Miten kertoa 12-vuotiaalle, että hänestä tulee isoveli? Tilanne on niin vaikea ja monimutkainen

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, että 12-vuotiasta kuuluu kuulla erotilanteissa. Siis siitä, että kumman luona haluaa asua.

Täällä moni kuitenkin lyttää 12-vuotiaan oman mielipiteen oman perheen asioista. Erotilanteissa siis 12-vuotiaalla on paljon enemmän päätäntävaltaa asioissa kuin ydinperheissä.

Tottakai lytätään. Ei 12v päätä saako äiti tehdä toisen lapsen vai ei. Teinin isä kuollut jo teinin ollessa 2v ja nyt äidillä uusi mies, jonka kans tulee lapsi. Jota teini ei hyväksy. Mistään erosta edes puhuta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, että 12-vuotiasta kuuluu kuulla erotilanteissa. Siis siitä, että kumman luona haluaa asua.

Täällä moni kuitenkin lyttää 12-vuotiaan oman mielipiteen oman perheen asioista. Erotilanteissa siis 12-vuotiaalla on paljon enemmän päätäntävaltaa asioissa kuin ydinperheissä.

Tässä ei mistään erosta puhuttu.

Ei, mutta tarkoitus olikin herättää teitä, että 12-vuotiaalla on oikeus mielipiteeseensä. Eroissa tuon ikäistä lasta kuuluu kuulla. Miksei näin ole ydinperheissä? Miksei 12-vuotiaan mielipiteellä ei ole väliä teille?

Mielipide kuullaan mutta sen mukaan ei toimita vaan vanhempien päätösten mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, että 12-vuotiasta kuuluu kuulla erotilanteissa. Siis siitä, että kumman luona haluaa asua.

Täällä moni kuitenkin lyttää 12-vuotiaan oman mielipiteen oman perheen asioista. Erotilanteissa siis 12-vuotiaalla on paljon enemmän päätäntävaltaa asioissa kuin ydinperheissä.

Tottakai lytätään. Ei 12v päätä saako äiti tehdä toisen lapsen vai ei. Teinin isä kuollut jo teinin ollessa 2v ja nyt äidillä uusi mies, jonka kans tulee lapsi. Jota teini ei hyväksy. Mistään erosta edes puhuta...

Hirveää vanhemmuutta. Olen täysin eri mieltä kanssanne tästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselta ei kysytä tuollaisia asioita ja hänen mielipidettään ei aikuisten asioihin aina tarvita. Kuudennella oleva lähes teini saa sen kyllä ymmärtää ja häntä ei tarvitse pumpulissa pyöritellä todellakaan. On ihan hyväkin, että muutoksia tulee. Napanuoran katkaisu olisi pitänyt tehdä jo hieman aikaisemmin.

Olen tismalleen samaa mieltä.

Alkureaktio voi olla mitä vaan, mutta en ole vielä kuullut ikinä, että joku olisi menettänyt elämänilonsa sisaruksen vuoksi.

Terveisin lastenpsykiatrian parissa 22-vuotta.

Vissiin laitoshuoltajana? 22-vuotta 😂

En ole ed. postaaja, mutta hämmensi tämä kommentti. Onko luetun ymmärtämisesi millä tasolla? Monesko kalja menossa?

Kai se on tuo 22-vuotta. Korkeasti koulutettu ihminen ei tee noin noloa kirjoitusvirhettä.

Ihan ohiksena, mutta tämä ei ikävä kyllä pidä yhtään paikkaansa... Opiskelen AMK:ssa ja meillä on eräs pitkälle koulutettu, tohtoriksi väitellyt opettaja, jonka tekstit on aina niin epämääräisiä sekä kirjoitusvirheiden että isojen kirjainten, pilkkujen, pisteiden, viivojen ym puuttumisen tai väärän sijainnin vuoksi tai jopa aivan järjettömien lauserakenteiden takia, että ei ikinä uskoisi tohtorisihmiseksi jos lukisi pelkkää tekstiä...

Niin se on. Yläkoulujen ja lukioiden opettajatkin ovat kaikki yliopiston käyneitä, mutta eipä niitä pilkkuja ja yhdyssanoja taida hallita kunnolla muut kuin äidinkielen opettajat. Sinänsä asia ei minua haittaa, kunhan kaikki viralliset tekstit ensin tarkistutettaisiin oikeinkirjoitussäännöt osaavilla työntekijöillä, mutta lopultakaan sen oman ydinalueen osaaminen ei edellytä välttämättä yhdyssanasääntöjen osaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ap..

Kyllä me ollaan ihan perhe. Mies ja lapsi ovat vähäsen etäisiä. Lapsi ei puhu miehelle mitään, ellei erikseen ole pakko. Yhdessä välissä mies yritti lasta haastaa sählyyn, futikseen ja vaikka mihin. Joskus lapsi meni ja pelasi ihan tosissaan. Yleensä ei vaan halua. Ollaan reissattu porukalla paljon ja reissut menee yleensä kivasti.

Usein lapsi haluaisi reissuun vain minun kanssani tai jos ehdotan jotain kolmestaan, niin haluaisi vaan mun kanssa.

Mutta tilanne on kuitenkin vähän parempi mitä se on ollut joskus. Eli siis edistystä on tapahtunut, mutta hitaasti.

Mies haastoi pojan pelaamaan? Siitä saa sen olon, että mies on hyvin kilpailuhenkinen tyyppi, jonka pitää saada aina voittaa, oli vastassa ihan kuka vain. Tosi kiva siis olla pikkupoika, jonka iso mies haastaa ja pojan äiti hurraa vieressä miehelle, kun ei muutakaan uskalla. Tuollaiset pelit ovat myös ihan syvältä tutustumisessa, mielummin pitäisi tehdä jotakin ei kilpailevaa ja tasa-arvoista JA ne jutut tulee tehdä ilman ap:n jatkuvaa läsnäoloa. Jos ap kumartaa miehelle, niin hän pyllistää pojalleen ja siitä ei tule hyvää.

Voi olla myös, että mies on ominut ap:n ja vaikka hän onkin mielinkielin ap:n edessä pojalle, niin naamatusten hän on ihan karmea tyyppi pojalle. Siitä kertoisi myöskin se, että välit ovat viileät.

Haastoi? Kilpailuhenkinen? Pitää saada voittaa? Miten tekstistä voi tehdä noin oudon ylitulkinnan?? En tajua. Minä käsitin asian positiivisesti, että mies halusi lähentyä pojan kanssa ja tehdä yhdessä molempia kiinnostavia asioita.

Eikö ap ole vielä kertonut miten poika suhtautui uutiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lasta ei jätetä hankkimatta siksi, että isompi sisarus ei välttämättä tykkää. Jos aikuiset haluavat lisää jälkikasvua ja sitä siunaantuu, niin hieno asia. Sun poikasi ei päätä sitä, tuleeko teille vauva vai ei. Kyllä hän sopeutuu. Sun pitää vaan olla tukena.

Lasten mielenterveysongelmat kasvavat koko ajan. Syy siihen on vanhempien itsekkyydessä. Ei kuunnella lasta, ei olla oikeasti läsnä lapselle.

Mitenhän ne ovat kasvava ongelma tuosta syystä kun lapsista välitetään eniten juuri tänä aikana? Muisteleppa omaa lapsuuttasi. Ainakin itse olin melkein heitteillä, mistään ei kyselty eikä mielipiteelläni ollut mitään merkitystä. Jos ei ruoka-aikaan ollut kotona niin oma vika. Siskon kuolemastakin sai selvitä ihan itsekseen, vasta aikuisena sain tietää mihin kuoli.

Omat lapset kasvaa pumpulissa muhun ja muihin sisaruksiini verrattuna.

Ei meillä ainakaan ollut tuollaista eikä kavereillanikaan. -75 syntynyt olen ja hyvin rakastetusta ja huolehtivasta perheestä.

T. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pojan äiti on jäänyt leskeksi ja ollut pojan yksinoikeus jo. 10v. Kai äidilläkin on oikeus uuteen ihmissuhteeseen ja elämän jatkumiseen. Totta kai lapsi on mustasukkainen, se on normaalia, ei sen takia äidin tarvitse elää yksin. Yksinoikeus äitiin on ollut itsestäänselvä, nyt siihen tulee muutos. Rakkaus ei vähene. Aluksi harmittaa, mutta myöhemmin sisaruutta osaa arvostaa

Onnea uudesta elämästä!

Lapsen onni menee kyllä tässä tapauksessa äidin onnen edelle. Äidillä on velvollisuus jo olemassa olevaa lastaan kohtaan.

Jos lapsi, joka on melko pienestä asti tuntenut miehen eikä vieläkään hyväksy tätä seitsemän vuoden jälkeen, niin ei tule hyväksymäänkään ja jotain siinä miehessä on silloin vialla. Ja äidissä myös, jos ei tätä tajua.

Ei tartte olla mitään miehessä vialla. Kyllä se ongelma voi olla lapsen puolellakin. Esim. tuo että kokisi petoksena kuollutta isää kohtaan hyväksyä uusi isä.

Vierailija kirjoitti:

Onko vauva vahinko? Vai onko mies halunnut sitä enemmän kuin sinä?

Joka tapauksessa, ei ole pakko asua "perheenä" (lapsesi mielestä perhettä olet vain sinä) vaan voit asua vain lastesi kanssa.

Lastesi kanssa? Uusi mieshän on toisen, tulevan lapsen isä, ja on täysi oikeus osallistua lapsensa elämään.

Kakaise ulos vaan. Eipä muutakaan voi.

Kun mulle syntyi kuusivuotiaana pikkuveli, olin kuulemma huutanut autossa kuin syötävä ja uhkaillut karkaavani kotoa ja "heittäväni vauvan roskiin". Kuitenkin jo raskauden aikana ihastuin ajatukseen pikkuveljestä ja vauvan synnyttyä en muuta olisi halunnutkaan tehdä kun suukotella ja sylitellä pikkuveljeä. Voihan se olla aluksi rankka paikka ja lapsella pelko ettei ole "ykkönen" mutta ne tunteet laantuu ja varmasti tykkää sisaruksestaan kunhan syntyy.

Vierailija kirjoitti:

Kakaise ulos vaan. Eipä muutakaan voi.

Kun mulle syntyi kuusivuotiaana pikkuveli, olin kuulemma huutanut autossa kuin syötävä ja uhkaillut karkaavani kotoa ja "heittäväni vauvan roskiin". Kuitenkin jo raskauden aikana ihastuin ajatukseen pikkuveljestä ja vauvan synnyttyä en muuta olisi halunnutkaan tehdä kun suukotella ja sylitellä pikkuveljeä. Voihan se olla aluksi rankka paikka ja lapsella pelko ettei ole "ykkönen" mutta ne tunteet laantuu ja varmasti tykkää sisaruksestaan kunhan syntyy.

Sulle se syntyi kai ihan ydinperheeseen? Tuossa perheessä lapsi on asunut useamman vuoden äidin uuden miehen kanssa eikä edes puhu miehelle oma-aloitteisesti. Ei kauhean hyvä lähtötilanne ja olisi pitänyt hoitaa asiaa jo paljon ennen eikä sekoittaa pakkaa entisestään. Äidin puolelta todella huonoa vanhemmuutta. Mutta, mikäs siinä kunhan äiti on onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, että 12-vuotiasta kuuluu kuulla erotilanteissa. Siis siitä, että kumman luona haluaa asua.

Täällä moni kuitenkin lyttää 12-vuotiaan oman mielipiteen oman perheen asioista. Erotilanteissa siis 12-vuotiaalla on paljon enemmän päätäntävaltaa asioissa kuin ydinperheissä.

Tässä ei mistään erosta puhuttu.

Ei, mutta tarkoitus olikin herättää teitä, että 12-vuotiaalla on oikeus mielipiteeseensä. Eroissa tuon ikäistä lasta kuuluu kuulla. Miksei näin ole ydinperheissä? Miksei 12-vuotiaan mielipiteellä ei ole väliä teille?

Mielipide kuullaan mutta sen mukaan ei toimita vaan vanhempien päätösten mukaan.

Äidin onni pääasia. Lapsesta viis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, että 12-vuotiasta kuuluu kuulla erotilanteissa. Siis siitä, että kumman luona haluaa asua.

Täällä moni kuitenkin lyttää 12-vuotiaan oman mielipiteen oman perheen asioista. Erotilanteissa siis 12-vuotiaalla on paljon enemmän päätäntävaltaa asioissa kuin ydinperheissä.

Tässä ei mistään erosta puhuttu.

Ei, mutta tarkoitus olikin herättää teitä, että 12-vuotiaalla on oikeus mielipiteeseensä. Eroissa tuon ikäistä lasta kuuluu kuulla. Miksei näin ole ydinperheissä? Miksei 12-vuotiaan mielipiteellä ei ole väliä teille?

Mielipide kuullaan mutta sen mukaan ei toimita vaan vanhempien päätösten mukaan.

Ei mielipidettä silloin kuulla, jos sitä ei oteta huomioon. Se tuottaa vaan pahaa mieltä. Ja milloin joku teini tai esiteini olisi halunnut sisaruksia taloon? 

Miks niitä lapsia pitää pukata kaikkien uusien miesten kanssa? Pettikö ehkäisy vai miten tämä tuli nyt yllätyksenä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ole kertonut, miten mies suhtautuu poikaan. Välit etäisiä, miksi? Miten mies kohtelee poikaa, miten puhuu tälle?

Ap vaikuttaa täysin sokealta, muutenhan tilanne ei olisi päässyt jatkumaan noin seitsemää vuotta.

Normaali, lastaan rakastava äiti ei olisi antanut vieraan ihmisen, josta poika ei pidä, asua kotonaan noinkaan pitkään.

Lapselle pitää sanoa asiat suoraan. Nyt tulee vauva. Nyt tulee ero. Olen vakavasti sairas. Menen naimisiin. Olen allerginen pähkinöille. Nyt on tiukkaa rahasta, ei voi ostaa lelua. Olen lesbo, mulla on tyttöystävä. Olen muunsukupuolinen. Olen homo, ja mieheni muuttaa meille. Naisella on kuukautiset, ja suojaksi käytetään tamponia tai siteitä.

Oli sitä taikka tätä, suoraan kertominen on aina paras. Lapsi oppii puhumaan vaikeistakin asioista. Asiat voi aukaista lapsen ikään sopivalla tavalla.

Minä olen tätä mieltä, joku toinen voi olla toista mieltä. Mullon 9v-lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Oma poikani on 12v. Hänen isä kuoli syöpään, kun lapsi oli reilu parivuotias. On isänsä suvun kanssa läheisissä tekemisissä. Lapsi tottakai kuitenkin kaipaa isäänsä ja usein kysyy, mitähän mun iskä sanois jos, mitähän iskä miettis jos... Poika pärjää koulussa hyvin, opettajan mukaan ihan normaali lapsi. Ihan tasapainoinen lapsi poika on, mutta ollut aina hiukan haastava. Tämä siis näkynyt ajoittain heikkona itseluottamuksena, minun määräilynä ja omistushaluna mua kohtaan. Lapsi on siis mun mielestä todella kiintynyt muhun.

Tapasin uuden miehen, kun poika oli 7v. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 5v, mutta alussa tapailtiin paljon niin, ettei lapsi vielä tiennyt.

Poika ei ole kunnolla ikinä miestä hyväksynyt. Toki ajan kanssa mennään hitaasti parempaan suuntaan.

Joskus kysyin lapselta, mitä mieltä hän on, jos saisi sisaruksen. Ehdottomasti kuulemma ei. Lapsi selvästi ahdistui ihan tästä pelkästä kysymyksestä.

No, meille tulee keväällä vauva. Pelkään kertoa pojalleni, että hänestä tulee isoveli. Pahin pelkoni on, että lapseni jotenkin masentuu tai alkaa ihan oikeasti oireilla.

Sanoit, että lapsesi ahdistui, kun joskus otit potentiaalisen vauvan puheeksi. Miksi tällä ei ollut mitään merkitystä päätöksesi kanssa?

Kahden lapsen yksinhuoltajaäitinä, on vaikea samaistua tilanteeseesi. Kuopukseni, joka nyt on 13 vuotias, oli pari vuotta sitten erittäin huolissaan ettei meille tulisi uutta vauvaa. Mieleeni ei tulisi edes hankkia uutta lasta tietäessäni miten se lapsiini vaikuttaa.

Miesystäväni on paljon luonamme, mutta lasten takia pidämme omat asunnot. Näin on jokaisella oma tilansa eikä kellään ole paha olla. Muuten lapset ja mies tulevat hyvin toimeen. Isä hän ei kuitenkaan heille ole, eikä tarvitsekaan.

Jos pitäisi valita oman onneni tai lasteni, kyllä se lasteni onni ja etu menisi kaiken muun edelle.

Vierailija kirjoitti:

Kakaise ulos vaan. Eipä muutakaan voi.

Kun mulle syntyi kuusivuotiaana pikkuveli, olin kuulemma huutanut autossa kuin syötävä ja uhkaillut karkaavani kotoa ja "heittäväni vauvan roskiin". Kuitenkin jo raskauden aikana ihastuin ajatukseen pikkuveljestä ja vauvan synnyttyä en muuta olisi halunnutkaan tehdä kun suukotella ja sylitellä pikkuveljeä. Voihan se olla aluksi rankka paikka ja lapsella pelko ettei ole "ykkönen" mutta ne tunteet laantuu ja varmasti tykkää sisaruksestaan kunhan syntyy.

Mikä hel*etin "varmasti tykkää"?! No ei välttämättä tykkää, kaikki eivät ihastu ällöttävään klönttiin, oli se sukua tai ei.

Oletko valmistautunut tähän mahdollisuuteen:

Ap väsyneenä ja mahdollisen ahdistuneena, poika alkaa oireilemaan, mies ja poika eivät puhu, mies alkaa kiukuttelemaan ap:lle tyypilliseen av-palstan miehiseen tapaan, purkaa kiukkua ja turhautuneisuutta poikaan, lastenhoito jää yksin ap:lle, koko pakka sortuu?

Ilmeisesti edesmenneen miehen, siis lapsen isän, suku pitää yllä muuttumatonta tilannetta.

Totta helvetissä perheen pitää mennä eteenpäin. Leski saa elä elämäänsä, rakastaa ja saada uusia lapsia, mutta huolestuttavaa kyllä on, että poika on näin jumittunut menetykseensä eikä millään pääse siitä eteenpäin. Uusi lapsi voi olla varsin tervehdyttävä asia pojallekin, jotain joka pakottaa miehenalun ymmärtämään oman kasvunsa ja aloittamaan äidistä eriytymisen.

Onnea raskaudesta. Kun äiti ei tunne turhaa syyllisyyttä asiasta, on lapsenkin se helppo hyväksyä. Tärkeää kuitenkin, että uusi mies ei hylji vanhempaa lasta, kun saa oman.