Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
En pyri en ole ikinä hoitanut tai halunnutkaan hoitaa lapsenlapsiani. Kiva on nähdä aina silloin tällöin. Tavataan meillä tai heillä ja juodaan kahvit kera pullan tai ilman. Ei ole tarvetta päteä isoäitinä joka on lämmin ja helläpulla mummo kokoajan. Antaa nuorten tehdä se minkä itse olen jo jättänyt taakseni.
Oma miniäni ei kyllä apuja tarvitse haluaa olla kokoajan läsnä lapsilleen. Olen joskus kyllä tarjonnut apua jos on kipeä tai ei saa ystäviään avuksi tarvittaessa. Sanoo aina selviävänsä. Parasta on ehkä ollut se että sain tutustua miniään hyvin jo heidän seukatessaan. Ei ole tarvinnut riidellä ja odotuksetkin on kohtuulliset. Olen saanut olla se oma itseni ja samoin hän. Jaa ollaanhan me otettu yhteenkin sanottiin sitten kuohuksissa toisillemme ilkeyksiä. Nyt homma on naurattanut, kun tunnepuoli ei kuohu ja asiaa voi käsitellä meneen talven lumina. Tunnen tarvetta saada elää omaa elämääni, niin hyvin kuin jaksan ja siihen kuuluu toki lapset ja lapsenlapset. Luottamus tulee olla kunnossa puolin ja toisin. Meillä on hyvin ja asioista on puhuttu ja vaatimuksia ei ole esitetty puolin ei toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
En minä kuulukaan poikani ydinperheeseen vaan poikani kuuluu MINUN ydinperheeseen mihin sinä taas et kuulu. Minä hyväksyn asian etten kuulu poikani ydinperheeseen niin hyväksy sinäkin ettet sinä kuulu johonkin toiseen ydinperheeseen, sinullahan on oma ydinperheesi.
Ja mitähän minä sanoisin tuohon "MINUN lapseni".. huokaus. Sanoisinko kuten Kahlil Gibran "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle."
Vai sanoisinko, että sinun lapsesi ovat myös MINUN poikani lapsia ja te päätätte heidän asioistaan yhdessä, sinä et yksin päätä heidän suhteensa yhtään mistään.
Mitä sinä olet väkisin tulemassa sinne mihin sinua ei kaivata kun minäkään en tunge sinun kotiisi vaan saatte rauhassa olla keskenänne perheenä? Juhliin olet tervetullut mutta annahan minun tavata poikaani silloin tällöin ilman läsnäoloasi, meillä on ihan hyvät välit ja näin ne pysyvätkin hyvinä kun kumpikin antaa toiselle tilaa ja rauhaa. Sitäpaitsi meillä on aina sienipiirakkaa ja sinä et pidä sienistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
En minä kuulukaan poikani ydinperheeseen vaan poikani kuuluu MINUN ydinperheeseen mihin sinä taas et kuulu. Minä hyväksyn asian etten kuulu poikani ydinperheeseen niin hyväksy sinäkin ettet sinä kuulu johonkin toiseen ydinperheeseen, sinullahan on oma ydinperheesi.
Ja mitähän minä sanoisin tuohon "MINUN lapseni".. huokaus. Sanoisinko kuten Kahlil Gibran "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle."Vai sanoisinko, että sinun lapsesi ovat myös MINUN poikani lapsia ja te päätätte heidän asioistaan yhdessä, sinä et yksin päätä heidän suhteensa yhtään mistään.
Mitä sinä olet väkisin tulemassa sinne mihin sinua ei kaivata kun minäkään en tunge sinun kotiisi vaan saatte rauhassa olla keskenänne perheenä? Juhliin olet tervetullut mutta annahan minun tavata poikaani silloin tällöin ilman läsnäoloasi, meillä on ihan hyvät välit ja näin ne pysyvätkin hyvinä kun kumpikin antaa toiselle tilaa ja rauhaa. Sitäpaitsi meillä on aina sienipiirakkaa ja sinä et pidä sienistä.
Ei kuulu. Huokaus. Hän on siirtynyt sinne omaan perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
Koettakaa nyt päättää.Haluatte eroon mummoista ja kun mummotkaan eivät riemusta kiljuen halua teidän seuraanne niin palkoa nenään.Ja oletan , että ne lapset ovat myös isänsä.
Jos tuo brunsseja järjestävä mummo tapaa miniöitään tai vävyjään harvakseltaan niin onhan se erilaista ja jäykempää kuin porukan kesken , joka on elänyt yhdessä syntymästään saakka.
Aika paljastava kommentti minusta ja vahvistaa sen , että teki se normaali mummo niin tai näin niin p*rseelleen menee vain koska se on se mummo.
Kai tästäkin saadaan väännettyä jotain rajatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
Koettakaa nyt päättää.Haluatte eroon mummoista ja kun mummotkaan eivät riemusta kiljuen halua teidän seuraanne niin palkoa nenään.Ja oletan , että ne lapset ovat myös isänsä.
Jos tuo brunsseja järjestävä mummo tapaa miniöitään tai vävyjään harvakseltaan niin onhan se erilaista ja jäykempää kuin porukan kesken , joka on elänyt yhdessä syntymästään saakka.
Aika paljastava kommentti minusta ja vahvistaa sen , että teki se normaali mummo niin tai näin niin p*rseelleen menee vain koska se on se mummo.
Kai tästäkin saadaan väännettyä jotain rajatonta.
Se on juuri sitä samaa rajattomuutta. Ei hahmoteta kuka kuuluu mihinkin perheeseen. Jos poika on naimisissa ja isä, hän ei kuulu enää mummon ydinperheeseen. Lapsenlapset ei ole ikinä kuuluneetkaan. Ja edelleenkään mummo ei kuulu pojan perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
En minä kuulukaan poikani ydinperheeseen vaan poikani kuuluu MINUN ydinperheeseen mihin sinä taas et kuulu. Minä hyväksyn asian etten kuulu poikani ydinperheeseen niin hyväksy sinäkin ettet sinä kuulu johonkin toiseen ydinperheeseen, sinullahan on oma ydinperheesi.
Ja mitähän minä sanoisin tuohon "MINUN lapseni".. huokaus. Sanoisinko kuten Kahlil Gibran "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle."Vai sanoisinko, että sinun lapsesi ovat myös MINUN poikani lapsia ja te päätätte heidän asioistaan yhdessä, sinä et yksin päätä heidän suhteensa yhtään mistään.
Mitä sinä olet väkisin tulemassa sinne mihin sinua ei kaivata kun minäkään en tunge sinun kotiisi vaan saatte rauhassa olla keskenänne perheenä? Juhliin olet tervetullut mutta annahan minun tavata poikaani silloin tällöin ilman läsnäoloasi, meillä on ihan hyvät välit ja näin ne pysyvätkin hyvinä kun kumpikin antaa toiselle tilaa ja rauhaa. Sitäpaitsi meillä on aina sienipiirakkaa ja sinä et pidä sienistä.
Ei kuulu. Huokaus. Hän on siirtynyt sinne omaan perheeseen.
Niinhän sitä luulisi jos ei tunne käsitteitä eikä ihmisluontoa. Googlaa esim. Wikipedia Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Meillä synkkaa hyvin aikuisten lapsien kanssa. He käyvät juttelemassa asioitaan ja joskus pyörivät pienetkin mukana. Ei joka viikko mutta samalla kylällä kun asutaan niin parin viikon välein. Poika huikkaa vaimolleen käväisevänsä ja ei miniä ehdi tai edes halua tulla mukaan, hänellä on omat hommat ja kiinnostuksen kohteet. Ja kyllä minua kiinnostaa omien lasten kuulumiset, tietysti lastenlasten kasvu mutta en ole niin hirveän lapsirakas, kiinnostunut olen mutta eivät he ole minun lapsiani todellakaan ja sitten miniöitä ja vävyjä (tai sellaiseksi pyrkiviä) on ihan mukava nähdä toisinaan, ei aina. Ei siinä mitään pahaa ole, ainakaan minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
En minä kuulukaan poikani ydinperheeseen vaan poikani kuuluu MINUN ydinperheeseen mihin sinä taas et kuulu. Minä hyväksyn asian etten kuulu poikani ydinperheeseen niin hyväksy sinäkin ettet sinä kuulu johonkin toiseen ydinperheeseen, sinullahan on oma ydinperheesi.
Ja mitähän minä sanoisin tuohon "MINUN lapseni".. huokaus. Sanoisinko kuten Kahlil Gibran "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle."Vai sanoisinko, että sinun lapsesi ovat myös MINUN poikani lapsia ja te päätätte heidän asioistaan yhdessä, sinä et yksin päätä heidän suhteensa yhtään mistään.
Mitä sinä olet väkisin tulemassa sinne mihin sinua ei kaivata kun minäkään en tunge sinun kotiisi vaan saatte rauhassa olla keskenänne perheenä? Juhliin olet tervetullut mutta annahan minun tavata poikaani silloin tällöin ilman läsnäoloasi, meillä on ihan hyvät välit ja näin ne pysyvätkin hyvinä kun kumpikin antaa toiselle tilaa ja rauhaa. Sitäpaitsi meillä on aina sienipiirakkaa ja sinä et pidä sienistä.
Ei kuulu. Huokaus. Hän on siirtynyt sinne omaan perheeseen.
Niinhän sitä luulisi jos ei tunne käsitteitä eikä ihmisluontoa. Googlaa esim. Wikipedia Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Meillä synkkaa hyvin aikuisten lapsien kanssa. He käyvät juttelemassa asioitaan ja joskus pyörivät pienetkin mukana. Ei joka viikko mutta samalla kylällä kun asutaan niin parin viikon välein. Poika huikkaa vaimolleen käväisevänsä ja ei miniä ehdi tai edes halua tulla mukaan, hänellä on omat hommat ja kiinnostuksen kohteet. Ja kyllä minua kiinnostaa omien lasten kuulumiset, tietysti lastenlasten kasvu mutta en ole niin hirveän lapsirakas, kiinnostunut olen mutta eivät he ole minun lapsiani todellakaan ja sitten miniöitä ja vävyjä (tai sellaiseksi pyrkiviä) on ihan mukava nähdä toisinaan, ei aina. Ei siinä mitään pahaa ole, ainakaan minusta.
Poikasi perhe on poikasi, vaimo ja lapset. Sinun perheesi on sinä ja mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt on taas jo aika sairasta.Mies ei saisi enää lapsen ja vaimon saatuaan tavata vanhempiaan , tätiään , serkun kummin kaimaa eikä varsinkaan se lapsi saisi tavata kun eivät enää ole hänen perhettään.Eikä missään nimessä ilman lapsen äitiä , nehän voivat herra jumala vaikka juonia jotain.
Missä teidän itsetunto ja luottamus on ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
Koettakaa nyt päättää.Haluatte eroon mummoista ja kun mummotkaan eivät riemusta kiljuen halua teidän seuraanne niin palkoa nenään.Ja oletan , että ne lapset ovat myös isänsä.
Jos tuo brunsseja järjestävä mummo tapaa miniöitään tai vävyjään harvakseltaan niin onhan se erilaista ja jäykempää kuin porukan kesken , joka on elänyt yhdessä syntymästään saakka.
Aika paljastava kommentti minusta ja vahvistaa sen , että teki se normaali mummo niin tai näin niin p*rseelleen menee vain koska se on se mummo.
Kai tästäkin saadaan väännettyä jotain rajatonta.Se on juuri sitä samaa rajattomuutta. Ei hahmoteta kuka kuuluu mihinkin perheeseen. Jos poika on naimisissa ja isä, hän ei kuulu enää mummon ydinperheeseen. Lapsenlapset ei ole ikinä kuuluneetkaan. Ja edelleenkään mummo ei kuulu pojan perheeseen.
Ja näin ollen ei ole sallittua hänen mummoa tavata ? Tapaamisestahan brunssissa on kyse syömisen lisäksi.
Et voi olla tosissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No nyt on taas jo aika sairasta.Mies ei saisi enää lapsen ja vaimon saatuaan tavata vanhempiaan , tätiään , serkun kummin kaimaa eikä varsinkaan se lapsi saisi tavata kun eivät enää ole hänen perhettään.Eikä missään nimessä ilman lapsen äitiä , nehän voivat herra jumala vaikka juonia jotain.
Missä teidän itsetunto ja luottamus on ?
Pointti on se että minun lapseni eivät osallistu tapaamisiin joihin minut on vartavasten jätetty kutsumatta. Mieheni sen sijaan saa vaikka nukkua äitinsä kainalossa jos haluaa.
Eri asia jos anopin kanssa on hyvät ja mutkattomat välit - omalle anopilleni ehdotan välillä ihan oma-aloitteisesti että ottaako huomenna tuon eläintarhan vierailulle (lapset ja mies), kun minä haluan tehdä jotain rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
No nyt on taas jo aika sairasta.Mies ei saisi enää lapsen ja vaimon saatuaan tavata vanhempiaan , tätiään , serkun kummin kaimaa eikä varsinkaan se lapsi saisi tavata kun eivät enää ole hänen perhettään.Eikä missään nimessä ilman lapsen äitiä , nehän voivat herra jumala vaikka juonia jotain.
Missä teidän itsetunto ja luottamus on ?
Täysin samaa mieltä. Koska perhe.
Aika älyvapaa ajattelumalli, että puolison tulisi katkaista siteet perheeseensä ja ystäviinsä, sukuunsa koska nyt on ydinperhe. Ei ydinperheen pitäisi olla vankila, ei miehelle, naiselle tai lapselle. Ei kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon miettinyt miksi meillä anoppi haluaa (viikottain) tapaamiset heillä. On 10kk aikana käynyt kerran. Nyt ollaan tehty niin että ei olla menty. Valittaa miehen sisaruksille kun ei enää näe vauvaa. Soitti eilen kun ei olla kuulauteen menty että miksi ei.
Mies sanoi että voi tulla tänne kunhan ilmottaa mulle (mies paljon töissä) siitä alko selittelyt että niin kova kiire, jos me kuitenkin sinne..
Voisiko olla että haluaa tapaamiset kotonaan koska silloin rajoja helpompi rikkoa?
Toinen juttu, tarvin vertaistukea kun lapsen synttärit tulossa. Anoppi aina pyytämättä tekee kakut ja ostaa koristeet ja kynttilät. Mutta mä haluan tehdä ensimmäisen synttärikakun ja en halua valtavaa sokerikuorrutteista prinsessakakkua siihen viereen. Sanotaan siitä kyllä mutta aivan taatusti tuo oman kakkunsa..Jos anoppi tuo kakun, heität kakun pihalle ja anopin perässä. Sinä päätät mitä sinun pöydässäsi on tarjolla.
Valtaosa tämän ketjun rajanvetämisohjeista on aivan liian sovittelevia, hyssytteleviä, myötäileviä. Näiden hirviöanoppien ja -äitien kanssa ei auta muu kuin todella tiukka linja. Vanhan sanonnan mukaan se on parempi kertarytinä kuin ainainen rutina.
Eli kerrasta selväksi että sinun kotisi, sinun vauvasi, sinun sääntösi. Rajojen rikkoja joko elää niiden mukaan tai ei näe lasta ollenkaan. Ei mitään keskustelua.
Siitä ei pidä piitata vähääkään, että teitä sitten ehkä mustamaalataan sukulaisille. Ei kukaan enää nykyaikana tarvitse sukulaisia, itse valittujen ihmisten verkosto on se juttu. Minä en ainakaan ole ollut oman sukuni kanssa tekemisissä vuosiin. Mitään välirikkoa ei ole ollut, ei vaan kiinnosta.
Niin, ja anoppien viesteihin ja puheluihin voi ihan vaan jättää vastaamatta. Niin minäkin tein. Meillä ei ollut edes lapsia, mutta anoppi kuvitteli että voi soitella ja viestitellä minulle kuin olisin sen ystävä. Sanoin miehelle että tee äidillesi selväksi että kaikki viestintä tapahtuu mieheni kautta ja toisekseen meille tullaan vain kutsuttuna. Näillä on menty sen jälkeen. Aina maniapäissään anoppi yrittää soitella ja viestitellä minullekin, mutta en vastaa.
Jos viestit on luokkaa "tulisin käymään" ja jos et vastaa, tyyppi saattaa pölähtää oven taakse. Silloin sanot "sinua ei ole kutsuttu, ole hyvä ja poistu." Jos ei poistu, sanot että soitat poliisit. Ihan sama onko kyseessä äiti, anoppi, pappa vai naapurin Riitta.
Mukavan kuulonen ihminen tää.. Mutta ei, kyllä kaikki vika on aina anopissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
Koettakaa nyt päättää.Haluatte eroon mummoista ja kun mummotkaan eivät riemusta kiljuen halua teidän seuraanne niin palkoa nenään.Ja oletan , että ne lapset ovat myös isänsä.
Jos tuo brunsseja järjestävä mummo tapaa miniöitään tai vävyjään harvakseltaan niin onhan se erilaista ja jäykempää kuin porukan kesken , joka on elänyt yhdessä syntymästään saakka.
Aika paljastava kommentti minusta ja vahvistaa sen , että teki se normaali mummo niin tai näin niin p*rseelleen menee vain koska se on se mummo.
Kai tästäkin saadaan väännettyä jotain rajatonta.Se on juuri sitä samaa rajattomuutta. Ei hahmoteta kuka kuuluu mihinkin perheeseen. Jos poika on naimisissa ja isä, hän ei kuulu enää mummon ydinperheeseen. Lapsenlapset ei ole ikinä kuuluneetkaan. Ja edelleenkään mummo ei kuulu pojan perheeseen.
Ja näin ollen ei ole sallittua hänen mummoa tavata ? Tapaamisestahan brunssissa on kyse syömisen lisäksi.
Et voi olla tosissasi.
MUmmon pitää edelleen hahmottaa perheen rajat. Eikä kuvitella, että mies kuuluisi hänen perheeseensä. Tai ne lapsenlapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt on taas jo aika sairasta.Mies ei saisi enää lapsen ja vaimon saatuaan tavata vanhempiaan , tätiään , serkun kummin kaimaa eikä varsinkaan se lapsi saisi tavata kun eivät enää ole hänen perhettään.Eikä missään nimessä ilman lapsen äitiä , nehän voivat herra jumala vaikka juonia jotain.
Missä teidän itsetunto ja luottamus on ?Pointti on se että minun lapseni eivät osallistu tapaamisiin joihin minut on vartavasten jätetty kutsumatta. Mieheni sen sijaan saa vaikka nukkua äitinsä kainalossa jos haluaa.
Eri asia jos anopin kanssa on hyvät ja mutkattomat välit - omalle anopilleni ehdotan välillä ihan oma-aloitteisesti että ottaako huomenna tuon eläintarhan vierailulle (lapset ja mies), kun minä haluan tehdä jotain rauhassa.
Koita ymmärtää, että sinun lapsesi eivät ole sinun jatkeesi vaan ihan erillisiä ihmisiä. He kasvavat ja hylkäävät sinut, lähtevät omilleen. Se pidetäänkö sinusta, oletko rakas ja kutsutaanko sinut on kiinni ihan sinusta itsestäsi ja sinun lapsesi ja sinun miehesi saavat kutsuja, joihin sinua ei pyydetä mukaan. Vai oletko sinä se äiti, joka on toisten lasten synttäreillä aina mukana ja miehesi saunailloissa? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
En minä kuulukaan poikani ydinperheeseen vaan poikani kuuluu MINUN ydinperheeseen mihin sinä taas et kuulu. Minä hyväksyn asian etten kuulu poikani ydinperheeseen niin hyväksy sinäkin ettet sinä kuulu johonkin toiseen ydinperheeseen, sinullahan on oma ydinperheesi.
Ja mitähän minä sanoisin tuohon "MINUN lapseni".. huokaus. Sanoisinko kuten Kahlil Gibran "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle."Vai sanoisinko, että sinun lapsesi ovat myös MINUN poikani lapsia ja te päätätte heidän asioistaan yhdessä, sinä et yksin päätä heidän suhteensa yhtään mistään.
Mitä sinä olet väkisin tulemassa sinne mihin sinua ei kaivata kun minäkään en tunge sinun kotiisi vaan saatte rauhassa olla keskenänne perheenä? Juhliin olet tervetullut mutta annahan minun tavata poikaani silloin tällöin ilman läsnäoloasi, meillä on ihan hyvät välit ja näin ne pysyvätkin hyvinä kun kumpikin antaa toiselle tilaa ja rauhaa. Sitäpaitsi meillä on aina sienipiirakkaa ja sinä et pidä sienistä.
Ei kuulu. Huokaus. Hän on siirtynyt sinne omaan perheeseen.
Sinä et sitä päätä. Kauhea kontrollintarve sulla ainakin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Tuossa on vain se pieni ongelma että SINÄ ET KUULU poikasi ydinperheeseen. Jos minua äitinä kiellettäisiin tulemasta mummin jollekin matafakin brunssille niin sinne ei lähtisi silloin MINUN lapsetkaan.
En minä kuulukaan poikani ydinperheeseen vaan poikani kuuluu MINUN ydinperheeseen mihin sinä taas et kuulu. Minä hyväksyn asian etten kuulu poikani ydinperheeseen niin hyväksy sinäkin ettet sinä kuulu johonkin toiseen ydinperheeseen, sinullahan on oma ydinperheesi.
Ja mitähän minä sanoisin tuohon "MINUN lapseni".. huokaus. Sanoisinko kuten Kahlil Gibran "Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta, ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle."Vai sanoisinko, että sinun lapsesi ovat myös MINUN poikani lapsia ja te päätätte heidän asioistaan yhdessä, sinä et yksin päätä heidän suhteensa yhtään mistään.
Mitä sinä olet väkisin tulemassa sinne mihin sinua ei kaivata kun minäkään en tunge sinun kotiisi vaan saatte rauhassa olla keskenänne perheenä? Juhliin olet tervetullut mutta annahan minun tavata poikaani silloin tällöin ilman läsnäoloasi, meillä on ihan hyvät välit ja näin ne pysyvätkin hyvinä kun kumpikin antaa toiselle tilaa ja rauhaa. Sitäpaitsi meillä on aina sienipiirakkaa ja sinä et pidä sienistä.
Ei kuulu. Huokaus. Hän on siirtynyt sinne omaan perheeseen.
Sinä et sitä päätä. Kauhea kontrollintarve sulla ainakin on.
Ei sitä tarvitse päättää.
Se on FAKTA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt on taas jo aika sairasta.Mies ei saisi enää lapsen ja vaimon saatuaan tavata vanhempiaan , tätiään , serkun kummin kaimaa eikä varsinkaan se lapsi saisi tavata kun eivät enää ole hänen perhettään.Eikä missään nimessä ilman lapsen äitiä , nehän voivat herra jumala vaikka juonia jotain.
Missä teidän itsetunto ja luottamus on ?Pointti on se että minun lapseni eivät osallistu tapaamisiin joihin minut on vartavasten jätetty kutsumatta. Mieheni sen sijaan saa vaikka nukkua äitinsä kainalossa jos haluaa.
Eri asia jos anopin kanssa on hyvät ja mutkattomat välit - omalle anopilleni ehdotan välillä ihan oma-aloitteisesti että ottaako huomenna tuon eläintarhan vierailulle (lapset ja mies), kun minä haluan tehdä jotain rauhassa.
Se on edelleen teidän lapset eikä sinun lapset. Sinä et yksin päätä teidän lasten asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nyt on taas jo aika sairasta.Mies ei saisi enää lapsen ja vaimon saatuaan tavata vanhempiaan , tätiään , serkun kummin kaimaa eikä varsinkaan se lapsi saisi tavata kun eivät enää ole hänen perhettään.Eikä missään nimessä ilman lapsen äitiä , nehän voivat herra jumala vaikka juonia jotain.
Missä teidän itsetunto ja luottamus on ?Täysin samaa mieltä. Koska perhe.
Aika älyvapaa ajattelumalli, että puolison tulisi katkaista siteet perheeseensä ja ystäviinsä, sukuunsa koska nyt on ydinperhe. Ei ydinperheen pitäisi olla vankila, ei miehelle, naiselle tai lapselle. Ei kenellekään.
Tässä oli kyse brunssi-anopin asenteesta. "Sinä et saa tulla, koska et ole perhettä, mutta lapsenlapset ovat". Jos lähtökohta on tuo niin mummo syö brunssin poikansa kanssa keskenään. Mummo voi käyttäytyä myös fiksusti ja kysyä miniältä "hei, panisitko pahaksesi jos kutsun vekarat ja Samin brunssille? Voisit pitää vapaapäivän? Toki olet tervetullut jos haluat! :)"
Miniä ymmärtää viestistä että kutsu ei koske häntä mutta lähtökohta on täysin toinen.
Asian sivusta :
Mua on ihmetyttänyt miesten puuttuminen tästä keskustelusta.En tarkoita kirjoittajia vaan sisältöä. Joitakin kertoja mainitaan , mutta 90 % on yksikön ensimmäisessä persoonassa eli minä.Minun lapseni, minun sääntöni, minun kotini..
Kun se sinun poikasi ei ole enää sinun perhettäsi. Hänellä on oma perhe. Hän, vaimo, lapset.