Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityksen aikana rajaton anoppi ei ole kertaakaan soittanut meille tai pyytänyt soittaa videopuhelua tai muutakaan. Ihan kelpaa pelkästään fyysinen kontakti vauvaan. Mies soitti kerran videopuhelun heille, eipä niitä hirveästi kiinnostanut, puhelu kesti 2 minuuttia. Vai johtuisiko siitä, että meitä vanhempiakin nähdään siinä, ei kelpaa, kun pitää olla pelkästään vauva?
Minusta aika loukkaavaa tuollainen, että seura kelpasi kyllä ennen vauvaa, ja meillä oli kaikilla mukavaa, matkustettiin jopa yhdessä. Nyt ei enää halua meitä nähdä ollenkaan, vaan jopa häätää pois vauvan luota, tai ei mitenkään huomioi meitä vaikka yritetään jutella mukavia. Mennään ihan koko perhe vierailemaan, mutta anoppi pyytää lähtemään ja jättämään vauva hänelle, törkeää käytöstä. Siihen päälle vielä, että ei vauvan tarpeista välitä.
Aikuinen ihminen yleensä ymmärtää ettei ole huomion keskipisteenä jos paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua. Eiköhän aikuinen ihminen kestä sen ettei ole parrasvaloissa koko aikaa. Kaikki ymmärtävät sen että mummi keskittyy vauvaan silloin kun tätä näkee.. Vähän narsismin tapainen ajattelutyyli tuo että vauvakin on toissijainen äitiin nähden. Sopii hyvin mielikuvaan nykyäideistä jonka tämä ketju pilaa vielä entisestään. Olen yrittänyt selittää asiani kohteliaasti mutta niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Nimenomaan. Myös mummi on aikuinen ihminen, joten myös hänen tulee ymmärtää ettei hänen kuulu olla huomion keskipisteenä, vaan vauvan. Tämä tarkoittaa sitä, että vauvan hoivasta vastaa tämän oma äiti. Mummo voi toki myös osallistua, jos on osoittanut siihen kykenevänsä, ja jos se on äidille ok. Sellaiset mummot jotka hakevat vauvasta vain läheisyyttä omien tarpeiden tyydyttämiseen, eivät siihen kykene.
Projisoit ja syyllistät tässä viestissä vähän hassusti tällaisten epävakaiden mummojen käytöstä ja ajatuksia vauvan äitiin. Viestissäsi vauva ei ole keskipiste, vaan mummo.
.." paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua". Tämä on minusta erityisen sairas lause. Vauva on pelkkä kohde, kun mummolla on näitä haluja, niin mummon pitää niitä päästä toteuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden vakavuudesta kertoo sekin, että yksikään ketjun rajattomista mummoista ei ole sanonut, että ei ole tullut ajatelleeksi, että lapsen vanhemmista voi tuntua tuolta.
Erikoista on myös se, että yksi heistä kertoo tuntevansa useita perheitä, joissa vanhemmat yrittävät rajoittaa isovanhempien toimintaa. En minä vaan tunne, marginaalinen ilmiöhän se on, onneksi. Ketjun tarinoihin uskon kyllä. Todennäköisesti hän näkeekin kaikki normaalit vahvaitsetuntoiset äidit (ja isät) mummoja kaltoinkohtelevina tapauksina.
Juuri näin. Olen jo saanut täältä hyviä neuvoja, ja tiedän että ei kannata alkaa neuvottelemaan anopin kanssa tai ollaan loputtomassa kierteessä kuten tässä ketjussakin jo näkee. Asetan johdonmukaisesti ja rauhallisesti rajoja anopille enkä laita sitä mieheni harteille. Eiköhän tämä sitten tästä, en halua olla enää anopin kynnysmatto, että näin!
Hyvä! Ja jos miehesi ei priorisoi sinun ja lasten hyvinvointia ja tunteita vaan huolehtii äitinsä mielenliikkeistä, kertoo se sinulle miehesi arvoista. Hän on sitten äiti ennen muita -mies. Kuulostaapa epäeroottiselta:D
Mun mielestä kannattaa sille miehelle olla armollinen, äitinsä uhri hänkin on. Meillä on auttanut aika ja käytiin pariterapiassakin. Muuten hyvä mies, joten on ollut ollut kaiken extra-työn arvoinen. Eipä sillä, tekemistä riittää vieläkin. Mutta kuka olisi täydellinen?
Pariterapia onkin hyvä ajatus. Jotain itsenäistymistä, halua ja pyrkimystä siihen olisi kuitenkin pitänyt tapahtua jo silloin, kun mies on muuttanut lapsuudenkodistaan omilleen. Jos niin ei ole, niin mies tarvitsee yksilöterapiaa myös.
Luulen muuten, että äidissään roikkuvia naisia on vielä enemmän. Olisi mielenkiintoista lukea miesten kokemuksia jyrämummuista.Mä luulen, että meillä suurin hyöty pariterapiassa oli sillä, että ulkopuolinen henkilö sanoi suoraan, ettei anopin käytös ole normaalia. Ja että mun reaktiot anopin käytökseen olivat ihan normaaleja.
Mulla on vastaavanlainen kokemus yksilöterapiasta muun asian vuoksi. Oli ihanaa, kun terapeutti sanoi, että minusta tuntuu pahalta, koska olen normaali. Terapiaa pitäisikin käyttää matalammalla kynnyksellä.
Miten terapia vaikutti miehesi ajatuksiin ja käyttäytymiseen? Ymmärsikö hän?
Suomessa asutaan ydinperheissä ja perheeseen kuuluu äiti, isä ja lapset. Isovanhemmat eivät ole perheenjäseniä. Äiti ja isä hoitavat ja kasvattavat lapset ja vastuu lapsista on nimenomaan vanhemmilla. Aina. Isovanhempien ei tule puuttua lastenhoitoon ja lastenkasvatukseen, koska silloin parisuhteessa ja perheessä tulee ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityksen aikana rajaton anoppi ei ole kertaakaan soittanut meille tai pyytänyt soittaa videopuhelua tai muutakaan. Ihan kelpaa pelkästään fyysinen kontakti vauvaan. Mies soitti kerran videopuhelun heille, eipä niitä hirveästi kiinnostanut, puhelu kesti 2 minuuttia. Vai johtuisiko siitä, että meitä vanhempiakin nähdään siinä, ei kelpaa, kun pitää olla pelkästään vauva?
Minusta aika loukkaavaa tuollainen, että seura kelpasi kyllä ennen vauvaa, ja meillä oli kaikilla mukavaa, matkustettiin jopa yhdessä. Nyt ei enää halua meitä nähdä ollenkaan, vaan jopa häätää pois vauvan luota, tai ei mitenkään huomioi meitä vaikka yritetään jutella mukavia. Mennään ihan koko perhe vierailemaan, mutta anoppi pyytää lähtemään ja jättämään vauva hänelle, törkeää käytöstä. Siihen päälle vielä, että ei vauvan tarpeista välitä.
Aikuinen ihminen yleensä ymmärtää ettei ole huomion keskipisteenä jos paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua. Eiköhän aikuinen ihminen kestä sen ettei ole parrasvaloissa koko aikaa. Kaikki ymmärtävät sen että mummi keskittyy vauvaan silloin kun tätä näkee.. Vähän narsismin tapainen ajattelutyyli tuo että vauvakin on toissijainen äitiin nähden. Sopii hyvin mielikuvaan nykyäideistä jonka tämä ketju pilaa vielä entisestään. Olen yrittänyt selittää asiani kohteliaasti mutta niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Nimenomaan. Myös mummi on aikuinen ihminen, joten myös hänen tulee ymmärtää ettei hänen kuulu olla huomion keskipisteenä, vaan vauvan. Tämä tarkoittaa sitä, että vauvan hoivasta vastaa tämän oma äiti. Mummo voi toki myös osallistua, jos on osoittanut siihen kykenevänsä, ja jos se on äidille ok. Sellaiset mummot jotka hakevat vauvasta vain läheisyyttä omien tarpeiden tyydyttämiseen, eivät siihen kykene.
Projisoit ja syyllistät tässä viestissä vähän hassusti tällaisten epävakaiden mummojen käytöstä ja ajatuksia vauvan äitiin. Viestissäsi vauva ei ole keskipiste, vaan mummo.
.." paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua". Tämä on minusta erityisen sairas lause. Vauva on pelkkä kohde, kun mummolla on näitä haluja, niin mummon pitää niitä päästä toteuttamaan.
Sairas oli muös se lausahdus miten nyt koronan takia mummo on ahdistunut ja vauva pitäisi luovuttaa hänelle lääkitsemään ahdistusta.
Että vanhemmat on julmia kun eivät tätä ihan jo omaehtoisesti tajua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden vakavuudesta kertoo sekin, että yksikään ketjun rajattomista mummoista ei ole sanonut, että ei ole tullut ajatelleeksi, että lapsen vanhemmista voi tuntua tuolta.
Erikoista on myös se, että yksi heistä kertoo tuntevansa useita perheitä, joissa vanhemmat yrittävät rajoittaa isovanhempien toimintaa. En minä vaan tunne, marginaalinen ilmiöhän se on, onneksi. Ketjun tarinoihin uskon kyllä. Todennäköisesti hän näkeekin kaikki normaalit vahvaitsetuntoiset äidit (ja isät) mummoja kaltoinkohtelevina tapauksina.
Juuri näin. Olen jo saanut täältä hyviä neuvoja, ja tiedän että ei kannata alkaa neuvottelemaan anopin kanssa tai ollaan loputtomassa kierteessä kuten tässä ketjussakin jo näkee. Asetan johdonmukaisesti ja rauhallisesti rajoja anopille enkä laita sitä mieheni harteille. Eiköhän tämä sitten tästä, en halua olla enää anopin kynnysmatto, että näin!
Hyvä! Ja jos miehesi ei priorisoi sinun ja lasten hyvinvointia ja tunteita vaan huolehtii äitinsä mielenliikkeistä, kertoo se sinulle miehesi arvoista. Hän on sitten äiti ennen muita -mies. Kuulostaapa epäeroottiselta:D
Mun mielestä kannattaa sille miehelle olla armollinen, äitinsä uhri hänkin on. Meillä on auttanut aika ja käytiin pariterapiassakin. Muuten hyvä mies, joten on ollut ollut kaiken extra-työn arvoinen. Eipä sillä, tekemistä riittää vieläkin. Mutta kuka olisi täydellinen?
Pariterapia onkin hyvä ajatus. Jotain itsenäistymistä, halua ja pyrkimystä siihen olisi kuitenkin pitänyt tapahtua jo silloin, kun mies on muuttanut lapsuudenkodistaan omilleen. Jos niin ei ole, niin mies tarvitsee yksilöterapiaa myös.
Luulen muuten, että äidissään roikkuvia naisia on vielä enemmän. Olisi mielenkiintoista lukea miesten kokemuksia jyrämummuista.Mä luulen, että meillä suurin hyöty pariterapiassa oli sillä, että ulkopuolinen henkilö sanoi suoraan, ettei anopin käytös ole normaalia. Ja että mun reaktiot anopin käytökseen olivat ihan normaaleja.
Mulla on vastaavanlainen kokemus yksilöterapiasta muun asian vuoksi. Oli ihanaa, kun terapeutti sanoi, että minusta tuntuu pahalta, koska olen normaali. Terapiaa pitäisikin käyttää matalammalla kynnyksellä.
Miten terapia vaikutti miehesi ajatuksiin ja käyttäytymiseen? Ymmärsikö hän?
Vähitellen on ymmärtänyt mun kantaa. Ja on ottanut isosti etäisyyttä äitiinsä. Mutta on tuossa ollut pitkä matka, ja pitkä matka vielä edessä. Olen yrittänyt patistaa miestä yksilöterapiaan, mutta ei taida olla valmis kohtaamaan kaikkia menneisyytensä mörköjä. Ei ole helppo hänen lapsuutensa taloudellisesta vauraudesta huolimatta, kun äiti on rajaton narsistinen maailmannapa ja isä alkoholisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityksen aikana rajaton anoppi ei ole kertaakaan soittanut meille tai pyytänyt soittaa videopuhelua tai muutakaan. Ihan kelpaa pelkästään fyysinen kontakti vauvaan. Mies soitti kerran videopuhelun heille, eipä niitä hirveästi kiinnostanut, puhelu kesti 2 minuuttia. Vai johtuisiko siitä, että meitä vanhempiakin nähdään siinä, ei kelpaa, kun pitää olla pelkästään vauva?
Minusta aika loukkaavaa tuollainen, että seura kelpasi kyllä ennen vauvaa, ja meillä oli kaikilla mukavaa, matkustettiin jopa yhdessä. Nyt ei enää halua meitä nähdä ollenkaan, vaan jopa häätää pois vauvan luota, tai ei mitenkään huomioi meitä vaikka yritetään jutella mukavia. Mennään ihan koko perhe vierailemaan, mutta anoppi pyytää lähtemään ja jättämään vauva hänelle, törkeää käytöstä. Siihen päälle vielä, että ei vauvan tarpeista välitä.
Aikuinen ihminen yleensä ymmärtää ettei ole huomion keskipisteenä jos paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua. Eiköhän aikuinen ihminen kestä sen ettei ole parrasvaloissa koko aikaa. Kaikki ymmärtävät sen että mummi keskittyy vauvaan silloin kun tätä näkee.. Vähän narsismin tapainen ajattelutyyli tuo että vauvakin on toissijainen äitiin nähden. Sopii hyvin mielikuvaan nykyäideistä jonka tämä ketju pilaa vielä entisestään. Olen yrittänyt selittää asiani kohteliaasti mutta niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Nimenomaan. Myös mummi on aikuinen ihminen, joten myös hänen tulee ymmärtää ettei hänen kuulu olla huomion keskipisteenä, vaan vauvan. Tämä tarkoittaa sitä, että vauvan hoivasta vastaa tämän oma äiti. Mummo voi toki myös osallistua, jos on osoittanut siihen kykenevänsä, ja jos se on äidille ok. Sellaiset mummot jotka hakevat vauvasta vain läheisyyttä omien tarpeiden tyydyttämiseen, eivät siihen kykene.
Projisoit ja syyllistät tässä viestissä vähän hassusti tällaisten epävakaiden mummojen käytöstä ja ajatuksia vauvan äitiin. Viestissäsi vauva ei ole keskipiste, vaan mummo.
.." paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua". Tämä on minusta erityisen sairas lause. Vauva on pelkkä kohde, kun mummolla on näitä haluja, niin mummon pitää niitä päästä toteuttamaan.
Sairas oli muös se lausahdus miten nyt koronan takia mummo on ahdistunut ja vauva pitäisi luovuttaa hänelle lääkitsemään ahdistusta.
Että vanhemmat on julmia kun eivät tätä ihan jo omaehtoisesti tajua.
Ihan kauhea taakka pienelle lapselle, jos pitää olla mummulle terapialelu. Keskusteluapua ahdistukseen pitää etsiä muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä mielenkiintoinen opinnäytetyö. "Satu Heinemaa kysyi yli 700 maatalousyrittäjältä, onko heidän parisuhteensa onnellinen – monen piinana ovat tilalle jääneet appivanhemmat": https://yle.fi/uutiset/3-11309321
"Yksi kysymys Satu Heinemaan opinnäytetyössä herätti tunteita ylitse muiden. Maatalousyrittäjyys siirtyy usein polvelta seuraavalle, mutta edellinen sukupolvi saattaa jäädä samaan pihapiiriin, jopa samaan taloon asumaan." "– Siinä on monta kauhaa sopassa ja monta mielipidettä. Ennen pitkää ollaan törmäyskurssilla, Heinemaa sanoo."
"Satu Heinemaan saamissa vastauksissa nousi esiin myös maatilalta irtautumisen tärkeys. Moni kokee appivanhempien tai omien vanhempien läheisen läsnäolon piinaavaksi." ”Sukulaisten ehdoilla eläminen on rasittanut meidän elämäämme todella pitkään, mutta hiljattain tilanne on helpottunut luonnollisen poistuman kautta”, yksi vastaajista kirjoitti. ”Asuminen appivanhempien silmän alla on helvettiä”, summasi toinen tilallinen."
Pari esimerkkiä omasta perheestä: Kun parisuhteeseen tuli lapsi ja lapsia, niin suhteet appivanhempiin kiristyivät. Anoppi yritti puuttua ja sotkea ja omia lapsenlapsiaan keinoja kaihtamatta. Anoppi yritti jopa ohjailla vastasynnyttänyttä äitiä imetyksessä, vaikka ei ole omia lapsiaan imettänyt. Appiukko yritti komentaa, määräillä ja painostaa. Anoppi ja appiukko jakoivat toivomusmääräyksiä ja piinasivat perhettämme mm. puhelinsoitoilla ja yllätyskyläilyillä. Anoppi soitteli joka päivä, vaikka ei ollut mitään asiaa. Yleisesti töykeää ja v###umaista käytöstä miniää kohtaan.
Kun me - äiti ja isä - sanoimme lapsillemme "tehdään näin", niin appivanhemmat olivat oitis vänkäämässä ja lupailemassa lapsille sitä ja tätä, ohi vanhempien. Appivanhemmat ovat ahdistavia ihmisiä, en viihdy heidän seurassaan. Appivanhemmat eivät hoida meidän lapsia, koska en luota kumpaankaan enkä pidä heistä ihmisinä. On surullista, jos vaikeissa ihmissuhteissa ainut ulospääsy on "Luonnollinen poistuma auttaa".
Tunne-elämältään terveille ihmisille jälkikasvu sisältäen siis myös ne lapsenlapset ovat yleensä se maailman tärkein asia ja saavutus. Vanhemmuus ei lopu koskaan.
Ennen sentään kunnioitettiin ja kuunneltiin vanhempia ja vierailtiin puolin ja toisin luontevasti. Ei tarvitse aina olla samaa mieltä asioista mutta jonkinlainen side pitäisi olla ihan niiden lastenlastenkin vuoksi.
Isovanhemmat ja lastenlapset vanhempineen ovat toistensa voimavara tässä rajallisessa maailmassa.
51Mitä voimavaraa se kyttäävä, mitätöivä ja ivallinen mummu tuottaa?
Vainoharhainen miniä näkee ivaa ja kyttäystä ja muut normaalin kivan mummin. Miniä on oikeassa ja kaikki muut väärässä? Mummi tuo lapsen arkeen iloa ja pysyvyyttä, lisää elämänlaatua ja luottoa aikuisiin. Mikäli ei ole vieraannutettu. Täällä kauhujutut hulluista mummoista ovat satua, informaatiovaikuttamista , perhekäsityksen murentamista eli samaa mitä mm. äärioikeisto on tehnyt. Onneksi suurin osa pystyy erottamaan totuuden propagandasta.
Kello ei ole kymmentäkään sunnuntai-aamupäivänä ja nyt jo kuvioissa on mukana äärioikeisto, hybridisotaa käyvässä salaliitossa miniöiden kanssa. Tavoitteena tuhota perhearvot ja kaikki Suomen mummot. Olette te miniät sitten hankalia ihmisiä.
Eikö kaikki anopitkin ole miniöitä? 🧐 eikö heilläkin ole äiti ja anoppi? Ehkä ei hengissä, mutta joskus ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden vakavuudesta kertoo sekin, että yksikään ketjun rajattomista mummoista ei ole sanonut, että ei ole tullut ajatelleeksi, että lapsen vanhemmista voi tuntua tuolta.
Erikoista on myös se, että yksi heistä kertoo tuntevansa useita perheitä, joissa vanhemmat yrittävät rajoittaa isovanhempien toimintaa. En minä vaan tunne, marginaalinen ilmiöhän se on, onneksi. Ketjun tarinoihin uskon kyllä. Todennäköisesti hän näkeekin kaikki normaalit vahvaitsetuntoiset äidit (ja isät) mummoja kaltoinkohtelevina tapauksina.
Juuri näin. Olen jo saanut täältä hyviä neuvoja, ja tiedän että ei kannata alkaa neuvottelemaan anopin kanssa tai ollaan loputtomassa kierteessä kuten tässä ketjussakin jo näkee. Asetan johdonmukaisesti ja rauhallisesti rajoja anopille enkä laita sitä mieheni harteille. Eiköhän tämä sitten tästä, en halua olla enää anopin kynnysmatto, että näin!
Hyvä! Ja jos miehesi ei priorisoi sinun ja lasten hyvinvointia ja tunteita vaan huolehtii äitinsä mielenliikkeistä, kertoo se sinulle miehesi arvoista. Hän on sitten äiti ennen muita -mies. Kuulostaapa epäeroottiselta:D
Mun mielestä kannattaa sille miehelle olla armollinen, äitinsä uhri hänkin on. Meillä on auttanut aika ja käytiin pariterapiassakin. Muuten hyvä mies, joten on ollut ollut kaiken extra-työn arvoinen. Eipä sillä, tekemistä riittää vieläkin. Mutta kuka olisi täydellinen?
Pariterapia onkin hyvä ajatus. Jotain itsenäistymistä, halua ja pyrkimystä siihen olisi kuitenkin pitänyt tapahtua jo silloin, kun mies on muuttanut lapsuudenkodistaan omilleen. Jos niin ei ole, niin mies tarvitsee yksilöterapiaa myös.
Luulen muuten, että äidissään roikkuvia naisia on vielä enemmän. Olisi mielenkiintoista lukea miesten kokemuksia jyrämummuista.Mä luulen, että meillä suurin hyöty pariterapiassa oli sillä, että ulkopuolinen henkilö sanoi suoraan, ettei anopin käytös ole normaalia. Ja että mun reaktiot anopin käytökseen olivat ihan normaaleja.
Mulla on vastaavanlainen kokemus yksilöterapiasta muun asian vuoksi. Oli ihanaa, kun terapeutti sanoi, että minusta tuntuu pahalta, koska olen normaali. Terapiaa pitäisikin käyttää matalammalla kynnyksellä.
Miten terapia vaikutti miehesi ajatuksiin ja käyttäytymiseen? Ymmärsikö hän?
Minullakin meni aikaa ymmärtää, että nimenomaan se että reagoin johonkin rajanylitykseen mihin toinen ei reagoi, kertoo enemmänkin siitä että minulla on terveet rajat opittuna lapsuudesta ja sillä toisella ei ole. Pitkään ajattelin, että olenko jotenkin ikävä tai ilkeä, kun reagoin ärsyyntymisellä ja suuttumisella, kun toinen ns. tulee reviirille/astuu varpaille. Ihminen, joka on lapsesta asti kasvatettu niin, että lapsen täytyy varjella vanhemman tunteita, ei tunne sitä luonnollista ärsyyntymistä kun joku astuu rajojen yli vaan usein tuntee halua miellyttää ja jälkikäteen kokee sitä selittämätöntä pahaa oloa.
Ja aika useinhan näiden rajattomien ihmisten lähipiiri on todella tottunut siihen, että rajattoman ihmisen tunteiden ja pahan mielen ympärillä ns. hypitään. Muistan hyvin kun oma anoppini oli muutaman muun sukulaisen kanssa kylässä meillä, ja ehdotti että jättäisin alle kuukauden vauvan hoitoon heille ja menisin lenkille. Eihän ehdotuksessa (varsinkaan siinä vaiheessa kun kaikkia rajattomuuksia ei ollut vielä tapahtunut) sinänsä ollut mitään pahaa, vaikka itse en todellakaan tuollaista ehdottaisi kenellekään tuoreelle äidille. Sanoin aika huolettomasti ja reippaasti, että ei en minä kyllä näin pientä vauvaa jätä kenellekään. Koko huone hiljeni ja jäätyi täysin. Muut ahdistuivat ihan silmin nähden anopin puolesta. Hän oli varmasti jo heille hehkuttanut, kuinka sitten päästään vauvaa hoitamaan yms. Anoppi ei puhunut koko loppuvierailun aikana minulle mitään, ja muut olivat aivan jäässä. Tuo oli se hetki, jolloin aloin ennakoimaan isoja ongelmia.
Kerran myös lapseni ei isompana halunnut mennä anopin syliin, niin anoppi alkoi tekoitkemään lapselle, että katso kun mummo nyt itkee kun sinä tuotat mummolle pahaa mieltä kun et tule tänne. Huoneessa oli mieheni, kälyni, yksi muu sukulainen ja minä. Olin ainoa joka näki tilanteessa mitään outoa. Pyysin anoppia lopettamaan välittömästi tekoitkun, ja sanoin ettei lasta saa koskaan syyllistää siitä ettei anna fyysistä läheisyyttä. Muut häkeltyivät ja kälyni jopa kummasteli reaktiotani miehelleni. Mitenpä sitä ymmärtäisi, jos on tottunut siihen että tuollainen on ihan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityksen aikana rajaton anoppi ei ole kertaakaan soittanut meille tai pyytänyt soittaa videopuhelua tai muutakaan. Ihan kelpaa pelkästään fyysinen kontakti vauvaan. Mies soitti kerran videopuhelun heille, eipä niitä hirveästi kiinnostanut, puhelu kesti 2 minuuttia. Vai johtuisiko siitä, että meitä vanhempiakin nähdään siinä, ei kelpaa, kun pitää olla pelkästään vauva?
Minusta aika loukkaavaa tuollainen, että seura kelpasi kyllä ennen vauvaa, ja meillä oli kaikilla mukavaa, matkustettiin jopa yhdessä. Nyt ei enää halua meitä nähdä ollenkaan, vaan jopa häätää pois vauvan luota, tai ei mitenkään huomioi meitä vaikka yritetään jutella mukavia. Mennään ihan koko perhe vierailemaan, mutta anoppi pyytää lähtemään ja jättämään vauva hänelle, törkeää käytöstä. Siihen päälle vielä, että ei vauvan tarpeista välitä.
Aikuinen ihminen yleensä ymmärtää ettei ole huomion keskipisteenä jos paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua. Eiköhän aikuinen ihminen kestä sen ettei ole parrasvaloissa koko aikaa. Kaikki ymmärtävät sen että mummi keskittyy vauvaan silloin kun tätä näkee.. Vähän narsismin tapainen ajattelutyyli tuo että vauvakin on toissijainen äitiin nähden. Sopii hyvin mielikuvaan nykyäideistä jonka tämä ketju pilaa vielä entisestään. Olen yrittänyt selittää asiani kohteliaasti mutta niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Nimenomaan. Myös mummi on aikuinen ihminen, joten myös hänen tulee ymmärtää ettei hänen kuulu olla huomion keskipisteenä, vaan vauvan. Tämä tarkoittaa sitä, että vauvan hoivasta vastaa tämän oma äiti. Mummo voi toki myös osallistua, jos on osoittanut siihen kykenevänsä, ja jos se on äidille ok. Sellaiset mummot jotka hakevat vauvasta vain läheisyyttä omien tarpeiden tyydyttämiseen, eivät siihen kykene.
Projisoit ja syyllistät tässä viestissä vähän hassusti tällaisten epävakaiden mummojen käytöstä ja ajatuksia vauvan äitiin. Viestissäsi vauva ei ole keskipiste, vaan mummo.
.." paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua". Tämä on minusta erityisen sairas lause. Vauva on pelkkä kohde, kun mummolla on näitä haluja, niin mummon pitää niitä päästä toteuttamaan.
Sairas oli muös se lausahdus miten nyt koronan takia mummo on ahdistunut ja vauva pitäisi luovuttaa hänelle lääkitsemään ahdistusta.
Että vanhemmat on julmia kun eivät tätä ihan jo omaehtoisesti tajua.
Ihan kauhea taakka pienelle lapselle, jos pitää olla mummulle terapialelu. Keskusteluapua ahdistukseen pitää etsiä muualta.
Jotkut mummun unohtavat, että lapsi on herkkä, kehittyvä ihminen, ei yhteisomistuksessa oleva esine. Suhtaudutaan kuin suvun yhteiseen kesämökkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden vakavuudesta kertoo sekin, että yksikään ketjun rajattomista mummoista ei ole sanonut, että ei ole tullut ajatelleeksi, että lapsen vanhemmista voi tuntua tuolta.
Erikoista on myös se, että yksi heistä kertoo tuntevansa useita perheitä, joissa vanhemmat yrittävät rajoittaa isovanhempien toimintaa. En minä vaan tunne, marginaalinen ilmiöhän se on, onneksi. Ketjun tarinoihin uskon kyllä. Todennäköisesti hän näkeekin kaikki normaalit vahvaitsetuntoiset äidit (ja isät) mummoja kaltoinkohtelevina tapauksina.
Juuri näin. Olen jo saanut täältä hyviä neuvoja, ja tiedän että ei kannata alkaa neuvottelemaan anopin kanssa tai ollaan loputtomassa kierteessä kuten tässä ketjussakin jo näkee. Asetan johdonmukaisesti ja rauhallisesti rajoja anopille enkä laita sitä mieheni harteille. Eiköhän tämä sitten tästä, en halua olla enää anopin kynnysmatto, että näin!
Hyvä! Ja jos miehesi ei priorisoi sinun ja lasten hyvinvointia ja tunteita vaan huolehtii äitinsä mielenliikkeistä, kertoo se sinulle miehesi arvoista. Hän on sitten äiti ennen muita -mies. Kuulostaapa epäeroottiselta:D
Mun mielestä kannattaa sille miehelle olla armollinen, äitinsä uhri hänkin on. Meillä on auttanut aika ja käytiin pariterapiassakin. Muuten hyvä mies, joten on ollut ollut kaiken extra-työn arvoinen. Eipä sillä, tekemistä riittää vieläkin. Mutta kuka olisi täydellinen?
Pariterapia onkin hyvä ajatus. Jotain itsenäistymistä, halua ja pyrkimystä siihen olisi kuitenkin pitänyt tapahtua jo silloin, kun mies on muuttanut lapsuudenkodistaan omilleen. Jos niin ei ole, niin mies tarvitsee yksilöterapiaa myös.
Luulen muuten, että äidissään roikkuvia naisia on vielä enemmän. Olisi mielenkiintoista lukea miesten kokemuksia jyrämummuista.Mä luulen, että meillä suurin hyöty pariterapiassa oli sillä, että ulkopuolinen henkilö sanoi suoraan, ettei anopin käytös ole normaalia. Ja että mun reaktiot anopin käytökseen olivat ihan normaaleja.
Mulla on vastaavanlainen kokemus yksilöterapiasta muun asian vuoksi. Oli ihanaa, kun terapeutti sanoi, että minusta tuntuu pahalta, koska olen normaali. Terapiaa pitäisikin käyttää matalammalla kynnyksellä.
Miten terapia vaikutti miehesi ajatuksiin ja käyttäytymiseen? Ymmärsikö hän?
Minullakin meni aikaa ymmärtää, että nimenomaan se että reagoin johonkin rajanylitykseen mihin toinen ei reagoi, kertoo enemmänkin siitä että minulla on terveet rajat opittuna lapsuudesta ja sillä toisella ei ole. Pitkään ajattelin, että olenko jotenkin ikävä tai ilkeä, kun reagoin ärsyyntymisellä ja suuttumisella, kun toinen ns. tulee reviirille/astuu varpaille. Ihminen, joka on lapsesta asti kasvatettu niin, että lapsen täytyy varjella vanhemman tunteita, ei tunne sitä luonnollista ärsyyntymistä kun joku astuu rajojen yli vaan usein tuntee halua miellyttää ja jälkikäteen kokee sitä selittämätöntä pahaa oloa.
Ja aika useinhan näiden rajattomien ihmisten lähipiiri on todella tottunut siihen, että rajattoman ihmisen tunteiden ja pahan mielen ympärillä ns. hypitään. Muistan hyvin kun oma anoppini oli muutaman muun sukulaisen kanssa kylässä meillä, ja ehdotti että jättäisin alle kuukauden vauvan hoitoon heille ja menisin lenkille. Eihän ehdotuksessa (varsinkaan siinä vaiheessa kun kaikkia rajattomuuksia ei ollut vielä tapahtunut) sinänsä ollut mitään pahaa, vaikka itse en todellakaan tuollaista ehdottaisi kenellekään tuoreelle äidille. Sanoin aika huolettomasti ja reippaasti, että ei en minä kyllä näin pientä vauvaa jätä kenellekään. Koko huone hiljeni ja jäätyi täysin. Muut ahdistuivat ihan silmin nähden anopin puolesta. Hän oli varmasti jo heille hehkuttanut, kuinka sitten päästään vauvaa hoitamaan yms. Anoppi ei puhunut koko loppuvierailun aikana minulle mitään, ja muut olivat aivan jäässä. Tuo oli se hetki, jolloin aloin ennakoimaan isoja ongelmia.
Kerran myös lapseni ei isompana halunnut mennä anopin syliin, niin anoppi alkoi tekoitkemään lapselle, että katso kun mummo nyt itkee kun sinä tuotat mummolle pahaa mieltä kun et tule tänne. Huoneessa oli mieheni, kälyni, yksi muu sukulainen ja minä. Olin ainoa joka näki tilanteessa mitään outoa. Pyysin anoppia lopettamaan välittömästi tekoitkun, ja sanoin ettei lasta saa koskaan syyllistää siitä ettei anna fyysistä läheisyyttä. Muut häkeltyivät ja kälyni jopa kummasteli reaktiotani miehelleni. Mitenpä sitä ymmärtäisi, jos on tottunut siihen että tuollainen on ihan normaalia.
Meillä oli lapsen synttärit, ja lapsi siinä hyvästellessä halasi mun äitiä, siskoani ja tätiään (miehen sisko). Mun isä siinä levitteli käsiään saisiko halin, lapsi sanoi ei. Anoppi kanssa pyysi halia, lapsi sanoi ei. Tämä ei anopille käynyt, vaan väkisin otti syliin todeten, että kun toinenkin mummu sai halin, niin hänellekin pitää antaa hali. Lapsi huusi pois pois pois ja rimpuili, mutta tämä oli anopille jostain syystä vain viihdyttävää. Lapsen isä oli onneksi siinä vieressä ja pelasti tilanteen, sanoi rauhallisesti lapselle että tule isin syliin turvaan ja nosti äitinsä puristuksista lapsen pois. Jos katse voisi tappaa, niin mun lapset olisivat isättömiä. Lähti anoppi siitä kohtuullisen sukkelasti pois ovea paiskoen. Siinä muut jäätiin vähän monttu auki katsomaan toisiamme, että mitähän nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityksen aikana rajaton anoppi ei ole kertaakaan soittanut meille tai pyytänyt soittaa videopuhelua tai muutakaan. Ihan kelpaa pelkästään fyysinen kontakti vauvaan. Mies soitti kerran videopuhelun heille, eipä niitä hirveästi kiinnostanut, puhelu kesti 2 minuuttia. Vai johtuisiko siitä, että meitä vanhempiakin nähdään siinä, ei kelpaa, kun pitää olla pelkästään vauva?
Minusta aika loukkaavaa tuollainen, että seura kelpasi kyllä ennen vauvaa, ja meillä oli kaikilla mukavaa, matkustettiin jopa yhdessä. Nyt ei enää halua meitä nähdä ollenkaan, vaan jopa häätää pois vauvan luota, tai ei mitenkään huomioi meitä vaikka yritetään jutella mukavia. Mennään ihan koko perhe vierailemaan, mutta anoppi pyytää lähtemään ja jättämään vauva hänelle, törkeää käytöstä. Siihen päälle vielä, että ei vauvan tarpeista välitä.
Aikuinen ihminen yleensä ymmärtää ettei ole huomion keskipisteenä jos paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua. Eiköhän aikuinen ihminen kestä sen ettei ole parrasvaloissa koko aikaa. Kaikki ymmärtävät sen että mummi keskittyy vauvaan silloin kun tätä näkee.. Vähän narsismin tapainen ajattelutyyli tuo että vauvakin on toissijainen äitiin nähden. Sopii hyvin mielikuvaan nykyäideistä jonka tämä ketju pilaa vielä entisestään. Olen yrittänyt selittää asiani kohteliaasti mutta niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Nimenomaan. Myös mummi on aikuinen ihminen, joten myös hänen tulee ymmärtää ettei hänen kuulu olla huomion keskipisteenä, vaan vauvan. Tämä tarkoittaa sitä, että vauvan hoivasta vastaa tämän oma äiti. Mummo voi toki myös osallistua, jos on osoittanut siihen kykenevänsä, ja jos se on äidille ok. Sellaiset mummot jotka hakevat vauvasta vain läheisyyttä omien tarpeiden tyydyttämiseen, eivät siihen kykene.
Projisoit ja syyllistät tässä viestissä vähän hassusti tällaisten epävakaiden mummojen käytöstä ja ajatuksia vauvan äitiin. Viestissäsi vauva ei ole keskipiste, vaan mummo.
.." paikalla on isovanhemmalle lähisukua oleva pieni vauva joka herättää hoiva ja suojelun halua". Tämä on minusta erityisen sairas lause. Vauva on pelkkä kohde, kun mummolla on näitä haluja, niin mummon pitää niitä päästä toteuttamaan.
Sairas oli muös se lausahdus miten nyt koronan takia mummo on ahdistunut ja vauva pitäisi luovuttaa hänelle lääkitsemään ahdistusta.
Että vanhemmat on julmia kun eivät tätä ihan jo omaehtoisesti tajua.
Ihan kauhea taakka pienelle lapselle, jos pitää olla mummulle terapialelu. Keskusteluapua ahdistukseen pitää etsiä muualta.
Jotkut mummun unohtavat, että lapsi on herkkä, kehittyvä ihminen, ei yhteisomistuksessa oleva esine. Suhtaudutaan kuin suvun yhteiseen kesämökkiin.
Mutta kun se mystinen mummin oikeus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden vakavuudesta kertoo sekin, että yksikään ketjun rajattomista mummoista ei ole sanonut, että ei ole tullut ajatelleeksi, että lapsen vanhemmista voi tuntua tuolta.
Erikoista on myös se, että yksi heistä kertoo tuntevansa useita perheitä, joissa vanhemmat yrittävät rajoittaa isovanhempien toimintaa. En minä vaan tunne, marginaalinen ilmiöhän se on, onneksi. Ketjun tarinoihin uskon kyllä. Todennäköisesti hän näkeekin kaikki normaalit vahvaitsetuntoiset äidit (ja isät) mummoja kaltoinkohtelevina tapauksina.
Juuri näin. Olen jo saanut täältä hyviä neuvoja, ja tiedän että ei kannata alkaa neuvottelemaan anopin kanssa tai ollaan loputtomassa kierteessä kuten tässä ketjussakin jo näkee. Asetan johdonmukaisesti ja rauhallisesti rajoja anopille enkä laita sitä mieheni harteille. Eiköhän tämä sitten tästä, en halua olla enää anopin kynnysmatto, että näin!
Hyvä! Ja jos miehesi ei priorisoi sinun ja lasten hyvinvointia ja tunteita vaan huolehtii äitinsä mielenliikkeistä, kertoo se sinulle miehesi arvoista. Hän on sitten äiti ennen muita -mies. Kuulostaapa epäeroottiselta:D
Mun mielestä kannattaa sille miehelle olla armollinen, äitinsä uhri hänkin on. Meillä on auttanut aika ja käytiin pariterapiassakin. Muuten hyvä mies, joten on ollut ollut kaiken extra-työn arvoinen. Eipä sillä, tekemistä riittää vieläkin. Mutta kuka olisi täydellinen?
Pariterapia onkin hyvä ajatus. Jotain itsenäistymistä, halua ja pyrkimystä siihen olisi kuitenkin pitänyt tapahtua jo silloin, kun mies on muuttanut lapsuudenkodistaan omilleen. Jos niin ei ole, niin mies tarvitsee yksilöterapiaa myös.
Luulen muuten, että äidissään roikkuvia naisia on vielä enemmän. Olisi mielenkiintoista lukea miesten kokemuksia jyrämummuista.Mä luulen, että meillä suurin hyöty pariterapiassa oli sillä, että ulkopuolinen henkilö sanoi suoraan, ettei anopin käytös ole normaalia. Ja että mun reaktiot anopin käytökseen olivat ihan normaaleja.
Mulla on vastaavanlainen kokemus yksilöterapiasta muun asian vuoksi. Oli ihanaa, kun terapeutti sanoi, että minusta tuntuu pahalta, koska olen normaali. Terapiaa pitäisikin käyttää matalammalla kynnyksellä.
Miten terapia vaikutti miehesi ajatuksiin ja käyttäytymiseen? Ymmärsikö hän?
Minullakin meni aikaa ymmärtää, että nimenomaan se että reagoin johonkin rajanylitykseen mihin toinen ei reagoi, kertoo enemmänkin siitä että minulla on terveet rajat opittuna lapsuudesta ja sillä toisella ei ole. Pitkään ajattelin, että olenko jotenkin ikävä tai ilkeä, kun reagoin ärsyyntymisellä ja suuttumisella, kun toinen ns. tulee reviirille/astuu varpaille. Ihminen, joka on lapsesta asti kasvatettu niin, että lapsen täytyy varjella vanhemman tunteita, ei tunne sitä luonnollista ärsyyntymistä kun joku astuu rajojen yli vaan usein tuntee halua miellyttää ja jälkikäteen kokee sitä selittämätöntä pahaa oloa.
Ja aika useinhan näiden rajattomien ihmisten lähipiiri on todella tottunut siihen, että rajattoman ihmisen tunteiden ja pahan mielen ympärillä ns. hypitään. Muistan hyvin kun oma anoppini oli muutaman muun sukulaisen kanssa kylässä meillä, ja ehdotti että jättäisin alle kuukauden vauvan hoitoon heille ja menisin lenkille. Eihän ehdotuksessa (varsinkaan siinä vaiheessa kun kaikkia rajattomuuksia ei ollut vielä tapahtunut) sinänsä ollut mitään pahaa, vaikka itse en todellakaan tuollaista ehdottaisi kenellekään tuoreelle äidille. Sanoin aika huolettomasti ja reippaasti, että ei en minä kyllä näin pientä vauvaa jätä kenellekään. Koko huone hiljeni ja jäätyi täysin. Muut ahdistuivat ihan silmin nähden anopin puolesta. Hän oli varmasti jo heille hehkuttanut, kuinka sitten päästään vauvaa hoitamaan yms. Anoppi ei puhunut koko loppuvierailun aikana minulle mitään, ja muut olivat aivan jäässä. Tuo oli se hetki, jolloin aloin ennakoimaan isoja ongelmia.
Kerran myös lapseni ei isompana halunnut mennä anopin syliin, niin anoppi alkoi tekoitkemään lapselle, että katso kun mummo nyt itkee kun sinä tuotat mummolle pahaa mieltä kun et tule tänne. Huoneessa oli mieheni, kälyni, yksi muu sukulainen ja minä. Olin ainoa joka näki tilanteessa mitään outoa. Pyysin anoppia lopettamaan välittömästi tekoitkun, ja sanoin ettei lasta saa koskaan syyllistää siitä ettei anna fyysistä läheisyyttä. Muut häkeltyivät ja kälyni jopa kummasteli reaktiotani miehelleni. Mitenpä sitä ymmärtäisi, jos on tottunut siihen että tuollainen on ihan normaalia.
Me ollaan hei kaikki täällä äitien puolella, mutta tämä on oma kommenttini toisesta keskustelusta tänne :D jonka pelkäsit.. tämä tarina on jo kuultu. Eli miksi teet noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden vakavuudesta kertoo sekin, että yksikään ketjun rajattomista mummoista ei ole sanonut, että ei ole tullut ajatelleeksi, että lapsen vanhemmista voi tuntua tuolta.
Erikoista on myös se, että yksi heistä kertoo tuntevansa useita perheitä, joissa vanhemmat yrittävät rajoittaa isovanhempien toimintaa. En minä vaan tunne, marginaalinen ilmiöhän se on, onneksi. Ketjun tarinoihin uskon kyllä. Todennäköisesti hän näkeekin kaikki normaalit vahvaitsetuntoiset äidit (ja isät) mummoja kaltoinkohtelevina tapauksina.
Juuri näin. Olen jo saanut täältä hyviä neuvoja, ja tiedän että ei kannata alkaa neuvottelemaan anopin kanssa tai ollaan loputtomassa kierteessä kuten tässä ketjussakin jo näkee. Asetan johdonmukaisesti ja rauhallisesti rajoja anopille enkä laita sitä mieheni harteille. Eiköhän tämä sitten tästä, en halua olla enää anopin kynnysmatto, että näin!
Tsemppiä toteutukseen! Se kannattaa, vaikka välillä saattaa tuntua pahalta. Nimim. Kokemusta on
Kiitos! Tässä kun ei tiedä miten kauan tämä eristys vielä kestää, niin pitää olla jonkinlainen suunnitelma jo valmiiksi mietitty. Ehtiihän tässä vielä vaikka harjoitella peilin edessä. 😬
Minua on auttanut ylikorostunut rauhallisuus. En reagoi anopin huokauksiin, silmien pyörittelyihin enkä edes sanallisiin vastalauseisiin. Ja tärkeää on myös, ettei ryhdy perustelemaan tekemisiään mitenkään. Et tarvitse mitään väittelyn voittoa, jotta saisit hoitaa itse lastasi.
Meillä tilanteemme saattoivat olla tällaisia:
A: Minnahan voi jäädä sisälle juomaan kahvia, niin me menemme vauvan kanssa ulos!
M: Ei. Juon kahvini ja lähden sitten vaunukävelylle. Haluatteko tulla samaa matkaa juna-asemalle?
A: Eikö olisi mukavaa saada omaa aikaa? Elsikin nautti siitä kun veimme pikku-Jaakkoa päiväunikävelylle. He olivat erittäin kiitollisia!
M: Sepä mukavaa. Menen pukemaan vauvan.
A: Minä pidän vauvaa vielä hetken vain!
...kävelen pöydän ympäri ja katson silmiin... Sitten katse vauvaan.
M: Tuleppas äidin syliin/maidolle...No sitten vauva saattoi nukahtaa maidolle emmekä lähteneetkään ulos ja edelleen Anoppi kysyi jos haluan itse lähteä ulos tmv. Menin sitten lepäilemään vauvan viereen ja suljin oven perässäni. He siis olivat tulleet meille kutsumatta ja minusta silloin ei tarvitse heitä viihdyttää.
Kunpa olisin vastaavassa tilanteessa osannut olla yhtä viileä. Lopputulos oli kuitenkin se, että mä menin nukkumaan ja anoppi kiersi kehää talossa yksikseen, ilmeisesti luuli että saan yhtäkkiä tarpeen omalle ajalle. Vedin sen makkarin oven kirjaimellisesti kiinni anopin nenän edestä, kun seurasi mua sentin päässä ja yritti ylipuhua mua.
Mutta tuo perustelematta jättäminen on hyvä keino. En kukaan aikuinen ihminen ole velvollinen perustelemaan tekemisiään, menojaan tai valintojaan äidilleen / anopilleen. Ainakin oma anoppi veti herneitä nenään, kun ”hänet jätetään ulkopuolelle” asioissa, jotka lähtökohtaisesti eivät edes kuulu hänelle.
Nostan hattua ja kumarran tuolle coolille äidille. Susta tulee loistava äiti uhmaikäisille. Johtaja-ainesta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajattomuuden vakavuudesta kertoo sekin, että yksikään ketjun rajattomista mummoista ei ole sanonut, että ei ole tullut ajatelleeksi, että lapsen vanhemmista voi tuntua tuolta.
Erikoista on myös se, että yksi heistä kertoo tuntevansa useita perheitä, joissa vanhemmat yrittävät rajoittaa isovanhempien toimintaa. En minä vaan tunne, marginaalinen ilmiöhän se on, onneksi. Ketjun tarinoihin uskon kyllä. Todennäköisesti hän näkeekin kaikki normaalit vahvaitsetuntoiset äidit (ja isät) mummoja kaltoinkohtelevina tapauksina.
Juuri näin. Olen jo saanut täältä hyviä neuvoja, ja tiedän että ei kannata alkaa neuvottelemaan anopin kanssa tai ollaan loputtomassa kierteessä kuten tässä ketjussakin jo näkee. Asetan johdonmukaisesti ja rauhallisesti rajoja anopille enkä laita sitä mieheni harteille. Eiköhän tämä sitten tästä, en halua olla enää anopin kynnysmatto, että näin!
Hyvä! Ja jos miehesi ei priorisoi sinun ja lasten hyvinvointia ja tunteita vaan huolehtii äitinsä mielenliikkeistä, kertoo se sinulle miehesi arvoista. Hän on sitten äiti ennen muita -mies. Kuulostaapa epäeroottiselta:D
Mun mielestä kannattaa sille miehelle olla armollinen, äitinsä uhri hänkin on. Meillä on auttanut aika ja käytiin pariterapiassakin. Muuten hyvä mies, joten on ollut ollut kaiken extra-työn arvoinen. Eipä sillä, tekemistä riittää vieläkin. Mutta kuka olisi täydellinen?
Pariterapia onkin hyvä ajatus. Jotain itsenäistymistä, halua ja pyrkimystä siihen olisi kuitenkin pitänyt tapahtua jo silloin, kun mies on muuttanut lapsuudenkodistaan omilleen. Jos niin ei ole, niin mies tarvitsee yksilöterapiaa myös.
Luulen muuten, että äidissään roikkuvia naisia on vielä enemmän. Olisi mielenkiintoista lukea miesten kokemuksia jyrämummuista.Mä luulen, että meillä suurin hyöty pariterapiassa oli sillä, että ulkopuolinen henkilö sanoi suoraan, ettei anopin käytös ole normaalia. Ja että mun reaktiot anopin käytökseen olivat ihan normaaleja.
Mulla on vastaavanlainen kokemus yksilöterapiasta muun asian vuoksi. Oli ihanaa, kun terapeutti sanoi, että minusta tuntuu pahalta, koska olen normaali. Terapiaa pitäisikin käyttää matalammalla kynnyksellä.
Miten terapia vaikutti miehesi ajatuksiin ja käyttäytymiseen? Ymmärsikö hän?
Minullakin meni aikaa ymmärtää, että nimenomaan se että reagoin johonkin rajanylitykseen mihin toinen ei reagoi, kertoo enemmänkin siitä että minulla on terveet rajat opittuna lapsuudesta ja sillä toisella ei ole. Pitkään ajattelin, että olenko jotenkin ikävä tai ilkeä, kun reagoin ärsyyntymisellä ja suuttumisella, kun toinen ns. tulee reviirille/astuu varpaille. Ihminen, joka on lapsesta asti kasvatettu niin, että lapsen täytyy varjella vanhemman tunteita, ei tunne sitä luonnollista ärsyyntymistä kun joku astuu rajojen yli vaan usein tuntee halua miellyttää ja jälkikäteen kokee sitä selittämätöntä pahaa oloa.
Ja aika useinhan näiden rajattomien ihmisten lähipiiri on todella tottunut siihen, että rajattoman ihmisen tunteiden ja pahan mielen ympärillä ns. hypitään. Muistan hyvin kun oma anoppini oli muutaman muun sukulaisen kanssa kylässä meillä, ja ehdotti että jättäisin alle kuukauden vauvan hoitoon heille ja menisin lenkille. Eihän ehdotuksessa (varsinkaan siinä vaiheessa kun kaikkia rajattomuuksia ei ollut vielä tapahtunut) sinänsä ollut mitään pahaa, vaikka itse en todellakaan tuollaista ehdottaisi kenellekään tuoreelle äidille. Sanoin aika huolettomasti ja reippaasti, että ei en minä kyllä näin pientä vauvaa jätä kenellekään. Koko huone hiljeni ja jäätyi täysin. Muut ahdistuivat ihan silmin nähden anopin puolesta. Hän oli varmasti jo heille hehkuttanut, kuinka sitten päästään vauvaa hoitamaan yms. Anoppi ei puhunut koko loppuvierailun aikana minulle mitään, ja muut olivat aivan jäässä. Tuo oli se hetki, jolloin aloin ennakoimaan isoja ongelmia.
Kerran myös lapseni ei isompana halunnut mennä anopin syliin, niin anoppi alkoi tekoitkemään lapselle, että katso kun mummo nyt itkee kun sinä tuotat mummolle pahaa mieltä kun et tule tänne. Huoneessa oli mieheni, kälyni, yksi muu sukulainen ja minä. Olin ainoa joka näki tilanteessa mitään outoa. Pyysin anoppia lopettamaan välittömästi tekoitkun, ja sanoin ettei lasta saa koskaan syyllistää siitä ettei anna fyysistä läheisyyttä. Muut häkeltyivät ja kälyni jopa kummasteli reaktiotani miehelleni. Mitenpä sitä ymmärtäisi, jos on tottunut siihen että tuollainen on ihan normaalia.
Me ollaan hei kaikki täällä äitien puolella, mutta tämä on oma kommenttini toisesta keskustelusta tänne :D jonka pelkäsit.. tämä tarina on jo kuultu. Eli miksi teet noin?
Nyt en oikein ymmärrä mikä se kysymys oikein on, ja kenelle kirjoittelet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä mielenkiintoinen opinnäytetyö. "Satu Heinemaa kysyi yli 700 maatalousyrittäjältä, onko heidän parisuhteensa onnellinen – monen piinana ovat tilalle jääneet appivanhemmat": https://yle.fi/uutiset/3-11309321
"Yksi kysymys Satu Heinemaan opinnäytetyössä herätti tunteita ylitse muiden. Maatalousyrittäjyys siirtyy usein polvelta seuraavalle, mutta edellinen sukupolvi saattaa jäädä samaan pihapiiriin, jopa samaan taloon asumaan." "– Siinä on monta kauhaa sopassa ja monta mielipidettä. Ennen pitkää ollaan törmäyskurssilla, Heinemaa sanoo."
"Satu Heinemaan saamissa vastauksissa nousi esiin myös maatilalta irtautumisen tärkeys. Moni kokee appivanhempien tai omien vanhempien läheisen läsnäolon piinaavaksi." ”Sukulaisten ehdoilla eläminen on rasittanut meidän elämäämme todella pitkään, mutta hiljattain tilanne on helpottunut luonnollisen poistuman kautta”, yksi vastaajista kirjoitti. ”Asuminen appivanhempien silmän alla on helvettiä”, summasi toinen tilallinen."
Pari esimerkkiä omasta perheestä: Kun parisuhteeseen tuli lapsi ja lapsia, niin suhteet appivanhempiin kiristyivät. Anoppi yritti puuttua ja sotkea ja omia lapsenlapsiaan keinoja kaihtamatta. Anoppi yritti jopa ohjailla vastasynnyttänyttä äitiä imetyksessä, vaikka ei ole omia lapsiaan imettänyt. Appiukko yritti komentaa, määräillä ja painostaa. Anoppi ja appiukko jakoivat toivomusmääräyksiä ja piinasivat perhettämme mm. puhelinsoitoilla ja yllätyskyläilyillä. Anoppi soitteli joka päivä, vaikka ei ollut mitään asiaa. Yleisesti töykeää ja v###umaista käytöstä miniää kohtaan.
Kun me - äiti ja isä - sanoimme lapsillemme "tehdään näin", niin appivanhemmat olivat oitis vänkäämässä ja lupailemassa lapsille sitä ja tätä, ohi vanhempien. Appivanhemmat ovat ahdistavia ihmisiä, en viihdy heidän seurassaan. Appivanhemmat eivät hoida meidän lapsia, koska en luota kumpaankaan enkä pidä heistä ihmisinä. On surullista, jos vaikeissa ihmissuhteissa ainut ulospääsy on "Luonnollinen poistuma auttaa".
Tunne-elämältään terveille ihmisille jälkikasvu sisältäen siis myös ne lapsenlapset ovat yleensä se maailman tärkein asia ja saavutus. Vanhemmuus ei lopu koskaan.
Ennen sentään kunnioitettiin ja kuunneltiin vanhempia ja vierailtiin puolin ja toisin luontevasti. Ei tarvitse aina olla samaa mieltä asioista mutta jonkinlainen side pitäisi olla ihan niiden lastenlastenkin vuoksi.
Isovanhemmat ja lastenlapset vanhempineen ovat toistensa voimavara tässä rajallisessa maailmassa.
51Mitä voimavaraa se kyttäävä, mitätöivä ja ivallinen mummu tuottaa?
Vainoharhainen miniä näkee ivaa ja kyttäystä ja muut normaalin kivan mummin. Miniä on oikeassa ja kaikki muut väärässä? Mummi tuo lapsen arkeen iloa ja pysyvyyttä, lisää elämänlaatua ja luottoa aikuisiin. Mikäli ei ole vieraannutettu. Täällä kauhujutut hulluista mummoista ovat satua, informaatiovaikuttamista , perhekäsityksen murentamista eli samaa mitä mm. äärioikeisto on tehnyt. Onneksi suurin osa pystyy erottamaan totuuden propagandasta.
Mä olen kyllä ihan sujut sen kanssa, että mummu ei ole meidän kanssa edes joka kuukausi tekemisissä. Ihan itse on mummu soppansa keittänyt, nyt saa elää seurausten kanssa. Ollaan ihan yhdessä rintamassa tämän päätöksen kanssa mieheni kanssa. Mummu on liian raskas taakka kantaa meidän perheelle, ja kun tosiaan on vaarantanut lapsen hyvinvoinnin, niin
Mä niin toivon että mun anoppi olisi totta vain kauhutarinassa, mutta valitettavasti hän on totta.
On aika mahdotonta pitää mummo poissa lasten elämästä ellei kumpikin vanhempi sitä halua. Silti syytetään pelkästään äitejä näistä. Yhdessähän niitä päätöksiä tehdään..
Älä viitsi. Jokaisessa tietämässäni tapauksessa on mennyt niin että mies on iloinnut siitä, että lapsensa ovat voineet olla tekemisissä vanhempiensa kanssa. Mies luottaa vanhempiinsa ja lapset rakastavat isovanhempiaan. Tästä ei lasten äiti yleensä tykkää. Ja hän nimenomaan sitä valtaa käyttää, hän voi kiristää erolla tai millä tahansa miestä, jotta tämä toimii naisen käskyjen mukaan. Lapsia ei saa viedä turvalliselle ja rakkaille isovanhemmille koska äiti on pohjimmiltaan mustasukkainen ja kukaan ihminen ei ole niin itsekäs, kuin muistasukkainen ihminen. Olen useasti sanonut että asia erikseen ovat muistisairaat tai muuten epäluotettavat mummot mutta kun heitä on marginaali osuus toisin kuin te väitätte ja murennatte ihmisten luottamusta toisiinsa. Ette vain tajua sitä millään, tai tajuatte muttei voi myöntää että ihmissuhteet eivät toimi yhden osapuolen sääntöjen mukaan. Se ei ole normaalia elämää.
Kuinka monta mummovihaaja miniää sä oikeen tunnet?
Pitäisköhän sun tarkastella muutenkin tuttavapiiriäsi jos siihen kuuluu moniakin manipuloivia ja kiristäviä ihmisiä?
Itse tunnen todella monia lapsiperheitä enkä kuitenkaan tiedä kuin kaksi perhettä (omani mukaanlukien) joissa isovanhempia on joutunut rajaamaan isovanhempien käytöksen takia. Näissä perheissä päätös on ollut molempien vanhempien tekemä.
Ja yhden jossa isovanhemmat joutuvat rajaamaan tapaamisia miniän takia.
Ja yhden perheen jossa isä on rajannut oman äitinsä hyvin pieneen rooliin lapsensa elämässä.
Omassa tuttavapiirissäni siis suuremmat ongelmat sukupolvien välillä on todella harvinaisia. Erikoista, että sinun elämääsi on osunut niin monia "hankalia" tuttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä mielenkiintoinen opinnäytetyö. "Satu Heinemaa kysyi yli 700 maatalousyrittäjältä, onko heidän parisuhteensa onnellinen – monen piinana ovat tilalle jääneet appivanhemmat": https://yle.fi/uutiset/3-11309321
"Yksi kysymys Satu Heinemaan opinnäytetyössä herätti tunteita ylitse muiden. Maatalousyrittäjyys siirtyy usein polvelta seuraavalle, mutta edellinen sukupolvi saattaa jäädä samaan pihapiiriin, jopa samaan taloon asumaan." "– Siinä on monta kauhaa sopassa ja monta mielipidettä. Ennen pitkää ollaan törmäyskurssilla, Heinemaa sanoo."
"Satu Heinemaan saamissa vastauksissa nousi esiin myös maatilalta irtautumisen tärkeys. Moni kokee appivanhempien tai omien vanhempien läheisen läsnäolon piinaavaksi." ”Sukulaisten ehdoilla eläminen on rasittanut meidän elämäämme todella pitkään, mutta hiljattain tilanne on helpottunut luonnollisen poistuman kautta”, yksi vastaajista kirjoitti. ”Asuminen appivanhempien silmän alla on helvettiä”, summasi toinen tilallinen."
Pari esimerkkiä omasta perheestä: Kun parisuhteeseen tuli lapsi ja lapsia, niin suhteet appivanhempiin kiristyivät. Anoppi yritti puuttua ja sotkea ja omia lapsenlapsiaan keinoja kaihtamatta. Anoppi yritti jopa ohjailla vastasynnyttänyttä äitiä imetyksessä, vaikka ei ole omia lapsiaan imettänyt. Appiukko yritti komentaa, määräillä ja painostaa. Anoppi ja appiukko jakoivat toivomusmääräyksiä ja piinasivat perhettämme mm. puhelinsoitoilla ja yllätyskyläilyillä. Anoppi soitteli joka päivä, vaikka ei ollut mitään asiaa. Yleisesti töykeää ja v###umaista käytöstä miniää kohtaan.
Kun me - äiti ja isä - sanoimme lapsillemme "tehdään näin", niin appivanhemmat olivat oitis vänkäämässä ja lupailemassa lapsille sitä ja tätä, ohi vanhempien. Appivanhemmat ovat ahdistavia ihmisiä, en viihdy heidän seurassaan. Appivanhemmat eivät hoida meidän lapsia, koska en luota kumpaankaan enkä pidä heistä ihmisinä. On surullista, jos vaikeissa ihmissuhteissa ainut ulospääsy on "Luonnollinen poistuma auttaa".
Tunne-elämältään terveille ihmisille jälkikasvu sisältäen siis myös ne lapsenlapset ovat yleensä se maailman tärkein asia ja saavutus. Vanhemmuus ei lopu koskaan.
Ennen sentään kunnioitettiin ja kuunneltiin vanhempia ja vierailtiin puolin ja toisin luontevasti. Ei tarvitse aina olla samaa mieltä asioista mutta jonkinlainen side pitäisi olla ihan niiden lastenlastenkin vuoksi.
Isovanhemmat ja lastenlapset vanhempineen ovat toistensa voimavara tässä rajallisessa maailmassa.
51Mitä voimavaraa se kyttäävä, mitätöivä ja ivallinen mummu tuottaa?
Vainoharhainen miniä näkee ivaa ja kyttäystä ja muut normaalin kivan mummin. Miniä on oikeassa ja kaikki muut väärässä? Mummi tuo lapsen arkeen iloa ja pysyvyyttä, lisää elämänlaatua ja luottoa aikuisiin. Mikäli ei ole vieraannutettu. Täällä kauhujutut hulluista mummoista ovat satua, informaatiovaikuttamista , perhekäsityksen murentamista eli samaa mitä mm. äärioikeisto on tehnyt. Onneksi suurin osa pystyy erottamaan totuuden propagandasta.
Mä olen kyllä ihan sujut sen kanssa, että mummu ei ole meidän kanssa edes joka kuukausi tekemisissä. Ihan itse on mummu soppansa keittänyt, nyt saa elää seurausten kanssa. Ollaan ihan yhdessä rintamassa tämän päätöksen kanssa mieheni kanssa. Mummu on liian raskas taakka kantaa meidän perheelle, ja kun tosiaan on vaarantanut lapsen hyvinvoinnin, niin
Mä niin toivon että mun anoppi olisi totta vain kauhutarinassa, mutta valitettavasti hän on totta.
On aika mahdotonta pitää mummo poissa lasten elämästä ellei kumpikin vanhempi sitä halua. Silti syytetään pelkästään äitejä näistä. Yhdessähän niitä päätöksiä tehdään..
Älä viitsi. Jokaisessa tietämässäni tapauksessa on mennyt niin että mies on iloinnut siitä, että lapsensa ovat voineet olla tekemisissä vanhempiensa kanssa. Mies luottaa vanhempiinsa ja lapset rakastavat isovanhempiaan. Tästä ei lasten äiti yleensä tykkää. Ja hän nimenomaan sitä valtaa käyttää, hän voi kiristää erolla tai millä tahansa miestä, jotta tämä toimii naisen käskyjen mukaan. Lapsia ei saa viedä turvalliselle ja rakkaille isovanhemmille koska äiti on pohjimmiltaan mustasukkainen ja kukaan ihminen ei ole niin itsekäs, kuin muistasukkainen ihminen. Olen useasti sanonut että asia erikseen ovat muistisairaat tai muuten epäluotettavat mummot mutta kun heitä on marginaali osuus toisin kuin te väitätte ja murennatte ihmisten luottamusta toisiinsa. Ette vain tajua sitä millään, tai tajuatte muttei voi myöntää että ihmissuhteet eivät toimi yhden osapuolen sääntöjen mukaan. Se ei ole normaalia elämää.
Kuinka monta mummovihaaja miniää sä oikeen tunnet?
Pitäisköhän sun tarkastella muutenkin tuttavapiiriäsi jos siihen kuuluu moniakin manipuloivia ja kiristäviä ihmisiä?Itse tunnen todella monia lapsiperheitä enkä kuitenkaan tiedä kuin kaksi perhettä (omani mukaanlukien) joissa isovanhempia on joutunut rajaamaan isovanhempien käytöksen takia. Näissä perheissä päätös on ollut molempien vanhempien tekemä.
Ja yhden jossa isovanhemmat joutuvat rajaamaan tapaamisia miniän takia.
Ja yhden perheen jossa isä on rajannut oman äitinsä hyvin pieneen rooliin lapsensa elämässä.
Omassa tuttavapiirissäni siis suuremmat ongelmat sukupolvien välillä on todella harvinaisia. Erikoista, että sinun elämääsi on osunut niin monia "hankalia" tuttuja.
Mulla on isoja ongelmia anopin kanssa. Kenelläkään lähipiirissä ei ole yhtä pahaa tilannetta. Hyvä niin. En tällaista soisi, aika kuluttavaa on.
Hei ihmiset. Tämä on aika myrkyllinen ketju luulisi että tässä ajassa on saatu jo pahimmat ongelmat purettua, ettei tarvitse myöskään syytellä vieraita tänne eksyneitä ihmisiä toiseksi ihmiseksi tai trolliksi.
Ja sinulle mummo joka olet tänne eksynyt, tällaiset keskustelupalstat nostattavat vain verenpainetta ei tänne kannata jäädä. Uskon että sinulle tulee täällä vain paha mieli ja huono olo.
Varsinkin jos sinulla ei ole tämän kaltaisia ongelmia omassa perhepiirissä. Kannattaa aloittaa keskustelu jossain ET-lehdessä - siellä ehkä sopivampi kuulijakunta. Vaikket iällisesti kuuluisikaan joukkoon. Äiditkin tarvitsevat omansa ja turha jankkaaminen kummaltakaan puolelta ei ole rakentavaa. Olit sitten normi-mummo tai rajaton mummo. Anoppi-miniäsuhde on usein molemmin puolin valitettavan hankala ihmisille, joilla tarve kontrolloida. (Miniät, haluatteko että joku päivä tuon vsuvan tuleva puoliso haluaa ettette pidä enää yhteyttä. Niinpä)
Yrittäkää ymmärtää että tänne eksynyt korona keskustelun aikana myös paljon meitä palstavieraita.
Tuleeko teille hyvä olo kun dissaatte toisia? Kaikki yhtä vastaan. Not cool. Se ei selittämällä parane.
Minua "syytettiin" eilen kultamummoksi tai mieheksi kun kävin ketjussa. Täällä näemmä pikkuporukka. Väittävät heti että tunnistavat keskustelutyylin. Heti kiihtynyt: "Joo joo, mä tunnistan tuon puhetyylin toi on kultamummo!!"
Itse olen tehnyt sosiaalityön lisäksi myös toimittajan töitä ja voisin vääntää vaikka mitä tyyliä tänne vaihdellen minä/mä puhekieltä kirjakieleen. Käyttää asiallista monotonista tekstiä tai värikkäämpää puheenpartta. Niinkuin suurin osa kenestä tahansa. Kuka jaksaisi?
Tuo vauva-aika on nopeasti ohitse ja lapsen leikki-ikä. Nauttikaa siitä. Älkää kuluttako aikaa täällä palstalla päivittäin. Tämä on erittäin epäterveellinen ympäristö, jos olette toista mieltä niin kannattaa katsoa peiliin ja miettiä hetki.
Kerrotteko myös näistä anonyymeistä keskusteluista täällä avoimesti myös muille ihmiselle voi hävettääkö se? Siinä on ihan hyvä mittari.
All the best. Koittakaa ihmiset jaksaa. Tää on aika raskasta aikaa kaikille. Yrittäkää olla ihminen ihmiselle.
P.S en muuten ymmärrä miten tämä olisi ajankohtaista muutenkaan. Nyt kun täytyy välttää isovanhempien luona käymistä kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä mielenkiintoinen opinnäytetyö. "Satu Heinemaa kysyi yli 700 maatalousyrittäjältä, onko heidän parisuhteensa onnellinen – monen piinana ovat tilalle jääneet appivanhemmat": https://yle.fi/uutiset/3-11309321
"Yksi kysymys Satu Heinemaan opinnäytetyössä herätti tunteita ylitse muiden. Maatalousyrittäjyys siirtyy usein polvelta seuraavalle, mutta edellinen sukupolvi saattaa jäädä samaan pihapiiriin, jopa samaan taloon asumaan." "– Siinä on monta kauhaa sopassa ja monta mielipidettä. Ennen pitkää ollaan törmäyskurssilla, Heinemaa sanoo."
"Satu Heinemaan saamissa vastauksissa nousi esiin myös maatilalta irtautumisen tärkeys. Moni kokee appivanhempien tai omien vanhempien läheisen läsnäolon piinaavaksi." ”Sukulaisten ehdoilla eläminen on rasittanut meidän elämäämme todella pitkään, mutta hiljattain tilanne on helpottunut luonnollisen poistuman kautta”, yksi vastaajista kirjoitti. ”Asuminen appivanhempien silmän alla on helvettiä”, summasi toinen tilallinen."
Pari esimerkkiä omasta perheestä: Kun parisuhteeseen tuli lapsi ja lapsia, niin suhteet appivanhempiin kiristyivät. Anoppi yritti puuttua ja sotkea ja omia lapsenlapsiaan keinoja kaihtamatta. Anoppi yritti jopa ohjailla vastasynnyttänyttä äitiä imetyksessä, vaikka ei ole omia lapsiaan imettänyt. Appiukko yritti komentaa, määräillä ja painostaa. Anoppi ja appiukko jakoivat toivomusmääräyksiä ja piinasivat perhettämme mm. puhelinsoitoilla ja yllätyskyläilyillä. Anoppi soitteli joka päivä, vaikka ei ollut mitään asiaa. Yleisesti töykeää ja v###umaista käytöstä miniää kohtaan.
Kun me - äiti ja isä - sanoimme lapsillemme "tehdään näin", niin appivanhemmat olivat oitis vänkäämässä ja lupailemassa lapsille sitä ja tätä, ohi vanhempien. Appivanhemmat ovat ahdistavia ihmisiä, en viihdy heidän seurassaan. Appivanhemmat eivät hoida meidän lapsia, koska en luota kumpaankaan enkä pidä heistä ihmisinä. On surullista, jos vaikeissa ihmissuhteissa ainut ulospääsy on "Luonnollinen poistuma auttaa".
Tunne-elämältään terveille ihmisille jälkikasvu sisältäen siis myös ne lapsenlapset ovat yleensä se maailman tärkein asia ja saavutus. Vanhemmuus ei lopu koskaan.
Ennen sentään kunnioitettiin ja kuunneltiin vanhempia ja vierailtiin puolin ja toisin luontevasti. Ei tarvitse aina olla samaa mieltä asioista mutta jonkinlainen side pitäisi olla ihan niiden lastenlastenkin vuoksi.
Isovanhemmat ja lastenlapset vanhempineen ovat toistensa voimavara tässä rajallisessa maailmassa.
51Mitä voimavaraa se kyttäävä, mitätöivä ja ivallinen mummu tuottaa?
Vainoharhainen miniä näkee ivaa ja kyttäystä ja muut normaalin kivan mummin. Miniä on oikeassa ja kaikki muut väärässä? Mummi tuo lapsen arkeen iloa ja pysyvyyttä, lisää elämänlaatua ja luottoa aikuisiin. Mikäli ei ole vieraannutettu. Täällä kauhujutut hulluista mummoista ovat satua, informaatiovaikuttamista , perhekäsityksen murentamista eli samaa mitä mm. äärioikeisto on tehnyt. Onneksi suurin osa pystyy erottamaan totuuden propagandasta.
Mä olen kyllä ihan sujut sen kanssa, että mummu ei ole meidän kanssa edes joka kuukausi tekemisissä. Ihan itse on mummu soppansa keittänyt, nyt saa elää seurausten kanssa. Ollaan ihan yhdessä rintamassa tämän päätöksen kanssa mieheni kanssa. Mummu on liian raskas taakka kantaa meidän perheelle, ja kun tosiaan on vaarantanut lapsen hyvinvoinnin, niin
Mä niin toivon että mun anoppi olisi totta vain kauhutarinassa, mutta valitettavasti hän on totta.
On aika mahdotonta pitää mummo poissa lasten elämästä ellei kumpikin vanhempi sitä halua. Silti syytetään pelkästään äitejä näistä. Yhdessähän niitä päätöksiä tehdään..
Älä viitsi. Jokaisessa tietämässäni tapauksessa on mennyt niin että mies on iloinnut siitä, että lapsensa ovat voineet olla tekemisissä vanhempiensa kanssa. Mies luottaa vanhempiinsa ja lapset rakastavat isovanhempiaan. Tästä ei lasten äiti yleensä tykkää. Ja hän nimenomaan sitä valtaa käyttää, hän voi kiristää erolla tai millä tahansa miestä, jotta tämä toimii naisen käskyjen mukaan. Lapsia ei saa viedä turvalliselle ja rakkaille isovanhemmille koska äiti on pohjimmiltaan mustasukkainen ja kukaan ihminen ei ole niin itsekäs, kuin muistasukkainen ihminen. Olen useasti sanonut että asia erikseen ovat muistisairaat tai muuten epäluotettavat mummot mutta kun heitä on marginaali osuus toisin kuin te väitätte ja murennatte ihmisten luottamusta toisiinsa. Ette vain tajua sitä millään, tai tajuatte muttei voi myöntää että ihmissuhteet eivät toimi yhden osapuolen sääntöjen mukaan. Se ei ole normaalia elämää.
Kuinka monta mummovihaaja miniää sä oikeen tunnet?
Pitäisköhän sun tarkastella muutenkin tuttavapiiriäsi jos siihen kuuluu moniakin manipuloivia ja kiristäviä ihmisiä?Itse tunnen todella monia lapsiperheitä enkä kuitenkaan tiedä kuin kaksi perhettä (omani mukaanlukien) joissa isovanhempia on joutunut rajaamaan isovanhempien käytöksen takia. Näissä perheissä päätös on ollut molempien vanhempien tekemä.
Ja yhden jossa isovanhemmat joutuvat rajaamaan tapaamisia miniän takia.
Ja yhden perheen jossa isä on rajannut oman äitinsä hyvin pieneen rooliin lapsensa elämässä.
Omassa tuttavapiirissäni siis suuremmat ongelmat sukupolvien välillä on todella harvinaisia. Erikoista, että sinun elämääsi on osunut niin monia "hankalia" tuttuja.
Mulla on isoja ongelmia anopin kanssa. Kenelläkään lähipiirissä ei ole yhtä pahaa tilannetta. Hyvä niin. En tällaista soisi, aika kuluttavaa on.
Lopeta se sitten. Muuta tilanne. Kyllä sä tiedät, mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Hei ihmiset. Tämä on aika myrkyllinen ketju luulisi että tässä ajassa on saatu jo pahimmat ongelmat purettua, ettei tarvitse myöskään syytellä vieraita tänne eksyneitä ihmisiä toiseksi ihmiseksi tai trolliksi.
Ja sinulle mummo joka olet tänne eksynyt, tällaiset keskustelupalstat nostattavat vain verenpainetta ei tänne kannata jäädä. Uskon että sinulle tulee täällä vain paha mieli ja huono olo.
Varsinkin jos sinulla ei ole tämän kaltaisia ongelmia omassa perhepiirissä. Kannattaa aloittaa keskustelu jossain ET-lehdessä - siellä ehkä sopivampi kuulijakunta. Vaikket iällisesti kuuluisikaan joukkoon. Äiditkin tarvitsevat omansa ja turha jankkaaminen kummaltakaan puolelta ei ole rakentavaa. Olit sitten normi-mummo tai rajaton mummo. Anoppi-miniäsuhde on usein molemmin puolin valitettavan hankala ihmisille, joilla tarve kontrolloida. (Miniät, haluatteko että joku päivä tuon vsuvan tuleva puoliso haluaa ettette pidä enää yhteyttä. Niinpä)
Yrittäkää ymmärtää että tänne eksynyt korona keskustelun aikana myös paljon meitä palstavieraita.
Tuleeko teille hyvä olo kun dissaatte toisia? Kaikki yhtä vastaan. Not cool. Se ei selittämällä parane.
Minua "syytettiin" eilen kultamummoksi tai mieheksi kun kävin ketjussa. Täällä näemmä pikkuporukka. Väittävät heti että tunnistavat keskustelutyylin. Heti kiihtynyt: "Joo joo, mä tunnistan tuon puhetyylin toi on kultamummo!!"
Itse olen tehnyt sosiaalityön lisäksi myös toimittajan töitä ja voisin vääntää vaikka mitä tyyliä tänne vaihdellen minä/mä puhekieltä kirjakieleen. Käyttää asiallista monotonista tekstiä tai värikkäämpää puheenpartta. Niinkuin suurin osa kenestä tahansa. Kuka jaksaisi?
Tuo vauva-aika on nopeasti ohitse ja lapsen leikki-ikä. Nauttikaa siitä. Älkää kuluttako aikaa täällä palstalla päivittäin. Tämä on erittäin epäterveellinen ympäristö, jos olette toista mieltä niin kannattaa katsoa peiliin ja miettiä hetki.
Kerrotteko myös näistä anonyymeistä keskusteluista täällä avoimesti myös muille ihmiselle voi hävettääkö se? Siinä on ihan hyvä mittari.
All the best. Koittakaa ihmiset jaksaa. Tää on aika raskasta aikaa kaikille. Yrittäkää olla ihminen ihmiselle.
P.S en muuten ymmärrä miten tämä olisi ajankohtaista muutenkaan. Nyt kun täytyy välttää isovanhempien luona käymistä kokonaan.
Ei ole olemassa mitään palstavieraita. Ei myöskään mitään kantaväkeä. Tämä on Suomen suosituin keskustelupalsta ja täällä käy koko kansan kirjo. Osa käy usein, osa harvoin. Kun olet itsesi tänne klikannut vaikka vain yhden kerran, olet palstamamma, olit sitten nainen tai mies.
Alue: Aihe vapaa
Nimenomaan. Myös mummi on aikuinen ihminen, joten myös hänen tulee ymmärtää ettei hänen kuulu olla huomion keskipisteenä, vaan vauvan. Tämä tarkoittaa sitä, että vauvan hoivasta vastaa tämän oma äiti. Mummo voi toki myös osallistua, jos on osoittanut siihen kykenevänsä, ja jos se on äidille ok. Sellaiset mummot jotka hakevat vauvasta vain läheisyyttä omien tarpeiden tyydyttämiseen, eivät siihen kykene.
Projisoit ja syyllistät tässä viestissä vähän hassusti tällaisten epävakaiden mummojen käytöstä ja ajatuksia vauvan äitiin. Viestissäsi vauva ei ole keskipiste, vaan mummo.