Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Täällä on ilmeisesti jo(t)ku(t) hautautuneet niin syvälle juoksuhautaan, että rasahduskin "vihollisen" puolelta ja ammutaan heti, vaikka sieltä olisi tulossa täysin sivullinen rauhanturvaaja neuvottelemaan tulitauosta.
Käsittämätöntä käytöstä aikuisilta ihmisiltä.
Tämän ketjun pilaa nyt tämä palstan vakihäirikkö joka vönkyttää ja länkyttää ivaviestejään koko ajan. Vääntää ja yrittää pilata ketjun.
Älkää vastatko sille!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt mennyt siihen että muutama mt potilas kuvaa ongelmiaan miniänä. Mene hoitoon. Tietenkään en hyväksy keltään huonoa käytöstä.
Suurin osa meistä terveistä miniöistä pärjää hyvin edell sukupolven kanssa.
Samaa mieltä mutta en ole kehdannut kommentoida noin. Pari aktiivista kommentoijaa seuraa ketjua herkeämättä ja torpeedoi kaikki heidän mielipiteestään poikkeavat kommentit tai kommentit, jotka ottavat kantaa vähän laajemmin. ”Tähän ketjuun ei saa kommentoida kuin häirikkömummuja vastustavat henkilöt! Vertaistuki on tärkeää!” Kaikki muu on pahasta, ohi aiheen, ei kuulu mitenkään (kun ei ymmärrä) sössötystä ja höpinää. Eräs tuossa käski hävetä, no häpeän mutta hänen puolestaan kun hän on niin rajoittunut katsantokannaltaan.
Erityisesti muuten kaipaan tarinoita elävästä elämästä ja miten asia on perheessä ratkaistu esim. vähentämällä tai katkaisemalla yhteydet tai on löydetty joku tapa olla yhteydessä.
Tähän vastasin jo aikaisemmin. Etäisyyttä pidetään ja mun oman jaksamisen mukaan nähdään. Koska meillä on sen verran nuori lapsi, että hän vielä nukkuu päikkäreitä, niin kutsutaan appivanhemmat meille kahvittelemaan siihen aikaan kun lapsi on hereillä ja hän on syönyt. Näin meillä ollaan nyt menetelty ja tilanne on rauhoittunut. Anoppi vielä kommentoi ilkeästi, mutta en minä voi kieltää anoppia puhumasta, sille en voi mitään. Nousen ja kävelen pois kun se menee liian pitkälle, jotta ihan itsekin pääsen rauhoittumaan, ahdistun nimittäin nykyään todella helposti anopin seurassa, ei se paljon enää vaadi. Aika varmaan parantaa..
Parantaa, mutta hitaasti. Ikuiset arvet on. Mua vieläkin inhottaa, vaikka pelkästään kuulen anopin äänen, kun hän soittaa miehelleni. Omassa ja lapsen puhelimessa mummun numero on estetty. Kun sai lapsen numeron miehen siskolta, alkoi välittömästi kylään pyytely lahjomisineen (lättyjä, jätskiä, karkkia...) Kun ei ymmärtänyt, että ekaluokkalainen ei kyläilyjään itse päätä, oli pakko toimia näin.
Tässä särähtää korvaan tuo tapa jolla ilmaistaan jotenkin itsestäänselvyytenä että ekaluokkalainen ei päätä sukulaisvierailuistaan itse. Miksei lapsi saisi päättää? Olen mahdollisesti anoppisi ikäluokkaa, ja kyllä olen saanut tuollaiset asiat päättää ja toteuttaa ihan itse jo tuon ikäisenä.
Nyt on kyseessä lapsi, jolla on narsistinen, rajaton mummu, jonka kanssa ei sattuneesta syystä ole juurikaan ollut tekemisissä. Mummu, joka on täysin piittaamaton lapsen allergioista, kun nehän ovat vain miniän mielikuvitusta. Mummu, joka puhuu pahaa lapsen vanhemmista ja muista sukulaisista myös sille lapselle. Mummu, joka tietää tarkalleen, että lapsen vanhemmat eivät ole vuosiin uskaltaneet jättää lapsia edes kauppareissun ajaksi hoitoon luottamuspula vuoksi, ja nyt sitten yrittää vanhempien selän takana suhmuroida tapaamisia, houkuttelemana herkuilla jo valmiiksi lihomaan taipuvaisia lasta. Mummun viestissä oli myös maininta, ettei tarvitse kertoa vanhemmille, pidetään tämä salaisuutena. Herättää luottamusta, eikö?
Ymmärsin alkuperäisen niin ettei lapsi saisi päättää kenenkään sukulaisensa luona vierailemisesta itse eikä vain tätä yhtä rajatonta ole rajattu pois.
Ei tietenkään saa.
Millä ihmeen perusteella? Eihän lasta voi pakottaa leikkimään toisia kiusaavien lastenkaan kanssa, mutta kiusaavia sukulaisia pitäisi sietää pakolla jos vanhemmat niin päättävät? Eroperheen lapsi ei saisi käydä toisen puolen sukulaisilla halutessaan? Aikamoista.
Vanhemmat päättävät lapsen asioista. Pitääkö tämmönen todella avata? Vai meinaatko että 7-vuotiaalle saa kuka vaan mennä ehdottelemaan mitä vaan ja tällä on sitten vastuu päättää?
Ja tää koko ketju käsittelee juurikin sitä että ketään ei enää alisteta kiusaaville sukulaisille.
Kyse oli nyt lähisukulaisista, ei kenestä vaan, mutta nyt kun mainitsit niin kyllä sillä 7-vuotiaalla on jo vastuu päättää miten suhtautuu, halusit tai et. Kuka vaan kun voi tosiaan tulla ehdottelemaan mitä vaan ja ihan koska vaan, eikä siinä vanhempien kieltämisiä silloin kysytä. Ei ole hyvä kasvattaa lasta joka ei osaa sanoa ei koska ei ole koskaan saanut sanoa aikuiselle ei vaan kaikki on aina määrätty vanhempien diktatuurilla.
Diktatuuria, kun estää taatusti lapselle vahingollisen aikuisen sukulaisen yhteydenotot?
Ei pelkästään niin päin että estää. Voi myös pakottaa tapaamaan inhottavaa sukulaista, jos lapsi ei itse saa päättää. Omakohtaista kokemusta tästä on sen verran, että se ilkeä sukulainen, jota yritin lapsena kieltäytyä tapaamasta, ilmoitti minulle eräällä tapaamiskerralla etten ole äitini ainoa lapsi ja kyseli mahdollisista yhdynnöistä. Olin tuolloin 11-vuotias. Vieläkään en tiedä onko minulla todellakin puolisiskos jossain.
No äitisi on tehnyt väärin,mutta aiotko itse pakottaa lastasi tapaamaan ihmistä, ketä lapsi itse ei halua tavata, vai teetkö erilaisen ratkaisun? Otatko menneestä oppia, vai jatkatko haitallista mallia, sehän on sinusta nyt kiinni. Mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuutta kyllä.
Tässähän nyt on alapeukutettu hyvin vahvasti kaikki viestit, joissa olen sanonut että lapsella pitää olla oikeus päättää itse.
Ennen vanhaan vanhempia painostettiin "tulemaan toimeen sukulaisten kanssa" vaikka väkisin. Se sitten näkyi tuollaisena, että lastakin jopa pakotettiin jonkin kamalan sukulaisen hoteisiin.
Nykyään vanhemmat eivät toimi niin. He eivät itse alistu, eivätkä he anna alistaa lapsiaan.
Sitähän tämä ketju juuri käsittelee: Vanhempien sukulaisten häiriökäytöstä ja sitä, miten sille ei enää alistuta.
Nimenomaan alistavat jos lapsella ei ole oikeutta päättää. Silloinhan vanhempi valitsee ne sukulaiset joiden kanssa sattuu itse sillä hetkellä olemaan puheväleissä ja pakottaa lapsen tapaamaan juuri heitä, ilman että lapsi voi kieltäytyä.
Et osaa lukea. Häiriköt suljetaan pois. Siinä ei mitään puhevälejä pohdita vaan suljetaan mielenterveysongelmaiset vain pois.
Niistä on esimerkkejä ketjussa yllin kyllin jos et hahmota mistä puhutaan.
Sulta on mennyt ohi, että nykyään suositaan (säästösyistä?) avohoitoa.
-ohis
Kas kun häirikkö on sairaudentunnoton, eikä häntä pysty saamaan edes pakkohoitoon. Yritetty on. Avohoitoon ei tietenkään mene.
Käsittääkseni pakkohoitoon voi määrätä vain lääkäri. Jos se ”ei ole onnistunut”, se tarkoittanee, että sille ei ole mitään lääketieteellistä tarvetta.
Kyllä sille on, mutta Suomessa sairaudentunnotonta ei voi pakottaa edes sinne lääkäriin, joka voisi sen pakkohoidon määrätä.
Viimeisimmän tempauksen jälkeen poliisi ehdotti, että heidän psykiatrinen sairaanhoitajansa soittaa häirikölle ja ehdottaa hoitoon hakeutumista.
Ainoa keino on suojata itsensä ja perheensä. Onneksi nykyään myös vainoaminen on kriminalisoitu.
Vaikka tapaus on sangen vaikea, ei silti pidä yleistää yhden tapauksen perusteella, mitä Suomessa tehdääb.
Itse tiedän tapauksen, jossa ihminen laitettiin pakkohoitoon, kun hän erehtyi kertomaan lääkärille rehellisesti, mitä teki töikseen. (Esiintyjä, joka kertoi käyneensä mm Pohjois-Koreassa)
Lääkäri luuli, että henkilöllä oli jotain käsittämättömiä harhakuvitelmia ja laittoi tämän pakkohoitoon, vaikka tämän nimen googletuksella olisi selvinnyt heti, että tämä puhui totta.
Miten tämä liittyi yhtikäs mihinkään?
Luitko edellisiä viestejä lainkaan? Tuossa aiemmin tuotiin esille väite, että Suomessa ei saada ihmistä pakkohoitoon, johon vastattiin esimerkillä, että Suomessa saadaan vaikka terve ihminen pakkohoitoon.
Tuon naurettavan tarinan potilashan oli jo siellä lääkärissä. Lääkäri kyllä voi määrätä pakkohoitoon. Jos olisit lukenut kunnolla, olisit huomannut, että ongelma on se, että sinne lääkäriin ei saa kaikkia.
Lääkäri saadaan kyllä tarvittaessa paikalle, jos halua on.
Et sinä voi hälyttää lääkäriä jonkun kotiin.
Miten pihalla ihminen voikaan olla? Jos joku on sairas, niin ei ole toisen oikeus, vaan velvollisuus kutsua apua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Miehen toimien motivaattorina on siis edelleen tehdä niin, että toinen pysyy hyvällä tuulella. Kohde vain on vaihtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Mun siskon "kestoselityksiä" narsistisesta äidistämme (sisko on kultalapsi, minä en)
- no se nyt on aina ollut tuollainen, ei kannata välittää
- no se nyt on tuollanen erikoinen, ei se pahaa tarkoita
- no tartteeko sitä nyt kaikkeen tarttua
- no kyllä siinä varmaan jotain perää, ei se muuten olisi sellaista sanonut
- sinä kanssa osaat olla hankala
- tehdään nyt vaan niin kuin se haluaa, se on helpointa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Miehen toimien motivaattorina on siis edelleen tehdä niin, että toinen pysyy hyvällä tuulella. Kohde vain on vaihtunut.
Ei, hän haluaa pitää ihan kaikki ihmiset hyvällä tuulella. Patoaa paljon turhautumista itseensä, kun ei halua kenellekään sanoa ei. Kärsii kyllä kovasti itse tästä. Olen yrittänyt häntä patistaa puhumaan asiasta ammattilaiselle, mutta toistaiseksi tuloksetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Mun siskon "kestoselityksiä" narsistisesta äidistämme (sisko on kultalapsi, minä en)
- no se nyt on aina ollut tuollainen, ei kannata välittää
- no se nyt on tuollanen erikoinen, ei se pahaa tarkoita
- no tartteeko sitä nyt kaikkeen tarttua
- no kyllä siinä varmaan jotain perää, ei se muuten olisi sellaista sanonut
- sinä kanssa osaat olla hankala
- tehdään nyt vaan niin kuin se haluaa, se on helpointa
Just täsmälleen samoja mun mies hokee äidistään. Varsinkin tuo "ei se mitään pahaa tarkoita".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi häissämme juuri ennen vihkimistä:
"Sinäpä olet muuttunut, et näytä yhtään itseltäsi, sinähän olet suorastaan kaunis!"
Minä: WTF...
Mies myöhemmin: "Se nyt on sellanen, ei se pahaa tarkoita."
Vähän vaikea kuvitella, miten tuo olisi ollut hyväntahtoista... Ja minä olen oikeasti ihan hyvännäköinen, en siis vain häihini tuntemattomaksi tällätty...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Meillä mies yritti, ei kauan kestänyt syyllistäviä viestejä anopilta ja apelta, huomasin heti kun mies oli murtumassa, koko olemus muuttui. Niinhän siinä kävi. Kyse oli siis siitä, että appivanhemmat halusivat tulla meille, mies sanoi 3 kertaa ettei sovi. Appivanhemmat kertoivat miten he ovat kyllä silti tulossa. Mies antoi periksi ja sen jälkeen äijä alkoi raivoamaan minulle! Miehen piti lähteä ulos rauhoittumaan. Siinä näin miten sairas tää kuvio voi olla, jos se jatkuu näin meidän suhde ei tule kestämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt mennyt siihen että muutama mt potilas kuvaa ongelmiaan miniänä. Mene hoitoon. Tietenkään en hyväksy keltään huonoa käytöstä.
Suurin osa meistä terveistä miniöistä pärjää hyvin edell sukupolven kanssa.
Samaa mieltä mutta en ole kehdannut kommentoida noin. Pari aktiivista kommentoijaa seuraa ketjua herkeämättä ja torpeedoi kaikki heidän mielipiteestään poikkeavat kommentit tai kommentit, jotka ottavat kantaa vähän laajemmin. ”Tähän ketjuun ei saa kommentoida kuin häirikkömummuja vastustavat henkilöt! Vertaistuki on tärkeää!” Kaikki muu on pahasta, ohi aiheen, ei kuulu mitenkään (kun ei ymmärrä) sössötystä ja höpinää. Eräs tuossa käski hävetä, no häpeän mutta hänen puolestaan kun hän on niin rajoittunut katsantokannaltaan.
Erityisesti muuten kaipaan tarinoita elävästä elämästä ja miten asia on perheessä ratkaistu esim. vähentämällä tai katkaisemalla yhteydet tai on löydetty joku tapa olla yhteydessä.
Tähän vastasin jo aikaisemmin. Etäisyyttä pidetään ja mun oman jaksamisen mukaan nähdään. Koska meillä on sen verran nuori lapsi, että hän vielä nukkuu päikkäreitä, niin kutsutaan appivanhemmat meille kahvittelemaan siihen aikaan kun lapsi on hereillä ja hän on syönyt. Näin meillä ollaan nyt menetelty ja tilanne on rauhoittunut. Anoppi vielä kommentoi ilkeästi, mutta en minä voi kieltää anoppia puhumasta, sille en voi mitään. Nousen ja kävelen pois kun se menee liian pitkälle, jotta ihan itsekin pääsen rauhoittumaan, ahdistun nimittäin nykyään todella helposti anopin seurassa, ei se paljon enää vaadi. Aika varmaan parantaa..
Parantaa, mutta hitaasti. Ikuiset arvet on. Mua vieläkin inhottaa, vaikka pelkästään kuulen anopin äänen, kun hän soittaa miehelleni. Omassa ja lapsen puhelimessa mummun numero on estetty. Kun sai lapsen numeron miehen siskolta, alkoi välittömästi kylään pyytely lahjomisineen (lättyjä, jätskiä, karkkia...) Kun ei ymmärtänyt, että ekaluokkalainen ei kyläilyjään itse päätä, oli pakko toimia näin.
Tässä särähtää korvaan tuo tapa jolla ilmaistaan jotenkin itsestäänselvyytenä että ekaluokkalainen ei päätä sukulaisvierailuistaan itse. Miksei lapsi saisi päättää? Olen mahdollisesti anoppisi ikäluokkaa, ja kyllä olen saanut tuollaiset asiat päättää ja toteuttaa ihan itse jo tuon ikäisenä.
Nyt on kyseessä lapsi, jolla on narsistinen, rajaton mummu, jonka kanssa ei sattuneesta syystä ole juurikaan ollut tekemisissä. Mummu, joka on täysin piittaamaton lapsen allergioista, kun nehän ovat vain miniän mielikuvitusta. Mummu, joka puhuu pahaa lapsen vanhemmista ja muista sukulaisista myös sille lapselle. Mummu, joka tietää tarkalleen, että lapsen vanhemmat eivät ole vuosiin uskaltaneet jättää lapsia edes kauppareissun ajaksi hoitoon luottamuspula vuoksi, ja nyt sitten yrittää vanhempien selän takana suhmuroida tapaamisia, houkuttelemana herkuilla jo valmiiksi lihomaan taipuvaisia lasta. Mummun viestissä oli myös maininta, ettei tarvitse kertoa vanhemmille, pidetään tämä salaisuutena. Herättää luottamusta, eikö?
Ymmärsin alkuperäisen niin ettei lapsi saisi päättää kenenkään sukulaisensa luona vierailemisesta itse eikä vain tätä yhtä rajatonta ole rajattu pois.
Ei tietenkään saa.
Millä ihmeen perusteella? Eihän lasta voi pakottaa leikkimään toisia kiusaavien lastenkaan kanssa, mutta kiusaavia sukulaisia pitäisi sietää pakolla jos vanhemmat niin päättävät? Eroperheen lapsi ei saisi käydä toisen puolen sukulaisilla halutessaan? Aikamoista.
Vanhemmat päättävät lapsen asioista. Pitääkö tämmönen todella avata? Vai meinaatko että 7-vuotiaalle saa kuka vaan mennä ehdottelemaan mitä vaan ja tällä on sitten vastuu päättää?
Ja tää koko ketju käsittelee juurikin sitä että ketään ei enää alisteta kiusaaville sukulaisille.
Kyse oli nyt lähisukulaisista, ei kenestä vaan, mutta nyt kun mainitsit niin kyllä sillä 7-vuotiaalla on jo vastuu päättää miten suhtautuu, halusit tai et. Kuka vaan kun voi tosiaan tulla ehdottelemaan mitä vaan ja ihan koska vaan, eikä siinä vanhempien kieltämisiä silloin kysytä. Ei ole hyvä kasvattaa lasta joka ei osaa sanoa ei koska ei ole koskaan saanut sanoa aikuiselle ei vaan kaikki on aina määrätty vanhempien diktatuurilla.
Diktatuuria, kun estää taatusti lapselle vahingollisen aikuisen sukulaisen yhteydenotot?
Ei pelkästään niin päin että estää. Voi myös pakottaa tapaamaan inhottavaa sukulaista, jos lapsi ei itse saa päättää. Omakohtaista kokemusta tästä on sen verran, että se ilkeä sukulainen, jota yritin lapsena kieltäytyä tapaamasta, ilmoitti minulle eräällä tapaamiskerralla etten ole äitini ainoa lapsi ja kyseli mahdollisista yhdynnöistä. Olin tuolloin 11-vuotias. Vieläkään en tiedä onko minulla todellakin puolisiskos jossain.
No äitisi on tehnyt väärin,mutta aiotko itse pakottaa lastasi tapaamaan ihmistä, ketä lapsi itse ei halua tavata, vai teetkö erilaisen ratkaisun? Otatko menneestä oppia, vai jatkatko haitallista mallia, sehän on sinusta nyt kiinni. Mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuutta kyllä.
Tässähän nyt on alapeukutettu hyvin vahvasti kaikki viestit, joissa olen sanonut että lapsella pitää olla oikeus päättää itse.
Ennen vanhaan vanhempia painostettiin "tulemaan toimeen sukulaisten kanssa" vaikka väkisin. Se sitten näkyi tuollaisena, että lastakin jopa pakotettiin jonkin kamalan sukulaisen hoteisiin.
Nykyään vanhemmat eivät toimi niin. He eivät itse alistu, eivätkä he anna alistaa lapsiaan.
Sitähän tämä ketju juuri käsittelee: Vanhempien sukulaisten häiriökäytöstä ja sitä, miten sille ei enää alistuta.
Nimenomaan alistavat jos lapsella ei ole oikeutta päättää. Silloinhan vanhempi valitsee ne sukulaiset joiden kanssa sattuu itse sillä hetkellä olemaan puheväleissä ja pakottaa lapsen tapaamaan juuri heitä, ilman että lapsi voi kieltäytyä.
Nyt järki käteen. Tässä on puhuttu siitä, ettei mummo voi lapsen kanssa sopia tapaamisista vanhempien selän takana. Nyt olet vääntänyt siitä jotain aivan älytöntä, mistä vedit ton "ilman että lapsi voi kieltäytyä"? Kuka on väittänyt noin? Tietenkin lapsi saa mielipiteensä sanoa, mutta jos koko perhe on menossa esim mummon syntymäpäiville, eikä lasta huvita tulla, niin eihän se lapsi voi koko perheen puolesta päättää ettei ole sinne menossa. Aivan eri juttu on mennä vanhempien kanssa kuin yksin mummolaan, kuten tuossa aikaisemmin oli kyse. Mummo yritti vanhempien selän takana houkutella pientä lasta luokseen, jätskillä mm. Ei lapsi voi sellaista sopia ilman että vanhemmat ovat edes tietoisia asiasta. Meillä kysyttiin aina vanhemmilta, ja näin tulen minäkin vaatimaan oman lapseni kanssa.
Jätätte lapsen kannan huomioimatta kokonaan. Ei lapsella edes ole sellaisia neuvottelukykyjä kuin aikuisilla, mutta silti lapsen pitäisi sietää inhottavaa aikuista esim. tilanteessa, jolloin äiti ei enää sinne haukkuvalle anopilleen suostu lähtemään mutta isä lähtee. Lapsi kuitenkaan ei saisi kieltäytyä lähtemästä haukuttavaksi. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Ihmetyttää, että tämä saa alapeukkuja. Lapsellako on mielestänne velvollisuus lähteä sukulaisten haukuttavaksi, vaikka heidän äitinsäkään ei sellaista enää kestäisi? Lapsen pitää silti kestää? Eli lapsella on sittenkin otsikossa mainittu velvollisuus hoitaa isoäitiä? Perustelkaa toki, te alapeukuttaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt mennyt siihen että muutama mt potilas kuvaa ongelmiaan miniänä. Mene hoitoon. Tietenkään en hyväksy keltään huonoa käytöstä.
Suurin osa meistä terveistä miniöistä pärjää hyvin edell sukupolven kanssa.
Samaa mieltä mutta en ole kehdannut kommentoida noin. Pari aktiivista kommentoijaa seuraa ketjua herkeämättä ja torpeedoi kaikki heidän mielipiteestään poikkeavat kommentit tai kommentit, jotka ottavat kantaa vähän laajemmin. ”Tähän ketjuun ei saa kommentoida kuin häirikkömummuja vastustavat henkilöt! Vertaistuki on tärkeää!” Kaikki muu on pahasta, ohi aiheen, ei kuulu mitenkään (kun ei ymmärrä) sössötystä ja höpinää. Eräs tuossa käski hävetä, no häpeän mutta hänen puolestaan kun hän on niin rajoittunut katsantokannaltaan.
Erityisesti muuten kaipaan tarinoita elävästä elämästä ja miten asia on perheessä ratkaistu esim. vähentämällä tai katkaisemalla yhteydet tai on löydetty joku tapa olla yhteydessä.
Tähän vastasin jo aikaisemmin. Etäisyyttä pidetään ja mun oman jaksamisen mukaan nähdään. Koska meillä on sen verran nuori lapsi, että hän vielä nukkuu päikkäreitä, niin kutsutaan appivanhemmat meille kahvittelemaan siihen aikaan kun lapsi on hereillä ja hän on syönyt. Näin meillä ollaan nyt menetelty ja tilanne on rauhoittunut. Anoppi vielä kommentoi ilkeästi, mutta en minä voi kieltää anoppia puhumasta, sille en voi mitään. Nousen ja kävelen pois kun se menee liian pitkälle, jotta ihan itsekin pääsen rauhoittumaan, ahdistun nimittäin nykyään todella helposti anopin seurassa, ei se paljon enää vaadi. Aika varmaan parantaa..
Parantaa, mutta hitaasti. Ikuiset arvet on. Mua vieläkin inhottaa, vaikka pelkästään kuulen anopin äänen, kun hän soittaa miehelleni. Omassa ja lapsen puhelimessa mummun numero on estetty. Kun sai lapsen numeron miehen siskolta, alkoi välittömästi kylään pyytely lahjomisineen (lättyjä, jätskiä, karkkia...) Kun ei ymmärtänyt, että ekaluokkalainen ei kyläilyjään itse päätä, oli pakko toimia näin.
Tässä särähtää korvaan tuo tapa jolla ilmaistaan jotenkin itsestäänselvyytenä että ekaluokkalainen ei päätä sukulaisvierailuistaan itse. Miksei lapsi saisi päättää? Olen mahdollisesti anoppisi ikäluokkaa, ja kyllä olen saanut tuollaiset asiat päättää ja toteuttaa ihan itse jo tuon ikäisenä.
Nyt on kyseessä lapsi, jolla on narsistinen, rajaton mummu, jonka kanssa ei sattuneesta syystä ole juurikaan ollut tekemisissä. Mummu, joka on täysin piittaamaton lapsen allergioista, kun nehän ovat vain miniän mielikuvitusta. Mummu, joka puhuu pahaa lapsen vanhemmista ja muista sukulaisista myös sille lapselle. Mummu, joka tietää tarkalleen, että lapsen vanhemmat eivät ole vuosiin uskaltaneet jättää lapsia edes kauppareissun ajaksi hoitoon luottamuspula vuoksi, ja nyt sitten yrittää vanhempien selän takana suhmuroida tapaamisia, houkuttelemana herkuilla jo valmiiksi lihomaan taipuvaisia lasta. Mummun viestissä oli myös maininta, ettei tarvitse kertoa vanhemmille, pidetään tämä salaisuutena. Herättää luottamusta, eikö?
Ymmärsin alkuperäisen niin ettei lapsi saisi päättää kenenkään sukulaisensa luona vierailemisesta itse eikä vain tätä yhtä rajatonta ole rajattu pois.
Ei tietenkään saa.
Millä ihmeen perusteella? Eihän lasta voi pakottaa leikkimään toisia kiusaavien lastenkaan kanssa, mutta kiusaavia sukulaisia pitäisi sietää pakolla jos vanhemmat niin päättävät? Eroperheen lapsi ei saisi käydä toisen puolen sukulaisilla halutessaan? Aikamoista.
Vanhemmat päättävät lapsen asioista. Pitääkö tämmönen todella avata? Vai meinaatko että 7-vuotiaalle saa kuka vaan mennä ehdottelemaan mitä vaan ja tällä on sitten vastuu päättää?
Ja tää koko ketju käsittelee juurikin sitä että ketään ei enää alisteta kiusaaville sukulaisille.
Kyse oli nyt lähisukulaisista, ei kenestä vaan, mutta nyt kun mainitsit niin kyllä sillä 7-vuotiaalla on jo vastuu päättää miten suhtautuu, halusit tai et. Kuka vaan kun voi tosiaan tulla ehdottelemaan mitä vaan ja ihan koska vaan, eikä siinä vanhempien kieltämisiä silloin kysytä. Ei ole hyvä kasvattaa lasta joka ei osaa sanoa ei koska ei ole koskaan saanut sanoa aikuiselle ei vaan kaikki on aina määrätty vanhempien diktatuurilla.
Diktatuuria, kun estää taatusti lapselle vahingollisen aikuisen sukulaisen yhteydenotot?
Ei pelkästään niin päin että estää. Voi myös pakottaa tapaamaan inhottavaa sukulaista, jos lapsi ei itse saa päättää. Omakohtaista kokemusta tästä on sen verran, että se ilkeä sukulainen, jota yritin lapsena kieltäytyä tapaamasta, ilmoitti minulle eräällä tapaamiskerralla etten ole äitini ainoa lapsi ja kyseli mahdollisista yhdynnöistä. Olin tuolloin 11-vuotias. Vieläkään en tiedä onko minulla todellakin puolisiskos jossain.
No äitisi on tehnyt väärin,mutta aiotko itse pakottaa lastasi tapaamaan ihmistä, ketä lapsi itse ei halua tavata, vai teetkö erilaisen ratkaisun? Otatko menneestä oppia, vai jatkatko haitallista mallia, sehän on sinusta nyt kiinni. Mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuutta kyllä.
Tässähän nyt on alapeukutettu hyvin vahvasti kaikki viestit, joissa olen sanonut että lapsella pitää olla oikeus päättää itse.
Ennen vanhaan vanhempia painostettiin "tulemaan toimeen sukulaisten kanssa" vaikka väkisin. Se sitten näkyi tuollaisena, että lastakin jopa pakotettiin jonkin kamalan sukulaisen hoteisiin.
Nykyään vanhemmat eivät toimi niin. He eivät itse alistu, eivätkä he anna alistaa lapsiaan.
Sitähän tämä ketju juuri käsittelee: Vanhempien sukulaisten häiriökäytöstä ja sitä, miten sille ei enää alistuta.
Nimenomaan alistavat jos lapsella ei ole oikeutta päättää. Silloinhan vanhempi valitsee ne sukulaiset joiden kanssa sattuu itse sillä hetkellä olemaan puheväleissä ja pakottaa lapsen tapaamaan juuri heitä, ilman että lapsi voi kieltäytyä.
Nyt järki käteen. Tässä on puhuttu siitä, ettei mummo voi lapsen kanssa sopia tapaamisista vanhempien selän takana. Nyt olet vääntänyt siitä jotain aivan älytöntä, mistä vedit ton "ilman että lapsi voi kieltäytyä"? Kuka on väittänyt noin? Tietenkin lapsi saa mielipiteensä sanoa, mutta jos koko perhe on menossa esim mummon syntymäpäiville, eikä lasta huvita tulla, niin eihän se lapsi voi koko perheen puolesta päättää ettei ole sinne menossa. Aivan eri juttu on mennä vanhempien kanssa kuin yksin mummolaan, kuten tuossa aikaisemmin oli kyse. Mummo yritti vanhempien selän takana houkutella pientä lasta luokseen, jätskillä mm. Ei lapsi voi sellaista sopia ilman että vanhemmat ovat edes tietoisia asiasta. Meillä kysyttiin aina vanhemmilta, ja näin tulen minäkin vaatimaan oman lapseni kanssa.
Jätätte lapsen kannan huomioimatta kokonaan. Ei lapsella edes ole sellaisia neuvottelukykyjä kuin aikuisilla, mutta silti lapsen pitäisi sietää inhottavaa aikuista esim. tilanteessa, jolloin äiti ei enää sinne haukkuvalle anopilleen suostu lähtemään mutta isä lähtee. Lapsi kuitenkaan ei saisi kieltäytyä lähtemästä haukuttavaksi. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Ihmetyttää, että tämä saa alapeukkuja. Lapsellako on mielestänne velvollisuus lähteä sukulaisten haukuttavaksi, vaikka heidän äitinsäkään ei sellaista enää kestäisi? Lapsen pitää silti kestää? Eli lapsella on sittenkin otsikossa mainittu velvollisuus hoitaa isoäitiä? Perustelkaa toki, te alapeukuttaneet.
kUKAAN ei väittänyt niin. Sen takia alapeukutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Mun siskon "kestoselityksiä" narsistisesta äidistämme (sisko on kultalapsi, minä en)
- no se nyt on aina ollut tuollainen, ei kannata välittää
- no se nyt on tuollanen erikoinen, ei se pahaa tarkoita
- no tartteeko sitä nyt kaikkeen tarttua
- no kyllä siinä varmaan jotain perää, ei se muuten olisi sellaista sanonut
- sinä kanssa osaat olla hankala
- tehdään nyt vaan niin kuin se haluaa, se on helpointa
Tämä kuulostaa minulta. 🤔 En tosin luokittelisi äitiäni narsistiksi... Ehkä veli on eri mieltä.
Mitä tulee ketjuun, tämä on ihana! Olen oppinut vauvapalstalla paljon! Tätä aina pilkataan, mutta olen vauvapalstalla oppinut esim kiinnittämään paremmin huomiota käytöstapoihini vieraisilla ja pyytäessä palveluksia, sekä muistamaan tarkemmin vastapalvelusten merkityksen. Ja tietenkin toimimaan kaverin 1kk ja 4v lasten kanssa paremmin.
(Sivuhuomiona. Ei ihmiset tavallisesti puhu tällaisia juttuja suoraan. Jos heitä loukataan tai pikemminkin, jos heitä ei kunnolla huomioda, minun kokemukseni on että ihmiset eivät sano mitään, vaikka saisi. Täällä palstalla puhutaan suoraan, ja minä tarvitsen sitä ymmärtääkseni itselleni vieraan näkökulman. Moni on täällä sanonut että on puhuttu kyllä mummolle suoraan mutta ei kuuntele. Tälläisen vähän huithapelina ihmisenä voin sanoa että minun näkökulmastani ongelma on että suoraan puhuminen on eri ihmisille eri asia. Kuvitellaan että on sanottu suoraan kun minun mielestä vain ohimennen mainitaan. Ei minulla mene perille mikään ohimennen huomauttaminen vaan asia pitää sanoa niin että tämä asia on nyt keskustelun pääteema! Kyllä minä kuuntelen ja tottelen, minulle vaan pitää sanoa vähän painokkaammin koska olen välillä vähän omissa maailmoissani. Ihan hyvin voisin kuvitella että joku pistää kanssani välit poikki koska en toistuvista pyynnöistä huolimatta toimi jollain tavalla, kun olen itse vaan ollut niin ajatuksissa on että asia ei ole rekisteröitynyt, tai edelleen mietin asiaa, jonka tämä henkilö sanoi edellisessä lauseessa... Mutta asiaan.)
Eli siis mummonäkökulma, tosin olen tämän äidin ystävä. Tällä palstalla suorastaan klassinen esimerkki omasta elämästäni: on tämän (nyt jo neljävuotiaan) esikoisen ristiäiset, ja minä vein vauvan toiseen huoneeseen etäälle äidistä ja olin siellä aika kauan. Syy? Vauvan pää oli todella kuuma kaulan ihoa vasten, ja toisessa huoneessa oli vähemmän väkeä => viileämpää. Ei minulle lapsettomana tullut mieleen ollenkaan että tämä aiheuttaisi ahdistusta, eikä lapsen äiti mitään sanonut kun annoin pojan myöhemmin pois. Tätä palstaa luettuani mietin että ehkä hän kuitenkin koki asiasta ahdistusta.
Tarinani pointti ei ole vähätellä ihmisiä joilla on rajaton sukulainen. Täällä on monia tyyppejä joilla on aidosti rajaton anoppi tai äiti. (Minullakin on rajaton äiti. Minulla vain ei onneksi ole lapsia hänelle kiusattavaksi.) En kertakaikkiaan ymmärrä mitä tapahtuu ihmisen päässä jos koittaa imettää toisen lasta, laittaa oven lukkoon lapsen ja vanhemman välistä tai ei anna itkevää lasta pois. Nämä jutut kuulostavat häiriintyneiltä. Samoin tuo eteisessä lapsi sylissä heijaaminen.
Miinuspeukkujen uhallakin rohkenen kuitenkin todeta että oikeasti on maailmassa ihmisiä kuin minä, joille toisen näkökulma ei vaan kertakaikkiaan aukea ilman suoraa, toistuvaa ja satunnaisesti kovaäänistä puhetta. Jos tulee konfliktia niin pysähtykää miettimään onko nyt tosiaankin mummolla häiriökäyttäytymistä, vai tulehtunut kommunikaatiotilanne. (Toisen lapsen imettäminen on aika varma merkki lol.) Minulle saa sanoa suoraan!
Kai tässä koitan sanoa niillä jotka pelkäävät välien menevän kokonaan poikki että ottakaa sitä omaa tilaa, potkaiskaa minut/mummo ulos, pistäkää jäähylle, tms, kyllä ne täysjärkiset tulee sitten asiaa mietittyään varsin eri asenteella takaisin! Ei siitä mene terve ihmissuhde rikki jos vähän tapellaan.
Oho, tulipa pitkä viesti vastauksena ihan eri asiaa käsittelevään viestiin lol. Sorppa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Mun siskon "kestoselityksiä" narsistisesta äidistämme (sisko on kultalapsi, minä en)
- no se nyt on aina ollut tuollainen, ei kannata välittää
- no se nyt on tuollanen erikoinen, ei se pahaa tarkoita
- no tartteeko sitä nyt kaikkeen tarttua
- no kyllä siinä varmaan jotain perää, ei se muuten olisi sellaista sanonut
- sinä kanssa osaat olla hankala
- tehdään nyt vaan niin kuin se haluaa, se on helpointa
Tämä kuulostaa minulta. 🤔 En tosin luokittelisi äitiäni narsistiksi... Ehkä veli on eri mieltä.
Mitä tulee ketjuun, tämä on ihana! Olen oppinut vauvapalstalla paljon! Tätä aina pilkataan, mutta olen vauvapalstalla oppinut esim kiinnittämään paremmin huomiota käytöstapoihini vieraisilla ja pyytäessä palveluksia, sekä muistamaan tarkemmin vastapalvelusten merkityksen. Ja tietenkin toimimaan kaverin 1kk ja 4v lasten kanssa paremmin.
(Sivuhuomiona. Ei ihmiset tavallisesti puhu tällaisia juttuja suoraan. Jos heitä loukataan tai pikemminkin, jos heitä ei kunnolla huomioda, minun kokemukseni on että ihmiset eivät sano mitään, vaikka saisi. Täällä palstalla puhutaan suoraan, ja minä tarvitsen sitä ymmärtääkseni itselleni vieraan näkökulman. Moni on täällä sanonut että on puhuttu kyllä mummolle suoraan mutta ei kuuntele. Tälläisen vähän huithapelina ihmisenä voin sanoa että minun näkökulmastani ongelma on että suoraan puhuminen on eri ihmisille eri asia. Kuvitellaan että on sanottu suoraan kun minun mielestä vain ohimennen mainitaan. Ei minulla mene perille mikään ohimennen huomauttaminen vaan asia pitää sanoa niin että tämä asia on nyt keskustelun pääteema! Kyllä minä kuuntelen ja tottelen, minulle vaan pitää sanoa vähän painokkaammin koska olen välillä vähän omissa maailmoissani. Ihan hyvin voisin kuvitella että joku pistää kanssani välit poikki koska en toistuvista pyynnöistä huolimatta toimi jollain tavalla, kun olen itse vaan ollut niin ajatuksissa on että asia ei ole rekisteröitynyt, tai edelleen mietin asiaa, jonka tämä henkilö sanoi edellisessä lauseessa... Mutta asiaan.)
Eli siis mummonäkökulma, tosin olen tämän äidin ystävä. Tällä palstalla suorastaan klassinen esimerkki omasta elämästäni: on tämän (nyt jo neljävuotiaan) esikoisen ristiäiset, ja minä vein vauvan toiseen huoneeseen etäälle äidistä ja olin siellä aika kauan. Syy? Vauvan pää oli todella kuuma kaulan ihoa vasten, ja toisessa huoneessa oli vähemmän väkeä => viileämpää. Ei minulle lapsettomana tullut mieleen ollenkaan että tämä aiheuttaisi ahdistusta, eikä lapsen äiti mitään sanonut kun annoin pojan myöhemmin pois. Tätä palstaa luettuani mietin että ehkä hän kuitenkin koki asiasta ahdistusta.
Tarinani pointti ei ole vähätellä ihmisiä joilla on rajaton sukulainen. Täällä on monia tyyppejä joilla on aidosti rajaton anoppi tai äiti. (Minullakin on rajaton äiti. Minulla vain ei onneksi ole lapsia hänelle kiusattavaksi.) En kertakaikkiaan ymmärrä mitä tapahtuu ihmisen päässä jos koittaa imettää toisen lasta, laittaa oven lukkoon lapsen ja vanhemman välistä tai ei anna itkevää lasta pois. Nämä jutut kuulostavat häiriintyneiltä. Samoin tuo eteisessä lapsi sylissä heijaaminen.
Miinuspeukkujen uhallakin rohkenen kuitenkin todeta että oikeasti on maailmassa ihmisiä kuin minä, joille toisen näkökulma ei vaan kertakaikkiaan aukea ilman suoraa, toistuvaa ja satunnaisesti kovaäänistä puhetta. Jos tulee konfliktia niin pysähtykää miettimään onko nyt tosiaankin mummolla häiriökäyttäytymistä, vai tulehtunut kommunikaatiotilanne. (Toisen lapsen imettäminen on aika varma merkki lol.) Minulle saa sanoa suoraan!
Kai tässä koitan sanoa niillä jotka pelkäävät välien menevän kokonaan poikki että ottakaa sitä omaa tilaa, potkaiskaa minut/mummo ulos, pistäkää jäähylle, tms, kyllä ne täysjärkiset tulee sitten asiaa mietittyään varsin eri asenteella takaisin! Ei siitä mene terve ihmissuhde rikki jos vähän tapellaan.
Oho, tulipa pitkä viesti vastauksena ihan eri asiaa käsittelevään viestiin lol. Sorppa!
Noin lähtökohtaisesti toisen lasta ei ikinä omin nokkineen kiikutella yhtään minnekään ilman lupaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette joutuneet omassa kodissa anopin jatkuvan piina kohteeksi. Miten olette käsitelleet asiaa miehenne kanssa?
Näin jälkikäteen ajateltuna tein suuren virheen siinä, että yritin suojella miestäni mielipahalta. Jätin tosi paljon asioita kertomatta, tai kaunisteli niitä. Mieheni kyllä tietää äitinsä olevan "hankala", mutta aihe on ollut perheessämme hyvin vaikea. Välillä mies on ilmeisesti kokenut, että kun moitin hänen äitinsä käytöstä, niin kohdistin kritiikkiin mieheni. Tämä ei ole ikinä ollut tarkoitus, toki tajuan ettei mies ole vastuussa hullun äitinsä käytöksestä. Mies kyllä muutenkin on tosi huono kestämään konflikteja, joten tämä varmasti ollut yksi syy miksi alun perin yritin miestäni suojella kaikelta.
Meillä sanomiset johtivat ja johtavat lähes aina riitaan. Mies kokee nimittäin olevansa vastuussa anopin tunteista ja tekemisistä, ja kun kritisoin anoppia niin kritisoin miestäkin, siis miehen mielestä näin. Mies ei ole halunnut käsitellä eikä nähdä koko asiaa. Lapsi on yleensä erittäin lojaali vanhemmilleen, eikä se välttämättä ole muuttunut aikuisenakaan.
Sama kuvio kuin meillä, ilmeisesti. Ja hyvin luonnollinen jatkumo, kun mies on lapsesta lähtien ehdollistettu pitämään äiti hyvällä tuulella, kun muuten oli vaikeuksissa.
Monet täällä peräänkuuluttavat, että miehen pitäisi pistää rajat äidilleen, mutta meillä se vaihtoehto ei toiminut. Syy yllä. Mutta on mies myöntänyt, että elämä on nyt kivempaa, kun MÄ tein jatkuville anopin vierailuille ja tolkuttomalle tavaravirralle stopin.
Mun siskon "kestoselityksiä" narsistisesta äidistämme (sisko on kultalapsi, minä en)
- no se nyt on aina ollut tuollainen, ei kannata välittää
- no se nyt on tuollanen erikoinen, ei se pahaa tarkoita
- no tartteeko sitä nyt kaikkeen tarttua
- no kyllä siinä varmaan jotain perää, ei se muuten olisi sellaista sanonut
- sinä kanssa osaat olla hankala
- tehdään nyt vaan niin kuin se haluaa, se on helpointa
Tämä kuulostaa minulta. 🤔 En tosin luokittelisi äitiäni narsistiksi... Ehkä veli on eri mieltä.
Mitä tulee ketjuun, tämä on ihana! Olen oppinut vauvapalstalla paljon! Tätä aina pilkataan, mutta olen vauvapalstalla oppinut esim kiinnittämään paremmin huomiota käytöstapoihini vieraisilla ja pyytäessä palveluksia, sekä muistamaan tarkemmin vastapalvelusten merkityksen. Ja tietenkin toimimaan kaverin 1kk ja 4v lasten kanssa paremmin.
(Sivuhuomiona. Ei ihmiset tavallisesti puhu tällaisia juttuja suoraan. Jos heitä loukataan tai pikemminkin, jos heitä ei kunnolla huomioda, minun kokemukseni on että ihmiset eivät sano mitään, vaikka saisi. Täällä palstalla puhutaan suoraan, ja minä tarvitsen sitä ymmärtääkseni itselleni vieraan näkökulman. Moni on täällä sanonut että on puhuttu kyllä mummolle suoraan mutta ei kuuntele. Tälläisen vähän huithapelina ihmisenä voin sanoa että minun näkökulmastani ongelma on että suoraan puhuminen on eri ihmisille eri asia. Kuvitellaan että on sanottu suoraan kun minun mielestä vain ohimennen mainitaan. Ei minulla mene perille mikään ohimennen huomauttaminen vaan asia pitää sanoa niin että tämä asia on nyt keskustelun pääteema! Kyllä minä kuuntelen ja tottelen, minulle vaan pitää sanoa vähän painokkaammin koska olen välillä vähän omissa maailmoissani. Ihan hyvin voisin kuvitella että joku pistää kanssani välit poikki koska en toistuvista pyynnöistä huolimatta toimi jollain tavalla, kun olen itse vaan ollut niin ajatuksissa on että asia ei ole rekisteröitynyt, tai edelleen mietin asiaa, jonka tämä henkilö sanoi edellisessä lauseessa... Mutta asiaan.)
Eli siis mummonäkökulma, tosin olen tämän äidin ystävä. Tällä palstalla suorastaan klassinen esimerkki omasta elämästäni: on tämän (nyt jo neljävuotiaan) esikoisen ristiäiset, ja minä vein vauvan toiseen huoneeseen etäälle äidistä ja olin siellä aika kauan. Syy? Vauvan pää oli todella kuuma kaulan ihoa vasten, ja toisessa huoneessa oli vähemmän väkeä => viileämpää. Ei minulle lapsettomana tullut mieleen ollenkaan että tämä aiheuttaisi ahdistusta, eikä lapsen äiti mitään sanonut kun annoin pojan myöhemmin pois. Tätä palstaa luettuani mietin että ehkä hän kuitenkin koki asiasta ahdistusta.
Tarinani pointti ei ole vähätellä ihmisiä joilla on rajaton sukulainen. Täällä on monia tyyppejä joilla on aidosti rajaton anoppi tai äiti. (Minullakin on rajaton äiti. Minulla vain ei onneksi ole lapsia hänelle kiusattavaksi.) En kertakaikkiaan ymmärrä mitä tapahtuu ihmisen päässä jos koittaa imettää toisen lasta, laittaa oven lukkoon lapsen ja vanhemman välistä tai ei anna itkevää lasta pois. Nämä jutut kuulostavat häiriintyneiltä. Samoin tuo eteisessä lapsi sylissä heijaaminen.
Miinuspeukkujen uhallakin rohkenen kuitenkin todeta että oikeasti on maailmassa ihmisiä kuin minä, joille toisen näkökulma ei vaan kertakaikkiaan aukea ilman suoraa, toistuvaa ja satunnaisesti kovaäänistä puhetta. Jos tulee konfliktia niin pysähtykää miettimään onko nyt tosiaankin mummolla häiriökäyttäytymistä, vai tulehtunut kommunikaatiotilanne. (Toisen lapsen imettäminen on aika varma merkki lol.) Minulle saa sanoa suoraan!
Kai tässä koitan sanoa niillä jotka pelkäävät välien menevän kokonaan poikki että ottakaa sitä omaa tilaa, potkaiskaa minut/mummo ulos, pistäkää jäähylle, tms, kyllä ne täysjärkiset tulee sitten asiaa mietittyään varsin eri asenteella takaisin! Ei siitä mene terve ihmissuhde rikki jos vähän tapellaan.
Oho, tulipa pitkä viesti vastauksena ihan eri asiaa käsittelevään viestiin lol. Sorppa!
Näin minäkin ajattelin ensin, kunnes otin itselleni tilaa ja toimin itse haluamallani tavalla lapseni kanssa ja anoppi muuttui suorastaan ilkeäksi. Väärinkäsityksestä ei siis ollut kyse, vaan siitä että mummo kokee oikeudekseen päättää mun lapsen asioista. Viimeisin juttu, yrittivät sekaantua meidän pankkiasioihin ja avata tilejä lapsen nimellä. Valittivat meille sitten kun ei onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi häissämme juuri ennen vihkimistä:
"Sinäpä olet muuttunut, et näytä yhtään itseltäsi, sinähän olet suorastaan kaunis!"
Minä: WTF...
Mies myöhemmin: "Se nyt on sellanen, ei se pahaa tarkoita."
Vähän vaikea kuvitella, miten tuo olisi ollut hyväntahtoista... Ja minä olen oikeasti ihan hyvännäköinen, en siis vain häihini tuntemattomaksi tällätty...
Kysymykseen "mitä hän sivalluksellaan tarkoitti, jos ei pahaa" en ole ikinä saanut vastausta. Kysyn sen nykyään joka kerta, kun mulle moista järjettömyyttä väitetään. Ei ehkä kaikista aikuisin lähestymistapa, mutta ei narsistisen käytöksen selittelykään ole kehittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt mennyt siihen että muutama mt potilas kuvaa ongelmiaan miniänä. Mene hoitoon. Tietenkään en hyväksy keltään huonoa käytöstä.
Suurin osa meistä terveistä miniöistä pärjää hyvin edell sukupolven kanssa.
Samaa mieltä mutta en ole kehdannut kommentoida noin. Pari aktiivista kommentoijaa seuraa ketjua herkeämättä ja torpeedoi kaikki heidän mielipiteestään poikkeavat kommentit tai kommentit, jotka ottavat kantaa vähän laajemmin. ”Tähän ketjuun ei saa kommentoida kuin häirikkömummuja vastustavat henkilöt! Vertaistuki on tärkeää!” Kaikki muu on pahasta, ohi aiheen, ei kuulu mitenkään (kun ei ymmärrä) sössötystä ja höpinää. Eräs tuossa käski hävetä, no häpeän mutta hänen puolestaan kun hän on niin rajoittunut katsantokannaltaan.
Erityisesti muuten kaipaan tarinoita elävästä elämästä ja miten asia on perheessä ratkaistu esim. vähentämällä tai katkaisemalla yhteydet tai on löydetty joku tapa olla yhteydessä.
Tähän vastasin jo aikaisemmin. Etäisyyttä pidetään ja mun oman jaksamisen mukaan nähdään. Koska meillä on sen verran nuori lapsi, että hän vielä nukkuu päikkäreitä, niin kutsutaan appivanhemmat meille kahvittelemaan siihen aikaan kun lapsi on hereillä ja hän on syönyt. Näin meillä ollaan nyt menetelty ja tilanne on rauhoittunut. Anoppi vielä kommentoi ilkeästi, mutta en minä voi kieltää anoppia puhumasta, sille en voi mitään. Nousen ja kävelen pois kun se menee liian pitkälle, jotta ihan itsekin pääsen rauhoittumaan, ahdistun nimittäin nykyään todella helposti anopin seurassa, ei se paljon enää vaadi. Aika varmaan parantaa..
Parantaa, mutta hitaasti. Ikuiset arvet on. Mua vieläkin inhottaa, vaikka pelkästään kuulen anopin äänen, kun hän soittaa miehelleni. Omassa ja lapsen puhelimessa mummun numero on estetty. Kun sai lapsen numeron miehen siskolta, alkoi välittömästi kylään pyytely lahjomisineen (lättyjä, jätskiä, karkkia...) Kun ei ymmärtänyt, että ekaluokkalainen ei kyläilyjään itse päätä, oli pakko toimia näin.
Tässä särähtää korvaan tuo tapa jolla ilmaistaan jotenkin itsestäänselvyytenä että ekaluokkalainen ei päätä sukulaisvierailuistaan itse. Miksei lapsi saisi päättää? Olen mahdollisesti anoppisi ikäluokkaa, ja kyllä olen saanut tuollaiset asiat päättää ja toteuttaa ihan itse jo tuon ikäisenä.
Nyt on kyseessä lapsi, jolla on narsistinen, rajaton mummu, jonka kanssa ei sattuneesta syystä ole juurikaan ollut tekemisissä. Mummu, joka on täysin piittaamaton lapsen allergioista, kun nehän ovat vain miniän mielikuvitusta. Mummu, joka puhuu pahaa lapsen vanhemmista ja muista sukulaisista myös sille lapselle. Mummu, joka tietää tarkalleen, että lapsen vanhemmat eivät ole vuosiin uskaltaneet jättää lapsia edes kauppareissun ajaksi hoitoon luottamuspula vuoksi, ja nyt sitten yrittää vanhempien selän takana suhmuroida tapaamisia, houkuttelemana herkuilla jo valmiiksi lihomaan taipuvaisia lasta. Mummun viestissä oli myös maininta, ettei tarvitse kertoa vanhemmille, pidetään tämä salaisuutena. Herättää luottamusta, eikö?
Ymmärsin alkuperäisen niin ettei lapsi saisi päättää kenenkään sukulaisensa luona vierailemisesta itse eikä vain tätä yhtä rajatonta ole rajattu pois.
Ei tietenkään saa.
Millä ihmeen perusteella? Eihän lasta voi pakottaa leikkimään toisia kiusaavien lastenkaan kanssa, mutta kiusaavia sukulaisia pitäisi sietää pakolla jos vanhemmat niin päättävät? Eroperheen lapsi ei saisi käydä toisen puolen sukulaisilla halutessaan? Aikamoista.
Vanhemmat päättävät lapsen asioista. Pitääkö tämmönen todella avata? Vai meinaatko että 7-vuotiaalle saa kuka vaan mennä ehdottelemaan mitä vaan ja tällä on sitten vastuu päättää?
Ja tää koko ketju käsittelee juurikin sitä että ketään ei enää alisteta kiusaaville sukulaisille.
Kyse oli nyt lähisukulaisista, ei kenestä vaan, mutta nyt kun mainitsit niin kyllä sillä 7-vuotiaalla on jo vastuu päättää miten suhtautuu, halusit tai et. Kuka vaan kun voi tosiaan tulla ehdottelemaan mitä vaan ja ihan koska vaan, eikä siinä vanhempien kieltämisiä silloin kysytä. Ei ole hyvä kasvattaa lasta joka ei osaa sanoa ei koska ei ole koskaan saanut sanoa aikuiselle ei vaan kaikki on aina määrätty vanhempien diktatuurilla.
Diktatuuria, kun estää taatusti lapselle vahingollisen aikuisen sukulaisen yhteydenotot?
Ei pelkästään niin päin että estää. Voi myös pakottaa tapaamaan inhottavaa sukulaista, jos lapsi ei itse saa päättää. Omakohtaista kokemusta tästä on sen verran, että se ilkeä sukulainen, jota yritin lapsena kieltäytyä tapaamasta, ilmoitti minulle eräällä tapaamiskerralla etten ole äitini ainoa lapsi ja kyseli mahdollisista yhdynnöistä. Olin tuolloin 11-vuotias. Vieläkään en tiedä onko minulla todellakin puolisiskos jossain.
No äitisi on tehnyt väärin,mutta aiotko itse pakottaa lastasi tapaamaan ihmistä, ketä lapsi itse ei halua tavata, vai teetkö erilaisen ratkaisun? Otatko menneestä oppia, vai jatkatko haitallista mallia, sehän on sinusta nyt kiinni. Mennyttä et voi muuttaa, mutta tulevaisuutta kyllä.
Tässähän nyt on alapeukutettu hyvin vahvasti kaikki viestit, joissa olen sanonut että lapsella pitää olla oikeus päättää itse.
Ennen vanhaan vanhempia painostettiin "tulemaan toimeen sukulaisten kanssa" vaikka väkisin. Se sitten näkyi tuollaisena, että lastakin jopa pakotettiin jonkin kamalan sukulaisen hoteisiin.
Nykyään vanhemmat eivät toimi niin. He eivät itse alistu, eivätkä he anna alistaa lapsiaan.
Sitähän tämä ketju juuri käsittelee: Vanhempien sukulaisten häiriökäytöstä ja sitä, miten sille ei enää alistuta.
Nimenomaan alistavat jos lapsella ei ole oikeutta päättää. Silloinhan vanhempi valitsee ne sukulaiset joiden kanssa sattuu itse sillä hetkellä olemaan puheväleissä ja pakottaa lapsen tapaamaan juuri heitä, ilman että lapsi voi kieltäytyä.
Nyt järki käteen. Tässä on puhuttu siitä, ettei mummo voi lapsen kanssa sopia tapaamisista vanhempien selän takana. Nyt olet vääntänyt siitä jotain aivan älytöntä, mistä vedit ton "ilman että lapsi voi kieltäytyä"? Kuka on väittänyt noin? Tietenkin lapsi saa mielipiteensä sanoa, mutta jos koko perhe on menossa esim mummon syntymäpäiville, eikä lasta huvita tulla, niin eihän se lapsi voi koko perheen puolesta päättää ettei ole sinne menossa. Aivan eri juttu on mennä vanhempien kanssa kuin yksin mummolaan, kuten tuossa aikaisemmin oli kyse. Mummo yritti vanhempien selän takana houkutella pientä lasta luokseen, jätskillä mm. Ei lapsi voi sellaista sopia ilman että vanhemmat ovat edes tietoisia asiasta. Meillä kysyttiin aina vanhemmilta, ja näin tulen minäkin vaatimaan oman lapseni kanssa.
Jätätte lapsen kannan huomioimatta kokonaan. Ei lapsella edes ole sellaisia neuvottelukykyjä kuin aikuisilla, mutta silti lapsen pitäisi sietää inhottavaa aikuista esim. tilanteessa, jolloin äiti ei enää sinne haukkuvalle anopilleen suostu lähtemään mutta isä lähtee. Lapsi kuitenkaan ei saisi kieltäytyä lähtemästä haukuttavaksi. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Ihmetyttää, että tämä saa alapeukkuja. Lapsellako on mielestänne velvollisuus lähteä sukulaisten haukuttavaksi, vaikka heidän äitinsäkään ei sellaista enää kestäisi? Lapsen pitää silti kestää? Eli lapsella on sittenkin otsikossa mainittu velvollisuus hoitaa isoäitiä? Perustelkaa toki, te alapeukuttaneet.
kUKAAN ei väittänyt niin. Sen takia alapeukutus.
Kyllähän tuohon tuli heti ihan esimerkkikin, että jos äiti lähtee mukaan niin lapsillakaan ei ole oikeutta olla lähtemättä. Siis tämä kirjoittaja joka lähti jos pystyi pelastamaan itsensä puolison siskosten seurassa. Eiväthän lapset pysty ajattelemaan noin vaan pelkäävät yhtä paljon joka kerta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt mennyt siihen että muutama mt potilas kuvaa ongelmiaan miniänä. Mene hoitoon. Tietenkään en hyväksy keltään huonoa käytöstä.
Suurin osa meistä terveistä miniöistä pärjää hyvin edell sukupolven kanssa.
Samaa mieltä mutta en ole kehdannut kommentoida noin. Pari aktiivista kommentoijaa seuraa ketjua herkeämättä ja torpeedoi kaikki heidän mielipiteestään poikkeavat kommentit tai kommentit, jotka ottavat kantaa vähän laajemmin. ”Tähän ketjuun ei saa kommentoida kuin häirikkömummuja vastustavat henkilöt! Vertaistuki on tärkeää!” Kaikki muu on pahasta, ohi aiheen, ei kuulu mitenkään (kun ei ymmärrä) sössötystä ja höpinää. Eräs tuossa käski hävetä, no häpeän mutta hänen puolestaan kun hän on niin rajoittunut katsantokannaltaan.
Erityisesti muuten kaipaan tarinoita elävästä elämästä ja miten asia on perheessä ratkaistu esim. vähentämällä tai katkaisemalla yhteydet tai on löydetty joku tapa olla yhteydessä.
Tähän vastasin jo aikaisemmin. Etäisyyttä pidetään ja mun oman jaksamisen mukaan nähdään. Koska meillä on sen verran nuori lapsi, että hän vielä nukkuu päikkäreitä, niin kutsutaan appivanhemmat meille kahvittelemaan siihen aikaan kun lapsi on hereillä ja hän on syönyt. Näin meillä ollaan nyt menetelty ja tilanne on rauhoittunut. Anoppi vielä kommentoi ilkeästi, mutta en minä voi kieltää anoppia puhumasta, sille en voi mitään. Nousen ja kävelen pois kun se menee liian pitkälle, jotta ihan itsekin pääsen rauhoittumaan, ahdistun nimittäin nykyään todella helposti anopin seurassa, ei se paljon enää vaadi. Aika varmaan parantaa..
Parantaa, mutta hitaasti. Ikuiset arvet on. Mua vieläkin inhottaa, vaikka pelkästään kuulen anopin äänen, kun hän soittaa miehelleni. Omassa ja lapsen puhelimessa mummun numero on estetty. Kun sai lapsen numeron miehen siskolta, alkoi välittömästi kylään pyytely lahjomisineen (lättyjä, jätskiä, karkkia...) Kun ei ymmärtänyt, että ekaluokkalainen ei kyläilyjään itse päätä, oli pakko toimia näin.
Tässä särähtää korvaan tuo tapa jolla ilmaistaan jotenkin itsestäänselvyytenä että ekaluokkalainen ei päätä sukulaisvierailuistaan itse. Miksei lapsi saisi päättää? Olen mahdollisesti anoppisi ikäluokkaa, ja kyllä olen saanut tuollaiset asiat päättää ja toteuttaa ihan itse jo tuon ikäisenä.
Oliko sinunkin mummosi manipuloija ja valehtelija? Eikä äitisi välittänyt sitä, että vierailit mummon luona omin päin ja yksinäsi? No, siinä tapauksessa ei voi olla muuta kuin pahoillaan siitä, ettei kukaan vastannut menoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt mennyt siihen että muutama mt potilas kuvaa ongelmiaan miniänä. Mene hoitoon. Tietenkään en hyväksy keltään huonoa käytöstä.
Suurin osa meistä terveistä miniöistä pärjää hyvin edell sukupolven kanssa.
Samaa mieltä mutta en ole kehdannut kommentoida noin. Pari aktiivista kommentoijaa seuraa ketjua herkeämättä ja torpeedoi kaikki heidän mielipiteestään poikkeavat kommentit tai kommentit, jotka ottavat kantaa vähän laajemmin. ”Tähän ketjuun ei saa kommentoida kuin häirikkömummuja vastustavat henkilöt! Vertaistuki on tärkeää!” Kaikki muu on pahasta, ohi aiheen, ei kuulu mitenkään (kun ei ymmärrä) sössötystä ja höpinää. Eräs tuossa käski hävetä, no häpeän mutta hänen puolestaan kun hän on niin rajoittunut katsantokannaltaan.
Erityisesti muuten kaipaan tarinoita elävästä elämästä ja miten asia on perheessä ratkaistu esim. vähentämällä tai katkaisemalla yhteydet tai on löydetty joku tapa olla yhteydessä.
Tähän vastasin jo aikaisemmin. Etäisyyttä pidetään ja mun oman jaksamisen mukaan nähdään. Koska meillä on sen verran nuori lapsi, että hän vielä nukkuu päikkäreitä, niin kutsutaan appivanhemmat meille kahvittelemaan siihen aikaan kun lapsi on hereillä ja hän on syönyt. Näin meillä ollaan nyt menetelty ja tilanne on rauhoittunut. Anoppi vielä kommentoi ilkeästi, mutta en minä voi kieltää anoppia puhumasta, sille en voi mitään. Nousen ja kävelen pois kun se menee liian pitkälle, jotta ihan itsekin pääsen rauhoittumaan, ahdistun nimittäin nykyään todella helposti anopin seurassa, ei se paljon enää vaadi. Aika varmaan parantaa..
Ei aika paranna mitään mutta voit kyllä kieltää anoppia puhumasta ilkeästi sinun kodissasi! Katso silmiin ja sano rauhallisesti: Sovitaanko niin, että minun kodissani et puhu tuohon tyyliin.
Terv. Mummo
Voisiko tehdä niin, että on valmis lähtemään lapsen kanssa pois/ulos/asioille joka kerta kun mummo alkaa aukoa päätään. Tiedän, että puhumisella ja ohjeilla ei hiljennetä sekomummoja, mutta auttaisiko se, että puheista on välitön käytännön seuraus. Koiratkin oppivat tällä tyyliillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nyt mennyt siihen että muutama mt potilas kuvaa ongelmiaan miniänä. Mene hoitoon. Tietenkään en hyväksy keltään huonoa käytöstä.
Suurin osa meistä terveistä miniöistä pärjää hyvin edell sukupolven kanssa.
Samaa mieltä mutta en ole kehdannut kommentoida noin. Pari aktiivista kommentoijaa seuraa ketjua herkeämättä ja torpeedoi kaikki heidän mielipiteestään poikkeavat kommentit tai kommentit, jotka ottavat kantaa vähän laajemmin. ”Tähän ketjuun ei saa kommentoida kuin häirikkömummuja vastustavat henkilöt! Vertaistuki on tärkeää!” Kaikki muu on pahasta, ohi aiheen, ei kuulu mitenkään (kun ei ymmärrä) sössötystä ja höpinää. Eräs tuossa käski hävetä, no häpeän mutta hänen puolestaan kun hän on niin rajoittunut katsantokannaltaan.
Erityisesti muuten kaipaan tarinoita elävästä elämästä ja miten asia on perheessä ratkaistu esim. vähentämällä tai katkaisemalla yhteydet tai on löydetty joku tapa olla yhteydessä.
Tähän vastasin jo aikaisemmin. Etäisyyttä pidetään ja mun oman jaksamisen mukaan nähdään. Koska meillä on sen verran nuori lapsi, että hän vielä nukkuu päikkäreitä, niin kutsutaan appivanhemmat meille kahvittelemaan siihen aikaan kun lapsi on hereillä ja hän on syönyt. Näin meillä ollaan nyt menetelty ja tilanne on rauhoittunut. Anoppi vielä kommentoi ilkeästi, mutta en minä voi kieltää anoppia puhumasta, sille en voi mitään. Nousen ja kävelen pois kun se menee liian pitkälle, jotta ihan itsekin pääsen rauhoittumaan, ahdistun nimittäin nykyään todella helposti anopin seurassa, ei se paljon enää vaadi. Aika varmaan parantaa..
Parantaa, mutta hitaasti. Ikuiset arvet on. Mua vieläkin inhottaa, vaikka pelkästään kuulen anopin äänen, kun hän soittaa miehelleni. Omassa ja lapsen puhelimessa mummun numero on estetty. Kun sai lapsen numeron miehen siskolta, alkoi välittömästi kylään pyytely lahjomisineen (lättyjä, jätskiä, karkkia...) Kun ei ymmärtänyt, että ekaluokkalainen ei kyläilyjään itse päätä, oli pakko toimia näin.
Tässä särähtää korvaan tuo tapa jolla ilmaistaan jotenkin itsestäänselvyytenä että ekaluokkalainen ei päätä sukulaisvierailuistaan itse. Miksei lapsi saisi päättää? Olen mahdollisesti anoppisi ikäluokkaa, ja kyllä olen saanut tuollaiset asiat päättää ja toteuttaa ihan itse jo tuon ikäisenä.
Oliko sinunkin mummosi manipuloija ja valehtelija? Eikä äitisi välittänyt sitä, että vierailit mummon luona omin päin ja yksinäsi? No, siinä tapauksessa ei voi olla muuta kuin pahoillaan siitä, ettei kukaan vastannut menoistasi.
Itse asiassa äitini oli se manipuloija ja valehtelija, joka ei tullut toimeen mummoni eikä oikein kenenkään muunkaan kanssa, ei omiensa eikä isäni puoleisten sukulaisten. Ja kyllä, silti kävin lapsena mummollani ihan silloin kun minua huvitti kyselemättä keneltäkään mitään lupia. Olisin ainoastaan nauranut ovea sulkiessani jos joku olisi yrittänyt estää.
Täällä on ilmeisesti jo(t)ku(t) hautautuneet niin syvälle juoksuhautaan, että rasahduskin "vihollisen" puolelta ja ammutaan heti, vaikka sieltä olisi tulossa täysin sivullinen rauhanturvaaja neuvottelemaan tulitauosta.
Käsittämätöntä käytöstä aikuisilta ihmisiltä.