Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä on niitä hössöjä, joiden voi antaa olla tekemisissä lasten kanssa kun vähän opastaa ja rajoittaa, ja sitten niitä hössöjä, joiden vuorovaikutus on lapsen kehitykselle haitallista usein tavatessa. En usko, että vaikka vauva yhdestä huonosta vuorovaikutustilanteesta traumatisoituu, mutta mitä enemmän lapsi kasvaa niin sen enemmän hän luo itsestään ja vanhemmistaan käsitystä muiden kautta.
Esimerkiksi mun pikkusisko on sellainen harmiton hössö. On saattanut joskus mun kuullen heittää "ei kerrota äidille" ilkikurisen hymyn ja kanssa, mutta olen kyllä 99% varma ettei tuollaista sano lapselle kun häntä hoitaa. Joskus saattanut rynnätä mun ohitse lasta lohduttamaan, mutta siperia on opettanut lapsen huutaessa äiti itkien. Uskon että tuollaisissa tilanteissa on yhdistynyt nuoruus, vauvakuume ja ehkä tietynlainen nuoruuteen liittyvä rajattomuus sisarusta kohtaan.
Se mikä puolestaan on sitä vakavemman luokan "hössöyttä" (lainausmerkeissä, koska sanana rajattomuus olisi parempi) on kun joku tietoisesti asettuu vanhemman ja lapsen väliin, ja tarkoituksellisesti vaikeuttaa vanhemman suhdetta lapseensa. Sellaisesta on leikki kaukana. Tämä voi näkyä niin, että vanhempaa mitätöidään vanhempana ja hänelle luodaan tunne, ettei ole hyvä vanhempi lapselleen, tai sitten niin, että lasta manipuloidaan vanhempaa vastaan. Ja tällaistahan voi tapahtua myös parisuhteessa äidin ja isän kesken.
Varmasti joku miettii, että kuka hullu noin toimisi. No kyllä niitä on. Ovat sellaisia, jotka ovat niin pahasti jääneet ilman rakkautta ja rajoja lapsena, etteivät tiedä mihin itse loppuvat ja mistä toinen alkaa. Isovanhempi näkee lapsenlapsesta tilaisuuden kokea tärkeyttä, ihailua itseään kohtaan, rakkautta&,läheisyyttä vanhemman roolista käsin jne. Mun ex-anoppi oli tällainen toisen miniänsä ja poikansa perhettä kohtaan. Sen kiukun mikä sihisi pystyi hengitysilmassa aistimaan, kun lapsi halusi äitinsä syliin. Kasvot olivat kireinä ärtymyksestä kälyn läheisyydessä, vaikka ei sanaakaan sanonut, niin viesti oli selvä: miksi sinä tänne tulit, olisi tullut vain lapsi isänsä kanssa. Oli kaikkea näitä mitä tässäkin ketjussa ollut, mm. keinutteli vauvaa sylissä hokien "äidin rakas" itseään tarkoittaen (silloin muuten kysyin exältä, että eikö hänestä äitinsä käyttäydy hullusti), yritti kaikin tavoin saada lapsen irti äidistä, riemuitsi ihan silminnähden kun lapsi tuli minun syliini ja sanoi jotenkin näin: Eikö olekin Emma-täti ihanin, paras ja lämpimin syli täällä. En muista tarkalleen kun tästä on jo kauan, mutta sen muistan että teki selvän viittauksen että minulla syli olisi "ihanampi" kuin äitinsä. Niin ja erittäin koomisena on jäänyt mieleen kerta, kun yritti saada minut ja exän sanomaan, että lapsi näyttää enemmän mummoltaan kuin äidiltään.
En kyllä tiedä miten tuolla porukalla menee nykyään, mutta nyt äitinä itse olen iloinen että erottiin exän kanssa.
Minä olen tuollainen harmiton hössö kuten sisaresi. Vasta tämä ketju on saanut minut tajuamaan, että joku äiti voi kokea käytökseni rajattomaksi. Menen siis esim. helposti ensimmäisenä lohduttamaan lasta, mutta olen oikeasti ajatellut että menen joutessani, ettei sen äidin aina tarvitse.
Voi olla, että olen joskus jopa selän takana jonkun äidin arvovaltaa murentanut. Mutta itselläni ei ole lapsia, olen vain lasten täti, ja koen että olen pikemminkin kuin kaveri, tai juuri sen verran vanhempi lapsi että se voi niitä muita lapsia vahtia. Siis niiden lasten mielikuvissa, en oletakaan että ne pitävät minua ihan täysivaltaisena ja äitiinsä verrattavana aikuisena vaan se "ei kerrota äidille" on pikemminkin lasten leikkiä.
Enkä siis tietenkään antaisi lasten syödä mitään mikä on niille pahaksi, mutta jos lapsi ei ole vaikka tahtounut pitää pipoa päässään en ole tehnyt siitä tappelua; olen huomannut että moni aikuinen ei muista miten kamalan kuuma leikkiessä tulee, vallankin jos on itse viluista sorttia ja lapsensa hikipää. Mutta nyt tajuan että luultavasti ei olisi pitänyt sanoa "panet sitten pipon takaisin kun mennään takaisin ettei äitisi näe." Sori siitä.
En usko että suurin osa tässä ketjusta puhuu tuollaisesta satunnaisesta arviointikyvyn puutteesta (siis sattuuhan niitä meille äideillekin ja paljon), vaan enemmänkin sellaisesta, että on täysin aistittavissa ja kosketeltavissa, että äidin halutaan siirtyvän "sivuun" muiden sukulaisten tieltä. Esimerkiksi tuo että mummo kutsuu itseään äidiksi lapsenlapselle viestii kyllä jonkinasteisesta taantumisesta ja harhaisesta kuvitelmasta, että voisi olla tällekin lapselle äiti. Se tuntuu (oikeasta) äidistä ihan hyvästä syystäkin pelottavalta ja ahdistavalta. Samaan linjaan kuuluu ap:n anopin tarve viettää vauvan kanssa aikaa kahden ja ähistä ja puhdista hänen ympärillään kuin olisi äiti. Jos et itse ole "leikkinyt äitiä" tädin roolista käsin, niin voit olla ihan huoletta. Minusta nuo ovat aika ymmärrettäviä heittoja nuoren ja lapsettoman tädin suusta. Ole siis ihan huoletta. Jos joskus teet jotain, mistä herää ajatus että toiminkohan hölmösti, niin sitä voi reippaasti huijata, että sori, nyt en ajatellut tätä loppuun, en tarkoittanut murentaa arvovaltaasi.
-se jota lainasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Niin lapsi on mummon lapsenlapsi mutta se ei tee hänestä mummon lasta eikä mummolla täten ole mitään oikeuksia lapseen saatika hänen kanssaan harrastamiseen.
Mummo ei ole osa perhettä. Osa sukua kyllä mutta perhe on ne vanhemmat ja ne lapset.
Tämä on aika tuore perhekäsitys ja näin ei välttämättä ollut, kun isovanhemmat olivat lapsia tai nuoria vanhempia. Siksi sitä voi olla hankalaa hahmottaa, kun omaankin perheeseen on kuuluneet monilla useita sukupolvia. Enkä nyt ota kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin, vaan tuo vain yhden näkökulman keskusteluun.
Höpöhöpö.
Nykyiset isovanhemmat on 50-60-vuotiaita ja ihan oli sama perhekäsitys jo silloin heidän lapsuudessaan. Oli jo heidänkin isovanhempiensa aikaan.
Niinkö? Itse olen alle 40v ja meillä mummot ja vaarit olivat hyvin tiiviisti osa perhettä. Ja niin on ollut hyvin monella ikätoverilla. Kyllä perhekäsitys on koko ajan mennyt enemmän ydinperhekeskeiseksi ihan 2000-luvulla.
Minä olen 58. Ihan oli selkeä ydinperhe minun lapsuudessani. Päästäkseni tähän kuvailemaasi ”vanhaan idylliin” minunn täytyy mennä suvussani 1880-luvulle. Silloin tiedän, että isovanhemmat asui sukutilalla samassa pihapiirissä talon isäntäväen kanssa.
No ihan miten vaan. Kyllä vielä 60-luvullakin monilla asui isovanhemmat samassa taloudessa, mutta ei tässä siitä ole kyse edes. Vaan siitä, että yleisesti aikuisenakin omat vanhemmat miellettiin tiiviimmin osaksi perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
Jos on tarve olla vauvojen kanssa kahden ilman "käyttämistä" niin ei siinä ole kuin pari vaihtoehtoa 1) tee oma vauva 2) hyväksy että omasi jo hoidit.
Ei kellään ole mitään oikeuksia kahdenkeskiseen aikaan toisten vauvojen kanssa. Sellainen tilanne voi tarjoutua, jos vanhemmat pyytävät apua, mutta kuka oikeasti uskaltaa jättää vauvan sellaiselle, jonka ensisijainen tarkoitus on olla vauvan kanssa ilman kyttäystä - eikä olla avuksi vanhemmille.
Hyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Niin lapsi on mummon lapsenlapsi mutta se ei tee hänestä mummon lasta eikä mummolla täten ole mitään oikeuksia lapseen saatika hänen kanssaan harrastamiseen.
Mummo ei ole osa perhettä. Osa sukua kyllä mutta perhe on ne vanhemmat ja ne lapset.
Tämä on aika tuore perhekäsitys ja näin ei välttämättä ollut, kun isovanhemmat olivat lapsia tai nuoria vanhempia. Siksi sitä voi olla hankalaa hahmottaa, kun omaankin perheeseen on kuuluneet monilla useita sukupolvia. Enkä nyt ota kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin, vaan tuo vain yhden näkökulman keskusteluun.
Höpöhöpö.
Nykyiset isovanhemmat on 50-60-vuotiaita ja ihan oli sama perhekäsitys jo silloin heidän lapsuudessaan. Oli jo heidänkin isovanhempiensa aikaan.
Niinkö? Itse olen alle 40v ja meillä mummot ja vaarit olivat hyvin tiiviisti osa perhettä. Ja niin on ollut hyvin monella ikätoverilla. Kyllä perhekäsitys on koko ajan mennyt enemmän ydinperhekeskeiseksi ihan 2000-luvulla.
Minä olen 58. Ihan oli selkeä ydinperhe minun lapsuudessani. Päästäkseni tähän kuvailemaasi ”vanhaan idylliin” minunn täytyy mennä suvussani 1880-luvulle. Silloin tiedän, että isovanhemmat asui sukutilalla samassa pihapiirissä talon isäntäväen kanssa.
No ihan miten vaan. Kyllä vielä 60-luvullakin monilla asui isovanhemmat samassa taloudessa, mutta ei tässä siitä ole kyse edes. Vaan siitä, että yleisesti aikuisenakin omat vanhemmat miellettiin tiiviimmin osaksi perhettä.
Missä muka? Tuo on kyllä nyt ihan oma mutusi.
Olen ollut lapsi 1960-luvulla, eikä meillä eikä kenelläkään ystävälläni ne isovanemmat olleet osa perhettä. Pikemminkin väittäisin päinvastoin, että nykyään ovat monella paljon enemmän perheiden arjessa läsnä.
Silloin voitiin olla lomalla mummolassa tai käytiin kylässä mummolassa, mutta ei ne mummot todellakaan siellä perheiden arjessa olleet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkään asiassa ei voi yleistää. Kun odotin, niin äitini sanoi suoraan, että voi auttaa jos apua pyydetään mutta että vauvat ei häntä kovasti kiinnosta. Edelleen hän totesi, että on omassa elämäntilanteessaan onnellinen eikä tunne kaipuuta mummoksi. On pysynyt valitsemallaan linjalla. Kaikki mummot ei muutu lähestymiskieltoa kerjääviksi tikittäviksi aikapommeiksi.
Onko jossakin väitetty mitään tämänsuuntaistakaan? Ei ole.
Kyllä nämä kokemukset täällä ovat toinen toistaan kamalampia. Halusin tuoda esille oman kokemukseni ja todeta, että mummojakin on monenlaisia.
No kas kun tämä on VERTAISTUKIketju.
Menetkö sinä esim lapsensa menettäneiden ketjuunkin sössöttämään, että "muitakin kokemuksia on, mullakin lapset elää"?[/
Taitaa olla enemmän oma toimintatapasi olla loukkaava.
Ei ole. Vastasin samalla loukkaavalla tavalla kuin tuo kirjoittajakin.
Tämä on vertaistukiketju. Tänne ei tarvitse tulla pätemään tai väen väkisin keksimään uhreista syytä.
Mene vaikka jonnekin raiskattujen tuki ryhyn sössöttämään minihameista. Sama asia.
Olen tuon kirjoittaja ja vastasit minulle. Olet asiaton ja tiedät sen itsekin.
No voi kyynel. Kyllä minä sen tiedän. MINÄ en ole tyhmä.
Sinä olit itse ensin asiaton.
Sinä voit mennä ihan milloin vain minne tahansa huokumaan noita "meidän lapsilla on niiiiiiin ihana mummo"-juttujasi.
Tämä on vertaistukiketju meille, joilla ei lapsilla ole iiiiiiihanaa mummoa.
Ei meidän mummi ole ihana vaan ihan tavallinen, joka preferoi oman elämänlaatunsa lapsenlapsensa edelle ja se on hänen valintansa. Mummoja kuten meitä muitakin on erilaisia. Sinulle vertaistukiryhmäksi Anger Management olisi ehkä parempi? Et voi olla tasapainoinen kasvattaja jos olet sellainen ollenkaan.
Tämä asia on meille uhreille raskas.
Sinä hellantelttu voit nyt mennä jonnekin ihan muualle kitisemään.
Kukaan ei ole väheksynytkään uhreja näissä tapauksissa. Voi myös olla, että olet tehnyt uhreja ja nyt uhriudut itse. Joskus on syytä miettiä omaakin käytöstä, Sinunkin.
Mene kuule lapsettomuudesta kärsuvien ryhmään ja kerro siellä että sinä oot saanut viidi lasta helposti, pohdi johtuuko ihmisten lapsettomuus siitä wttä he on syöneet sieniä ja pillastu sitten, kun joku hikeentyy sinuun.
Koska just sillä tasolla sinä nyt täälkä riehut.
Sinä siis esiinnyt uhrina kaikissa näissä edellä mainitsemissasi ketjuissa? Pitää varmaan kiirettä ja mielikuvituksen täytyy laukata. Outo teoriasi lapsettomuuden syistä tuskin nauttii tieteellistä pohjaa. Mutta Sinähän otatko hupisi toisten vastoinkäymisistä - outo tapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Niin lapsi on mummon lapsenlapsi mutta se ei tee hänestä mummon lasta eikä mummolla täten ole mitään oikeuksia lapseen saatika hänen kanssaan harrastamiseen.
Mummo ei ole osa perhettä. Osa sukua kyllä mutta perhe on ne vanhemmat ja ne lapset.
Tämä on aika tuore perhekäsitys ja näin ei välttämättä ollut, kun isovanhemmat olivat lapsia tai nuoria vanhempia. Siksi sitä voi olla hankalaa hahmottaa, kun omaankin perheeseen on kuuluneet monilla useita sukupolvia. Enkä nyt ota kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin, vaan tuo vain yhden näkökulman keskusteluun.
Höpöhöpö.
Nykyiset isovanhemmat on 50-60-vuotiaita ja ihan oli sama perhekäsitys jo silloin heidän lapsuudessaan. Oli jo heidänkin isovanhempiensa aikaan.
Niinkö? Itse olen alle 40v ja meillä mummot ja vaarit olivat hyvin tiiviisti osa perhettä. Ja niin on ollut hyvin monella ikätoverilla. Kyllä perhekäsitys on koko ajan mennyt enemmän ydinperhekeskeiseksi ihan 2000-luvulla.
Minä olen 58. Ihan oli selkeä ydinperhe minun lapsuudessani. Päästäkseni tähän kuvailemaasi ”vanhaan idylliin” minunn täytyy mennä suvussani 1880-luvulle. Silloin tiedän, että isovanhemmat asui sukutilalla samassa pihapiirissä talon isäntäväen kanssa.
No ihan miten vaan. Kyllä vielä 60-luvullakin monilla asui isovanhemmat samassa taloudessa, mutta ei tässä siitä ole kyse edes. Vaan siitä, että yleisesti aikuisenakin omat vanhemmat miellettiin tiiviimmin osaksi perhettä.
Missä muka? Tuo on kyllä nyt ihan oma mutusi.
Olen ollut lapsi 1960-luvulla, eikä meillä eikä kenelläkään ystävälläni ne isovanemmat olleet osa perhettä. Pikemminkin väittäisin päinvastoin, että nykyään ovat monella paljon enemmän perheiden arjessa läsnä.
Silloin voitiin olla lomalla mummolassa tai käytiin kylässä mummolassa, mutta ei ne mummot todellakaan siellä perheiden arjessa olleet.
Arvaan että olet asunut kaupungissa. Suurin osa asui kuitenkin maalla tuolloin ja siellä oli toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Niin lapsi on mummon lapsenlapsi mutta se ei tee hänestä mummon lasta eikä mummolla täten ole mitään oikeuksia lapseen saatika hänen kanssaan harrastamiseen.
Mummo ei ole osa perhettä. Osa sukua kyllä mutta perhe on ne vanhemmat ja ne lapset.
Tämä on aika tuore perhekäsitys ja näin ei välttämättä ollut, kun isovanhemmat olivat lapsia tai nuoria vanhempia. Siksi sitä voi olla hankalaa hahmottaa, kun omaankin perheeseen on kuuluneet monilla useita sukupolvia. Enkä nyt ota kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin, vaan tuo vain yhden näkökulman keskusteluun.
Höpöhöpö.
Nykyiset isovanhemmat on 50-60-vuotiaita ja ihan oli sama perhekäsitys jo silloin heidän lapsuudessaan. Oli jo heidänkin isovanhempiensa aikaan.
Niinkö? Itse olen alle 40v ja meillä mummot ja vaarit olivat hyvin tiiviisti osa perhettä. Ja niin on ollut hyvin monella ikätoverilla. Kyllä perhekäsitys on koko ajan mennyt enemmän ydinperhekeskeiseksi ihan 2000-luvulla.
Minä olen 58. Ihan oli selkeä ydinperhe minun lapsuudessani. Päästäkseni tähän kuvailemaasi ”vanhaan idylliin” minunn täytyy mennä suvussani 1880-luvulle. Silloin tiedän, että isovanhemmat asui sukutilalla samassa pihapiirissä talon isäntäväen kanssa.
No ihan miten vaan. Kyllä vielä 60-luvullakin monilla asui isovanhemmat samassa taloudessa, mutta ei tässä siitä ole kyse edes. Vaan siitä, että yleisesti aikuisenakin omat vanhemmat miellettiin tiiviimmin osaksi perhettä.
Missä muka? Tuo on kyllä nyt ihan oma mutusi.
Olen ollut lapsi 1960-luvulla, eikä meillä eikä kenelläkään ystävälläni ne isovanemmat olleet osa perhettä. Pikemminkin väittäisin päinvastoin, että nykyään ovat monella paljon enemmän perheiden arjessa läsnä.
Silloin voitiin olla lomalla mummolassa tai käytiin kylässä mummolassa, mutta ei ne mummot todellakaan siellä perheiden arjessa olleet.
Varmaan riippuu siitä, onko kotoisin maalta vai kaupungista? Maalla ne isovanhemmat on hvyinkin voineet olla arjessa mukana, auttamassa tilan töissä ja lapsenhoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Niin lapsi on mummon lapsenlapsi mutta se ei tee hänestä mummon lasta eikä mummolla täten ole mitään oikeuksia lapseen saatika hänen kanssaan harrastamiseen.
Mummo ei ole osa perhettä. Osa sukua kyllä mutta perhe on ne vanhemmat ja ne lapset.
Tämä on aika tuore perhekäsitys ja näin ei välttämättä ollut, kun isovanhemmat olivat lapsia tai nuoria vanhempia. Siksi sitä voi olla hankalaa hahmottaa, kun omaankin perheeseen on kuuluneet monilla useita sukupolvia. Enkä nyt ota kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin, vaan tuo vain yhden näkökulman keskusteluun.
Höpöhöpö.
Nykyiset isovanhemmat on 50-60-vuotiaita ja ihan oli sama perhekäsitys jo silloin heidän lapsuudessaan. Oli jo heidänkin isovanhempiensa aikaan.
Niinkö? Itse olen alle 40v ja meillä mummot ja vaarit olivat hyvin tiiviisti osa perhettä. Ja niin on ollut hyvin monella ikätoverilla. Kyllä perhekäsitys on koko ajan mennyt enemmän ydinperhekeskeiseksi ihan 2000-luvulla.
Minä olen 58. Ihan oli selkeä ydinperhe minun lapsuudessani. Päästäkseni tähän kuvailemaasi ”vanhaan idylliin” minunn täytyy mennä suvussani 1880-luvulle. Silloin tiedän, että isovanhemmat asui sukutilalla samassa pihapiirissä talon isäntäväen kanssa.
No ihan miten vaan. Kyllä vielä 60-luvullakin monilla asui isovanhemmat samassa taloudessa, mutta ei tässä siitä ole kyse edes. Vaan siitä, että yleisesti aikuisenakin omat vanhemmat miellettiin tiiviimmin osaksi perhettä.
Missä muka? Tuo on kyllä nyt ihan oma mutusi.
Olen ollut lapsi 1960-luvulla, eikä meillä eikä kenelläkään ystävälläni ne isovanemmat olleet osa perhettä. Pikemminkin väittäisin päinvastoin, että nykyään ovat monella paljon enemmän perheiden arjessa läsnä.
Silloin voitiin olla lomalla mummolassa tai käytiin kylässä mummolassa, mutta ei ne mummot todellakaan siellä perheiden arjessa olleet.
Varmaan riippuu siitä, onko kotoisin maalta vai kaupungista? Maalla ne isovanhemmat on hvyinkin voineet olla arjessa mukana, auttamassa tilan töissä ja lapsenhoidossa.
Olen asunut lapsuuteni nimenomaan maalla, oikein sellaisessa perinteisesäs tuppukylässä. Ei ollut enää tuollaista.
Ja vaikka olisivatkin auttaneet tilan töissä, ei ne mummot siellä ydinperheessä häärineet, vaan navetassa. Ja asuivat ihan omassa asunnossa taajamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Käyttämäsi kyttäämis-verbi on häiritsevä.
Se on kuules äidin tehtävä varmistaa että vauva hengittää, haluaako maitoa yms. Äiti on niille vauvan viesteille täysin herkistynyt, ei kukaan muu. Johtuu hormoneista. Vauvan etu on se että äitii huomaa ja huolehtii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Niin lapsi on mummon lapsenlapsi mutta se ei tee hänestä mummon lasta eikä mummolla täten ole mitään oikeuksia lapseen saatika hänen kanssaan harrastamiseen.
Mummo ei ole osa perhettä. Osa sukua kyllä mutta perhe on ne vanhemmat ja ne lapset.
Tämä on aika tuore perhekäsitys ja näin ei välttämättä ollut, kun isovanhemmat olivat lapsia tai nuoria vanhempia. Siksi sitä voi olla hankalaa hahmottaa, kun omaankin perheeseen on kuuluneet monilla useita sukupolvia. Enkä nyt ota kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin, vaan tuo vain yhden näkökulman keskusteluun.
Höpöhöpö.
Nykyiset isovanhemmat on 50-60-vuotiaita ja ihan oli sama perhekäsitys jo silloin heidän lapsuudessaan. Oli jo heidänkin isovanhempiensa aikaan.
Niinkö? Itse olen alle 40v ja meillä mummot ja vaarit olivat hyvin tiiviisti osa perhettä. Ja niin on ollut hyvin monella ikätoverilla. Kyllä perhekäsitys on koko ajan mennyt enemmän ydinperhekeskeiseksi ihan 2000-luvulla.
Minä olen 58. Ihan oli selkeä ydinperhe minun lapsuudessani. Päästäkseni tähän kuvailemaasi ”vanhaan idylliin” minunn täytyy mennä suvussani 1880-luvulle. Silloin tiedän, että isovanhemmat asui sukutilalla samassa pihapiirissä talon isäntäväen kanssa.
No ihan miten vaan. Kyllä vielä 60-luvullakin monilla asui isovanhemmat samassa taloudessa, mutta ei tässä siitä ole kyse edes. Vaan siitä, että yleisesti aikuisenakin omat vanhemmat miellettiin tiiviimmin osaksi perhettä.
Missä muka? Tuo on kyllä nyt ihan oma mutusi.
Olen ollut lapsi 1960-luvulla, eikä meillä eikä kenelläkään ystävälläni ne isovanemmat olleet osa perhettä. Pikemminkin väittäisin päinvastoin, että nykyään ovat monella paljon enemmän perheiden arjessa läsnä.
Silloin voitiin olla lomalla mummolassa tai käytiin kylässä mummolassa, mutta ei ne mummot todellakaan siellä perheiden arjessa olleet.
Arvaan että olet asunut kaupungissa. Suurin osa asui kuitenkin maalla tuolloin ja siellä oli toisin.
Maalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sitä mummon tapaa saakin arvostella jos se ei lapsen vanhempia miellytä, siinähän se ydin varmaan onkin. Mummo haluaa itse päättää miten lapsen kanssa saa olla vaikka tietää, että vanhemmat haluaisivat jotain muuta. Mutta kun se ei ole mummon päätettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Käyttämäsi kyttäämis-verbi on häiritsevä.
Se on kuules äidin tehtävä varmistaa että vauva hengittää, haluaako maitoa yms. Äiti on niille vauvan viesteille täysin herkistynyt, ei kukaan muu. Johtuu hormoneista. Vauvan etu on se että äitii huomaa ja huolehtii.
Tämä nyt menee jo ihan hiusten halkomiseksi. Vauvan kanssa toki noin, mutta miten sitten ne vähän isommat lapset. Eikö niidenkään kanssa saa isovanhempi haluta luoda omaa suhdetta ilman sitä vahtimista?
Ja minulla on itselläkin vauva eikä minua häiritse, jos tämä on jonkun mun sylissä toisessa huoneessa. Enkä suoraan sanottuna ymmärrä, jos se kovin vahvasti jotakuta häiritsee silloin kun kyseessä on luotettava aikuinen. Ap:lla ei välttämättä näin ole, en sitä väitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummolle joku oma säännöllinen juttu vauvan kanssa? esim. värikylpy ? Hillitsisi intoa ja olisi tietty juttu mitä odottaa :)
Miksi?
Koska se on mummonkin lapsenlapsi. Ei tietty pakko ole, mutta jos on itse tuota mieltä ja kovasti vastaan, niin voi ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko vikaa molemmissa päissä.
Niin lapsi on mummon lapsenlapsi mutta se ei tee hänestä mummon lasta eikä mummolla täten ole mitään oikeuksia lapseen saatika hänen kanssaan harrastamiseen.
Mummo ei ole osa perhettä. Osa sukua kyllä mutta perhe on ne vanhemmat ja ne lapset.
Tämä on aika tuore perhekäsitys ja näin ei välttämättä ollut, kun isovanhemmat olivat lapsia tai nuoria vanhempia. Siksi sitä voi olla hankalaa hahmottaa, kun omaankin perheeseen on kuuluneet monilla useita sukupolvia. Enkä nyt ota kantaa siihen, mikä on oikein tai väärin, vaan tuo vain yhden näkökulman keskusteluun.
Höpöhöpö.
Nykyiset isovanhemmat on 50-60-vuotiaita ja ihan oli sama perhekäsitys jo silloin heidän lapsuudessaan. Oli jo heidänkin isovanhempiensa aikaan.
Niinkö? Itse olen alle 40v ja meillä mummot ja vaarit olivat hyvin tiiviisti osa perhettä. Ja niin on ollut hyvin monella ikätoverilla. Kyllä perhekäsitys on koko ajan mennyt enemmän ydinperhekeskeiseksi ihan 2000-luvulla.
Minä olen 58. Ihan oli selkeä ydinperhe minun lapsuudessani. Päästäkseni tähän kuvailemaasi ”vanhaan idylliin” minunn täytyy mennä suvussani 1880-luvulle. Silloin tiedän, että isovanhemmat asui sukutilalla samassa pihapiirissä talon isäntäväen kanssa.
No ihan miten vaan. Kyllä vielä 60-luvullakin monilla asui isovanhemmat samassa taloudessa, mutta ei tässä siitä ole kyse edes. Vaan siitä, että yleisesti aikuisenakin omat vanhemmat miellettiin tiiviimmin osaksi perhettä.
Missä muka? Tuo on kyllä nyt ihan oma mutusi.
Olen ollut lapsi 1960-luvulla, eikä meillä eikä kenelläkään ystävälläni ne isovanemmat olleet osa perhettä. Pikemminkin väittäisin päinvastoin, että nykyään ovat monella paljon enemmän perheiden arjessa läsnä.
Silloin voitiin olla lomalla mummolassa tai käytiin kylässä mummolassa, mutta ei ne mummot todellakaan siellä perheiden arjessa olleet.
Varmaan riippuu siitä, onko kotoisin maalta vai kaupungista? Maalla ne isovanhemmat on hvyinkin voineet olla arjessa mukana, auttamassa tilan töissä ja lapsenhoidossa.
Minä taas asuin kaupungissa ja meillä asui vaari 70-luvun alussa useamman vuoden ennen kuolemaansa. Ja monilla muillakin asui isovanhemmat tyyliin naapurissa ja lapset menivät koulun jälkeen isovanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sulla on se alkuperäinen ajatus tuossa taustalla nurinkurinen. Kun ei se ole millään muotoa sinun vauva. Ei sillä ole sille vauvalle ä eikä vanhemmille millään muotoa väliä, että sinä pääset luomaan kahdenkeskistä suhdetta häneen. Kun ei se vauva vielä kykene muodostamaan kahdenkeskistä suhteita kuin niihin, jotka ovat hänen kanssaan joka päivä suurimman osan päivästä. Jos olisit isä, niin ymmärtäisin tekstisi. Sukulaisen roolista käsin se on suoraan sanottuna omituinen.
Tiedän että kuulostanut tylyltä, mutta herranjestas jos aikuisen ihmisen pitää mennä piiloon olemaan vauvan kanssa, kun ei siedä sitä ahdistusta, että vanhemmat ovat vieressä ja katsovat pidätkö oikein sylissä, tuleeko vauvalle nälkä/väsy jne. Miten te tällaiset ihmiset pärjäätte työelämässä ja ihmissuhteissa, jos ei voi sietää tuollaista tilannetta. Jos ahdistaa sylitellä vauvaa kun hänen oma äiti on vieressä, niin ehkä se (kuviteltu) luottamuspula on ansaittua? Ehkä jo se itsessään kielii siitä, että vauvan ei vaan nyt ole hyvä olla juuri sinun kanssa ainakaan kahden.
Edelleenkin se ei ole sun vauva. Vauvat ei ole mitään standardipakkauksia joita joku hoitaa taitavasti ja joku ei niin taitavasti, ja muut ihailevat näitä taitavia hoitajia. Jotta vauvaa osaa hoitaa, niin hänen viesteihin pitää vastata lähes 24/7, pitää tuntea se vauva läpikotaisin vanhemman roolista käsin. Kyseessä ei ole mikään tilanne, jossa sinun pitää näyttää osaavasi hoitaa vauvaa, kun lähtötilanne on se ettet osaa samalla tavalla kuin vanhempi, koska se ei ole sinun vauva. Sinun ei täydy edes miettiä mitä se vanhempi kyttää vieressä, kun kyse nyt vaan ei ole sinusta, vaan siitä vauvasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sitä mummon tapaa saakin arvostella jos se ei lapsen vanhempia miellytä, siinähän se ydin varmaan onkin. Mummo haluaa itse päättää miten lapsen kanssa saa olla vaikka tietää, että vanhemmat haluaisivat jotain muuta. Mutta kun se ei ole mummon päätettävissä.
Ei kukaan niin sanonutkaan. Mutta onko tarkoituksenmukaista tehdä isoja asioita joistain jutuista, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä? Vanhempikin voi olla ylikontrolloiva ja käyttää lapsen kautta valtaa taas omiin vanhempiinsa. Ei sekään ole lapselle eduksi, vaan se, että lapsi saa muodostaa omat ihmiskäsityksensä ja -suhteensa niin kauan, kun kyse on normaaleista ja täyspäisistä aikuisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sitä mummon tapaa saakin arvostella jos se ei lapsen vanhempia miellytä, siinähän se ydin varmaan onkin. Mummo haluaa itse päättää miten lapsen kanssa saa olla vaikka tietää, että vanhemmat haluaisivat jotain muuta. Mutta kun se ei ole mummon päätettävissä.
Ei kukaan niin sanonutkaan. Mutta onko tarkoituksenmukaista tehdä isoja asioita joistain jutuista, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä? Vanhempikin voi olla ylikontrolloiva ja käyttää lapsen kautta valtaa taas omiin vanhempiinsa. Ei sekään ole lapselle eduksi, vaan se, että lapsi saa muodostaa omat ihmiskäsityksensä ja -suhteensa niin kauan, kun kyse on normaaleista ja täyspäisistä aikuisista.
Kyllä se on ihan vanhempien tehtävä valvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sulla on se alkuperäinen ajatus tuossa taustalla nurinkurinen. Kun ei se ole millään muotoa sinun vauva. Ei sillä ole sille vauvalle ä eikä vanhemmille millään muotoa väliä, että sinä pääset luomaan kahdenkeskistä suhdetta häneen. Kun ei se vauva vielä kykene muodostamaan kahdenkeskistä suhteita kuin niihin, jotka ovat hänen kanssaan joka päivä suurimman osan päivästä. Jos olisit isä, niin ymmärtäisin tekstisi. Sukulaisen roolista käsin se on suoraan sanottuna omituinen.
Tiedän että kuulostanut tylyltä, mutta herranjestas jos aikuisen ihmisen pitää mennä piiloon olemaan vauvan kanssa, kun ei siedä sitä ahdistusta, että vanhemmat ovat vieressä ja katsovat pidätkö oikein sylissä, tuleeko vauvalle nälkä/väsy jne. Miten te tällaiset ihmiset pärjäätte työelämässä ja ihmissuhteissa, jos ei voi sietää tuollaista tilannetta. Jos ahdistaa sylitellä vauvaa kun hänen oma äiti on vieressä, niin ehkä se (kuviteltu) luottamuspula on ansaittua? Ehkä jo se itsessään kielii siitä, että vauvan ei vaan nyt ole hyvä olla juuri sinun kanssa ainakaan kahden.
Edelleenkin se ei ole sun vauva. Vauvat ei ole mitään standardipakkauksia joita joku hoitaa taitavasti ja joku ei niin taitavasti, ja muut ihailevat näitä taitavia hoitajia. Jotta vauvaa osaa hoitaa, niin hänen viesteihin pitää vastata lähes 24/7, pitää tuntea se vauva läpikotaisin vanhemman roolista käsin. Kyseessä ei ole mikään tilanne, jossa sinun pitää näyttää osaavasi hoitaa vauvaa, kun lähtötilanne on se ettet osaa samalla tavalla kuin vanhempi, koska se ei ole sinun vauva. Sinun ei täydy edes miettiä mitä se vanhempi kyttää vieressä, kun kyse nyt vaan ei ole sinusta, vaan siitä vauvasta.
Anteeksi mutta minun vauvani on kyllä minun vauvani, mitä ihmettä selität?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo rajattomuus ja omiminen ovat siksikin erikoista käytöstä, koska se on hyvin epäsuomalaista. Varhainen itsenäistäminen on meidän kulttuurimme ominaispiirre. Se ei siis kumpua tavoista ja kulttuurista vaan persoonasta ja luonteesta.
Ap:lle ja muille samassa tilanteessa oleville antaisin neuvoksi kokeilla keinoa, jota käytän yläkoululaisten kanssa töissä. Kun mummo omii vauvan eikä anna sitä sylistään pois, sanoisin lyhyesti :”Anna vauva minulle.” Sitä lausetta toistaisin niin monta kertaa, että lapsi on minun käsissäni. Ei mitään perusteluja eikä altavastaajaksi asettumista. Myöhemmin voidaan sitten keskustella ja kasvattaa erillisessä tilanteessa, jos se on tarpeellista.
Kyllä miniän ja ensikertalaisen äidin lyttääminen kuuluu kulttuuriin valitettavasti..
No ei ainakaan meillä kuulu kummankaan vanhemman suvun tapoihin/kulttuuriin. Nämä ketjut ovat olleet mielenkiintoisia siksikin lukea, että tuollainen ihme tunkeminen vauvan ja äidin väliin on itselle täysin vierasta. Olen miettinyt että voiko todella joillakin olla tuollaista? Minusta jopa vaikuttaa vähän kieroutuneelta eikä niin terveeltä käytökseltä, että miniälle esimerkiksi tuputetaan kahvipöydässä aina lisää syömistä, että mummu saisi "hoitaa" vauvaa. Tai että vauva "kaapataan" toiseen huoneeseen, siis anteeksi vain mutta wtf??! Tuohan on aivan älytöntä, miten nuo ihmiset eivät itse näe sitä??!! Ja kyllä meidänkin suvussa mummut ja papat "hurahtaa" uuteen vauvaan, lepertelee ja pitää hyvänä, ostelee vauvan vaatteita ja leluja, mutta sen vauvan ehdoilla! Ja totta kai vauvan vanhemmat huomioiden! Koskaan en ole todistanut tilannetta, jossa uutta, ensikertalaista äitiä lytättäisiin tai mitätöitäisiin. Ja minulla ja miehelläni on paljon serkkuja, joten vauvoja on tupsahdellut tähän sukuun tasaiseen tahtiin. Mielestäni ei kyllä voi sanoa, että miniöiden ja ensikertalaisten äitien lyttääminen kuuluisi yleisesti suomalaiseen kulttuuriin.
Luulen että tuo tulee halusta olla ihan kahdestaan sen lapsen kanssa, ilman että kukaan kyttää vieressä silmä kovana.
No sehän on aikalailla selviö, tuskin he kovin vastentahtoisesti vauvaa kaappaavatkaan. Todellinen mysteeri onkin miksi he haluavat olla toisen lapsen kanssa kahdestaan. Miksi sitä kanssakäymistä ei saisi lapsen äiti olla todistamassa.
Näinpä. Tuo muuten lisäksi aloittaa sen kierteen että äiti on joku este tai vihollinen vauvan ja mummin välissä kun viesti on heti ettei äitiä tahdota paikalle.
No itse keksin syitä kyllä. Halutaan luoda omanlaista suhdetta ilman jatkuvaa kyttäämistä. Koetaan, että omaa tapaa olla lapsen kanssa arvostellaan. Onhan noita. Enkä siis ole mummo todellakaan, mutta hyvin ymmärrän miksi se saattaa stressata, jos kovin tiiviisti vahditaan vieressä eikä luoteta.
Ottamatta siis ollenkaan kantaa nyt siihen, onko millainen tapaus kyseessä. Selvähän se on, että kaikkiin mummoihin ei voikaan luottaa mutta toisaalta ylihysteerisiä vanhempiakin on.
Sitä mummon tapaa saakin arvostella jos se ei lapsen vanhempia miellytä, siinähän se ydin varmaan onkin. Mummo haluaa itse päättää miten lapsen kanssa saa olla vaikka tietää, että vanhemmat haluaisivat jotain muuta. Mutta kun se ei ole mummon päätettävissä.
Ei kukaan niin sanonutkaan. Mutta onko tarkoituksenmukaista tehdä isoja asioita joistain jutuista, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä? Vanhempikin voi olla ylikontrolloiva ja käyttää lapsen kautta valtaa taas omiin vanhempiinsa. Ei sekään ole lapselle eduksi, vaan se, että lapsi saa muodostaa omat ihmiskäsityksensä ja -suhteensa niin kauan, kun kyse on normaaleista ja täyspäisistä aikuisista.
Kyllä se on ihan vanhempien tehtävä valvoa.
No ihan sama. Turha yrittääkään selittää, jos kaikki on vain mustaa ja valkoista.
Edellinen teksti tuli vähän väärään kohtaan - se oli vastaus kirjoittajalle, joka kysyi tarkempia tietoja ilmiöstä.