Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.
Kuulehan, se onkin totta, että biologisia j fysiologisia ilmiöitä on vaikea välttää. Esimerkiksi hormonitoimintaan liittyvät asiat ovat sellaisia, mihin en juurikaan itse voi vaikuttaa.
Omaan käytökseen kuitenkin on mahdollista vaikuttaa, meidän kaikkien.
Itse vasta synnyttäneenä olen kyllä ollut herkillä, ja se on näkynyt. Mutta ei niin, että olisi ollut tarve jatkuvasti hyökätä sanallisesti kenenkään kimppuun. Minä ainakin olen herkistynyt vauvan viesteille, enkä vaikkapa anopin haukkumista varten.
Miksi sillä mummolla ja anopilla on sitten tähän oikeus?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.
Iso osa on täälläkin kirjoittanut miten heitä tosiaan on pilkattu. Synnytyksen jälkeen ja myöhemmin, koko ajan. Minun lapseni on nyt 16 ja 18, eikä käytös ole hellittänyt. Äitinä minut tosiaan on ivattu ja pilkattu maan rakoon miljoonaan kertaan, nykyään se tapahtuu selkäni takana täysin, koska yhteyttä emme ole pitäneet.
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.
Pilkattiinko mua vastasynnyttäneenä? Kyllä. Muun muassa tyhmäksi, epäkelvoksi äidiksi, kiittämättömäksi p@skaksi jne. Myös kuopustani pilkattiin koostaan, kun oli syntyessään pienikokoinen vaikka oli täysaikainen. Nämä pilkkasanat siis anopilta.
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.
Mun lasteni lähelle pääsisi ihan kunnioittamalla meitä vanhempina, olemalla ystävällinen ja kunnioittamalla meidän rajoia.
Esimerkiksi, jos sanotaan että nyt ei sovi, niin ei aleta pommittamaan puhelimella ja äkäilemään. Tai jos sanotaan että lapsi ei nyt tule, niin kun pidämme hiljaiseloa, ei vaan pamahdeta meille ja sitten raivota, kuinka sotkuista meillä on, kun taaperon ruokailu juuri päättyi ja pöydän alusta ollaan rupeamassa siivoamaan.
Heidän lähelleen pääsisi sillä, että ei aina olisi arvostelemassa jokaista päätöstämme. Ja tosiaan sopisi vaikka asioita meidän kanssa, eikä sen 5-vuotiaan.
Miksi mummon pitää siihen vastasyntyneen lähelle edes päästä? Ja meillä mummo ei päällepäsmäröinyt kotonaan, vaan hän saapasteli mun kotiin itselleen sopivalla aikataululla määräämään, miten mun pitäisi olla, elää ja luovuttaa se pieni vauva anopille, että saan "omaa aikaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.
Täytyy sanoa että todella hienosti kuvasit narsistisen ihmisen ajatuksenkulkua. Jokaisella ihmisellä on merkitys omien tunteiden ja tarpeiden säätelijänä, ei subjektina vaan objektina.
En pysty lainkaan samaistumaan ja minulla on neljä lastelasta. En koe minkäänlaista "oikeutta" heihin, vaan tietysti olen ensisijaisesti vanhempien tuki ja bonuksena tulee sitten päälle suhde lapsenlapsiin, joka ei ole samanlainen suhde kuin omiin lapsiin aikanaan.
Vanhenemiseen kuuluu tietynlaista hyväksymistä. Ei voi enää olla pikkulasten äiti ja saada sitä samaa tunnetta, mutta muuta elämällä on kyllä näille vuosille tarjota.
Vierailija kirjoitti:
Sekin on jännä että kaikki tää tungettelu on ok siellä lapsiperheen kodissa, mutta auta armias jos tavoista vähänkään poiketaan siellä mummolassa.
Tämähän on ihan selvä asia. Mummolassa on mummolan säännöt. Lapsiperheen kotona tulee myös noudattaa mummon sääntöjä. Ja jos mummon sääntöjä ei noudata, pitää olla valmis kestämään seuraukset. Mummon tulee esittää kritiikki vääristä verhoista mahdollisimman ilkeästi, että miniä oppisi mummon säännöille nopsaan. Eihän se nuorempi äiti tiedä muuten kuinka väärin on taas tehnyt ja mummo taas joutuu taas mielensä pahoittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa isoäideistä ja isoisistä on henkisesti sairaita narsisteja. Onneksi omat appivanhemmat asuvat eri maakunnassa ja välimatkaa on riittävästi. Eivät pääse kotirauhaa rikkomaan. Meille on turha yrittää tulla yllätyskylään ja lapsenlapsia omimaan.Appivanhemmille ei anneta kotiavainta eikä lapsia anneta hoitoon tai yökylään.
Jos joku tunkeutuu toisen kotiin väkisin, kyseessä on kotirauhan rikkominen, joka on rikosasia. Tarvittaessa hätänumero 112 auttaa ja poliisi hakee kotirauhaa häiriköivän isoäidin ja isoisän. Seuraava askel on lähestymiskielto. Suomen perustuslain 1 luku, 10§ , https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
"Yksityiselämän suoja
Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla."
Vierailija kirjoitti:
Osa isoäideistä ja isoisistä on henkisesti sairaita narsisteja. Onneksi omat appivanhemmat asuvat eri maakunnassa ja välimatkaa on riittävästi. Eivät pääse kotirauhaa rikkomaan. Meille on turha yrittää tulla yllätyskylään ja lapsenlapsia omimaan.Appivanhemmille ei anneta kotiavainta eikä lapsia anneta hoitoon tai yökylään.
Jos joku tunkeutuu toisen kotiin väkisin, kyseessä on kotirauhan rikkominen, joka on rikosasia. Tarvittaessa hätänumero 112 auttaa ja poliisi hakee kotirauhaa häiriköivän isoäidin ja isoisän. Seuraava askel on lähestymiskielto. Suomen perustuslain 1 luku, 10§ , https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
"Yksityiselämän suoja
Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla."
Tämä on hankala asia. Poliisille soittaminen kävi mielessä kun meillä tilanne anopin kanssa oli akuuteimmillaan. Mutta. Itsellä ainakin kynnys soittaa poliisi paikalle oli liian korkea. Jos samalla tavalla meille olisi tunkeutunut kuka muu tahansa, niin varmasti olisin soittanut poliisin paikalle. Mutta anoppi... Ei. En vaan kyennyt. Onneksi ei tarvinnut ihan noin pitkälle mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äkäistä väkeä ovat nämä mummit ja mummot. Kauheita tapauksia osa, ei käy kieltäminen. Varsinkin keskustelun alkupuolella. Monta luin kahteen kertaan ja yritin sijoittaa mielessäni kuvatun todellisuuteen.
Tiedän varsin hyvin mikä vastaanotto tällä näkökulmalla on mutta sanon sen silti. Jos haluamme etsiä jotakin positiivista tästä sukulaissuhteiden kuormasta joka lähentelee ilmiötä, niin se on ikääntyneiden naisten voimassa. Siinä että voimaa on. Meidät on kasvatettu kilteiksi ja vaatimattomiksi, mitään ei saanut haluta, itsekkyys oli pahinta kaikesta. Kumpa iän tuoma, tietyn elämänvaiheen pystypäisyys, (minäkuvan vahvistuminen) vain näyttäytyisi sivistyneesti ja armollisesti nuorta äitiä kohtaan.
Neuvoja en osaa antaa, ilmapiirin muuttaminen on liian laaja käsite ja paha laittaa vain miniän tai tyttären harteille. Haluaisin nähdä keskustelussa myös tunnustusta, olisi helpompi osallistua ja antaa näkökulmaa. Sillä ajatellen:
Lapsenlapseni ristiäisissä pappi lausui sydämeen käyvästi: vanhemmat antavat siivet, mutta isovanhemmat antavat juuret.Voisitko vähän tarkentaa, mistä haluat tunnustusta? Tunnustusta, että normaaleja isovanhempia on tiettävästi suurin osa (onneksi)? Tunnustuksen, että kyllä minussakin on vikaa?
Itsekin olen lukenut koko ketjun, mukana alusta asti olleena voin sanoa, että kyllä täällä on tunnustettu hyvien isovanhempien olemassa olo. On tunnustettu että on yritetty vuosia ennenkuin on luovutettu. On tunnustettu, että aina ei vaan voi tehdä enää muuta kuin rajoittaa muita ihmisiä oman mielenterveyden takia.
Sanoisinko,että tässä keskustelussa ei edes uskalla kukkia ne kiusaaja miniät, koska ei täällä kuki silloin tällöin ääneen päässeet mummotkaan jotka selkeesti on rajattu ulos lastenlastensa elämästä. Mielestäni aika kiusaamisvapaa ympäristö tämä. Mutta tunnustan tämän vain minun näkemyksekseni, en väitä sitä kollektiiviseksi.
No ehkä tullut tunne joistain tapauksista että sillat on poltettu liian nopeasti. Että se ihmissuhde ja isoäidin merkitys on ajatusten tasolla ollut jo niin vähäinen ettei ole jaksettu yrittää. Ei tosiaan kaikissa tapauksissa mutta jostain syystä tämä vaikutelma tullut. Haluaisin väittää ettei saa olla niin ehdoton mutta ymmärrän myös ettei määräänsä enempää jaksa vaikeata vuorovaikutusta ja ihmisten jaksamistasot vaihtelevat siinä paljon. Ette uskoisi niitä jääräpäisiä mummoja samoiksi ihmisiksi jos olisitte nähneet heidät lapsina, meidät on koulittu vaatimattomiksi ja loputtoman joustaviksi. Sitten kun siitä oppii pois, on ikävä kyllä juuri se ajankohta kun lapsenlapsia alkaa tulla. Tyhjän pesän järkytys, vaihdevuodet, siihen kirsikkana kakun päälle yhtäkkiä omaa lihaa ja verta oleva pieni vauva: tunnetta voi kuvailla teini-iän vimman kaltaisena tietoisuutena siitä mitä haluaa. Ja ei parane mokata, joissain tapauksissa kertaakaan! Se on ehkä se, mitä yritin sanoa.
Yhteisöllisyys on kiistatta hyväksi kaikille osapuolille mutta kyllähän siinä on vastuunsa myös, kaikilla. Raja tulee vastaan lopulta jokaisella enkä sitä väheksy yhtään. Hankalaa on! Hankala asetelma, en äkkiseltään keksi vaikeampaa lähisuhteisiin liittyvää lähtökohtaista vaikeutta.
"meidät on koulittu vaatimattomiksi ja loputtoman joustaviksi. Sitten kun siitä oppii pois, on ikävä kyllä juuri se ajankohta kun lapsenlapsia alkaa tulla.".
No tätä tuoreilta äideiltä nimenomaan vaaditaan, onneksi rajaton mummo nyt opettaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.Jos mummo ei voi käytökselleen mitään niin sitten sillä käytöksellä on seurauksia. Ei vaan sitten ole tervetullut.
Niin se muillakin menee, ihan lain mukaan. Joko elää yhteiskunnan säännöillä säällisesti tai sitten suljetaan pois.
t. mummo joka kyllä tietää mikä on narsisti
Aika jännä juttu. Mun lapsen mummo pystyi kontrolloimaan käytöstään kun läsnä on muitakin ihmisiä. Oli jopa ystävällinen mulle. Kun jäimme kahdestaan, alkoi loputon haukkuminen ja mun tekemien virheiden listaus. Miksi käytöksen kontrollointi onnistui vain kolmannen osapuolen läsnäollessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.Jos mummo ei voi käytökselleen mitään niin sitten sillä käytöksellä on seurauksia. Ei vaan sitten ole tervetullut.
Niin se muillakin menee, ihan lain mukaan. Joko elää yhteiskunnan säännöillä säällisesti tai sitten suljetaan pois.
t. mummo joka kyllä tietää mikä on narsisti
Aika jännä juttu. Mun lapsen mummo pystyi kontrolloimaan käytöstään kun läsnä on muitakin ihmisiä. Oli jopa ystävällinen mulle. Kun jäimme kahdestaan, alkoi loputon haukkuminen ja mun tekemien virheiden listaus. Miksi käytöksen kontrollointi onnistui vain kolmannen osapuolen läsnäollessa?
Narsisti on usein muiden silmissä mitä hurmaavin ja ihanin ihminen.
Uhrille sitten jotain ihan muuta.
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..
Miksi pitää alkaa rakentaa jotin joka jo lähtökohtaisesti tuntuu epämiellyttävältä?
Mikä omituinen vimma sinulla on painostamalla painostaa muita toimimaan kuten sinä?
Mulle perhe on tärkein eikä siteiden tarvi olla biologisia. Perhe voi olla muitakin henkilöitä joihin läheinen suhde. Itselle tärkeintä on tukea lasta sellaisissa suhteissa, joista on hänelle hyötyä myöhemmin elämässä. Olen kokenut elämässä todella kovia, lapsuuden väkivalta ja aikuisena mt-jutut, että tiedän miten tärkeitä ne on lapselle, että hän saa lähteä mummin kanssa leffaan. Onneksi miehen perheessä ei ole tällaista taustaa. Itse en tästä mummista pidä ja on raskasta viettää hänen kanssaan aikaa (koska on vähän sellainen rajaton ihminen mutta äärimmäisen hyväsydäminen ) mutta kun näen mitä mun lapsella ja hänellä on, tietysti se on hellyttävää. Eikä hän ole mikään mallimummi, mutta ei todellakaan täydellinen. Ovat hänen lapset sentään päässeet yliopistoonkin. En minäkään ole täydellinen. Lapsellasi tulee toivottavasti oleman monia muitakin tärkeitä ihmissuhteita elämässään kuin vain omat vanhemmat. Onhan sitten olemassa varamummoja, jos omat lapsen isovanhemmat eivät sovellu mummoksi. Omat vanhempani eivät sovellu mummoksi ja papaksi muuta kuin joulu- ja synttärikortti lähettämään. Jos on hyvä sydän ja muutoin järjissään oleva mummi sun lapsella, et sä sitä suhdetta itselle rakenna. Ei sun tarvi hyväksyä miten hän elää. Mummilla on oma tapansa elää ja se voi olla lapsen saamisen jälkeen vaikea hyväksyä. Voin kertoa että noi sun tuntemukset menee ohi. Todennäköisesti se mummi huolehtii siitä 100 prosentin varmuudella hyvin. Voiko olla kyse että et luota häneen? Onko sulla liian tarkat vaatimukset häntä kohtaan? Mun lapsen mummin kanssa en olis ikinä kaveri mut lapselle hän on niin hyvä :)
Mulla se vaatimus oli että vauva saisi nukkua ja syödä, mummo ei anna vieläkään sen tehdä kumpaakaan, sylissä se vaan saa olla, ei mitään muuta. Kokeiltu on "antaa hoitaa", no vauvahan oli aivan mahdoton sen jälkeen, huusi eikä edes rauhoittunut syömään kun oli niin yliväsynyt. Pitkälti yli 2 tuntia kesti että huutaminen loppui, ja normaalisti oli aivan tyytyväinen vauva. Ei se hoida mitään, mummon "vuorovaikutus" on sitä että se kääntää lapsen kasvot poispäin sylissään, eli lapsi ei edes näe mummon kasvoja, sitten se liikuttaa lapsen jalkoja ja käsiä kuin räsynukkea. En kutsuisi väkivallaksi mutta outoa ja häiritsevää se on. Omassa miehessä näkyy kyllä "jälkiä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaaaaaashaaaas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaaaaashaaaas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?
Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.
Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.
Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.
Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.
Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä
Et voi olla tosissasi! JEESUS.
Ei minussa ole mitään vikaa.
Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.
Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.
Olet täysin kajahtanut!
Et tainnut yhtään lukea mitä kirjoitin. En itsekään ole yhteydessä kaikkiin sukulaisiin erinäisistä syistä. Mutta jos lapsesi ja hänen mumminsa suhteessa on jotain säilytettävää ja kehitettävää, niin mielestäni on lapsen oikeus että hänellä on elämässä tärkeitä ihmisiä. En nyt puhu sinun ja anopin suhteestasi. Vaan lapsesi ja hänen mumminsa. Lapsen kehitykselle on edullista että ympärillä on erilaisia häntä rakastavia ihmisiä. Psykologille ei mennä juttelemaan siksi, että itsessä olisi vikaa vaan siksi, että oppii näkemään tilannetta eri näkökulmista. Ymmärrätkö että ulkopuolisen kanssa keskusteltaessa voi ahdistuksesi pienentyä. On myös mahdollista oman kasvun kautta tulla toimeen ihan kenen kanssa tahansa ilman että ahdistuu. Itse olen oppinut tämän taidon enkä ahdistu edes ärsyttävistä ihmisistä. Ja pystyn silti hyvin mielin tulemaan heidän kanssaan toimeen vaikka en olisi kaveri ko ihmisen kanssa. Nämä taidot ovat myös lapselle tärkeitä taitoja, joiden avulla elämässä voi menestyä ihmissuhteissa ja opinnoissa sekä työssä. Matkani on ollut Kivinen.. Olen myös sairastanut hyvin vaikean sairauden ja ollut vuosia vuoteenoma, nyttemmin jo useita vuosia työelämässä, joten tiedän aika paljon elämästä ja ihmissuhteista, ja itsen kehityksestä. Olen myös työssä lasten parissa, joten tiedän myös lapsen kehityksestä ja heille tärkeiden suhteiden merkityksestä. Lapselta ei kannata riistää rakastavaa isovanhempaa jos heillä on vähintään ok suhde vain siksi, että itseäsi ärsyttää /ahdistaa. Tietty jos on väkivaltaa joka voi kohdistua lapseen. Niin silloin en tukisi suhdetta. Mielipide-erot eivät ole sellaisia. Väkivallan uhka lapseen, henkinen tai fyysinen, en veisi ikinä lastani sellaiseen paikkaan tai ihmisille. Se on tervettä järkeä.. Miksi suutut kun sanon mielipiteeni? Etkö toivonut ihmisten näkökulmia kun avasit keskustelin? Saa olla ja täytyykin olla eri mieltä, jos siltä tuntuu. Mitä ikinä päätät lastesi asioissa, lasten etu edellä.
Väkivalta on aivan selkeää mutta entäpä jos mummo ottaa lapsen ja vie toiseen huoneeseen ja laittaa oven kiinni? Siinä alkaa kyl hälytyskellot soimaan päässä, lapsi kun ei osaa vielä puhua. Mitä se mummo siellä huoneessa tekee? Miksi se jätti kaikki muut sinne olohuoneeseen kun tultiin vierailemaan? Tätä on tapahtunut nyt useita kertoja, aina tarkoituksena olla yksin pienen kanssa, eikä sano meille vanhemmille mitään. Kysytty on, jotain epäselvää se änkyttää, et piti vaan hakea..piti vaan näyttää..sitten jos vielä vähän painostaa niin itkee että yritti vaan auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Jaaaaaashaaaas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaaaaashaaaas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?
Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.
Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.
Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.
Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.
Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä
Et voi olla tosissasi! JEESUS.
Ei minussa ole mitään vikaa.
Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.
Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.
Olet täysin kajahtanut!
Et tainnut yhtään lukea mitä kirjoitin. En itsekään ole yhteydessä kaikkiin sukulaisiin erinäisistä syistä. Mutta jos lapsesi ja hänen mumminsa suhteessa on jotain säilytettävää ja kehitettävää, niin mielestäni on lapsen oikeus että hänellä on elämässä tärkeitä ihmisiä. En nyt puhu sinun ja anopin suhteestasi. Vaan lapsesi ja hänen mumminsa. Lapsen kehitykselle on edullista että ympärillä on erilaisia häntä rakastavia ihmisiä. Psykologille ei mennä juttelemaan siksi, että itsessä olisi vikaa vaan siksi, että oppii näkemään tilannetta eri näkökulmista. Ymmärrätkö että ulkopuolisen kanssa keskusteltaessa voi ahdistuksesi pienentyä. On myös mahdollista oman kasvun kautta tulla toimeen ihan kenen kanssa tahansa ilman että ahdistuu. Itse olen oppinut tämän taidon enkä ahdistu edes ärsyttävistä ihmisistä. Ja pystyn silti hyvin mielin tulemaan heidän kanssaan toimeen vaikka en olisi kaveri ko ihmisen kanssa. Nämä taidot ovat myös lapselle tärkeitä taitoja, joiden avulla elämässä voi menestyä ihmissuhteissa ja opinnoissa sekä työssä. Matkani on ollut Kivinen.. Olen myös sairastanut hyvin vaikean sairauden ja ollut vuosia vuoteenoma, nyttemmin jo useita vuosia työelämässä, joten tiedän aika paljon elämästä ja ihmissuhteista, ja itsen kehityksestä. Olen myös työssä lasten parissa, joten tiedän myös lapsen kehityksestä ja heille tärkeiden suhteiden merkityksestä. Lapselta ei kannata riistää rakastavaa isovanhempaa jos heillä on vähintään ok suhde vain siksi, että itseäsi ärsyttää /ahdistaa. Tietty jos on väkivaltaa joka voi kohdistua lapseen. Niin silloin en tukisi suhdetta. Mielipide-erot eivät ole sellaisia. Väkivallan uhka lapseen, henkinen tai fyysinen, en veisi ikinä lastani sellaiseen paikkaan tai ihmisille. Se on tervettä järkeä.. Miksi suutut kun sanon mielipiteeni? Etkö toivonut ihmisten näkökulmia kun avasit keskustelin? Saa olla ja täytyykin olla eri mieltä, jos siltä tuntuu. Mitä ikinä päätät lastesi asioissa, lasten etu edellä.
Väkivalta on aivan selkeää mutta entäpä jos mummo ottaa lapsen ja vie toiseen huoneeseen ja laittaa oven kiinni? Siinä alkaa kyl hälytyskellot soimaan päässä, lapsi kun ei osaa vielä puhua. Mitä se mummo siellä huoneessa tekee? Miksi se jätti kaikki muut sinne olohuoneeseen kun tultiin vierailemaan? Tätä on tapahtunut nyt useita kertoja, aina tarkoituksena olla yksin pienen kanssa, eikä sano meille vanhemmille mitään. Kysytty on, jotain epäselvää se änkyttää, et piti vaan hakea..piti vaan näyttää..sitten jos vielä vähän painostaa niin itkee että yritti vaan auttaa.
Ei ole selvinnyt minullekaan.
T se jolla mummeli meni pimeälle pihalle istumaan lapsen kanssa
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.
"Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea." Mummoko tietää kaiken?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.Täytyy sanoa että todella hienosti kuvasit narsistisen ihmisen ajatuksenkulkua. Jokaisella ihmisellä on merkitys omien tunteiden ja tarpeiden säätelijänä, ei subjektina vaan objektina.
En pysty lainkaan samaistumaan ja minulla on neljä lastelasta. En koe minkäänlaista "oikeutta" heihin, vaan tietysti olen ensisijaisesti vanhempien tuki ja bonuksena tulee sitten päälle suhde lapsenlapsiin, joka ei ole samanlainen suhde kuin omiin lapsiin aikanaan.
Vanhenemiseen kuuluu tietynlaista hyväksymistä. Ei voi enää olla pikkulasten äiti ja saada sitä samaa tunnetta, mutta muuta elämällä on kyllä näille vuosille tarjota.
En minäkään pysty samaistumaan , minulla on 2 lastenlasta. En todellakaan ole kokenut, että mun pitäisi itsevarmuudella ja röyhkeydellä ottaa joku "asema" vauvan elämässä. Ihan uskomatonta settiä suollat.
Tärkeintä on vauvan ja äidin suhde, ei siihen kukaan saa mennä väliin.
Omaan elämään pitää saada sisältöä , ja antaa nuorelle perheelle heidän tarvitsemansa rauha.
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.
Aha, tässäpä se vastaus taisikin tulla, sitten en ihmettele enää yhtään kun mummo painaa menemään lapsen kanssa. Ei tietenkään ole siltikään hyväksyttävää, joten jatkossa varon ettei mummo pääse viemään enää lasta pois omin luvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.Aha, tässäpä se vastaus taisikin tulla, sitten en ihmettele enää yhtään kun mummo painaa menemään lapsen kanssa. Ei tietenkään ole siltikään hyväksyttävää, joten jatkossa varon ettei mummo pääse viemään enää lasta pois omin luvin.
Olisi tälle itse asialle (keskinäinen ymmärrys tai pyrkimys sitä kohtaan) paras jos en enää osallistu tähän ajatustenvaihtoon. Äärettömän polarisoituneeseen sellaiseen, te haette tietoisesti tukea omille ajatuksillenne ja oikeutatte toimintaanne, soraäänet hiljennetään
Samaa taktiikkaa käyttävät mm. persut.
Keskustelun kova ydin on siinä, että isoäidin intressit nähdään lähtökohtaisesti negatiivisina, narsismina ja niin edelleen. Kun kyseessä on inhimillisten tunteiden ja ajatusmallien sekoitus, paino sanalla inhimillisten. On kuluttavaa ja rasittavaa yrittää etsiä kompromisseja vastapuolen kanssa joka ei periaatteesta tule vastaan milliäkään. Tyypillinen ihminen vaihtaa lähestymistapaa silloin, ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja siitä syntyy jutunjuurta tänne sitten. Minut ja monet muut on kasvatettu perhekäsitykseen joka huomioi ihmisten intressejä laajemmin. Syyksi sille että se mummi saa istua vauva sylissään ja olla kahvipöydästä ulkopuolinen, riittää se että hän haluaa niin. Saa hyvän mielen, nauttii vuorovaikutuksesta vauvan kanssa.
Täällä nimenomaan se sallivuus ja rauhallinen keskinäinen kunnioitus on katsottu narsismiksi ja lapsiperheen elämän pilaavaksi asiaksi. Muuan tuttavani on viimeisen vuoden aikana purkanut harmiaan poikansa vaimon käytöksen takia. Kyselin tarkasti taustaa ja ilmeni että mitään syytä ei ole ollut. Tämä miniänsä on tehnyt selväksi ettei lapsia saa nähdä paitsi hänen tarkalleen määrittämien aikataulujen mukaisesti ja ylipäätään on tullut negatiivinen tunnelma. Olen varmaan vainoharhainen mutta yhdistän muutoksen tähän ketjuun täällä. Vastakkaista näkökulmaa ei päästetä ääneen ja lopputulos on leviävä asenneilmapiirin muutos, myrkyllinen ja lasten mielipiteet sivuttava muutos. Toivottavasti olette tyytyväisiä tähän hienoon saavutukseen.
Kyllä mun anoppi ainakin jatkuvasti sanoi että hormonit on saanu mut sekasin kun en anna lasta hänelle hoitoon. Ja oon kuulema vielä 4v myöhemminkin ihan hysteerinen ja kannattais kuulema käydä tarkistuttamassa hormonitasapaino lääkärillä.
Jos biologiaa haluat miettiä niin biologian kannalta on täysin normaalia ja ymmärrettävää kuinka äiti pitää omaa lastaan lähellään eikä päästä siihen väliin ketään, ei edes sitä hurahtanutta isoäitiä. Jos äiti näyttäytyy isoäidille kilpailijana niin samalta se isoäiti näyttäytyy äidille. Kilpailija joka tulee poistaa omalta reviiriltään. Isoäidillä ei ole mitään asiaa lapsensa ja tämän puolison reviirille ellei osaa käyttäytyä siellä vaaditulla tavalla.
Jos mummon päässä viiraa niin pahasti ettei voi millään käytökselle mitään niin terapia on oikea paikka hänelle.