemmat omaa elämäämme ilman juurikaan yhteisiä intressejä.
Ihastuksellani taas näyttää menevän vaimonsa kanssa tosi hyvin. En tiedä, onko mukana esittämistä kriisistä johtuen, mutta olen kuullut, että hyvin rakastuneen oloisia ollaan siellä suunnalla ja paljon tehdään asioita yhdessä.
Itselleni jäi tyhjä ja surullinen olo koko jutusta ja luottamukseni ihmissuhteisiin sai pahan kolauksen. Mahdotonta ymmärtää, että juuri se ihminen kohteli minua noin ja ilmeisesti myös vedätti aikamoisesti antamalla elämästään ihan väärän kuvan. Vedätti loppupeleissä varmaan sekä vaimoaan että minua.
Sun pitää mennä puhumaan ammatti ihmisen kanssa. Tuommoinen hylkääminen ja huijaaminen voi aiheuttaa trauman. Vaimo on aivan hyvin voinut laittaa sanat miehen suuhun. Vaimoilla on näissä keisseissä järeämmät aseet.
Kiitos neuvosta, olen käynytkin. Olen ollut niin rikki, etten olisi selvinnyt ilman apua.
Mutta ihan itse se mies viestitteli, ettei halua olla kanssani missään yhteyksissä ja etten merkitse hänelle mitään sen enempää. Ja että vaimo on elämänsä rakkaus. Olisi hän voinut halutessaan olla ystävällisempikin, kun kuitenkin viestintä oli meidän kahden välistä.
Et voi olla varma. Ystäväni sai salarakkaalta kauhean ääniviestin, selvisi, että vaimo oli kirjoittanut viestin paperille ja pakottanut miehen lukemaan sen. Myöhemmin mies oli soittanut ja pyytänyt anteeksi.
No en voi tietenkään olla ihan varma, mitä heidän välillään on tapahtunut. Anteeksipyyntöjä ei kuitenkaan ole kuulunut. Hänellä olisi helposti sauma pahoitella minulle vaimon tietämättä, jos sen haluaisi tehdä.
Mies on itsevarma ja rohkea tyyppi, jopa vähän yli-sellainen, erittäin kuvia kumartelematon ja se on yksi asia mikä minua on hänessä aina kiehtonut. Hän on myös vaativassa työssä, aika korkeassa asemassa ja vaikka on minusta tosi fiksu, niin ei kuitenkaan mikään kiltti. Uskaltaa kyllä sanoa mielipiteensä.
En siis usko, että häntä pidettäisiin avioliitossa millään uhkailuilla. Kyllä minä ajattelen, että ei hän oikeasti minusta välittänyt, vaikka sellaista sanoi. Tai sitten välitti hetken ja se meni tosi nopeasti ohi.
Kyllä päällimmäisenä on aika huijattu ja hyväksikäytettykin olo. Ja jotenkin epätodellinen. Luulin tuntevani sen ihmisen.
Hyväksikäytetty on päällimmäinen tunne minullakin. Julmaa katkaista välit ja jättää toinen vaille mitään kunnon selitystä tuollaisessa tilanteessa. Kannattaa kuitenkin yrittää selvittää välit sen miehen kanssa. On raskasta elää ilman selvyyttä. En saanut koskaan selitystä ja se kalvaa mieltäni. Mies vaikutti aidosti rakastavan minua ja oli tosi herkkä tyyppi. Ikävöi ja itki aika paljon ja osoitti lämmintä ja hellää rakkautta. Siksi hänen välinpitämättömyys ja julmuus oli shokki minulle.
Mitä sulle tapahtui?
Uskoin rakastamaani ihmistä, roikuin salasuhteessa 1.5 vuotta. Mies jäi kiinni vaimolleen, aikoi jättää tämän, mutta yhtäkkiä katkaisi välit minuun ja jäi avioliittoonsa. Valehteli vaimolleen ihan kaikesta. Uhriutui, teki minusta pahan viettelijän ja itsestään uhrin. Vaikka hän oli se joka saneli kaikki säännöt suhteessamme ja teki aloituksen , kun ystävyys muuttui fyysiseksi suhteeksi. Minua on uhkailtu vaikka miten. En uskalla enään edes yrittää saada mitään vastauksia. Joudun pitämään kaiken sisälläni.
Sitä niittää, mitä kylvää. Elämä on valintoja, millaiseksi sen itse luo. Ota vastuu valinnoistasi ja lopeta ruikuttaminen
Kiitos myötätunnosta. Olet varmaan kokenut saman, kun ymmärrät noinkin hyvin.
Pakko myöntää, että olen tehnyt viisaampia valintoja, enkä ole varattuihin sekaantunut, vaikka tyrkyllä olisi ollut useampikin. Kun olen edelleen sitä mieltä, että sitä niitän, mitä kylvän.
On ihan eriasia kieltäytyä tunteettomana jostain tyrkystä, kun rakastamastaan miehestä, jonka kanssa olet tuntenut kauan ja taistellut yhdessä tunteita vastaan.
Nyt kyllä elät jossain pilvilinnassa. Syytät pahasta olostasi koko ajan jotain muuta. Realistinen totuus on, että mies ei ole taistellut mitään tunteitaan vastaan, vaan ottanut seksin vastaan, kuten itse kerroit, että oikein hakeutumalla hakeuduit miestä lähemmäs ja lähemmäs, että saat hänet. Mies ajatteli, että ottaa, kun toinen suorastaan tyrkyttää. Mutta jos todella olisi rakastanut sinua, olisi eronnut. Joten ei rakastanut. Piti hauskaa ja kun kerroit eroavasi omasta miehestäsi, tuli paniikki ja tunnusti vaimolleen, koska tiesi, että tulet kuitenkin kotiovelle itkemään ja käräyttämään.
Minä tässä olen vuoden aikana kuunnellut pari myös todella surkeaa tarinaa tutuiltani, jotka ovat itkeneet ja antaneet anteeksi, vaikka toinen ei ole edes pyytänyt ja on kohdellut tosi paskasti. Mutta se kuvitelma, että minä voin muuttaa toisen ja olen toiselle se tärkein ja kyllä se vielä joku päivä ymmärtää. Vaikka heille kuinka rumasti sanoisi, niin he silti etsivät vaikka mitä muita syitä siihen, kuin uskaltaisivat tunnustaa, että toinen käytti vain hyväkseen.
Antaa olla. Olet tehnyt miestäsikin kohtaan tosi paskasti ja ihmettelen, että jaksaa katsoa sinua, kun muka yrität liittoa uudestaan ja kuitenkin voliset toisen miehen perään, joka käytti sinua vain hyväkseen.
Näit miehessä sen, mitä halusit nähdä. Et sitä, mitä hän on.
Tässä menee nyt näköjään useamman kirjoittajan jutut sekaisin. Minä, joka kirjoitin tuon tarinan, johon viittaat, en kirjoittanut yllä olevaa kirjoitusta, jota taas lainaat ja kommentoit.
Minut tunnistaa siitäkin, että en yhtään puolustele itseäni. Ymmärrän, että tällaiset teot tuomitaan. Niin minäki tekisin, etenkin, jos en olisi itse ollut siinä suunnattoman vaikeassa ja ristiriitaisessa tilanteessa.
ja minä olen se toinen, joka puolustaa itseään, koska aloin suhteeseen varatun kanssa, kun pitkän ystävyyden jälkeen rakastuttiin. Ja todellakaan ei heittäydytty, vaan pidettiin yhteyttä ja harkittiin. Kumpikin teki tietoisen valinnan. Minun avioliitto oli käytännössä ohi, mies oli se joka valehtelikin ja huijasi minut aloittamaan suhteen. Loppupeleissä ei hänellä ollutkaan aikomustakaan jättää vaimoaan. Tai yritti sitä, mutta vaimo veti villinkortin esiin. Mut, ihan sama. Ei kukaan usko, vaikka kuinka väittäisi, että en todellakaan valinnut rakastuvani varattuun, tai halunnut varatun rakastuvan minuun. Yritin lopettaa suhteen monta kertaa, mutta mies aneli jaksamaan. Pyysi odottamaan, että saa rohkeutta jättää vaimonsa.
Kerro, mikä on se villikortti, mitä te toiset naiset aina sanotte, millä vaimo pakottaa miehen pysymään luonaan.
Villikortti on se, kun vaimo sanoo satuttavansa itseään. Tai sanoo, että mies ei näe enään ikinä lapsiaan, jos jättää vaimon.
Tai se kun ei pelkästään sano, vaan tekee. Muttei kuitenkaan niin, että tie kävisi [tahdon vastaiseen] hoitoon, vaan niin, että sairaalaan vienyt teko oli epätoivoissaan tapahtunut vahinko ja kotiin voisi lähteä jos kumppanikin tulisi sinne pitämään huolen. Eikä tarvitse olla edes vaimo, seurustelukumppanikin voi toimia näin.
Ja ihan itse itsesi siihen asemaan laitoit.