Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Katariina Suuri esimerkiksi oli valloittajakeisarinna.

Katariina nousi keisarinnaksi keisari Pietari III:n puolisona vuoden 1762 alussa ja myöhemmin samana vuonna kaappasi vallan mieheltään. Katariinan valtakaudella Venäjä saavutti merkittäviä sotilaallisia voittoja muun muassa Osmanien valtakuntaa vastaan ja Venäjän alue laajeni merkittävästi: Katariinan aikana Venäjä valloitti muun muassa Krimin kaanikunnan. Lännessä Venäjään liitettiin suuri osa Puola-Liettuan alueesta Puolan jakojen myötä ja lisäksi Alaskasta tuli Venäjän siirtomaa. [..] Katariinan valtakautta pidetään usein Venäjän ”kultakautena”, jolloin Venäjän imperiumista tuli todellinen suurvalta.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Katariina_Suuri

Ei kelpaa. Napoleon ei kelvannut joten Katariinakaan ei kelpaa.

Minua ahdistaa ihan hirveästi se takertuminen.

Tuntuu ettei saisi ollenkaan itse määrätä milloin tavataan. Aina pitäisi olla jokin selkeä uusi päivämäärä jo tiedossa, kun edellinen tapaaminen on vielä menossa. Silloin nippa nappa just kestetään erossaolo.

Toinen asia mikä on todella rasittavaa on se etukäteen ja puolesta tietäminen. Jotenkin koko ajan tarkkaillaan että ollaanko väsyneitä, ollaanko sitä ja ollaanko tätä. Ja sitten ominpäin aletaan ”hoitaa” sitä omin päin havaittua mukaongelmaa.

Sitten taas jos itse oikeasti pyydän apua, sitä ei anneta, koska ”ei olla palvelijoita”.

Meiltä ei myöskään kosketa oteta vastapalveluksia, jolloin tavallaan meidät pakotetaan olemaan koko ajan kummallisessa liekassa.

Lopettakaa jo tuo sota-jankutus. Miehet ja naiset kriiseilevät yhtälailla, naiset ehkä keskimäärin tuovat enemmän esille pahaa oloaan. Mies saattaa tiuskaista puun takaa naiselle jostakin asiasta joka on tapahtunut kolme kuukautta sitten kun taas nainen sanoo jo autossa tunti harmittavan tapahtuman jälkeen "mitä tuo oikein oli?"

Olennaista on se että tämä keskustelu on tarpeen. Puhutaan tabusta, hyvin vaikeista ihmissuhdekuvioista. Kulttuuriin kuuluu että puolison vanhemmilta on siedetty asioita joita muilta ei ehkä siedettäisi. Haitallinen toiminta-ja ajattelumalli, kun kuviossa on lapsia! Nykyään ymmärretään varhaislapsuuden sosiaalisen ympäristön ja yksittäistenkin tapahtumien merkitys kiintymyssuhdemallin syntymiseen. Rajaton ihminen kasvattaa lapselle takertuvan tai välttelevän kiintymyssuhdemallin josta tulee olemaan lapselle paljon haittaa elämässään.

Vaikka ei mentäisi niinkään pitkälle että lapsen kiintymyssuhdemalli on vaarassa, on kasvatus-ja perherauha kuitenkin oltava jokaisella. Jos perheen lähipiiriin kuuluu henkilö joka toistuvasti tuottaa pahaa mieltä kummallekaan vanhemmalle saatika lapsille, tai lyö kiilaa vanhempien ja lapsien välille millään tavalla, on ainoa oikea toimintatapa ulkoistaa henkilö perheen vaikutuspiiristä ellei tämä ymmärrä muuttaa käytöstään.

Kehoitukseksi käytöksen muuttamiseen riittää kohtelias itseilmaisu. "Hei, meidän lapsille ei sanota noin". "Itkevä vauva tarvitsee äitiä". Jos rauhallinen rajojenveto ja tapaamisten harventaminen ei auta, niin sitten voi antaa olla. Ei tarvitse tavata. Verissäpäin ei tarvitse alkaa tappelemaan, omaa jaksamistaan pitää suojella.

Vierailija kirjoitti:

Saa sanoa mielipiteitä liittyen omaan anoppiini, joka asuu aivan toisella puolen Suomea, eli näemme harvoin. Anoppi oli mielestäni kivasti innostunut raskausaikana, vaikka menikin vähän överiksi vauvalle tavaroiden ja vaatteiden ostelun suhteen. Välillä tuli tunne, että hän yritti ostoksilla osoittaa jotenkin, että hän tietää paremmin mitä vauvalle pitää ostaa ja osaa vaatettaakin vauvan nätimmin. Ja kieltämättä tuli myös tunne, että hän yrittää kokoajan esittää kuinka hänellä on enemmän rahaa kuin meillä. Mutta rehellisesti sanottuna, nuo saattavat olla ihan minun päänsisäisiä juttuja, ja vaikka olisikin noin niin ei tuo nyt vielä niin vakavaa ole. Tosin minua edelleen häiritsee, että anoppi yrittää ostaa kaiken "ensimmäisen", eli ensimmäisen juhlamekon, ensimmäiset kengät, ensimmäiset uikkarit jne.

Enemmän ongelma on hoitoon pyytämisessä ja vuorovaikutuksessa. Kuten sanoin anoppi asuu kaukana. Hän näki lasta toista kertaa tämän ollessa 5kk vanha, ja pyysi saada lapsen mukaan päiväreissulle. Ei annettu. Olin oikeasti aika tyrmistynyt ehdotuksesta. Lapsi on nyt 1,5v ja edelleen kun näemme niin pyytää saada hoitaa. Nähdään kuitenkin sen verran harvoin, että vielä ollaan kieltäydytty.

Kun vietämme yhdessä aikaa, niin hän ihan todella yrittää kiilata eteeni niin fyysisesti kuin henkisesti. Jos tyttö tulee minun syliini, niin anoppi yrittää houkutella häntä omaan syliinsä. Jos luen lapselle kirjaa, niin anoppi yrittää houkutella lelun avulla lapsen pois luotani. Jos otan lastani vaikkapa parkkipaikalla kädestä niin hän ottaa lapsen toisesta kädestä. Kaupassa lähtee yhtäkkiä kuskaamaan kärryjä ties minne ja minä juoksen perään. Ulkona ollessa leikkii lapsen kanssa, mikä on mahtavaa, mutta vie aina leikin pois minun luota fyysisesti. Eli johdattaa lapsen aina leikkimään vaikkapa toiselle puolen puistoa. No tietysti menen perään. Lapsi ei koe anoppia läheiseksi ja on pahassa eroahdistusiässä. Jos lapsi vaikkapa huutaa äitiä, niin saattaa sanoa että älä huuda äitiä mummo on tässä nyt. Kuiskuttelee lapselle myös vitsillä, että minä olen sinun paras mummi ja heittää kuin ohimennen, että sitten isompana vanhemmat laittaa sut mummolaan kesäksi. Tarkoittaa kai jotain teiniaikaa, mutta kyllä mä haluan ihan itse lapseni teininäkin kasvattaa ja heidän kanssa viettää loma-aikoja. Eli ei tule tapahtumaan, mutta en tiedä pitäisikö noihin heittoihin vastata suoraan että älä unta näe?

Anoppini vaikuttaa myös täysin vakuuttuneelta, että hän tietää lastenhoidosta ja -kasvatuksesta enemmän kuin minä. Hän tuo meille esimerkiksi aivan yli ikätason meneviä leluja ja selittää minulle kuinka lapselle pitää opettaa sitä ja tätä jo varhain. Hänelle on myös kovin tärkeää ostaa aina kallein lahja. 1v syntymäpäiville yritti kovasti udella mitä me ostamme ja paljon sellainen maksaa. Myöhemmin tajusin että olisi halunnut ostaa kalliimman kuin me. Eihän sillä ole mitään väliä, mutta kokonaisuudessa koko tilanne rasittaa minua. On myös yrittänyt antaa lapselle jo lahjaksi suurta summaa rahaa, mutta siitä kieltäydyimme kun "lahjonta" on niin kovaa muutenkin.

Minun onni on että nähdään harvoin, mutta se on myös haaste. Kertokaa palstamammat, kuinka pahalta näyttää ja pitääkö jo seuraavalla kerralla puuttua? Onko anopin käytös harvojen tapaamisten aiheuttamaa sekoilua tai jopa ihan normaalia jossain määrin? Minulle tulee välillä huono omatunto kun puutun ja menen lapsen perässä, eli paljon samaa kuin tässä ketjussa. Poikkeuksena että koen itseni oikein erityisen ilkeäksi noissa tilanteissa, koska anoppi ja lapsi näkevät niin harvoin.

Itse sanoisin ehkä tuosta lapsen pois viemisestä ja sanoisin, että lasta ei koskaan saa kieltää kutsumasta vanhempaansa. Muutoin näin ulkopuolisesta vaikutta aika harmittomalta, koska näette niin harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Saa sanoa mielipiteitä liittyen omaan anoppiini, joka asuu aivan toisella puolen Suomea, eli näemme harvoin. Anoppi oli mielestäni kivasti innostunut raskausaikana, vaikka menikin vähän överiksi vauvalle tavaroiden ja vaatteiden ostelun suhteen. Välillä tuli tunne, että hän yritti ostoksilla osoittaa jotenkin, että hän tietää paremmin mitä vauvalle pitää ostaa ja osaa vaatettaakin vauvan nätimmin. Ja kieltämättä tuli myös tunne, että hän yrittää kokoajan esittää kuinka hänellä on enemmän rahaa kuin meillä. Mutta rehellisesti sanottuna, nuo saattavat olla ihan minun päänsisäisiä juttuja, ja vaikka olisikin noin niin ei tuo nyt vielä niin vakavaa ole. Tosin minua edelleen häiritsee, että anoppi yrittää ostaa kaiken "ensimmäisen", eli ensimmäisen juhlamekon, ensimmäiset kengät, ensimmäiset uikkarit jne.

Enemmän ongelma on hoitoon pyytämisessä ja vuorovaikutuksessa. Kuten sanoin anoppi asuu kaukana. Hän näki lasta toista kertaa tämän ollessa 5kk vanha, ja pyysi saada lapsen mukaan päiväreissulle. Ei annettu. Olin oikeasti aika tyrmistynyt ehdotuksesta. Lapsi on nyt 1,5v ja edelleen kun näemme niin pyytää saada hoitaa. Nähdään kuitenkin sen verran harvoin, että vielä ollaan kieltäydytty.

Kun vietämme yhdessä aikaa, niin hän ihan todella yrittää kiilata eteeni niin fyysisesti kuin henkisesti. Jos tyttö tulee minun syliini, niin anoppi yrittää houkutella häntä omaan syliinsä. Jos luen lapselle kirjaa, niin anoppi yrittää houkutella lelun avulla lapsen pois luotani. Jos otan lastani vaikkapa parkkipaikalla kädestä niin hän ottaa lapsen toisesta kädestä. Kaupassa lähtee yhtäkkiä kuskaamaan kärryjä ties minne ja minä juoksen perään. Ulkona ollessa leikkii lapsen kanssa, mikä on mahtavaa, mutta vie aina leikin pois minun luota fyysisesti. Eli johdattaa lapsen aina leikkimään vaikkapa toiselle puolen puistoa. No tietysti menen perään. Lapsi ei koe anoppia läheiseksi ja on pahassa eroahdistusiässä. Jos lapsi vaikkapa huutaa äitiä, niin saattaa sanoa että älä huuda äitiä mummo on tässä nyt. Kuiskuttelee lapselle myös vitsillä, että minä olen sinun paras mummi ja heittää kuin ohimennen, että sitten isompana vanhemmat laittaa sut mummolaan kesäksi. Tarkoittaa kai jotain teiniaikaa, mutta kyllä mä haluan ihan itse lapseni teininäkin kasvattaa ja heidän kanssa viettää loma-aikoja. Eli ei tule tapahtumaan, mutta en tiedä pitäisikö noihin heittoihin vastata suoraan että älä unta näe?

Anoppini vaikuttaa myös täysin vakuuttuneelta, että hän tietää lastenhoidosta ja -kasvatuksesta enemmän kuin minä. Hän tuo meille esimerkiksi aivan yli ikätason meneviä leluja ja selittää minulle kuinka lapselle pitää opettaa sitä ja tätä jo varhain. Hänelle on myös kovin tärkeää ostaa aina kallein lahja. 1v syntymäpäiville yritti kovasti udella mitä me ostamme ja paljon sellainen maksaa. Myöhemmin tajusin että olisi halunnut ostaa kalliimman kuin me. Eihän sillä ole mitään väliä, mutta kokonaisuudessa koko tilanne rasittaa minua. On myös yrittänyt antaa lapselle jo lahjaksi suurta summaa rahaa, mutta siitä kieltäydyimme kun "lahjonta" on niin kovaa muutenkin.

Minun onni on että nähdään harvoin, mutta se on myös haaste. Kertokaa palstamammat, kuinka pahalta näyttää ja pitääkö jo seuraavalla kerralla puuttua? Onko anopin käytös harvojen tapaamisten aiheuttamaa sekoilua tai jopa ihan normaalia jossain määrin? Minulle tulee välillä huono omatunto kun puutun ja menen lapsen perässä, eli paljon samaa kuin tässä ketjussa. Poikkeuksena että koen itseni oikein erityisen ilkeäksi noissa tilanteissa, koska anoppi ja lapsi näkevät niin harvoin.

Vaikka näkisitte 50 vuoden välein niin mummin on pystyttävä käyttäytymään lapsen äitiä kunnioittaen. Lapselle nuo ovat todella hämmentäviä juttuja! Napakka linja ensikerralla, jos lähtevät huitelemaan kauaksi niin pokkana menet ja sanot hymyillen "nyt ollaan porukalla, nähdään mummia niin harvoin!" Ota oma tilasi, jos mummi hönkii niskaan kirjan lukemisen aikana niin vaihda huonetta lapsen kanssa. Ihan höpöä että saa käyttäytyä rajattomasti koska näkee harvoin! Sinä olet äiti joka tilanteessa, vaikka olisi presidentti kylässä. Tuo kääntyy ajan myötä manipulatiiviseksi vetoamiseksi "kun nähdäänkin niin harvoin..." josta lapsi kärsii. Puhu miehellesi ennen seuraavaa tapaamista, sopikaa konkreettisesti asiat ja puheet joihin mies puuttuu.

Meillä on astetta pahempi tapaus ja asuu melkein naapurissa. Esikoisen uhmaikään mennessä saatiin onneksi tehtyä selvät sävelet, nyt huolehditaan siitä ettei marttyyrimummo painosta lapsia meidän selän takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites mummon vointi näin yleensä? Kuullostaa, että voi olla jotain masennusta tai kriisiä taustalla. Hän voi ihan vaikka kokea jääneensä poikansa elämässä ulkopuoliseksi tai pelkää jäävänsä. Pojalla nyt oma perhe. Vaikka se on ihanaa, se voi olla myös pelottavaa. Entäs teillä yleensä? Miten te itse voitte?

Ei tietenkään vauva hoida ns. mummoaan, mutta teidänkin asennoituminen asiaan voi vaikuttaa isosti. Onko teidän välit esim kärsineet ? Se, että et luota mummon kykyyn hoitaa lasta välittyisi itselleni sellaisena, että se varmasti näkyy mummollekin kivuliaana.

Mummosta voi oikeasti olla iso apu. Sitten kun vauva-arki on takana, olisi varmaan teistäkin kivaa saada joskus omaa aikaa. Jos bondaus ei tapahdu nyt, ei se vanhemmallakaan iällä ole sitten helppoa. Eli oma asennekin nyt tsekkiin. Mikä siinä pelottaa jos mummo hoitaa lasta?Voisiko olla jotain hyötyäkin?

Niin että annetaan vaan periksi mummon itkukohtauksille ja äidin mitätöimiselle, koska mummolla on jaksamisongelmia? Kyllä aikuisen ihmisen asia on hakeutua ammattilaisen puheille eikä piinata nuorta perhettä, valjastaa vauvaa terapeutikseen. Äidin jaksaminen ja vauvan ja äidin kiintymyssuhde on vauvavuoden ykkösasia, mummon märinät hoidetaan ihan toisin kuin äitiä syrjimällä ja leikkimällä itse nuorta äitiä. Ihanaa istua sohvalla toisen naisen vauva sylissä, olla kuplassa ja tuijotella vauvaa silmiin, kehitellä pientä hupsua ajatusleikkiä kuinka vauva on oikeastaan mummon ikioma vauva. Kyllä taas jaksaa työviikon?

Missähän kohtaan väitin näin? Sain ap:n viestistä sellaisen kuvan, että mummo on liian omiva, mutta ei mikään sekopää kuitenkaan. (Tosin nyt kun luin viestiketjua eteenpäin niin alkoihan siellä lennellä kaikki aina pedofiileistä lähtien. Voi luoja!)

Luulisi, että jos mummo on oikeasti vaaraksi lapselle ap olisi jo ottanut etäisyyttä, eikä jauhanut 94 sivua täällä teidän kanssa asiasta jatkuvaan tahtiin.

Luulin, että oli oikeasti tarkoitus löytää apua tilanteeseen, mutta tämä aihe olikin selkeästi hormoonihuuruusten äitien ja mummojen taistelutanner eikä mitään muuta.

Sinun viestisi ainakin huurusi mustasukkaisen naisen sanoja. "Annetaan toisen naisen hoitaa"? Come on. Pitääkö mummollekin olla mustasukkainen vauvasta?

Minun viestin tarkoitus oli, että se hysteerinen asennoituminen ei auta teidä, ei mummoa eikä vauvaa. Käyttäkää järkeä ja menkää vaikka perheneuvontaan sen sijaan, että uhoatte täällä.

Tämä onkin asiassa se kummallinen puoli. Tuntuu kuin äidit eivät haluaisi etsiä ratkaisua asiaan ollenkaan. Ap:n tapauksessa mummun epämieluisaa käytöstä on jatkunut jo lähes vuosi, taustalla on samanlaista käytöstä vanhempien lastenlasten osalle ja äiti ihmettelee, että mitähän sitä tekis. Isä puolestaan ei tekisi mitään, vaikka mummu on hänen äitinsä ja näin ollen ykköshenkilö setvimään suvunvälisiä ongelmia. 

Täällä ehdotetut tavat puuttua asiaan eivät kelpaa. Kauemmas ei voi muuttaa, ovea ei voi panna säppiin, perheneuvolaa ei voi käyttää, keskustella ei voi.  Paitsi oletettuihin piilov-uiluihin kuuluu vastaa samalla mitalla ja korostaa, että äiti on virheetön ja määrää ja muiden toiminta on sairasta.

Tarkoitat varmaan naiset. Näin miehenä saa aina kuulla, miten pitää kuunnella ja olla olkapäänä, mutta ei ehdottaa suoria ratkaisuja ongelmiin, koska naisen tunteet ja kuulluksi tuleminen ja ja ja 

Samaa roskaa tämäkin "ongelma". Jotkut tuntuvat oikein nauttivan, kun on "ongelmia" ja "vaikeuksia".

Älä jaksa :D Sinulla on paljon opittavaa ihmisistä jos todella ajattelet noin. Olen miesvaltaisella alalla ja voi hyvä luoja, meidän kahvihuone on sellainen kriisipesäke että olen ulkoistanut itseni "naisnäkökulman" roolista jo aikoja sitten.

Jaksampa hyvinkin. Itse olen naisvaltaisella alalla, tällä hetkellä ainoana miehenä. Ei päivää ilman kriisiä. Jos ei ole aihetta kriisiin, niin sitten sellainen luodaan.

Koko maailmanhistoria on täynnä kriisejä, jotka miehet on öyhöttäneet tyhjästä.

Pistäpä esimerkki. 

Kysytkö tosissasi? Jos alat miettiä ihan jo vaikak sitä että mistä sodat on puhjenneet niin keksit vastauksen`?

Kyllä ne on kypsymättömien pikkupoikien aikaansaannoksia järjestään.

Niin arvelinkin. Heität tuulesta väitteen ilman perustelua. Ne sodat eivät todellakaan ole mitään pikkupoikien hupsutuksia, vaan niissä on lahdattu ihmisiä milloin mistäkin syystä. Kertoo lähinnä omasta tietotasostasi ja "keskustelutaidoistasi" tuo räpellys. Anna kun arvaan, käyt myös iltalehden sivuilla määkimässä kuinka hullu se rumppi ompiu ja hoitajille lisää palakkaa ku 1e 80snt dippadai.

Ei "kaikki nää tietää", "eksää ymmärrä!!!!" ole mikään perustelu tai esimerkki. Se vain osoittaa, kuinka sormi suussa olet kun nollaheitto pitäisi perustella.

Öh. Esim Suomen sota. Mistä se johtui? Napoleonista ja hänen suuruudenhulluudestaan. Ja vastassa sitten Ruotsin kuningas ja Venäjän keisari joilla kaikilla samaa vikaa.

Tai toinen maailmansota? Tai ensimmäinen? Kerro mulle yksikin sota, joka ei olisi miehen aloittama ja jolla olis järksyy.

Öh öh vain itsellesi. Voit ihan itse ottaa historiankirjan käteen ja lukea sieltä, mikä sota johtui mistäkin seikasta, mikä seikka painoi minäkin maailmanaikana. Yksikään mainitsemistasi sodista ei liity alkuperäiseen aiheeseen mitenkään. Kerro mikä tahansa seikka jolla olisi järkisyy jos aletaan saivartelemaan? 

Ihan oikeasti, ei ole mikään puheenvuoro heittää ilmaan jokin historiallinen seikka, ja siihen perään "ei mitää järkee hei!" jos oma rajallinen käsityskyky tai yleissivistys ei taivu edes maailmanhistorian käännekohtiin, saati pienempiin asioihin.

Tuleeko se yksi sota jonka nainen on käynnistänyt?

Itse vai välillisesti?

Sodat ovat ainoat maailmanvaikeudet, jotka keksit?

No sanotaan nyt sitten Katariina Suuren sodat Venäjän laajentamiseksi. Lähempää sitten vaikka Maggie Thatcherin Falklandin sota. 

Vierailija kirjoitti:

Laittelin kahvia ja mummi halusi antaa nuoremmalle lapselle sillä välin jo ruokaa. Mummipa käytti lusikan oman suunsa kautta, imaisi ruuasta maistiaiset päältä, ennenkuin törkkäsi lapsen suuhun. Katsoin aivan shokissa että mitä just tapahtui. Mahassa pyörähti. Mummilla siis hampaat kamalassa kunnossa ja herpeksellä kuorrutettu naama puolet vuodesta.

No seuraavalla kerralla sitten sylkäiset mummin kahvikuppiin samalla kun ojennat sen sille.

Vierailija kirjoitti:

Saa sanoa mielipiteitä liittyen omaan anoppiini, joka asuu aivan toisella puolen Suomea, eli näemme harvoin. Anoppi oli mielestäni kivasti innostunut raskausaikana, vaikka menikin vähän överiksi vauvalle tavaroiden ja vaatteiden ostelun suhteen. Välillä tuli tunne, että hän yritti ostoksilla osoittaa jotenkin, että hän tietää paremmin mitä vauvalle pitää ostaa ja osaa vaatettaakin vauvan nätimmin. Ja kieltämättä tuli myös tunne, että hän yrittää kokoajan esittää kuinka hänellä on enemmän rahaa kuin meillä. Mutta rehellisesti sanottuna, nuo saattavat olla ihan minun päänsisäisiä juttuja, ja vaikka olisikin noin niin ei tuo nyt vielä niin vakavaa ole. Tosin minua edelleen häiritsee, että anoppi yrittää ostaa kaiken "ensimmäisen", eli ensimmäisen juhlamekon, ensimmäiset kengät, ensimmäiset uikkarit jne.

Enemmän ongelma on hoitoon pyytämisessä ja vuorovaikutuksessa. Kuten sanoin anoppi asuu kaukana. Hän näki lasta toista kertaa tämän ollessa 5kk vanha, ja pyysi saada lapsen mukaan päiväreissulle. Ei annettu. Olin oikeasti aika tyrmistynyt ehdotuksesta. Lapsi on nyt 1,5v ja edelleen kun näemme niin pyytää saada hoitaa. Nähdään kuitenkin sen verran harvoin, että vielä ollaan kieltäydytty.

Kun vietämme yhdessä aikaa, niin hän ihan todella yrittää kiilata eteeni niin fyysisesti kuin henkisesti. Jos tyttö tulee minun syliini, niin anoppi yrittää houkutella häntä omaan syliinsä. Jos luen lapselle kirjaa, niin anoppi yrittää houkutella lelun avulla lapsen pois luotani. Jos otan lastani vaikkapa parkkipaikalla kädestä niin hän ottaa lapsen toisesta kädestä. Kaupassa lähtee yhtäkkiä kuskaamaan kärryjä ties minne ja minä juoksen perään. Ulkona ollessa leikkii lapsen kanssa, mikä on mahtavaa, mutta vie aina leikin pois minun luota fyysisesti. Eli johdattaa lapsen aina leikkimään vaikkapa toiselle puolen puistoa. No tietysti menen perään. Lapsi ei koe anoppia läheiseksi ja on pahassa eroahdistusiässä. Jos lapsi vaikkapa huutaa äitiä, niin saattaa sanoa että älä huuda äitiä mummo on tässä nyt. Kuiskuttelee lapselle myös vitsillä, että minä olen sinun paras mummi ja heittää kuin ohimennen, että sitten isompana vanhemmat laittaa sut mummolaan kesäksi. Tarkoittaa kai jotain teiniaikaa, mutta kyllä mä haluan ihan itse lapseni teininäkin kasvattaa ja heidän kanssa viettää loma-aikoja. Eli ei tule tapahtumaan, mutta en tiedä pitäisikö noihin heittoihin vastata suoraan että älä unta näe?

Anoppini vaikuttaa myös täysin vakuuttuneelta, että hän tietää lastenhoidosta ja -kasvatuksesta enemmän kuin minä. Hän tuo meille esimerkiksi aivan yli ikätason meneviä leluja ja selittää minulle kuinka lapselle pitää opettaa sitä ja tätä jo varhain. Hänelle on myös kovin tärkeää ostaa aina kallein lahja. 1v syntymäpäiville yritti kovasti udella mitä me ostamme ja paljon sellainen maksaa. Myöhemmin tajusin että olisi halunnut ostaa kalliimman kuin me. Eihän sillä ole mitään väliä, mutta kokonaisuudessa koko tilanne rasittaa minua. On myös yrittänyt antaa lapselle jo lahjaksi suurta summaa rahaa, mutta siitä kieltäydyimme kun "lahjonta" on niin kovaa muutenkin.

Minun onni on että nähdään harvoin, mutta se on myös haaste. Kertokaa palstamammat, kuinka pahalta näyttää ja pitääkö jo seuraavalla kerralla puuttua? Onko anopin käytös harvojen tapaamisten aiheuttamaa sekoilua tai jopa ihan normaalia jossain määrin? Minulle tulee välillä huono omatunto kun puutun ja menen lapsen perässä, eli paljon samaa kuin tässä ketjussa. Poikkeuksena että koen itseni oikein erityisen ilkeäksi noissa tilanteissa, koska anoppi ja lapsi näkevät niin harvoin.

Onhan tuo nyt helkkarin epäkypsää ja outoa käytöstä. 

Vierailija kirjoitti:

Minua ahdistaa ihan hirveästi se takertuminen.

Tuntuu ettei saisi ollenkaan itse määrätä milloin tavataan. Aina pitäisi olla jokin selkeä uusi päivämäärä jo tiedossa, kun edellinen tapaaminen on vielä menossa. Silloin nippa nappa just kestetään erossaolo.

Toinen asia mikä on todella rasittavaa on se etukäteen ja puolesta tietäminen. Jotenkin koko ajan tarkkaillaan että ollaanko väsyneitä, ollaanko sitä ja ollaanko tätä. Ja sitten ominpäin aletaan ”hoitaa” sitä omin päin havaittua mukaongelmaa.

Sitten taas jos itse oikeasti pyydän apua, sitä ei anneta, koska ”ei olla palvelijoita”.

Meiltä ei myöskään kosketa oteta vastapalveluksia, jolloin tavallaan meidät pakotetaan olemaan koko ajan kummallisessa liekassa.

Meillä yritetään just tätä samaa pakkosopimista miehen äidin toimesta. Niin raskasta. Olen alkanut sanoa "no katotaan sitä sitten myöhemmin" ," palataan asiaan" en muista nyt mitä kalenterissa" jne....Jotain suht. nihkeetä ympäripyöreää vastausta vaan ja sit siirryn aiheesta muualle. Ei silti ymmärrä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katariina Suuri esimerkiksi oli valloittajakeisarinna.

Katariina nousi keisarinnaksi keisari Pietari III:n puolisona vuoden 1762 alussa ja myöhemmin samana vuonna kaappasi vallan mieheltään. Katariinan valtakaudella Venäjä saavutti merkittäviä sotilaallisia voittoja muun muassa Osmanien valtakuntaa vastaan ja Venäjän alue laajeni merkittävästi: Katariinan aikana Venäjä valloitti muun muassa Krimin kaanikunnan. Lännessä Venäjään liitettiin suuri osa Puola-Liettuan alueesta Puolan jakojen myötä ja lisäksi Alaskasta tuli Venäjän siirtomaa. [..] Katariinan valtakautta pidetään usein Venäjän ”kultakautena”, jolloin Venäjän imperiumista tuli todellinen suurvalta.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Katariina_Suuri

Ei kelpaa. Napoleon ei kelvannut joten Katariinakaan ei kelpaa.

Siinä puhuttiin eri asioista. Toisessa heitettiin Napolean esimerkiksi täysin tuulesta temmattuun väitteeseen siitä, että olisi sotinut huvin vuoksi, ja toisessa pyydettiin esimerkkiä naisen aloittamasta sodasta, jolloin katariina kelpaa oikein hyvin KOSKA SITÄ KYSYTTIIN. Kuinka vaikeaa tämä voi olla?

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

On mietitty. Kyllä nää tämän ketjun häiriintyneet mummot on käytöksellään ihan lapsellekin haitallisia.

Ja kyllä se niin on, että mummon pitää osata noudattaa perheen sääntöjä ja tulla toimeen asiallisesti kaikkien kanssa. Mitkään erityisjärjestelyt mummon huonon käytöksen ja oikkeujen takia antaa ihan jo lapselle kummallisen mallin.

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.

t.eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.

t.eri

En täysin hahmota että miten se toisen perheessä valtataisteleva ihminen olisi koskaan terve?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.

t.eri

En täysin hahmota että miten se toisen perheessä valtataisteleva ihminen olisi koskaan terve?

ihminen voi olla ihan vain ilkeä, tyhmä tai mulkku ilman mielenterveysongelmiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.

t.eri

No kun tässä keskustelussa aiheena oli nimenomaan ne mielenterveysongelmaiset, kuten ap:n anoppi. Jos halutaan käsitellä anopin ja miniän nokittelua tilanteessa jossa mummon käytös ei kuitenkaan ole outoa ja lapselle vahingollista, niin sille voi perustaa oman ketjun. Vähän niin kuin jos ap:n viesti olisi että mies lyö, niin turha siihen samaan keskusteluun olisi laittaa, että joskus on muuten meilläkin riitaa ja minä sanon välillä rumasti miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.

t.eri

En täysin hahmota että miten se toisen perheessä valtataisteleva ihminen olisi koskaan terve?

ihminen voi olla ihan vain ilkeä, tyhmä tai mulkku ilman mielenterveysongelmiakin.

Ja siltikö hänellä on kovastikn annettavaa? Niin että pikkulapsiperheen pitää venyä erikoisjärjestelyihin jotta hän saa kaiken tän annettua lapsenlapselle? Ja tää on lapselle hyväksi? Miten?

Mulla on tuollainen nokitteleva ja valtataisteleva appi. Jos ei saa tahtoaan läpi, alkaa oikutella ja kiukutella.

Esimerkiksi kun hääjärjestelyissä ei tehty kuten hän halusi (halusimme olla ennen vihkimistä kahden, emme kahvittaa appea), boikotoi sitten seuraavan päivän kahveja. Meni mielenosoituksellisesti ostamaan kälylleni vauvanvaatteita ja oikein vielä selosti, miten käly on miestäni parempi. Kilpailuttaa siis meitä ja miehen sisaruksia.

Minä en näe mitään etua lapsille siitä, että me alamme pokkuroida tällaista ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

Onhan tässä ketjussa aika moni entinen lapsikin = rajattoman isovanhemman lapsenlapsikin kertonut omasta näkökulmastaan, miten kurjalta isovanhemman käytös on tuntunut. Omien vanhempien vähättely, mummon määräily (mitä saa tehdä ja mitä ei, ettei mummolle tule paha mieli, jne jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.

Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.

t.eri

Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.