Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, luin muutaman ensimmäisen sivun vain ja voi olla, että joku on saman jo sanonutkin.

Antakaa ihmiset hieman armoa niille hurahtaneille mummoille ja yrittäkää löytää tapa olla niin, että itseäkään ei harmita. Tuo on hirveän luonnollista j ayksi evoluution kulmakivikin, että huolehditaan myös omien lasten lapsista. Se, että joillakin se menee ihan yli, on ikävää, mutta yleensä sitä voi puhumalla työstää, jos vastapuoli ei aivan mielenvikainen ole. Kokemusta on...

Vauvan ei tietenkään kuulu olla terapiaesine kenellekään, vaan kaiken tulee lähteä vauvan tarpeista. Jos vanhemmat huomaatte, että mummo lähinnä omia tarpeitaan vaalii, siihen pitää puuttua jämäkästi heti, mutta samalla voi ystävällisesti kertoa asian.

Se mitä haluan sanoa on, että yleensä kun sopivat rajat löytyvät, mummoista ja vaareista on lapsille paljon iloa ja aikuisetkin arvostavat lastenhoitoapua. Yritä ap päästä kiinni siihen onko teidän mummo vain liiaksi hupsahtanut vai oikeasti epästabiili tapaus. Ja miehesi tulisi ehdottomasti olla sinun puolellasi ja tukena tässä.

Jatkan vielä, että oma äitini on manipuloiva ja täysin rajaton, ja hänet olen joutunut pitämään erossa lapsistani. Anoppi taas rasittava hösääjä, mutta pohjimmiltaan haluaa lapsille hyvää aidosti, ja hänen kanssa jätän lapset ilomielin nykyään, kun isoimmat kipukohdat on saatu selvitettyä. Eli oikeasti on eroa sillä millä tavoin menee yli niillä isovanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.

Äitini otti asian esille kun ilmeni että veljen vaimo oli pitänyt pahana. Rakentavasti, kauniisti oli puhunut. Toinen osapuoli sattui olemaa "vastaanotto kiinni", valitti vanhoja asioita mitä ei oltu edes puhuttu ennemmin ja arvosteli oikein vaahto suussa. Selitystä sokerin ylivarovaisuuten ei tullut vaan eipä se ollut meille yllätys. Ennemmin kyse mielestäni on periaatteesta "et anna kun MINÄ kiellän".

Pyysikö äitisi anteeksi?

Siihen pisteeseen ei päässyt kun miniänsä laittoi lunta tupaan oikein kunnolla. Pahoitti äitimme mielen tarkoituksellisesti. Anteeksi olisi pyytänyt jos miniä olisi sanonut edes jonkun syyn 100% kiellolle. Täälläkin yhdessä kuorossa nostetaan lapsen äidin joka sana jalustalle, mitä olisi maksanut kertoa se syy ja laittaa riita poikki. Aina se maailman viisain kaiken päättävä yliolento äiti ei ole se paras sanoja. Vähän väliä tapahtuu lasten kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä myös Suomessa. Mutta täällä äiti on periaatteesta aina oikeassa?

Eli siis äitisi rikkoo tarkoituksellisesti sääntöä, joka koskee toisen ihmisen lasta, ja sitten kun miniä yllättäen pahoittaa mielensä, niin hän "myy" anteeksipyyntöään miniän antamaa selitystä vastaan. Ja kun sitä selitystä ei tullut, sinä vaahtoat täällä lasten kaltoinkohtelusta. Äidin ei tarvitse antaa perheen ulkopuolisille ihmisille. Ihan itse se äitisi on tämän valinnan tehnyt, kärsikööt nyt tekojensa seuraukset. Ei kannata vinkua kun p*ska on jo housussa.

Voe ristus mitä settiä taas.

Voe ristus, kannattaako välit katkoa yhden jäätelölusikallisen vuoksi? Kerrotaanko lapselle aikuisena, että ei me aikuiset ihmiset voitu sopia tätä asiaa jäätelölusikallisesta niin sulla ei nyt ole isovanhempia?? Nyt vähän suhteellisuudentajua tarvittais tähän ketjuun...

Tuon mummon ja tuon tädin ns menettäminen on vain positiivinen juttu.

Ihan sairaaksi mennyt koko keskustelu. Kai mieskin heivataan helvettiin, jos se erehtyy vastoin lupaa antamaan kerran sokeria lapselle vai koskeeko tämä vain psykomummoja.

Siis ihan oikeastikko et nää mitään eroa siinä, että vieras/perheen ulkopuolinen tekee päätöksiä toisen lapsesta vs. lapsen vanhempi tekee päätöksiä koskien lasta?

Näen kyllä, mutta tietääkseni lusikallinen jäätelöä ei aiheuta minkäänlaista oikeaa vaaratilannetta lapselle, joten YHDEN kerran varmaan voisi kuka tahansa katsoa läpi sormien. Eri asia jos mummo ei ota opiksi.

Huoh. Toiset meistä haluavat kasvattaa lapsistamme tasapainoisia ihmisiä, joille ruoka on ruokaa. Nautinnollista, hyvää, terveellistä, mutta ei mikään palkinto tai herkut mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Meidän koko perhe myös syö vain ruoka-aikoina kuten sivistyneet ihmiset.

Meillä kyllä lapset saavat pieniä määriä sokeria, jos sitä sattuu jälkiruoassa olemaan. Hyvin pieniä määriä. Mutta koskaan, missään olosuhteissa meillä ei ole mitään tuollaista "mamma antaa nannaa" juttuja. Pelkästään se, että jostain ruoasta käytetään ilmaisuja kuten "nanna" tai "lällä", kertoo että asenne syömiseen on aivan väärä.

Ihmisen suu ei isommin edes kaipaa keinotekoista makeaa jos siihen ei sitä totuteta. Jokainen, joka antaa lapselle sokeria tekee sille hirveän karhunpalveluksen.

En ymmärrä näitä mummoja ja pappoja joita sen ah niin rakkaan lapsenlapsen terveys ei kiinnosta pätkääkään. Syötetään sokeria vanhempien selän takana että oikein saadaan verensokerit heittelehtimään ja kiukku päälle ja lusikkaa käytetään omassa saastaisessa suussa.

Niin joo, ja meillä tässä ei kyse ole "äidin säännöistä" vaan meillä isä on se joka erityisesti ei hyväksy makeisten syömistä. Hänen mielestään makeanhimo on merkki siitä ettei ole syöty oikeaa ruokaa tarpeeksi, niin kuin tietysti onkin. Ja pappa (minun isäni) on se pahin makean tuputtaja. Se on yrittänyt syöttää meidän koirallekin suklaata.

Lapsen suhde ruokaan lohduttajana voi syntyä, vaikkei häntä olisi koskaan hellitty makealla. Onhan ruoka ja syöminen joka tapauksessa asia, joka on esillä juhlinnassa. Se on erilaista, parempaa tai sitä on enemmän erityistilaisuuksissa. Kukaan ei pysty välttymään siltä, että ruoka on joskus myös palkinto. Ikävää, jos näin ei voisi olla. Ehdottomuus ja jyrkkä puhetapa/asenne  (verensokerin heittelyt, saastainen suu) ovat myös asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota omassa ajattelussa.

Kas näin yritetään valkopestä sitä tosiasiaa että suubakteerit (karies, herpes, streptokokit, eritoten perheen ulkopuolelta jolloin bakteerikanta ei ole tuttu) ja ylimääräinen sokeri vauvalle ON terveysriski.

Nämä on tällaisten suorittaja-vanhempien keskittymisen kohteita. Ne on helppoja, niissä on ehdottomat kyllät ja eit.

Oikeasti lapsi saa niitä suubakteereja kaikkialta. En kannata sen ihmeemmin mitään lusikan nuolemisia, mutta kyllä siinäkin asiassa vaikuttaa vähän muutkin asiat kuin vain se, onko lusikannuolijalla bakteeria vai ei. Esim. mulla on superhyvät hampaat ja veljelläni superhuonot, vaikka isäni on ihan samalla tavalla saastaisella suullaan meidän lusikat nuollut. Lisäksi veljeni on huomattavasti tarkempi hampaidensa hoidosta kuin minä.

Myöskin hyvin jyrkkä suhtautuminen ruoka-aineisiin, myös siihen sokeriin, on enemmän terveysriski kaikin tavoin, kuin normaali rento suhtautuminen. Ja se ei tarkoita, että vauvalle pitäisi ehdoin tahdoin syöttää sokeria, mutta kyllä myös pitäisi tajuta, että ei se ole mikään maailmanloppu, jos sitä syödään, vaikka ihan viikottain useammankin kerran.

Kaikkein tervein suhde ruokaan ja kehoon syntyy niille lapsille, joiden lähellä ei natseilla, vaan käytetään järkevää, joustavaa suhtautumista syömiseen ja ruokaan. Ja joille ei ole mitään kiellettyjä ruoka-aineita. Pois lukien tietysti jos on allergioita, mutta se onkin täysin eri asia.

Hyvin kirjoitettu. Ehdottomuus vanhempien puolelta nimenomaan kielii hallinnan tarpeesta ja suorittamisesta. Sokeri ei ole terveellistä lapselle eikä muillekaan, mutta kun aletaan pitää jotain syötäväksi kelpaavaa kansanvihollisena, kannattaa varautua myös siihen, että siihen voi myöhemmin kehittyä varsin kompleksinen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, luin muutaman ensimmäisen sivun vain ja voi olla, että joku on saman jo sanonutkin.

Antakaa ihmiset hieman armoa niille hurahtaneille mummoille ja yrittäkää löytää tapa olla niin, että itseäkään ei harmita. Tuo on hirveän luonnollista j ayksi evoluution kulmakivikin, että huolehditaan myös omien lasten lapsista. Se, että joillakin se menee ihan yli, on ikävää, mutta yleensä sitä voi puhumalla työstää, jos vastapuoli ei aivan mielenvikainen ole. Kokemusta on...

Vauvan ei tietenkään kuulu olla terapiaesine kenellekään, vaan kaiken tulee lähteä vauvan tarpeista. Jos vanhemmat huomaatte, että mummo lähinnä omia tarpeitaan vaalii, siihen pitää puuttua jämäkästi heti, mutta samalla voi ystävällisesti kertoa asian.

Se mitä haluan sanoa on, että yleensä kun sopivat rajat löytyvät, mummoista ja vaareista on lapsille paljon iloa ja aikuisetkin arvostavat lastenhoitoapua. Yritä ap päästä kiinni siihen onko teidän mummo vain liiaksi hupsahtanut vai oikeasti epästabiili tapaus. Ja miehesi tulisi ehdottomasti olla sinun puolellasi ja tukena tässä.

Olkoonkin vaikka kuinka evolutiivinen tosiasia, mutta lapsen ja äidin etu se ei ole, että painetaan väkisin ruttuun ja kääritään tiukkaan kapaloon ja lisäksi estetään äitiä hoivaamasta lastaan ja mitähän kaikkea vielä. Aikuinen kestää kyllä elää ilman toisten lapsia ja vaikkei kestäisikään niin se on sitten oma ongelmansa. Lapsen ei siitä tarvitse kärsiä, eikä lapsen tehtävä ole olla kenenkään terapeutti missään muodossa, tuntui toisesta sitten miten pahalta tahansa. Lapsella on siitäkin huolimatta oikeus turvalliseen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)

Miksi?

Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.

Eri

Niin, olisihan se kiva jos meilläkin mummo ymmärtäisi, että minun ja poikansa lapsi on todella hänen lapsenlapsi.

Eikä niin, että hän on poikansa äiti ja ykkösnainen ja sitäkautta myös lapseni äiti, vähintään yhtä tärkeä kuin lapsen synnyttäjä ellei tärkeämpikin koska miniähän ei ole edes sukua heille.

Aika ladattu vastaus mielestäni asialliseen huomautukseen.

Kyllä, ja kumpuaa täysin turhautumisesta. Olisi oikeasti ihana jos mummo voisi käydä lasten kanssa jossain harrastuksessa, mutta ei vaan pysty. Käytös muuttuu täysin asiattomaksi heti jos annetaan olla lapsen kanssa enemmän kahden.

Kesällä sai viettää paljon aikaa esikoisen kanssa (olin toki lähettyvillä mutta en kokoajan vahtimassa) ja koko homma kulminoitui siihen, että kun tein päätöksen eräästä lasta koskevassa asiassa niin mummo alkoi huutamaan, että hän kyllä hoitaa tämän lapsen ja että minä voisin pitää huolen omista asioistani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, luin muutaman ensimmäisen sivun vain ja voi olla, että joku on saman jo sanonutkin.

Antakaa ihmiset hieman armoa niille hurahtaneille mummoille ja yrittäkää löytää tapa olla niin, että itseäkään ei harmita. Tuo on hirveän luonnollista j ayksi evoluution kulmakivikin, että huolehditaan myös omien lasten lapsista. Se, että joillakin se menee ihan yli, on ikävää, mutta yleensä sitä voi puhumalla työstää, jos vastapuoli ei aivan mielenvikainen ole. Kokemusta on...

Vauvan ei tietenkään kuulu olla terapiaesine kenellekään, vaan kaiken tulee lähteä vauvan tarpeista. Jos vanhemmat huomaatte, että mummo lähinnä omia tarpeitaan vaalii, siihen pitää puuttua jämäkästi heti, mutta samalla voi ystävällisesti kertoa asian.

Se mitä haluan sanoa on, että yleensä kun sopivat rajat löytyvät, mummoista ja vaareista on lapsille paljon iloa ja aikuisetkin arvostavat lastenhoitoapua. Yritä ap päästä kiinni siihen onko teidän mummo vain liiaksi hupsahtanut vai oikeasti epästabiili tapaus. Ja miehesi tulisi ehdottomasti olla sinun puolellasi ja tukena tässä.

Olkoonkin vaikka kuinka evolutiivinen tosiasia, mutta lapsen ja äidin etu se ei ole, että painetaan väkisin ruttuun ja kääritään tiukkaan kapaloon ja lisäksi estetään äitiä hoivaamasta lastaan ja mitähän kaikkea vielä. Aikuinen kestää kyllä elää ilman toisten lapsia ja vaikkei kestäisikään niin se on sitten oma ongelmansa. Lapsen ei siitä tarvitse kärsiä, eikä lapsen tehtävä ole olla kenenkään terapeutti missään muodossa, tuntui toisesta sitten miten pahalta tahansa. Lapsella on siitäkin huolimatta oikeus turvalliseen elämään.

Ei olekaan, vaan tarkoitin vain sitä, että jos ne ovat vain hurahtanutta ylilyöntiä, asiat voi keskustelemalla saada kuntoon. Jos ne taas ovat symboleita siitä, ettei kunnioita rajoja ja lapsensa tai tämän puolison vanhemmuutta, on parempi pitää etäisyyttä.

Nykyään äidit elää aika syyllistävässä ilmapiirissä, tuntemattomatkin on heti kritisoimassa kasvatustapoja ja "Taavi-Birgittaa", kuten jollain on tapana alentavasti viitata nykylapsiin.

Oliko nykymummojen aikana siis toisin? Oliko äidit se yhteiskunnan kruunu ja yrittävät nyt palata tuohon rooliin? Vai ovatko mummot liittyneet yleiseen rintamaan äitien syyllistämisestä ja luulevat kasvattavansa paremmin? Mistä tuo käytös johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Nykyään äidit elää aika syyllistävässä ilmapiirissä, tuntemattomatkin on heti kritisoimassa kasvatustapoja ja "Taavi-Birgittaa", kuten jollain on tapana alentavasti viitata nykylapsiin.

Oliko nykymummojen aikana siis toisin? Oliko äidit se yhteiskunnan kruunu ja yrittävät nyt palata tuohon rooliin? Vai ovatko mummot liittyneet yleiseen rintamaan äitien syyllistämisestä ja luulevat kasvattavansa paremmin? Mistä tuo käytös johtuu?

Kyllä tämä äitien jatkuva mollaaminen, ohjeistaminen, kyttääminen ja lyttääminen on uusi ilmiö.

Väittäisin jopa että se on nyt liehahtanut huippuunsa viimeisten viiden vuoden aikana.

Itse yhdistän sen suurten ikäluokkien eläkkeelle jääntiin. Nyt heillä on aikaa kytätä ja päteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään äidit elää aika syyllistävässä ilmapiirissä, tuntemattomatkin on heti kritisoimassa kasvatustapoja ja "Taavi-Birgittaa", kuten jollain on tapana alentavasti viitata nykylapsiin.

Oliko nykymummojen aikana siis toisin? Oliko äidit se yhteiskunnan kruunu ja yrittävät nyt palata tuohon rooliin? Vai ovatko mummot liittyneet yleiseen rintamaan äitien syyllistämisestä ja luulevat kasvattavansa paremmin? Mistä tuo käytös johtuu?

Kyllä tämä äitien jatkuva mollaaminen, ohjeistaminen, kyttääminen ja lyttääminen on uusi ilmiö.

Väittäisin jopa että se on nyt liehahtanut huippuunsa viimeisten viiden vuoden aikana.

Itse yhdistän sen suurten ikäluokkien eläkkeelle jääntiin. Nyt heillä on aikaa kytätä ja päteä.

Ihmiset vois vähän miettiä millaista on olla äiti tässä syyllistävässä ilmapiirissä. Kaikkialla vittuillaan kurittomista lapsista, naapuri on heti tekemässä lasua jos väsyneenä edes huusit kotonasi lapsellesi. Sitten se maailman suurin apu, mummi, vaan jyrää kaikista päätöksistäsi yli kuin et äiti olisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään äidit elää aika syyllistävässä ilmapiirissä, tuntemattomatkin on heti kritisoimassa kasvatustapoja ja "Taavi-Birgittaa", kuten jollain on tapana alentavasti viitata nykylapsiin.

Oliko nykymummojen aikana siis toisin? Oliko äidit se yhteiskunnan kruunu ja yrittävät nyt palata tuohon rooliin? Vai ovatko mummot liittyneet yleiseen rintamaan äitien syyllistämisestä ja luulevat kasvattavansa paremmin? Mistä tuo käytös johtuu?

Kyllä tämä äitien jatkuva mollaaminen, ohjeistaminen, kyttääminen ja lyttääminen on uusi ilmiö.

Väittäisin jopa että se on nyt liehahtanut huippuunsa viimeisten viiden vuoden aikana.

Itse yhdistän sen suurten ikäluokkien eläkkeelle jääntiin. Nyt heillä on aikaa kytätä ja päteä.

Ihmiset vois vähän miettiä millaista on olla äiti tässä syyllistävässä ilmapiirissä. Kaikkialla vittuillaan kurittomista lapsista, naapuri on heti tekemässä lasua jos väsyneenä edes huusit kotonasi lapsellesi. Sitten se maailman suurin apu, mummi, vaan jyrää kaikista päätöksistäsi yli kuin et äiti olisikaan.

Niinpä.

Ansa67 kirjoitti:

En lähtisi mummoa tylysti sairaaksi tuomitsemaan, mutta selkeitä omimisen oireita hänellä on.

Ja onnittelut tuoreelle äidille - myös siitä että on näkökykyinen ja terveellä tavalla lähestyy asiaa.

Voisitte ehkä kokeilla varovasti puhua mummon kanssa, aloittaa vaikka kysymällä, miten hän muistaa oman tuoreen äitiytensä, vauva-ajan jne. Ja kannattaa sanoiksi pukea, miten vahva oma tunneside on omaan lapseen.

Ei ehkä suoraan kannata sohaista ampiaispesään ja sanoa että hänen käytöksensä tuntuu hankalalta. Mutta kiertäen voisi kertoa, miltä itsestä tuntuu, kun joku muu vie vauvaa poispäin, kun itsellä äitinä on tunne, että nyt vauva tarvitsee maitoa tms. Voi vaikka tekaista tarinan, miten joku kaveri oli käymässä ja toimi näin.

Silloin mummo ei koe tarvetta heti puolustella omaa käytöstään, vaan saattaa mennä itseensä ( toivottavasti).

Se että isoäiti on alkanut vedota omaan työssäjaksamiseensa on kyllä hankala juttu. Häneltä voisi kysyä suoraan kokeeko hän työssäuupumista ja kannattaisiko käydä työterveyslääkärillä. Ei teidän vauvanne voi olla hänen jaksamisensa moottori. Siinä on vähän syyllistävä kaiku, että moiseen vedotaan...

Isoäiti voi olla suuri ilo ja apu myöhemminkin elämässä. Hänen käytöksensä viittaa siihen, että käsittelemättömiä asioita on. Etenkin vanhemman ikäluokan naisilla saattaa olla ollut kovat selviytymisen paineet, eikä asioiden käsittelylle ole ollut tilaa.

Joskus jopa niin, ettei ikäänkuin ollut lupaa tiedostaa/ huomioida/ käsitellä omia tunteita. Niin on sitten saattanut syntyä patoutumia ja lukkoja sisimpään, jotka vääristävät asioita nykypäivänä.

Voimia, kärsivällisyyttä ja rohkeutta. Toivottavasti välinne eivät rikkoudu ja isoäiti uskaltaa nähdä asioita muiden näkökulmasta oman tunnetilansa keskellä. Toivottavasti hän pystyy kunnioittamaan lempeästi asetettuja rajoja.

Tuommoinen tarinoilla opettaminen on manipulointia ja vastapuolen älykkyyden aliarvioimista. Ymmärrän kyllä, että tarkoitat hyvää, mutta on toisen osapuolen kunnioittamista puhua suoraan, eikö kierrellen ja kaarrellen. Ymmärrän sinua senkin puolesta, että tuollainen on varsin yleistä suomalaisten naisten kulttuurissa: pelätään riitaa, joten hoidetaan tilanteet "ohjaillen" toista osapuolta. Ja usko tai älä, juuri sellainen tapa kontrolloida muita on näidenkin tarinoiden ytimessä. Pitää tiedostaa, ettei itse voi kontrolloida toisen käytöstä. Jos haluaa sen muuttuvan, niin sinua rehellinen ja terve keino on suoraan puhuminen, mieluiten kun tilanne on päällä.

Suoraan voi puhua myös ystävällisesti. Esim. Anoppi vie vauvan pois. "Hei, tulkaa tänne niin ollaan porukalla. Minusta tuntuu pahalta kun en näe lastani."

Tuolla tavalla puhuminen ei ole millään tavalla loukkaavaa, eikä sitä pitäisi yrittää hoitaa mitenkään kiertoteiden. Se on epäkunnioittavaa myös anoppia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Sitä on niitä hössöjä, joiden voi antaa olla tekemisissä lasten kanssa kun vähän opastaa ja rajoittaa, ja sitten niitä hössöjä, joiden vuorovaikutus on lapsen kehitykselle haitallista usein tavatessa. En usko, että vaikka vauva yhdestä huonosta vuorovaikutustilanteesta traumatisoituu, mutta mitä enemmän lapsi kasvaa niin sen enemmän hän luo itsestään ja vanhemmistaan käsitystä muiden kautta.

Esimerkiksi mun pikkusisko on sellainen harmiton hössö. On saattanut joskus mun kuullen heittää "ei kerrota äidille" ilkikurisen hymyn ja kanssa, mutta olen kyllä 99% varma ettei tuollaista sano lapselle kun häntä hoitaa. Joskus saattanut rynnätä mun ohitse lasta lohduttamaan, mutta siperia on opettanut lapsen huutaessa äiti itkien. Uskon että tuollaisissa tilanteissa on yhdistynyt nuoruus, vauvakuume ja ehkä tietynlainen nuoruuteen liittyvä rajattomuus sisarusta kohtaan.

Se mikä puolestaan on sitä vakavemman luokan "hössöyttä" (lainausmerkeissä, koska sanana rajattomuus olisi parempi) on kun joku tietoisesti asettuu vanhemman ja lapsen väliin, ja tarkoituksellisesti vaikeuttaa vanhemman suhdetta lapseensa. Sellaisesta on leikki kaukana. Tämä voi näkyä niin, että vanhempaa mitätöidään vanhempana ja hänelle luodaan tunne, ettei ole hyvä vanhempi lapselleen, tai sitten niin, että lasta manipuloidaan vanhempaa vastaan. Ja tällaistahan voi tapahtua myös parisuhteessa äidin ja isän kesken.

Varmasti joku miettii, että kuka hullu noin toimisi. No kyllä niitä on. Ovat sellaisia, jotka ovat niin pahasti jääneet ilman rakkautta ja rajoja lapsena, etteivät tiedä mihin itse loppuvat ja mistä toinen alkaa. Isovanhempi näkee lapsenlapsesta tilaisuuden kokea tärkeyttä, ihailua itseään kohtaan, rakkautta&,läheisyyttä vanhemman roolista käsin jne. Mun ex-anoppi oli tällainen toisen miniänsä ja poikansa perhettä kohtaan. Sen kiukun mikä sihisi pystyi hengitysilmassa aistimaan, kun lapsi halusi äitinsä syliin. Kasvot olivat kireinä ärtymyksestä kälyn läheisyydessä, vaikka ei sanaakaan sanonut, niin viesti oli selvä: miksi sinä tänne tulit, olisi tullut vain lapsi isänsä kanssa. Oli kaikkea näitä mitä tässäkin ketjussa ollut, mm. keinutteli vauvaa sylissä hokien "äidin rakas" itseään tarkoittaen (silloin muuten kysyin exältä, että eikö hänestä äitinsä käyttäydy hullusti), yritti kaikin tavoin saada lapsen irti äidistä, riemuitsi ihan silminnähden kun lapsi tuli minun syliini ja sanoi jotenkin näin: Eikö olekin Emma-täti ihanin, paras ja lämpimin syli täällä. En muista tarkalleen kun tästä on jo kauan, mutta sen muistan että teki selvän viittauksen että minulla syli olisi "ihanampi" kuin äitinsä. Niin ja erittäin koomisena on jäänyt mieleen kerta, kun yritti saada minut ja exän sanomaan, että lapsi näyttää enemmän mummoltaan kuin äidiltään.

En kyllä tiedä miten tuolla porukalla menee nykyään, mutta nyt äitinä itse olen iloinen että erottiin exän kanssa.

Minä olen tuollainen harmiton hössö kuten sisaresi. Vasta tämä ketju on saanut minut tajuamaan, että joku äiti voi kokea käytökseni rajattomaksi. Menen siis esim. helposti ensimmäisenä lohduttamaan lasta, mutta olen oikeasti ajatellut että menen joutessani, ettei sen äidin aina tarvitse.

Voi olla, että olen joskus jopa selän takana jonkun äidin arvovaltaa murentanut. Mutta itselläni ei ole lapsia, olen vain lasten täti, ja koen että olen pikemminkin kuin kaveri, tai juuri sen verran vanhempi lapsi että se voi niitä muita lapsia vahtia. Siis niiden lasten mielikuvissa, en oletakaan että ne pitävät minua ihan täysivaltaisena ja äitiinsä verrattavana aikuisena vaan se "ei kerrota äidille" on pikemminkin lasten leikkiä.

Enkä siis tietenkään antaisi lasten syödä mitään mikä on niille pahaksi, mutta jos lapsi ei ole vaikka tahtounut pitää pipoa päässään en ole tehnyt siitä tappelua; olen huomannut että moni aikuinen ei muista miten kamalan kuuma leikkiessä tulee, vallankin jos on itse viluista sorttia ja lapsensa hikipää. Mutta nyt tajuan että luultavasti ei olisi pitänyt sanoa "panet sitten pipon takaisin kun mennään takaisin ettei äitisi näe." Sori siitä.

Vierailija kirjoitti:

Anna mummon itkeä.

Meillä oli samantyyppistä käytöstä (mm. tuota vauvan kanssa pakenemista), joka kulminoitui erään pääsiäispäivän iltana. Olimme koko perheellä yökylässä anopilla, joka itsessään on jo aika paljon kun minulle olisi riittänyt jatkuvan yökyläilyn sijaan päiväseltään vierailu, mutta anoppi halusi nukuttaa vauvan ja taaperon ja huolehtia vuorokauden ympäri heistä. No, ilmoitimme olevamme lähdössä kotiin kahden yön jälkeen vauvan ja 1-vuotiaan esikoisen kanssa. Mummo meni hiljaiseksi ja totiseksi, hetken päästä hän lausui painokkaasti että menkää vain, mutta lapset jäävät tänne mummolaan, niitä te ette vie. Olin niin pöyristynyt että henki salpaantui, hetkessä kaikki palaset järjestyivät paikalleen, mitä se kaikki omistushaluinen ja outo käytös oli ollut. "Ei tarvita äitiä", itsen kutsuminen äidiksi ja muut jutut. Menetin malttini ja puolittain huusin että lapset ovat meidän, sinä et päätä heidän asioistaan. Mummo ryntäsi itkemään suureen ääneen toiseen huoneeseen ja mieheni lepytteli häntä ja syyllisti minua miten itketän anoppia ja olen ilkeä. Lähdimme kotiin mummon jäädessä ulisemaan tuskiaan kuin paniikkikohtauksessa. Appi oli kotona joten mitään heitteillejättöä ei sentään tapahtunut.

Tilanne päättyi siihen että minä ruikutin anteeksipyyntöä mummolta, joka piti mykkäkoulua. :D Kuitenkin, suhtautuminen lapsiin muuttui terveemmäksi kertaheitolla pienten itkujen jälkeen. Että anna mummon itkaista, mitä sitä pelkäämään.

Toiset ehkä tosiaan tarvitsevat tuollaisen "herätyksen" siitä omasta käytöksestä, ennen kuin tajuavat sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)

Miksi?

Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.

Niin lapsi on mummon lapsenlapsi mutta se ei tee hänestä mummon lasta eikä mummolla täten ole mitään oikeuksia lapseen saatika hänen kanssaan harrastamiseen.

Mummo ei ole osa perhettä. Osa sukua kyllä mutta perhe on ne vanhemmat ja ne lapset.

Ansa67 kirjoitti:

En lähtisi mummoa tylysti sairaaksi tuomitsemaan, mutta selkeitä omimisen oireita hänellä on.

Ja onnittelut tuoreelle äidille - myös siitä että on näkökykyinen ja terveellä tavalla lähestyy asiaa.

Voisitte ehkä kokeilla varovasti puhua mummon kanssa, aloittaa vaikka kysymällä, miten hän muistaa oman tuoreen äitiytensä, vauva-ajan jne. Ja kannattaa sanoiksi pukea, miten vahva oma tunneside on omaan lapseen.

Ei ehkä suoraan kannata sohaista ampiaispesään ja sanoa että hänen käytöksensä tuntuu hankalalta. Mutta kiertäen voisi kertoa, miltä itsestä tuntuu, kun joku muu vie vauvaa poispäin, kun itsellä äitinä on tunne, että nyt vauva tarvitsee maitoa tms. Voi vaikka tekaista tarinan, miten joku kaveri oli käymässä ja toimi näin.

Silloin mummo ei koe tarvetta heti puolustella omaa käytöstään, vaan saattaa mennä itseensä ( toivottavasti).

Se että isoäiti on alkanut vedota omaan työssäjaksamiseensa on kyllä hankala juttu. Häneltä voisi kysyä suoraan kokeeko hän työssäuupumista ja kannattaisiko käydä työterveyslääkärillä. Ei teidän vauvanne voi olla hänen jaksamisensa moottori. Siinä on vähän syyllistävä kaiku, että moiseen vedotaan...

Isoäiti voi olla suuri ilo ja apu myöhemminkin elämässä. Hänen käytöksensä viittaa siihen, että käsittelemättömiä asioita on. Etenkin vanhemman ikäluokan naisilla saattaa olla ollut kovat selviytymisen paineet, eikä asioiden käsittelylle ole ollut tilaa.

Joskus jopa niin, ettei ikäänkuin ollut lupaa tiedostaa/ huomioida/ käsitellä omia tunteita. Niin on sitten saattanut syntyä patoutumia ja lukkoja sisimpään, jotka vääristävät asioita nykypäivänä.

Voimia, kärsivällisyyttä ja rohkeutta. Toivottavasti välinne eivät rikkoudu ja isoäiti uskaltaa nähdä asioita muiden näkökulmasta oman tunnetilansa keskellä. Toivottavasti hän pystyy kunnioittamaan lempeästi asetettuja rajoja.

Isoäiti on elänyt isoäidin ikään selvittelemättä lukkojaan ja patoutumiaan ja nyt sitten muiden pitäisi sen päätä silitellä samalla kun elävät pikkulapsiarkea?

Eiköhän se isoäidin nupin sisältö ole sen oma ongelma, kuten meillä kaikilla. Ei voida vaatia että toinen ei-ammattilainen alkaa toista terapoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.

Äitini otti asian esille kun ilmeni että veljen vaimo oli pitänyt pahana. Rakentavasti, kauniisti oli puhunut. Toinen osapuoli sattui olemaa "vastaanotto kiinni", valitti vanhoja asioita mitä ei oltu edes puhuttu ennemmin ja arvosteli oikein vaahto suussa. Selitystä sokerin ylivarovaisuuten ei tullut vaan eipä se ollut meille yllätys. Ennemmin kyse mielestäni on periaatteesta "et anna kun MINÄ kiellän".

Pyysikö äitisi anteeksi?

Siihen pisteeseen ei päässyt kun miniänsä laittoi lunta tupaan oikein kunnolla. Pahoitti äitimme mielen tarkoituksellisesti. Anteeksi olisi pyytänyt jos miniä olisi sanonut edes jonkun syyn 100% kiellolle. Täälläkin yhdessä kuorossa nostetaan lapsen äidin joka sana jalustalle, mitä olisi maksanut kertoa se syy ja laittaa riita poikki. Aina se maailman viisain kaiken päättävä yliolento äiti ei ole se paras sanoja. Vähän väliä tapahtuu lasten kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä myös Suomessa. Mutta täällä äiti on periaatteesta aina oikeassa?

Eli siis äitisi rikkoo tarkoituksellisesti sääntöä, joka koskee toisen ihmisen lasta, ja sitten kun miniä yllättäen pahoittaa mielensä, niin hän "myy" anteeksipyyntöään miniän antamaa selitystä vastaan. Ja kun sitä selitystä ei tullut, sinä vaahtoat täällä lasten kaltoinkohtelusta. Äidin ei tarvitse antaa perheen ulkopuolisille ihmisille. Ihan itse se äitisi on tämän valinnan tehnyt, kärsikööt nyt tekojensa seuraukset. Ei kannata vinkua kun p*ska on jo housussa.

Voe ristus mitä settiä taas.

Voe ristus, kannattaako välit katkoa yhden jäätelölusikallisen vuoksi? Kerrotaanko lapselle aikuisena, että ei me aikuiset ihmiset voitu sopia tätä asiaa jäätelölusikallisesta niin sulla ei nyt ole isovanhempia?? Nyt vähän suhteellisuudentajua tarvittais tähän ketjuun...

Tuon mummon ja tuon tädin ns menettäminen on vain positiivinen juttu.

Ihan sairaaksi mennyt koko keskustelu. Kai mieskin heivataan helvettiin, jos se erehtyy vastoin lupaa antamaan kerran sokeria lapselle vai koskeeko tämä vain psykomummoja.

Siis ihan oikeastikko et nää mitään eroa siinä, että vieras/perheen ulkopuolinen tekee päätöksiä toisen lapsesta vs. lapsen vanhempi tekee päätöksiä koskien lasta?

Näen kyllä, mutta tietääkseni lusikallinen jäätelöä ei aiheuta minkäänlaista oikeaa vaaratilannetta lapselle, joten YHDEN kerran varmaan voisi kuka tahansa katsoa läpi sormien. Eri asia jos mummo ei ota opiksi.

Huoh. Toiset meistä haluavat kasvattaa lapsistamme tasapainoisia ihmisiä, joille ruoka on ruokaa. Nautinnollista, hyvää, terveellistä, mutta ei mikään palkinto tai herkut mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Meidän koko perhe myös syö vain ruoka-aikoina kuten sivistyneet ihmiset.

Meillä kyllä lapset saavat pieniä määriä sokeria, jos sitä sattuu jälkiruoassa olemaan. Hyvin pieniä määriä. Mutta koskaan, missään olosuhteissa meillä ei ole mitään tuollaista "mamma antaa nannaa" juttuja. Pelkästään se, että jostain ruoasta käytetään ilmaisuja kuten "nanna" tai "lällä", kertoo että asenne syömiseen on aivan väärä.

Ihmisen suu ei isommin edes kaipaa keinotekoista makeaa jos siihen ei sitä totuteta. Jokainen, joka antaa lapselle sokeria tekee sille hirveän karhunpalveluksen.

En ymmärrä näitä mummoja ja pappoja joita sen ah niin rakkaan lapsenlapsen terveys ei kiinnosta pätkääkään. Syötetään sokeria vanhempien selän takana että oikein saadaan verensokerit heittelehtimään ja kiukku päälle ja lusikkaa käytetään omassa saastaisessa suussa.

Niin joo, ja meillä tässä ei kyse ole "äidin säännöistä" vaan meillä isä on se joka erityisesti ei hyväksy makeisten syömistä. Hänen mielestään makeanhimo on merkki siitä ettei ole syöty oikeaa ruokaa tarpeeksi, niin kuin tietysti onkin. Ja pappa (minun isäni) on se pahin makean tuputtaja. Se on yrittänyt syöttää meidän koirallekin suklaata.

Lapsen suhde ruokaan lohduttajana voi syntyä, vaikkei häntä olisi koskaan hellitty makealla. Onhan ruoka ja syöminen joka tapauksessa asia, joka on esillä juhlinnassa. Se on erilaista, parempaa tai sitä on enemmän erityistilaisuuksissa. Kukaan ei pysty välttymään siltä, että ruoka on joskus myös palkinto. Ikävää, jos näin ei voisi olla. Ehdottomuus ja jyrkkä puhetapa/asenne  (verensokerin heittelyt, saastainen suu) ovat myös asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota omassa ajattelussa.

Meillä ei ole mitään juhlaruokaa erikseen. Jos äidin tekee mieli burgundinpataa, meillä on burgundinpataa, oli mikä päivä hyvänsä. Tai peuran sisäfilettä tai mitä nyt mieli tekeekään. Joka päivä on jälkiruokaa.

Meillä syödään oikeasti ihan joka päivä niin hyvin että eipä se juhlaruoka näytä noita lapsia niin kovin kiinnostavan. Maistuu yleensä aika pahviselta verrattuna siihen mitä meillä syödään.

Tärkeintä on kuitenkin se että ruoalla ei oikeasti ole mitään erityistä tunnelatausta kun sitä hyvää ruokaa saa koska vaan niin paljon kuin haluaa. Ja sitten joku mummeli haluaisi pilata koko jutun nimenomaan luomalla johonkin jäätelöön jonkun spesiaalin tunnelatauksen!

Käytin muuten tahallani tuota ilmaisua "saastainen". Jos ihmisellä on aktiivinen herpes ja silti tunkee lusikan ensin omaan suuhunsa, sitten lapsen, on mielestäni aivan kohtuullista luonnehtia kyseistä suuta saastaiseksi, tai vähintään tuon ihmisen sielunmaisemaa.

Pelottavaa, koska pystyn kuvittelemaan vastaavan tilanteen omalle kohdalleni sitten jos saan lapsia nykyisen miehen kanssa. Anoppi on valmiiksi varsin voimakastahtoinen, soittelee miehelle melkein joka päivä, ja kaiken lisäksi olen itse sellainen myötäilevä tyyppi ja varon asettumasta anopin kanssa ristiin. Mies tekee niinkuin äitinsä sanoo, ja varoo myös tossumaisesti konlfiktia viimeiseen asti. Mielenkiintoinen ketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko kellään teillä, joilla mummu on rajaton, tämä ollut rajaton omille lapsilleen, äitinä? Tuli vaan mieleen, että onko tällä yhteyttä.

Mä en olisi saanut seurustella, aikuistua, muuttaa pois kotoa jne. Nuorena kotona asuessa mun huone, kaapit ja laatikot pengottiin säännöllisesti siivouksen verukkeella, myös postit luettiin. Hälytyskellot soivat, kun en olisi saanut käyttää ehkäisyä. Mummukuume.

Kaikenlaista sattui, liian kauan, tuloksena myöhemmin lähestymiskielto rajattomalle mummulle. Yritin ymmärtää liian pitkään. Olin itse aikanaan varsin sairaalloinen lapsi ja kuvittelin käytöksen kumpuavan menettämisen pelosta. Silti edelleen joka kerta nousee karvat pystyyn, kun joku äiti julistaa haluavansa lastensa pysyvän aina pieninä. Äärimmäisyys siinäkin on kaukana terveestä äidinrakkaudesta.

Kyllä. Täysin rajaton. Täysin tukahduttava. Täysin takertuva. Jouduin muuttamaan kotoa niin, etten ilmoittanut osoitetta lainkaan.

Ja lähestymiskielto on tuttu täälläkin.

En ole ollut läsnä mieheni lapsuudessa, mutta kyllähän tuo narsistipska on ollut sitä aina. Oma etu ollut aina  ensimmäisenä mielessä, lasten tarpeet ohitettu olkaa kohauttamatta. Anoppi on kyllä oikein kovasti auttavainen ihminen, mutta tekee palvelukset vastapalvelus ja toisen kiitollisuuden velka mielessä. On esim. tosi "pyyteettömästi" perheettömiä, iäkkäämpiä sukulaisia käynyt avustamassa. Ja kas kummaa, anoppia on sitten muistetut perinnöllä. Jäi ajatuksistaan kiinni, kun harmitteli yhden vanhemman, varakkaan sukulaisen joutuneen holhouksen alaiseksi, ja testamentti olikin anopin serkulle, vaikka "minä kaiken olen hoitanut". Ja oli _todella_ katkera tästä.

Sen verran tiedän historiasta, että eivät ole yhdenkään lapsen puolisot kelvanneet. Kaikissa on ollut joku vika. 

Ja ihan kaikki, mitä hänen lapsensa tekevät, niin haukutaan ja moititaan. Miehen työpaikka ei ole hyvä, kun pystyisi parempaankin. Sama koskee mieheni puolisoa. Autokin pitäisi vaihtaaa parempaan, ja talo on sisustettu väärin, kun anopin ruskeat kauhistukset on raivattu täältä pois, ja laitettu oman maun mukaan asioita tilalle. Mies siis asui vuosia tässä, ja sisustusinnottomana on kelpuuttanut anopin ruskeat ratkaisut. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole omakohtaista kokemusta. Meillä on hyvät isovanhemmat - osaavat sanoa ei ja osaavat ottaa vastaan myös ei:n.

Mutta omalla siskollani on tuollainen anoppi ja sieltä kyllä voin kertoa varoittavan esimerkin. He vetivät aina tiukasti rajoja sinne suuntaan, mutta selittivät asian niin että mummo nyt vaan on höpsähtänyt mummouteen. Kun lapsi kasvoi, niin antoivat hoitaa, kunnes kävi ilmi että mummo puhui vanhemmista ilkeästi ja mustamaalasi heitä lapselle. Tämän kertoi lapsi itse sekä lisäksi yksi ulkopuolinen henkilö, joka oli ollut paikalla kun mummo oli lasta kerran hoitanut. Välit menivät poikki sitten.

En nyt siis ihan tunnistamisen vuoksi kaikkea kerro täysin autenttisesti, mutta mummo oli puhunut kaikkea, että vanhemmilla ei ole varaa elättää lasta (ei ole totta) ja siksi mummo hoitaa häntä, että hän on tavallaan yksi vanhempi, sanonut mm. että mummoa voi sanoa mummolassa äidiksi. Oli udellut lapselta meistä äidin puolen sukulaisista ja äidistään kaikkea, oli sanonut etteivät vanhemmat ymmärrä kuinka ihana lapsi heille on suotu, että mummo kyllä ymmärtää jne. Oli pyytänyt salaisuuksiakin pitämään mummon henkilökohtaisista asioista.

Kyllä mä luottaisin omiin vaistoihin, kun kyse on omasta lapsesta. Ylipäätään nyrkkisääntönä voi pitää, että jos joku ihminen (oli sukulainen tai ystävä) on fanaattisen tasoisesti kiinnostunut lapsestasi, niin älä jätä häntä ja lasta kahden. Enkä puhu nyt vain hyväksikäytön mahdollisuudesta, vaan ihan siitä että osa ihmisistä etsii itselleen lapsista jotain sellaista (hellyys, ihailu,tärkeyden tunne) mitä he eivät itse saa ja mitä erityisesti lapselta on helppo itselle manipuloida lapsen oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Aika varma tapa saada lapsi inhoamaan itseään. Ainakin jos ajattelen itseäni lapsena, niin minuun fyysisesti sattui, jos joku haukkui vanhempiani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkä ketju, luin muutaman ensimmäisen sivun vain ja voi olla, että joku on saman jo sanonutkin.

Antakaa ihmiset hieman armoa niille hurahtaneille mummoille ja yrittäkää löytää tapa olla niin, että itseäkään ei harmita. Tuo on hirveän luonnollista j ayksi evoluution kulmakivikin, että huolehditaan myös omien lasten lapsista. Se, että joillakin se menee ihan yli, on ikävää, mutta yleensä sitä voi puhumalla työstää, jos vastapuoli ei aivan mielenvikainen ole. Kokemusta on...

Vauvan ei tietenkään kuulu olla terapiaesine kenellekään, vaan kaiken tulee lähteä vauvan tarpeista. Jos vanhemmat huomaatte, että mummo lähinnä omia tarpeitaan vaalii, siihen pitää puuttua jämäkästi heti, mutta samalla voi ystävällisesti kertoa asian.

Se mitä haluan sanoa on, että yleensä kun sopivat rajat löytyvät, mummoista ja vaareista on lapsille paljon iloa ja aikuisetkin arvostavat lastenhoitoapua. Yritä ap päästä kiinni siihen onko teidän mummo vain liiaksi hupsahtanut vai oikeasti epästabiili tapaus. Ja miehesi tulisi ehdottomasti olla sinun puolellasi ja tukena tässä.

Olkoonkin vaikka kuinka evolutiivinen tosiasia, mutta lapsen ja äidin etu se ei ole, että painetaan väkisin ruttuun ja kääritään tiukkaan kapaloon ja lisäksi estetään äitiä hoivaamasta lastaan ja mitähän kaikkea vielä. Aikuinen kestää kyllä elää ilman toisten lapsia ja vaikkei kestäisikään niin se on sitten oma ongelmansa. Lapsen ei siitä tarvitse kärsiä, eikä lapsen tehtävä ole olla kenenkään terapeutti missään muodossa, tuntui toisesta sitten miten pahalta tahansa. Lapsella on siitäkin huolimatta oikeus turvalliseen elämään.

Ei olekaan, vaan tarkoitin vain sitä, että jos ne ovat vain hurahtanutta ylilyöntiä, asiat voi keskustelemalla saada kuntoon. Jos ne taas ovat symboleita siitä, ettei kunnioita rajoja ja lapsensa tai tämän puolison vanhemmuutta, on parempi pitää etäisyyttä.

Samaa mieltä, en ymmärrä mitä alapeukuttamista tässä on. Ettekö te pysty puhumaan vanhempien / appivanhempien kanssa aikuismaisesti? Moni ei vaan innostuksissaan tajua, että nuorempi vanhempi voi kokea sen intoilun negatiivisena. Ihan eri juttu kuin se, että perustetaan oma hyvinvointi vauvan tai lapsenlapsen vastuulle, kuvitellaan olevan parempi vanhempi kuin oma lapsi tai tämän kumppani ja haetaan lapsilta ihailua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kaikella rakkaudella - naurat näille jutuillesi vuoden-kahden päästä. Pikkusen huumoria ja empatiaa kehiin, ei ole niin haudan vakavaa vaikka jotkut asiat höpsöiltä kuulostaakin. Anna lapsen saada rakkautta muiltakin kuin sinulta<3

Rakkautta? Ap:n kertoman perusteella minusta vaikuttaa siltä, että mummilla ei taida kaikki olla ihan kohdillaan. En ole eläissäni törmännyt tuollaiseen käytökseen omassa tai miehen suvussa, ja taatusti on molemmissa suvuissa isovanhemmat olleet aina ihan pähkinöinä lapsenlapsiinsa, mutta ei se ole koskaan ilmennyt tuollaisena käytöksenä. Ihan outoa tuollainen syliin kärttäminen ja itkeminen, ei vaikuta terveeltä ollenkaan. Eikö siis kukaan muu paikalla ollut ole ihmetellyt noita itkemisiä ja lattialla heijaamisia? Käyttäytyykö miehen puolen suvusta muut vauvoja kohtaan noin?

Ainakin meillä suku oli jo niin tottunut siihen että hullumummo on omalaatuinen, että hänellä oli omat käytöskoodit. Kaikki piti ihan vaan harmittomana höpsönä.

Mitä nyt sitten kaappasi lapsen jne. Ihan vaan höpsöyttään.

Hain tuolla kysymyksellä sitä, onko mummon käytös tavallaan normaalia suvussa kulkevaa tapakäyttäytymistä (kaikki mutkin suvun mummot on yhtä maanisia vauvojen suhteen), vai onko kyse vain tämän yhden henkilön käytöksestä? Koska mielestäni on hieman vähemmän huolestuttavaa, jos kyse on yleisestä käyttäytymiskoodista suvussa. Ei se tietenkään tee sitä tilannetta vähemmän ahdistavaksi, mutta tavallaan ymmärrettävämmäksi. Eikä tarvitse pelätä että kyse on epätasapainoisesta ihmisestä. Jos taas kyseessä on henkilö, joka muutoinkin on hieman epävakaan oloinen käytökseltään, ja jota toiset pitävät "höpsönä", ja sen vuoksi katsovat outoa käytöstä läpi sormien, niin silloin olisin kyllä enemmän varuillani ja asettaisin ne rajat, ystävällisesti mutta päättäväisesti. Itku ja mökötyskohtauksista piittaamatta. Jos ystävällisesti mutta päättäväisesti sanoo, niin silloin itkemiset yms. mielen osoitukset voi antaa mennä toisesta korvasta ulos (ei voi oikeasti loukkaantua, jos ei ilkeästi sanota). Ja jos kyse on normaalista henkilöstä, joka vauvan myötä olisi ryhtynyt käyttäytymään tuolla tavoin kuin ap kuvaa, niin silloin olisin todella huolissani mummon mielenterveydestä. Muutos tuollaiseksi ei ole tervettä, ja mummo tarvitsee apua.

Hei meillä on juuri näin, mummo on lapsirakkaan ihmisen maineessa. Saa osakseen vinoja, myötämielisiä hymyjä kun sulkeutuu seurasta meidän vauvan kanssa. Appiukko sanoikin kerran "se on tuollainen kaikkien emo tuo meidän "Merja" (nimi keksitty)". Eli muut heidän suvussaan tuntuvat ajattelevan että olen kiva ja reilu tyyppi kun annan mummon toteuttaa hoivahalujaan. Miehen setäkin sanoo aina meillä käydessään että noh koskas menette "Mervi-mummoa" tapaamaan, se taitaa jo teitä odotella. Eli ehkä puhuvat keskenään siitä että mummo näkee mielestään liian harvoin vauvaamme. 

Minua ärsytti kovasti tuo appiukon lausahdus kuinka on "kaikkien emo". Minä olen ja haluan olla meidän vauvan "emo", mummon seurassa minut ohjataan ruokapöytään ja jos osoitan aikeita nousta pöydästä, kiirehditään tarjoamaan lisää. Jopa niin että jos olen juonut kahvini, ottanut pullan, niin minun luo syoksytään vohvelipaketin tms. kanssa. Meni hävettävän pitkään tajuta että se oli osittain vain keino pitää minut poissa, koska kellekään toiselle ei tuputettu tuolla tavalla.

Epästabiili tunne kyllä vähän tulee koska mummon ahdistus ja suru tuntee olevan aivan aitoa, kun vaikkapa tehdään lähtöä heiltä. Pitelee poskiaan, kääntyilee poispäin, saattaa aina autolle asti ja laittaa itse turvaistuimen vyöt kiinni ja hyvästelee vauvaa siinä monta minuuttia. 

Olen lukenut sitä aiempaa appivanhemmat&vauva ketjua ja nyt tätä ketjua, ja aina jaksaa hämmästyttää kuinka samanlaisia juttuja on muillekin äideille tapahtunut. Herää ihan todella kysymys, että mitä meidän suomalaisten kasvatuksessa on mennyt pieleen, kun tuollainen rajattomuus toisia kohtaan on mahdollista ja jopa joissain suvuissa normaali? Eikö näiden anoppien, appien, tätien ja setien erillisyyttä ja omia henkilökohtaisia rajoja ole tunnistettu lapsena, kun eivät pysty toistenkaan rajoja tunnistamaan nyt aikuisena?

Mutta asiaan.. Minulle on tehty ihan tuota samaa. Siis tismalleen samalla tavalla, tuputettu ruokaa, tehty tikusta asiaa jne., jotta joku saa olla minun lapsen kanssa ilman minua. Ja tuon kun kirjoittaa ylös, niin todella tajuaa kuinka häiriintynyttä käytöstä se on. Miten voi olla millään muotoa normaalia manipuloida äitiä pysymään erossa lapsestaan? Miten voi olla normaalia keinolla millä hyvänsä hankkia jonkun toisen ihmisen lapsen kanssa aikaa ilman vanhempien läsnäoloa?

Minä todella itse tajusin nimenomaan tuon, että ei voi olla hyväksyttävää, että minua manipuloidaan ja minun lasten pääsy äitinsä luo yritetään estää - ihan sama ovatko ne keinot lempeitä vai kovempia. Ei sellaisen pitäisi tulla tunne-elämältään normaalisti kehittyneelle ihmiselle edes päähän! Itse sain todella paljon voimaa pistää pelin poikki sitä toista ketjua lukiessani. Tee sinäkin niin kuin vaisto sanoo, äläkä enää anna toisten estää sinua olemasta äiti, ainoa emo, lapsellesi!

Minua myös on jatkuvasti yritetty manipuloida antamaan lapseni hoitoon, ja olen tämän tajunnut vasta kun olen enemmän avannut silmiäni sille kuinka minä en olekaan se "pahis" ja väärässä. Siis esimerkiksi anoppini aina kertoo minulle tarinoita kuinka hän itse antoi mummojen ja (lapsettomien) tätien hoitaa lapsiaan, jotta hekin saisivat nauttia lapsistaan - anoppini on siis synnytyslaitoikselta lähtien pyytänyt hoitoon nyt 10kk vauvaamme. Samoin kälyni ja pari muuta sukulaista aina kertovat, kuinka lapseni on anopille niin tärkeä ja kuinka se on suuri päivä kun hän saa hoitaa vauvaa.

Anteeksi, mutta et sinäkään ihan tasapainoiselta vaikuta. Lievästi sanottuna vainoharhaista tekstiä.