Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että suuria ikäluokkia vaivaa joku kauhea hylätyksi tulemisen pelko. Iso osa heistä ei tunnu kestävän sitä, että kukaan ei enää tarvitse heitä. Heidän suurin tarpeensa on olla tarpeellinen jollekulle. Ja koska heidän omat lapsensa ovat jo aikuisia, sitä tarpeellisuuden tunnetta haetaan lapsenlapsen kautta.

Tuolla se yhden mummon kirjoituksessa. Heidät on kasvatettu niin. Se on ollut ”hyvää käytöstä” ja ”toisten huomioonottamista”.

Siksi he on ihan hukassa omien tuntemustensa ja tarpeidensa kanssa ja kykenevät elämää n vain muiden kautta.

Tarvitsevat siis jonkun terapialelukseen pysyäkseen pystyssä.

Mun mielestä olisi ihanaa, jos lapsillani olisi kaksi mummulaa, jossa on hyvä olla ja jäädä joskus vaikka yökylään. Mutta ei ole. Onneksi on edes yksi. Kyllä mä niin mielelläni tulisin toimeen anopin kanssa, mutta kun ei minusta ole hänelle kynnysmatoksi. Se on ainoa tapa tulla edes pintapuolisesti toimeen hänen kanssaan. Valitettavasti.

Ei sillä, eivät minun vanhemmatkaan täydellisiä ole. Mutta heidän kanssa voi keskustella asioista, anoppi vain sanelee. Ja jos ei tottele, sanelee suuttuneena tupla-äänenvoimakkuudella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Dissaamme toisia kaikki yhtä vastaan meiningillä... Niin kenties se on kuulijan korvassa 🤔 kyllähän siinä saattaa hetkellisesti tunteet nousta jos joku mummukka tulee tänne väittämään, että ketjun kaltaiset tilanteet ovat valhetta. (muutama sivu takaperin näin on väitetty).

Sitten on aina yhtä ihania nämä huolestuneet sivusta huutelijat, jotka haluavat huomauttaa, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja kohta ette itse pääse tapaamaan omien lastenne jälkeläisiä jne yms. Ja sitten siihen vastataan, että jos minusta tulee ketjun kaltainen rahaton mummo, niin ihan syystä en pääsisi tapaamaan lapsia. Ketju toistaa itseään paljon.

Ymmärrän ongelman lähtökohdan. En jaksanut kahlata kovin pitkälle, huomasin vain kuinka joka viestiin vastataan, minunkin:"Joo, joo tuli jo selväksi kultamummi, jäit kiinni!" diipapaapaa, sellainen kuulostaa omiin korviin kiusaamiselta. Kun en usko että täällä yksi ja sama ihminen kirjoittelee kaikki vastaukset.

Omaankin kommenttin vastasi joku toinen ja siihen taas joku kolmas, josta sai kuvan että yksi ihminen käy keskustelua.

Omakohtaista kokemustakin on, tosin ei noin pahasti. Muistan kuitenkin ne tunteet miltä tuntui kun oltiin käyty siivoamassa koti sillä aikaa kun olin kaupassa. Näin myöhemmin ymmärrän että kyse on ollut ihan "hyvää hyvyyttään" auttamisesta, silloin tuntui että tullaan tontilleni luvatta enkä ollut kyllä avun tarpeessa. Tämän ketjun nuo kokemukset menevät tosin jo ufo-puolelle ja vaatii kunnon rajanvetoa. Ymmärrän hyvin tunteet ja rajat. Omalta äidiltä myös kestää useammin enemmän, kuin anopilta - tosin ei tuollaista mitä täältä lukenut. (molemmat menetin liian nuorina (anoppi oli vasta 54v) niin lähinnä kaivannut heitä.)

Hormonit heräävät mummoilla ja muistavat sen oman lapsensa vauva-ajan. Joko se on ollut ihanaa ja sitä kaivataan tai se on jäänyt välistä. Plus kaikkea siltä väliltä. On myös suuri ero rajattomien mummeleiden ja "välillä" ajattelemattomien mummojen välillä. On olemassa rajattomia ihmisiä, kaikenikäisiä ja sukupuolisia. 

Kun täällä käynyt ensimmäistä kertaa nyt koronakeskustelemassa, on kiinnittänyt huomiota kuinka eri tavalla ihmiset vaan ylipäänsä keskustelevat kun kyse anonymiteetistä. Se kertoo että jotain tänne puretaan huonoa oloa, jos ei asiallisesti kyetä keskustelemaan. Kiitos sulle asiallisesta vastauksesta :)

No ei kyllä mummoilla mitään hormoneita heräile, jos kärsit vaihdevuosioireista mene lääkäriin. Miten harhainen pitää olla että kuvittelee elävänsä äitiyttä uusiksi lapsenlapsen kautta? 

Et näemmä lukenut alusta asti. Minä en ole mummo. Ehkä sitten joskus 15 v kuluttua aikaisintaan. Tunnen kyllä myös 40-50-kymppisiä "mummoja", joilla hormonitoimintaa on ihan riittävästi. Hormonitoimintaa on myös toisenlaista kuin sukukypsyyteen liittyvää. Hoivavetiksikin sitä kutsutaan. En ole ketjun "mummovastaava". Jaksat jatkaa asiatonta linjaa. Hymyilyttää, mutten viitsi ruokkia huonoa oloasi enempää. Se ei ole naurun asia. 

Öh. Hoivavietti on aivotoiminto. Ei liity hormoneihin mitenkään.

Tuo varmaan tarkoittaa oksitosiinia, joka kyllä on hormoni. (Insuliinikin muuten on, mutta ei liity aiheeseen.)

Isilläkin tuo oksitosiinitaso nousee kun ne hoitaa vauvaansa. Netflixissä oli aiheesta hyvä jakso sarjassa "Babies". Mutta ei oksitosiini tee kenestäkään mitään aivotonta hoivakonetta, että se on sitten vaan huono tekosyy rajattomalle käytökselle.

No kuka täällä on rajatonta käytöstä puolustanutkaan muu kuin tuo yksi mummeli, joka ei btw liity tuohon keskustelupläjään mihin jatkoit? Siihen oli trolli kommentoinut, jota tässä nyt koitetaan hetki välttää ruokkimasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Dissaamme toisia kaikki yhtä vastaan meiningillä... Niin kenties se on kuulijan korvassa 🤔 kyllähän siinä saattaa hetkellisesti tunteet nousta jos joku mummukka tulee tänne väittämään, että ketjun kaltaiset tilanteet ovat valhetta. (muutama sivu takaperin näin on väitetty).

Sitten on aina yhtä ihania nämä huolestuneet sivusta huutelijat, jotka haluavat huomauttaa, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja kohta ette itse pääse tapaamaan omien lastenne jälkeläisiä jne yms. Ja sitten siihen vastataan, että jos minusta tulee ketjun kaltainen rahaton mummo, niin ihan syystä en pääsisi tapaamaan lapsia. Ketju toistaa itseään paljon.

Ymmärrän ongelman lähtökohdan. En jaksanut kahlata kovin pitkälle, huomasin vain kuinka joka viestiin vastataan, minunkin:"Joo, joo tuli jo selväksi kultamummi, jäit kiinni!" diipapaapaa, sellainen kuulostaa omiin korviin kiusaamiselta. Kun en usko että täällä yksi ja sama ihminen kirjoittelee kaikki vastaukset.

Omaankin kommenttin vastasi joku toinen ja siihen taas joku kolmas, josta sai kuvan että yksi ihminen käy keskustelua.

Omakohtaista kokemustakin on, tosin ei noin pahasti. Muistan kuitenkin ne tunteet miltä tuntui kun oltiin käyty siivoamassa koti sillä aikaa kun olin kaupassa. Näin myöhemmin ymmärrän että kyse on ollut ihan "hyvää hyvyyttään" auttamisesta, silloin tuntui että tullaan tontilleni luvatta enkä ollut kyllä avun tarpeessa. Tämän ketjun nuo kokemukset menevät tosin jo ufo-puolelle ja vaatii kunnon rajanvetoa. Ymmärrän hyvin tunteet ja rajat. Omalta äidiltä myös kestää useammin enemmän, kuin anopilta - tosin ei tuollaista mitä täältä lukenut. (molemmat menetin liian nuorina (anoppi oli vasta 54v) niin lähinnä kaivannut heitä.)

Hormonit heräävät mummoilla ja muistavat sen oman lapsensa vauva-ajan. Joko se on ollut ihanaa ja sitä kaivataan tai se on jäänyt välistä. Plus kaikkea siltä väliltä. On myös suuri ero rajattomien mummeleiden ja "välillä" ajattelemattomien mummojen välillä. On olemassa rajattomia ihmisiä, kaikenikäisiä ja sukupuolisia. 

Kun täällä käynyt ensimmäistä kertaa nyt koronakeskustelemassa, on kiinnittänyt huomiota kuinka eri tavalla ihmiset vaan ylipäänsä keskustelevat kun kyse anonymiteetistä. Se kertoo että jotain tänne puretaan huonoa oloa, jos ei asiallisesti kyetä keskustelemaan. Kiitos sulle asiallisesta vastauksesta :)

No ei kyllä mummoilla mitään hormoneita heräile, jos kärsit vaihdevuosioireista mene lääkäriin. Miten harhainen pitää olla että kuvittelee elävänsä äitiyttä uusiksi lapsenlapsen kautta? 

Et näemmä lukenut alusta asti. Minä en ole mummo. Ehkä sitten joskus 15 v kuluttua aikaisintaan. Tunnen kyllä myös 40-50-kymppisiä "mummoja", joilla hormonitoimintaa on ihan riittävästi. Hormonitoimintaa on myös toisenlaista kuin sukukypsyyteen liittyvää. Hoivavetiksikin sitä kutsutaan. En ole ketjun "mummovastaava". Jaksat jatkaa asiatonta linjaa. Hymyilyttää, mutten viitsi ruokkia huonoa oloasi enempää. Se ei ole naurun asia. 

En puhu sukukypsyydestä vaan vauvan ja äidin välisestä symbioosista. Sen väliin kenelläkään ei ole mitään asiaa. Luonto on ollut tässä kohtaa viisas ja äitille kuuluukin tulla paha olo jos joku yrittää väkisin hänet vauvasta erottaa. Ja ei vanha nainen rinnoillaan pysty toisen lasta ruokkimaan... Mummojen hormonit on toisarvoisia mitä vauvan hyvinvointiin tulee. Ihan hirveetä että jotkut mummot yrittävät jopa imetystä terrorisoida tuolla pakkosylittelyllä ja vauvan viemisellä pois. Kovin pieni vauva ei edes ymmärrä olevansa äitistään erillinen olento...

Niinpä. Noin sen kuuluu ollakin. (Alkuperäinen kommenttini on liittynyt ihan keskustelutyyliin. Enkä ole ainoa. Kaikki ovat niin hermostuneita siitä mummosta joka puolustelee rajattomuutta, että purevat tielleosuvia.) 

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että suuria ikäluokkia vaivaa joku kauhea hylätyksi tulemisen pelko. Iso osa heistä ei tunnu kestävän sitä, että kukaan ei enää tarvitse heitä. Heidän suurin tarpeensa on olla tarpeellinen jollekulle. Ja koska heidän omat lapsensa ovat jo aikuisia, sitä tarpeellisuuden tunnetta haetaan lapsenlapsen kautta.

Mun mielestä asia on päinvastoin eli heitä ei kiinnosta tippaakaan omat aikuiset lapset tai lapsenlapset. Meillä kummankaan puolen isovanhemmat ei pidä mitään yhteyttä eikä tapaa lapsenlapsia kun kuuleman mukaan ”ei oikein kiinnosta kun nyt eletään itseämme varten”. Kertaakaan eivät ole halunneet koskaan oma-alotteisesti nähdä lapsenlapsia eivätkä ole esim käyneet ristiäisissä tai synttäreillä.

Mun itseni lisäksi tunnen paljon muitakin perheitä jossa täydellisen välinpitämättömät isovanhemmat. Boomerisakkia hekin isovanhemmat, eli suuret ikäluokat taas kyseessä. Siinäpä ihmiskunnan hirvein sukupolvi. Olivat paskoja vanhempia ja ihan samanlaisia isovanhempia.

Mun isä on syntynyt 1950. Hän on yhteydessä vain ja ainoastaan kun tarvitsee tai haluaa jotain.

On myös ihan rajaton. Tuli ja meni mökillemme kuin omalleen ja muuton yhteydessä pyysi että asunyoesittrlyn aiksna voisi tuoda autotalliimme liiat tavarat. Ei ikinä hakenut niitä pois.

Vuosiin ei kuulu mitäön. Sitten yhtäkkiä alkaa lähetellä imeliä viestejä ja mun pitäisi mennäkin sukukokoukseen jossa hän luennoi sukututkimuksistaan.

Aina nälvii ja päsmäröi. Muös lapsille. Varsinkin jos nämä onnistuvat jossain.

Mun anoppi hakee käytöksellään valtaa meidän perheessä. Eihän hän näyttänyt edes nauttivan lasten hoitamisesta silloin, kun sai siihen mahdollisuuden. Enempi oli sitä, että sai kehua, että hänpä on taas hoitamassa, kun Minna ja Mikko ei pärjää vauvan kanssa itse. Hän sitten uhrautui, taas kerran... Lisäksi halusi näytellä vauvaa, hän kun oli melko vanha mummoksi tullessaan. Vähän samaan tyyliin kuin hankkii mitä tahansa uutta, jota haluaa esitellä. Anoppi on aikamoinen linssilude, joten tekee spektaakkelin miltei asiasta kuin asiasta. Lapsenlapsi nro 2 olikin sitten pettymys, kun oli samaa sukupuolta kuin esikoinen, lisäksi ulkoisesti äitiinsä tullut. Vanhempi lapsista kopio isästään.

Vierailija kirjoitti:

Mun isä on syntynyt 1950. Hän on yhteydessä vain ja ainoastaan kun tarvitsee tai haluaa jotain.

On myös ihan rajaton. Tuli ja meni mökillemme kuin omalleen ja muuton yhteydessä pyysi että asunyoesittrlyn aiksna voisi tuoda autotalliimme liiat tavarat. Ei ikinä hakenut niitä pois.

Vuosiin ei kuulu mitäön. Sitten yhtäkkiä alkaa lähetellä imeliä viestejä ja mun pitäisi mennäkin sukukokoukseen jossa hän luennoi sukututkimuksistaan.

Aina nälvii ja päsmäröi. Muös lapsille. Varsinkin jos nämä onnistuvat jossain.

Tää menee ohi aiheen, anteeksi, mutta pakko vastata tälle että mun vanhemmat (s.47 ja 50) on samanlaisia. Aina ivaamassa, nälvimässä ja sitten jos epäonnistun/käy jotain kurjaa (esim saan potkut, keskenmenon) niin ovat _riemuissaan_ vahingonilosta, ilkkuvat ja pilkkaavat, viisastelevat (ihan oikein sulle, siitäs sait, nytpä sitten opit) ja tuntuvat oikein olevan liekeissä kun lapsella on kurjaa.

Sitten jos taas onnistun (tutkinto, työpaikan saanti, ylennys) niin nämä vaietaan, ei olla huomaavinaankaan, ei varsinkaan onnitella.

Mun vanhemmat on hirveät. Olivat itsekkäät paskat lapsuudessani ja ovat sitä nytkin. Tämä hirveä lapsen vähättelyn ja alistamisen ja lannistamisen tarve on kuitenkin selkä suurten ikäluokkien ominaisuus.

Sitä tekevät ilkkuvat ja vattuilevat isovanhemmat, välinpitämättömät ja myös ne rajattomat. Pitää alistaa, talloa, polkea, latistaa, vähätellä, mitätöidä, liiskata. Tavoite sina sama, keinot vaan vaihtelee.

Millaiseksi maailma muuttuukaan ilkeiden boomereiden jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isä on syntynyt 1950. Hän on yhteydessä vain ja ainoastaan kun tarvitsee tai haluaa jotain.

On myös ihan rajaton. Tuli ja meni mökillemme kuin omalleen ja muuton yhteydessä pyysi että asunyoesittrlyn aiksna voisi tuoda autotalliimme liiat tavarat. Ei ikinä hakenut niitä pois.

Vuosiin ei kuulu mitäön. Sitten yhtäkkiä alkaa lähetellä imeliä viestejä ja mun pitäisi mennäkin sukukokoukseen jossa hän luennoi sukututkimuksistaan.

Aina nälvii ja päsmäröi. Muös lapsille. Varsinkin jos nämä onnistuvat jossain.

Tää menee ohi aiheen, anteeksi, mutta pakko vastata tälle että mun vanhemmat (s.47 ja 50) on samanlaisia. Aina ivaamassa, nälvimässä ja sitten jos epäonnistun/käy jotain kurjaa (esim saan potkut, keskenmenon) niin ovat _riemuissaan_ vahingonilosta, ilkkuvat ja pilkkaavat, viisastelevat (ihan oikein sulle, siitäs sait, nytpä sitten opit) ja tuntuvat oikein olevan liekeissä kun lapsella on kurjaa.

Sitten jos taas onnistun (tutkinto, työpaikan saanti, ylennys) niin nämä vaietaan, ei olla huomaavinaankaan, ei varsinkaan onnitella.

Mun vanhemmat on hirveät. Olivat itsekkäät paskat lapsuudessani ja ovat sitä nytkin. Tämä hirveä lapsen vähättelyn ja alistamisen ja lannistamisen tarve on kuitenkin selkä suurten ikäluokkien ominaisuus.

Sitä tekevät ilkkuvat ja vattuilevat isovanhemmat, välinpitämättömät ja myös ne rajattomat. Pitää alistaa, talloa, polkea, latistaa, vähätellä, mitätöidä, liiskata. Tavoite sina sama, keinot vaan vaihtelee.

Just kuten mun anoppi, syntynyt -47. hän oikein loistaa kun saa kertoa ihmisten tragedioista. Mitä kauheampi tarina, sitä intensiivisemmin haaskalinnut silmät loistavat ja sylki lentää. Minkäänlaista myötätuntoa hän ei näytä. Tuskin sellaista tunteekaan.

Ikinä anoppi ei kerro lastensa onnistumisista. Mokista kyllä. Mieluiten yleisön edessä mokaajan läsnäollessa. En käsitä, mistä tarve nolata omia lapsia kumpuaa.

Ja tosiaan, tuo vahingonilo... mä niin arvasin tämän, itku pitkästä ilosta, ja muut vastaavat fraasit ovat ahkerasti käytössä. Sitten vielä ihmetellään, miksi hänelle ei kerrota mitään. On lisäksi paikallisen puskaradion rouva Reuters.

Haha tämä rimpsu on roikkunut täällä jo kolmisen vuotta ja aina vaan räkä roiskuu. Alun vauva on jo kolmatta vuottaan elävä vesseli. Joten kaikki hyvin ei ole vielä anoppi tappanut rakkaudellaan tätä tainta. 

Jep,jep

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isä on syntynyt 1950. Hän on yhteydessä vain ja ainoastaan kun tarvitsee tai haluaa jotain.

On myös ihan rajaton. Tuli ja meni mökillemme kuin omalleen ja muuton yhteydessä pyysi että asunyoesittrlyn aiksna voisi tuoda autotalliimme liiat tavarat. Ei ikinä hakenut niitä pois.

Vuosiin ei kuulu mitäön. Sitten yhtäkkiä alkaa lähetellä imeliä viestejä ja mun pitäisi mennäkin sukukokoukseen jossa hän luennoi sukututkimuksistaan.

Aina nälvii ja päsmäröi. Muös lapsille. Varsinkin jos nämä onnistuvat jossain.

Tää menee ohi aiheen, anteeksi, mutta pakko vastata tälle että mun vanhemmat (s.47 ja 50) on samanlaisia. Aina ivaamassa, nälvimässä ja sitten jos epäonnistun/käy jotain kurjaa (esim saan potkut, keskenmenon) niin ovat _riemuissaan_ vahingonilosta, ilkkuvat ja pilkkaavat, viisastelevat (ihan oikein sulle, siitäs sait, nytpä sitten opit) ja tuntuvat oikein olevan liekeissä kun lapsella on kurjaa.

Sitten jos taas onnistun (tutkinto, työpaikan saanti, ylennys) niin nämä vaietaan, ei olla huomaavinaankaan, ei varsinkaan onnitella.

Mun vanhemmat on hirveät. Olivat itsekkäät paskat lapsuudessani ja ovat sitä nytkin. Tämä hirveä lapsen vähättelyn ja alistamisen ja lannistamisen tarve on kuitenkin selkä suurten ikäluokkien ominaisuus.

Sitä tekevät ilkkuvat ja vattuilevat isovanhemmat, välinpitämättömät ja myös ne rajattomat. Pitää alistaa, talloa, polkea, latistaa, vähätellä, mitätöidä, liiskata. Tavoite sina sama, keinot vaan vaihtelee.

Just kuten mun anoppi, syntynyt -47. hän oikein loistaa kun saa kertoa ihmisten tragedioista. Mitä kauheampi tarina, sitä intensiivisemmin haaskalinnut silmät loistavat ja sylki lentää. Minkäänlaista myötätuntoa hän ei näytä. Tuskin sellaista tunteekaan.

Ikinä anoppi ei kerro lastensa onnistumisista. Mokista kyllä. Mieluiten yleisön edessä mokaajan läsnäollessa. En käsitä, mistä tarve nolata omia lapsia kumpuaa.

Ja tosiaan, tuo vahingonilo... mä niin arvasin tämän, itku pitkästä ilosta, ja muut vastaavat fraasit ovat ahkerasti käytössä. Sitten vielä ihmetellään, miksi hänelle ei kerrota mitään. On lisäksi paikallisen puskaradion rouva Reuters.

Mitä minä sanoin. Sitä toistaa minun äitini.

Vierailija kirjoitti:

Haha tämä rimpsu on roikkunut täällä jo kolmisen vuotta ja aina vaan räkä roiskuu. Alun vauva on jo kolmatta vuottaan elävä vesseli. Joten kaikki hyvin ei ole vielä anoppi tappanut rakkaudellaan tätä tainta. 

Jep,jep

kyse ei ole edelleenkään rakkaudesta. Ei ole, vaikka se mummeli niin väittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haha tämä rimpsu on roikkunut täällä jo kolmisen vuotta ja aina vaan räkä roiskuu. Alun vauva on jo kolmatta vuottaan elävä vesseli. Joten kaikki hyvin ei ole vielä anoppi tappanut rakkaudellaan tätä tainta. 

Jep,jep

kyse ei ole edelleenkään rakkaudesta. Ei ole, vaikka se mummeli niin väittää.

Lopulta kyse on alitajuisesta, epätoivoisesta tarpeesta kontrolloida ja käyttää valtaa. Olla tärkein, ensisijainen. Olla se josta toinen on riippuvainen. Se edustaa valtaa tuollaiselle mummolle.

Rajojen pitäminen on helpompaa kun muistaa sen.

Vierailija kirjoitti:

Haha tämä rimpsu on roikkunut täällä jo kolmisen vuotta ja aina vaan räkä roiskuu. Alun vauva on jo kolmatta vuottaan elävä vesseli. Joten kaikki hyvin ei ole vielä anoppi tappanut rakkaudellaan tätä tainta. 

Jep,jep

Eikö se kerro, että tälle ketjulle on olemassa tarve! Vaikka aloituksen vauva on jo taapero, niin asia on monelle silti ajankohtainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Dissaamme toisia kaikki yhtä vastaan meiningillä... Niin kenties se on kuulijan korvassa 🤔 kyllähän siinä saattaa hetkellisesti tunteet nousta jos joku mummukka tulee tänne väittämään, että ketjun kaltaiset tilanteet ovat valhetta. (muutama sivu takaperin näin on väitetty).

Sitten on aina yhtä ihania nämä huolestuneet sivusta huutelijat, jotka haluavat huomauttaa, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja kohta ette itse pääse tapaamaan omien lastenne jälkeläisiä jne yms. Ja sitten siihen vastataan, että jos minusta tulee ketjun kaltainen rahaton mummo, niin ihan syystä en pääsisi tapaamaan lapsia. Ketju toistaa itseään paljon.

Ymmärrän ongelman lähtökohdan. En jaksanut kahlata kovin pitkälle, huomasin vain kuinka joka viestiin vastataan, minunkin:"Joo, joo tuli jo selväksi kultamummi, jäit kiinni!" diipapaapaa, sellainen kuulostaa omiin korviin kiusaamiselta. Kun en usko että täällä yksi ja sama ihminen kirjoittelee kaikki vastaukset.

Omaankin kommenttin vastasi joku toinen ja siihen taas joku kolmas, josta sai kuvan että yksi ihminen käy keskustelua.

Omakohtaista kokemustakin on, tosin ei noin pahasti. Muistan kuitenkin ne tunteet miltä tuntui kun oltiin käyty siivoamassa koti sillä aikaa kun olin kaupassa. Näin myöhemmin ymmärrän että kyse on ollut ihan "hyvää hyvyyttään" auttamisesta, silloin tuntui että tullaan tontilleni luvatta enkä ollut kyllä avun tarpeessa. Tämän ketjun nuo kokemukset menevät tosin jo ufo-puolelle ja vaatii kunnon rajanvetoa. Ymmärrän hyvin tunteet ja rajat. Omalta äidiltä myös kestää useammin enemmän, kuin anopilta - tosin ei tuollaista mitä täältä lukenut. (molemmat menetin liian nuorina (anoppi oli vasta 54v) niin lähinnä kaivannut heitä.)

Hormonit heräävät mummoilla ja muistavat sen oman lapsensa vauva-ajan. Joko se on ollut ihanaa ja sitä kaivataan tai se on jäänyt välistä. Plus kaikkea siltä väliltä. On myös suuri ero rajattomien mummeleiden ja "välillä" ajattelemattomien mummojen välillä. On olemassa rajattomia ihmisiä, kaikenikäisiä ja sukupuolisia. 

Kun täällä käynyt ensimmäistä kertaa nyt koronakeskustelemassa, on kiinnittänyt huomiota kuinka eri tavalla ihmiset vaan ylipäänsä keskustelevat kun kyse anonymiteetistä. Se kertoo että jotain tänne puretaan huonoa oloa, jos ei asiallisesti kyetä keskustelemaan. Kiitos sulle asiallisesta vastauksesta :)

No ei kyllä mummoilla mitään hormoneita heräile, jos kärsit vaihdevuosioireista mene lääkäriin. Miten harhainen pitää olla että kuvittelee elävänsä äitiyttä uusiksi lapsenlapsen kautta? 

Et näemmä lukenut alusta asti. Minä en ole mummo. Ehkä sitten joskus 15 v kuluttua aikaisintaan. Tunnen kyllä myös 40-50-kymppisiä "mummoja", joilla hormonitoimintaa on ihan riittävästi. Hormonitoimintaa on myös toisenlaista kuin sukukypsyyteen liittyvää. Hoivavetiksikin sitä kutsutaan. En ole ketjun "mummovastaava". Jaksat jatkaa asiatonta linjaa. Hymyilyttää, mutten viitsi ruokkia huonoa oloasi enempää. Se ei ole naurun asia. 

Ai niillä hormoneillako sitä lasta hoidetaan? Ei mummo voi lapsenlastaan imettää. Paljon enemmän hormonaalisia muutoksia tapahtuu lapsen vanhemmilla, varsinkin äidillä. Mummo on siinä kuviossa ihan ylimääräinen. Vai viittaatko siihen että mummo on edelleen itsekin vielä lisääntymiskykyinen? Miksei sitten hommaa itselleen omaa vauvaa, niin ei tarvitse hormonipäissään toisen naisen lasta yrittää varastaa? 

Epävakaaseen persoonallisuushäiriöön sopii aika monessa viestissä kuvattu käytös. Siihen kuuluu äärettömän voimakas hylätyksi tulemisen pelko, joka on joko tiedostettu tai tiedostamaton. Henkilöltä puuttuu itsesäätelytaidot, hänen ns. tunne-ihonsa on kuin palanut, ja tunne-elämä on siksi valtavan intensiivistä. Kyky lukea ilmeitä ja eleitä on huono, koska kaikki nähdään omien tunnelasien läpi. Ajattelu on mustavalkoista, ihmiset ovat aina joko hyviä tai pahoja, eikä henkilö kykene yhdistämään samaan ihmiseen useita tunteita. Yleensä muistotkin muuntuvat vastaamaan henkilön kokemaa tunnetilaa, ja valehtelu on siksi yleistä. Joskus tilasta häiriöstä puhutaan myös kroonisena irrationaalisuutena.

Häiriöstä kärsivä pyrkii jatkuvasti tasapainoon, hän haluaa varmistaa sen, ettei milloinkaan joudu hylätyksi, ja usein lapsen läheisyys tuo turvallisuuden tunnetta, sillä lapselta on mahdollista saada ehdotonta rakkautta, ja lapsen rakastaminen tuntuu siksi turvallisemmalta. Tavoitteena on paikata oma epäonnistunut varhainen kiintymyssuhde.

Tässä vähän asioita joita itse olen lukenut kun lähipiiristä yksi tapaus löytyy. Persoonallisuushäiriöt on tietysti aina spektrillä, eli joillain voi olla vain joitain piirteitä jotka tulevat esiin tilanteissa joihin liittyy stressiä tai pelkoa tms, ja jotkut ovat sitten täysin kykenemättömiä mihinkään ihmissuhteisiin.

Googlettamalla löytyy ihan hyviäkin juttuja, englanniksi tietysti kattavammin jos sitä osaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Dissaamme toisia kaikki yhtä vastaan meiningillä... Niin kenties se on kuulijan korvassa 🤔 kyllähän siinä saattaa hetkellisesti tunteet nousta jos joku mummukka tulee tänne väittämään, että ketjun kaltaiset tilanteet ovat valhetta. (muutama sivu takaperin näin on väitetty).

Sitten on aina yhtä ihania nämä huolestuneet sivusta huutelijat, jotka haluavat huomauttaa, että niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja kohta ette itse pääse tapaamaan omien lastenne jälkeläisiä jne yms. Ja sitten siihen vastataan, että jos minusta tulee ketjun kaltainen rahaton mummo, niin ihan syystä en pääsisi tapaamaan lapsia. Ketju toistaa itseään paljon.

Ymmärrän ongelman lähtökohdan. En jaksanut kahlata kovin pitkälle, huomasin vain kuinka joka viestiin vastataan, minunkin:"Joo, joo tuli jo selväksi kultamummi, jäit kiinni!" diipapaapaa, sellainen kuulostaa omiin korviin kiusaamiselta. Kun en usko että täällä yksi ja sama ihminen kirjoittelee kaikki vastaukset.

Omaankin kommenttin vastasi joku toinen ja siihen taas joku kolmas, josta sai kuvan että yksi ihminen käy keskustelua.

Omakohtaista kokemustakin on, tosin ei noin pahasti. Muistan kuitenkin ne tunteet miltä tuntui kun oltiin käyty siivoamassa koti sillä aikaa kun olin kaupassa. Näin myöhemmin ymmärrän että kyse on ollut ihan "hyvää hyvyyttään" auttamisesta, silloin tuntui että tullaan tontilleni luvatta enkä ollut kyllä avun tarpeessa. Tämän ketjun nuo kokemukset menevät tosin jo ufo-puolelle ja vaatii kunnon rajanvetoa. Ymmärrän hyvin tunteet ja rajat. Omalta äidiltä myös kestää useammin enemmän, kuin anopilta - tosin ei tuollaista mitä täältä lukenut. (molemmat menetin liian nuorina (anoppi oli vasta 54v) niin lähinnä kaivannut heitä.)

Hormonit heräävät mummoilla ja muistavat sen oman lapsensa vauva-ajan. Joko se on ollut ihanaa ja sitä kaivataan tai se on jäänyt välistä. Plus kaikkea siltä väliltä. On myös suuri ero rajattomien mummeleiden ja "välillä" ajattelemattomien mummojen välillä. On olemassa rajattomia ihmisiä, kaikenikäisiä ja sukupuolisia. 

Kun täällä käynyt ensimmäistä kertaa nyt koronakeskustelemassa, on kiinnittänyt huomiota kuinka eri tavalla ihmiset vaan ylipäänsä keskustelevat kun kyse anonymiteetistä. Se kertoo että jotain tänne puretaan huonoa oloa, jos ei asiallisesti kyetä keskustelemaan. Kiitos sulle asiallisesta vastauksesta :)

No ei kyllä mummoilla mitään hormoneita heräile, jos kärsit vaihdevuosioireista mene lääkäriin. Miten harhainen pitää olla että kuvittelee elävänsä äitiyttä uusiksi lapsenlapsen kautta? 

Et näemmä lukenut alusta asti. Minä en ole mummo. Ehkä sitten joskus 15 v kuluttua aikaisintaan. Tunnen kyllä myös 40-50-kymppisiä "mummoja", joilla hormonitoimintaa on ihan riittävästi. Hormonitoimintaa on myös toisenlaista kuin sukukypsyyteen liittyvää. Hoivavetiksikin sitä kutsutaan. En ole ketjun "mummovastaava". Jaksat jatkaa asiatonta linjaa. Hymyilyttää, mutten viitsi ruokkia huonoa oloasi enempää. Se ei ole naurun asia. 

Ai niillä hormoneillako sitä lasta hoidetaan? Ei mummo voi lapsenlastaan imettää. Paljon enemmän hormonaalisia muutoksia tapahtuu lapsen vanhemmilla, varsinkin äidillä. Mummo on siinä kuviossa ihan ylimääräinen. Vai viittaatko siihen että mummo on edelleen itsekin vielä lisääntymiskykyinen? Miksei sitten hommaa itselleen omaa vauvaa, niin ei tarvitse hormonipäissään toisen naisen lasta yrittää varastaa? 

Taidat olla ihmevänkääjä. Miksi otat kontektista lauseen irralleen. Lause jatkuu kuinka *noilla mummoilla se vauva-aika ".. on ollut ihanaa ja sitä kaivataan tai se on jäänyt välistä*. Plus kaikkea siltä väliltä."

Luulen että siihen tarvitaan enneminkin psykiatria ja amnattiauttajaa mummolle; mikä vetää mummon överikierroksille? Mummon vastuulla hankkia.

Minä en tiedä.

Ei normaali isovanhempi käyttäydy noin.

Mummoksi tuleminen näkyy aivokuvissa. Ehkä kyse jonkinasteisesta vauvapsykoosista, niinkuin rakastuminenkin. Aivokemioiltaan. Rajattomat ihmiset sinänsä ovat rajattomia luultavasti myöhemminkin ellei siperia opeta.

Arvaan ettet oikeasti halua keskustelua, vaan jänkäystä. Itsellä ei sellaiseen tarvetta kun en ole erimieltä ja ymmärrän meidän äitien kokemukset 150%.

En muutenkaan arvosta turhaa vänkäystä, kun se näyttää olevan sinulla nyt itsetarkoitus.

Kommenttini ei liittynyt mummojen puolustamiseen, enkä ole puolustellut ketjussa rajattomuutta. Päinvastoin. Eli mitä tätä turhaa jatkamaan. Tässä ei ole mitään rakentavaa. Vauvan paikka on äidin kanssa piste. Keskustelin ainoastaan siitä että omaa ikävää oloa on turhaa purkaa kanssaihmisiin. Ne täytyy itse kohdata. Yksinkertaista. In and out - all the best.

Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?

Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.

Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"

Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.

Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.

Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on sarjassamme typeriä ongelmia mutta mua ahdistaa lähestyvä äitienpäivä. Onko muilla ollut tapana muistaa lasten mummoa äitienpäivänä, siis nimenomaan mummona eikä lasten isän äitinä?

Viime äitienpäivä oli minulle ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Vietettiin sitä kolmestaan miehen ja vauvan kanssa. Alkuillasta alkoi tulla syyllistäviä viestejä - minulle, ei miehelle - "tässä on koko päivä odotettu kyläilyä tai edes onnitteluita, meni vähän pilalle kyllä tämä äitienpäivä tällä kertaa". Ihmeissäni vastasin että laittoihan mies kait viestin aamulla. Kyse oli siitä että minun olisi pitänyt laittaa vauvalta onnittelut hänelle, mummolle, äitienpäivänä.

Kaikkein säälittävintä on se että vastasin jotenkin vaikeasti mutta myötäillen että "onhan tämä mummojenkin päivä, onnea!"

Mikä on normaalia ja mikä ei? Tarvitseeko minun edes miettiä anopin odotuksia liittyen tulevaan äitienpäivään? En enää edes tiedä miten kuuluu toimia, niskaan hengittäminen on tauotonta, loputonta, tunnen koko ajan että siellä ollaan naama väärinpäin mun takia.

Tuntuu että jotenkin pitää luovia kun asutaan lähekkäin vaikka mikään luottoa ei ole, enkä haluaisi olla tekemisissä. Lasta en ole yhden kerran jälkeen antanut hoitoon, kun silloin tunsivat lapsen paremmin kuin minä sen yhden päivän jälkeen ja olivat toimineet vastoin sovittuja asioita. Meno ollut täydellisen rajatonta siitä asti kun kuulivat raskaudesta.

Varmaan alkaa oma mielenterveys pettämään kun kaikesta huolimatta stressaan äitienpäivää ja anopin marttyrointeja jos en nöyristele häntä. Odottaa kyläilyä, kukkia ja korttia, aikaa lapsen kanssa. Aivan minimi on joku söpö onnitteluviesti olevinaan siis meidän lapselta.

Onnitteluviesti "hyvää mummojenpäivää"...?