Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.
Nimenomaan näin. Aina on mies äidissä kiinni, anoppi pahana ja vaikea, tulee liian usein kylään ja ja ja
Ei haittaa, vaikka oma äiti asuisi nurkissa, on aina tietäväinen, eikä siinä ole ongelmaa, ettei kolmikymppinen nainen osaa tehdä omia päätöksiä ilman äidin neuvoja jne.
On näitä nähty. Ennen kuin joku ehtii huutelemaan anoppia, niin en ole. Raavituttaa lähinnä katsoa ja kuunnella kuinka sokeita jotkut naiset ovat omalle toiminalleen ja katkeamattomalle napanuoralleen.
Et sitten osaa lukea. Minä ja moni muu on kirjoittanut nimenomaan omasta äidistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En antaisi lasta mummolle.
Millaisin sanoin/elein estäisit mummon ottamasta vauvan? Siis hän lähestyy puolijuoksua kädet ojossa ja puhelee jo "voi rakas, rakas kulta" ja puristaa vauvan rintaansa vasten aivan autuaana. Yleensä menee vielä polvilleen lattialle ja heijaa vauvaa sylissään.....
ap
A) ei ole mikään pakko tavata ollenkaan. Älä mene, älä ota kylään.
B) väistä.
C) käännä selkä.
D) sano että lopettaa asiattoman käytöksensä.
Jotain tästä tilanteesta kertoo että em. käytös aiheuttaisi sen että mummo ensinnäkin sekoaisi ja itkisi ja välit menisivät poikki. Tuntuu aivan hullulta että pitää mennä siihen pisteeseen että voi asettaa rajoja. Mutta en jaksa tätäkään enää. Sitä en tiedä miten mies ottaa välien menemisen, kun ei kerta kaikkiaan näe mikä minua hiertää tässä jutussa.
ap
Ei noissa ns väleissä ole mitään vaalimista. Jos mies ei tajua, eikä kuuntele, menkää perheneuvolaan.
No näin se täytyy alkaa miettimään. Olen vain hemmetin nössö ja sitä on mummo kyllä hyödyntänyt ansiokkaasti :( Tai no sillä tavalla nössö että varon pahoittamasta toisten mieltä. Tässäkään kun mummo ei ole tehnyt mitään oikeasti VÄÄRÄÄ jonkun ulkopuolisen näkökulmasta? Vaikka minusta käyttäytyy itsekkäästi ja vauvan todelliset tarpeet unohtuvat. Koko elämä keskittyy siihen että saa pidellä itseään vasten meidän vauvaa ja siihen ei ole ollut kelläkään mitään sanomista. Googletin vaihdevuosiin liittyviä asioita ja ilmeisesti tässä voi olla kyse ikäkriisistä ja kaipuusta kokea äitiyttä uudelleen.
ap
No et sinäkään ihan normaalilta vaikuta, suoraan sanottuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.
Nimenomaan näin. Aina on mies äidissä kiinni, anoppi pahana ja vaikea, tulee liian usein kylään ja ja ja
Ei haittaa, vaikka oma äiti asuisi nurkissa, on aina tietäväinen, eikä siinä ole ongelmaa, ettei kolmikymppinen nainen osaa tehdä omia päätöksiä ilman äidin neuvoja jne.
On näitä nähty. Ennen kuin joku ehtii huutelemaan anoppia, niin en ole. Raavituttaa lähinnä katsoa ja kuunnella kuinka sokeita jotkut naiset ovat omalle toiminalleen ja katkeamattomalle napanuoralleen.
Et sitten osaa lukea. Minä ja moni muu on kirjoittanut nimenomaan omasta äidistään.
Etkä sinä näköjään osaa sisäistää lukemaasi. Sanoin tuossa "kuinka sokeita jotkut naiset" jne. Mutta oli vissiin liian kiire loukkaantua, että ehti lukemaan kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te, ketjun mammat, ihan tosissanne tässä? Vaikutatte ihan paranoidisilta, anteeksi vain (saa alapeukuttaa). Naurattaisi, jos ei vaikuttaisi niin pelottavalta. Onneksi suvuissani (sekä omassa että miehen puolelta ja monessa polvessa) sekä ystävä- ja tuttavapiirissäni ollaan ihan normaaleita ja pystytään isovanhempien kanssa normaaliin kanssakäymiseen. Huom! myös isänäidin kanssa. Harva alle 1-v on ollut yökylässä mummolassa, mutta sitä vanhemmat kyllä. Vitsillä on joku saattanut pyytääkin. Sylitelty ja halailtu on paljon, mutta kiintymyssyhde on saatu pidettyä kunnossa (rauha sille vinskahtaneelle kasvatuspsykologian opiskelijalle).
Ja kun itsellä on suppea maailmankuva eikä omaa kokemusta jostain asiasta, sitä asiaa ei sitten ole? Juu.
Sinulle voi tulla yllätyksenä, että jo siellä suvussasi voi olla joku kärvistelijä tai jollakulla ystävälläsi voi olla mummolle tuore lähestymiskielto. Nämä on sellaisia häpeän leimaamia asioita, eikä niistä huudella!
Minunkin ystäväni varmaan oikein kadehtivat minulta ihanaa isovanhempaa (joka on tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta ja kolmesti vuoden laajennettuun lähestymiskieltoon...)
Tiedätkö että minun tuskaani tässä asiassa ei ainakaan auta sinun kaltaisesi kusipäiset pienipäiset hihittelijät?
Tässä ois iltapäivälehdille hyvä juttuvinkki: lähestysmieskieltoon tuomitut tai sitä vailla olevat isovanhemmat. Saataisiin välillä vähän vastapainoa niille jutuille, joissa läheinen suhde mummoon parantaa lapsen koulumenestystä tai että puolet isovanhemmista hoitaa lapsenlapsiaan viikoittain.
Anteeksi vain. En näe tätä tämän ketjun ongelmaa kovin suurena. Ehkä johtuen korkeasta iästäni (43), kohtuullisen suuresta elämänkokemuksestani, korkeasta koulutuksestani tai ihan vain siitä, että suurin osa ihmisistä kuitenkin kykenee tulemaan toimeen läheistensä kanssa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Pienipäiseksi kusipääksi nimittelynkin kestää, kun on oikein yrittää. Kun pikkuisen hellittää pipoa, elämä helpottaa.
Ja sinustako siis lähestymiskiellonkin pystyisi torjumaan ihan vaan sillä, että uhri olisi toisenlainen? On se kumma kun poliisi ei sitten tätä vinkannut.
t. uhri, 46 vee
Ehkäpä sinun tapauksesi on se anekdootti, jonka yleistät yhteiskunnallisesti merkittäväksi ongelmaksi. Mutta silti: rikosta en hyväksy. Enkä myöskään asioiden paisuttelua, hysterisointia ja mörköjen näkemistä siellä, missä niitä ei ole. Jos rajattomat psykomummot ovat todellinen ongelma, niistä pitää uutisoida ja keskustella (muuallakin kuin av:lla), tehdä akateemista tutkimusta ja tarvittaessa rikosilmoituksiakin.
Sinulla on varmaan olemassa jokin mittari, jolla määritellään, milloin ongelmista voi puhua. Montako ongelmamummoa/pappaa pitää olla sataatuhatta asukasta kohden, jotta asiasta saa keskustella? Entäpä AV:llä, täytyykö heti päättää, onko asia puhumisen arvoinen vai varmuuden vuoksi niellä sanansä. Olisihan se kamalaa, jos kertoi ongelmista, jota kaikki palstan lukijat eivät tunnista lähipiirissään.
Rajattomat psykomummot ovat todellinen ongelma. Eivät kertomukset Andersenin saduiltakaan kuulosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.
Äitini otti asian esille kun ilmeni että veljen vaimo oli pitänyt pahana. Rakentavasti, kauniisti oli puhunut. Toinen osapuoli sattui olemaa "vastaanotto kiinni", valitti vanhoja asioita mitä ei oltu edes puhuttu ennemmin ja arvosteli oikein vaahto suussa. Selitystä sokerin ylivarovaisuuten ei tullut vaan eipä se ollut meille yllätys. Ennemmin kyse mielestäni on periaatteesta "et anna kun MINÄ kiellän".
Pyysikö äitisi anteeksi?
Siihen pisteeseen ei päässyt kun miniänsä laittoi lunta tupaan oikein kunnolla. Pahoitti äitimme mielen tarkoituksellisesti. Anteeksi olisi pyytänyt jos miniä olisi sanonut edes jonkun syyn 100% kiellolle. Täälläkin yhdessä kuorossa nostetaan lapsen äidin joka sana jalustalle, mitä olisi maksanut kertoa se syy ja laittaa riita poikki. Aina se maailman viisain kaiken päättävä yliolento äiti ei ole se paras sanoja. Vähän väliä tapahtuu lasten kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä myös Suomessa. Mutta täällä äiti on periaatteesta aina oikeassa?
Eli siis äitisi rikkoo tarkoituksellisesti sääntöä, joka koskee toisen ihmisen lasta, ja sitten kun miniä yllättäen pahoittaa mielensä, niin hän "myy" anteeksipyyntöään miniän antamaa selitystä vastaan. Ja kun sitä selitystä ei tullut, sinä vaahtoat täällä lasten kaltoinkohtelusta. Äidin ei tarvitse antaa perheen ulkopuolisille ihmisille. Ihan itse se äitisi on tämän valinnan tehnyt, kärsikööt nyt tekojensa seuraukset. Ei kannata vinkua kun p*ska on jo housussa.
Voe ristus mitä settiä taas.
Voe ristus, kannattaako välit katkoa yhden jäätelölusikallisen vuoksi? Kerrotaanko lapselle aikuisena, että ei me aikuiset ihmiset voitu sopia tätä asiaa jäätelölusikallisesta niin sulla ei nyt ole isovanhempia?? Nyt vähän suhteellisuudentajua tarvittais tähän ketjuun...
Tuon mummon ja tuon tädin ns menettäminen on vain positiivinen juttu.
Ihan sairaaksi mennyt koko keskustelu. Kai mieskin heivataan helvettiin, jos se erehtyy vastoin lupaa antamaan kerran sokeria lapselle vai koskeeko tämä vain psykomummoja.
Siis ihan oikeastikko et nää mitään eroa siinä, että vieras/perheen ulkopuolinen tekee päätöksiä toisen lapsesta vs. lapsen vanhempi tekee päätöksiä koskien lasta?
Näen kyllä, mutta tietääkseni lusikallinen jäätelöä ei aiheuta minkäänlaista oikeaa vaaratilannetta lapselle, joten YHDEN kerran varmaan voisi kuka tahansa katsoa läpi sormien. Eri asia jos mummo ei ota opiksi.
Huoh. Toiset meistä haluavat kasvattaa lapsistamme tasapainoisia ihmisiä, joille ruoka on ruokaa. Nautinnollista, hyvää, terveellistä, mutta ei mikään palkinto tai herkut mikään tavoittelemisen arvoinen asia. Meidän koko perhe myös syö vain ruoka-aikoina kuten sivistyneet ihmiset.
Meillä kyllä lapset saavat pieniä määriä sokeria, jos sitä sattuu jälkiruoassa olemaan. Hyvin pieniä määriä. Mutta koskaan, missään olosuhteissa meillä ei ole mitään tuollaista "mamma antaa nannaa" juttuja. Pelkästään se, että jostain ruoasta käytetään ilmaisuja kuten "nanna" tai "lällä", kertoo että asenne syömiseen on aivan väärä.
Ihmisen suu ei isommin edes kaipaa keinotekoista makeaa jos siihen ei sitä totuteta. Jokainen, joka antaa lapselle sokeria tekee sille hirveän karhunpalveluksen.
En ymmärrä näitä mummoja ja pappoja joita sen ah niin rakkaan lapsenlapsen terveys ei kiinnosta pätkääkään. Syötetään sokeria vanhempien selän takana että oikein saadaan verensokerit heittelehtimään ja kiukku päälle ja lusikkaa käytetään omassa saastaisessa suussa.
Niin joo, ja meillä tässä ei kyse ole "äidin säännöistä" vaan meillä isä on se joka erityisesti ei hyväksy makeisten syömistä. Hänen mielestään makeanhimo on merkki siitä ettei ole syöty oikeaa ruokaa tarpeeksi, niin kuin tietysti onkin. Ja pappa (minun isäni) on se pahin makean tuputtaja. Se on yrittänyt syöttää meidän koirallekin suklaata.
Lapsen suhde ruokaan lohduttajana voi syntyä, vaikkei häntä olisi koskaan hellitty makealla. Onhan ruoka ja syöminen joka tapauksessa asia, joka on esillä juhlinnassa. Se on erilaista, parempaa tai sitä on enemmän erityistilaisuuksissa. Kukaan ei pysty välttymään siltä, että ruoka on joskus myös palkinto. Ikävää, jos näin ei voisi olla. Ehdottomuus ja jyrkkä puhetapa/asenne (verensokerin heittelyt, saastainen suu) ovat myös asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota omassa ajattelussa.
Kas näin yritetään valkopestä sitä tosiasiaa että suubakteerit (karies, herpes, streptokokit, eritoten perheen ulkopuolelta jolloin bakteerikanta ei ole tuttu) ja ylimääräinen sokeri vauvalle ON terveysriski.
Nämä on tällaisten suorittaja-vanhempien keskittymisen kohteita. Ne on helppoja, niissä on ehdottomat kyllät ja eit.
Oikeasti lapsi saa niitä suubakteereja kaikkialta. En kannata sen ihmeemmin mitään lusikan nuolemisia, mutta kyllä siinäkin asiassa vaikuttaa vähän muutkin asiat kuin vain se, onko lusikannuolijalla bakteeria vai ei. Esim. mulla on superhyvät hampaat ja veljelläni superhuonot, vaikka isäni on ihan samalla tavalla saastaisella suullaan meidän lusikat nuollut. Lisäksi veljeni on huomattavasti tarkempi hampaidensa hoidosta kuin minä.
Myöskin hyvin jyrkkä suhtautuminen ruoka-aineisiin, myös siihen sokeriin, on enemmän terveysriski kaikin tavoin, kuin normaali rento suhtautuminen. Ja se ei tarkoita, että vauvalle pitäisi ehdoin tahdoin syöttää sokeria, mutta kyllä myös pitäisi tajuta, että ei se ole mikään maailmanloppu, jos sitä syödään, vaikka ihan viikottain useammankin kerran.
Kaikkein tervein suhde ruokaan ja kehoon syntyy niille lapsille, joiden lähellä ei natseilla, vaan käytetään järkevää, joustavaa suhtautumista syömiseen ja ruokaan. Ja joille ei ole mitään kiellettyjä ruoka-aineita. Pois lukien tietysti jos on allergioita, mutta se onkin täysin eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen yksi kerta, kun anoppi oli meillä taas kerran ilahduttamassa läsnäolollaan. Oli melkoisen varhainen aamu, vain vauva oli hereillä mun kanssa, mies töissä ja esikoinen vielä nukkui. Vauva siinä jotain jokelteli ja otti kovasti kontaktia. Otin vauvan syliin ja lepertelin vauvalle, että oletpas sinä ihana. Anoppi siinä hyvin tiukasti, että niin on "Taavettikin". Mä siinä olin ihan sanaton. Olisiko mun pitänyt sitä velipojan ihanuutta sille vauvalle höpöttää?
terveisin se, jonka anoppi on hyvin tyytymätön siihen, että hankimme toisen lapsen
Sinä sentään voit pidellä vauvaasi ja leperrellä tälle anopinkin läsnäollessa. Meillä menee niin että on "mummu-aikaa" eli vauvaan ei kukaan muu saisi koskea kun mummu silloin kun hän on paikalla.
Meillä ei saa lainkaan komentaa toista lasta. Sukulaisnainen saattaa tulla tilanteeseen, jossa tämä lapsi on härnännyt pienempäänsä jo monta päivää. Sitten kun komennan lopettamaan, alkaa hirveä mekkala siitä, ettei ko lasta saa syrjiä ja että aina olen sen toisen puolella.
Aivan absurdia. Sen sijaan että siinä olisi toinen aikuinen toisen aikuisen tukena, minulla onkin yhtäkkiä kaksi omaa lasta ja tämä paikalla tupsahtanut kiukutteleva uhmaikäinen, 50 vee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.
Nimenomaan näin. Aina on mies äidissä kiinni, anoppi pahana ja vaikea, tulee liian usein kylään ja ja ja
Ei haittaa, vaikka oma äiti asuisi nurkissa, on aina tietäväinen, eikä siinä ole ongelmaa, ettei kolmikymppinen nainen osaa tehdä omia päätöksiä ilman äidin neuvoja jne.
On näitä nähty. Ennen kuin joku ehtii huutelemaan anoppia, niin en ole. Raavituttaa lähinnä katsoa ja kuunnella kuinka sokeita jotkut naiset ovat omalle toiminalleen ja katkeamattomalle napanuoralleen.
Et sitten osaa lukea. Minä ja moni muu on kirjoittanut nimenomaan omasta äidistään.
Etkä sinä näköjään osaa sisäistää lukemaasi. Sanoin tuossa "kuinka sokeita jotkut naiset" jne. Mutta oli vissiin liian kiire loukkaantua, että ehti lukemaan kunnolla.
Luepa nyt toi oma tekstisi.
Sinä kirjoitit että aina vika on anopeissa, ei omissa äideissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lähtisi mummoa tylysti sairaaksi tuomitsemaan, mutta selkeitä omimisen oireita hänellä on.
Ja onnittelut tuoreelle äidille - myös siitä että on näkökykyinen ja terveellä tavalla lähestyy asiaa.
Voisitte ehkä kokeilla varovasti puhua mummon kanssa, aloittaa vaikka kysymällä, miten hän muistaa oman tuoreen äitiytensä, vauva-ajan jne. Ja kannattaa sanoiksi pukea, miten vahva oma tunneside on omaan lapseen.
Ei ehkä suoraan kannata sohaista ampiaispesään ja sanoa että hänen käytöksensä tuntuu hankalalta. Mutta kiertäen voisi kertoa, miltä itsestä tuntuu, kun joku muu vie vauvaa poispäin, kun itsellä äitinä on tunne, että nyt vauva tarvitsee maitoa tms. Voi vaikka tekaista tarinan, miten joku kaveri oli käymässä ja toimi näin.
Silloin mummo ei koe tarvetta heti puolustella omaa käytöstään, vaan saattaa mennä itseensä ( toivottavasti).
Se että isoäiti on alkanut vedota omaan työssäjaksamiseensa on kyllä hankala juttu. Häneltä voisi kysyä suoraan kokeeko hän työssäuupumista ja kannattaisiko käydä työterveyslääkärillä. Ei teidän vauvanne voi olla hänen jaksamisensa moottori. Siinä on vähän syyllistävä kaiku, että moiseen vedotaan...
Isoäiti voi olla suuri ilo ja apu myöhemminkin elämässä. Hänen käytöksensä viittaa siihen, että käsittelemättömiä asioita on. Etenkin vanhemman ikäluokan naisilla saattaa olla ollut kovat selviytymisen paineet, eikä asioiden käsittelylle ole ollut tilaa.
Joskus jopa niin, ettei ikäänkuin ollut lupaa tiedostaa/ huomioida/ käsitellä omia tunteita. Niin on sitten saattanut syntyä patoutumia ja lukkoja sisimpään, jotka vääristävät asioita nykypäivänä.
Voimia, kärsivällisyyttä ja rohkeutta. Toivottavasti välinne eivät rikkoudu ja isoäiti uskaltaa nähdä asioita muiden näkökulmasta oman tunnetilansa keskellä. Toivottavasti hän pystyy kunnioittamaan lempeästi asetettuja rajoja.
Onko kellään teillä, joilla mummu on rajaton, tämä ollut rajaton omille lapsilleen, äitinä? Tuli vaan mieleen, että onko tällä yhteyttä.
Mä en olisi saanut seurustella, aikuistua, muuttaa pois kotoa jne. Nuorena kotona asuessa mun huone, kaapit ja laatikot pengottiin säännöllisesti siivouksen verukkeella, myös postit luettiin. Hälytyskellot soivat, kun en olisi saanut käyttää ehkäisyä. Mummukuume.
Kaikenlaista sattui, liian kauan, tuloksena myöhemmin lähestymiskielto rajattomalle mummulle. Yritin ymmärtää liian pitkään. Olin itse aikanaan varsin sairaalloinen lapsi ja kuvittelin käytöksen kumpuavan menettämisen pelosta. Silti edelleen joka kerta nousee karvat pystyyn, kun joku äiti julistaa haluavansa lastensa pysyvän aina pieninä. Äärimmäisyys siinäkin on kaukana terveestä äidinrakkaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Eri
Niin, olisihan se kiva jos meilläkin mummo ymmärtäisi, että minun ja poikansa lapsi on todella hänen lapsenlapsi.
Eikä niin, että hän on poikansa äiti ja ykkösnainen ja sitäkautta myös lapseni äiti, vähintään yhtä tärkeä kuin lapsen synnyttäjä ellei tärkeämpikin koska miniähän ei ole edes sukua heille.
Vierailija kirjoitti:
Onko kellään teillä, joilla mummu on rajaton, tämä ollut rajaton omille lapsilleen, äitinä? Tuli vaan mieleen, että onko tällä yhteyttä.
Mä en olisi saanut seurustella, aikuistua, muuttaa pois kotoa jne. Nuorena kotona asuessa mun huone, kaapit ja laatikot pengottiin säännöllisesti siivouksen verukkeella, myös postit luettiin. Hälytyskellot soivat, kun en olisi saanut käyttää ehkäisyä. Mummukuume.
Kaikenlaista sattui, liian kauan, tuloksena myöhemmin lähestymiskielto rajattomalle mummulle. Yritin ymmärtää liian pitkään. Olin itse aikanaan varsin sairaalloinen lapsi ja kuvittelin käytöksen kumpuavan menettämisen pelosta. Silti edelleen joka kerta nousee karvat pystyyn, kun joku äiti julistaa haluavansa lastensa pysyvän aina pieninä. Äärimmäisyys siinäkin on kaukana terveestä äidinrakkaudesta.
Kyllä. Täysin rajaton. Täysin tukahduttava. Täysin takertuva. Jouduin muuttamaan kotoa niin, etten ilmoittanut osoitetta lainkaan.
Ja lähestymiskielto on tuttu täälläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen yksi kerta, kun anoppi oli meillä taas kerran ilahduttamassa läsnäolollaan. Oli melkoisen varhainen aamu, vain vauva oli hereillä mun kanssa, mies töissä ja esikoinen vielä nukkui. Vauva siinä jotain jokelteli ja otti kovasti kontaktia. Otin vauvan syliin ja lepertelin vauvalle, että oletpas sinä ihana. Anoppi siinä hyvin tiukasti, että niin on "Taavettikin". Mä siinä olin ihan sanaton. Olisiko mun pitänyt sitä velipojan ihanuutta sille vauvalle höpöttää?
terveisin se, jonka anoppi on hyvin tyytymätön siihen, että hankimme toisen lapsen
Sinä sentään voit pidellä vauvaasi ja leperrellä tälle anopinkin läsnäollessa. Meillä menee niin että on "mummu-aikaa" eli vauvaan ei kukaan muu saisi koskea kun mummu silloin kun hän on paikalla.
Niin, sain pitää vauvaa sylissä, kun kuopus ei ole edes vauvana kelvannut anopille. Anoppi inhosi vauvaa jo silloin, kun mies kertoi hänelle tulevasta pienokaisesta. Esikoisen anoppi kävi aina tempaisemassa syliinsä, hyvä ettei tissiltä repinyt pois.
Esikoiseni on aina ollut heikosti sylissä viihtyvää sorttia. Vauvana mieluummin mönki lattialla ihan ensiviikkojensa jälkeen. Anoppi silti olisi vain sylitellyt, vaikka vauva selkeästi pyrki pois. Ja vaikka ikää oli jo sen verran, että vauva viihtyi pystyasennossa ja tykkäsi katsella ympärille, niin makuuasennossa olisi pitänyt sylissä väkisin olla. Ja jos yritti sieltä punkea itseään ylös, niin mummeli piti vaan kovempaa kiinni. Juu, ihan lapsen ehdoillahan tuokin tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.
Nimenomaan näin. Aina on mies äidissä kiinni, anoppi pahana ja vaikea, tulee liian usein kylään ja ja ja
Ei haittaa, vaikka oma äiti asuisi nurkissa, on aina tietäväinen, eikä siinä ole ongelmaa, ettei kolmikymppinen nainen osaa tehdä omia päätöksiä ilman äidin neuvoja jne.
On näitä nähty. Ennen kuin joku ehtii huutelemaan anoppia, niin en ole. Raavituttaa lähinnä katsoa ja kuunnella kuinka sokeita jotkut naiset ovat omalle toiminalleen ja katkeamattomalle napanuoralleen.
Et sitten osaa lukea. Minä ja moni muu on kirjoittanut nimenomaan omasta äidistään.
Etkä sinä näköjään osaa sisäistää lukemaasi. Sanoin tuossa "kuinka sokeita jotkut naiset" jne. Mutta oli vissiin liian kiire loukkaantua, että ehti lukemaan kunnolla.
Luepa nyt toi oma tekstisi.
Sinä kirjoitit että aina vika on anopeissa, ei omissa äideissä.
Kokonaisuus ratkaisee hani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.
Nimenomaan näin. Aina on mies äidissä kiinni, anoppi pahana ja vaikea, tulee liian usein kylään ja ja ja
Ei haittaa, vaikka oma äiti asuisi nurkissa, on aina tietäväinen, eikä siinä ole ongelmaa, ettei kolmikymppinen nainen osaa tehdä omia päätöksiä ilman äidin neuvoja jne.
On näitä nähty. Ennen kuin joku ehtii huutelemaan anoppia, niin en ole. Raavituttaa lähinnä katsoa ja kuunnella kuinka sokeita jotkut naiset ovat omalle toiminalleen ja katkeamattomalle napanuoralleen.
Jos olet tätä ketjua lukenut, niin huomaat, että aika moni näistä monsteri-mummuista on nimenomaan vauvan äidin äitejä, eivät vauvan äidin anoppeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään asiassa ei voi yleistää. Kun odotin, niin äitini sanoi suoraan, että voi auttaa jos apua pyydetään mutta että vauvat ei häntä kovasti kiinnosta. Edelleen hän totesi, että on omassa elämäntilanteessaan onnellinen eikä tunne kaipuuta mummoksi. On pysynyt valitsemallaan linjalla. Kaikki mummot ei muutu lähestymiskieltoa kerjääviksi tikittäviksi aikapommeiksi.
Onko jossakin väitetty mitään tämänsuuntaistakaan? Ei ole.
Kyllä nämä kokemukset täällä ovat toinen toistaan kamalampia. Halusin tuoda esille oman kokemukseni ja todeta, että mummojakin on monenlaisia.
No kas kun tämä on VERTAISTUKIketju.
Menetkö sinä esim lapsensa menettäneiden ketjuunkin sössöttämään, että "muitakin kokemuksia on, mullakin lapset elää"?[/
Taitaa olla enemmän oma toimintatapasi olla loukkaava.
Ei ole. Vastasin samalla loukkaavalla tavalla kuin tuo kirjoittajakin.
Tämä on vertaistukiketju. Tänne ei tarvitse tulla pätemään tai väen väkisin keksimään uhreista syytä.
Mene vaikka jonnekin raiskattujen tuki ryhyn sössöttämään minihameista. Sama asia.
Olen tuon kirjoittaja ja vastasit minulle. Olet asiaton ja tiedät sen itsekin.
No voi kyynel. Kyllä minä sen tiedän. MINÄ en ole tyhmä.
Sinä olit itse ensin asiaton.
Sinä voit mennä ihan milloin vain minne tahansa huokumaan noita "meidän lapsilla on niiiiiiin ihana mummo"-juttujasi.
Vastasit kylläkin niin, että puhuit "tuosta kirjoittajasta" ja nyt väität, että tiedät kirjoittaneesi suoraan kirjoittajalle. Perin omituinen tapa puhutella ihmistä. Kannattaa vielä miettiä sitä väitettä tyhmyydestä.
t. sivustahuutelija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Eri
Niin, olisihan se kiva jos meilläkin mummo ymmärtäisi, että minun ja poikansa lapsi on todella hänen lapsenlapsi.
Eikä niin, että hän on poikansa äiti ja ykkösnainen ja sitäkautta myös lapseni äiti, vähintään yhtä tärkeä kuin lapsen synnyttäjä ellei tärkeämpikin koska miniähän ei ole edes sukua heille.
Aika ladattu vastaus mielestäni asialliseen huomautukseen.
Pitkä ketju, luin muutaman ensimmäisen sivun vain ja voi olla, että joku on saman jo sanonutkin.
Antakaa ihmiset hieman armoa niille hurahtaneille mummoille ja yrittäkää löytää tapa olla niin, että itseäkään ei harmita. Tuo on hirveän luonnollista j ayksi evoluution kulmakivikin, että huolehditaan myös omien lasten lapsista. Se, että joillakin se menee ihan yli, on ikävää, mutta yleensä sitä voi puhumalla työstää, jos vastapuoli ei aivan mielenvikainen ole. Kokemusta on...
Vauvan ei tietenkään kuulu olla terapiaesine kenellekään, vaan kaiken tulee lähteä vauvan tarpeista. Jos vanhemmat huomaatte, että mummo lähinnä omia tarpeitaan vaalii, siihen pitää puuttua jämäkästi heti, mutta samalla voi ystävällisesti kertoa asian.
Se mitä haluan sanoa on, että yleensä kun sopivat rajat löytyvät, mummoista ja vaareista on lapsille paljon iloa ja aikuisetkin arvostavat lastenhoitoapua. Yritä ap päästä kiinni siihen onko teidän mummo vain liiaksi hupsahtanut vai oikeasti epästabiili tapaus. Ja miehesi tulisi ehdottomasti olla sinun puolellasi ja tukena tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.
Nimenomaan näin. Aina on mies äidissä kiinni, anoppi pahana ja vaikea, tulee liian usein kylään ja ja ja
Ei haittaa, vaikka oma äiti asuisi nurkissa, on aina tietäväinen, eikä siinä ole ongelmaa, ettei kolmikymppinen nainen osaa tehdä omia päätöksiä ilman äidin neuvoja jne.
On näitä nähty. Ennen kuin joku ehtii huutelemaan anoppia, niin en ole. Raavituttaa lähinnä katsoa ja kuunnella kuinka sokeita jotkut naiset ovat omalle toiminalleen ja katkeamattomalle napanuoralleen.
Et sitten osaa lukea. Minä ja moni muu on kirjoittanut nimenomaan omasta äidistään.
Etkä sinä näköjään osaa sisäistää lukemaasi. Sanoin tuossa "kuinka sokeita jotkut naiset" jne. Mutta oli vissiin liian kiire loukkaantua, että ehti lukemaan kunnolla.
Luepa nyt toi oma tekstisi.
Sinä kirjoitit että aina vika on anopeissa, ei omissa äideissä.
Kokonaisuus ratkaisee hani.
Kirjoita selvemmin. Nyt siinä lukee juuri noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään asiassa ei voi yleistää. Kun odotin, niin äitini sanoi suoraan, että voi auttaa jos apua pyydetään mutta että vauvat ei häntä kovasti kiinnosta. Edelleen hän totesi, että on omassa elämäntilanteessaan onnellinen eikä tunne kaipuuta mummoksi. On pysynyt valitsemallaan linjalla. Kaikki mummot ei muutu lähestymiskieltoa kerjääviksi tikittäviksi aikapommeiksi.
Onko jossakin väitetty mitään tämänsuuntaistakaan? Ei ole.
Kyllä nämä kokemukset täällä ovat toinen toistaan kamalampia. Halusin tuoda esille oman kokemukseni ja todeta, että mummojakin on monenlaisia.
No kas kun tämä on VERTAISTUKIketju.
Menetkö sinä esim lapsensa menettäneiden ketjuunkin sössöttämään, että "muitakin kokemuksia on, mullakin lapset elää"?[/
Taitaa olla enemmän oma toimintatapasi olla loukkaava.
Ei ole. Vastasin samalla loukkaavalla tavalla kuin tuo kirjoittajakin.
Tämä on vertaistukiketju. Tänne ei tarvitse tulla pätemään tai väen väkisin keksimään uhreista syytä.
Mene vaikka jonnekin raiskattujen tuki ryhyn sössöttämään minihameista. Sama asia.
Olen tuon kirjoittaja ja vastasit minulle. Olet asiaton ja tiedät sen itsekin.
No voi kyynel. Kyllä minä sen tiedän. MINÄ en ole tyhmä.
Sinä olit itse ensin asiaton.
Sinä voit mennä ihan milloin vain minne tahansa huokumaan noita "meidän lapsilla on niiiiiiin ihana mummo"-juttujasi.
Vastasit kylläkin niin, että puhuit "tuosta kirjoittajasta" ja nyt väität, että tiedät kirjoittaneesi suoraan kirjoittajalle. Perin omituinen tapa puhutella ihmistä. Kannattaa vielä miettiä sitä väitettä tyhmyydestä.
t. sivustahuutelija
Pässi.
Vaikka minä tietäisin kuka kirjoittaa, kaikki muut ei tiedä.
Se tyhmyys. Niin, se tyhmyys.
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.