Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Noo{ohhooh kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.
Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.
En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...
Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.
Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.
Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.
On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.
Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.
Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?
Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.
Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).
Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.
Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.
Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.
Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.
Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.
Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.
Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.
Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..
Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.
Noo{ohhooh kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..
Miksi pitää alkaa rakentaa jotin joka jo lähtökohtaisesti tuntuu epämiellyttävältä?
Mikä omituinen vimma sinulla on painostamalla painostaa muita toimimaan kuten sinä?
Usein nuo raskaat rajattomat on niin kuormittavia että he kaventavat perheen muuta sosiaalista elämää.
Ei ole voimia enää ylläpitää ystävyyssuhteita kun tämä oman ja kaikkien muidenkin elämän sankaritar imee kaikki mehut.
Nimimerkillä kokemusta on
Noo{ohhooh kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..
Mun mies on ihan hyvä tyyppi, ja kärsii edelleen suuresti äitinsä mitätöivästä tavasta kasvattaa. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että ne lapset voivat kasvaa ihan järjellisiksi aikuisiksi, vaikka heidät on kasvattanut hirviö? Traumoja toki jää. Toki sekin on mahdollista, että ihan hyvien ihmisten lapsesta kasvaa hirviö aikuinen, vaikka on saanut rajoja ja rakkautta lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein nuo raskaat rajattomat on niin kuormittavia että he kaventavat perheen muuta sosiaalista elämää.
Ei ole voimia enää ylläpitää ystävyyssuhteita kun tämä oman ja kaikkien muidenkin elämän sankaritar imee kaikki mehut.
Nimimerkillä kokemusta on
Oi kyllä. Ei jaksanut oikein ketään, kun koko ajan ahdisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän keskusteluaiheen vuoksi olen ilmeisesti menettänyt lapsenlapseni, koska heidän vanhemmillaan on liian paljon aikaa viihtyä näillä palstoilla.
Kumpikaan ei sitten käy töissäkään ja ajan henkeenkin kuuluu olettaa, että kaikki isovanhemmat ovat hankalia päällepäsmäreitä.
En ole heidän asioihinsa kuitenkaan puuttunut millään lailla. Mielelläni näkisin heitä kaikkia, mutta minut on suljettu pois ikävällä tavalla.Tyypillinen uhriutuva manipuloiva narsisti löytää tosiaan tuola lailla syyllisen aina muualta kuin peilistä...
Hankala sanoa mitään teidän tilanteesta, kun en sitä tunne, mutta sinänsä tuo voisi olla vaikka anoppini suusta.
Sisaruksilleen ja ystävilleen hän taivastelee, kuinka paha miniä estää miestä pitämästä yhteyttä sukulaisiinsa (en estä, miestä ei vaan kiinnosta ja on tämän todennut äidilleenkin vaikka tuskinpa meni perille) ja kuinka on niin merkillistä miksi MINÄ en anna lasten mennä hänen luokseen vierailulle. Mieleen ei tule, että ehkäpä tässä perheessä on kaksi aikuista, joista toinen on hänen oma poikansa ja että ehkäpä se aikuinen poikakaan ei niin innoissaan asiasta ole.
Itse olemme ottaneet anoppi on välimatkaa monestakin syystä. Kaikki ne kuitenkin kiteytyvät saman asian ympärille: perheemme jäsenet voivat paljon paremmin ilman jatkuvaa stressiä anopin sanomisista ja mielipiteistä.
On ihan sama, mitä me teemme tai jätämme tekemättä - aina tulee vihainen soitto tai raivokohtaus. Teemme vääriä päätöksiä, ostamme vääriä asioita, kasvatamme lapsemme väärin, siivoamme väärin, lomailemme väärin, on väärin että lapsella on harrastuksia, on väärin että lähiopetus harrastuksessa koronan vuoksi muuttui etäopintoihin, on väärin että lapsi kokee epäreiluna toisen sisaruksen räikeän suosimisen.
Anoppi puuttuu jumalauta joka asiaan. Lapsilla pitää olla otsatukat ja lyhyet hiukset. Sisaruksen vanhoja vaatteita ei saa olla, kaiken pitäisi olla uutta. Lapsen pitäisi saada katsoa ja pelata mitä tahansa, muuten ollaan tiukkiksia. Jos lasta ei päästetä mummon kanssa tapahtumaan jonka kävijöistä valtaosa on humalaisia, nousee äläkkä, koska lapselta jää kaikki elämykset kokematta.
Kun anoppi saa päähänsä, että lasten on tultava mummolaan, alkaa pommitus. Eka kyselee, että milloin voisi tulla, sitten kyselee että kävisikö tuossa kohtaa, käykö, no käykö, miksei käy?
Jos joskus ei käy, johtuu se siitä, että halutaan ihan itse viettää aikaa perheenä, meillä on menoja tms. Tätä ei ymmärretä. Saadaan ryöpytys, kuinka ei tueta hänen isovanhemmuutta.
Kerran sattui niin, että kalenteri oli pullollaan kaikenlaista. Oli meidän muiden juttuja mutta myös lasten harrastukseen liittyviä menoja, jotka osui aina viikonlopulle. Se oli vain sen yhden kuun aikana - yleensä kalenteri on suht seesteinen, mutta joskushan näitä tulee - mutta anoppi piti konsertin, että miten voi kalenteri olla noin täynnä. (Sallii siis tämän itselleen, kaikki olisi hänen kanssaan hyvä sopia n. puolta vuotta ennen, mutta muille ei).
Käydään harvemmin minun puolen sukulaisilla, koska aikataulut harvemmin natsaa yhteen. Kun sitten joskus ollaan menossa ja kerrotaan vastaukseksi anopin kysymykseen, kyselee anoppi ihan pokalla että onko lapsen pakko tulla? Kysymys on saattanut olla esimerkiksi lähisukulaisen pyöreistä, jonne lapsia on erityisesti toivottu mukaan kun harvoin tapaavat.
Anoppi sopii asioita esim. 5-vuotiaan kanssa. Me sitten täällä ihan H. Moilasina ollaan, kun ollaan tekemässä lähtöä kylpylään ja anoppi raivoaa pihalla, että mutta kun hänhän sopi Kertun kanssa menevänsä jäätelölle.
Jos Martta haluaisi mukaan, on se vain meidän paskan vanhemmuuden tulosta, koska onhan Marttakin päässyt mummolaan kahdesti puolen vuoden aikana ja Kerttu vain kahdestitoista. Kerttua saakin suosia ja meidän pitäisi vain opettaa Marttaa hyväksymään tilanne. Kerttu saa myös päättää, voiko Martta tulla yhtä aikaa mummolaan. Meidän näkökulmasta tällaiset päätökset kuuluvat aikuiselle, anopista näin ei tietenkään ole ja kaikki vain johtuu siitä, että me olemme huonoja vanhempia, kasvattajia, emme osaa mitään emmekä tiedä mistään mitään.
Että ei, ei kyllä tippaakaan kiinnosta tukea tällaista isovanhemmuutta, jonka jäljiltä oma hyvinvointi on aivan riekaleina.
Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.
Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.
Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.Mikähän siinä on että lapsen kanssa pitää asioista sopia ohi vanhempien..
Meillä anoppi ilmoitti että he on esikoisen kanssa sopinut että esikoinen menee hänen luo yökylään seuraavana viikonloppuna. Ensin sanoin nätisti että josko me kuitenkin ensin kotona juteltais tästä aikuisten kesken ja hetken kuuntelin sitä ”mikä siinä muka on nyt ongelma ettei mummon luo saa tulla yöksi”-mantraa kunnes totesin vähemmän nätisti että meillä aikuiset tuppaa päättämään näistä asioista eikä lapset, jonka jälkeen koko tienoo kuuli kuinka epäkohtelias, töykeä, ilkeä ja itsekäs ihminen mä olen kun pilaan hänen päivänsä ku hän vaan hyvää hyvyyttään olisi ottanut lapsen yökylään. Myöhemmin yritin nätisti keskustella anopin kanssa että mun ei ollut tarkoitus loukata häntä vaan että meillä sovitaan asioista ensin vanhempien kanssa ja sitten vasta puhutaan lapselle kun meillä nyt kuitenkin voi olla muita suunnitelmia jollon yökyläilyt ei onnistu enkä halua joutua tuottamaan lapselle turhaa pettymystä. Sain uudelleen haukut hänen mielensäpahoittamisesta ja kommentin että hänellä on oikeus tehdä mitä haluaa meidän lasten kanssa koska on näiden isoäiti.
Meillä yrittää sopia lapsen kanssa, kun tietää että ja minä ja mies sanotaan suoraan, että ei käy. Luulee kai, että jos lapsi alkaa kunta mummun luo, niin hellyttävän päästämään. Mutta väärässä on. Lapsi voi itse päättää mummun luona yökyläilystä kun on 18, mummu on silloin 83. Kaiken muun hyvän lisäksi mummulassa on sellainen siivo, että tuolloin 3-vuotias itki vessassa, ettei saa pissattua kun on niin likaista. Ja jouduttiin lähteä kotiin, että juniorin rakko ei halkea.
Meillä on kanssa yritetty selittää, että mummulla on oikeus ties mihin. Siinä on sitten saanut näpeilleen, kun päiväkodista ei ole saanut mummun oikeudella lapsia mukaansa. Plus kaikki muut. Onhan se ISOäiti tietysti lapselle tärkeämpi kuin äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..
Miksi pitää alkaa rakentaa jotin joka jo lähtökohtaisesti tuntuu epämiellyttävältä?
Mikä omituinen vimma sinulla on painostamalla painostaa muita toimimaan kuten sinä?
Mulle perhe on tärkein eikä siteiden tarvi olla biologisia. Perhe voi olla muitakin henkilöitä joihin läheinen suhde. Itselle tärkeintä on tukea lasta sellaisissa suhteissa, joista on hänelle hyötyä myöhemmin elämässä. Olen kokenut elämässä todella kovia, lapsuuden väkivalta ja aikuisena mt-jutut, että tiedän miten tärkeitä ne on lapselle, että hän saa lähteä mummin kanssa leffaan. Onneksi miehen perheessä ei ole tällaista taustaa. Itse en tästä mummista pidä ja on raskasta viettää hänen kanssaan aikaa (koska on vähän sellainen rajaton ihminen mutta äärimmäisen hyväsydäminen ) mutta kun näen mitä mun lapsella ja hänellä on, tietysti se on hellyttävää. Eikä hän ole mikään mallimummi, mutta ei todellakaan täydellinen. Ovat hänen lapset sentään päässeet yliopistoonkin. En minäkään ole täydellinen. Lapsellasi tulee toivottavasti oleman monia muitakin tärkeitä ihmissuhteita elämässään kuin vain omat vanhemmat. Onhan sitten olemassa varamummoja, jos omat lapsen isovanhemmat eivät sovellu mummoksi. Omat vanhempani eivät sovellu mummoksi ja papaksi muuta kuin joulu- ja synttärikortti lähettämään. Jos on hyvä sydän ja muutoin järjissään oleva mummi sun lapsella, et sä sitä suhdetta itselle rakenna. Ei sun tarvi hyväksyä miten hän elää. Mummilla on oma tapansa elää ja se voi olla lapsen saamisen jälkeen vaikea hyväksyä. Voin kertoa että noi sun tuntemukset menee ohi. Todennäköisesti se mummi huolehtii siitä 100 prosentin varmuudella hyvin. Voiko olla kyse että et luota häneen? Onko sulla liian tarkat vaatimukset häntä kohtaan? Mun lapsen mummin kanssa en olis ikinä kaveri mut lapselle hän on niin hyvä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..
Miksi pitää alkaa rakentaa jotin joka jo lähtökohtaisesti tuntuu epämiellyttävältä?
Mikä omituinen vimma sinulla on painostamalla painostaa muita toimimaan kuten sinä?
Mulle perhe on tärkein eikä siteiden tarvi olla biologisia. Perhe voi olla muitakin henkilöitä joihin läheinen suhde. Itselle tärkeintä on tukea lasta sellaisissa suhteissa, joista on hänelle hyötyä myöhemmin elämässä. Olen kokenut elämässä todella kovia, lapsuuden väkivalta ja aikuisena mt-jutut, että tiedän miten tärkeitä ne on lapselle, että hän saa lähteä mummin kanssa leffaan. Onneksi miehen perheessä ei ole tällaista taustaa. Itse en tästä mummista pidä ja on raskasta viettää hänen kanssaan aikaa (koska on vähän sellainen rajaton ihminen mutta äärimmäisen hyväsydäminen ) mutta kun näen mitä mun lapsella ja hänellä on, tietysti se on hellyttävää. Eikä hän ole mikään mallimummi, mutta ei todellakaan täydellinen. Ovat hänen lapset sentään päässeet yliopistoonkin. En minäkään ole täydellinen. Lapsellasi tulee toivottavasti oleman monia muitakin tärkeitä ihmissuhteita elämässään kuin vain omat vanhemmat. Onhan sitten olemassa varamummoja, jos omat lapsen isovanhemmat eivät sovellu mummoksi. Omat vanhempani eivät sovellu mummoksi ja papaksi muuta kuin joulu- ja synttärikortti lähettämään. Jos on hyvä sydän ja muutoin järjissään oleva mummi sun lapsella, et sä sitä suhdetta itselle rakenna. Ei sun tarvi hyväksyä miten hän elää. Mummilla on oma tapansa elää ja se voi olla lapsen saamisen jälkeen vaikea hyväksyä. Voin kertoa että noi sun tuntemukset menee ohi. Todennäköisesti se mummi huolehtii siitä 100 prosentin varmuudella hyvin. Voiko olla kyse että et luota häneen? Onko sulla liian tarkat vaatimukset häntä kohtaan? Mun lapsen mummin kanssa en olis ikinä kaveri mut lapselle hän on niin hyvä :)
No voi lässytilää. Onpa paasausta!
Etkä edes vastaa kysymykseen.
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?
Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..
Miksi pitää alkaa rakentaa jotin joka jo lähtökohtaisesti tuntuu epämiellyttävältä?
Mikä omituinen vimma sinulla on painostamalla painostaa muita toimimaan kuten sinä?
Mulle perhe on tärkein eikä siteiden tarvi olla biologisia. Perhe voi olla muitakin henkilöitä joihin läheinen suhde. Itselle tärkeintä on tukea lasta sellaisissa suhteissa, joista on hänelle hyötyä myöhemmin elämässä. Olen kokenut elämässä todella kovia, lapsuuden väkivalta ja aikuisena mt-jutut, että tiedän miten tärkeitä ne on lapselle, että hän saa lähteä mummin kanssa leffaan. Onneksi miehen perheessä ei ole tällaista taustaa. Itse en tästä mummista pidä ja on raskasta viettää hänen kanssaan aikaa (koska on vähän sellainen rajaton ihminen mutta äärimmäisen hyväsydäminen ) mutta kun näen mitä mun lapsella ja hänellä on, tietysti se on hellyttävää. Eikä hän ole mikään mallimummi, mutta ei todellakaan täydellinen. Ovat hänen lapset sentään päässeet yliopistoonkin. En minäkään ole täydellinen. Lapsellasi tulee toivottavasti oleman monia muitakin tärkeitä ihmissuhteita elämässään kuin vain omat vanhemmat. Onhan sitten olemassa varamummoja, jos omat lapsen isovanhemmat eivät sovellu mummoksi. Omat vanhempani eivät sovellu mummoksi ja papaksi muuta kuin joulu- ja synttärikortti lähettämään. Jos on hyvä sydän ja muutoin järjissään oleva mummi sun lapsella, et sä sitä suhdetta itselle rakenna. Ei sun tarvi hyväksyä miten hän elää. Mummilla on oma tapansa elää ja se voi olla lapsen saamisen jälkeen vaikea hyväksyä. Voin kertoa että noi sun tuntemukset menee ohi. Todennäköisesti se mummi huolehtii siitä 100 prosentin varmuudella hyvin. Voiko olla kyse että et luota häneen? Onko sulla liian tarkat vaatimukset häntä kohtaan? Mun lapsen mummin kanssa en olis ikinä kaveri mut lapselle hän on niin hyvä :)
No voi lässytilää. Onpa paasausta!
Etkä edes vastaa kysymykseen.
Siis ei mun mielestä ole pakko rakentaa mitään suhdetta kenenkään kanssa. Mutta nykyään olen itse sitä mieltä että lapsella on oikeus ja hyvä olla useampia tärkeitä suhteita elämässä jos se on mahdollista. Lapseni rakastaa viettää aikaa mumminonaa kanssa. He käyvät leffoissa teattereissa ostoksilla. Mitä enempää voisin pyytää. Silloin voi miettiä nouseeko kynnyskysymykseksi suhteen ylläpitämiselle omat ahdistukset ym. Jos mummi ketää kyseessä, on lapselle arvokas suhde vaikka 10 vuotiaana ja häneen voi luottaa, sanoisin että silloin kannattaa rakentaa suhdetta. Mutta tietysti on olemassa ihmisiä joiden kanssa en rakentaisi yhtään mitään. Puutteineen ainakin lapsen mummi ei oo yksi niistä
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
8
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
Ja lisään vielä, että sitten en jättäisi mummille hoitoon jos vaikka perheessä on sattunut aiemmin jotain tragediaa tai jos olis syytä epäillä et lapsi voisi joutua jotenkin väkivallan esim henkisenkin! Kohteeksi. Mut jos sun miehestä on kasvanut ihan kelpo tyyppi niin kyllä siihen mummin kannattaa luottaa. Sun kannattaa yrittää ennemmin tukea sitä suhdetta kuin rikkoa jotain mitä ei oo vielä ees rakennettu. Itse olen kasvanut tuosta samasta ahdistuksesta ja luotan lapseni mummille ja parille muulle. Tosin sillä varauksella että en lähtökohtaisesti luottaisi lastani sellaisille isovanhemmille, joiden elämässä tai lähipiirissä on väkivaltataustaa tmv. Se on ainoa poikkeus..
Miksi pitää alkaa rakentaa jotin joka jo lähtökohtaisesti tuntuu epämiellyttävältä?
Mikä omituinen vimma sinulla on painostamalla painostaa muita toimimaan kuten sinä?
Mulle perhe on tärkein eikä siteiden tarvi olla biologisia. Perhe voi olla muitakin henkilöitä joihin läheinen suhde. Itselle tärkeintä on tukea lasta sellaisissa suhteissa, joista on hänelle hyötyä myöhemmin elämässä. Olen kokenut elämässä todella kovia, lapsuuden väkivalta ja aikuisena mt-jutut, että tiedän miten tärkeitä ne on lapselle, että hän saa lähteä mummin kanssa leffaan. Onneksi miehen perheessä ei ole tällaista taustaa. Itse en tästä mummista pidä ja on raskasta viettää hänen kanssaan aikaa (koska on vähän sellainen rajaton ihminen mutta äärimmäisen hyväsydäminen ) mutta kun näen mitä mun lapsella ja hänellä on, tietysti se on hellyttävää. Eikä hän ole mikään mallimummi, mutta ei todellakaan täydellinen. Ovat hänen lapset sentään päässeet yliopistoonkin. En minäkään ole täydellinen. Lapsellasi tulee toivottavasti oleman monia muitakin tärkeitä ihmissuhteita elämässään kuin vain omat vanhemmat. Onhan sitten olemassa varamummoja, jos omat lapsen isovanhemmat eivät sovellu mummoksi. Omat vanhempani eivät sovellu mummoksi ja papaksi muuta kuin joulu- ja synttärikortti lähettämään. Jos on hyvä sydän ja muutoin järjissään oleva mummi sun lapsella, et sä sitä suhdetta itselle rakenna. Ei sun tarvi hyväksyä miten hän elää. Mummilla on oma tapansa elää ja se voi olla lapsen saamisen jälkeen vaikea hyväksyä. Voin kertoa että noi sun tuntemukset menee ohi. Todennäköisesti se mummi huolehtii siitä 100 prosentin varmuudella hyvin. Voiko olla kyse että et luota häneen? Onko sulla liian tarkat vaatimukset häntä kohtaan? Mun lapsen mummin kanssa en olis ikinä kaveri mut lapselle hän on niin hyvä :)
Rajaton mutta hyväsydäminen mummo. Just. Eikä se, että lapset ovat päässeet yliopistoon kerromitään siitä, onko se mummeli ollut äitinä hyvä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ainakin nimenomaan anoppi eli lasten mummo jatkuvalla epämiellyttävällä toiminnallaan on saanut aikaan sen, että ahdistun, kun vain kuulenkin koko ihmisestä.
Onko kenenkään äidillä/anopilla/isällä/appiukolla muuten tapana olettaa, että puhelimeen vastataan HETI kun hän vain soittaa?
Meillä tästä on hyvä esimerkki. Anoppi pommittaa miehen puhelinta, mutta tämä ei vastaa, jos ei voi tai ei halua. Asiana on vaikkapa että minkä kokoisia vaatteita Kulta-Kerttu käyttää.
Kun mieheltä ei tule vastausta, hän pommittaa Marttaa, että minkä kokoisia vaatteita Kerttu käyttää?
Muutenkin aivan sama, missä ollaan ja mikä on kesken, arvon rouva olettaa meidän vastaavan tai soittavan takaisin noin viiden minuutin viiveellä. Tämäkin on omalla tavallaan aika ahdistavaa, kun tuntuu, että täytyisi pitää puhelimet kiinni, jos haluaisi olla rauhassa.
Tosin silloin viimeistään hän varmaan tunkisi ovelle.
Miksi joku oikeasti tekee tällaista? Eikö tällainen ihminen ymmärrä, että näillä muilla on varmaan ihan oma, hänestä erillinenkin elämänsä ja että Kerttu soittelee mummolleen takaisin sitten, kun ollaan tultu lomalta/lopetettu leipominen/syöty/mitä ikinä.
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?
Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.
Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.
Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.
Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.
Vierailija kirjoitti:
Mun anoppi harrasti yllätyskyläilyjä kun lapset olivat pieniä. Yhtäkkiä keskellä keittiötä oli anoppi kailottamassa. Vihjailut yllätyskyläilyjen epämiellyttävyydestä eivät menneet perille. Sanottiin nätisti, että ei tarvitse käydä joka päivä eikä muutenkaan ilmoittamatta. Ei vaikutusta. Sitten jo tiukempi sävy, ja kielto marssia meille suoraan sisään. Mun mies varsinkin oli tästä hyvin ehdoton. Tämä jo vähän tehosi. Anoppi alkoi soittaa ovikelloa ennen kuin avasi oven. Missä maailmassa tuo on ennakkoon sopimista? Tästä ja muutamasta muusta asiasta tuli samoihin aikoihin mulla ja anopilla isompi riita joka ratkaisi tämän ongelman. Ei ole tullut ikävä.
Meilläkin aluksi anoppi tuli vauvan syntymän jälkeen kutsumatta soittamaan ovikelloa. Ehkä 5 kertaa. Sanottiin tästä ja sen jälkeen on ilmoittanut tulostaan. Eikä sekään ole kynnyskysymys koska hän on 50luvulla syntynyt niin se sukupolvi on tottunut erilaiseen elämään kuin me ja tässä on tavallaan usean sukupolven tapoja yhteensovuteltavina ilman että kumpiaan olisi tavallaan väärin. Nykyään tietysti ollaan tosi individualisteja ja minä minä mentaliteetilla kaikessa. Yllätysvierialut ei esim enää meidän 220 luvulla soveliasta. Ennen se oli..
Anoppi kävi ekan lapsen synnytyyä usein mutta hän on nykyään ainut isovanhempi joka vie lasta ja tykkää tehdä asioita hänen kanssaan. Muut isovanhemmat keskittyvät matkustamiseen ja omiin suhteisiinsa ja osalla heistä on väkivaltaisia ihmisiä ympärillä.. Anopille on pitänyt useamman kerran sanoa jostakin asiasta tiukasti ja on suututtukin (kun onhan jokaisen anopin jaminiän suhde usein pitkä ja jokaisella omanlaisensa) mutta helposti tulee toimeen kun hyväksyy toisen sellaisena puutteineen.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ainakin nimenomaan anoppi eli lasten mummo jatkuvalla epämiellyttävällä toiminnallaan on saanut aikaan sen, että ahdistun, kun vain kuulenkin koko ihmisestä.
Onko kenenkään äidillä/anopilla/isällä/appiukolla muuten tapana olettaa, että puhelimeen vastataan HETI kun hän vain soittaa?
Meillä tästä on hyvä esimerkki. Anoppi pommittaa miehen puhelinta, mutta tämä ei vastaa, jos ei voi tai ei halua. Asiana on vaikkapa että minkä kokoisia vaatteita Kulta-Kerttu käyttää.
Kun mieheltä ei tule vastausta, hän pommittaa Marttaa, että minkä kokoisia vaatteita Kerttu käyttää?
Muutenkin aivan sama, missä ollaan ja mikä on kesken, arvon rouva olettaa meidän vastaavan tai soittavan takaisin noin viiden minuutin viiveellä. Tämäkin on omalla tavallaan aika ahdistavaa, kun tuntuu, että täytyisi pitää puhelimet kiinni, jos haluaisi olla rauhassa.
Tosin silloin viimeistään hän varmaan tunkisi ovelle.
Miksi joku oikeasti tekee tällaista? Eikö tällainen ihminen ymmärrä, että näillä muilla on varmaan ihan oma, hänestä erillinenkin elämänsä ja että Kerttu soittelee mummolleen takaisin sitten, kun ollaan tultu lomalta/lopetettu leipominen/syöty/mitä ikinä.
Minä luin kerran lapsen kanssa matikan kokeeseen ja ihmettelin kun puhelin piippaa viestejä ihan koko ajan. Se oli tää ihminen joka lähetteli alakoululaiselle jatkuvasti hölönmölöviestejä. Siis kymmeniä.
Yhdem viikon aikana saattoi tulla viis postikorttia, kymmeniä tekstareita ja 8 puhelua.
Ei mitään asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?
Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.
Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.
Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.
Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.
Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä
Jaaaaaashaaaas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noo{ohhooh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiatonta ja suorastaan sairasta.
Mummon pitää hakea ihan itse omat voimavaransa. Se ei ole lapsen eikä sinun tehtäväsi.
Pitäisin selkeeää etäisyyttä ja mahdollisesti tavatessa en antaisi edes syliin. Vaan mummo saisi opetella seurustelemaan aikuisten kesken.
Kuulostaa mun lapsen mummolta (miehen äiti) kun lapseni oli vauva. En tykännyt yhtään et vaati hoitoon ym. Mut nykyään tää mummo on ainoo sukulaisista joka rakastaa lastani 10v ehdoitta ja vie lastani ostoksille, teatteriin, ottaa yökylään. Lapsenlapset on tärkeämpiä mummoille kuin omat lapset, niin rakkaita ne on. Vie ihmeessä hoitoon tuolle mummille, muutama tunti ain välillä ja kun kasvaa myös yökylään. Lapselle on ilo ja rikkaus olla isovanhempi joka noin ehdoin rakastaa ja haluaa olla hänen kanssaan. Meillä lapsen pappa laittaa jouluna lahjan (isän vanhemmat eronneet) ja mun vanhemmat samoin.. Ja lähettävät kyllä lomakuviaan nähtäväksi mut ei ikinä pyydä tai vie lasta mihinkään.. Se mummi voi olla sun lapselle kultaakin kalliimpi. Parempi olis päästä omien klikkien yli ja antaa lapsi rakastettavaksi. Lapselle erityisesti vauvalle on ihan tervettä että joku muukin tyynnyttää lapsen itkun. Mäkin oon rauhoitellut ja hoitanut siskon vauvaa uneen vaikka se on itkenyt tunnin (äiti olis saanut uneen vartissa tissille) mut sisko antaa nukuttaa. Se vauva voittaa luottamuksen kun nukahtaa mun syliin ja olen vieras. Ja sen jälkeen sd lapsi oppii että voi luottaa ja hänestä voi tulla läheinen myös jonkun muun kanssa kuin omien vanhempien. Sd riippuu ihan teistä itsestä. Mä olisin enemmän huolissani sun ahdistuneisuudesta - anna sen mummin rauhoittaa vauva sd oppii vaan luittamaan. Suhdetta heidän välille luodaan jo vauvasta asti. Älä sä vie sitä lapselradi!
No entä jos se mummu aiheuttaa vauvan äidin ahdistuksen? Tai on osana pahentamassa sitä?
Ahdistuksen. Mulla oli just näin mut myöhemmin ymmärsin et ahdistuin vaan mummista mut myös muista lapseen liittyvistä asioista.. Lopulta olinkin hoidossa mt juttujen vuoksi. Jos ahdistusta on pitkään, käy hakemassa apua. Usein ahdistus kulminoituu johonkin suhteeseen tai sen hetkiseen asiaan vaikka ahdistushäiriö ja masennus on ihan erillinen sairaus eikä johdu kenestäkään. Lvauva arki on tosi rankkaa aikaa. I feel for you :) . Eikä sun tarvikaan vielä antaa lasta yöksi, mut voi tehdä sulle ja miehelle hyvää olla kaksi kin.. Äidin tarve olla leijonaemo lapselleen on niin voimakas. Kaikkein voimakkain tunne.. Mua pelotti antaa hoitoon kun mummi teki asioita eri tavalla kuin halusin. Tosi asiassa ne pelit oli mun omista syistä ja lapsuudesta johtuvia.
Minusta vauva-arki ei ollut raskasta. Edes vaikka kuopuksella oli astma ja refluksi ja lukematon määrä allergioita.
Mua ei myöskään ahdistanut antaa muiden hoitaa (mies piti puolet perhevapaistakin) ja lapset jätin iloisin mielin niin kerhoon, puistotädille kuon myöhemmin päiväkotiin, harrastuksiin jne.
Täm yhden ihmisen kanssa ahdistun niin etten kykene nukkumaan. Koko keho huutaa poispääsyä.
Pystyisitkö käymään jossain juttelemassa sun fiiliksistä? Psykologilla tai joku parisuhdeterapeutti tmv. Fakta vaan on, että joidenkin ihmisten kanssa vaan lapsen takia täytyy tulla toimeen. Ei tarvitse usein nähdä tai sitten lapsi viettää tämän kanssa aikaa. Useimmiten lapselle isovanhemmat on rakkaita vaikka itselle anoppi on maailman ärsyttävin. Mut anopilta ei ikinä voi saadakaan ns pyyteetötä rakkautta vaan anopilla on ain odotukset miniää kohtaan ja korostuvat lasten myötä. Mut se lapsi ja mummi, niiden välinen suhde, on ihan eri. Jos anopin odotukset sulleon ikäviä niitä täytyy oppia suodattamaan jotenkin. Se on vaikea taito. Mun anoppi varmaan vihasi mua. Olisi pitänyt kaikki tehdä toisin. Ain puhuu miten hänen lapsilla ei ollut turvavöitä, söivät kaikkea jne. Että nykyään ihan kamalaa. Kun tajusin että ne on hänen ajatuksia eikä mun tarvii muuttaa käyttäytymistäni hänen takia tai ahdistua niistä, vapauduin hänen "kontrollistaan". Laitan rajat mut jos asia ei niin tärkeä niin mummi saa päättää. Mummi voi päättää että yökyläreissulla voivat käydä autolla jossain enkä aina tiedä missä menevät mutta kunhan käyttää koroketta jne. Mä annan ne raamit mut hän on itsenäinen ihminen. En mä haluaisi lapselle opettaa! Että mummin toimintaa pitää ohjata. Eihän kenelläkään ole kontrollia miten toinen ihminen toimii. Hyvä muistaa, ettei toista ihmistä pysty muuttamaan. Anoppi-miniä - suhtteethan on TIEDETYSTI vaikeita tai tuskin ikinä helppoja. Varsinkin jos tulee lapsia, niin anopit alkaa elämään uudestaan sitä vauva-aikaansa ja kommentoivat kyllä kaikkea mahdollista törkeästikin. Kun tajusin 10v jälkeen et tää on hänen tyyli (kaikkien kanssa) tulen hyvin hänen kanssaan toimeen ja ihanaa katsoa miten lasteija mummin suhde vuosien varrella kehittynyt. Kaikki itsenäisiä ihmisiä. Mummukin eli anoppi ei käy "enää päälle" kommentoimalla leikkaa lapsen tukka tms kun on rauhoittunut.. Ehkä anopit alkaa elää uutta vauva aikaa.. Mieti miten sitä itse varsinkin ekan lapsen kanssa halusi kontrolloida kaikkea. Ja perheenä.. Perheenä te saatte viettää aikaa yhdessä kyllästymiseen asti. Noh. Ei perheeseen voi kyllästyä.. :) toivottavasti tilanne helpottaa.. Auttaa jos käy keskistelemasssa.. Monesti itseen katsomalla oppii suhtautumaan toisiin ja itseen uusin tavoin ja se voi poikia vaikka mitä
Et voi olla tosissasi! JEESUS.
Ei minussa ole mitään vikaa.
Ei todellakaan ole mitään pakkoa sietää kaikkia. Ihan rauhassa saa ja voi ja pitää poimia elämäänsä ne hyvää antavat ihmiset.
Enkä mikä todellakaan ole parisuhteessa yhdenkään sukulaisen kanssa.
Olet täysin kajahtanut!
Mun anoppi on myös mestari siinä, että yrittää sopia asioista esikoisen kanssa. Silloin harvoin kun näkee, niin esikoista yrittää houkutella luokseen yökylään, pizzalle jne. Lupailee näitä lapselle vaikka minä ja mies ollaan kuulolla. Anoppin seuraan ei voi jättää lapsia ilman valvontaa. On lisäksi holtiton kuski. Lisäksi se reilun vuoden nuorempi kuopus on anopille ilmaa.
Meillä esikoiselle, kultalapselle, ei saisi ostaa mitään käytettyä kirpparilta. Kuopukselle ei taas saisi ostaa mitään uutta, kun ihan hyvin voi käyttää veljensä vanhoja. Mitä sitten, vaikka esim kaikki housut on paikattu siinä vaiheessa kun esikoinen on niistä kasvanut ulos? Ihan erikseen käynyt mut haukkumassa mut tästä, kun olin tuhlannut rahaa kuopuksen vaatteisiin. Mun itse tienaamista rahoista oli kyse. Oli nähnyt lapset uusissa haalareissa meidän pihassa leikkimässä.
Meillä anopille oli yksi moittimisen aihe, kun mun pojilla ei ole riittävän lyhyet hiukset. Molemmilla minulta peritty leijonanharja, jota en ala kaljuksi leikkaamaan. Anopin mukaan näyttävät ihan tytöiltä, kun on niiiiiiin pitkä tukka. Kummallekaan ei saa ponnaria, mutta liian pitkä tukka. On avuliaasti ilmoittanut, että voi kyllä tulla parturoimaan lasten tukan. Voi toki yrittää, mutta sitten minä käyn parturoimassa anopin kuontalon.