Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen nokitteleva ja valtataisteleva appi. Jos ei saa tahtoaan läpi, alkaa oikutella ja kiukutella.
Esimerkiksi kun hääjärjestelyissä ei tehty kuten hän halusi (halusimme olla ennen vihkimistä kahden, emme kahvittaa appea), boikotoi sitten seuraavan päivän kahveja. Meni mielenosoituksellisesti ostamaan kälylleni vauvanvaatteita ja oikein vielä selosti, miten käly on miestäni parempi. Kilpailuttaa siis meitä ja miehen sisaruksia.
Minä en näe mitään etua lapsille siitä, että me alamme pokkuroida tällaista ihmistä.
No ei kai ketään pokkuroida tarvitsekaan, mutta kun monessa viestissä uhotaan katkaista yhteydenpito kostoksi ärsyttävälle mummolle. Kyllä se on silloin kosto myös sille lapselle. Ei hän sitä vielä ymmärrä, mutta vuosien päästä kyllä.
Minä olen sietänyt omituista mutta näennäisesti ”hyvää tarkoittavaa” mummoa juurikin lasten tähden. Kunnes teini tuli sanomaan, että hän ei halua olla mummn kanssa enää missään tekemisissä, koska mummo on niin omituinen ja ahdistava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen nokitteleva ja valtataisteleva appi. Jos ei saa tahtoaan läpi, alkaa oikutella ja kiukutella.
Esimerkiksi kun hääjärjestelyissä ei tehty kuten hän halusi (halusimme olla ennen vihkimistä kahden, emme kahvittaa appea), boikotoi sitten seuraavan päivän kahveja. Meni mielenosoituksellisesti ostamaan kälylleni vauvanvaatteita ja oikein vielä selosti, miten käly on miestäni parempi. Kilpailuttaa siis meitä ja miehen sisaruksia.
Minä en näe mitään etua lapsille siitä, että me alamme pokkuroida tällaista ihmistä.
No ei kai ketään pokkuroida tarvitsekaan, mutta kun monessa viestissä uhotaan katkaista yhteydenpito kostoksi ärsyttävälle mummolle. Kyllä se on silloin kosto myös sille lapselle. Ei hän sitä vielä ymmärrä, mutta vuosien päästä kyllä.
Mitä se lapsi saa siitä että hän näkee miten kiukutteleva ja hävyttömästi käyttäytyvä aikuinen saa jotain erityissääntöjä? Mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
Eiköhän se mielenterveysongelmistakin kärsivä mummo voi olla lapselle tärkeä. Toki silloin ongelman laadusta riippuen pitää miettiä, että millainen kanssakäyminen ja yhteydenpito on järkevää ja turvallista, mutta ei varmasti ole lapsen etu karsia edes lievästi epätasapainoista mummoa pois lapsen elämästä.
Mihin tämä näkemys perustuu? Mitä se lapsi siitä aikuistenoikeasti saa?
No mitä epätäydellisten lasten läheiset nyt yleensä saavat siitä, ettei heidän kaikkia perhesuhteitaan katkaista vaan siksi että vanhemmilla on omasta mielestään siihen oikeus? Omilla isovanhemmillani oli ongelmansa, nyt ovat jo edesmenneitä mutta kyllä minulle oli tärkeä asia tuntea heidät. Kyllä epätäydelliseltäkin ihmiseltä voi saada rakkautta ja läheisyyttä ja epätäydellinenkin ihminen voi tuntua tärkeältä. Onneksi minun äitini ymmärsi, ettei minulta pidä riistää isoäitiä vain siksi etteivät he tulleet keskenään toimeen.
Tarkoittaako se öykkärin poissulkeminen sitten kaikkien ihmissuhteiden katkaisemista? Miten niin?
Eikö lapselle ennnemmin pidä antaa malli hyvästä käytöksestä? Ei siitä että öykkäri saa öyhöttää, eikä ko käytöksellä ole mitään seurauksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"pitää sietää koska voihan olla että vanhempia mitätöivä mummo onkin lapselle tärkeä ihminen". Joo ei pidä sietää. Suhde lapsenlapsiin rakentuu vanhempien kautta. Piste.
Meillä mummo muutti lähemmäs ja ilmoitt että lapset voi nyt itsekseen tulla kyläilemään. Lähetteli näille tekstareita jne. Me ei olla saatu edes sitä osoitetta.
En todellakaan aio tällaiseen nyt suostua. Että mun lapset menee mummolaan, jonka osoitetta ei edes kerrota minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikki jotka kommentoitte täällä. Pohdin ennakkoon että kun joskus saamme miehen kanssa lapsia, mitkä asiat täytyy jutella ensin läpi että voidaan olla "yhtenä rintamana" sitten kun lapsi tulee.
En edes tajunnut että isovanhempien mahdolliset (osa jo nyt näkyvät) traumat ja niiden läpi luoviminen on kanssa yksi!
Hyvä että tulee näin monta eri näkökulmaa ja varoittavaa esimerkkiäkin. Oma äitini on tosi rajaton. Ajattelin että voin joskus antaa anteeksi jos hänen käytöksensä lievenee. Mutta teidän esimerkkien avulla ymmärsin että aivan varmasti iän (ja elintapojen) myötä hänen kontrollihalunsa minua kohtaan vaan purkautuisi lapseen!
Onneksi miehen äiti on ihana, ja tavanomaiset kompastuskivet kuten vaikka se pussailu eivät ole hänelle riidan aiheita. On ammattinsa puolesta enemmän terveydestä tietoinen kuin minä! :D
Mutta joo. Kiitos tosi paljon kaikki! Tää teidän keskustelu on silmiä avaavaa. Taitaa jopa selittää paljon omasta mummostani ja äidistäni.
Sama täällä, paljon on miehen kanssa juteltu mahdollisesta yhteisestä lapsesta ja kasvatuksesta yms. Olen järkyttyneenä lukenut osia juttuja ääneen ja tuon aktiivisen huuliherpeksen kanssa vauvaa pussailevan mummin kohdalla mies puuskahti että rikosilmoitushan tuollaisesta pitäisi tehdä, tuohan on pahoinpitelyä. Tuli entistä vahvempi tunne että tuon miehen kanssa minä uskallan lapsia hankkia <3
-ei aiemmin ketjuun kirjoittanut
Vierailija kirjoitti:
"pitää sietää koska voihan olla että vanhempia mitätöivä mummo onkin lapselle tärkeä ihminen". Joo ei pidä sietää. Suhde lapsenlapsiin rakentuu vanhempien kautta. Piste.
Tämäkin on totta. Olen lasten kanssa töitä tekevä ja kokemattoman työntekijän huomaa aina siitä että yrittää leikki-ikäiseen tai jopa nuorempaan lapseen ottaa kontaktia ennen vanhempia. Pientä, tuntematonta lasta lähestytään AINA ensiksi vanhempien kautta. Kun lapsi huomaa että vanhemmat suhtautuvat luottavaisesti, uskaltaa lapsikin vapaammin ottaa kontaktia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen nokitteleva ja valtataisteleva appi. Jos ei saa tahtoaan läpi, alkaa oikutella ja kiukutella.
Esimerkiksi kun hääjärjestelyissä ei tehty kuten hän halusi (halusimme olla ennen vihkimistä kahden, emme kahvittaa appea), boikotoi sitten seuraavan päivän kahveja. Meni mielenosoituksellisesti ostamaan kälylleni vauvanvaatteita ja oikein vielä selosti, miten käly on miestäni parempi. Kilpailuttaa siis meitä ja miehen sisaruksia.
Minä en näe mitään etua lapsille siitä, että me alamme pokkuroida tällaista ihmistä.
No ei kai ketään pokkuroida tarvitsekaan, mutta kun monessa viestissä uhotaan katkaista yhteydenpito kostoksi ärsyttävälle mummolle. Kyllä se on silloin kosto myös sille lapselle. Ei hän sitä vielä ymmärrä, mutta vuosien päästä kyllä.
Mitä se lapsi saa siitä että hän näkee miten kiukutteleva ja hävyttömästi käyttäytyvä aikuinen saa jotain erityissääntöjä? Mitä?
Mitä nämä erityissäännöt ovat? Iso osa täällä valitetuista asioista on sellaisia, ettei lapsi niitä edes ymmärrä eikä ne todennäköisesti tule vastaan kenenkään muun kohdalla. Aika harva random vastaantulija varmaan pusuttelee lasta ja nimittää mummun kullaksi jne?
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini oli myös ilmeisesti oman äitinsä jyräämä, kun seurusteltiin miehen kanssa nuorempina niin mies vietti esimerkiksi äitienpäivät ja pyhät, ja monia sunnuntaita oman äitinsä kanssa tuon äidinäidin luona. Kerran miehen äiti sanoi että odottaa sitä että äitienpäivänä hän saa olla se juhlakalu, ei tarvitse lähteä mihinkään vaan hänen luokseen tullaan juhlimaan häntä. Kun me saimme lapsen, niin muistimme tietenkin miehen äitiä, mutta pääasiassa juhlimme minua. Tästä tuli hirveä kriisi, ei riittänyt että mies vie kukat ja käy kahvilla, vaan minun ja lapsen olisi pitänyt mennä anoppilaan ja olla koko päivä, samalla tavalla kun hän oli tehnyt koko ikänsä oman äitinsä kanssa. Minä taas en halunnut viettää omaa päivääni niin, vaan koin että koska olen äiti, ja on äitienpäivä, niin saan pyhittää päivän itselleni.
Juhlapäivän nimi "Äitienpäivä" viittaa siihen, että silloin juhlistetaan kaikkia äitejä. Ei yksin sinua, ei yksin anoppia, ei yksin anopin mammaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen nokitteleva ja valtataisteleva appi. Jos ei saa tahtoaan läpi, alkaa oikutella ja kiukutella.
Esimerkiksi kun hääjärjestelyissä ei tehty kuten hän halusi (halusimme olla ennen vihkimistä kahden, emme kahvittaa appea), boikotoi sitten seuraavan päivän kahveja. Meni mielenosoituksellisesti ostamaan kälylleni vauvanvaatteita ja oikein vielä selosti, miten käly on miestäni parempi. Kilpailuttaa siis meitä ja miehen sisaruksia.
Minä en näe mitään etua lapsille siitä, että me alamme pokkuroida tällaista ihmistä.
No ei kai ketään pokkuroida tarvitsekaan, mutta kun monessa viestissä uhotaan katkaista yhteydenpito kostoksi ärsyttävälle mummolle. Kyllä se on silloin kosto myös sille lapselle. Ei hän sitä vielä ymmärrä, mutta vuosien päästä kyllä.
Mitä se lapsi saa siitä että hän näkee miten kiukutteleva ja hävyttömästi käyttäytyvä aikuinen saa jotain erityissääntöjä? Mitä?
Mitä nämä erityissäännöt ovat? Iso osa täällä valitetuista asioista on sellaisia, ettei lapsi niitä edes ymmärrä eikä ne todennäköisesti tule vastaan kenenkään muun kohdalla. Aika harva random vastaantulija varmaan pusuttelee lasta ja nimittää mummun kullaksi jne?
Että mummo ei siedä lapsen äitiä/isää lähellään ja hänelle pitää jörjestää erikseen tapaamiset.
Että lapsen on pakko halata vaikkei haluta jne.
Ja kai sinä tajuat että se lapsi kasvaa ja viimeistään teininä hoksaa, että jotain on vialla.
Vierailija kirjoitti:
"pitää sietää koska voihan olla että vanhempia mitätöivä mummo onkin lapselle tärkeä ihminen". Joo ei pidä sietää. Suhde lapsenlapsiin rakentuu vanhempien kautta. Piste.
Joo, lapset on omaisuutta ja kiva pelinappula ja koston väline perheriidoissa. Onnea valitsemallasi tiellä ja osanotot suvusta vieraannutetuille lapsillesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"pitää sietää koska voihan olla että vanhempia mitätöivä mummo onkin lapselle tärkeä ihminen". Joo ei pidä sietää. Suhde lapsenlapsiin rakentuu vanhempien kautta. Piste.
Joo, lapset on omaisuutta ja kiva pelinappula ja koston väline perheriidoissa. Onnea valitsemallasi tiellä ja osanotot suvusta vieraannutetuille lapsillesi.
Ei kyse ole kostosta, vaan siitä että vaatii itselleen ja perheelleen ja sitä kautta lapselleen asianmukaista kunnioitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa näistä kommenteista on pistänyt miettimään, että onko tilannetta aina ajateltu lapsen kannalta. Äidin mielestä ärsyttäväkin mummo voi kuitenkin muodostua lapselle tärkeäksi ihmiseksi, ja olisi kurjaa, jos tällaisen ihmissuhteen muodostuminen estetään pelkästään siksi että äiti haluaa osoittaa omaa valtaansa. Toki eri asia jos mummo on päihdeongelmainen tai muuten haitaksi lapselle. Monista kommenteista kuitenkin paistaa, että ongelma on nimenomaan aikuisten välinen nokittelu ja valtataistelu. Lasta mummo kohtelee hellästi ja rakastavasti, ja tuo ärsyttävä omiminen on sen kiintymyksen yksi - joskin epäterve ja kiusallinen - ilmentymä. Voisiko joissain lievemmissä tapauksissa antaa niiden vanhan ihmisen höpsötysten mennä ihan vaan toisesta korvasta sisään? Tai jos oma pinna ei kestä, niin antaa lapsen tavata isoäitiään sitten isänsä seurassa? Ei lapsi ole äidin omaisuutta vaan erillinen, pieni ihmisen alku, josta saa tykätä myös sellaiset tyypit joista äiti ei niin välitä. Ja jolla on oikeus siihen että hänen perhe- ja sukulaissuhteitaan vaalitaan.
Ja ennen kuin joku tähänkin ehtii öyhöttämään suu vaahdossa, niin puhutaan terveestä ihmisestä, ei sellaisesta, jolla on mielenterveysongelmia, kuten omasta mielestäni apn äidillä voisi olla.
t.eri
No kun tässä keskustelussa aiheena oli nimenomaan ne mielenterveysongelmaiset, kuten ap:n anoppi. Jos halutaan käsitellä anopin ja miniän nokittelua tilanteessa jossa mummon käytös ei kuitenkaan ole outoa ja lapselle vahingollista, niin sille voi perustaa oman ketjun. Vähän niin kuin jos ap:n viesti olisi että mies lyö, niin turha siihen samaan keskusteluun olisi laittaa, että joskus on muuten meilläkin riitaa ja minä sanon välillä rumasti miehelle.
No kas kun me ei olla asiantuntevia diagnostisoimaan ap:n anoppia parin ap:n varsin puolueellisen viestin perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on tuollainen nokitteleva ja valtataisteleva appi. Jos ei saa tahtoaan läpi, alkaa oikutella ja kiukutella.
Esimerkiksi kun hääjärjestelyissä ei tehty kuten hän halusi (halusimme olla ennen vihkimistä kahden, emme kahvittaa appea), boikotoi sitten seuraavan päivän kahveja. Meni mielenosoituksellisesti ostamaan kälylleni vauvanvaatteita ja oikein vielä selosti, miten käly on miestäni parempi. Kilpailuttaa siis meitä ja miehen sisaruksia.
Minä en näe mitään etua lapsille siitä, että me alamme pokkuroida tällaista ihmistä.
No ei kai ketään pokkuroida tarvitsekaan, mutta kun monessa viestissä uhotaan katkaista yhteydenpito kostoksi ärsyttävälle mummolle. Kyllä se on silloin kosto myös sille lapselle. Ei hän sitä vielä ymmärrä, mutta vuosien päästä kyllä.
Mitä se lapsi saa siitä että hän näkee miten kiukutteleva ja hävyttömästi käyttäytyvä aikuinen saa jotain erityissääntöjä? Mitä?
Mitä nämä erityissäännöt ovat? Iso osa täällä valitetuista asioista on sellaisia, ettei lapsi niitä edes ymmärrä eikä ne todennäköisesti tule vastaan kenenkään muun kohdalla. Aika harva random vastaantulija varmaan pusuttelee lasta ja nimittää mummun kullaksi jne?
Että mummo ei siedä lapsen äitiä/isää lähellään ja hänelle pitää jörjestää erikseen tapaamiset.
Että lapsen on pakko halata vaikkei haluta jne.
Ja kai sinä tajuat että se lapsi kasvaa ja viimeistään teininä hoksaa, että jotain on vialla.
Kieltämättä en aivan ketjun kaikkia viestejä ole ajatuksella lukenut, mutta valtaosassa valitus on muodossa, että "minusta tuntuu että anoppi ei siedä/ei halua/vähättelee..."
Siis "minusta tuntuu".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini oli myös ilmeisesti oman äitinsä jyräämä, kun seurusteltiin miehen kanssa nuorempina niin mies vietti esimerkiksi äitienpäivät ja pyhät, ja monia sunnuntaita oman äitinsä kanssa tuon äidinäidin luona. Kerran miehen äiti sanoi että odottaa sitä että äitienpäivänä hän saa olla se juhlakalu, ei tarvitse lähteä mihinkään vaan hänen luokseen tullaan juhlimaan häntä. Kun me saimme lapsen, niin muistimme tietenkin miehen äitiä, mutta pääasiassa juhlimme minua. Tästä tuli hirveä kriisi, ei riittänyt että mies vie kukat ja käy kahvilla, vaan minun ja lapsen olisi pitänyt mennä anoppilaan ja olla koko päivä, samalla tavalla kun hän oli tehnyt koko ikänsä oman äitinsä kanssa. Minä taas en halunnut viettää omaa päivääni niin, vaan koin että koska olen äiti, ja on äitienpäivä, niin saan pyhittää päivän itselleni.
Juhlapäivän nimi "Äitienpäivä" viittaa siihen, että silloin juhlistetaan kaikkia äitejä. Ei yksin sinua, ei yksin anoppia, ei yksin anopin mammaa.
Näin juuri. Vanhemmat naiset varmasti ymmärtävät, että tuoreelle äidille ensimmäiset äitienpäivät ovat ne tärkeimmät ja antavat miniän/ tyttären juhlia niitä tavallaan ja mennä itse esim. Vierailemaan lapsensa perheen luona tai kysyä miten tuoreet vanhemmat haluavat päivää juhlistaa yhdessä. Vanhempi nainen kyllä ymmärtää ettei hän jo mummona ole päivän tärkein henkilö, vaan pienet lapset perheineen.
Kiitos kaikki jotka kommentoitte täällä. Pohdin ennakkoon että kun joskus saamme miehen kanssa lapsia, mitkä asiat täytyy jutella ensin läpi että voidaan olla "yhtenä rintamana" sitten kun lapsi tulee.
En edes tajunnut että isovanhempien mahdolliset (osa jo nyt näkyvät) traumat ja niiden läpi luoviminen on kanssa yksi!
Hyvä että tulee näin monta eri näkökulmaa ja varoittavaa esimerkkiäkin. Oma äitini on tosi rajaton. Ajattelin että voin joskus antaa anteeksi jos hänen käytöksensä lievenee. Mutta teidän esimerkkien avulla ymmärsin että aivan varmasti iän (ja elintapojen) myötä hänen kontrollihalunsa minua kohtaan vaan purkautuisi lapseen!
Onneksi miehen äiti on ihana, ja tavanomaiset kompastuskivet kuten vaikka se pussailu eivät ole hänelle riidan aiheita. On ammattinsa puolesta enemmän terveydestä tietoinen kuin minä! :D
Mutta joo. Kiitos tosi paljon kaikki! Tää teidän keskustelu on silmiä avaavaa. Taitaa jopa selittää paljon omasta mummostani ja äidistäni.