Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, vähän osallistuvat isovanhemmat on ok mutta sitten pitää ymmärtää, että suhde ei kehity samalla tavalla, kuin jos enempi on tekemisissä.
Kohta tässä ei tiedä, saako lapsenlapsen kanssa olla vähän vai paljon vai kuinka. Kuka määrittelee ajan?
Ei suhde lapsen ja isovanhemmat välillä kehitykään mihinkään, jos sen laadun määrittää äiti. Jos kaikki pitää tehdä äidin ehdoilla, ei se ole luonteva suhde.
Tässäkin on niin monta muuttujaa, että ehdotonta totuutta ei voida määrittää.
Ei kaikkea tarvitse tehdä äidin ehdoilla, mutta lapsen vanhemmat määrittävät raamit. Se vaan on hyväksyttävä, että jos vanhemmat eivät halua sokeria lapselle syöttää, niin mummulla ei ole mitään asiaa alkaa tunkea lasta täyteen pullaa ja karkkia. Plus kaikki muut asiat, missä moni mummu kokee oikeudekseen pyyhkiä lapsensa perheen tavoilla ripulisen ahterinsa. Mitä pienempi lapsi, sitä tärkeämpää on noudattaa rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, että miten nämä rajattomat anopit ovat onnistuneet äitinä kasvatustyössään ( tai jos ulkoistaneet niin vielä suurempi ihme) ilmeisesti kelpo puolison, kun kelkkaan on kerran lähdetty.
Pyhä äitimyyttikin näköjään elää ja voi hyvin. Lapsi ei tietenkään ole oma persoonansa vaan äiti luonut lapsen tyhjästä. Huono äiti kasvattaa pelkästään huonoja lapsia muita vaihtoehtoja ei voi olla ja hän on yksin vastuussa. Jos on hyvä lapsi niin se on tietenkin pelkästään äitin ansiota ja äitiä pitää kiittää ja ylistää.
Tätähän täällä palstoilla hoetaan, kun vain minä tiedän miten lapseni tulee kasvattaa, hus, hus, etäälle lapsestani. Jos jonkun äidin lapsella on ongelmia niin äitiä kehoitetaan ihan ensimmäisenä katsomaan peiliin, että mietihän mikä nyt on mennyt kasvatuksessa pieleen vai onko ehkä narsistimummo on päässyt manipuloimaan.
Täällä on kylläkin korostettu sitä että lapsen vanhemmat päättävät lapsen asioista. Narsistimummo on lapsen kehitykselle kaameinta mitä on.
No just niin. Hänen geeninsä, kasvatus kaameinta lapsen kehitykselle mitä on. Ja hyvin on teille poikansa kelvannut. Vai se pyhä äitimyyttikö tuloksen on siunannut yhteiskuntakelpoiseksi.
Ei täällä keskustella geeneistä, vaan narsistimummojen käytöksestä.
Ja se hänen poikansa ei muuten ole sen narsistimummon jatke, vaikka niin kuvitteletkin.
No nimenomaan juuri tämä se "äitimyytti" on, että se lapsi olisi jotenkin äidin jatke, EI ole! Lapsesta voi hyvinkin kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi äidistään huolimatta, suurin osa lapsista kun kasvaa, jotkut eivät syystä tai toisesta ja ei tämäkään ole välttämättä lapsen vanhempien vika. Tuo kirjoittaja ei näköjään hahmota tätä.

Mutta jos lapsi viettää aikaa narsistimummon kanssa niin se on kaameinta lapsen kehitykselle mitä on? Miten tämän hahmotat? Mitään ei ole tehtävissä?
Vierailija kirjoitti:
en ruvennut lukemaan 476 sivua aiheesta. Sen verran vaan kommentoin etta omalla vaistolla pitaa tunnistaa onko kyseessa normaali vai sairas suhde lapseen.
Suomessa ydinperhe on pyha ja lapsen ja aidin suhde jalustalle nostettu.On hyva muistaa etta on myos kultuureja joissa perheen kaikki varsinkin naispuoliset jasenet osallistuvat lasten kasvatukseen, jopa imettamiseen. Ja niissa kultuureissa se on ihan normaalia. Nyt ei tietenkaan kyse ole siita mutta on avartavaa joskus myos kattoa aidan yli ja antaa asioiden hengittaa.
Luepa jokunen afrikkalaisen naiskirjailijan teos. Voi avautua jotain siitä perheen monien "äitien" keskinäisestä todellisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, että miten nämä rajattomat anopit ovat onnistuneet äitinä kasvatustyössään ( tai jos ulkoistaneet niin vielä suurempi ihme) ilmeisesti kelpo puolison, kun kelkkaan on kerran lähdetty.
Pyhä äitimyyttikin näköjään elää ja voi hyvin. Lapsi ei tietenkään ole oma persoonansa vaan äiti luonut lapsen tyhjästä. Huono äiti kasvattaa pelkästään huonoja lapsia muita vaihtoehtoja ei voi olla ja hän on yksin vastuussa. Jos on hyvä lapsi niin se on tietenkin pelkästään äitin ansiota ja äitiä pitää kiittää ja ylistää.
Tätähän täällä palstoilla hoetaan, kun vain minä tiedän miten lapseni tulee kasvattaa, hus, hus, etäälle lapsestani. Jos jonkun äidin lapsella on ongelmia niin äitiä kehoitetaan ihan ensimmäisenä katsomaan peiliin, että mietihän mikä nyt on mennyt kasvatuksessa pieleen vai onko ehkä narsistimummo on päässyt manipuloimaan.
Täällä on kylläkin korostettu sitä että lapsen vanhemmat päättävät lapsen asioista. Narsistimummo on lapsen kehitykselle kaameinta mitä on.
No just niin. Hänen geeninsä, kasvatus kaameinta lapsen kehitykselle mitä on. Ja hyvin on teille poikansa kelvannut. Vai se pyhä äitimyyttikö tuloksen on siunannut yhteiskuntakelpoiseksi.
Ei täällä keskustella geeneistä, vaan narsistimummojen käytöksestä.
Ja se hänen poikansa ei muuten ole sen narsistimummon jatke, vaikka niin kuvitteletkin.
No nimenomaan juuri tämä se "äitimyytti" on, että se lapsi olisi jotenkin äidin jatke, EI ole! Lapsesta voi hyvinkin kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi äidistään huolimatta, suurin osa lapsista kun kasvaa, jotkut eivät syystä tai toisesta ja ei tämäkään ole välttämättä lapsen vanhempien vika. Tuo kirjoittaja ei näköjään hahmota tätä.
Mutta jos lapsi viettää aikaa narsistimummon kanssa niin se on kaameinta lapsen kehitykselle mitä on? Miten tämän hahmotat? Mitään ei ole tehtävissä?
Kyllä. Näin on. Henkisesti sairaan seura ei ole lapselle hyvästä. Miten tämäkin nyt voi olla jollekulle epäselvää?

Mutta minkään valtakunnan syytä ei ole altistaa lasta vieraalle ihmiselle joka on tasapainoton.

Ei lapsi ei ole minun jatke, vaan ihminen josta olen vastuussa 18 vuotta. Siinä ajassa yritän kasvattaa hänestä omillaan pärjäävän ihmisen, en sätkynukkea.
Minä kasvoin perheessä jossa oli isä, äiti ja voimakastahtoinen isoäiti hääri koko ajan kuvioissa.
Koskaan ei tiennyt ketä piti totella ja mitä piti tehdä. Juuri kun kuvitteli että oli säännöt, mummo alkoi säätää niitä ja parhaimmillaan pilkkasi jos niitä noudatti.
Isä pelattiin kuvioista pois kokonaan ja kaikki oli täyttä kaaosta.
Perheen kaikki mahdolliset asiat lörpöteltiin mummon ystävättärelle.
En ole kenenkään kanssa tekemisissä enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, vähän osallistuvat isovanhemmat on ok mutta sitten pitää ymmärtää, että suhde ei kehity samalla tavalla, kuin jos enempi on tekemisissä.
Kohta tässä ei tiedä, saako lapsenlapsen kanssa olla vähän vai paljon vai kuinka. Kuka määrittelee ajan?
Ei suhde lapsen ja isovanhemmat välillä kehitykään mihinkään, jos sen laadun määrittää äiti. Jos kaikki pitää tehdä äidin ehdoilla, ei se ole luonteva suhde.Kukako määrittää lapsen asiat? Lapsen vanhemmat.
Miten tätä jonkun tarvitsee erilseen kysyä?
Kenen ehdoilla sinä kuvittelet suhdetta luovasi vieraaseen lapseen?!!! Jestas.
Tää on joillekin kuin rakettitiedettä. Eivät pysty tätä hahmottamaan -kyllä, lapsen äitillä on valtuuksia tehdä päätöksiä -mummolla ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, että miten nämä rajattomat anopit ovat onnistuneet äitinä kasvatustyössään ( tai jos ulkoistaneet niin vielä suurempi ihme) ilmeisesti kelpo puolison, kun kelkkaan on kerran lähdetty.
Pyhä äitimyyttikin näköjään elää ja voi hyvin. Lapsi ei tietenkään ole oma persoonansa vaan äiti luonut lapsen tyhjästä. Huono äiti kasvattaa pelkästään huonoja lapsia muita vaihtoehtoja ei voi olla ja hän on yksin vastuussa. Jos on hyvä lapsi niin se on tietenkin pelkästään äitin ansiota ja äitiä pitää kiittää ja ylistää.
Tätähän täällä palstoilla hoetaan, kun vain minä tiedän miten lapseni tulee kasvattaa, hus, hus, etäälle lapsestani. Jos jonkun äidin lapsella on ongelmia niin äitiä kehoitetaan ihan ensimmäisenä katsomaan peiliin, että mietihän mikä nyt on mennyt kasvatuksessa pieleen vai onko ehkä narsistimummo on päässyt manipuloimaan.
Täällä on kylläkin korostettu sitä että lapsen vanhemmat päättävät lapsen asioista. Narsistimummo on lapsen kehitykselle kaameinta mitä on.
No just niin. Hänen geeninsä, kasvatus kaameinta lapsen kehitykselle mitä on. Ja hyvin on teille poikansa kelvannut. Vai se pyhä äitimyyttikö tuloksen on siunannut yhteiskuntakelpoiseksi.
Ei täällä keskustella geeneistä, vaan narsistimummojen käytöksestä.
Ja se hänen poikansa ei muuten ole sen narsistimummon jatke, vaikka niin kuvitteletkin.
No nimenomaan juuri tämä se "äitimyytti" on, että se lapsi olisi jotenkin äidin jatke, EI ole! Lapsesta voi hyvinkin kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi äidistään huolimatta, suurin osa lapsista kun kasvaa, jotkut eivät syystä tai toisesta ja ei tämäkään ole välttämättä lapsen vanhempien vika. Tuo kirjoittaja ei näköjään hahmota tätä.
Mutta jos lapsi viettää aikaa narsistimummon kanssa niin se on kaameinta lapsen kehitykselle mitä on? Miten tämän hahmotat? Mitään ei ole tehtävissä?
Tää sun argumentti on vähän samaa luokkaa kuin joidenkin isovanhempien väittämät: "ei me käytetty turvaistuimia ja hengissä ollaan". Miksi altistaa lapsi turhaan?

Näemmä. Meillä mummo suututti teinin ja lähetteli tekstareita ja halusi jatkaa asiasta kinaamista. Teini oli oikeasti oikeassa ja mummo ylitti hänen rajansa.
Teini käski lopettaa heti tekstarien lähettelyn. Mummo ei uskonut. Teini tuli hakemaan minulta apua.
Laitoin ihan asiallisen viestin että voisiko ystävällisesti nyt jättää teinini rauhaan.
Mummo laittoi salamana takaisin että minulla ei muka ole oikeutta puuttua hänen ja teinin, 14 vee, välisiin asioihin.
Että ne eivät kuulu vanhemmille. Siitä lähti sitten mummon numero estoon meiltä kaikilta
Siis siinä oli järkevä aikuinen 14 vee ja mummo, 68, joka kinaa että et sä mua määrää.
Oikeesti.

Ja kaiken lisäksi 14v lapsi joka haki apua kun aikuinen nainen ahdisteli eikä suostunut lopettamaan pyynnöistä huolimatta. Aivan sairasta!

Jaha. Vai ei ole oikeutta puuttua oman teininä asioihin? Ei ole vain oikeus, vaan velvollisuus!
Fiksu teini, kun haki hankalaan tilanteeseen apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen suuresti, että miten nämä rajattomat anopit ovat onnistuneet äitinä kasvatustyössään ( tai jos ulkoistaneet niin vielä suurempi ihme) ilmeisesti kelpo puolison, kun kelkkaan on kerran lähdetty.
Pyhä äitimyyttikin näköjään elää ja voi hyvin. Lapsi ei tietenkään ole oma persoonansa vaan äiti luonut lapsen tyhjästä. Huono äiti kasvattaa pelkästään huonoja lapsia muita vaihtoehtoja ei voi olla ja hän on yksin vastuussa. Jos on hyvä lapsi niin se on tietenkin pelkästään äitin ansiota ja äitiä pitää kiittää ja ylistää.
Tätähän täällä palstoilla hoetaan, kun vain minä tiedän miten lapseni tulee kasvattaa, hus, hus, etäälle lapsestani. Jos jonkun äidin lapsella on ongelmia niin äitiä kehoitetaan ihan ensimmäisenä katsomaan peiliin, että mietihän mikä nyt on mennyt kasvatuksessa pieleen vai onko ehkä narsistimummo on päässyt manipuloimaan.
Täällä on kylläkin korostettu sitä että lapsen vanhemmat päättävät lapsen asioista. Narsistimummo on lapsen kehitykselle kaameinta mitä on.
No just niin. Hänen geeninsä, kasvatus kaameinta lapsen kehitykselle mitä on. Ja hyvin on teille poikansa kelvannut. Vai se pyhä äitimyyttikö tuloksen on siunannut yhteiskuntakelpoiseksi.
Ei täällä keskustella geeneistä, vaan narsistimummojen käytöksestä.
Ja se hänen poikansa ei muuten ole sen narsistimummon jatke, vaikka niin kuvitteletkin.
No nimenomaan juuri tämä se "äitimyytti" on, että se lapsi olisi jotenkin äidin jatke, EI ole! Lapsesta voi hyvinkin kasvaa yhteiskuntakelpoiseksi äidistään huolimatta, suurin osa lapsista kun kasvaa, jotkut eivät syystä tai toisesta ja ei tämäkään ole välttämättä lapsen vanhempien vika. Tuo kirjoittaja ei näköjään hahmota tätä.
Mutta jos lapsi viettää aikaa narsistimummon kanssa niin se on kaameinta lapsen kehitykselle mitä on? Miten tämän hahmotat? Mitään ei ole tehtävissä?
Tää sun argumentti on vähän samaa luokkaa kuin joidenkin isovanhempien väittämät: "ei me käytetty turvaistuimia ja hengissä ollaan". Miksi altistaa lapsi turhaan?
Älä nyt unohda niitä mummun oikeuksia. En tiedä mistä nuo oikeudet tulevat ja missä ne on sovittu. Mutta meidän perheessä anopista tuli muiden oikeuksien myötä perheen jäsen, jolla oli enemmän sanomista perheemme asioihin kuin mulla ja miehelläni yhteensä. Protestointi johti ylimaalliseen kiukuteluun ja mökötykseen, joka oli valitettavasti jo laantunut aamuun mennessä. Olihan se tietysti järkyttävää, kun mummua ei otettu mukaan neuvolaan eikä vauvaa päästetty mummun mukaan kahvittelureissuille mummun tuttavien luo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TUO MUMMOMYYTTI ON KYLLÄ RASITE TOISINKIN PÄIN. EN ITSE HALUNNUT OLLA SE UHRAUTUVA LASTEN/KODINHOITAJA. SIITÄ SAIN PASKAMAISEN ANOPIN LEIMAN. MINULLA NYT SATTUU OLEMAAN OMA ELÄMÄKIN. OLISIN HOITANUT KYLLÄ NE NEUVOLA/LÄÄKÄRIKÄYNTIEN AJAT.
ILMOITIN OLEVANI KÄYTETTÄVISSÄ JOS TILANNE ON PAHA EIKÄ MUUTA APUA LÖYDY.
60VUOTTA TÄYTETTYÄNI OLEN KÄRSINYT UNI YM VAIKEUKSISTA. NÄITÄ EI MINIÄ OLE YMMÄRTÄNYT. JOSKUS SYNTYMÄPÄIVILLÄ YM JUHISSA OLEN VIIPYNYT PARITUNTIA JA LÄHTENYT LEPÄILEMÄÄN KOTIIN. PÄÄLLEPÄIN, USEAN VANHEMMAN IHMISEN VOINTI EI VÄLTTÄMÄTTÄ NÄY. KUKAPA NIITÄ VAIVOJA VIITSII AINA KERTOAKKAAN JA RASITTAA SITEN NUORIA.
LAPSENLAPSET KUITENKIN IHANIA. NAUTIN HEISTÄ TUOVAT ILOA ELÄMÄÄN.
SALLITTAKOON MYÖS VAIN VÄHÄN OSALLISTUVAT ISOVANHEMMAT.
Siis halusiko miniä että hoidat neuvolakäynnitkin? Onpas outoa. Ei tietenkään ketään saa pakottaa lastenvahdiksi. Minun äitini on vielä työelämässä eikä hän jaksa töiden lisäksi hoitaa lastani, se on täysin ok, kutsun aina välillä meille syömään niin pääsee silloin leikkimään lapsen kanssa tai puuhastelemaan oman jaksamisen mukaan. Oma mummokin on jo niin väsynyt ja vaivojakin on sen verran ettei jaksa enää osallistua juhliin, joten me mennään yleensä mummon luona käymään ettei hänen tarvitse matkustaa. Ei ole pakko tosiaankaan lapsenlapsia hoitaa, syntyy se läheinen suhde ilmankin. Kannattaisi kyllä näistä puhua lapsenlapsen vanhempien kanssa.
Marttyyrimummo varmaan tarkoittaa, että joutui uhrautumaan että miniä pääsee äitiysneuvolaan. Siis ihan kamalaaaaa! Ainakin tunnin joutuu auttamaan poikansa vaimoa kun tämä on raskaana.
Hänhän kirjoitti että olisi kyllä hoitanut ne.
HIRVITTÄVÄN VALITUKSEN JA UHRIUDEN KAUTTA.
Hänhän kirjoitti caps lockia lukuunottamatta tismalleen samalla tavalla kuin muutkin tässä ketjussa. Ero tässä on nyt se että hän sattuu olemaan se anoppi. Onhan se aika yleinen olettamus että isovanhemmat auttavat hoitamalla lapsenlapsia omankin jaksamisen kustannuksella, tässäkin ketjussa ajoittain tulee joku valittamaan kun ei apua saa, ja kilpaa ollaan sitten lähettämässä rajattomia mummoja heille. Tuollainen marttyyriksi haukkuminen on tässä tapauksessa aivan turhaa.
Ei kirjoittanut.
Ei hänen kotiinsa ole kukaan tunkeutunut, ei hänen asioihinsa ole kukaan puuttunut, ei hänen perheenjäseniään ole häiriköity, eikä häntä ole kukaan stalkannut, eikä hänen toimintaansa ole arvosteltu.
Ja miksi ihmeessä muka olisi vaadittu jossain lastensynttäreillä olemaan pidempään kuin mitä ne synttärit kestää? Valehtelee.
Hänhän oli saanut paskan anopin leiman kun ei jaksa hoitaa, uskon häntä kyllä. Kaikki synttärit eivät kestä vain pari tuntia, kirjoittaja on varmasti lähtenyt ennen muita kotiin ja tästä saanut kuulla jälkikäteen. Hänellä nyt on sattumoisin arvosteleva miniä, SEKIN on täysin mahdollista.
Ei ollut vaan hän piehtaroi tuollaisessa horinassa.
Lastensynttärit kestää kaksi tuntia.
Onko se miniä mennyt anopin kotiin, penkonut kaapit ja laskut, sisustanut uusiksi, tunkenut kutsumatta, stalkannut, sekaantunut anopin patisuhteeseen, kaapannut anopin perheenjäswniä, vienyt sinne omia ruokiaan, järjestänyt anopin kotona kohtauksia jne jne jne jne
Missä on määritelty, että lasten synttärit kestää just kaksi tuntia?
Oletko vanhempi?
Kyllä. Lasten kaverisynttäreillä on määritelty, koska talon on oltava tyhjä. Sukulaissynttäreillä sanotaan, että juhlallisuudet alkavat klo 14, mutta loppuaikaa ei ole. Vieraat istuvat sen aikaa kuin viihtyvät.
1v synttärien jälkeen rajattomalle sukulaiselle määriteltiin tarkkaan vierailun aika esim. 13-15. Tällöin nimittäin tulivat 4h juhlien alun jälkeen jolloin lapsen olisi pitänyt olla iltaruoalla ja rauhoittua kohta nukkumaan. Sen jälkeen opin myös pitämään tässä asiassa puoleni.

Onhhan toi aivan älytöntö jos tulee synttäreille 4 h myöhässä. Meidän taapero ei jaksaisi täysillä edes qitä 2 h juhlaa vaan reilu tunti ois jo ihan riittävä.

No kas kun hehän on perhettä joten eihän he mitenkään häiritse. Meillä tehtiin tätä myös ja loukkaannuttiin verisesti kun sanoin että pitää ilmoittaa jos on tulossa kylään.
Mä luulen et rajattomien mummojen ongelma on sukupolvien erossa. He ovat itse mummojensa hoteissa kasvaneet kun kiintymyssuhdevanhemmuudesta ei ole kuultukaan.
Moni nykymummo on sitten ollut itsekäs äiti ja hoidattanut lapsensa omilla vanhemmillaan. Mummo on tavallaan ollut se ensisijainen hoitaja äidin ollessa töissä maatilalla/tehtaassa tms.
Ja tää sukupolvi on odottanut mummoksi pääsyä ja eläkkeellä lastenlasten kanssa olemista, kuten enne vanhaan.
Mutta aika on ajanut kirjaimellisesti tällaisten kahvipullaa syöttävien mummojen ohi.
He eivät voikaan päsmäröidä vanhemman ihmisen oikeudella, häntä ei kunnioiteta vanhuuden, vaan käytöksen takia.
Nykyvanhemmat oikeasti välittävät lastensa tunteista, he lohduttavat, kuskaavat, hellivät ja osoittavat rakkautta muullakin kuin ruualla.
Ihan vieraita asioita näille mummoille!
Heidän patoutunut hellimisen tarpeensa ei löydäkään kohdetta, kun vanhemmat pelastavat lapsensa ahdistavalta mummolta.
Tällainen vanhan liiton mummo on turha, nykyvanhemmat kaipaavat tukea ja ymmärrystä, ei itsepäistä ja omivaa jäärää.
Näin. Mummot; uhriutukaa olkaa hyvä!

Ja nää mummot on myös heitä, joiden sydän särkyy jos ei lapsenlapsia tulekaan.
Itse on oltu itsekkäitä äitejä, muttei ymmärretä, miksi se oma lapsi (usein poika, joille ei annettu hellyyttä) ei joko halua lapsia lainkaan tai ottaa hyvin hoivaviettisen naisen äidin korvikkeeksi.
Ja kun nämä hoivaavat miniät ja itsekkäät anopit (aka sydänsärkyiset mummut) kohtaavat, tapahtuu kauheita,
Mummo kun on koko elämänsä varustautunut mummoilemaan sitten joskus ja heittäytymään lällyksi.
Ja SE tekee näistä mummoista (usein miehen äiti) itsekkään, he yrittävät estää käytöksellään äidin ja lapsen kiintymyssuhteen.
Toivottavasti miniät pitävät pintansa ja katkaisevat kiintymyssuhdevanhemmuuttta häiritsevän mummo-kierteen.
Se häiritsee lapsen kehitystä ihan oikeasti, jos mummo hämmentää toisena äitinä.
Kukako määrittää lapsen asiat? Lapsen vanhemmat.