Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yrittänyt unohtaa, ymmärtää ja antaa anteeksi, mutta kyllä se tunne joka ylivelloo on ihan tajuton, kun omaan lapseen kohdistetaan samaa.
Minua vainottiin lapsuudenkodissa koska olin sosiaalinen ja hyvä koulussa. Kyllä. Sieltä ei olisi saanut irtautua, pysyä aina vaan siellä "auttamassa".
Nyt kun minun esikoiseni pääsi ensin hyvän koulun yläkouluun, hänelle alettiin selittää, miten koulussa pitää viihtyä ja siellä pitää olla hauskaa. Että hyviä numeroita ei saisi tavoitella.
Nyt kun hän pääsi huippulukioon, repesi helvetti. Minut on haukuttu äitinä, lapsi on haukuttu ja sen jälkeen on yritetty saada hänet uskoutumaan. että hänellä on paljon ongelmia ja että häntä painostetaan koulunkäyntiin ja jopa lopettamaan lukio, koska se on hänelle kuitenkin liian raskas.
Minä en tämän jälkeen enää aio olla edes niissä joulukorttiväleissä. Ja aion antaa laittaa lasten nimet kouluun päässeiden listalle ja jos joku siitä raivostuu, teen rikosilmoituksen stalkkaamisesta. Nyt kertakaikkiaan riitti.
Julkisen listan katsominen stalkkaamista?
Kiinnostaisi tietää mikä on näiden hirviömummojen koulutustaso? Epäilen, ettei monikaan näistä hirviöistä ole käyneet koulua enempää kuin vaaditun oppivelvollisuuden.
Nuorena naimisiin ja työelämään siirtyminen sekä lapsiluvun kasvattaminen. Koska naiset olivat työelämässä kiinni ja lasten hoito piti järjestää. Lapsille avain kaulaan ja menoksi, puhuttiin tuolloin avainlapsista. Tämä siis oli käytäntö kaupungissa ja vuosien 1970–1980 aikana.
Voisin olettaa, että enemmistö näistä 1970- luvun äideistä ovat ne pahimmat takertujat. Heiltä jäi oman vauvan hoivaaminen puolitiehen ja nyt tarraavat vauvaan kuin omaansa muka hoitaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun anoppi on myös rajaton. Ei yhtä pahasti kuin moni muu tässä ketjussa, onneksi. Rauhoittuu hetkeksi, kun napakasti sanoo. Oon kyökkipsygologina tullut tulokseen, että kaikki kumpuaa häpeästä ja virheiden korjaamisesta. Anoppi ei kasvattanut miestäni. Meni töihin, kun mies oli ihan muutaman viikon vanha ja kotona asui sodan jälkeen leskeksi jäänyt mummo, joka hoiti lapset myös iltaisin. Äiti oli hyvin etäinen hahmo.
Nyt tämä miehen äiti juurikin leipoo hulluna kaikkiin lasten juhliin, kutsuu itseään "vahingossa" äidiksi ja pyrkii kilpailemaan mun kanssa. Jos lapsi itkee niin tiuskaisee mulle, että kyllä minä lapsen hoidan mene sinä siitä muualle. No en vittu mene yhtään mihinkään, kun mun lapsi huutaa äitiä ja itkee. Sitten huutaa mummo, että et vie sitä lasta, kun nappaan syliin ja lähden rauhallisempaan paikkaan kyselemään, että mikä tuli. Kyselee myös, että onko mummo kivempi kuin äiti ja kummasta tykkäät enemmän, mummosta vai äidistä yms.
Selvästi koettaa nyt ottaa takaisin sitä, kun omien lastensa kanssa ei viitsinyt olla. Paha vain, kun lasten äiti olen minä, ei mummo. Onpa yrittänyt hakea esikoista tarhastakin ihan meiltä kysymättä. Tarha sitten soitti, että täällä joku räyhää ja haluais meidän lapsen matkaansa, että kukahan se on ja soitetaan kohta poliisit oli kuka oli.
Mies ei meinaa enää jaksaa, kun äitinsä ei vain rauhoitu vaikka meilläkin on lapsia jo 3. Samat väännöt uudestaan ja uudestaan. Nuorimmaisen syntyessä muutama viikko sitten pelmahti kylään heti, kun pääsin kotiin ja alkoi pakata vanhempien lasten reppuja, että nämä lähtee nyt mummolaan, niin saatte olla rauhassa. No ei muuten lähde. Niille syntyi just uus sisarus ja on ihan sisaruksen oikeus saada alusta asti tutustua uuteen siskoon, ei niitä lähetetä muualle. Vanhempi lapsista (8-v) sanoikin napakasti mummolle, että ei halua lähteä mihinkään mummolaan vaan jäädä kotiin auttamaan äitiä ja uutta pikkusiskoa. 4-v meni isänsä taakse piiloon, ettei mummi vie. Mies on onneks meidän puolella. Tuossa tilanteessa ilmoitti, että mummo on ainoa joka lähtee, jos ei osaa olla. Antoi 2 vaihtoehtoa, joko jää kahville ja on ihmisiksi ja näkee uuden pojantyttärensä (olin just vaihtamassa vaippaa, eli ei oltu näkösälle kun anoppi tuli huseeraamaan) tai poistuu. Jäi kahville ja oli niin ihmisiksi, että uskalsin antaa vauvan syliinkin.
No onhan näitä psykomummoja nyt tuotu esiin kuin sieniä sateella,tässä ketjussa yli 1000 ja siinä "tossussa" yli 2000 vaikka osa kertojista olisikin samoja.
Miksi vasta nyt ? Mistä heitä sikiää? Sota ei ole perustelu, nykymummojen vanhemmat eivät olleet sodassa mukana kirjaimellisesti.
Olen tämänkin keskustelun myötä kuten sen toisenkin suunnilleen saanut ahdistuskohtauksen lukiessani näistä , en tiedä millä kuvailla, mummoista vaikka otettaisiin huomioonkin , että kokemus on subjektiivinen.
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä psykomummoja nyt tuotu esiin kuin sieniä sateella,tässä ketjussa yli 1000 ja siinä "tossussa" yli 2000 vaikka osa kertojista olisikin samoja.
Miksi vasta nyt ? Mistä heitä sikiää? Sota ei ole perustelu, nykymummojen vanhemmat eivät olleet sodassa mukana kirjaimellisesti.
Olen tämänkin keskustelun myötä kuten sen toisenkin suunnilleen saanut ahdistuskohtauksen lukiessani näistä , en tiedä millä kuvailla, mummoista vaikka otettaisiin huomioonkin , että kokemus on subjektiivinen.
Kyllä niitä rajattomia mummoja on ennenkin ollut. Se on tosin ollut paljon suurempi tabu ennen kuin nykyään, samaten kuten ettei kaikki äidit ole hyväksi lapsilleen. Vanhempia sukupolvia on kunnioitettu, eikä kyseisistä asioista ole todellakaan kirjoitettu lehdissä.
Omassa perheessäni (jossa isovanhempani kylläkin olivat mukana sodassa), tiedän että äitini mummo on tullut väkisin heidän kotiinsa huseeraamaan ja päsmäröimään. Uskon että näitä Niskavuorelaisia äitejä ja anoppeja on ollut enemmänkin, heidän toimistaan ei vain ole puhuttu.
Sota on yksi alkulähde mielenterveysongelmiin. Hyvin monet miehet sodasta tullessaan olivat muuttuneet persoonaltaan: osa alkoholisoitui, toisista tuli väkivaltaisia tai masentuneita. Monessa perheessä kärsittiin perheväkivallasta ja alkoholismista, monet lapset pelkäsivät omaa isäänsä, ja osa vaimoista miestään. Toki myös naiset traumatisoituivat: osa oli lähempänä rintamaa töissä vaikka muonituksessa tai esim sotasairaaloissa hoitajina. Näitä traumoja siirrettiin lapsille joita kasvatettiin lähinnä pelon avulla: hakattiin ja peloteltiin. Nämä lapset ovat nyt äiti/mummo-iässä.
Eivät kaikki sodan kokeneet menneet henkisesti rikki, mutta prosentuaalisesti väestöstä niitä oli aika iso osa.
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä psykomummoja nyt tuotu esiin kuin sieniä sateella,tässä ketjussa yli 1000 ja siinä "tossussa" yli 2000 vaikka osa kertojista olisikin samoja.
Miksi vasta nyt ? Mistä heitä sikiää? Sota ei ole perustelu, nykymummojen vanhemmat eivät olleet sodassa mukana kirjaimellisesti.
Olen tämänkin keskustelun myötä kuten sen toisenkin suunnilleen saanut ahdistuskohtauksen lukiessani näistä , en tiedä millä kuvailla, mummoista vaikka otettaisiin huomioonkin , että kokemus on subjektiivinen.
Nyt on luvut heitetty kyllä isolla kädellä yläkanttiin. Jos tässä keskustelussa on nyt tähän mennessä vähän reilu tuhat kommenttia. Niin ihanko jokainen kommentti on uusi ja eri kirjoittajalta ja koskee eri mummoa? Vähääkään tarkemmin kun lukasis ni vois havaita, et joka sivulla on suunnilleen yksi "uusi" tarina rajattomasta mummelista ja loput kommentit on keskustelua, pohdintaa ja komppaamista aiheesta ja mukaan mahtuu muutama kommentti kaltaisiltasi pöyristelijöiltä. Eli siis tässä keskustelussa on rajattomia mummoja tällä hetkellä karkeesti jaoteltuna n. 70 kpl esiintynyt. Ja veikkaan että siinäkin on puolet liikaa, koska täällä pienehkö joukko keskustelee. Voit huokaista siis helpotuksesta, ei näitä rajattomia nyt ihan niiiiiiiin paljon ole. Tässä keskustelussa se voi siltä vaikuttaa koska ovat ykkösaiheena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä psykomummoja nyt tuotu esiin kuin sieniä sateella,tässä ketjussa yli 1000 ja siinä "tossussa" yli 2000 vaikka osa kertojista olisikin samoja.
Miksi vasta nyt ? Mistä heitä sikiää? Sota ei ole perustelu, nykymummojen vanhemmat eivät olleet sodassa mukana kirjaimellisesti.
Olen tämänkin keskustelun myötä kuten sen toisenkin suunnilleen saanut ahdistuskohtauksen lukiessani näistä , en tiedä millä kuvailla, mummoista vaikka otettaisiin huomioonkin , että kokemus on subjektiivinen.
Luuletko oikeesti, että jokainen kommentoija täällä on laittanut vain yhden kommentin 😃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yrittänyt unohtaa, ymmärtää ja antaa anteeksi, mutta kyllä se tunne joka ylivelloo on ihan tajuton, kun omaan lapseen kohdistetaan samaa.
Minua vainottiin lapsuudenkodissa koska olin sosiaalinen ja hyvä koulussa. Kyllä. Sieltä ei olisi saanut irtautua, pysyä aina vaan siellä "auttamassa".
Nyt kun minun esikoiseni pääsi ensin hyvän koulun yläkouluun, hänelle alettiin selittää, miten koulussa pitää viihtyä ja siellä pitää olla hauskaa. Että hyviä numeroita ei saisi tavoitella.
Nyt kun hän pääsi huippulukioon, repesi helvetti. Minut on haukuttu äitinä, lapsi on haukuttu ja sen jälkeen on yritetty saada hänet uskoutumaan. että hänellä on paljon ongelmia ja että häntä painostetaan koulunkäyntiin ja jopa lopettamaan lukio, koska se on hänelle kuitenkin liian raskas.
Minä en tämän jälkeen enää aio olla edes niissä joulukorttiväleissä. Ja aion antaa laittaa lasten nimet kouluun päässeiden listalle ja jos joku siitä raivostuu, teen rikosilmoituksen stalkkaamisesta. Nyt kertakaikkiaan riitti.
Julkisen listan katsominen stalkkaamista?
No heko heko. Se käynnisti stalkkaamisen. En vaan aio jatkossakaan pelätä, enkä sietää stalkkaamista.
Kirjoitat tulevaisuudesta "aion antaa nimet listalle". Vaikea oli päätellä, että viittasit sillä jo tapahtuneeseen.
EIkä raivostuminen mitään stalkkaamista ole, josta voisi tehdä rikosilmoituksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaduilla liikkuisi tällainen määrä rajattomia psyko mummoja, niin miksi ne eivät olisi saman tein jo tehneet vallankumousta. Kuinka rajaton mummo pystyy vetämään narsistisen käyttäytymisen rajat omien verisukulaistensa piirin ympärille. Kyllähän rajattomuus ilmenisi laajempana epidemiana koko yhteiskunnassa.
Se ns rajattomuus on peruja sieltä mummojen omasta lapsuudesta, missä lapsi ei ollut yksilönä mitenkään arvokas, vaan perheensä osa. Eivät he välttämättä oikein osaa muuta mallia olla, vanhempaa sukupolvea oli tapana kunnioittaa vain koska olivat vanhempia, ei siksi että erityisesti ansaitsisivat sen. Ja nyt ovat hämillään, kun omat lapset murtavat tätä mallia, maailman muuttuessa jatkuvasti individualismia ihailevammaksi. Suhteessa muihin ihmisiin ei ole samanlaista valta-asetelmaa, siksi se ilmenee vain perhepiirissä.
Varmasti hyvin pitkälle näin. Se että kunnioitus pitäisi ansaita, on ajatuksena vieras. Ja siksi minusta nuorempienkin on hyvä hieman suoda armoa niille vanhemmilleen ja antaa mahdollisuus toimia oikein, jos mitään toivoa on. Olosuhteiden uhreja me olemme ihan jokainen ja aikamme traumojen peilejä.
Minua tämä vain ärsyttää. Olen jo itsekin lapsena joutunut silittelemään äitini päätä ja paapomaan ja varmitselemaan että ei vaan tule paha mieli ja hän ei itse ole pistänyt tikkua ristiin itsensä kehittämisen ja oman menneisyytensä käsittelyn vuoksi. Ei mitään hyötyä ole tuollaisesta loputtomasta ymmärtämisestä, varsinkin omat tarpeet jää siinä sivuun ja saa tehdä sen vanhemman tekemättömän työn tuplana terapiassa myöhemmin. t. eri
Armon antaminen ei tarkoita vanhemman vanhempana olemista, tai juuri tuota kaiken varomista. Vaan sitä, että hyväksyy itsensäkin vuoksi ajatuksen, ettei välttämättä ole kyse pahuudesta, vaan olosuhteista ja että se vanhempi on aikansa uhri, kuten me kaikki. Se että pystyykö asiaa sitten käsittelemään yhdessä ja luomaan parempaa suhdetta riippuu tietenkin kuinka vakavasta tapauksesta on kyse. Jos käytös on hyvin narsistista ja hallitsevaa, se on varmasti vaikeaa ellei mahdotonta. Joku lievempi tapaus voikin herätä, kun antaa sen mahdollisuuden ja kertoo rajat sopivalle tavalle olla vaikkapa sen vauvan kanssa.
Se että valitsee armollisuuden, auttaa myös itseä eteenpäin. Olen ainakin itse terapian kautta tämän löytänyt. Vanhemman vihaaminen kun on tavallaan itsensä vihaamista lopulta. Ja ei, me emme valitettavasti ole saaneet suhdetta kuntoon ja vanhempani eivät rajattomuuden vuoksi tapaa lapsiani. Mutta en enää vihaa heitä, vaan ymmärrän, etteivät he osaa toimia toisinkaan ja se auttaa itseni hyväksymisessä.
Tässä nyt tullaan siihen että vain sinä itse olet vastuussa omista tunteistasi.
Se että vanhempi on aikansa uhri ei oikeuta häntä käyttäytymään huonosti nuorempia kohtaan. Meillä anoppi sysää omaa pahaa oloa mieheni ja minun syyksi ja suuttuu kun minä en suostu hänen murheitaan kantamaan.
Ainoa tapa millä kukaan voi itseään auttaa on se että tajuaa sen ettei ole vastuussa kenenkään toisen ihmisen tunteista ja pahasta olosta ja ainoa ihminen kenen tunteisiin ja pahaan oloon voi vaikuttaa on oma itsensä. Itse olen joutunut koko lapsuuteni kantamaan harteillani isovanhempieni pahaa oloa ja vasta vuosien terapian jälkeen tajusin etten ole vastuussa heidän tunteistaan ja minulla on oikeus päättää etteivät heidän tunteensa vaikuta minun toimintaani. Nyt anopppini yrittää tehdä tuota samaa minulle ja vaikka välillä tuntuukin todella pahalta sanoa itkevälle aikuiselle että minä huolehdin nyt omasta sekä perheeni hyvinvoinnista huolimatta anopin tunteista mutta se on parasta mitä voin itselleni ja perheelleni koskaan tehdä. Anopin tehtävä on huolehtia omasta pahasta olostaan eikä sysätä sitä muille. Ainoa kenelle tässä pitää olla armollinen on omalle itselleen.
Emme me ole eri mieltä ollenkaan. Se on hyvin tärkeää, että oppii, ettei ole vastuussa toisen tunteista, kunhan ei tahallaan loukkaa tai vahingossa loukatessaan miettii, mikä oli oma osuus tässä ja voiko toimia toisin. Ei se silti sulje pois sitä, että kannattaa yrittää ymmärtää, mistä jonkun käytös tulee. Se antaa ne mahdollisuudet edes sille suhteelle ja tietää tehneensä sen mitä voi. Jos se toinen silti kaataa pahaa oloaan vaan päälle, parasta on pysyä etäällä.
Miksi mun pitäisi edes yrittää ymmärtää jos toinen osapuoli tahallaan loukkaa ja käyttäytyy huonosti? Minkätakia minun pitäisi miettiä mitä minä voisin tehdä toisin jos toinen osapuoli tahallisesti toimii loukkaavasti minua kohtaan? Eikö juuri tämänkin ketjun tapauksissa ole kyse siitä että vanhempi osapuoli käyttäytyy huonosti ja aivan sama vaikka päällään seisoisi niin mikään ei ole oikein. Tämän ketjun tapauksissa ainoa oikea tapa toimia on todeta itselleen ettei voi asiassa millekään muulle mitään kun omille tunteilleen ja siinä vaiheessa on aivan se ja sama jos toinen osapuoli loukkaantuu.
Eri
Näin minäkin ajattelen. En minä oman hyvinvointini kustannuksella ala antamaan tilaisuuksia korjata käytöstä kerta toisensa jälkeen kun se olisi sama kuin hakkaisi päätä seinään ja joka heilautuksella ajattelisi, että nyt tälläkertaa se seinä onkin varmasti pehmeä, eli hullun hommaa.
Vaikka meillä kyllä mummo pyytää anteeksi aina kun huomaa menneensä yli, niin miksi pitäisi antaa anteeksi jos se tarkoittaa sitä, että sama homma vaan jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan näitä psykomummoja nyt tuotu esiin kuin sieniä sateella,tässä ketjussa yli 1000 ja siinä "tossussa" yli 2000 vaikka osa kertojista olisikin samoja.
Miksi vasta nyt ? Mistä heitä sikiää? Sota ei ole perustelu, nykymummojen vanhemmat eivät olleet sodassa mukana kirjaimellisesti.
Olen tämänkin keskustelun myötä kuten sen toisenkin suunnilleen saanut ahdistuskohtauksen lukiessani näistä , en tiedä millä kuvailla, mummoista vaikka otettaisiin huomioonkin , että kokemus on subjektiivinen.Luuletko oikeesti, että jokainen kommentoija täällä on laittanut vain yhden kommentin 😃
Niin, ja osa kommentoijista yritti ymmärtää isovanhempienkin näkökulmaa omista positiivisista kokemuksistaan. Minä en ainakaan heti tajunnut ap:n viestistä että tällaiset kommentit oli kiellettyjä ja paskan naamaan hieromista. Seuraavaan viestiin tunnus #psykomummu tai # narsistinuhri niin ei suotta pahoiteta kirjoittajien mieltä väärillä kokemuksillamme
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yrittänyt unohtaa, ymmärtää ja antaa anteeksi, mutta kyllä se tunne joka ylivelloo on ihan tajuton, kun omaan lapseen kohdistetaan samaa.
Minua vainottiin lapsuudenkodissa koska olin sosiaalinen ja hyvä koulussa. Kyllä. Sieltä ei olisi saanut irtautua, pysyä aina vaan siellä "auttamassa".
Nyt kun minun esikoiseni pääsi ensin hyvän koulun yläkouluun, hänelle alettiin selittää, miten koulussa pitää viihtyä ja siellä pitää olla hauskaa. Että hyviä numeroita ei saisi tavoitella.
Nyt kun hän pääsi huippulukioon, repesi helvetti. Minut on haukuttu äitinä, lapsi on haukuttu ja sen jälkeen on yritetty saada hänet uskoutumaan. että hänellä on paljon ongelmia ja että häntä painostetaan koulunkäyntiin ja jopa lopettamaan lukio, koska se on hänelle kuitenkin liian raskas.
Minä en tämän jälkeen enää aio olla edes niissä joulukorttiväleissä. Ja aion antaa laittaa lasten nimet kouluun päässeiden listalle ja jos joku siitä raivostuu, teen rikosilmoituksen stalkkaamisesta. Nyt kertakaikkiaan riitti.
Julkisen listan katsominen stalkkaamista?
No heko heko. Se käynnisti stalkkaamisen. En vaan aio jatkossakaan pelätä, enkä sietää stalkkaamista.
Kirjoitat tulevaisuudesta "aion antaa nimet listalle". Vaikea oli päätellä, että viittasit sillä jo tapahtuneeseen.
EIkä raivostuminen mitään stalkkaamista ole, josta voisi tehdä rikosilmoituksen.
No anteeksi nyt kun olen ollut niin epätarkka, ettei kaltaisesi pönttöpää pysy kärryillä. Jätä lukematta. Sillähän siitä pääset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yrittänyt unohtaa, ymmärtää ja antaa anteeksi, mutta kyllä se tunne joka ylivelloo on ihan tajuton, kun omaan lapseen kohdistetaan samaa.
Minua vainottiin lapsuudenkodissa koska olin sosiaalinen ja hyvä koulussa. Kyllä. Sieltä ei olisi saanut irtautua, pysyä aina vaan siellä "auttamassa".
Nyt kun minun esikoiseni pääsi ensin hyvän koulun yläkouluun, hänelle alettiin selittää, miten koulussa pitää viihtyä ja siellä pitää olla hauskaa. Että hyviä numeroita ei saisi tavoitella.
Nyt kun hän pääsi huippulukioon, repesi helvetti. Minut on haukuttu äitinä, lapsi on haukuttu ja sen jälkeen on yritetty saada hänet uskoutumaan. että hänellä on paljon ongelmia ja että häntä painostetaan koulunkäyntiin ja jopa lopettamaan lukio, koska se on hänelle kuitenkin liian raskas.
Minä en tämän jälkeen enää aio olla edes niissä joulukorttiväleissä. Ja aion antaa laittaa lasten nimet kouluun päässeiden listalle ja jos joku siitä raivostuu, teen rikosilmoituksen stalkkaamisesta. Nyt kertakaikkiaan riitti.
Julkisen listan katsominen stalkkaamista?
Kiinnostaisi tietää mikä on näiden hirviömummojen koulutustaso? Epäilen, ettei monikaan näistä hirviöistä ole käyneet koulua enempää kuin vaaditun oppivelvollisuuden.
Nuorena naimisiin ja työelämään siirtyminen sekä lapsiluvun kasvattaminen. Koska naiset olivat työelämässä kiinni ja lasten hoito piti järjestää. Lapsille avain kaulaan ja menoksi, puhuttiin tuolloin avainlapsista. Tämä siis oli käytäntö kaupungissa ja vuosien 1970–1980 aikana.
Voisin olettaa, että enemmistö näistä 1970- luvun äideistä ovat ne pahimmat takertujat. Heiltä jäi oman vauvan hoivaaminen puolitiehen ja nyt tarraavat vauvaan kuin omaansa muka hoitaisivat.
Ei ole ei. Raha-asiat on sössitty ja muutenkin elämänvalinnat menneet pieleen.
Tää stalkkaus on käynnistynyt aiemminkin. Ekan kerran kun perustamani firma menestyi. Kanneltiin veroviranomaisille, että minun on pakko ollut huijata jotenkin. Sitten kun ostimme ison asunnon. Sitten kun esikoinen pääsi kielikoulun eskariin. Sitten taas nyt.
Eli mitään menestystä ei siedetä. Se laukaisee aina tuon saman järjettömän raivon ja vainoamisen. Viranomaiskanteluja, mustamaalaamista, nurkissa hiippailua, terveystietojen urkintaa jne.
En vaan aio antaa sen estää perhettäni elämästä. Se on rikosilmoitus joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yrittänyt unohtaa, ymmärtää ja antaa anteeksi, mutta kyllä se tunne joka ylivelloo on ihan tajuton, kun omaan lapseen kohdistetaan samaa.
Minua vainottiin lapsuudenkodissa koska olin sosiaalinen ja hyvä koulussa. Kyllä. Sieltä ei olisi saanut irtautua, pysyä aina vaan siellä "auttamassa".
Nyt kun minun esikoiseni pääsi ensin hyvän koulun yläkouluun, hänelle alettiin selittää, miten koulussa pitää viihtyä ja siellä pitää olla hauskaa. Että hyviä numeroita ei saisi tavoitella.
Nyt kun hän pääsi huippulukioon, repesi helvetti. Minut on haukuttu äitinä, lapsi on haukuttu ja sen jälkeen on yritetty saada hänet uskoutumaan. että hänellä on paljon ongelmia ja että häntä painostetaan koulunkäyntiin ja jopa lopettamaan lukio, koska se on hänelle kuitenkin liian raskas.
Minä en tämän jälkeen enää aio olla edes niissä joulukorttiväleissä. Ja aion antaa laittaa lasten nimet kouluun päässeiden listalle ja jos joku siitä raivostuu, teen rikosilmoituksen stalkkaamisesta. Nyt kertakaikkiaan riitti.
Julkisen listan katsominen stalkkaamista?
No heko heko. Se käynnisti stalkkaamisen. En vaan aio jatkossakaan pelätä, enkä sietää stalkkaamista.
Kirjoitat tulevaisuudesta "aion antaa nimet listalle". Vaikea oli päätellä, että viittasit sillä jo tapahtuneeseen.
EIkä raivostuminen mitään stalkkaamista ole, josta voisi tehdä rikosilmoituksen.
No anteeksi nyt kun olen ollut niin epätarkka, ettei kaltaisesi pönttöpää pysy kärryillä. Jätä lukematta. Sillähän siitä pääset.
Kirjoita viestiesi alkuun "tollolla asiaa", niin tiedän olla lukematta. Vaikea on muuten käsialasta tunnistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen yrittänyt unohtaa, ymmärtää ja antaa anteeksi, mutta kyllä se tunne joka ylivelloo on ihan tajuton, kun omaan lapseen kohdistetaan samaa.
Minua vainottiin lapsuudenkodissa koska olin sosiaalinen ja hyvä koulussa. Kyllä. Sieltä ei olisi saanut irtautua, pysyä aina vaan siellä "auttamassa".
Nyt kun minun esikoiseni pääsi ensin hyvän koulun yläkouluun, hänelle alettiin selittää, miten koulussa pitää viihtyä ja siellä pitää olla hauskaa. Että hyviä numeroita ei saisi tavoitella.
Nyt kun hän pääsi huippulukioon, repesi helvetti. Minut on haukuttu äitinä, lapsi on haukuttu ja sen jälkeen on yritetty saada hänet uskoutumaan. että hänellä on paljon ongelmia ja että häntä painostetaan koulunkäyntiin ja jopa lopettamaan lukio, koska se on hänelle kuitenkin liian raskas.
Minä en tämän jälkeen enää aio olla edes niissä joulukorttiväleissä. Ja aion antaa laittaa lasten nimet kouluun päässeiden listalle ja jos joku siitä raivostuu, teen rikosilmoituksen stalkkaamisesta. Nyt kertakaikkiaan riitti.
Julkisen listan katsominen stalkkaamista?
No heko heko. Se käynnisti stalkkaamisen. En vaan aio jatkossakaan pelätä, enkä sietää stalkkaamista.
Kirjoitat tulevaisuudesta "aion antaa nimet listalle". Vaikea oli päätellä, että viittasit sillä jo tapahtuneeseen.
EIkä raivostuminen mitään stalkkaamista ole, josta voisi tehdä rikosilmoituksen.
No anteeksi nyt kun olen ollut niin epätarkka, ettei kaltaisesi pönttöpää pysy kärryillä. Jätä lukematta. Sillähän siitä pääset.
Kirjoita viestiesi alkuun "tollolla asiaa", niin tiedän olla lukematta. Vaikea on muuten käsialasta tunnistaa.
En valitettavasti pysty täällä valvomaan kirjoituksia ja ta-vut-taa niitä ja sel-ven-tää. Sun on nyt vaan itse pakko tsempata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaduilla liikkuisi tällainen määrä rajattomia psyko mummoja, niin miksi ne eivät olisi saman tein jo tehneet vallankumousta. Kuinka rajaton mummo pystyy vetämään narsistisen käyttäytymisen rajat omien verisukulaistensa piirin ympärille. Kyllähän rajattomuus ilmenisi laajempana epidemiana koko yhteiskunnassa.
Se ns rajattomuus on peruja sieltä mummojen omasta lapsuudesta, missä lapsi ei ollut yksilönä mitenkään arvokas, vaan perheensä osa. Eivät he välttämättä oikein osaa muuta mallia olla, vanhempaa sukupolvea oli tapana kunnioittaa vain koska olivat vanhempia, ei siksi että erityisesti ansaitsisivat sen. Ja nyt ovat hämillään, kun omat lapset murtavat tätä mallia, maailman muuttuessa jatkuvasti individualismia ihailevammaksi. Suhteessa muihin ihmisiin ei ole samanlaista valta-asetelmaa, siksi se ilmenee vain perhepiirissä.
Varmasti hyvin pitkälle näin. Se että kunnioitus pitäisi ansaita, on ajatuksena vieras. Ja siksi minusta nuorempienkin on hyvä hieman suoda armoa niille vanhemmilleen ja antaa mahdollisuus toimia oikein, jos mitään toivoa on. Olosuhteiden uhreja me olemme ihan jokainen ja aikamme traumojen peilejä.
Minua tämä vain ärsyttää. Olen jo itsekin lapsena joutunut silittelemään äitini päätä ja paapomaan ja varmitselemaan että ei vaan tule paha mieli ja hän ei itse ole pistänyt tikkua ristiin itsensä kehittämisen ja oman menneisyytensä käsittelyn vuoksi. Ei mitään hyötyä ole tuollaisesta loputtomasta ymmärtämisestä, varsinkin omat tarpeet jää siinä sivuun ja saa tehdä sen vanhemman tekemättömän työn tuplana terapiassa myöhemmin. t. eri
Armon antaminen ei tarkoita vanhemman vanhempana olemista, tai juuri tuota kaiken varomista. Vaan sitä, että hyväksyy itsensäkin vuoksi ajatuksen, ettei välttämättä ole kyse pahuudesta, vaan olosuhteista ja että se vanhempi on aikansa uhri, kuten me kaikki. Se että pystyykö asiaa sitten käsittelemään yhdessä ja luomaan parempaa suhdetta riippuu tietenkin kuinka vakavasta tapauksesta on kyse. Jos käytös on hyvin narsistista ja hallitsevaa, se on varmasti vaikeaa ellei mahdotonta. Joku lievempi tapaus voikin herätä, kun antaa sen mahdollisuuden ja kertoo rajat sopivalle tavalle olla vaikkapa sen vauvan kanssa.
Se että valitsee armollisuuden, auttaa myös itseä eteenpäin. Olen ainakin itse terapian kautta tämän löytänyt. Vanhemman vihaaminen kun on tavallaan itsensä vihaamista lopulta. Ja ei, me emme valitettavasti ole saaneet suhdetta kuntoon ja vanhempani eivät rajattomuuden vuoksi tapaa lapsiani. Mutta en enää vihaa heitä, vaan ymmärrän, etteivät he osaa toimia toisinkaan ja se auttaa itseni hyväksymisessä.
Minulla taas on rajaton ja laiminlyövä äiti, joka on muun muassa pakottanut minut jo ala-asteikäisenä jatkuvasti terapioimaan autistista, psykoottista, itsetuhoista ja henkisesti ja fyysisesti väkivaltaista vanhempaa siskoani ja kantamaan vastuuta tämän hoidosta samalla kun itse kuljin nälkäisenä, vanhoissa vaatteissa ja väsyneenä, koska sisko riehui kaiket yöt. Kun olemme keskustelleet asioista aikuisiällä, äiti myöntää tapahtuneen, mutta on muistanut jatkuvasti hieroa naamaani kaikkia mahdollisia omia traumojaan jatkuvalla syötöllä sitoakseen minut itseensä ja syyllistääkseen minua. Kun oma lapseni syntyi, jaksoin vuoden verran kaikenlaisia kriisejä (yritti muun muassa pakottaa minut kutsumaan edelleen huonokuntoisen siskoni meille katsomaan nelikosta vauvaa, joka valvoi yönsä mahakipujen takia, koska heillä oli niin rankkaa ja sisko tarvitsi virkistystä) ja lapsen isään kohdistuvaa rajojen rikkomista, kuten itkevän lapsen viemistä tämän sylistä. Sen jälkeen laitoin välit poikki, mutta edelleen on syyllinen olo juuri näiden äidin traumojen takia, kun hänellä on ollut niin rankka elämä enkä minäkään ole nyt häntä tukemassa ja lapsenlapsenkin vein. Aina ei armollisuus ja ymmärrys tuo rauhaa, ja viha on tärkeä, aliarvostettu tunne, joka antaa voimaa suojella itseä ja muita.
Kirjoitin tuon viestin 1021. Mahtava pointti sinulla - miksi pelkäämme ja vältämme vihaa? Se ON tärkeä tunne. Tuntuu että asioiden työstämisessä on usein keskiönä *päästä eroon vihasta*. Jos se viha nimenomaan auttaa säilyttämään rajat ja suojelemaan perhettä?
Terapiatyössä tunteet tulevat usein esiin tietyssä järjestyksessä ja vihan tunne on yksi tarpeellisista tunteista. Kun asiaa käsitellään pidemmälle, siitäkin pääsee eroon. Miksi siitä pitäisi päästä eroon? Siksi, että se kohdistuu aina myös ihmiseen eli tuntijaan itseensä.
Rajojen ylläpitämiseen ei oikeastaan tarvita vihaa ollenkaan, vain jämäkkyyttä ja ymmärrystä, miksi on toimittava tietyllä tavalla. Vihaaminen on parhaassa tapauksessa vain yksi vaihe, tarpeellinen, mutta myös ohimenevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaduilla liikkuisi tällainen määrä rajattomia psyko mummoja, niin miksi ne eivät olisi saman tein jo tehneet vallankumousta. Kuinka rajaton mummo pystyy vetämään narsistisen käyttäytymisen rajat omien verisukulaistensa piirin ympärille. Kyllähän rajattomuus ilmenisi laajempana epidemiana koko yhteiskunnassa.
Se ns rajattomuus on peruja sieltä mummojen omasta lapsuudesta, missä lapsi ei ollut yksilönä mitenkään arvokas, vaan perheensä osa. Eivät he välttämättä oikein osaa muuta mallia olla, vanhempaa sukupolvea oli tapana kunnioittaa vain koska olivat vanhempia, ei siksi että erityisesti ansaitsisivat sen. Ja nyt ovat hämillään, kun omat lapset murtavat tätä mallia, maailman muuttuessa jatkuvasti individualismia ihailevammaksi. Suhteessa muihin ihmisiin ei ole samanlaista valta-asetelmaa, siksi se ilmenee vain perhepiirissä.
Varmasti hyvin pitkälle näin. Se että kunnioitus pitäisi ansaita, on ajatuksena vieras. Ja siksi minusta nuorempienkin on hyvä hieman suoda armoa niille vanhemmilleen ja antaa mahdollisuus toimia oikein, jos mitään toivoa on. Olosuhteiden uhreja me olemme ihan jokainen ja aikamme traumojen peilejä.
Minua tämä vain ärsyttää. Olen jo itsekin lapsena joutunut silittelemään äitini päätä ja paapomaan ja varmitselemaan että ei vaan tule paha mieli ja hän ei itse ole pistänyt tikkua ristiin itsensä kehittämisen ja oman menneisyytensä käsittelyn vuoksi. Ei mitään hyötyä ole tuollaisesta loputtomasta ymmärtämisestä, varsinkin omat tarpeet jää siinä sivuun ja saa tehdä sen vanhemman tekemättömän työn tuplana terapiassa myöhemmin. t. eri
Armon antaminen ei tarkoita vanhemman vanhempana olemista, tai juuri tuota kaiken varomista. Vaan sitä, että hyväksyy itsensäkin vuoksi ajatuksen, ettei välttämättä ole kyse pahuudesta, vaan olosuhteista ja että se vanhempi on aikansa uhri, kuten me kaikki. Se että pystyykö asiaa sitten käsittelemään yhdessä ja luomaan parempaa suhdetta riippuu tietenkin kuinka vakavasta tapauksesta on kyse. Jos käytös on hyvin narsistista ja hallitsevaa, se on varmasti vaikeaa ellei mahdotonta. Joku lievempi tapaus voikin herätä, kun antaa sen mahdollisuuden ja kertoo rajat sopivalle tavalle olla vaikkapa sen vauvan kanssa.
Se että valitsee armollisuuden, auttaa myös itseä eteenpäin. Olen ainakin itse terapian kautta tämän löytänyt. Vanhemman vihaaminen kun on tavallaan itsensä vihaamista lopulta. Ja ei, me emme valitettavasti ole saaneet suhdetta kuntoon ja vanhempani eivät rajattomuuden vuoksi tapaa lapsiani. Mutta en enää vihaa heitä, vaan ymmärrän, etteivät he osaa toimia toisinkaan ja se auttaa itseni hyväksymisessä.
Minulla taas on rajaton ja laiminlyövä äiti, joka on muun muassa pakottanut minut jo ala-asteikäisenä jatkuvasti terapioimaan autistista, psykoottista, itsetuhoista ja henkisesti ja fyysisesti väkivaltaista vanhempaa siskoani ja kantamaan vastuuta tämän hoidosta samalla kun itse kuljin nälkäisenä, vanhoissa vaatteissa ja väsyneenä, koska sisko riehui kaiket yöt. Kun olemme keskustelleet asioista aikuisiällä, äiti myöntää tapahtuneen, mutta on muistanut jatkuvasti hieroa naamaani kaikkia mahdollisia omia traumojaan jatkuvalla syötöllä sitoakseen minut itseensä ja syyllistääkseen minua. Kun oma lapseni syntyi, jaksoin vuoden verran kaikenlaisia kriisejä (yritti muun muassa pakottaa minut kutsumaan edelleen huonokuntoisen siskoni meille katsomaan nelikosta vauvaa, joka valvoi yönsä mahakipujen takia, koska heillä oli niin rankkaa ja sisko tarvitsi virkistystä) ja lapsen isään kohdistuvaa rajojen rikkomista, kuten itkevän lapsen viemistä tämän sylistä. Sen jälkeen laitoin välit poikki, mutta edelleen on syyllinen olo juuri näiden äidin traumojen takia, kun hänellä on ollut niin rankka elämä enkä minäkään ole nyt häntä tukemassa ja lapsenlapsenkin vein. Aina ei armollisuus ja ymmärrys tuo rauhaa, ja viha on tärkeä, aliarvostettu tunne, joka antaa voimaa suojella itseä ja muita.
Kirjoitin tuon viestin 1021. Mahtava pointti sinulla - miksi pelkäämme ja vältämme vihaa? Se ON tärkeä tunne. Tuntuu että asioiden työstämisessä on usein keskiönä *päästä eroon vihasta*. Jos se viha nimenomaan auttaa säilyttämään rajat ja suojelemaan perhettä?
Terapiatyössä tunteet tulevat usein esiin tietyssä järjestyksessä ja vihan tunne on yksi tarpeellisista tunteista. Kun asiaa käsitellään pidemmälle, siitäkin pääsee eroon. Miksi siitä pitäisi päästä eroon? Siksi, että se kohdistuu aina myös ihmiseen eli tuntijaan itseensä.
Rajojen ylläpitämiseen ei oikeastaan tarvita vihaa ollenkaan, vain jämäkkyyttä ja ymmärrystä, miksi on toimittava tietyllä tavalla. Vihaaminen on parhaassa tapauksessa vain yksi vaihe, tarpeellinen, mutta myös ohimenevä.
Eri
Näissä pohdinnoissa olisi hyvä erotella viha ja vihaisuus. En minä vihaa lasteni isoäitiä mutta olen vihainen hänen käytöksestään. Nehän on kaksi eri asiaa? Viha voi olla kuluttavaa mutta ei kai vihaisuus jostain tietystä asiasta niin kuluta, kun eihän se vihaisuus ole kuin tavallinen tunne, niinkuin ilahtuminen tai hämmästys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän se on sitten nähty että nämä miniät tekevät kaikkensa ettei miehen perheen kanssa saisi olla missään tekemisessä. Nähdään lapsen isoäiti melkein mielisairaana. Vauva on jotain joka on vain miniän ja häntä näytetään maksua vastaan kerran vuodessa.. Selvää avioeromatskua nämä hirviöminiät. Minä, minä minä. Normaaliperheet antavat aviomiehensä tavata äitiä ja isäänsä. Yleensä tuollainen miniä on itsestään niin kovin epävarma, että yrittää pitää perhekeskeistä miestään erossa rakkaistaan. Rakkaus ja halu pitää suvun vauvaa sylissä ei ole mikään sairaus, eikä se ole syy laittaa välit poikki. Tiedän tapauksen ,jossa nuoret isoäidit kilpailivat vauvan hoidosta. Ihan kiva aikuinen hänestäkin kasvoi.
Ai suvun vauva? Sinulla on äo varmaan täys kymppi.
Suvun vauva = sukuun kuuluva vauva, ainakin minä luen tuon niin. Mutta pitäähän siitäkin tietty raivo nostattaa. Palstalle niin tyypillistä, että takerrutaan pariin sanaan, nostetaan ne irralleen ja suututaan sitten siitä koko kyökkipsykologin "ammattitaidolla".
Lapsi ei ole mikään kolhoosin maskotti. Vaan lapsi tarvitsee selkeän ensisijaisen hoitajan kehittyäkseen kunnolla.
Se että sukulaisilla on mt-ongelmia ei ole asia,jonka voi sälyttää maskotille.
Sisälukutaito olisi aika kiva asia, vai mitä tuumit? kannattaa lukea mihin vastaa, ennen tunteen paloa :D Tuosta saa kyllä sustakin sellaisen kuvan, ettei kaikki smurffit ole sienessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina näiden vouhottajien pitää löytää tiensä näihin ketjuihin, ymmärrättekö, että olette rasittavia? Perustakaa oma ketju, jossa voitte haukkua "kamalia" miniöitänne, kuinka nyt se kielsi antamansa vastasyntyneelle perunaa, "Kyllä silloin kun minulla oli lapsia..."
Toisaalta eikö olisi ihana kun joku vauvan itselleen ottava "omaa aikaa" vauvan kanssa tarvitseva mummo selittäisi miksi toimii kuten toimii ja miksi kokee oikeudekseen ottaa vauvan omaksi ilokseen ja esim olla antamatta itkevää vauvaa vauvan vanhemmalle.
Mua kiinnostaa myös! Haluaisin kuulla selityksen sille miksi joku isoäiti kokee oikeudekseen ja sopivaksi käytökseksi sanoa vauvaa sylitellessään vastasyntyneen äidille "mene jo siitä, älä vahtaa"!? Ensikohtaaminen vielä kyseessä ja isoäiti aiemmin ihan ok tyyppi ollut.
No se voi olla ihan sitä että haluaa rauhassa höpötellä hupsuja ja ihailla sitä pientä vauvaa. Vaikka tuollanen kommentti ei kivaa käytöstä olekaan:/ onhan se eri juttu olla vauvan kanssa jos lapsen äiti istuu ja tarkkailee ihan vierellä.
Jos on jotain sellaista, mitä ei lapsen oman äidin edessä voi tehdä tai sanoa, niin yleensä siinä on jotain väärää tai vinksallaan.
Ööh, ei ihan noinkaan. Paitsi ääritapauksissa. Kivempi on sylittää vauvaa ja puhella "mitäsattuu" ja olla vaan, kahdestaan. Siinä ei ole mitään vinksallaan tietääkseni.. meidän suvussa tämä rauha on tapana antaa ja oma miniäkin sen jo ymmärtää. Viimeksi sai rauhassa laitella vaatekaappeja, lueskella ym. eipä tuo ainakaan valittanut ;)
Tajuatko että siitä miniästä on voinut tuntua pahalta? On ehkä taipunut teidän "suvun tapaan" jos on yhtään samanlainen ihminen kuin minä, välttelee konfliktia. Nyrkkisääntö pitäisi olla että äitiä ja vauvaa ei eroteta millään "saat omaa aikaa"- verukkeella saati että oikein suvun tapa. Siihen väliin EI KERTAKAIKKIAAN MENNÄ kyynärpäätaktiikalla. Jos miniä itse ehdottaa tuollaista sylittelytuokiota oman ajan toivossa niin asia on ok. Pieni vauva EI KAIPAA kahdenkeskistä aikaa tai sylittelyä sinun kanssasi, sinä olet vastasyntyneelle yhtä vieras kuin kaupan kassa!!
Nyt sitä tunneventtiiliä pienemmälle ja ajatelleen hitto vie järjellä. Eikö tuo muka omasta mielestäsi ole "vähän" ylireagointia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän se on sitten nähty että nämä miniät tekevät kaikkensa ettei miehen perheen kanssa saisi olla missään tekemisessä. Nähdään lapsen isoäiti melkein mielisairaana. Vauva on jotain joka on vain miniän ja häntä näytetään maksua vastaan kerran vuodessa.. Selvää avioeromatskua nämä hirviöminiät. Minä, minä minä. Normaaliperheet antavat aviomiehensä tavata äitiä ja isäänsä. Yleensä tuollainen miniä on itsestään niin kovin epävarma, että yrittää pitää perhekeskeistä miestään erossa rakkaistaan. Rakkaus ja halu pitää suvun vauvaa sylissä ei ole mikään sairaus, eikä se ole syy laittaa välit poikki. Tiedän tapauksen ,jossa nuoret isoäidit kilpailivat vauvan hoidosta. Ihan kiva aikuinen hänestäkin kasvoi.
Ai suvun vauva? Sinulla on äo varmaan täys kymppi.
Suvun vauva = sukuun kuuluva vauva, ainakin minä luen tuon niin. Mutta pitäähän siitäkin tietty raivo nostattaa. Palstalle niin tyypillistä, että takerrutaan pariin sanaan, nostetaan ne irralleen ja suututaan sitten siitä koko kyökkipsykologin "ammattitaidolla".
Lapsi ei ole mikään kolhoosin maskotti. Vaan lapsi tarvitsee selkeän ensisijaisen hoitajan kehittyäkseen kunnolla.
Se että sukulaisilla on mt-ongelmia ei ole asia,jonka voi sälyttää maskotille.
Ei tietenkään ole kolhoosin maskotti. Eikä suku ole mikään kolhoosi. Mutta jostainhan ne vauvan äiti ja isä ovat kotoisin, eivät he ole itse itseään tehneet tai siinneet tyhjästä. Äiti ja isä on heilläkin.
Vai onko tosiaan nyt niin, että suomalainen ei nykyään hahmota sukulaissuhteita. Että on vain äiti, isä ja lapset eikä muita sukulaisia?
Äiti, isä ja sisarukset on sen vauvan perhe. Vain heillä on pienelle lapselle merkitystä. Sukulaiset voi käydä kylässä, mutta heillä ei ole mitään oikeuksia lapseen.
Haluatko sinä ihan tahallaan väärinymmärtää kaiken? En yhtään enä ihmettele mistä näitä "seonneita" mummoja tulee. Mielikuvituksesta ja tahallisesta väärinymmärtämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Lapsen dumppaaminen ei ole hyvää vanhemmuutta.
Isovanhempia voi tervehtiä kyläilemällä. Ei sinne tarvitse hylätä.
Kyllä voi ihminen olla mustavalkoinen, aggressiivinen ja kykenemätön keskustelemaan suuttumatta muista mielipiteistä, vain se oma on oikea. Tuo luonteenpiirre, rouvaseni, tuo ei taatusti takaa ainakaan hyvää vanhemmuutta lapsillesi. Katso vain, ettet itse ole sellainen tukahduttava äiti.
Mikä on "tällainen määrä rajattomia psykomummoja"? Suomessa on enemmän kuin 500 asukasta, ei ap:n muutama kymmenen keskustelijaa tee määrästä mitenkään ihmeellisen suurta. Kyllä meillä riittää mielenterveyden ongelmista painivia yllin kyllin, ja suurimmalla osalla ei ole mitään suhdetta mihinkään hoitavaan tahoon. Miksi luulet, että "psykomummot" haluaisivat tehdä vallankumouksen? Aivan kun heille ei riittäisi oman lähipiirin sabotointi. Tuskin heitä valtakunnan asiat kiinnostavat.
Ja jos mielenterveyteen liittyvistä epidemioista puhutaan, niin niitähän Suomessa myös riittää. Vilkaisu koulumaailmaan puhuu jo karua kieltään siitä, missä mennään.