Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Noo{ohhooh kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

8

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..

Se ei ole mikään mittakaava, että lapsesta on kasvanut kelpo aikuinen. Hyväksikäytetyistä, liikaa yksin jätetyistä, pahoinpidellyistä, haukutuista yms. voi kasvaa aivan kelpo ihmisiä. Tämä johtuu siitä, että ihmiseen vaikuttavat muutkin ihmiset, ympäristö ja geenit. Ihminen on muovautumiskykyinen vielä nuorena aikuisenakin. Ja "kelpo ihmiseksi" kasvaminen ei ole se asia mikä merkitsee, vaan ne lapsen kokemukset lapsuudessaan. Se että jostain kasvaa kelpo ihminen ei tee hyväksi sitä asiaa, että hän on ollut lapsena vanhemman irrationaalisten mielenjohteiden ja tunteiden purkausten kohteena.

Jokainen vanhempi päättää muutenkin lapsensa hoitajan tämän hoitajan sen hetkisen käytöksen perusteella. Ei sen perusteella mitä se oli 30 vuotta sitten. Ihmisille tulee elämänvarrella mielenterveysongelmia, sairauksia ja esim. muistivaikeuksia mitkä vaikuttavat hänen kykyyn olla turvallinen aikuinen lapselle. On vastuutonta ja väärin jättää lapset sellaiselle ihmiselle hoitoon, jonka käyttäytymiseen ja ajatuksenkulkuun ei voi luottaa sataprosenttisesti sen lapsen hoidon suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

Et tainnut yhtään lukea mitä kirjoitin. En itsekään ole yhteydessä kaikkiin sukulaisiin erinäisistä syistä. Mutta jos lapsesi ja hänen mumminsa suhteessa on jotain säilytettävää ja kehitettävää, niin mielestäni on lapsen oikeus että hänellä on elämässä tärkeitä ihmisiä. En nyt puhu sinun ja anopin suhteestasi. Vaan lapsesi ja hänen mumminsa. Lapsen kehitykselle on edullista että ympärillä on erilaisia häntä rakastavia ihmisiä. Psykologille ei mennä juttelemaan siksi, että itsessä olisi vikaa vaan siksi, että oppii näkemään tilannetta eri näkökulmista. Ymmärrätkö että ulkopuolisen kanssa keskusteltaessa voi ahdistuksesi pienentyä. On myös mahdollista oman kasvun kautta tulla toimeen ihan kenen kanssa tahansa ilman että ahdistuu. Itse olen oppinut tämän taidon enkä ahdistu edes ärsyttävistä ihmisistä. Ja pystyn silti hyvin mielin tulemaan heidän kanssaan toimeen vaikka en olisi kaveri ko ihmisen kanssa. Nämä taidot ovat myös lapselle tärkeitä taitoja, joiden avulla elämässä voi menestyä ihmissuhteissa ja opinnoissa sekä työssä. Matkani on ollut Kivinen.. Olen myös sairastanut hyvin vaikean sairauden ja ollut vuosia vuoteenoma, nyttemmin jo useita vuosia työelämässä, joten tiedän aika paljon elämästä ja ihmissuhteista, ja itsen kehityksestä. Olen myös työssä lasten parissa, joten tiedän myös lapsen kehityksestä ja heille tärkeiden suhteiden merkityksestä. Lapselta ei kannata riistää rakastavaa isovanhempaa jos heillä on vähintään ok suhde vain siksi, että itseäsi ärsyttää /ahdistaa. Tietty jos on väkivaltaa joka voi kohdistua lapseen. Niin silloin en tukisi suhdetta. Mielipide-erot eivät ole sellaisia. Väkivallan uhka lapseen, henkinen tai fyysinen, en veisi ikinä lastani sellaiseen paikkaan tai ihmisille. Se on tervettä järkeä.. Miksi suutut kun sanon mielipiteeni? Etkö toivonut ihmisten näkökulmia kun avasit keskustelin? Saa olla ja täytyykin olla eri mieltä, jos siltä tuntuu. Mitä ikinä päätät lastesi asioissa, lasten etu edellä.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

Et tainnut yhtään lukea mitä kirjoitin. En itsekään ole yhteydessä kaikkiin sukulaisiin erinäisistä syistä. Mutta jos lapsesi ja hänen mumminsa suhteessa on jotain säilytettävää ja kehitettävää, niin mielestäni on lapsen oikeus että hänellä on elämässä tärkeitä ihmisiä. En nyt puhu sinun ja anopin suhteestasi. Vaan lapsesi ja hänen mumminsa. Lapsen kehitykselle on edullista että ympärillä on erilaisia häntä rakastavia ihmisiä. Psykologille ei mennä juttelemaan siksi, että itsessä olisi vikaa vaan siksi, että oppii näkemään tilannetta eri näkökulmista. Ymmärrätkö että ulkopuolisen kanssa keskusteltaessa voi ahdistuksesi pienentyä. On myös mahdollista oman kasvun kautta tulla toimeen ihan kenen kanssa tahansa ilman että ahdistuu. Itse olen oppinut tämän taidon enkä ahdistu edes ärsyttävistä ihmisistä. Ja pystyn silti hyvin mielin tulemaan heidän kanssaan toimeen vaikka en olisi kaveri ko ihmisen kanssa. Nämä taidot ovat myös lapselle tärkeitä taitoja, joiden avulla elämässä voi menestyä ihmissuhteissa ja opinnoissa sekä työssä. Matkani on ollut Kivinen.. Olen myös sairastanut hyvin vaikean sairauden ja ollut vuosia vuoteenoma, nyttemmin jo useita vuosia työelämässä, joten tiedän aika paljon elämästä ja ihmissuhteista, ja itsen kehityksestä. Olen myös työssä lasten parissa, joten tiedän myös lapsen kehityksestä ja heille tärkeiden suhteiden merkityksestä. Lapselta ei kannata riistää rakastavaa isovanhempaa jos heillä on vähintään ok suhde vain siksi, että itseäsi ärsyttää /ahdistaa. Tietty jos on väkivaltaa joka voi kohdistua lapseen. Niin silloin en tukisi suhdetta. Mielipide-erot eivät ole sellaisia. Väkivallan uhka lapseen, henkinen tai fyysinen, en veisi ikinä lastani sellaiseen paikkaan tai ihmisille. Se on tervettä järkeä.. Miksi suutut kun sanon mielipiteeni? Etkö toivonut ihmisten näkökulmia kun avasit keskustelin? Saa olla ja täytyykin olla eri mieltä, jos siltä tuntuu. Mitä ikinä päätät lastesi asioissa, lasten etu edellä.

En toivonut niskaani jankuttavaa paasaavaa mielenterveyskuntoutujaa.

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

Sivustaseuraajana täytyy kyllä kommentoida, että nyt en enää ymmärrä tätä.

Siis ok, terapia tai vastaava voi olla hyödyksi, jos on tarve työstää omia ajatuksia ja tunteita. Joskus vaikeissa tilanteissa se voikin olla tosi hyvä apukeino.

Kuitenkaan en oikein ymmärrä, miten terapiassa käynti vaikuttaa itse ongelmaan, joka on anopin käyttäytyminen? On asioita, joihin voi itse oppia suhtautumaan toisin, mutta on silti fakta että ei kellään ole oikeutta ylittää toistuvasti jonkun rajoja esim. haukkumalla, raivoamalla, mitätöimällä, päsmäröimällä jne mitä tässä ketjussa nyt on moni kertonut.

Itse en ainakaan odotakaan anopilta mitään pyyteetöntä rakkautta, vaan normaaleja käytöstapoja tai edes sitä, että lukuisten toistojen jälkeen viestit alkaisivat mennä perille.

Mielestäni on HYVÄ, jos välit isovanhempiin ja muihin läheisiin on kunnossa, mutta mikään pakko niitä välejä ei kyllä ole ylläpitää, jos se tarkoittaa, että kuka tahansa voi kävellä kotiisi arvostelemaan suunnilleen kaikkea elämässäsi.

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

minäkään en ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa. Kaikkien kanssa tulen toimeen eikä mikään suhde ahdista. Se johtuu kasvustani ihmisenä. Minulla on selkeät rajat mitä siedän mitä en. Yritin auttaa sinua, en muuta. Toivottavasti tilanteesi srtviytyy ajan kuluessa.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

Et tainnut yhtään lukea mitä kirjoitin. En itsekään ole yhteydessä kaikkiin sukulaisiin erinäisistä syistä. Mutta jos lapsesi ja hänen mumminsa suhteessa on jotain säilytettävää ja kehitettävää, niin mielestäni on lapsen oikeus että hänellä on elämässä tärkeitä ihmisiä. En nyt puhu sinun ja anopin suhteestasi. Vaan lapsesi ja hänen mumminsa. Lapsen kehitykselle on edullista että ympärillä on erilaisia häntä rakastavia ihmisiä. Psykologille ei mennä juttelemaan siksi, että itsessä olisi vikaa vaan siksi, että oppii näkemään tilannetta eri näkökulmista. Ymmärrätkö että ulkopuolisen kanssa keskusteltaessa voi ahdistuksesi pienentyä. On myös mahdollista oman kasvun kautta tulla toimeen ihan kenen kanssa tahansa ilman että ahdistuu. Itse olen oppinut tämän taidon enkä ahdistu edes ärsyttävistä ihmisistä. Ja pystyn silti hyvin mielin tulemaan heidän kanssaan toimeen vaikka en olisi kaveri ko ihmisen kanssa. Nämä taidot ovat myös lapselle tärkeitä taitoja, joiden avulla elämässä voi menestyä ihmissuhteissa ja opinnoissa sekä työssä. Matkani on ollut Kivinen.. Olen myös sairastanut hyvin vaikean sairauden ja ollut vuosia vuoteenoma, nyttemmin jo useita vuosia työelämässä, joten tiedän aika paljon elämästä ja ihmissuhteista, ja itsen kehityksestä. Olen myös työssä lasten parissa, joten tiedän myös lapsen kehityksestä ja heille tärkeiden suhteiden merkityksestä. Lapselta ei kannata riistää rakastavaa isovanhempaa jos heillä on vähintään ok suhde vain siksi, että itseäsi ärsyttää /ahdistaa. Tietty jos on väkivaltaa joka voi kohdistua lapseen. Niin silloin en tukisi suhdetta. Mielipide-erot eivät ole sellaisia. Väkivallan uhka lapseen, henkinen tai fyysinen, en veisi ikinä lastani sellaiseen paikkaan tai ihmisille. Se on tervettä järkeä.. Miksi suutut kun sanon mielipiteeni? Etkö toivonut ihmisten näkökulmia kun avasit keskustelin? Saa olla ja täytyykin olla eri mieltä, jos siltä tuntuu. Mitä ikinä päätät lastesi asioissa, lasten etu edellä.

Sivustaseuraaja kommentoi, että sinulla on hyviä pointteja. Kuitenkin itse ajattelen, että joskus lapsen edun sijasta on katsottava kokonaisuutta. Kun kanssakäyminen läheisen kanssa käy liian raskaaksi koko perheelle (paitsi ehkä lapselle) niin täytyy kyllä käyttää muitakin keinoja, kuin vain ns. opetella tulemaan kaikkien kanssa toimeen. Myös vaiken läheisen pitäisi omalla tahollaan työstää käytöstään, eihän siihen hommaan muuten lopullista muutosta tule.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

minäkään en ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa. Kaikkien kanssa tulen toimeen eikä mikään suhde ahdista. Se johtuu kasvustani ihmisenä. Minulla on selkeät rajat mitä siedän mitä en. Yritin auttaa sinua, en muuta. Toivottavasti tilanteesi srtviytyy ajan kuluessa.

Blaablaablaablaa.

Olet kyllä oikein harvinaisen lapsellinen ja kehittymätön. Kusipää.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

Et tainnut yhtään lukea mitä kirjoitin. En itsekään ole yhteydessä kaikkiin sukulaisiin erinäisistä syistä. Mutta jos lapsesi ja hänen mumminsa suhteessa on jotain säilytettävää ja kehitettävää, niin mielestäni on lapsen oikeus että hänellä on elämässä tärkeitä ihmisiä. En nyt puhu sinun ja anopin suhteestasi. Vaan lapsesi ja hänen mumminsa. Lapsen kehitykselle on edullista että ympärillä on erilaisia häntä rakastavia ihmisiä. Psykologille ei mennä juttelemaan siksi, että itsessä olisi vikaa vaan siksi, että oppii näkemään tilannetta eri näkökulmista. Ymmärrätkö että ulkopuolisen kanssa keskusteltaessa voi ahdistuksesi pienentyä. On myös mahdollista oman kasvun kautta tulla toimeen ihan kenen kanssa tahansa ilman että ahdistuu. Itse olen oppinut tämän taidon enkä ahdistu edes ärsyttävistä ihmisistä. Ja pystyn silti hyvin mielin tulemaan heidän kanssaan toimeen vaikka en olisi kaveri ko ihmisen kanssa. Nämä taidot ovat myös lapselle tärkeitä taitoja, joiden avulla elämässä voi menestyä ihmissuhteissa ja opinnoissa sekä työssä. Matkani on ollut Kivinen.. Olen myös sairastanut hyvin vaikean sairauden ja ollut vuosia vuoteenoma, nyttemmin jo useita vuosia työelämässä, joten tiedän aika paljon elämästä ja ihmissuhteista, ja itsen kehityksestä. Olen myös työssä lasten parissa, joten tiedän myös lapsen kehityksestä ja heille tärkeiden suhteiden merkityksestä. Lapselta ei kannata riistää rakastavaa isovanhempaa jos heillä on vähintään ok suhde vain siksi, että itseäsi ärsyttää /ahdistaa. Tietty jos on väkivaltaa joka voi kohdistua lapseen. Niin silloin en tukisi suhdetta. Mielipide-erot eivät ole sellaisia. Väkivallan uhka lapseen, henkinen tai fyysinen, en veisi ikinä lastani sellaiseen paikkaan tai ihmisille. Se on tervettä järkeä.. Miksi suutut kun sanon mielipiteeni? Etkö toivonut ihmisten näkökulmia kun avasit keskustelin? Saa olla ja täytyykin olla eri mieltä, jos siltä tuntuu. Mitä ikinä päätät lastesi asioissa, lasten etu edellä.

Mä kävin vaikeaa suhdetta anoppiini läpi psykoterapiassa. Terapeuttini siellä valoi minuun uskoa ja voimaa pitää puoleni anoppia vastaan. Eli ammattiauttajakin näki, kuinka paljon haittaa minulle on anoppisuhteestani. En todellakaan halua, että lapsille muodostuu tuollaiseen ihmiseen mitään suhdetta. Anopin poika, lasteni isä, on tässä asiassa samaa mieltä kuin minä.

Mua ei kiinnosta anopin historia tai tulevaisuus. Minulla ei ole mitään mielenkiintoa nähdä asiaa hänen kantiltaan, todella sekaisin saa olla, että siihen pystyy. Tiedän, että hän on mulle valtava henkinen taakka, ja arvaamattomana tapauksena hänelle ei voi lapsia hoitoon antaa edes sekunniksi. Minulle ja miehelleni anoppi on haitallinen suhde, ja sitä se olisi myös lapsilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

Et tainnut yhtään lukea mitä kirjoitin. En itsekään ole yhteydessä kaikkiin sukulaisiin erinäisistä syistä. Mutta jos lapsesi ja hänen mumminsa suhteessa on jotain säilytettävää ja kehitettävää, niin mielestäni on lapsen oikeus että hänellä on elämässä tärkeitä ihmisiä. En nyt puhu sinun ja anopin suhteestasi. Vaan lapsesi ja hänen mumminsa. Lapsen kehitykselle on edullista että ympärillä on erilaisia häntä rakastavia ihmisiä. Psykologille ei mennä juttelemaan siksi, että itsessä olisi vikaa vaan siksi, että oppii näkemään tilannetta eri näkökulmista. Ymmärrätkö että ulkopuolisen kanssa keskusteltaessa voi ahdistuksesi pienentyä. On myös mahdollista oman kasvun kautta tulla toimeen ihan kenen kanssa tahansa ilman että ahdistuu. Itse olen oppinut tämän taidon enkä ahdistu edes ärsyttävistä ihmisistä. Ja pystyn silti hyvin mielin tulemaan heidän kanssaan toimeen vaikka en olisi kaveri ko ihmisen kanssa. Nämä taidot ovat myös lapselle tärkeitä taitoja, joiden avulla elämässä voi menestyä ihmissuhteissa ja opinnoissa sekä työssä. Matkani on ollut Kivinen.. Olen myös sairastanut hyvin vaikean sairauden ja ollut vuosia vuoteenoma, nyttemmin jo useita vuosia työelämässä, joten tiedän aika paljon elämästä ja ihmissuhteista, ja itsen kehityksestä. Olen myös työssä lasten parissa, joten tiedän myös lapsen kehityksestä ja heille tärkeiden suhteiden merkityksestä. Lapselta ei kannata riistää rakastavaa isovanhempaa jos heillä on vähintään ok suhde vain siksi, että itseäsi ärsyttää /ahdistaa. Tietty jos on väkivaltaa joka voi kohdistua lapseen. Niin silloin en tukisi suhdetta. Mielipide-erot eivät ole sellaisia. Väkivallan uhka lapseen, henkinen tai fyysinen, en veisi ikinä lastani sellaiseen paikkaan tai ihmisille. Se on tervettä järkeä.. Miksi suutut kun sanon mielipiteeni? Etkö toivonut ihmisten näkökulmia kun avasit keskustelin? Saa olla ja täytyykin olla eri mieltä, jos siltä tuntuu. Mitä ikinä päätät lastesi asioissa, lasten etu edellä.

Kai sinä käsität että olet tuleva Kultamummi?

Juuri se ns hiljainen ja nöyrä ja kiltti äiti joka tukahduttaa omat tunteensa, tekee äitiydestä marttyyriutta ja hampaat irvessä ”tulee kaikkien kanssa toimeen” vaikka oksennus nousisi kurkkuun.

Minä en aio tuollaista äitiyttä toteuttaa enkä sen jälkipyykkiä lasteni tai lastenlasteni päälle kaataa.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Voi hyvä ihme sentään.

Kun se mielenterveysongelmainen rajaton narsisti ei kuuntele niitä muiden puheita. Vaikka puhuisit urdua ja päälläsi seisoisit.

Siitähän ne ongelmat juuri syntyy! Kun se toinen ei kuuntele mitään eikä kunnioita mitään!

Etkö voisi olla jo hiljaa?

Vierailija kirjoitti:

[sequote=Jaaaaaashaaaas]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Voi hyvä ihme sentään.

Kun se mielenterveysongelmainen rajaton narsisti ei kuuntele niitä muiden puheita. Vaikka puhuisit urdua ja päälläsi seisoisit.

Siitähän ne ongelmat juuri syntyy! Kun se toinen ei kuuntele mitään eikä >kunnioita mitään!

Etkö voisi olla jo hiljaa?

Kuten sanoin, yritin miettiä asiaa eri näkökulmista, ja tämä on avoin julkinen keskustelu, joten mitä odotit? Ajattelen työni puolesta, että on ikävää, että tänä päivänä monelta lapselta jää kokematta isovanhempi suhde erinäisten vanhemmista tai isovanhemmista johtuvien syiden vuoksi. Työskentelen lapsiperheiden parissa juuri nämä asiat siellä ytimessä, ja tiedän myös omasta kokemuksesta, miten perhesuhteet aiheuttavat kaikenlaista ikävää mutta niissä on myös hyvin suuri potentiaali lapsen kehityksen näkökulmasta. Halusin tuoda ne esille. Koska ne ovat tärkeitä. Enkä pidä nykytyylistä, jossa poimitaan rusinat pullasta (ellei siihen ole oikeasti syytä) ja lapsen edun vastaisesti viedään oikeus isovanhempaan (ellei ole syytä) .

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[sequote=Jaaaaaashaaaas]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Voi hyvä ihme sentään.

Kun se mielenterveysongelmainen rajaton narsisti ei kuuntele niitä muiden puheita. Vaikka puhuisit urdua ja päälläsi seisoisit.

Siitähän ne ongelmat juuri syntyy! Kun se toinen ei kuuntele mitään eikä >kunnioita mitään!

Etkö voisi olla jo hiljaa?

Kuten sanoin, yritin miettiä asiaa eri näkökulmista, ja tämä on avoin julkinen keskustelu, joten mitä odotit? Ajattelen työni puolesta, että on ikävää, että tänä päivänä monelta lapselta jää kokematta isovanhempi suhde erinäisten vanhemmista tai isovanhemmista johtuvien syiden vuoksi. Työskentelen lapsiperheiden parissa juuri nämä asiat siellä ytimessä, ja tiedän myös omasta kokemuksesta, miten perhesuhteet aiheuttavat kaikenlaista ikävää mutta niissä on myös hyvin suuri potentiaali lapsen kehityksen näkökulmasta. Halusin tuoda ne esille. Koska ne ovat tärkeitä. Enkä pidä nykytyylistä, jossa poimitaan rusinat pullasta (ellei siihen ole oikeasti syytä) ja lapsen edun vastaisesti viedään oikeus isovanhempaan (ellei ole syytä) .

Lue tämä ketju. Häpeä. Häpeä ja paljon.

Tässä kuvatuilla ihmisillä ei ole mitääm annettavaa, varsinkaan, eikä ole asiallista vaatia nielemään heidän toimintaansa tai juoksemaan terapiassa jotta heitä jaksaisi.

Myös äidillä on oikeus iloon, rauhaan, mielihyvään, terveisiin ihmissuhteisiin.

Sen sijaan että häm palvelee sekopäitä kynnysmattona kunnes itse pimahtaa vaihdevuotisena.

Entinen tyyli on erittäin erittäin sairas.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[sequote=Jaaaaaashaaaas]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Voi hyvä ihme sentään.

Kun se mielenterveysongelmainen rajaton narsisti ei kuuntele niitä muiden puheita. Vaikka puhuisit urdua ja päälläsi seisoisit.

Siitähän ne ongelmat juuri syntyy! Kun se toinen ei kuuntele mitään eikä >kunnioita mitään!

Etkö voisi olla jo hiljaa?

Kuten sanoin, yritin miettiä asiaa eri näkökulmista, ja tämä on avoin julkinen keskustelu, joten mitä odotit? Ajattelen työni puolesta, että on ikävää, että tänä päivänä monelta lapselta jää kokematta isovanhempi suhde erinäisten vanhemmista tai isovanhemmista johtuvien syiden vuoksi. Työskentelen lapsiperheiden parissa juuri nämä asiat siellä ytimessä, ja tiedän myös omasta kokemuksesta, miten perhesuhteet aiheuttavat kaikenlaista ikävää mutta niissä on myös hyvin suuri potentiaali lapsen kehityksen näkökulmasta. Halusin tuoda ne esille. Koska ne ovat tärkeitä. Enkä pidä nykytyylistä, jossa poimitaan rusinat pullasta (ellei siihen ole oikeasti syytä) ja lapsen edun vastaisesti viedään oikeus isovanhempaan (ellei ole syytä) .

Kerrohan toki, mitä etua lapsi saa siitä narsistisesta, täysin muiden yli tallovasta mummusta, joka tyydyttää lapsenlapsen kustannuksella omaa hoivaviettiään? Tai jonka hullu mummu tarvitsee vauvaa "jaksaakseen työviikon"? Oikeasti, mitä positiivista se lapsi saa tuollaisesta?

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[sequote=Jaaaaaashaaaas]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Voi hyvä ihme sentään.

Kun se mielenterveysongelmainen rajaton narsisti ei kuuntele niitä muiden puheita. Vaikka puhuisit urdua ja päälläsi seisoisit.

Siitähän ne ongelmat juuri syntyy! Kun se toinen ei kuuntele mitään eikä >kunnioita mitään!

Etkö voisi olla jo hiljaa?

Kuten sanoin, yritin miettiä asiaa eri näkökulmista, ja tämä on avoin julkinen keskustelu, joten mitä odotit? Ajattelen työni puolesta, että on ikävää, että tänä päivänä monelta lapselta jää kokematta isovanhempi suhde erinäisten vanhemmista tai isovanhemmista johtuvien syiden vuoksi. Työskentelen lapsiperheiden parissa juuri nämä asiat siellä ytimessä, ja tiedän myös omasta kokemuksesta, miten perhesuhteet aiheuttavat kaikenlaista ikävää mutta niissä on myös hyvin suuri potentiaali lapsen kehityksen näkökulmasta. Halusin tuoda ne esille. Koska ne ovat tärkeitä. Enkä pidä nykytyylistä, jossa poimitaan rusinat pullasta (ellei siihen ole oikeasti syytä) ja lapsen edun vastaisesti viedään oikeus isovanhempaan (ellei ole syytä) .

Sääli niitä perheitä, jotka joutuvat sun asiakkaiksi, kun et näköjään yhtään ymmärrä, että tuollaisen narsistimummun kanssa ei noin vaan sovita rajoista, tai että tuollaisen kanssa ei vaan voi tulla toimeen hajoamatta itse. Tuollaisesta mummusta on vain ja ainoastaan haittaa, lapsille ja näiden perheille erityisesti. Tietysti lapsia on suojeltava tuollaisilta tapauksilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noo{ohhooh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiatonta ja suorastaan sairasta.

Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.

Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.

Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!

No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?

Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.

Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.

Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.

Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.

Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä

Et voi olla tosissasi! JEESUS.

Ei minussa ole mitään vikaa.

Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.

Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.

Olet täysin kajahtanut!

Sivustaseuraajana täytyy kyllä kommentoida, että nyt en enää ymmärrä tätä.

Siis ok, terapia tai vastaava voi olla hyödyksi, jos on tarve työstää omia ajatuksia ja tunteita. Joskus vaikeissa tilanteissa se voikin olla tosi hyvä apukeino.

Kuitenkaan en oikein ymmärrä, miten terapiassa käynti vaikuttaa itse ongelmaan, joka on anopin käyttäytyminen? On asioita, joihin voi itse oppia suhtautumaan toisin, mutta on silti fakta että ei kellään ole oikeutta ylittää toistuvasti jonkun rajoja esim. haukkumalla, raivoamalla, mitätöimällä, päsmäröimällä jne mitä tässä ketjussa nyt on moni kertonut.

Itse en ainakaan odotakaan anopilta mitään pyyteetöntä rakkautta, vaan normaaleja käytöstapoja tai edes sitä, että lukuisten toistojen jälkeen viestit alkaisivat mennä perille.

Mielestäni on HYVÄ, jos välit isovanhempiin ja muihin läheisiin on kunnossa, mutta mikään pakko niitä välejä ei kyllä ole ylläpitää, jos se tarkoittaa, että kuka tahansa voi kävellä kotiisi arvostelemaan suunnilleen kaikkea elämässäsi.

Kyllä mäkin toivon, että olisi edes kuivan asiallinen suhde anoppiin. Mutta ei ole. Mielenterveyttäni on mulle tärkeämpi kuin se, että väkisin yrittäisin miellyttää anoppiani, joka kohtelee minua kuin likaista tiskirättiä.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Mites kun ne rajat on asetettu uudestaan ja uudestaan ja kerta toisensa jälkeen sama vastarinta jatkuu? Järkevälle ihmiselle menee kerralla läpi mutta meidän mummolle on nyt 5 vuotta jankutettu samoista säännöistä ja edelleen tehdään meidän sääntöjen vastaisesti ja vaarannetaan lapsen henki. Ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse tulla toimeen vaikka olisikin sukua.

Rajaton mummo on todellakin kuin teini. Rajoja saa laittaa ja laittaa ja niistä saa kinata ja niitä saa valvoa maailman tappiin.

Jokaikisessä käänteessä niitä testataan ja rikotaan.

Kukaan ihminen ei sitä sekoamatta jaksa vuosikausia, vuosikymmeniä.

Niinkin yksinkertainen asia kuon että ”älä tule meille sopimatta etukäteen” tulkitaan kuudenlin vuoden jälkeen niin, että kello 5.30 voi vaan soittaa ovikelloa ja marssia sisään ja alkaa tarkostaa kaappeja.

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Mites kun ne rajat on asetettu uudestaan ja uudestaan ja kerta toisensa jälkeen sama vastarinta jatkuu? Järkevälle ihmiselle menee kerralla läpi mutta meidän mummolle on nyt 5 vuotta jankutettu samoista säännöistä ja edelleen tehdään meidän sääntöjen vastaisesti ja vaarannetaan lapsen henki. Ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse tulla toimeen vaikka olisikin sukua.

.

Jos anoppi todella vaarantaa lapsen hengen, niin silloinhan lasta EI tietenkään voi antaa sellaiselle ihmiselle hoitoon.

Ja olen samaa mieltä kanssasi, että suku ei tee perhettä. Kuten aiemmin sanoin, perhettä ei tarvitse määritellä biologian mukaan vaan se on tunne ihmisistä "joiden kanssa on hyvä olla". Sain aloituksesta sen mielikuvan, että anoppisi on rakastava ihminen, mutta hän ei ymmärrä rajoja kuten monet isoäidit eivät ymmärrä, ja se selittyy osin tieteellisestikin evoluution ja tarpeen suojella jälkikasvuaan, vuoksi. Ymmärsin, että hän olisi kuitenkin arvokas ihminen lapsen elämässä eikä väkivaltainen esimerkiksi fyysisesti. Jos on huolta lapsen hengestä, ei tietenkään sellaista hoitopaikkaa. Ja miksi ajattelet, että häpeä. En häpeä. Olen pohtinut avoimesti asiaa eri näkökulmista. Se on totta, että jos anopin ja miniän eripura on mahdollista ylittää JA lapsen on turvallista olla isovanhemman kanssa mielipide - eroista huolimatta, on lapsen etu olla isovanhemman kanssa edes jonkinlainen suhde. Sillä on suuri vaikutus minän kehittymiseen. Enemmän tuskin trvinee asiaa avata.

Vierailija kirjoitti:

Rajaton mummo on todellakin kuin teini. Rajoja saa laittaa ja laittaa ja niistä saa kinata ja niitä saa valvoa maailman tappiin.

Jokaikisessä käänteessä niitä testataan ja rikotaan.

Kukaan ihminen ei sitä sekoamatta jaksa vuosikausia, vuosikymmeniä.

Niinkin yksinkertainen asia kuon että ”älä tule meille sopimatta etukäteen” tulkitaan kuudenlin vuoden jälkeen niin, että kello 5.30 voi vaan soittaa ovikelloa ja marssia sisään ja alkaa tarkostaa kaappeja.

Onhan vielä 1980-luvulla ollut ihan normaalia mennä poikkeamaan kylässä ilman ennakkoilmoitusta. Mutta siitä on jo ihmisikä, ja nykyään kännykkä löytyy varmasti jokaisen laukusta. Onko oikeasti niin mahdotonta laittaa viestiä, että ollaan siellä päin reissussa, sopiiko tulla 1 h päästä kaffille? Miksi rynnitään toisen kotiin varsinkin sen jälkeen, kun yllätysvisiitit on kielletty?

Aika harvan ihmisen toivottaisin kotiini yllätysvieraaksi. Ehkä olen kontrollifriikki, mutta haluan tietää koska meille on tulossa joku ylimääräinen.