Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Tarkoittaako se öykkärin poissulkeminen sitten kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista? Miten niin?
Eikö lapselle ennnemmin pidä antaa malli hyvästä käytöksestä? Ei siitä että öykkäri saa öyhöttää, eikä ko käytöksellä ole mitään seurauksia?
Hyvän käytöksen malli on myös se, että itse ei alennu samaan lapselliseen pelailuun kuin mitä vastapuoli ehkä harrastaa. Hyvää ja viisasta käytöstä on olla sellaisen yläpuolella. Usein se on myös toimivin ratkaisu, koska harva pulu jaksaa loputtomasti pelata shakkiaan, kun ei saa vastakaikua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Tarkoittaako se öykkärin poissulkeminen sitten kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista? Miten niin?
Eikö lapselle ennnemmin pidä antaa malli hyvästä käytöksestä? Ei siitä että öykkäri saa öyhöttää, eikä ko käytöksellä ole mitään seurauksia?
Hyvän käytöksen malli on myös se, että itse ei alennu samaan lapselliseen pelailuun kuin mitä vastapuoli ehkä harrastaa. Hyvää ja viisasta käytöstä on olla sellaisen yläpuolella. Usein se on myös toimivin ratkaisu, koska harva pulu jaksaa loputtomasti pelata shakkiaan, kun ei saa vastakaikua.
Lapsia ei altisteita millekään näennäisen yleville ihmissuhdepeleille. Mummo käyttäytyy kunnolla tai ei näe lapsia. Helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Tarkoittaako se öykkärin poissulkeminen sitten kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista? Miten niin?
Eikö lapselle ennnemmin pidä antaa malli hyvästä käytöksestä? Ei siitä että öykkäri saa öyhöttää, eikä ko käytöksellä ole mitään seurauksia?
Hyvän käytöksen malli on myös se, että itse ei alennu samaan lapselliseen pelailuun kuin mitä vastapuoli ehkä harrastaa. Hyvää ja viisasta käytöstä on olla sellaisen yläpuolella. Usein se on myös toimivin ratkaisu, koska harva pulu jaksaa loputtomasti pelata shakkiaan, kun ei saa vastakaikua.
Se että opettaa lasta tunnistamaan rajansa ei ole mitään peliä. Se on oikeastaan tärkeimpiä asioita, mikä vanhemman pitää lapselle opettaa.
Eikä se ole mitään peliä, jos suojelee perhettään. Jos joku ihminen ei kykene käyttäytymään asiallisesti, niin sitten ei. Mutta sillä on seurauksia, sille ihmiselle. Ei muille.
Näitä ihan vastaavan kaltaisia anoppi-miniä-lapsenlapsi-asetelmia on täällä ainakin pari kertaa viikossa ja, jos ovat kaikki totta, niin en voi sanoa muuta, kuin että kyllä miehet muuttuu vielä isäksikin päästyään ihan velliksi ja pullamössöksi äitinsä edessä. Aletaan pälyillä varpaita ja hiljaa myötäillään äippää. Mitä silloin murrosiässä näille miehille oikein tapahtui, kun napanuoraa ei onnistuttu lyhentämään, vaan jatketaan vielä aikuisenakin mammanpoikalinjalla? Ja minä, kun luulin, että suomalaiset nuoret aikuiset on sitä itsenäistä väkeä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Tarkoittaako se öykkärin poissulkeminen sitten kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista? Miten niin?
Eikö lapselle ennnemmin pidä antaa malli hyvästä käytöksestä? Ei siitä että öykkäri saa öyhöttää, eikä ko käytöksellä ole mitään seurauksia?
Hyvän käytöksen malli on myös se, että itse ei alennu samaan lapselliseen pelailuun kuin mitä vastapuoli ehkä harrastaa. Hyvää ja viisasta käytöstä on olla sellaisen yläpuolella. Usein se on myös toimivin ratkaisu, koska harva pulu jaksaa loputtomasti pelata shakkiaan, kun ei saa vastakaikua.
Eri
Onhan se näinkin, ja jos mummo ei lopeta nokkimista niin perheen vanhempien on se lopetettava eikä mentävä mukaan hölmöilyyn.
Minun lapseni alkaa jo olla siinä iässä, että ymmärtää puhetta ja ympärillä tapahtuvia asioita, joten pakko oli tehdä päätös siitä että tilanne on purettava. Tällähetkellä tapaan anoppia vain miehen suvun juhlissa emmekä muutoin ole missään tekemisissä.
Jos ihminen on oikeudenmukainen ja reilu luonteeltaan niin hän kyllä osaa tehdä asiat oikein, kunnioittaa omaa lastaan ja hänen puolisoaan, ymmärtää mikä on hyväksi lapsenlapselle ja mikä on puhtaasti omaa itsekkyyttä, omien tarpeiden tyydytystä toisten kustannuksella. Minä olen saanut tähän perustuvan kasvatuksen omilta vanhemmiltani, meidän perheessä elettiin tämän arvon mukaan, tämän perusteella kohtelen perheenjäseniä ja ystäviäni, tämän mukaan valitsin puolisoni ja kasvatan lapseni. Sitten voin enää pitää peukkuja, että loput sujuu edes suhtkoht hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näitä ihan vastaavan kaltaisia anoppi-miniä-lapsenlapsi-asetelmia on täällä ainakin pari kertaa viikossa ja, jos ovat kaikki totta, niin en voi sanoa muuta, kuin että kyllä miehet muuttuu vielä isäksikin päästyään ihan velliksi ja pullamössöksi äitinsä edessä. Aletaan pälyillä varpaita ja hiljaa myötäillään äippää. Mitä silloin murrosiässä näille miehille oikein tapahtui, kun napanuoraa ei onnistuttu lyhentämään, vaan jatketaan vielä aikuisenakin mammanpoikalinjalla? Ja minä, kun luulin, että suomalaiset nuoret aikuiset on sitä itsenäistä väkeä
Meidän edellinen neuvolantäti oli huipputyyppi. Puhuin vähän varovasti hänelle, esikoisvauvan äitinä, että ahdistaa vähän mummun tuleminen iholle ja lapsen vieminen kauaksi minusta. Yritin vielä pehmitellä "turhaa valitustani" lisäämällä että olen kuitenkin kiitollinen kun välittää lapsenlapsesta. Neuvolantäti sanoi heti että tuo kuvio aiheuttaa avioeroja, mummun etäisyyttä ja aika perheneuvolaan jos mies ei ymmärrä asiaa. Oli vissiin hoitanut jonkun vaikean tapauksen urallaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikki jotka kommentoitte täällä. Pohdin ennakkoon että kun joskus saamme miehen kanssa lapsia, mitkä asiat täytyy jutella ensin läpi että voidaan olla "yhtenä rintamana" sitten kun lapsi tulee.
Mukavassa anopissani heräsi esikoislapsenlapsen myötä aiemmin piilossa ollut potentiaali rajattomuuteen. "Oireet" olivat tässä ketjussa kerrottuihin verrattuna lieviä, mutta aiheuttivat turhaan konfliktia, eikä luottamus ole vieläkään kokonaan palautunut.
Rajojen asettamisessa auttoi tavattomasti, että oltiin miehen kanssa samalla linjalla. Kaikki kasvatuslinjat oli päätetty yhdessä (imetyksen kesto, miten kiinteisiin siirrytään, jne). Tämä varmasti helpotti miehen asemaa, kun ei joutunut asettumaan puolison puolelle äitiään vastaan, vaan pelkästään piti kiinni (yhdessä sovitusta) omasta linjastaan.
Onneksi mies on muutenkin harkitseva. Sen kerran, kun anoppi yritti mustamaalata mua pistämällä sanoja suuhuni, mies tarkisti, mitä olin anopin kanssa oikeasti keskustellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikki jotka kommentoitte täällä. Pohdin ennakkoon että kun joskus saamme miehen kanssa lapsia, mitkä asiat täytyy jutella ensin läpi että voidaan olla "yhtenä rintamana" sitten kun lapsi tulee.
Mukavassa anopissani heräsi esikoislapsenlapsen myötä aiemmin piilossa ollut potentiaali rajattomuuteen. "Oireet" olivat tässä ketjussa kerrottuihin verrattuna lieviä, mutta aiheuttivat turhaan konfliktia, eikä luottamus ole vieläkään kokonaan palautunut.
Rajojen asettamisessa auttoi tavattomasti, että oltiin miehen kanssa samalla linjalla. Kaikki kasvatuslinjat oli päätetty yhdessä (imetyksen kesto, miten kiinteisiin siirrytään, jne). Tämä varmasti helpotti miehen asemaa, kun ei joutunut asettumaan puolison puolelle äitiään vastaan, vaan pelkästään piti kiinni (yhdessä sovitusta) omasta linjastaan.
Onneksi mies on muutenkin harkitseva. Sen kerran, kun anoppi yritti mustamaalata mua pistämällä sanoja suuhuni, mies tarkisti, mitä olin anopin kanssa oikeasti keskustellut.
Lasteni mummo ei tunnu tajuavan etten halua nähdä häntä, en halua lapsiani hänen lähelleen, pystyn juuri ja juuri peittämään inhoni kun tapaamme. Pilasi molempien lasten vauvavuoden, stressasin taukoamatta, kuopuksen kanssa oli jo aggressiivista se tunkeminen. Kuopuksen vauva-aikana olin lopulta niin raivona etten pystynyt ajattelemaan selkeästi. Jos vielä raskaudun niin se tapahtuu vasta kun on väh. 300km välimatkaa. Oma vika kun en uskaltanut laittaa välejä poikki.
Rajattomasta vanhemmasta tai isovanhemmasta kärsineille ja heidän kieroutensa keskellä kasvaville on ensinnäkin erittäin haastavaa havahtua siihen, että heidän omassa lapsuudessaan ja tämän rajattomuuden tuomassa henkisessä ympäristössä olisi jotain vikaa. Sitä opit missä kasvat, eli me olemme usein luulleet sen kyttäämisen, haukkumisen ja lyttäämisen olevan normaalia ja esiintyvän ihan joka perheessä samanlaisena. Nämä luulot tulevat sitten esiin ja vääriksi todistetuiksi kun tulee omia lapsia ja usein siitä aiheutuu rajattoman läheisen kanssa kasvaneelle kriisi. Alkaa huomaamaan ja kyseenalaistamaan, mutta voi alkaa myös parantumaan ja laittamaan niitä rajoja, jos tämä vahinkoa tehnyt läheinen jatkaa käytöstään.
On täysin mahdotonta selittää tätä ilmiötä sellaisille ihmisille, jotka ovat saaneet kasvaa normaalien vanhempien ja muiden läheisten keskellä. Joskus sitä on vaikeaa selittää omille sisaruksilleenkin, sillä voi olla että rajattomuus on keskittynyt vain yhteen lapseen. Näin oli minun lapsuuden perheessäni; äitini näki minut itsensä jatkeena ja minulla ei ollut oikeutta tunteisiin tai mielipiteisiin, veljet olivat paremmassa asemassa. Olen vasta omat lapset saatuani alkanut nähdä kuinka väärin minua kohdeltiin ja miten äitini yritti edelleen jatkaa tätä sortoa. Laitoin välit poikki, nyt takana runsas vuosi ilman tuota naista ja voimme perheeni kanssa paremmin kuin koskaan. Terapiassa käyn, sillä ilman sitä tukea en osaisi jäsennellä ajatuksiani ja kehittyä vanhempana, joka ei toista vääriä malleja ja tuhoa omia lapsiaan. Osaltaan auttaa sekin, että ikäätymisen myötä äitini on muuttunut yhä rajattomammaksi ja käytös koskee nyt myös siltä aiemmin säästynyttä veljeäni perheineen - viimeinkin myös he näkevät, kokevat ja uskovat. Meno kiihtyy ja tulee hullummaksi, äitini nauttii erityisen paljon siitä, että on saanut nyt manipuloitua veljeni riitoihin keskenään.
Olkaa te terveissä perheissä kasvaneet onnellisia ja jättäkää nämä keskustelut vaikka lukematta. Ja te sairaat, omistushaluiset minäminä-anopit.. no, teille on turha sanoa mitään, kun ette usko ennen, kuin välit on pakko laittaa poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Tarkoittaako se öykkärin poissulkeminen sitten kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista? Miten niin?
Eikö lapselle ennnemmin pidä antaa malli hyvästä käytöksestä? Ei siitä että öykkäri saa öyhöttää, eikä ko käytöksellä ole mitään seurauksia?
Hyvän käytöksen malli on myös se, että itse ei alennu samaan lapselliseen pelailuun kuin mitä vastapuoli ehkä harrastaa. Hyvää ja viisasta käytöstä on olla sellaisen yläpuolella. Usein se on myös toimivin ratkaisu, koska harva pulu jaksaa loputtomasti pelata shakkiaan, kun ei saa vastakaikua.
Se että opettaa lasta tunnistamaan rajansa ei ole mitään peliä. Se on oikeastaan tärkeimpiä asioita, mikä vanhemman pitää lapselle opettaa.
Eikä se ole mitään peliä, jos suojelee perhettään. Jos joku ihminen ei kykene käyttäytymään asiallisesti, niin sitten ei. Mutta sillä on seurauksia, sille ihmiselle. Ei muille.
No useimmissa tämän ketjun tapauksissa ei kyllä ole kyse mistään lasten rajojen suojelusta vaan äidin omasta ylpeydestä ja nokittelutarpeesta. Siinähän oppii ärsyttävä anoppi olemaan hyppimättä silmille - ja lapsi on se todellinen kärsijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Tarkoittaako se öykkärin poissulkeminen sitten kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista? Miten niin?
Eikö lapselle ennnemmin pidä antaa malli hyvästä käytöksestä? Ei siitä että öykkäri saa öyhöttää, eikä ko käytöksellä ole mitään seurauksia?
Hyvän käytöksen malli on myös se, että itse ei alennu samaan lapselliseen pelailuun kuin mitä vastapuoli ehkä harrastaa. Hyvää ja viisasta käytöstä on olla sellaisen yläpuolella. Usein se on myös toimivin ratkaisu, koska harva pulu jaksaa loputtomasti pelata shakkiaan, kun ei saa vastakaikua.
Se että opettaa lasta tunnistamaan rajansa ei ole mitään peliä. Se on oikeastaan tärkeimpiä asioita, mikä vanhemman pitää lapselle opettaa.
Eikä se ole mitään peliä, jos suojelee perhettään. Jos joku ihminen ei kykene käyttäytymään asiallisesti, niin sitten ei. Mutta sillä on seurauksia, sille ihmiselle. Ei muille.
No useimmissa tämän ketjun tapauksissa ei kyllä ole kyse mistään lasten rajojen suojelusta vaan äidin omasta ylpeydestä ja nokittelutarpeesta. Siinähän oppii ärsyttävä anoppi olemaan hyppimättä silmille - ja lapsi on se todellinen kärsijä.
Mitähän sinä olet oikein lukenut? Tää ketjuhan kertoo nimenomaan rajattomuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä anoppi antaa rahaa, mutta tajuaa pysyä pois. Sitten kun lapset on kasvaneet, ottaa lapset viikonlopuiksi yökylään. Siinä olisi minusta toiveanoppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Tarkoittaako se öykkärin poissulkeminen sitten kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista? Miten niin?
Eikö lapselle ennnemmin pidä antaa malli hyvästä käytöksestä? Ei siitä että öykkäri saa öyhöttää, eikä ko käytöksellä ole mitään seurauksia?
Hyvän käytöksen malli on myös se, että itse ei alennu samaan lapselliseen pelailuun kuin mitä vastapuoli ehkä harrastaa. Hyvää ja viisasta käytöstä on olla sellaisen yläpuolella. Usein se on myös toimivin ratkaisu, koska harva pulu jaksaa loputtomasti pelata shakkiaan, kun ei saa vastakaikua.
Se että opettaa lasta tunnistamaan rajansa ei ole mitään peliä. Se on oikeastaan tärkeimpiä asioita, mikä vanhemman pitää lapselle opettaa.
Eikä se ole mitään peliä, jos suojelee perhettään. Jos joku ihminen ei kykene käyttäytymään asiallisesti, niin sitten ei. Mutta sillä on seurauksia, sille ihmiselle. Ei muille.
No useimmissa tämän ketjun tapauksissa ei kyllä ole kyse mistään lasten rajojen suojelusta vaan äidin omasta ylpeydestä ja nokittelutarpeesta. Siinähän oppii ärsyttävä anoppi olemaan hyppimättä silmille - ja lapsi on se todellinen kärsijä.
Useimmissa tämän ketjun tapauksissa äiti on ensin ollut ihan mahdottoman ahdistunut ja pohtinut tuntemuksiensa "oikeellisuutta" ts "saako näin tuntea". Kun ahdistaa ja tuntuu, että asia ei nyt mene silleen niinkuin kuuluisi. Ei siitä lähtö kohdasta aleta nokittelemaan ja jotain ihme kostoa sekoilemaan... Tämän ketjun mummot sen sijaan sellaista vois juoniakin.
Kommenttisi sai sinut kyllä valitettavasti kuulostamaan siltä kuin puolustelisit täällä käytöstäsi "nokun se miniäkin nokitteli" ja "lapsestahan minä vain olen huolissani".
Itse olen rajattoman mummon lapsenlapsi. Ymmärrän jos ne, kenen perheessä tällaista ei ole ollut, saa sen näkökulman kuin äiti yksin jotenkin valtaa käyttää ja ihan vaan koska anoppi on ärsyttävä katkoo välejä. Mutta kun ei se mene niin. Ei normaalit ihmiset katko välejä perheenjäseniin hepposasti. Asiat ei oo siellä taustalla mustavalkosia, ei ees av mammalla. Joten pliis älkää vähätelkö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tämä on varsin vapauttava keskustelu siinäkin mielessä, että melkein jo ahdistuin siitä, että lapsenlapsia on pakko hoitaa ja lällyttää koko ajan, jotta välit pysyvät hyvinä. En halunnut sitä pienen lapsen äitinä, enkä halua aikuisen äitinä ajatella joutuvani lapsiperhehumppaan mukaan enää uudestaan, jos lapsenlapsia tulee. On jo muuta tekemistä. Ja on oikein hyvä, että voi antaa kätisevän ja itkevän vauvan vanhemmilleen, eikä tarvitse erityisemmin lohdutella...! Olen seurannut keskustelua piittaamattomista isovanhemmista, siitä kai nämä mielikuvat. Ohis, anteeksi.
Onhan tällä keskustelulla toinenkin hyöty kuin seinähullunjen anoppien miniöiden tuki.Jokainen ei vielä mummo tai anoppi miettii tarkkaan haluaako hän edes sellaiseksi , kun odotettavissa saattaa olla varsinainen ihmissuhde helvetti.Kumpi painaa enemmän lapsenlapset vai mielenrauha.
Ei kenenkään päästään terveen tarvitse pelätä. Jos tää keskustelu nyt pelottaa ja ahdistaa niin se johtuu siitä että tiedät itse olevasi häirikkötyyppiä.
No en ole tiennyt, sitäpaitsi täällähän on kerrottu montakin esimerkkiä kuinka ihan mukavasta anopista tuli aivan höyrypää lapsenlapsen myötä.
Mielenrauhaksenne , en ole anoppi enkä mummo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Rajattoman isovanhemman lapsenlapsena en ois mitään toivonut niin paljon kun sitä että mun äiti ois sanonu mummille et hänen käytöksensä ei ole sopivaa. Mä en ikinä tuu antaa anteeks sitä mitä ne mulle teki ja miten ne mua kohteli. Rajaton isovanhempi on vahingollinen lapselle. Vanhempien tehtävä on suojella lasta parhaimpansa mukaan ja joskus se lapsen paras on ettei niitä rajattomia isovanhempia ole ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tämä on varsin vapauttava keskustelu siinäkin mielessä, että melkein jo ahdistuin siitä, että lapsenlapsia on pakko hoitaa ja lällyttää koko ajan, jotta välit pysyvät hyvinä. En halunnut sitä pienen lapsen äitinä, enkä halua aikuisen äitinä ajatella joutuvani lapsiperhehumppaan mukaan enää uudestaan, jos lapsenlapsia tulee. On jo muuta tekemistä. Ja on oikein hyvä, että voi antaa kätisevän ja itkevän vauvan vanhemmilleen, eikä tarvitse erityisemmin lohdutella...! Olen seurannut keskustelua piittaamattomista isovanhemmista, siitä kai nämä mielikuvat. Ohis, anteeksi.
Onhan tällä keskustelulla toinenkin hyöty kuin seinähullunjen anoppien miniöiden tuki.Jokainen ei vielä mummo tai anoppi miettii tarkkaan haluaako hän edes sellaiseksi , kun odotettavissa saattaa olla varsinainen ihmissuhde helvetti.Kumpi painaa enemmän lapsenlapset vai mielenrauha.
Ei kenenkään päästään terveen tarvitse pelätä. Jos tää keskustelu nyt pelottaa ja ahdistaa niin se johtuu siitä että tiedät itse olevasi häirikkötyyppiä.
No en ole tiennyt, sitäpaitsi täällähän on kerrottu montakin esimerkkiä kuinka ihan mukavasta anopista tuli aivan höyrypää lapsenlapsen myötä.
Mielenrauhaksenne , en ole anoppi enkä mummo.
Se voi tosiaan tapahtua yllättäen. Mutta ei se mummo silti oikeasti järkeään menetä, huomaa itsekin kun soveliaat rajat paukkuvat mutta antaa mennä vaan kun kukaan ei tohdi puuttua. Minulla on kertakaikkiaan mahtavan hyvät välit molempiin miniöihini, ihania nuoria naisia joiden seura tuo iloa. Olen tehnyt selväksi että tämmöistä höpsähtämistä voi käydä, jos lapsenlapsia tulee. mutta se ei ole Ok. Heti stoppi ja pojan pitää olla se joka sanoo. Haluan pitää nuoret elämässäni ja pakottamalla käy päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun ex-anoppi kanniskeli vauvaa ja supatteli "äiti on tässä, äiti on tässä".
Mikä vitsi! Ex-anoppi olis ollut hoidossa jo aikoja ennen jostain muusta harhaisesta käyttäytymisestä.
Nää on ihan sairaita juttuja jo.
Jotain on ollut pielessä jos olet antanut anoppisi toimia ketjun esimerkkien tavalla sinua ja lapsiasi kohtaan :(
Esimerkiksi meidän mummi. Käymme kylässä, hän kinuaa esikoista jäämään yöksi. Lapsen isä sanoo että nuo asiat sovitaan vanhempien kanssa. Mummi menee kyykkyyn ja kuiskii lapsen korvaan. Lapsi vilkuilee hämillään vanhempiaan. Lapsen isä toteaa että nyt riittää, tulehan *esikoisen nimi*, laitetaan takki niskaan. Mummi kietoo kädet lapsen ympärille ja naukuu "eiiiiii sano Ville että ei ei ei iskä höpö höpö!!" Siinä vaiheessa minä nostan vauvan kaukaloon ja menen esikoisen luo, nostan tämän syliini ja vien eteiseen jossa alan pukea takkia. Mummi tömistelee tuulikaapin ovelle ja istuu tuolille kädet puuskassa, naama norsunveellä. Siinä kohtaa vaihdetaan miehen kanssa katse. Lähden viemään vauvaa autoon ja käynnistän auton, kun palaan eteiseen halaa mummi esikoista ja sopottaa tämän korvaan. Poika katsoo minua epävarmana, halaa varovasti takaisin mummia.
Ei olla käyty kohta kuukauteen ja joka toinen päivä tulee viestejä mummilta. Kauhea ikävä, huomenna kyllä tuutte!! Olen varmaan se hirviöminiä nyt mutta minun lasten ei tarvitse katsoa tuollaista. Kysyin esikoiselta pariinkin otteeseen mitäs se mummi kuiskutti, poika vastasi vaisuna "no ei mitään".