Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini muuttui ihmishirviöksi, kun saimme esikoisen. Anoppi yritti repiä vauvan sylistäni. En antanut vauvaa anopin syliiin, vaikka anoppi mankui. Anoppi yritti herättää päiväuniaan nukkuvan lapsen. Mankui, painosti ja vaati 2-3-vuotiasta lasta yökylään, ilman vanhempia tietenkin. En ole antanut lapsiamme yökylään anoppilaan edes alakoulukäisenä. En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Anopista kuoriutui isoäitinä ilkeä ja katkera vaihdevuosi-ikäinen akka, joka roikkuu aikuisissa lapsissaan. Hänellä ei ole ns. omaa elämää ollenkaan. Harrastaa puhelinterroria ja yllätyskyläilyjä aikuisen tyttären perheeseen. Minulle ei enää uskalla soittaa eikä lähetellä viestejä. Onhan se koomista, kun 70-vuotias äiti soittaa lähes 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin. Menee omilla avaimilla tyttären kotiin ja haluaisi omat avaimet myös pojan kotiin. Meille ei anoppi saa kotiavainta, ei koskaan. Tytät ja nössö vävy antavat rajattomien vanhusten huseerata niin kuin haluavat. Käyvät tyttären kotona omilla avaimillaan urkkimassa ja tonkimassa paikkoja. Sairasta!
Minä olen lastemme äiti ja puoliso on lastemme isä. Appivanhempien ei tarvitse hoitaa lapsiamme eikä tehdä meillä mitään muutakaan. Emme tarvitse appivanhempia pilaamaan perhe-elämää ja lastenkasvatusta.
"En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia". Kuitenkin se heidän kasvattamansa mies on kelvannut? Onko tuo kohtuullista vain päättää epämääräisesti ettei vaan pidä toisen tavasta, kun kyseessä ei ole väkivaltaa tms. ? Äärettömän mitätöivä lausahdus, epäreilua isovanhempia kohtaan. Kyllä, ajattelen nyt heitäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini muuttui ihmishirviöksi, kun saimme esikoisen. Anoppi yritti repiä vauvan sylistäni. En antanut vauvaa anopin syliiin, vaikka anoppi mankui. Anoppi yritti herättää päiväuniaan nukkuvan lapsen. Mankui, painosti ja vaati 2-3-vuotiasta lasta yökylään, ilman vanhempia tietenkin. En ole antanut lapsiamme yökylään anoppilaan edes alakoulukäisenä. En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Anopista kuoriutui isoäitinä ilkeä ja katkera vaihdevuosi-ikäinen akka, joka roikkuu aikuisissa lapsissaan. Hänellä ei ole ns. omaa elämää ollenkaan. Harrastaa puhelinterroria ja yllätyskyläilyjä aikuisen tyttären perheeseen. Minulle ei enää uskalla soittaa eikä lähetellä viestejä. Onhan se koomista, kun 70-vuotias äiti soittaa lähes 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin. Menee omilla avaimilla tyttären kotiin ja haluaisi omat avaimet myös pojan kotiin. Meille ei anoppi saa kotiavainta, ei koskaan. Tytät ja nössö vävy antavat rajattomien vanhusten huseerata niin kuin haluavat. Käyvät tyttären kotona omilla avaimillaan urkkimassa ja tonkimassa paikkoja. Sairasta!
Minä olen lastemme äiti ja puoliso on lastemme isä. Appivanhempien ei tarvitse hoitaa lapsiamme eikä tehdä meillä mitään muutakaan. Emme tarvitse appivanhempia pilaamaan perhe-elämää ja lastenkasvatusta.
"En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia". Kuitenkin se heidän kasvattamansa mies on kelvannut? Onko tuo kohtuullista vain päättää epämääräisesti ettei vaan pidä toisen tavasta, kun kyseessä ei ole väkivaltaa tms. ? Äärettömän mitätöivä lausahdus, epäreilua isovanhempia kohtaan. Kyllä, ajattelen nyt heitäkin.
Tietenkin on. Huoltaja päättää miten hänen lapsiaan hoidetaan ja kasvatetaan. Piste.
Kaverini anoppi meni heille sisään omilla avaimilla ja vaihtoi verhot sekä lapsen vaatteet.
Kaveri heitti anopin pihalle ja otti avaimen pois.
Omat appivanhemmat onneksi ihan järkiporukkaa, vaikka kovasti tykkäävätkin lapsenlapsistaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini muuttui ihmishirviöksi, kun saimme esikoisen. Anoppi yritti repiä vauvan sylistäni. En antanut vauvaa anopin syliiin, vaikka anoppi mankui. Anoppi yritti herättää päiväuniaan nukkuvan lapsen. Mankui, painosti ja vaati 2-3-vuotiasta lasta yökylään, ilman vanhempia tietenkin. En ole antanut lapsiamme yökylään anoppilaan edes alakoulukäisenä. En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Anopista kuoriutui isoäitinä ilkeä ja katkera vaihdevuosi-ikäinen akka, joka roikkuu aikuisissa lapsissaan. Hänellä ei ole ns. omaa elämää ollenkaan. Harrastaa puhelinterroria ja yllätyskyläilyjä aikuisen tyttären perheeseen. Minulle ei enää uskalla soittaa eikä lähetellä viestejä. Onhan se koomista, kun 70-vuotias äiti soittaa lähes 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin. Menee omilla avaimilla tyttären kotiin ja haluaisi omat avaimet myös pojan kotiin. Meille ei anoppi saa kotiavainta, ei koskaan. Tytät ja nössö vävy antavat rajattomien vanhusten huseerata niin kuin haluavat. Käyvät tyttären kotona omilla avaimillaan urkkimassa ja tonkimassa paikkoja. Sairasta!
Minä olen lastemme äiti ja puoliso on lastemme isä. Appivanhempien ei tarvitse hoitaa lapsiamme eikä tehdä meillä mitään muutakaan. Emme tarvitse appivanhempia pilaamaan perhe-elämää ja lastenkasvatusta.
"En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia". Kuitenkin se heidän kasvattamansa mies on kelvannut? Onko tuo kohtuullista vain päättää epämääräisesti ettei vaan pidä toisen tavasta, kun kyseessä ei ole väkivaltaa tms. ? Äärettömän mitätöivä lausahdus, epäreilua isovanhempia kohtaan. Kyllä, ajattelen nyt heitäkin.
Ei ole väkivaltaa?
Juurihan tuossa yllä kuvataan että on äörimmäistä henkistä väkivaltaa edelleen omia lapsia kohtaan ja toisia lapsenlapsia kohtaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini muuttui ihmishirviöksi, kun saimme esikoisen. Anoppi yritti repiä vauvan sylistäni. En antanut vauvaa anopin syliiin, vaikka anoppi mankui. Anoppi yritti herättää päiväuniaan nukkuvan lapsen. Mankui, painosti ja vaati 2-3-vuotiasta lasta yökylään, ilman vanhempia tietenkin. En ole antanut lapsiamme yökylään anoppilaan edes alakoulukäisenä. En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Anopista kuoriutui isoäitinä ilkeä ja katkera vaihdevuosi-ikäinen akka, joka roikkuu aikuisissa lapsissaan. Hänellä ei ole ns. omaa elämää ollenkaan. Harrastaa puhelinterroria ja yllätyskyläilyjä aikuisen tyttären perheeseen. Minulle ei enää uskalla soittaa eikä lähetellä viestejä. Onhan se koomista, kun 70-vuotias äiti soittaa lähes 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin. Menee omilla avaimilla tyttären kotiin ja haluaisi omat avaimet myös pojan kotiin. Meille ei anoppi saa kotiavainta, ei koskaan. Tytät ja nössö vävy antavat rajattomien vanhusten huseerata niin kuin haluavat. Käyvät tyttären kotona omilla avaimillaan urkkimassa ja tonkimassa paikkoja. Sairasta!
Minä olen lastemme äiti ja puoliso on lastemme isä. Appivanhempien ei tarvitse hoitaa lapsiamme eikä tehdä meillä mitään muutakaan. Emme tarvitse appivanhempia pilaamaan perhe-elämää ja lastenkasvatusta.
"En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia". Kuitenkin se heidän kasvattamansa mies on kelvannut? Onko tuo kohtuullista vain päättää epämääräisesti ettei vaan pidä toisen tavasta, kun kyseessä ei ole väkivaltaa tms. ? Äärettömän mitätöivä lausahdus, epäreilua isovanhempia kohtaan. Kyllä, ajattelen nyt heitäkin.
En ole tuo lainaamasi, mutta meillä on tuo sama ongelma. Ei tarvitse katsoa lasten perään rannalla tai turvaistuinta autossa, kun anopin lapsillakaan ei ollut, ja ovat vielä elossa. Lapsille pitäisi syöttää mielin määrin perunaa ja leipää, eikä erikoisruokia, joiksi lasketaan esim parsakaali. Mun lapset eivät tykkää perunasta ja toinen saa vatsanväänteitä rukiista. Mutta PITÄÄ SYÄRÄ kun on perusruokaa. Ihmisistä anoppi puhuu vain pahaa, antaa piskinsä hyppiä lasten päälle, ja kotkottaa +joku tulkitsi ehkä nauruksi) kovaan ääneen kun koira näykkää hampaillaan ja lapsi alkaa itkeä. Koirahan vain innostui leikistä, ei saa itkeä, kotkotkotkot.
Kyllä tuo mitätöivä, lapsen tarpeet huomiotta jättänyt kasvatus näkyy miehessä vieläkin, vaikka ikää on kohta 45. Ja on taatusti kärsinyt äidistään jo lapsena, ja häpeää tämän käytöstä vieläkin, on kovin huomionkipeä tapaus minun anoppini. Paljon on mieheni tehnyt töitä paikkaillakseen lapsuuden traumoja, mutta vielä on tekemistä. Ihan hyvä, koskaan ei täydellinen puoliso on, kunhan vaan pysytään riittävällä etäisyydellä anopista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini muuttui ihmishirviöksi, kun saimme esikoisen. Anoppi yritti repiä vauvan sylistäni. En antanut vauvaa anopin syliiin, vaikka anoppi mankui. Anoppi yritti herättää päiväuniaan nukkuvan lapsen. Mankui, painosti ja vaati 2-3-vuotiasta lasta yökylään, ilman vanhempia tietenkin. En ole antanut lapsiamme yökylään anoppilaan edes alakoulukäisenä. En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Anopista kuoriutui isoäitinä ilkeä ja katkera vaihdevuosi-ikäinen akka, joka roikkuu aikuisissa lapsissaan. Hänellä ei ole ns. omaa elämää ollenkaan. Harrastaa puhelinterroria ja yllätyskyläilyjä aikuisen tyttären perheeseen. Minulle ei enää uskalla soittaa eikä lähetellä viestejä. Onhan se koomista, kun 70-vuotias äiti soittaa lähes 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin. Menee omilla avaimilla tyttären kotiin ja haluaisi omat avaimet myös pojan kotiin. Meille ei anoppi saa kotiavainta, ei koskaan. Tytät ja nössö vävy antavat rajattomien vanhusten huseerata niin kuin haluavat. Käyvät tyttären kotona omilla avaimillaan urkkimassa ja tonkimassa paikkoja. Sairasta!
Minä olen lastemme äiti ja puoliso on lastemme isä. Appivanhempien ei tarvitse hoitaa lapsiamme eikä tehdä meillä mitään muutakaan. Emme tarvitse appivanhempia pilaamaan perhe-elämää ja lastenkasvatusta.
"En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia". Kuitenkin se heidän kasvattamansa mies on kelvannut? Onko tuo kohtuullista vain päättää epämääräisesti ettei vaan pidä toisen tavasta, kun kyseessä ei ole väkivaltaa tms. ? Äärettömän mitätöivä lausahdus, epäreilua isovanhempia kohtaan. Kyllä, ajattelen nyt heitäkin.
Ei ole väkivaltaa?
Juurihan tuossa yllä kuvataan että on äörimmäistä henkistä väkivaltaa edelleen omia lapsia kohtaan ja toisia lapsenlapsia kohtaan!
Missä tuossa oli äärimmäistä henkistä väkivaltaa? Tiedätkö mistä puhut? Tiedätkö mitä on äärimmäinen henkinen väkivalta? Näkemyserot ja luonne-erot eivät sitä ole, nyt vois loppua tuon termin väärinkäyttö. Halveksii oikeasti äärimmäisen väkivallan uhreja. Mummo joka pyytelee lasta yökylään voi olla pitkästyttävä, mutta että henkistä väkivaltaa, äärimmäistä. 🤦🏼♀️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini muuttui ihmishirviöksi, kun saimme esikoisen. Anoppi yritti repiä vauvan sylistäni. En antanut vauvaa anopin syliiin, vaikka anoppi mankui. Anoppi yritti herättää päiväuniaan nukkuvan lapsen. Mankui, painosti ja vaati 2-3-vuotiasta lasta yökylään, ilman vanhempia tietenkin. En ole antanut lapsiamme yökylään anoppilaan edes alakoulukäisenä. En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Anopista kuoriutui isoäitinä ilkeä ja katkera vaihdevuosi-ikäinen akka, joka roikkuu aikuisissa lapsissaan. Hänellä ei ole ns. omaa elämää ollenkaan. Harrastaa puhelinterroria ja yllätyskyläilyjä aikuisen tyttären perheeseen. Minulle ei enää uskalla soittaa eikä lähetellä viestejä. Onhan se koomista, kun 70-vuotias äiti soittaa lähes 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin. Menee omilla avaimilla tyttären kotiin ja haluaisi omat avaimet myös pojan kotiin. Meille ei anoppi saa kotiavainta, ei koskaan. Tytät ja nössö vävy antavat rajattomien vanhusten huseerata niin kuin haluavat. Käyvät tyttären kotona omilla avaimillaan urkkimassa ja tonkimassa paikkoja. Sairasta!
Minä olen lastemme äiti ja puoliso on lastemme isä. Appivanhempien ei tarvitse hoitaa lapsiamme eikä tehdä meillä mitään muutakaan. Emme tarvitse appivanhempia pilaamaan perhe-elämää ja lastenkasvatusta.
"En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia". Kuitenkin se heidän kasvattamansa mies on kelvannut? Onko tuo kohtuullista vain päättää epämääräisesti ettei vaan pidä toisen tavasta, kun kyseessä ei ole väkivaltaa tms. ? Äärettömän mitätöivä lausahdus, epäreilua isovanhempia kohtaan. Kyllä, ajattelen nyt heitäkin.
Ei ole väkivaltaa?
Juurihan tuossa yllä kuvataan että on äörimmäistä henkistä väkivaltaa edelleen omia lapsia kohtaan ja toisia lapsenlapsia kohtaan!
Missä tuossa oli äärimmäistä henkistä väkivaltaa? Tiedätkö mistä puhut? Tiedätkö mitä on äärimmäinen henkinen väkivalta? Näkemyserot ja luonne-erot eivät sitä ole, nyt vois loppua tuon termin väärinkäyttö. Halveksii oikeasti äärimmäisen väkivallan uhreja. Mummo joka pyytelee lasta yökylään voi olla pitkästyttävä, mutta että henkistä väkivaltaa, äärimmäistä. 🤦🏼♀️
Etkö osaa lainkaan lukea? Etkö ymmärrä lukemaasi?
Toisen kotiin tunkeutuminen ja perheen asioihin sekaantuminen, toisen yksityisyyden kunnioittamatta jättäminen ja täydellinen rajattomuus on äärimmäistä henkistä väkivaltaa.
Q
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini muuttui ihmishirviöksi, kun saimme esikoisen. Anoppi yritti repiä vauvan sylistäni. En antanut vauvaa anopin syliiin, vaikka anoppi mankui. Anoppi yritti herättää päiväuniaan nukkuvan lapsen. Mankui, painosti ja vaati 2-3-vuotiasta lasta yökylään, ilman vanhempia tietenkin. En ole antanut lapsiamme yökylään anoppilaan edes alakoulukäisenä. En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Anopista kuoriutui isoäitinä ilkeä ja katkera vaihdevuosi-ikäinen akka, joka roikkuu aikuisissa lapsissaan. Hänellä ei ole ns. omaa elämää ollenkaan. Harrastaa puhelinterroria ja yllätyskyläilyjä aikuisen tyttären perheeseen. Minulle ei enää uskalla soittaa eikä lähetellä viestejä. Onhan se koomista, kun 70-vuotias äiti soittaa lähes 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin. Menee omilla avaimilla tyttären kotiin ja haluaisi omat avaimet myös pojan kotiin. Meille ei anoppi saa kotiavainta, ei koskaan. Tytät ja nössö vävy antavat rajattomien vanhusten huseerata niin kuin haluavat. Käyvät tyttären kotona omilla avaimillaan urkkimassa ja tonkimassa paikkoja. Sairasta!
Minä olen lastemme äiti ja puoliso on lastemme isä. Appivanhempien ei tarvitse hoitaa lapsiamme eikä tehdä meillä mitään muutakaan. Emme tarvitse appivanhempia pilaamaan perhe-elämää ja lastenkasvatusta.
"En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia". Kuitenkin se heidän kasvattamansa mies on kelvannut? Onko tuo kohtuullista vain päättää epämääräisesti ettei vaan pidä toisen tavasta, kun kyseessä ei ole väkivaltaa tms. ? Äärettömän mitätöivä lausahdus, epäreilua isovanhempia kohtaan. Kyllä, ajattelen nyt heitäkin.
Ei ole väkivaltaa?
Juurihan tuossa yllä kuvataan että on äörimmäistä henkistä väkivaltaa edelleen omia lapsia kohtaan ja toisia lapsenlapsia kohtaan!
Missä tuossa oli äärimmäistä henkistä väkivaltaa? Tiedätkö mistä puhut? Tiedätkö mitä on äärimmäinen henkinen väkivalta? Näkemyserot ja luonne-erot eivät sitä ole, nyt vois loppua tuon termin väärinkäyttö. Halveksii oikeasti äärimmäisen väkivallan uhreja. Mummo joka pyytelee lasta yökylään voi olla pitkästyttävä, mutta että henkistä väkivaltaa, äärimmäistä. 🤦🏼♀️
Tiedätkö edes, mitä on henkinen väkivalta?
Tiivistettynä:
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/vaikeat-el%C3%A4m%C3%A4ntilanteet/v%C…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äkäistä väkeä ovat nämä mummit ja mummot. Kauheita tapauksia osa, ei käy kieltäminen. Varsinkin keskustelun alkupuolella. Monta luin kahteen kertaan ja yritin sijoittaa mielessäni kuvatun todellisuuteen.
Tiedän varsin hyvin mikä vastaanotto tällä näkökulmalla on mutta sanon sen silti. Jos haluamme etsiä jotakin positiivista tästä sukulaissuhteiden kuormasta joka lähentelee ilmiötä, niin se on ikääntyneiden naisten voimassa. Siinä että voimaa on. Meidät on kasvatettu kilteiksi ja vaatimattomiksi, mitään ei saanut haluta, itsekkyys oli pahinta kaikesta. Kumpa iän tuoma, tietyn elämänvaiheen pystypäisyys, (minäkuvan vahvistuminen) vain näyttäytyisi sivistyneesti ja armollisesti nuorta äitiä kohtaan.
Neuvoja en osaa antaa, ilmapiirin muuttaminen on liian laaja käsite ja paha laittaa vain miniän tai tyttären harteille. Haluaisin nähdä keskustelussa myös tunnustusta, olisi helpompi osallistua ja antaa näkökulmaa. Sillä ajatellen:
Lapsenlapseni ristiäisissä pappi lausui sydämeen käyvästi: vanhemmat antavat siivet, mutta isovanhemmat antavat juuret.Voisitko vähän tarkentaa, mistä haluat tunnustusta? Tunnustusta, että normaaleja isovanhempia on tiettävästi suurin osa (onneksi)? Tunnustuksen, että kyllä minussakin on vikaa?
Itsekin olen lukenut koko ketjun, mukana alusta asti olleena voin sanoa, että kyllä täällä on tunnustettu hyvien isovanhempien olemassa olo. On tunnustettu että on yritetty vuosia ennenkuin on luovutettu. On tunnustettu, että aina ei vaan voi tehdä enää muuta kuin rajoittaa muita ihmisiä oman mielenterveyden takia.
Sanoisinko,että tässä keskustelussa ei edes uskalla kukkia ne kiusaaja miniät, koska ei täällä kuki silloin tällöin ääneen päässeet mummotkaan jotka selkeesti on rajattu ulos lastenlastensa elämästä. Mielestäni aika kiusaamisvapaa ympäristö tämä. Mutta tunnustan tämän vain minun näkemyksekseni, en väitä sitä kollektiiviseksi.
No ehkä tullut tunne joistain tapauksista että sillat on poltettu liian nopeasti. Että se ihmissuhde ja isoäidin merkitys on ajatusten tasolla ollut jo niin vähäinen ettei ole jaksettu yrittää. Ei tosiaan kaikissa tapauksissa mutta jostain syystä tämä vaikutelma tullut. Haluaisin väittää ettei saa olla niin ehdoton mutta ymmärrän myös ettei määräänsä enempää jaksa vaikeata vuorovaikutusta ja ihmisten jaksamistasot vaihtelevat siinä paljon. Ette uskoisi niitä jääräpäisiä mummoja samoiksi ihmisiksi jos olisitte nähneet heidät lapsina, meidät on koulittu vaatimattomiksi ja loputtoman joustaviksi. Sitten kun siitä oppii pois, on ikävä kyllä juuri se ajankohta kun lapsenlapsia alkaa tulla. Tyhjän pesän järkytys, vaihdevuodet, siihen kirsikkana kakun päälle yhtäkkiä omaa lihaa ja verta oleva pieni vauva: tunnetta voi kuvailla teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa. Ja ei parane mokata, joissain tapauksissa kertaakaan! Se on ehkä se, mitä yritin sanoa.
Yhteisöllisyys on kiistatta hyväksi kaikille osapuolille mutta kyllähän siinä on vastuunsa myös, kaikilla. Raja tulee vastaan lopulta jokaisella enkä sitä väheksy yhtään. Hankalaa on! Hankala asetelma, en äkkiseltään keksi vaikeampaa lähisuhteisiin liittyvää lähtökohtaista vaikeutta.”Omaa lihaa ja verta oleva pieni vauva” o_O
Mä en ajattele noin edes omista lapsista. Pelottava tuo kultamummin viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä sinä voi tietää, käyttävätkö jonkun perheen isovanhemmat henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Valitettavasti on isovanhempia, joille ei voi antaa lasta hetkeksikään vahdittavaksi. Lapsen turvallisuus on vaarassa isovanhempien seurassa.
Valitettavasti puolisoni kotona sekä lapsiin kohdistuva henkinen väkivalta (alistaminen, vähättely, huutaminen, nöyryyttäminen jne.) että fyysinen väkivalta (kuritusväkivalta, lyöminen, tukistaminen, piiskaaminen jne.) on ollut ahkerasti käytössä. Appivanhempien mielestä "lapsen kasvatus" tarkoittaa lapsen alistamista vanhemman tahtoon ja lapsen kurittamista. Olen päättänyt, että appivanhemmat eivät hoida meidän lapsia ollenkaan. En anna lapsia appivanhemmille hoitoon eivätkä lapset yökyläile anoppilassa. Ja se on ollut hyvä päätös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun anoppini muuttui ihmishirviöksi, kun saimme esikoisen. Anoppi yritti repiä vauvan sylistäni. En antanut vauvaa anopin syliiin, vaikka anoppi mankui. Anoppi yritti herättää päiväuniaan nukkuvan lapsen. Mankui, painosti ja vaati 2-3-vuotiasta lasta yökylään, ilman vanhempia tietenkin. En ole antanut lapsiamme yökylään anoppilaan edes alakouluikäisenä. En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia.
Anopista kuoriutui isoäitinä ilkeä ja katkera vaihdevuosi-ikäinen akka, joka roikkuu aikuisissa lapsissaan. Hänellä ei ole ns. omaa elämää ollenkaan. Harrastaa puhelinterroria ja yllätyskyläilyjä aikuisen tyttären perheeseen. Minulle ei enää uskalla soittaa eikä lähetellä viestejä. Onhan se koomista, kun 70-vuotias äiti soittaa lähes 50-vuotiaalle tyttärelleen päivittäin. Menee omilla avaimilla tyttären kotiin ja haluaisi omat avaimet myös pojan kotiin. Meille ei anoppi saa kotiavainta, ei koskaan. Tytät ja nössö vävy antavat rajattomien vanhusten huseerata niin kuin haluavat. Käyvät tyttären kotona omilla avaimillaan urkkimassa ja tonkimassa paikkoja. Sairasta!
Minä olen lastemme äiti ja puoliso on lastemme isä. Appivanhempien ei tarvitse hoitaa lapsiamme eikä tehdä meillä mitään muutakaan. Emme tarvitse appivanhempia pilaamaan perhe-elämää ja lastenkasvatusta.
"En pidä appivanhempien tavasta hoitaa ja kasvattaa lapsia". Kuitenkin se heidän kasvattamansa mies on kelvannut? Onko tuo kohtuullista vain päättää epämääräisesti ettei vaan pidä toisen tavasta, kun kyseessä ei ole väkivaltaa tms. ? Äärettömän mitätöivä lausahdus, epäreilua isovanhempia kohtaan. Kyllä, ajattelen nyt heitäkin.
Huolestuttavaa on että nämä tallovat rajattomat isovanhemmat eivät lainkaan tajua, että heidän käytöksessään olisi mitään vikaa.
Oma äitini penkoo, juoruaa, lyttää ja arvostelee. Ja eriarvoistaa ja kilpailuttaa lapsia. Teki kaikkea tätä jo lapsuudessani, yrittää tehdä sitä minulle yhä ja toistaa samat kuviot lapsilleni.
Hän tupsahteli kutsumatta koko ajan, tunki jopa lääkäriin mukaan, soitteli neuvolaan jatkuvasti, haki lapset luvatta ällistyneeltä puistotädiltä.
Ja ihmettelee juuri samalla tavoin kuin kultamummi täällä, että ”mitään väärää en tehnyt, kaikkeni annoin ja tää sitten on kiitos!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ja mieheni yritimme monta kertaa keskustella anopin kanssa. Vastauksesi tuli aina sitä itkuntuhertamista ja sukulaisille soittelua ja takanapäin haukkumista tai sitten korkeintaan tultiin sen verran vastaan, että seliteltiin a) miten anopin omakin anoppi oli ollut kamala ja että nyt oli hänen vuoronsa tai b) on vaihdevuodet, eikä omalle käytökselle vaan mahda mitään.
Ja sitten noin vuorokauden sisällä valuttiin taas siihen rajattomaan tunkeilevaan ylitsevyöryvään rajattomuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Minä ja mieheni yritimme monta kertaa keskustella anopin kanssa. Vastauksesi tuli aina sitä itkuntuhertamista ja sukulaisille soittelua ja takanapäin haukkumista tai sitten korkeintaan tultiin sen verran vastaan, että seliteltiin a) miten anopin omakin anoppi oli ollut kamala ja että nyt oli hänen vuoronsa tai b) on vaihdevuodet, eikä omalle käytökselle vaan mahda mitään.
Ja sitten noin vuorokauden sisällä valuttiin taas siihen rajattomaan tunkeilevaan ylitsevyöryvään rajattomuuteen.
Tuo on ehkä typerin syy ikinä: oma anoppi on ollut kauhea, joten kostetaan itse koettu paha miniälle. Täysin syytön miniä on anopin anopin tempauksiin.
Mun anoppi ei ole selvitellyt muuta, kuin kyynelsilmin kertoi kuinka haluaa auttaa. Kuinka iloiseksi tulinkaan, kun anoppi oli järjestellyt keittiössä kaapit ja laatikot, kun mä olin laittanut tavarat vääriin paikkoihin. Ja kyllähän sitä on aiheellista kertoa joka päivä, kuinka miniä on väärin pukenut lapset jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huolestuttavaa on että nämä tallovat rajattomat isovanhemmat eivät lainkaan tajua, että heidän käytöksessään olisi mitään vikaa.
Oma äitini penkoo, juoruaa, lyttää ja arvostelee. Ja eriarvoistaa ja kilpailuttaa lapsia. Teki kaikkea tätä jo lapsuudessani, yrittää tehdä sitä minulle yhä ja toistaa samat kuviot lapsilleni.
Hän tupsahteli kutsumatta koko ajan, tunki jopa lääkäriin mukaan, soitteli neuvolaan jatkuvasti, haki lapset luvatta ällistyneeltä puistotädiltä.
Ja ihmettelee juuri samalla tavoin kuin kultamummi täällä, että ”mitään väärää en tehnyt, kaikkeni annoin ja tää sitten on kiitos!”
Mun anoppi on jatkuvasti riidoissa muidenkin, kuin minun kanssani. On se kumma, kuinka vika on aina kaikissa muissa, anoppipyhimys on kaikkeen syytön. Ja näitä juttuja selittää nyyhkien, kuinka hänelle se, tämä ja tuon kissankylvettäjä ovat hänelle pahasti sanoneet. Kauheasti yrittää myötätuntoa kerjätä, mutta taitaa ymmärtäjiä olla nykyään aika vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.
Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.
En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...
Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.
Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.
Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.
On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.
Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.
Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?
Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.
Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).
Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.
Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.
Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.
Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.
Ja tosiaan jatkona edelliseen pitkään viestiin. Olen todella paljon miettinyt, että minussa tai meissäkö se kaikki vika oikeasti onkin. Mutta jopa appiukko (anopista eronnut aikoinaan) totesi, että anoppi on hankala tyyppi, joka on aina riidoissa jonkun kanssa.
Kenenkään kanssa muuten meillä ei ole tällaista tilannetta. Jos on ollut erimielisyyksiä jonkun kanssa (harvemmin) niistä on voinut puhua ja niistä on päästy eteenpäin molemmin puolin. Keskustelujen jälkeenkin ollaan vielä tultu mainiosti toimeen, jopa aiempaa paremmin, jos kyse on ollut esim. jonkinlaisista rajoista.
Esimerkiksi me asumme vanhalla, miehen suvussa iät ja ajat olleella maatilalla. Omistussuhde on sellainen, että tää on meidän talo ja tila. Silti osa on edelleen odottanut voivansa tulla tänne mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Tämä on asia, jossa on jouduttu keskustelemaan - mutta meidän näkemys on ymmärretty ja sitä on kunnioitettu. Toki siis suku on edelleen tervetullut käymään, mutta niin, että ei vaan ihan yhtäkkiä tulla.
On varmasti myös niin ettei me aina olla osattu ottaa asioita kovin kypsästi ja mukana voi myös olla ylireagointia ainakin omalta osalta. Mutta kun kymmenenkin vuotta saat jatkuvasti jos jonkinlaista sontaämpäriä niskaan, niin miten siinä olet herkistymättä?
Ja kun aikasi koetat olla välittämättä kaikista vastaan tulleista asioista ja lasten takia suhtautua anoppiin neutraalisti, puhua hänestä hyvää jos jotain puhuttavaa on, niin kyllä se kamelin selkä jossain vaiheessa menee poikki kun yksi "Kerttu ei nyt voi tulla, on nyt reissannut sinun kanssa viime viikolla neljä päivää ja halutaan nyt olla perheen kesken" riittää saamaan aikaan anopin raivarit ja syytökset meitä kohtaan siitä, kuinka emme tue hänen isovanhemmuuttaan.
Kun nimenomaan siihen saakka oli tuettu.
No, nyt ei enää tueta. Ei kiinnosta.
Jokaisella ihmisellä on myös oikeus rajoihin, ja se kannattaa kyllä muistaa.
No minusta tuli paha miniä sen jälkeen, kun olimme eronneet. Sitä ennen asiat anoppilaan päin sujui ihan kohtuullisesti, ei mitään erityisiä ristiriitoja. Luulin jopa, että minusta ihan pidetäänkin.
Mutta kun sitten erosin miehestä tämän alkoholismin ja väkivaltaisuuden takia, minusta tehtiin syntipukki. Sain kuulla olevani syypää miehen juomiseen ja väkivaltatilanteissa, siis riidoissa, ei ollut yhden syy jos kaksi tappelee jne. Tämmöisiä syvällisyyksiä.
Mullehan ei kukaan ollut kertonut, että miehellä oli ehdonalainen päällä, kun mentiin naimisiin (myönnän, suht. lyhyen seurustelun jälkeen, mutta haluttiin mennä, koska lapsi tulossa). Tästä sain kuulla vasta sen jälkeen, kun olimme eronneet, eräs miehen suvun puoleinen ystävä sen sitten mulle kertoi, ei aiemmin ollut uskaltanut. Syynä oli törkeitä pahoinpitelyjä ja jotain sellaista. Enpä ihmetellyt enää mitään.
Sitäkään ei kukaan kertonut, että mies oli ollut jo kerran katkolla juomisesta. Työnantaja passittanut ja sen jälkeen mies olikin jonkin aikaa hissukseen alkoholin suhteen kun halusi pitää työpaikkansa. Siinä vaiheessa minä tulin kuvaan. Minä en vieraspaikkakuntalaisena mitään tällaisista tiennyt.
Mukava mies ensin, mutta sitten alkoi menneisyys kummitella. Vauvan itku oli kuulemma niin kamalaa, että kun sitä joutui väkisin kuuntelemaan, niin olisi voinut vaikka tappaa jonkun. Ja mun tehtävä oli pitää vauva hiljaisena tai... Tällaisia kivoja uhkakuvia alkoi sadella. Juominen meni täysin överiksi.
No, sitten eron jälkeen sain kuulla anoppilasta, miten olin ollut huono vaimo kaikin puolin ja ajanut miehen juomaan, muuten "niin raittiin" miehen, joopa. Kaikkia vanhoja sanomisiani kaiveltiin ja niistä väänneltiin vaikka mitä. Mun vanhemmatkin haukuttiin.
En antanut lastani anopille edes käymään ikinä, koska en halunnut, että se ihminen myrkyttää lapsen mielen minua vastaan. Sitähän se olisi tehnyt ilman muuta. Mies tapasi lasta satunnaisesti, monet kerrat jätti tapaamiset väliinkin, vaikka oltiin sovittu. Lopulta välit sammui kokonaan. Asutaan eri paikkakunnalla ja lapsi ei isäänsä enää tunne. Toisen miniän kanssa ollaan joku kerta juteltu ja minun haukkuminen kuulemma jatkuu.
Kai ne siellä sitten pettyi niin kovasti siihen, että minä en ruvennutkaan heidän väkivaltaisen ja juopon poikansa hyysääjäksi ja rinnalla kärsijäksi. Kylki oli mulla kipee vielä yli vuoden sen jälkeen, kun se mua viimeksi potkaisi oikein voimalla mahaan ja kylkeen.
Anopit osaa olla niitä naarastiikereitä poikiensa suhteen, on ne pojat sitten mitä tahansa. Syyllinen haetaan sieltä mistä sen helpoimmin löytää.
Se pakko sanoa, että lasta anoppi hoiti hyvin sen vähän aikaa minkä kerkisi. Mut silloin oli vielä välit kunnossa.
Meillä tää tilanne on jatkunut jo vuosia. Alko kun odotin esikoista, kaikesta piti anopin valittaa. Ei ois pitäny noudattaa raskausajan ruokarajotteita, radi oli vaan koska olen läski ja ihan turha kuulema ees yrittää mitään ruokavaliota, synnytystapa oli väärä ja mitähän vielä. Esikoisen syntymän jälkeen yritti viikon ikäistä saada itselleen yökylään ja siitä lähtien säännöllisesti vaatinut lasta kylään luokseen. Nimi oli väärä ja ristiäisissä haukku mut itsekkääksi kun en lääketieteellisistä syistä imettänyt esikoista ollenkaan. Esikoisen allergiat on kuulema vaan mun kuvitelmaa ja hyvin voi hyvin antaa allergisoivia ruokia kun eihän toi lapsi kun vaan joudu sairaalaan mut mitäs pienistä.
Yhdessä välissä oli jo välit kokonaan poikki kun haukkui mut pystyyn kun mies yritti äidilleen selittää miksi meidän lapsi ei saa tiettyjä ruokia syödä. Hetken aikaa oli jo ihan seesteistä ja välit saatiin hetkellisesti kuntoon kunnes sitten meidän kuopus syntyi.
Taas oli synnytystapa väärä ja nyt tälläkertaa en olis saanut imettää kun en esikoistakaan imettänyt. Joka kerta nähdessä muisti kommentoida ”vieläkö sä muka imetät? Tuleeko sieltä muka ees mitään?” Kuopusta ei ikinä pyydä kylään eikä ota kontaktia kun nähdään mutta esikoisen pitäis olla joka viikonloppu mummolla yökylässä. Ei oo yks eikä kaks kertaa kun molemmat lapset on ollut menossa mun vanhemmille ja anoppi ois juuri samaan aikaan halunnut esikoisen luokseen niin alkoi viestittely et eikö voitais joku toinen päivä mennä mun vanhemmille kun hän niin kovasti haluais että esikoinen menis hänen luokseen ja että kyllä mun vanhempien pitäis joustaa hänen aikataulujen mukaan.
Anoppi on myös käyny meillä siivoamassa ja tonkimassa kaappeja ja järjestellyt huonekalut sekä keittiön kaapit uuteen uskoon kun hänen mielestään toinen järjestys olisi parempi ja kiva kun lasiesineet on esillä hyllyissä eikä kaapeissa. Ei sen niin väliä et lapset ylttää niihin ja rikkoutuessaan voi olla tosi vaarallista mut onpahan nätisti esillä. On myös suuttunut puolelle omia sukulaisiaan kun he on yrittäneet puolustaa meitä et anoppi antais meille rauhan perheenä eikä tunkis joka asiaan.
Nyt taas pistettiin välit jäihin juhannuksen jälkeen kun meni niin villiks anopin käytös. Suuttui miehelle kun mies yritti puhua omasta lapsuudestaan äidilleen ja muutenkin oli tosi holtiton. Toivon vaan että tää nyt vihdoin loppuis ja saatais rauhassa elää meidän elämää ilman jatkuvaa pelkoa siitä et joku pahoittaa mielensä.
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Mun anoppi harrasti yllätyskyläilyjä kun lapset olivat pieniä. Yhtäkkiä keskellä keittiötä oli anoppi kailottamassa. Vihjailut yllätyskyläilyjen epämiellyttävyydestä eivät menneet perille. Sanottiin nätisti, että ei tarvitse käydä joka päivä eikä muutenkaan ilmoittamatta. Ei vaikutusta. Sitten jo tiukempi sävy, ja kielto marssia meille suoraan sisään. Mun mies varsinkin oli tästä hyvin ehdoton. Tämä jo vähän tehosi. Anoppi alkoi soittaa ovikelloa ennen kuin avasi oven. Missä maailmassa tuo on ennakkoon sopimista? Tästä ja muutamasta muusta asiasta tuli samoihin aikoihin mulla ja anopilla isompi riita joka ratkaisi tämän ongelman. Ei ole tullut ikävä.