Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Jos olet itse ollut kynnysmatto etkä ole osannut puolustaa lapsiasi, se on ihan oma henk kohta mokasi, eikä liity lapsenlapsiisi yhtikäs mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Koska tämä "aiemmin", mihin viittaat, on ollut tapana? Mistä, ja miten pitkästä historian ajanjaksosta mahdat puhua?
Kuten jo aiemmin ketjussa on todettu, ennen ehkäisyn keksimistä lapsenlapsella saattoi olla itseään nuorempi täti, kun naiset synnyttivät vaihdevuosiin saakka. Nainen, joka on tehnyt 5-10 lasta ja haudannut niistä puolet, tuskin on jaksanut hirveästi enää kenenkään muun lapsista riemastua. Ei ole mitään kirjallista evidenssiä siitä, että "isoäitiys" olisi ollut erityisiä tunteita herättävä asia muuta kuin aivan lähihistoriassa.
Ihmiset ylipäänsä oli huomattavasti vähemmän yksilöllisiä: elämä oli suurimmalla osalla sen verran kovaa ja raskasta, että työn ja synnytysten kuluttamalla naisella ei ollut energiaa kehitellä mitään "mummoidentiteettiä". Toki sitten kun nainen alkoi olla liian vanha ja raihnas karjanhoitoon ja muihin raskaampiin töihin (eli varmaan 50-60-vuotiaana), mummo ehkä vahti lapsia pirtissä kun nuoremmat naiset raatoi. Mutta se oli välttämättömyyden sanelema pakko, eikä kyse ollut siitä että vastattiin mummon "hoivaviettiin". Mummo oli varmasti aivan riittävästi tyydyttänyt hoivaviettiään omien lasten ja karjan kanssa siihen mennessä. Hoiti niitä lapsenlapsia kun oli pakko -ja lapsillahan teetettiin talon töitä heti kun ne tolpillaan pysyivät ja jotain ymmärsivät.
Tämä mummonrakkaudessa vellominen kertoo vaan siitä että mummo ei ole viisastunut vanhetessaan yhtään eikä ole pystynyt luomaan itselleen hyvää elämää. Takerruttaan muihin ja yritetään saada ne muut tyydyttämään omat tarpeet. Ei olla kasvettu itsenäiseksi yksilöksi, joka ottaa itse vastuun omasta tunne-elämästään.
Tunteissa vellova höyrypää ei ole lapselle turvallinen, koska lapsi tarvitsee myös emotionaalista vakautta, ei pelkästään fyysistä turvallisuutta.
On todella järkyttävää että isoäiti-ikään ehtinyt nainen voi olla niin vailla itsesäätelyä kuin mitä tässä ketjussa kuvataan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Jos olet itse ollut kynnysmatto etkä ole osannut puolustaa lapsiasi, se on ihan oma henk kohta mokasi, eikä liity lapsenlapsiisi yhtikäs mitenkään.
No olihan lausahdus. Tässä on nykymeno tiivistetty, muidenkin ajattelu on kynnysmattona olemista, epäitsekkyys on heikkoutta. Ihmetellään silti suut ja silmät ymmyrkäisinä lasten ja nuorten pahoinvointia, heidät ovat kasvattaneet oma napaa tuijottavat itsekkäät ahneet ihmiset joille lasten isovanhemmat ovat vain rahalähetysten takia olemassa. Toisin oli esimerkiksi vielä 70 luvulla ja sitä ennen mutta se vaatikin aikuisuutta ja kykyä ajatella muitakin. Mennyttä , erityisen turvallista "yhteisöelämää" oli joskus!
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Olet ymmärtänyt jotain todella väärin. Edelleenkin toisia kunnioittavat ihmiset saavat tapailla toisiaan! On erittäin erittäin harvinainen miniä sellainen, joka ilman mitään hyvää syytä päättäisi että heidän elämäänsä eivät isovanhemmat mahdu.
Kerroppa miksi sinut on poistettu lastenlastesi elämästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Jos olet itse ollut kynnysmatto etkä ole osannut puolustaa lapsiasi, se on ihan oma henk kohta mokasi, eikä liity lapsenlapsiisi yhtikäs mitenkään.
No olihan lausahdus. Tässä on nykymeno tiivistetty, muidenkin ajattelu on kynnysmattona olemista, epäitsekkyys on heikkoutta. Ihmetellään silti suut ja silmät ymmyrkäisinä lasten ja nuorten pahoinvointia, heidät ovat kasvattaneet oma napaa tuijottavat itsekkäät ahneet ihmiset joille lasten isovanhemmat ovat vain rahalähetysten takia olemassa. Toisin oli esimerkiksi vielä 70 luvulla ja sitä ennen mutta se vaatikin aikuisuutta ja kykyä ajatella muitakin. Mennyttä , erityisen turvallista "yhteisöelämää" oli joskus!
Vanhemman tehtävä on puolustaa sitä lastaan, ajatella lapsen parasta, tajuta että se on ihmisolento.
Ei kohdella sitä esineenä josta jaetaan siivuja kaikille jotka sattuu oven taakse ilmaantumaan.
Krtä muita sinä varsinaisesti ajattelet rikkoessasi toisten kotirauhaa? Ketä muita se sinun lastesi isoäiti ajatteeli kaapatessaan vauvan äidiltään?
EI KETÄÄN MUUTA. Itseään hän ajatteli ja itseäsi sinä ajattelet. Lapsi ei ole halko tai kaffepaketti.
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Ai että miten ihanaa syyllistämistä ja tunteisiin vetoamista. Itse en antaisi lastani hoitoon kenellekään jonka argumentaatiotaito on tuota luokkaa. Tyhmyys kun voi vaikka tarttua.
1. Aika harva pienen lapsen isovanhempi on nykyään mitenkään erityisen vanha ja sairas. Useimmat lienevät vielä työelämässä.
2. Aikuista, viisasta taspainoista ihmistä ei oikeasti pysty kukaan ulkopuolinen itkettämään. Aikuiset ovat vastuussa omista tunteistaan.
3. Isovanhemman tärkeys on ihan riippuvaista siitä, mitä isovanhempi pystyy lapselle antamaan. En tarkoita aineellisessa mielessä, vaan emotionaalisessa, kulttuurillisessa, älyllisessä. Ihmisellä, joka pitää pientä lasta ensisijaisesti omien tarpeidensa tyydyttäjänä, ei ole yhtään mitään annettavaa kenellekään.
Jos koet että tarvitset vauvalta jotain, rakkautta, sitä että saat antaa rakkautta, hoivavietin tyydytystä, et pysty antamaan vauvalle mitään. Koska olet itse se, jonka pitäisi "saada". Pienen lapsen ei kuulu joutua antamaan aikuisille yhtään mitään. Aikuiset hoitakoot tunne-elämänsä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Niin siis, minkä takia sen mummon ei tarvi noudattaa niitä hyviä tapoja?
Kyllä mun lasten isovanhemmat saa tuntea lapsenlapsensa, vaikkeivät todellakaan kuulu mun perheeseen.
Ovat saaneet hoitaakin kykyjensä mukaan vaikka itseäni ei isovanhemmat koskaan hoitaneet saatika, että olisin ollut itsekseni isovanhemmilla hoidossa.
Ja olen kyllä eri mieltä siitä, että hyviin tapoihin kuuluisi olla toisten poljettavana ilman, että saa sanoa jos jokin on huonosti. Se on oma henkilökohtainen valinta joka ei kyllä kerrytä seuraaville polville jotain säälivelkaa, että pitäisi tehdä myönnytyksiä oman perheen hyvinvoinnin kustannuksella.
Huutaminen ei tietenkään ole hyvätapaista mutta kyllä omassa kodissa saa itse päättää millaista käytöstä siellä suvaitsee.
Ja lapsen asioissa pitää ajatella sitä lapsen parasta eikä mummon mielihyvää, siinä ei pitäisi olla mitään epäselvää kenelläkään.
Ja olen erimieltä siitäkin, että vanhainkodit olisivat jotain hyvien tapojen tyyssijoja 😄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Ai että miten ihanaa syyllistämistä ja tunteisiin vetoamista. Itse en antaisi lastani hoitoon kenellekään jonka argumentaatiotaito on tuota luokkaa. Tyhmyys kun voi vaikka tarttua.
1. Aika harva pienen lapsen isovanhempi on nykyään mitenkään erityisen vanha ja sairas. Useimmat lienevät vielä työelämässä.
2. Aikuista, viisasta taspainoista ihmistä ei oikeasti pysty kukaan ulkopuolinen itkettämään. Aikuiset ovat vastuussa omista tunteistaan.
3. Isovanhemman tärkeys on ihan riippuvaista siitä, mitä isovanhempi pystyy lapselle antamaan. En tarkoita aineellisessa mielessä, vaan emotionaalisessa, kulttuurillisessa, älyllisessä. Ihmisellä, joka pitää pientä lasta ensisijaisesti omien tarpeidensa tyydyttäjänä, ei ole yhtään mitään annettavaa kenellekään.
Jos koet että tarvitset vauvalta jotain, rakkautta, sitä että saat antaa rakkautta, hoivavietin tyydytystä, et pysty antamaan vauvalle mitään. Koska olet itse se, jonka pitäisi "saada". Pienen lapsen ei kuulu joutua antamaan aikuisille yhtään mitään. Aikuiset hoitakoot tunne-elämänsä itse.
Ja höpönlöpön. Aivan älytöntä, sitä mustavalkoisuutta taas. Ei pidä paikkaansa että ketään ei saisi tarvita , että ihmissuhteeseen ei saa liittyä tarpeita. Pienten lasten sylittely tuottaa aivoissa hyvänolon hormonia yhtälailla mummolle kuin vauvan isälle, veljelle, papalle jne. Mummot ovat saaneet aina hoitaa ja nyt pitää muuttaa tämä suunta, mihin osa menee. EI ole väärin tarvita, ja antaa itse kun on kysymys rakastamisesta ja hyvistä asioista. Ei voi olla totta että tällä tasolla ollaan..pitää muistaa että hyvin harva on noin vinksahtanut kuin tämä suhteiden kieltäjä ja isovanhempien vihaaja. Oma elämä taitaa olla retuperällä, niin älyttömät jutut on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Jos olet itse ollut kynnysmatto etkä ole osannut puolustaa lapsiasi, se on ihan oma henk kohta mokasi, eikä liity lapsenlapsiisi yhtikäs mitenkään.
No olihan lausahdus. Tässä on nykymeno tiivistetty, muidenkin ajattelu on kynnysmattona olemista, epäitsekkyys on heikkoutta. Ihmetellään silti suut ja silmät ymmyrkäisinä lasten ja nuorten pahoinvointia, heidät ovat kasvattaneet oma napaa tuijottavat itsekkäät ahneet ihmiset joille lasten isovanhemmat ovat vain rahalähetysten takia olemassa. Toisin oli esimerkiksi vielä 70 luvulla ja sitä ennen mutta se vaatikin aikuisuutta ja kykyä ajatella muitakin. Mennyttä , erityisen turvallista "yhteisöelämää" oli joskus!
Mä en ole tuon kirjoittaja mutta kysyn nyt vähän että saan auki tilannetta, että onko siis sulla itsellä sellainen tilanne ettet voi tavata lapsenlastasi? En tiedä pystytkö muistamaan niitä tunteita kun itselläsi on ollut pieni sylilapsi? Tämä palsta on kuitenkin vauva-palsta ja täällä saa vapaasti kirjoittaa miltä tuntuu, vaikeistakin aiheista.
Täällä ei tunnekuohuissa myöskään välttämättä synny mitään keskusteluyhteyttä tai yhteisymmärrystä, jossa muistetaan toinen ihmisenä. Googlasin vähän https://www.etlehti.fi/keskustelu
Uskon että tuo voi olla sulle parempi vaihtoehto, ja että tämä ryhmä ei oikeasti ehkä helpota oloasi, varsinkin kun täällä ovat nämä tykkäysnapit ja se tosiaan helposti näyttäytyy sellaisena että kaikki yhtä vastaan. Tietty jos sopii sun pirtaan, eikä käy pumpun päälle täällä olla, niin sit eri juttu :)
Tuolla toiselta palstalta voi löytyä sun kokemuksille vertaistukea, anteeksi että sinuttelen, en tiedä minkä ikäinen olet, täällä nyt on tällaiset tavat.
Toivoisin korona-aikana ihan inasen välittämistä kaikille osapuolille, tosi monille tämä korona-aika on aivan kamalaa kun joutuu olemaan erossa ihmisistä joista välittää, toiset kuuluvat riskiryhmään, toiset ovat sen ikäisiä ettei elimistö kestä rankkaa sairastumista - ja tuo virus ei katso edes niidenkään seikkojen perään kun pahasti iskee. (se että käyttäydytään ihmisiksi ei tarkoita sitä etteikö vois kertoa vapaasti ongelmistaan)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Ai että miten ihanaa syyllistämistä ja tunteisiin vetoamista. Itse en antaisi lastani hoitoon kenellekään jonka argumentaatiotaito on tuota luokkaa. Tyhmyys kun voi vaikka tarttua.
1. Aika harva pienen lapsen isovanhempi on nykyään mitenkään erityisen vanha ja sairas. Useimmat lienevät vielä työelämässä.
2. Aikuista, viisasta taspainoista ihmistä ei oikeasti pysty kukaan ulkopuolinen itkettämään. Aikuiset ovat vastuussa omista tunteistaan.
3. Isovanhemman tärkeys on ihan riippuvaista siitä, mitä isovanhempi pystyy lapselle antamaan. En tarkoita aineellisessa mielessä, vaan emotionaalisessa, kulttuurillisessa, älyllisessä. Ihmisellä, joka pitää pientä lasta ensisijaisesti omien tarpeidensa tyydyttäjänä, ei ole yhtään mitään annettavaa kenellekään.
Jos koet että tarvitset vauvalta jotain, rakkautta, sitä että saat antaa rakkautta, hoivavietin tyydytystä, et pysty antamaan vauvalle mitään. Koska olet itse se, jonka pitäisi "saada". Pienen lapsen ei kuulu joutua antamaan aikuisille yhtään mitään. Aikuiset hoitakoot tunne-elämänsä itse.
Ja höpönlöpön. Aivan älytöntä, sitä mustavalkoisuutta taas. Ei pidä paikkaansa että ketään ei saisi tarvita , että ihmissuhteeseen ei saa liittyä tarpeita. Pienten lasten sylittely tuottaa aivoissa hyvänolon hormonia yhtälailla mummolle kuin vauvan isälle, veljelle, papalle jne. Mummot ovat saaneet aina hoitaa ja nyt pitää muuttaa tämä suunta, mihin osa menee. EI ole väärin tarvita, ja antaa itse kun on kysymys rakastamisesta ja hyvistä asioista. Ei voi olla totta että tällä tasolla ollaan..pitää muistaa että hyvin harva on noin vinksahtanut kuin tämä suhteiden kieltäjä ja isovanhempien vihaaja. Oma elämä taitaa olla retuperällä, niin älyttömät jutut on.
Tottakai vauvan sylittelystä tulee hyvä mieli. Mutta jos kukaan ihminen kokee, että hänen täytyy saada sylitellä vauvaa että jaksaa, vauva muuttuu silloin välineeksi ja koko tilanne väärinkäytökseksi.
Minulle tulee hyvä mieli, kun käyn rapsuttelemassa naapurin lehmiä. Se ei tarkoita, että minulla olisi siihen oikeus, tai että lehmillä ja niiden omistajalla olisi velvollisuus antaa minun rapsutella koska naiset on aina hoitaneet lehmiä!
Esimerkkini ontuu sikäli että vastentahtoista lehmää ei paljon rapsutella, mutta mummot kyllä rääkkäävät väkisinsylittelemällä vastentahtoisia vauvoja.
Siitä, miten asiat on (sinun mielestäsi) joskus olleet, ei muuten voida johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla nykyään. Klassinen argumentaatiovirhe tuokin, että "mummot on aina hoitaneet vauvoja". Yhtä hyvin voisi sanoa "äitejä on aina kuollut synnytykseen" ja lähteä siitä että niin pitäisi olla jatkossakin.
Minulla oli muuten hirmuisen hyvät mummot. Molemmat. Siksi kylmää kuunnella näiden hysteeristen sekopäiden juttuja. Olen aika varma että kumpikin mummoni jaksoi elämäänsä ihan itsekseen aivan hyvin. Me lapsenlapset olimme bonusta, emme itsetarkoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Ai että miten ihanaa syyllistämistä ja tunteisiin vetoamista. Itse en antaisi lastani hoitoon kenellekään jonka argumentaatiotaito on tuota luokkaa. Tyhmyys kun voi vaikka tarttua.
1. Aika harva pienen lapsen isovanhempi on nykyään mitenkään erityisen vanha ja sairas. Useimmat lienevät vielä työelämässä.
2. Aikuista, viisasta taspainoista ihmistä ei oikeasti pysty kukaan ulkopuolinen itkettämään. Aikuiset ovat vastuussa omista tunteistaan.
3. Isovanhemman tärkeys on ihan riippuvaista siitä, mitä isovanhempi pystyy lapselle antamaan. En tarkoita aineellisessa mielessä, vaan emotionaalisessa, kulttuurillisessa, älyllisessä. Ihmisellä, joka pitää pientä lasta ensisijaisesti omien tarpeidensa tyydyttäjänä, ei ole yhtään mitään annettavaa kenellekään.
Jos koet että tarvitset vauvalta jotain, rakkautta, sitä että saat antaa rakkautta, hoivavietin tyydytystä, et pysty antamaan vauvalle mitään. Koska olet itse se, jonka pitäisi "saada". Pienen lapsen ei kuulu joutua antamaan aikuisille yhtään mitään. Aikuiset hoitakoot tunne-elämänsä itse.
Ja höpönlöpön. Aivan älytöntä, sitä mustavalkoisuutta taas. Ei pidä paikkaansa että ketään ei saisi tarvita , että ihmissuhteeseen ei saa liittyä tarpeita. Pienten lasten sylittely tuottaa aivoissa hyvänolon hormonia yhtälailla mummolle kuin vauvan isälle, veljelle, papalle jne.
- eli kyse on erittäin itsekkäästä omasta tarpeesta, siitä että vauvaa käytetään oman mielihyvän saamiseen
Mummot ovat saaneet aina hoitaa ja nyt pitää muuttaa tämä suunta, mihin osa menee.
- huoltajat päättävät aina ja ovat aina päättäneet - ei ole mitään yleistä universaalia oikeutta toisen perheeseen
EI ole väärin tarvita, ja antaa itse kun on kysymys rakastamisesta ja hyvistä asioista.
- lapsi ei ole mikään omien tarpeiden tyydyttäjä, paitsi pedofiileille
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Tokihan se on epäreilulta tuntuva tilanne, jos miniä on alusta asti vihamielinen miehensä vanhempia kohtaan ilman näennäistä syytä. Aina on syy. Mutta minkäs sinä sille mahdat? Et voi pakottaa aikuista ihmistä olemaan tekemisissä kanssasi, tai vaatia hänen pientä vauvaansa itsellesi. Et edes siitä syystä, että sinulle on oma anoppi tehnyt niin. Tuskin se sinustakaan aikoinaan tuntui hyvältä, hyvästä käytöksestäsi huolimatta, joten sinun pitäisi olla sitä suuremmalla syyllä tietoinen sellaisen jyräämisen lopputuloksesta, ja toimia itse oikein.
Todella outo ajatus tuo, että koska oma anoppini kohteli minua huonosti, ja kun itse käyttäydyin hyvin, niin vastalahjana saan toimia, miten haluttaa oman miniäni suhteen eikä hänellä ole mitään sitä vastaan. Juuei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoni vielä vanhoilla päivillä jaksoi puhua siitä miten hirveää oli tulla nuorena miniänä appivanhempien taloon, mikään mitä hän teki ei ollut koskaan oikein, jatkuvia vaatimuksia ja arvostelua. Onneksi sukupolvet eivät enää yleensä elä saman katon alla.
Ja joo, mummo itse osoitti välittämistään mm viemällä meitä lapsia mustikkaan tai neulomalla villasukkia. Ei mitään tuppautumista, rakkauden epätoivoista kalastelua jne. Nuo kultamummit on ihan häiriintyneitä ja pitäisin erittäin kaukana viattomista lapsista. Pitää olla todella sairas että pystyy käyttämään henkistä väkivaltaa pieniin viattomiin lapsiin.
Täällä verrataan pieniä vauvoja lehmiin. Väitetään että mummot rääkkäävät lapsenlapsia, kaltoinkohtelevat rakkaimpiaan. Syytetään mummoja pedofiiliasta, olisiko nyt riittävästi perustetta lyödä kiinni nämä jutut? Jos tämä jatkuu tästäkin niin sitten en enää ymmärrä ja suoraan Sanoma Oy:n siunaamaksi voi katsoa nuo solvaukset. Kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuitenkin aiemmin on ollut tapana ja aivan selviönä että mummot ja papat ovat saaneet olla lasten kanssa ja nauttia heistä monesti omien toivomustensa mukaisesti. (Vanhalla ihmisellä on energiaa touhuta vain satunnaisesti tai on mielialamuutoksia ym) Koskaan sitä ei ole tuomittu näin ja väkisinkin elämässä tapahtuvat pienetkin ikävät sattumukset on annettu olla jos kukaan ei ole ollut vaarassa tai muuta vakavaa ja on katsottu että isovanhemmat ovat sen verta tärkeitä ettei aleta hulluna meuhkaamaan ja itkettämään mahdollisesti vanhoja, sairaita ihmisiä. Nyt sitten kuitenkin tulee eteen ettei omia lapsenlapsia saa hoitaa eikä tuntea kunnolla ihan vain, jos miniällä on ajatuksena hyvästä perhe elämästä että siihen ei muita kuulu. Sitä tuskin voi kukaan kiistää etteikö ole epäreilu tilanne. Jos olisi tiedetty aikoinaan että ei sitä omaa hyvää käytöstä saa "vastalahjana" takaisin aikanaan itselleen niin olisihan silloin voinut koppavasti todeta, että mummua ei nyt kaivata täällä, kun ovi aukeaa sunnuntaiaamuna ja mummu koppaa imetettävän itselleen ja asettuu odottamaan kahvia? Ei puhettakaan alkaa siinä huutamaan kun oli kotona kasvatettu tavat, joita ei enää tunneta muualla kuin vanhainkodeissa.
Ai että miten ihanaa syyllistämistä ja tunteisiin vetoamista. Itse en antaisi lastani hoitoon kenellekään jonka argumentaatiotaito on tuota luokkaa. Tyhmyys kun voi vaikka tarttua.
1. Aika harva pienen lapsen isovanhempi on nykyään mitenkään erityisen vanha ja sairas. Useimmat lienevät vielä työelämässä.
2. Aikuista, viisasta taspainoista ihmistä ei oikeasti pysty kukaan ulkopuolinen itkettämään. Aikuiset ovat vastuussa omista tunteistaan.
3. Isovanhemman tärkeys on ihan riippuvaista siitä, mitä isovanhempi pystyy lapselle antamaan. En tarkoita aineellisessa mielessä, vaan emotionaalisessa, kulttuurillisessa, älyllisessä. Ihmisellä, joka pitää pientä lasta ensisijaisesti omien tarpeidensa tyydyttäjänä, ei ole yhtään mitään annettavaa kenellekään.
Jos koet että tarvitset vauvalta jotain, rakkautta, sitä että saat antaa rakkautta, hoivavietin tyydytystä, et pysty antamaan vauvalle mitään. Koska olet itse se, jonka pitäisi "saada". Pienen lapsen ei kuulu joutua antamaan aikuisille yhtään mitään. Aikuiset hoitakoot tunne-elämänsä itse.
Ja höpönlöpön. Aivan älytöntä, sitä mustavalkoisuutta taas. Ei pidä paikkaansa että ketään ei saisi tarvita , että ihmissuhteeseen ei saa liittyä tarpeita. Pienten lasten sylittely tuottaa aivoissa hyvänolon hormonia yhtälailla mummolle kuin vauvan isälle, veljelle, papalle jne. Mummot ovat saaneet aina hoitaa ja nyt pitää muuttaa tämä suunta, mihin osa menee. EI ole väärin tarvita, ja antaa itse kun on kysymys rakastamisesta ja hyvistä asioista. Ei voi olla totta että tällä tasolla ollaan..pitää muistaa että hyvin harva on noin vinksahtanut kuin tämä suhteiden kieltäjä ja isovanhempien vihaaja. Oma elämä taitaa olla retuperällä, niin älyttömät jutut on.
Tottakai vauvan sylittelystä tulee hyvä mieli. Mutta jos kukaan ihminen kokee, että hänen täytyy saada sylitellä vauvaa että jaksaa, vauva muuttuu silloin välineeksi ja koko tilanne väärinkäytökseksi.
Minulle tulee hyvä mieli, kun käyn rapsuttelemassa naapurin lehmiä. Se ei tarkoita, että minulla olisi siihen oikeus, tai että lehmillä ja niiden omistajalla olisi velvollisuus antaa minun rapsutella koska naiset on aina hoitaneet lehmiä!
Esimerkkini ontuu sikäli että vastentahtoista lehmää ei paljon rapsutella, mutta mummot kyllä rääkkäävät väkisinsylittelemällä vastentahtoisia vauvoja.
Siitä, miten asiat on (sinun mielestäsi) joskus olleet, ei muuten voida johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla nykyään. Klassinen argumentaatiovirhe tuokin, että "mummot on aina hoitaneet vauvoja". Yhtä hyvin voisi sanoa "äitejä on aina kuollut synnytykseen" ja lähteä siitä että niin pitäisi olla jatkossakin.
Minulla oli muuten hirmuisen hyvät mummot. Molemmat. Siksi kylmää kuunnella näiden hysteeristen sekopäiden juttuja. Olen aika varma että kumpikin mummoni jaksoi elämäänsä ihan itsekseen aivan hyvin. Me lapsenlapset olimme bonusta, emme itsetarkoitus.
Tottakai mummo saa sylitellä vauvaa. Meillä se meni vaan liiallisuuksiin ja vaikutti negatiivisesti imettämiseen ja näin myös vauvaan. Olisi anoppi nauttinut ja ollut kiitollinen niistä hetkistä mitä hänelle annettiin, mutta aina hän oli tyytymätön. Jos hän sai 2 tuntia hän vaati 6. Jos hän sai 4 tuntia niin hän vaati yön yli, jos hän sai olla vauvan kanssa kahdestaan eri huoneessa, hän vaati saada olla yksin koko talossa jne jne. Hoitoapua emme oikeasti tarvitse juuri nyt.
Ehkäpä Sanomalla on parempi kyky ymmärtää lukemaansa kuin sinulla...
Vierailija kirjoitti:
Täällä verrataan pieniä vauvoja lehmiin. Väitetään että mummot rääkkäävät lapsenlapsia, kaltoinkohtelevat rakkaimpiaan. Syytetään mummoja pedofiiliasta, olisiko nyt riittävästi perustetta lyödä kiinni nämä jutut? Jos tämä jatkuu tästäkin niin sitten en enää ymmärrä ja suoraan Sanoma Oy:n siunaamaksi voi katsoa nuo solvaukset. Kiitos.
Kultamummi taisi tänäänkin jättää lääkkeet väliin...
Narsistin tyyppikäytöstä. Kuvitellaan itsensä niin tärkeäksi että jos joku nettipalstalla ei kirjoita kuten itse sanoo, lehtitalo tottelee narsistia.
Vierailija kirjoitti:
Täällä verrataan pieniä vauvoja lehmiin. Väitetään että mummot rääkkäävät lapsenlapsia, kaltoinkohtelevat rakkaimpiaan. Syytetään mummoja pedofiiliasta, olisiko nyt riittävästi perustetta lyödä kiinni nämä jutut? Jos tämä jatkuu tästäkin niin sitten en enää ymmärrä ja suoraan Sanoma Oy:n siunaamaksi voi katsoa nuo solvaukset. Kiitos.
Tässä ketjussa puhutaan häiriintyneistä, jopa mielenterveydeltään epävakaista mummoista. Ei mummoista noin yleensä. Ensiksimainittu ryhmä todellakin kohtelee kaltoin ja rääkkää. Tuon pedofilian vetäisit omasta päästäsi.
Tämä ketju loppuu sitten, kun se yksi alapeukuttajamummo lopettaa ne sokeriset imelät jutut, kuinka mummon on päästävä hoitamaan ja rakastamaan lapsenlasta, vaikka sitten väkisin.
Täällä ei ole mitään henkilökohtaisia solvauksia, eikä edes Sanoma Oy voi muuttaa mustaa valkoiseksi ja yötä päiväksi.
Alue: Aihe vapaa
Muuten hyvä, mutta kutsumattomia vieraita ei päästetä sisään. Meillä anoppi yritti tupata kylään joskus kun oli juuri muutettu miehen kanssa yhteen. Minä olin juuri vaihtanut haastavampaan työpaikkaan ja tarvitsin vapaa-aikani itselleni. Kävimme tämän keskustelun:
Minä: "Ole hyvä ja tee äidillesi selväksi että minun kotiini ei tulla kuin kutsuttuna. Valitsen itse, kenen seurassa vietän vapaa-aikaani. Jos tahdot nähdä äitiäsi, mene sen luo itse. Kaverisi ovat tervetulleita, koska mun ei tarvitse niitä viihdyttää."
Mies: "Okei."
(Todettakoon että miehen äiti ei koskaan kutsu ketään kylään, haluaisi vain loisia muiden vieraana. Ei päästä edes poikiaan luokseen, näiden lapsuudenkotiin.)
Toinen oli, kun anoppi soitti minulle "ihan vaan jutellakseen". Lopetin puhelun lyhyeen ja kävin miehen kanssa keskustelun:
Minä: "Ole hyvä ja tee äidillesi selväksi ettei soittele minulle missään olosuhteissa."
Mies: "Okei."
(En puhu puhelimessa edes oman äitini kanssa, on naurettavaa kuvitella että minun pitäisi haaskata aikaani anopin viihdyttämiseen. Anoppi on muutamia kertoja yrittänyt tuon jälkeenkin soitella, mutta en vastaa sille.)
Eli ne rajat pitää vetää HETI kun muutatte miehen kanssa yhteen, ei vasta sitten kun tilanne eskaloituu. Asia on tietysti eri jos anoppi on ihminen jonka muutenkin ottaisitte ystäväksenne, mutta jos ei ole, miksi ihmeessä soittelisitte sen kanssa, kyläilisitte, saati sitten tapaisitte sitä kun mies ei ole paikalla, kuten joku kuuluu tässäkin ketjussa tehneen?
Nykyään olemme siinä tilanteessa että mieheni haluaa nähdä minun vanhempiani huomattavasti useammin kuin minä -ja merkittävästi useammin kuin omiaan, vaikka minun vanhempani asuvat 150 km päässä ja miehen vanhemmat samassa kaupungissa.
Että voi se käydä näinkin: appivanhemmat melkeinpä adoptoivat vävypojan, jos vävyparalla on vähän huonot vanhemmat.