Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Näitä kun lukee, niin toteaa, että tänne kirjoitetaan nyt sellaisista ihan hirveistä ihmisistä nimeltä anoppi, joitten kanssa on täydellisen turhaa yrittää edes hitusenkaan tulla toimeen.  

Eli ei täällä kaivata ohjeita siihen, miten tulla toimeen hullun anopin ja apen kanssa, vaan ohjeita siihen, miten pysyä heistä erossa ja miten heidät saa pysymään kaukana.

Keskustelun suuntaa täytyy kääntää.  Ei tule mitään keskustelua, jos jankutetaan, että on tultava keskenään juttuun.  Ei tarvi, jos kerran ei tulla toimeen.  Ei hulluja tarvitse sietää.

Mutta miten siis pystyä olemaan erossa niin, että se hullumpi puoli siellä ei ala siitäkin hulluilemaan?

Pystyn ymmärtämään, miten ne entisaikojen miniät siellä anoppilassa asuessaan joutui ihan kauheaan tilanteeseen.  Oli pakko asua samoissa tiloissa vielä.  Se on vaatinut ihan mahdottoman pitkää pinnaa molemmin puolin.

Mun anoppini kertoi omista kokemuksistaan kun oli tullut miniäksi taloon.  Kaiken huipuksi sen mies kuoli kun lapset oli pieniä, ja siinä oli sitten oltava vanhusten kanssa, jotka teki kaikenlaista kiusaa.  Piilotteli ruokia ja kertoili kylällä kaikenlaisia satuja, väittivät miniällään käyvän miehiä yöllä, niin kuin se olisi mitenkään ollut mahdollista niissä oloissa.  Eli ei nämä uusia tarinoita ole.

Miniöillä on vielä se puoli siinä mietittävä, että se mies ei tietenkään kovin helpolla suostu täyteen pesäeroon äidistään.  Miehet ei aina näe ongelmia oikein.  

Puhelimeen voi laittaa eston tai siihen ei vaan pidä vastata.  Kannattaisko vaan kaikki asiat antaa miehen hoidettavaksi sinne äitiinsä päin.  Antaa miehen sitten käydä äidillään lasten kanssa, jos edes jollain lailla uskoo sen olevan vaaratonta, eli anoppi ei hauku miniää lasten kuullen.  Tai pitää välit väen vängällä sellaisina äärettömän muodollisina eikä antaa periksi missään.  Vaikeata, mutta ei enää sitten, kun lapset on kasvaneet isoiksi.  Jos mummo menee niin höppänäksi, että tarvii lasta itselleen voimaa antamaan, niin ottakoon sen sitten joskus hoitoonsa, kun se on jo vähän isompi.   Voi olla että siitä voimat ennemminkin vähenee.  

Laitoin itse välit poikki hulluun sukulaiseen.  Ensin siinä tuli eteen vaikeuksia, mutta kyllä se lopulta sitten onnistui.  Pitää vaan olla määrätietoinen.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Mites kun ne rajat on asetettu uudestaan ja uudestaan ja kerta toisensa jälkeen sama vastarinta jatkuu? Järkevälle ihmiselle menee kerralla läpi mutta meidän mummolle on nyt 5 vuotta jankutettu samoista säännöistä ja edelleen tehdään meidän sääntöjen vastaisesti ja vaarannetaan lapsen henki. Ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse tulla toimeen vaikka olisikin sukua.

.

Jos anoppi todella vaarantaa lapsen hengen, niin silloinhan lasta EI tietenkään voi antaa sellaiselle ihmiselle hoitoon.

Ja olen samaa mieltä kanssasi, että suku ei tee perhettä. Kuten aiemmin sanoin, perhettä ei tarvitse määritellä biologian mukaan vaan se on tunne ihmisistä "joiden kanssa on hyvä olla". Sain aloituksesta sen mielikuvan, että anoppisi on rakastava ihminen, mutta hän ei ymmärrä rajoja kuten monet isoäidit eivät ymmärrä, ja se selittyy osin tieteellisestikin evoluution ja tarpeen suojella jälkikasvuaan, vuoksi. Ymmärsin, että hän olisi kuitenkin arvokas ihminen lapsen elämässä eikä väkivaltainen esimerkiksi fyysisesti. Jos on huolta lapsen hengestä, ei tietenkään sellaista hoitopaikkaa. Ja miksi ajattelet, että häpeä. En häpeä. Olen pohtinut avoimesti asiaa eri näkökulmista. Se on totta, että jos anopin ja miniän eripura on mahdollista ylittää JA lapsen on turvallista olla isovanhemman kanssa mielipide - eroista huolimatta, on lapsen etu olla isovanhemman kanssa edes jonkinlainen suhde. Sillä on suuri vaikutus minän kehittymiseen. Enemmän tuskin trvinee asiaa avata.

Vain lukutaidoton mielenvikainen hullu voi saada aloituksesta sen kuvan, että kuvattu anoppi on hyväntahtoinen rakastava höpsö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajaton mummo on todellakin kuin teini. Rajoja saa laittaa ja laittaa ja niistä saa kinata ja niitä saa valvoa maailman tappiin.

Jokaikisessä käänteessä niitä testataan ja rikotaan.

Kukaan ihminen ei sitä sekoamatta jaksa vuosikausia, vuosikymmeniä.

Niinkin yksinkertainen asia kuon että ”älä tule meille sopimatta etukäteen” tulkitaan kuudenlin vuoden jälkeen niin, että kello 5.30 voi vaan soittaa ovikelloa ja marssia sisään ja alkaa tarkostaa kaappeja.

Onhan vielä 1980-luvulla ollut ihan normaalia mennä poikkeamaan kylässä ilman ennakkoilmoitusta. Mutta siitä on jo ihmisikä, ja nykyään kännykkä löytyy varmasti jokaisen laukusta. Onko oikeasti niin mahdotonta laittaa viestiä, että ollaan siellä päin reissussa, sopiiko tulla 1 h päästä kaffille? Miksi rynnitään toisen kotiin varsinkin sen jälkeen, kun yllätysvisiitit on kielletty?

Aika harvan ihmisen toivottaisin kotiini yllätysvieraaksi. Ehkä olen kontrollifriikki, mutta haluan tietää koska meille on tulossa joku ylimääräinen.

Ei se ole ollut varmaan koskaan ihan tavallista Länsi-Suomessa. Olen yrittänyt kysyä vanhoilta sukulaisiltani sadan vuoden takaisia tapoja, eikä kukaan tunnista tapaa ryysiä sisään kutsumatta ja alkaa isännöidä.

Anoppini, Itä-Suomesta, taas väittää että "AINA niin on tehty" eikä hän ala perinteitä muuttamaan.

Ja hänen mielestään meidän kodissamme, joka on Helsingissä, pitää noudattaa niitä itäsuomalaisia tapoja, joista poikansakaan ei pidä.

Vierailija kirjoitti:

Näitä kun lukee, niin toteaa, että tänne kirjoitetaan nyt sellaisista ihan hirveistä ihmisistä nimeltä anoppi, joitten kanssa on täydellisen turhaa yrittää edes hitusenkaan tulla toimeen.  

Eli ei täällä kaivata ohjeita siihen, miten tulla toimeen hullun anopin ja apen kanssa, vaan ohjeita siihen, miten pysyä heistä erossa ja miten heidät saa pysymään kaukana.

Keskustelun suuntaa täytyy kääntää.  Ei tule mitään keskustelua, jos jankutetaan, että on tultava keskenään juttuun.  Ei tarvi, jos kerran ei tulla toimeen.  Ei hulluja tarvitse sietää.

Mutta miten siis pystyä olemaan erossa niin, että se hullumpi puoli siellä ei ala siitäkin hulluilemaan?

Pystyn ymmärtämään, miten ne entisaikojen miniät siellä anoppilassa asuessaan joutui ihan kauheaan tilanteeseen.  Oli pakko asua samoissa tiloissa vielä.  Se on vaatinut ihan mahdottoman pitkää pinnaa molemmin puolin.

Mun anoppini kertoi omista kokemuksistaan kun oli tullut miniäksi taloon.  Kaiken huipuksi sen mies kuoli kun lapset oli pieniä, ja siinä oli sitten oltava vanhusten kanssa, jotka teki kaikenlaista kiusaa.  Piilotteli ruokia ja kertoili kylällä kaikenlaisia satuja, väittivät miniällään käyvän miehiä yöllä, niin kuin se olisi mitenkään ollut mahdollista niissä oloissa.  Eli ei nämä uusia tarinoita ole.

Miniöillä on vielä se puoli siinä mietittävä, että se mies ei tietenkään kovin helpolla suostu täyteen pesäeroon äidistään.  Miehet ei aina näe ongelmia oikein.  

Puhelimeen voi laittaa eston tai siihen ei vaan pidä vastata.  Kannattaisko vaan kaikki asiat antaa miehen hoidettavaksi sinne äitiinsä päin.  Antaa miehen sitten käydä äidillään lasten kanssa, jos edes jollain lailla uskoo sen olevan vaaratonta, eli anoppi ei hauku miniää lasten kuullen.  Tai pitää välit väen vängällä sellaisina äärettömän muodollisina eikä antaa periksi missään.  Vaikeata, mutta ei enää sitten, kun lapset on kasvaneet isoiksi.  Jos mummo menee niin höppänäksi, että tarvii lasta itselleen voimaa antamaan, niin ottakoon sen sitten joskus hoitoonsa, kun se on jo vähän isompi.   Voi olla että siitä voimat ennemminkin vähenee.  

Laitoin itse välit poikki hulluun sukulaiseen.  Ensin siinä tuli eteen vaikeuksia, mutta kyllä se lopulta sitten onnistui.  Pitää vaan olla määrätietoinen.

Se narsistin kasvattama aikuinen on helppo uhri narsisti-äipälle. Mun mies ei edes halua mennä äitinsä luo, kun siellä kuulee nonstop typeriä juoruja tai anopin valitusta siitä, kuinka tyhmän naisen poikansa on valinnut ja kuinka ero olisi hyvä ratkaisu. Ja lapset eivät tarvitse suhdetta hirviö-mummuunsa.

Sekin on jännä että kaikki tää tungettelu on ok siellä lapsiperheen kodissa, mutta auta armias jos tavoista vähänkään poiketaan siellä mummolassa.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Mites kun ne rajat on asetettu uudestaan ja uudestaan ja kerta toisensa jälkeen sama vastarinta jatkuu? Järkevälle ihmiselle menee kerralla läpi mutta meidän mummolle on nyt 5 vuotta jankutettu samoista säännöistä ja edelleen tehdään meidän sääntöjen vastaisesti ja vaarannetaan lapsen henki. Ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse tulla toimeen vaikka olisikin sukua.

.

Jos anoppi todella vaarantaa lapsen hengen, niin silloinhan lasta EI tietenkään voi antaa sellaiselle ihmiselle hoitoon.

Ja olen samaa mieltä kanssasi, että suku ei tee perhettä. Kuten aiemmin sanoin, perhettä ei tarvitse määritellä biologian mukaan vaan se on tunne ihmisistä "joiden kanssa on hyvä olla". Sain aloituksesta sen mielikuvan, että anoppisi on rakastava ihminen, mutta hän ei ymmärrä rajoja kuten monet isoäidit eivät ymmärrä, ja se selittyy osin tieteellisestikin evoluution ja tarpeen suojella jälkikasvuaan, vuoksi. Ymmärsin, että hän olisi kuitenkin arvokas ihminen lapsen elämässä eikä väkivaltainen esimerkiksi fyysisesti. Jos on huolta lapsen hengestä, ei tietenkään sellaista hoitopaikkaa. Ja miksi ajattelet, että häpeä. En häpeä. Olen pohtinut avoimesti asiaa eri näkökulmista. Se on totta, että jos anopin ja miniän eripura on mahdollista ylittää JA lapsen on turvallista olla isovanhemman kanssa mielipide - eroista huolimatta, on lapsen etu olla isovanhemman kanssa edes jonkinlainen suhde. Sillä on suuri vaikutus minän kehittymiseen. Enemmän tuskin trvinee asiaa avata.

Et ole.

Sinä olet vänkyttänyt omaa kantaasi, juntannut ja painostanut.

Ja kehunut itseäsi maasta taivaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajaton mummo on todellakin kuin teini. Rajoja saa laittaa ja laittaa ja niistä saa kinata ja niitä saa valvoa maailman tappiin.

Jokaikisessä käänteessä niitä testataan ja rikotaan.

Kukaan ihminen ei sitä sekoamatta jaksa vuosikausia, vuosikymmeniä.

Niinkin yksinkertainen asia kuon että ”älä tule meille sopimatta etukäteen” tulkitaan kuudenlin vuoden jälkeen niin, että kello 5.30 voi vaan soittaa ovikelloa ja marssia sisään ja alkaa tarkostaa kaappeja.

Onhan vielä 1980-luvulla ollut ihan normaalia mennä poikkeamaan kylässä ilman ennakkoilmoitusta. Mutta siitä on jo ihmisikä, ja nykyään kännykkä löytyy varmasti jokaisen laukusta. Onko oikeasti niin mahdotonta laittaa viestiä, että ollaan siellä päin reissussa, sopiiko tulla 1 h päästä kaffille? Miksi rynnitään toisen kotiin varsinkin sen jälkeen, kun yllätysvisiitit on kielletty?

Aika harvan ihmisen toivottaisin kotiini yllätysvieraaksi. Ehkä olen kontrollifriikki, mutta haluan tietää koska meille on tulossa joku ylimääräinen.

Ei se ole ollut varmaan koskaan ihan tavallista Länsi-Suomessa. Olen yrittänyt kysyä vanhoilta sukulaisiltani sadan vuoden takaisia tapoja, eikä kukaan tunnista tapaa ryysiä sisään kutsumatta ja alkaa isännöidä.

Anoppini, Itä-Suomesta, taas väittää että "AINA niin on tehty" eikä hän ala perinteitä muuttamaan.

Ja hänen mielestään meidän kodissamme, joka on Helsingissä, pitää noudattaa niitä itäsuomalaisia tapoja, joista poikansakaan ei pidä.

Mä olen Länsi-Suomesta, ja meillä kävi mun vanhempien sisaruksia vierailulla varmaan joka viikko. Ihan 80-luvun alussa meillä ei ollut edes puhelinta, joten silloin vierailusta sopiminen on tietty ollut vähän vaikeampaa kauempana asuvien kanssa. Toki voi tavat vaihdella suvuittain, varsinkin äidin suku on kovin läheisissä väleissä keskenään.

Olemme lapsen isän puolelta appivanhemmat. Poikamme tekee niinkuin vaimo sanoo elikkä ei lapsia meille kuin juhannuksena tai muutoin kun haluavat olla kahdestaan. Ikinä ei meidän toiveita kysytä,olemme kuitenkin vielä työelämässä ja meilläkin rajattu aika ottaa lapsia. 3 kpl hoitoon. Otamme aina kun saamme ja silloinkin on tarkat ohjeet miten pitää syödä.pukea ym kuvia pitää laittaa ja häärätä kännykän kanssa koko ajan. Heti tulee kommenttia jos on unohtuneet pyjaman housut jalkaan kun ollaan mökin pihalla.

Äidin äiti on se kaikkein tärkein ja läsnä koko ajan, ,hän valittaa koko ajan että on raskasta mutta me emme saa silti auttaa. Koska emme osaa, pysty, kykene olemaan kuten hän äidin mielestä. Miten pystyisimme kun hänkään ei pysty?

Mummi2020 kirjoitti:

Olemme lapsen isän puolelta appivanhemmat. Poikamme tekee niinkuin vaimo sanoo elikkä ei lapsia meille kuin juhannuksena tai muutoin kun haluavat olla kahdestaan. Ikinä ei meidän toiveita kysytä,olemme kuitenkin vielä työelämässä ja meilläkin rajattu aika ottaa lapsia. 3 kpl hoitoon. Otamme aina kun saamme ja silloinkin on tarkat ohjeet miten pitää syödä.pukea ym kuvia pitää laittaa ja häärätä kännykän kanssa koko ajan. Heti tulee kommenttia jos on unohtuneet pyjaman housut jalkaan kun ollaan mökin pihalla.

Äidin äiti on se kaikkein tärkein ja läsnä koko ajan, ,hän valittaa koko ajan että on raskasta mutta me emme saa silti auttaa. Koska emme osaa, pysty, kykene olemaan kuten hän äidin mielestä. Miten pystyisimme kun hänkään ei pysty?

Eli mitä sinä tarkalleen ottaen valitat?

Ja mistä sinä tiedät että se äidinäiti ei valehtele? Minun äitini marmattaa moista paskaa joka ei nyt vaan pidä paikkaansa.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Mites kun ne rajat on asetettu uudestaan ja uudestaan ja kerta toisensa jälkeen sama vastarinta jatkuu? Järkevälle ihmiselle menee kerralla läpi mutta meidän mummolle on nyt 5 vuotta jankutettu samoista säännöistä ja edelleen tehdään meidän sääntöjen vastaisesti ja vaarannetaan lapsen henki. Ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse tulla toimeen vaikka olisikin sukua.

.

Jos anoppi todella vaarantaa lapsen hengen, niin silloinhan lasta EI tietenkään voi antaa sellaiselle ihmiselle hoitoon.

Ja olen samaa mieltä kanssasi, että suku ei tee perhettä. Kuten aiemmin sanoin, perhettä ei tarvitse määritellä biologian mukaan vaan se on tunne ihmisistä "joiden kanssa on hyvä olla". Sain aloituksesta sen mielikuvan, että anoppisi on rakastava ihminen, mutta hän ei ymmärrä rajoja kuten monet isoäidit eivät ymmärrä, ja se selittyy osin tieteellisestikin evoluution ja tarpeen suojella jälkikasvuaan, vuoksi. Ymmärsin, että hän olisi kuitenkin arvokas ihminen lapsen elämässä eikä väkivaltainen esimerkiksi fyysisesti. Jos on huolta lapsen hengestä, ei tietenkään sellaista hoitopaikkaa. Ja miksi ajattelet, että häpeä. En häpeä. Olen pohtinut avoimesti asiaa eri näkökulmista. Se on totta, että jos anopin ja miniän eripura on mahdollista ylittää JA lapsen on turvallista olla isovanhemman kanssa mielipide - eroista huolimatta, on lapsen etu olla isovanhemman kanssa edes jonkinlainen suhde. Sillä on suuri vaikutus minän kehittymiseen. Enemmän tuskin trvinee asiaa avata.

Iloisesti sekoitat nyt vastaajat keskenään. Muttamutta...

Puutun nyt tuohon ”on lapsen etu olla isovanhemmat kanssa edes jonkilainen suhde” kun ei aina vaan ole.

Omassa lapsuudessa olisin toivonut ettei mun ikinä olisi tarvinnut omien isovanhempieni kanssa olla missään tekemisissä sillä niitä vahinkoja korjataan edelleen terapiassa. Lapsen edun mukaista ei missään nimessä ole olla sellaisen isovanhemmat seurassa joka ei lapsen vanhempien kanssa tule toimeen. Lapsen ei kuulu joutua aikuisten pelinappulaksi kun nyt vaan on pakko olla tekemisissä isovanhempien kanssa kun ”se on lapselle hyväksi”. Pahimmillaan johtaa vuosien terapiaan kun kokee itsensä riittämättömäksi kaikkien ihmisten seurassa niin kotona kun töissä, tuttujen kun ventovieraidenkin seurassa.

Omille lapsilleni en missään nimessä halua tällaista aikuisuutta kun itsellä on ollut määräilevien ja vanhempien kanssa toimeentulemattomien isovanhempien takia.

On olemassa ihmisiä, joiden kanssa ei voi tulla toimeen. Tai ehkä sitten jos alistuu itse kynnysmatoksi.

Kysymys tälle viimeiselle lässyttäjälle: miksi miniän pitäisi mennä terapiaan eikä rajattoman, luonnehäiriöisen anopin?

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Mites kun ne rajat on asetettu uudestaan ja uudestaan ja kerta toisensa jälkeen sama vastarinta jatkuu? Järkevälle ihmiselle menee kerralla läpi mutta meidän mummolle on nyt 5 vuotta jankutettu samoista säännöistä ja edelleen tehdään meidän sääntöjen vastaisesti ja vaarannetaan lapsen henki. Ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse tulla toimeen vaikka olisikin sukua.

Sama meillä. Kun on väännetty rautalangasta, rautakangesta ja ratakiskosta, mutta kun ei. En todellakaan päästä lasta (2,5v) yksin paikkaan jossa häntä ei vahdita, jossa häntä kuljetetaan autossa sylissä (ja ihan turhaa ajelua, oli nähtävästi liian liikkuvainen lapsi niin lähdettiin ajelulle, että päästään itse hoitajana helpommalla). Myöskään sääntöjä makean syönnistä ei noudateta, koska kyllä voidaan korvata kaikki ruoat jäätelöllä, koska se maistuu paremmin. Ja toki jo vuoden ikäiselle piti opettaa kännykältä YouTube - ohjelmien katsominen. Ja kyseessä isovanhemmat jotka viikoittain vinkuu lasta hoitoon, kun pitää saada. No ei vain enää onnistu.

Me ollaan nyt yhteensä seitsemän vuotta yritetty luoda rajoja, ottaa etäisyyttä ja koittaa päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jotta lapsilla olisi mahdollisuus viettää aikaa isovanhempiensa kanssa ja toki toisinkin päin.

Ollaan sanottu nätisti, ollaan sanottu vähemmän nätisti, suoraan, hienovaraisemmin... Ja yhä edelleen ollaan lähtöpisteessä.

Tähän ei kyllä auta se, että minä tai mies mentäisiin käsittelemään suhdetta anoppiin/äitiin, sillä kyseinen ihminen lienee lähinnä se, jonka pitäisi työstää omia asioitaan jossain, jotta napanuoran katkeaminen ja normaalit rajat kirkastuisivat.

Kannatan aina puhumista, mutta on ihmisiä joille ei puhe mene perille ja siksi on ihan sama mitä sanot: kiviseinä välittää yhtä paljon puheistasi, kuin tällaiset ihmiset. Kyse ei ole siitä, että kenenkään suuttumiset edes juurikaan kiinnostaisi, vaan siitä, ettei se puhe vaikuta mitään.

Kuvittele. Seitsemän pitkää vuotta. Ja mikään ei ole muuttunut. Ainoa, mitä ei olla kokeiltu, on totaalinen välirikko ja lähestymiskielto.

Minustakin isovanhemmat voivat olla tärkeä voimavara koko perheelle. Lapsenlapsille heistä voi tulla todella tärkeitä. On hieno asia, kun homma toimii.

Aina se ei kuitenkaan toimi. Ei pitäisi olla kohtuuton vaatimus saada elää rauhassa, ilman jonkun jatkuvaa arvostelua ja päsmäröintiä. Siihen ei "rusinat pullasta" ilmaus päde, koska kyse on muustakin.

Lapsi ei tarvitse minän kehittymiseen isoäitiä. Vauva tarvitsee ensisijaisen, turvallisen, sensitiivisen ja pysyvän hoitajan, joka luo lapselle perusturvallisuuden tunteen. Tämä ensisijainen hoitaja on lähes aina lapsen äiti, koska vain vauvan äiti kykenee imettämään lastaan. Lapsen isällä on erittäin tärkeä tehtävä tukea äitiä äitiydessä ja lapsentahtisessa imetyksessä. Samalla lapsi luo kiinteän ja turvallisen suhteen isään.

Isoäitejä ja isoisiä ei tarvita tässä ydinperhekuviossa mihinkään. Isovanhempien aiheuttamat erimielisyydet ja riidat parisuhteessa, yllätyskyläilyt, jatkuva neuvominen, ohjailu, komentelu, määräily, tuppautuminen ydinperheen asioihin, lastenlasten omiminen ja vanhempien lapselle asettamien rajojen ja sääntöjen kumoaminen ovat päinvastoin pahasta. Hankalat ja omistushaluiset isovanhemmat estävät äitiä ja isää kasvamasta vastuulliseen vanhemmuuteen. Isovanhemmat voivat jopa pilata lapsentahtisen imetyksen. Herkässä mielentilassa oleva, vastasynnyttänyt äiti ahdistuu isovanhempien ohjailusta, neuvoista ja määräyksistä.

Besserwisser-isovanhemmat tietävät aina lapsen omia vanhempia paremmin, mitä lapsi tarvitsee. Nämä narsistiset ja rajattomat isovanhemmat haluavat syrjäyttää lapsen äidin ja isän ja tulla itse tilalle. Vanhempien on laitettava rajattomille isovanhemmille rajat ennen kuin parisuhde ja koko perhe-elämä on pilalla. Sen on sanottava, kenen vanhemmista on kyse. Joskus aikuinen lapsi on sokea omien vanhempiensa käytökselle, tavoille ja puhetavalle. Silloin miniän tai vävyn on sanottava asioista appivanhemmille. Tämä aiheuttaa hyvin usein riitoja ja välirikkoja. Välirikko isovanhempien kanssa on paljon pienempi paha kuin lapsiperheen pitkään jatkuva pahoinvointi, puhumattomuus ja vanhempien ero.

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaaaaaashaaaas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.

Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.

En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.

Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...

Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.

Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.

Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.

On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.

Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.

Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?

Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.

Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).

Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.

Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.

Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.

Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.

Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.

Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.

Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.

Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..

Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.

Täytyy vaan selkeästi sanoa anopille, että miten teidän rajat on. Se, että esim ensin kysytään meiltä vanhemmilta, sitten mietitään lapsen kanssa Haluaako mennä. Tämä tuottaa aluksi vastarintaa, mutta hän kyllä hyväksyy kun olet asiallinen ja reilu mutta määrittelet omat rajat. Me ainakin tehdään niin. Mumma ehdottaa minulle että lähteekö lapsi vaikka tänne ja me annamme luvan. Mumma sanoi esim myös poikani hiuksista monesti. Kannattaa jättää vaan ikään kuin huomiotta kaikki tällaiset ja opettaa lapselleen että jos mummi on sanonut jotian tällaista niin sanoo että katsopa peiliin tai menehän itse leikkaamaan tukkasi. Näin lapsi oppii tulemaan toimeen eri ihmisten kanssa eri tilanteissa ilman että itse loukkaantuu. Tämä on itse asiassa hyvä tilanne lapsen kehityksellekin.. Psykologin kanssa näist voi jutella, ei psykologille mennä sen takia että olisi ITSESSSÄ vika.. Jos anoppi suuttuu rajojen asettamisesta ja niistä ärsyyntyy, hän saa varmaan siitä jotain mielihyvää itselleen. Mutta niihin ei kannata mitään huomioida.. Uskon että ärsyttävää... Mutta se pitää hyväksyä, että kun lapsi on hoidossa isovanhemmilla, niin jos näin kiva tilanne on että voi siellä olla, (kaikilla ei tosiaan ole!) niin se isovanhempi huolehtii silloin hoidosta. Te vanhemmat huolehditte kasvatuksesta. Itse olen opettanut lapseni sanomaan mummilleen, että heillä on oma mielipide että mummi selittää minkä kerkiää ja että mummin Sanomat jutut ei ole kaikki totta. Voiskohan tällainen näkökulma auttaa tulemaan toimeen paremmin? En tarkoittanut olla töykeä.. Mietin vaan asiaa eri näkökulmista...

Mites kun ne rajat on asetettu uudestaan ja uudestaan ja kerta toisensa jälkeen sama vastarinta jatkuu? Järkevälle ihmiselle menee kerralla läpi mutta meidän mummolle on nyt 5 vuotta jankutettu samoista säännöistä ja edelleen tehdään meidän sääntöjen vastaisesti ja vaarannetaan lapsen henki. Ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse tulla toimeen vaikka olisikin sukua.

.

Jos anoppi todella vaarantaa lapsen hengen, niin silloinhan lasta EI tietenkään voi antaa sellaiselle ihmiselle hoitoon.

Ja olen samaa mieltä kanssasi, että suku ei tee perhettä. Kuten aiemmin sanoin, perhettä ei tarvitse määritellä biologian mukaan vaan se on tunne ihmisistä "joiden kanssa on hyvä olla". Sain aloituksesta sen mielikuvan, että anoppisi on rakastava ihminen, mutta hän ei ymmärrä rajoja kuten monet isoäidit eivät ymmärrä, ja se selittyy osin tieteellisestikin evoluution ja tarpeen suojella jälkikasvuaan, vuoksi. Ymmärsin, että hän olisi kuitenkin arvokas ihminen lapsen elämässä eikä väkivaltainen esimerkiksi fyysisesti. Jos on huolta lapsen hengestä, ei tietenkään sellaista hoitopaikkaa. Ja miksi ajattelet, että häpeä. En häpeä. Olen pohtinut avoimesti asiaa eri näkökulmista. Se on totta, että jos anopin ja miniän eripura on mahdollista ylittää JA lapsen on turvallista olla isovanhemman kanssa mielipide - eroista huolimatta, on lapsen etu olla isovanhemman kanssa edes jonkinlainen suhde. Sillä on suuri vaikutus minän kehittymiseen. Enemmän tuskin trvinee asiaa avata.

Mummi2020 kirjoitti:

Olemme lapsen isän puolelta appivanhemmat. Poikamme tekee niinkuin vaimo sanoo elikkä ei lapsia meille kuin juhannuksena tai muutoin kun haluavat olla kahdestaan. Ikinä ei meidän toiveita kysytä,olemme kuitenkin vielä työelämässä ja meilläkin rajattu aika ottaa lapsia. 3 kpl hoitoon. Otamme aina kun saamme ja silloinkin on tarkat ohjeet miten pitää syödä.pukea ym kuvia pitää laittaa ja häärätä kännykän kanssa koko ajan. Heti tulee kommenttia jos on unohtuneet pyjaman housut jalkaan kun ollaan mökin pihalla.

Äidin äiti on se kaikkein tärkein ja läsnä koko ajan, ,hän valittaa koko ajan että on raskasta mutta me emme saa silti auttaa. Koska emme osaa, pysty, kykene olemaan kuten hän äidin mielestä. Miten pystyisimme kun hänkään ei pysty?

Mikä estää sanomasta, että juhannussuunnitelmat on jo lyöty lukkoon, tällä kertaa ei voida hoitaa kullannuppuja?

Mun vanhemmat hoitavat lapsia silloin tällöin, ja tietysti on kiva saada kuvia, kun ikävä on. Mikä ongelma tuossa on? Lähetän kuvia lapsista läheisille itsekin.

Kyllä myöskin ottais päähän, jos lapset ovat ulkona pyjamassa. Pyjama ei ole ulkoiluvaate, ja mä ainakin laitan lapset nukkumaan puhtaassa pyjamassa. Mä olen myös tarkempi ruuan terveellisyydestä kuin vanhempani, joten kyllä heitä opastan asiassa. Helpottaa heidänkin ruokahuoltoa, kun tietävät mistä lapset tykkäävät En kuitenkaan revi pelihousuja yksittäisestä hesevisiitistä tai kakkupalasta. Enkä suutu, jos ehdottamani hoitoajankohta ei heille sovi. Onhan heillä omakin elämä.

Menee hieman ohi aiheen.

Minä päädyin terapiaan selvittämään mitä vikaa minussa on. Enkö huomaa omaa käytöstäni vauvan kanssa ja muiden seurassa.

Kipinän tuohon sain kaveriltani. Huomasimme mieheni kanssa tämän innostuksen tulla katsomaan vauvaa. Kävi kylässä useammin kuin ennen ja reagoi vauvaan innokkaasti. Hieman mieheni kanssa naureskeltiin tuolle hurahtamiselle. Tiesin jo ennestään, että hän tykkää lapsista ja vieraitakin vauvoja katseli ihastellen ja saattoi leperrellä jotakin. Ei ollut kuitenkaan valmis hankkimaan omaa lasta ja lapsiperheen arki oli hänelle kauhistus.

Vauva oli yli puolivuotias, kun kaverini avautui ajatuksistaan minusta. Raskausajasta lähtien. Olin hänen mielestään ylisuojeleva vauvaa kohtaan. Hän ei pystynyt ottamaan kontaktia lapseen. Kuinka hän halusi minun vierailevan vauvan kanssa kotonaan (erikoista siksi, koska ei ennen vauvaa hirveästi kyläilty, vaan tavattiin muualla). Vauvan vierastaminen tai ainakin se, että siitä oli kerran mainittu, oli jäänyt häiritsemään häntä pahasti. Oli myös saanut päähän, että en halua viedä vauvaani tiettyihin paikkoihin, koska pelkään pöpöjä tai jotain. Olin ihan pihalla tuossa vaiheessa, koska en itse ajatellut koskaan tuollaista. Muitakin juttuja oli ja tuli vielä tuon tilanteen jälkeen.

Itsesyytökset, kuinka olen kamala ihminen, kun aiheutan tuollaisia tunteita toiselle. Miten en huomaa omaa käytöstäni jne. Toisaalta jokin ääni takaraivossa sanoi, että en kai voi olla noin pihalla omasta käyttäytymisestäni. Pelkäsin jatkuvasti milloin saan taas kuulla kunniani. Menen aina lukkoon riitatilanteissa ja otan aina syyt niskoille. Kynnysmattonakin ollut monta kertaa. Minun tunteistanihan ei tarvitse välittää?

Terapiassa kävin tuota tilannetta läpi. Puhuin läpi koko meidän yhteisen historian ja sieltä terapeutti huomasi paljon muitakin asioita. Tietenkin terapeutti kuuli vain minun näkökulmani. Joka tapaamisen jälkeen terapeutti hoki kuinka minun täytyy vetää rajoja. Lopettaa syyllistyminen, koska en voi olla vastuussa muiden tunteista. Kaverini olisi pitänyt itse käsitellä noita ongelmana pitämiään asioita. Miettiä, että miksi hän tuntee niin.

Rajojani on rikottu lapsuudessani ja minua on arvosteltu paljon kotona. En ole koskaan tuntenut olevani hyväksytty omana itsenäni. Ainoastaan mieheni seurassa olen kokenut näin. Tuo keskustelu laukaisi jotakin ja jatkossa stressasin tämän ihmisen seurassa koko ajan. Mitä sanon, miten sanon. Pelkäsin häntä hieman. Huomasin, että oli tehnyt tuota enemmän ja vähemmän koko kaveruutemme ajan. Tilanne muistutti paljon kasvuympäristöäni. Terapiassa todettiin, että paras ratkaisu olisi pitää mahdollisimman paljon etäisyyttä. Normaalilla itsetunnolla varustettu ihminen olisi tehnyt sen jo tuon keskustelun jälkeen. Päädyin katkaisemaan välit. En tehnyt sitä kovinkaan hyvin ja kadun sitä osaa paljonkin.

.

Kävin terapiassa läpi myös sitä, että lasta ei ole pakko jättää hoitoon kenellekään vain siksi, kun joku muu sanoo niin. Jos en halua tai pysty jättämään vauvaa kolmeksi yöksi hoitoon, niin en halua. Se ei tee minusta hurahtanutta hullua äitiä. Kukaan ei ole oikeutettu arvostelemaan tuota. Saamme miehen kanssa luoda kotimme säännöt. Mitä vauvan annetaan tehdä, mitä vauvalle syötetään, mitkä vauvan rytmit ovat. Se, että vauvalla ylipäänsä on rytmi. Tuokin tuotti ongelmia, koska olimme erään mielestä liian tarkkoja. Muut taas halusivat tietää ne rytmit, koska helpottivat hoitamista ym. Jos se on muille ongelma, niin se on nimenomaan heidän ongelmansa.

Stressiä tuottivat ja tuottavat joskus edelleen myös rajattomat vanhempani. Muutenkin kuin lapsen asioissa. Tai ainakin toinen heistä. Tuo kaverin käytös oli tuolloin siihen päälle liikaa. Muut läheiset ja isovanhemmat ovat olleet ihanan normaaleja. Isovanhemmat varsinkin kannustavat ja tukevat. Heidän kanssaan asioista jutellaan normaalisti ja ollaan yllättävän hyvin samalla aaltopituudella melkein kaikessa. Anoppipuolen kanssa varsinkin ajatukset natsaavat hyvin.

-7779

Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.

Biologiaa.

Se on biologiaa.

Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.

Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.

Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.

Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.

Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.

Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.

Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.

Vierailija kirjoitti:

Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.

Biologiaa.

Se on biologiaa.

Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.

Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.

Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.

Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.

Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.

Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.

Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.

Mun lapset on 5 ja 7. Koska tuo hösellys menee ohi? Ja vauvan lähelle ei pääse kuin auktoriteetin ja itsevarmuuden avulla? Miten olisi vauvan vanhempien kunnioitus ja ystävällisyys?

On muuten ehkä typerin viesti pitkään aikaan. Trollihan tämä, mutta kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.

Biologiaa.

Se on biologiaa.

Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.

Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.

Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.

Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.

Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.

Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.

Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.

Jos mummo ei voi käytökselleen mitään niin sitten sillä käytöksellä on seurauksia. Ei vaan sitten ole tervetullut.

Niin se muillakin menee, ihan lain mukaan. Joko elää yhteiskunnan säännöillä säällisesti tai sitten suljetaan pois.

t. mummo joka kyllä tietää mikä on narsisti