Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Taidat joudua sanomaan miehelle, että hänen on kasvatettava p allit ja pidettävä perheensä puolia, tai sitten on vapaa palaamaan oman mammansa hoidettavaksi. Teidän lapsenne ei ole mikään terapialelu, jonka saa retuuttaa toiseen huoneeseen pois sinun silmistäsi "kun mummun mässykkämöllykkää on ollut mummiäitillä niiiin ikävä.."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Niin, ero tarkoittaisi meillä että isäkin jäisi lapsen elämästä kokonaan pois, se vasta olisi lapselle epäreilua jos appivanhempien älytön käytös johtaisi siihen. Tästä ei kuitenkaan varmaan enää selvitä niin että suhteet säilyvät ehjinä. Joko minun ja mieheni suhde kärsii, tai sitten minun ja appivanhempien välinen suhde kärsii, noh, onhan se jo kärsinyt, ne ei vaan tajua sitä..olisi kuitenkin parempi ettei se tästä vielä muuttuisi suorastaan vihamieliseksi. En oikeasti välitä siitä mitä he minusta puhuvat.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Tämän tarinan jälkeen miettisin uudelleen vielä muutamaan kertaan, onko tuolloinkaan mitään tarvetta tai järkeä jäädä kyseisen mummon hoitoon. Ei kuulosta kovin tasapainoiselta mummolta tämäkään tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Välillä tuli kyllä niin naurettavia ehdotuksia vaikka vauva kohta 1v: "Käy vaan kaupassa, ai et tarvii sieltä mitään? No mee vaikka autolla vaan ajelemaan". Siis tääh? Ja sit se mummo istuu siinä kuplassaan lapsi sylissään tuntikausia, tuijottaa sitä vaan ja lepertelee, ja lapsella on ihan hemmetin tylsää! Päätin että ollaan tästä lähtien max 2h mummon luona ja sit kyl lähetään, eihän se lapsi sais muuten mitään muuta tehdä kun vaan huomioida mummoa. Tää korona on tavallaan ollut meille helpotus, vaikka meitä on syyllistetty ja yritetty houkutella mummolaan muutaman kerran.
Teilläkin? Meidän mummulla on oikeus nähdä lapsia useammin, koska karanteeni. Mistä tai keneltä tämä oikeus on tullut? Mummulla liuta perussairauksia ja ikääkin yli 70. Ei käydä muutenkaan edes joka kuukausi vaikka melkein naapurissa asuukin, nyt sit pitäisi käydä siellä monta kertaa viikossa. Mun 7 v ei halua edes käydä siellä, koska mummulassa on niin likaista, koira jolle ei ole yritettykään opettaa mitään eikä oikein tykkää mummustaan muutenkaan. Mummu on kovin narsistinen, eikä lapsetkaan saisi leikkiä muuta kuin mummun hyväksymällä tavalla. Esim kerran sai mummulta palautetta leikkiessään autoilla, että "ei autot pane nuan".
Nyt kun puhutaan lomautuksista, työttömyydestä ja siitä kuinka työn pitäisi nykypolville tuntua merkitykselliseltä jotta sitä voi tehdä, niin heitänpä idean jota voi vapaasti soveltaa kuka vain : perustettaisiin palvelu johon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ilman mitään nettikirjautumisia tai muita jotka eivät suju kaikilta isovanhempi-ikäisiltä. Nimeksi vaikka Pamu- papat ja mummot, neuvontaa yli sukupolvien. Puheenparsien merkityksiä voi selvittää jos sukupolvet törmäävät. Riitoja voi selvittää, kysyä ulkopuolista näkökulmaa. Hyvä esimerkki on nyt tämä autot ei pane nuan, eli mummi on omalla tavallaan osallistunut lapsen leikkiin, ei tohtinut jostain syystä muulla tavoin. Mummi jota ei kiinnosta ei olisi sanonut mitään. Narsismi puheille stoppi, vain lääkäri antaa diagnoosin. Ymmärtäkää toisianne.. olkaa ihmisiä toisillenne. Koiralle yksissä tuumin tapakasvatusta, se opettaa jota asia häiritsee. On sanomattoman surullista että välit päästetään huonoiksi ja lapsikin vedetään mukaan negaatioon. Onko lapselta itseltään lähtöisin ajatus, ettei mummi ole kiva? Äiti ei ole ajanut ajatusta lapselle, eihän? Mitä ajattelisit äitinä numerosta johon voit soittaa matalalla kynnyksellä kun jokin asia mietityttää mummin puheissa , linjoilla olisi niin äitejä kuin isejä, mummoja ja pappoja sekä ammattiväkeä? Suhteet eivät saa kaatua kommunikaatio-ongelmiin, isot asiat ovat vaakakupissa.
Toivoo mummi itsekin, joka puhuu ja kuuntelee ja rakastaa jokaista aikuista lastaan sekä lapsenlastaan ja jolle saa kertoa murheet ja ilot. Puhukaa puhukaa puhukaa vielä kerran.Siis että olisi äidin vastuulla vielä opettaa mummon koiralle miten käyttäydytään lasten seurassa? Jos tämä mummo ei osaa tehdä yhtään mitään itse niin sittenhän hänen pitäisi olla jo hoitokodissa, missä ammattilaiset voisivat häntä hoitaa. Elämässä se nyt vaan toimii niin että jos ei itse osaa muiden kanssa käyttäytyä, ei muut halua olla lähellä. Lapsikin tämän oppii näin: jos et ole mukava toiselle niin toinen lähtee pois eikä jää sun kanssa leikkimään. Mutta mummoko on niin tyhmä että ei itse tätä tajua? Eikö elämä ole opettanut mummolle yhtään mitään vaan mummo on jotenkin taantunut ihan vauvan tasolle?
Itse sanoin suoraan anopille: tuo vauvan omiminen ei auta minua yhtään eikä tunnu mukavalle. Anoppi vaan jatkoi sitä silti, miksi? -Koska hänellä oli kivaa, eikä hän välittänyt yhtään muiden tunteista. Eikä hän välittänyt siitäkään, että vauvalla oli nälkä ja että vauva oli väsynyt. Joten mun pitää alkaa opettamaan hänelle ihan niin kuin lapselle ja lähteä pois lapsen kanssa jos anoppi ei osaa käyttäytyä.
Joo, tuosta koirasta. Edellinen heitti henkensä, ei sillekään oltu mitään opetettu. Oli pitkäkarvainen rotu, mutta ei viitsitty edes turkkia harjata / trimmata. Kerran oli joku ötökkä käynyt munimassa sinne huopuneen karvan kätköihin. Mutta koira on talossa oltava, vaikka siitä ei viitsitä pitää huolta. ruokkii toki, mutta muuten hoito ja lenkkeily on vähän sinne päin. Ja muutenkin, tuskin sitä hyväksyisi, että joku ulkopuolinen hänen koiran koulutusta tulisi korjaamaan, hän kun tietää myös koirista kaiken :D
Minua kiinnostaisi kovastikin tietää millaisia nämä rajattomat mummot ovat olleet äiteinä omille lapsilleen?
Itsetunnon murskaava hirviö. Tärkeintä on, että lapset ovat tehneet kuten äiti haluaa, koska pahinta maailmassa on suututtaa äiti. Äitiä on varjeltava kaikelta pahalta. Tämä on mun miehellä vähän edelleen ongelmana, hän on 43. On kuitenkin mun avustuksella kasvattanut selkärankaa ja itsetuntoa, eikä ole enää yhtä pahasti äitinsä komenneltavissa kuin 10 vuotta sitten. Mutta selkeästi ahdistuu, kun äitinsä pahoittaa mielensä. Tajuaa kyllä, että 1) äitinsä vaatimukset ovat kohtuuttomia ja 2) mies ei ole vastuussa äitinsä tunteista, Mutta se tunne tulee silti.
Meillä oli sama juttu. Valitettavasti mies ei ollut tarpeeksi vahva kasvattaakseen riittävän selkärangan, enkä minä ollut tarpeeksi vahva kannatellakseni häntä. Erohan siitä tuli, ja pääsyyllinen oli meidän molempien mielestä mieheni äiti ja hänen käytöksensä sekä mieheni lapsuudessa, nuoruudessa että nykyajassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Pisteet tädille, joka kertoi miten asia oikeasti meni!
17 vuotiaan tytön versio on siis automaattisesti totuus? Kyllä tuosta kuului selvästi asenteellisuus tuon kirjoittajan osalta mummia kohtaan, kuten laululle naureskelu. Useimmat tuutulaulut sisältävät sen äiti -sanan, ei tullut ajatelleeksi vaan piti kiirehtiä loukkaantumaan? Ja aiempaan väitteeseen, ettei lapset kärsi isovanhempien puutteesta, kuulemma tutkitusti, saako tutkimukseen ihan linkin? Ärsyttää tämä toisten kokemusten lietsominen, en ole nähnyt kenenkään vielä kysyneen pitäisikö asiaa katsoa sen mummin vinkkelistä tai jopa kehotus puhua, enkä tarkoita mitään oppituntia mummille vaan mukavaa jutustelua, keskustelua äitiydestä, mummit kun ovat jollain tavalla "tupla äitejä" ja se rakkaus pieniä lapsia kohtaan poikii näitä väärinymmärryksiä ja jopa välien menoa. Se on sanomattoman surullista, ymmärrätte vielä.
Mummun ei kertakaikkiaan kuulu laulaskella lapsenlapselle lauluja, joissa hän nimeää itsensä äidiksi. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Pisteet tädille, joka kertoi miten asia oikeasti meni!
17 vuotiaan tytön versio on siis automaattisesti totuus? Kyllä tuosta kuului selvästi asenteellisuus tuon kirjoittajan osalta mummia kohtaan, kuten laululle naureskelu. Useimmat tuutulaulut sisältävät sen äiti -sanan, ei tullut ajatelleeksi vaan piti kiirehtiä loukkaantumaan? Ja aiempaan väitteeseen, ettei lapset kärsi isovanhempien puutteesta, kuulemma tutkitusti, saako tutkimukseen ihan linkin? Ärsyttää tämä toisten kokemusten lietsominen, en ole nähnyt kenenkään vielä kysyneen pitäisikö asiaa katsoa sen mummin vinkkelistä tai jopa kehotus puhua, enkä tarkoita mitään oppituntia mummille vaan mukavaa jutustelua, keskustelua äitiydestä, mummit kun ovat jollain tavalla "tupla äitejä" ja se rakkaus pieniä lapsia kohtaan poikii näitä väärinymmärryksiä ja jopa välien menoa. Se on sanomattoman surullista, ymmärrätte vielä.
Mummun ei kertakaikkiaan kuulu laulaskella lapsenlapselle lauluja, joissa hän nimeää itsensä äidiksi. Piste.
Eikä nyt ihan mene valmiin sanoituksen piikkiin äidiksi itsensä tituleeraaminen, jos oli joku itse sanoitettu "tuutulaulu".
Meidän anoppi on kanssa keksinyt lapselle monta laulua. Hän on mielestään maailman paras laulaja, ja mielellään laulaakin. Valitettavasti. Hänen "laulutaitonsa" perustuu pitkälti siihen, että ääntä on tultava mahdollisimman paljon, vähintään yhden kirkkokuorollisen verran. Monta kertaa lapsi on huutanut kuin syötävä tämän "esityksen" jälkeen, mutta ei ole anoppi osannut yhdistää laulua lapsen pelkoon. Nälkä sillä vaan on, missä pullo? Onneksi lauluinto on laantunut sen jälkeen, kun lapsi oli vähän kasvanut, ja mummun lauluesityksen aika pisti kädet korville ja huusi mummu hiljaa!
Meillä mummu meni vielä pidemmälle - hän keksi itselleen ja lapsille kokonaisen oman kielen eli asioille uusia nimiä. Halusi lapset tiettyyn kouluun, josta alkoi jauhaa lapsille kun nämä oli 3 ja 1 ja sillä oli mystinen hieno satunimi "X:n Koulu". Lapsilla oli "Suuria Suruja" - tietenkin meidän vanhempien aiheuttamia joita vain mummu pystyy parantamaan. Aivan sekopäistä touhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Päivittäiset vierailut?? Voi hyvä luoja, aivan kamalaa! Miten kestätte? Pistäkää ovi lukkoon, älkää päästäkö sisälle! Onneksi appivanhemmat eivät meidän luona käy, kutsuvat aina heille.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Istuts vauvan vieressä autossa. Kun auto pysähtyy, otat vauvan heti nopeasti syliin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Istuts vauvan vieressä autossa. Kun auto pysähtyy, otat vauvan heti nopeasti syliin?
Eikö voisi vain sanoa ”älä koske” ja jatkaa, että ”tulen itse vauvan kanssa sisälle”? Vauvakin on ihminen, jolla on oikeus koskemattomuuteen, ja niitä oikeuksia valvovat vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Sulla on muutamakin vaihtoehto.
Voit jatkaa valitsemallasi tiellä ja antaa muiden pelotella ja huudattaa lastasi.
Voit estää pelottelun suojaamalla lapsesi kun tilanne on päällä, esim istumalla takapenkillä vauvan kanssa niin, että ennen kuin miehesi uhraa perheensä vanhempiensa hyvinvoinnille, otat lapsen itsellellesi jo autossa, etkä anna sitä pois.
Tai sitten estät kokonaan niiden ihmisten tapaamisen jotka eivät kunnioita perhettäsi.
Tuo viimeinen vaihtoehto on vaikein toteuttaa koska siihen tarvitset miehesi puolellesi. Mutta jos miehesi jostainsyystä asettuukin perheensä puolelle asiassa, lopputulos on kaikkein miellyttävin.
Sitä onko isovanhempien kunnioitus lapsensa perhettä kohtaan herännyt voi halutessaan sillointällöin kokeilla kutsumalla isovanhemmat kyläilemään teille, jos hyvä käytös ei onnistu ohjeistuksesta huolimatta niin sitten taas tapaamiset jäihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Istuts vauvan vieressä autossa. Kun auto pysähtyy, otat vauvan heti nopeasti syliin?
Eikö voisi vain sanoa ”älä koske” ja jatkaa, että ”tulen itse vauvan kanssa sisälle”? Vauvakin on ihminen, jolla on oikeus koskemattomuuteen, ja niitä oikeuksia valvovat vanhemmat.
Ja se ongelma sitten on kiinni äidistä, eikä henkistä väkivaltaa harjoittavista isovanhemmista? Että se poistuu jos äiti vaan käyttäytyy toisin?
EI POISTU. Koska ei tuollaiset isovanhemmat kunnioita sitä äitiä ja tämän äitiyttä pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Istuts vauvan vieressä autossa. Kun auto pysähtyy, otat vauvan heti nopeasti syliin?
Eikö voisi vain sanoa ”älä koske” ja jatkaa, että ”tulen itse vauvan kanssa sisälle”? Vauvakin on ihminen, jolla on oikeus koskemattomuuteen, ja niitä oikeuksia valvovat vanhemmat.
Ja se ongelma sitten on kiinni äidistä, eikä henkistä väkivaltaa harjoittavista isovanhemmista? Että se poistuu jos äiti vaan käyttäytyy toisin?
EI POISTU. Koska ei tuollaiset isovanhemmat kunnioita sitä äitiä ja tämän äitiyttä pätkääkään.
Häh? Nimenomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Istuts vauvan vieressä autossa. Kun auto pysähtyy, otat vauvan heti nopeasti syliin?
Eikö voisi vain sanoa ”älä koske” ja jatkaa, että ”tulen itse vauvan kanssa sisälle”? Vauvakin on ihminen, jolla on oikeus koskemattomuuteen, ja niitä oikeuksia valvovat vanhemmat.
Ja se ongelma sitten on kiinni äidistä, eikä henkistä väkivaltaa harjoittavista isovanhemmista? Että se poistuu jos äiti vaan käyttäytyy toisin?
EI POISTU. Koska ei tuollaiset isovanhemmat kunnioita sitä äitiä ja tämän äitiyttä pätkääkään.
Häh? Nimenomaan.
Mitä nimenomaan???
Meillä tultiin suorastaan väkivalloin sisäänkin, jos erehtyi avaamaan oven. Siis työnnettiin sivuun se vanhempi siitä ja rynnittiin lasten luo. Parhaimmillaan suoraan näiden huoneisiin herättämään nukkuvia lapsia.
Siinä ei äidin ininät auttaneet yhtikäs mitään. Korvat ja järki täysin kadoksissa.
Nykyään meillä on aina pihaportti lukossa tämän takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Istuts vauvan vieressä autossa. Kun auto pysähtyy, otat vauvan heti nopeasti syliin?
Eikö voisi vain sanoa ”älä koske” ja jatkaa, että ”tulen itse vauvan kanssa sisälle”? Vauvakin on ihminen, jolla on oikeus koskemattomuuteen, ja niitä oikeuksia valvovat vanhemmat.
Ja se ongelma sitten on kiinni äidistä, eikä henkistä väkivaltaa harjoittavista isovanhemmista? Että se poistuu jos äiti vaan käyttäytyy toisin?
EI POISTU. Koska ei tuollaiset isovanhemmat kunnioita sitä äitiä ja tämän äitiyttä pätkääkään.
Olen sun kanssa kyllä samaa mieltä, mutta kun ne isovanhemmat oikeasti tekevät mitä lystäävät. Eli MINUN on vauvan äitinä pakko toimia jos haluan että tilanne muuttuu. Kiitos vinkeistä, minun pitää olla paljon kovempi ja sanoa ihan selkeästi pelkästään "EI", niin kuin koiralle, ja ottaa siitä kaukalosta kiinni tai napata vauva syliini...ei ne mitään tajua kun nätisti selitän, että minä kannan, ei ne edes kuule että olen siellä.
Joskus anoppi on jossain välissä sitä vierailua katsonut minua ja sanonut "ai hei?!, Hihihii". Ihan kuin se olisi vasta hoksannut että minäkin olen siellä!! Se teeskentelee harmitonta ja vähän höppänää niin mieheni sitten aina puolustaa sitä ja väittää että se on herttainen. Ei todellakaan ole! Se on ainoa nainen perheessään, minun perheessä oli taas ainoastaan naisia joten minä kyllä näen mitä se yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Istuts vauvan vieressä autossa. Kun auto pysähtyy, otat vauvan heti nopeasti syliin?
Eikö voisi vain sanoa ”älä koske” ja jatkaa, että ”tulen itse vauvan kanssa sisälle”? Vauvakin on ihminen, jolla on oikeus koskemattomuuteen, ja niitä oikeuksia valvovat vanhemmat.
Ja se ongelma sitten on kiinni äidistä, eikä henkistä väkivaltaa harjoittavista isovanhemmista? Että se poistuu jos äiti vaan käyttäytyy toisin?
EI POISTU. Koska ei tuollaiset isovanhemmat kunnioita sitä äitiä ja tämän äitiyttä pätkääkään.
Häh? Nimenomaan.
Mitä nimenomaan???
Meillä tultiin suorastaan väkivalloin sisäänkin, jos erehtyi avaamaan oven. Siis työnnettiin sivuun se vanhempi siitä ja rynnittiin lasten luo. Parhaimmillaan suoraan näiden huoneisiin herättämään nukkuvia lapsia.
Siinä ei äidin ininät auttaneet yhtikäs mitään. Korvat ja järki täysin kadoksissa.
Nykyään meillä on aina pihaportti lukossa tämän takia.
Tarkoitin, että tuon ”älä koske” -käskyn pitäisi riittää. Jos tarvitaan erityisiä temppuja ja varotoimia, ollaan jo terveen rajan toisella puolella. Jos ei riitä, ei olla tekemisissä normaalien ihmisten kanssa. Epämiellyttäviä ja epäkunnioittavasti käyttäytyviä ihmisiä ei yleensä haluta eikä tarvitse tavata, ei edes isovanhempia. Kaikki ihmissuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen ja siihen, miten kohtelemme toisiamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Sulla on muutamakin vaihtoehto.
Voit jatkaa valitsemallasi tiellä ja antaa muiden pelotella ja huudattaa lastasi.
Voit estää pelottelun suojaamalla lapsesi kun tilanne on päällä, esim istumalla takapenkillä vauvan kanssa niin, että ennen kuin miehesi uhraa perheensä vanhempiensa hyvinvoinnille, otat lapsen itsellellesi jo autossa, etkä anna sitä pois.
Tai sitten estät kokonaan niiden ihmisten tapaamisen jotka eivät kunnioita perhettäsi.
Tuo viimeinen vaihtoehto on vaikein toteuttaa koska siihen tarvitset miehesi puolellesi. Mutta jos miehesi jostainsyystä asettuukin perheensä puolelle asiassa, lopputulos on kaikkein miellyttävin.
Sitä onko isovanhempien kunnioitus lapsensa perhettä kohtaan herännyt voi halutessaan sillointällöin kokeilla kutsumalla isovanhemmat kyläilemään teille, jos hyvä käytös ei onnistu ohjeistuksesta huolimatta niin sitten taas tapaamiset jäihin.
Ihan hyviä vinkkejä mutta sitä Pandoran lipasta EN suostu avaamaan että kutsuisin heidät meille. Siitä alkaisi sitten helvetti kun ne tulis ovella käymään miten lystäävät.
Minä olen viilentänyt välit äitiini aikuisena, kun hänen yhteydenotoistaan ja tapaamisistaan tuli paha olo. En laittanut välejä poikki, en vain ottanut itse yhteyttä enkä mennyt käymään ja vastasin hyvin niukasti hänen viesteihinsä. Kenenkään kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, jos se ei tunnu hyvältä. Sitä lupaa ei muuta se, että jollakin on lapsia. Puolisostaankin saa erota, ystävät saa jättää taakse, isovanhempia ei tarvitse tavata, jos se ei tunnu hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Sulla on muutamakin vaihtoehto.
Voit jatkaa valitsemallasi tiellä ja antaa muiden pelotella ja huudattaa lastasi.
Voit estää pelottelun suojaamalla lapsesi kun tilanne on päällä, esim istumalla takapenkillä vauvan kanssa niin, että ennen kuin miehesi uhraa perheensä vanhempiensa hyvinvoinnille, otat lapsen itsellellesi jo autossa, etkä anna sitä pois.
Tai sitten estät kokonaan niiden ihmisten tapaamisen jotka eivät kunnioita perhettäsi.
Tuo viimeinen vaihtoehto on vaikein toteuttaa koska siihen tarvitset miehesi puolellesi. Mutta jos miehesi jostainsyystä asettuukin perheensä puolelle asiassa, lopputulos on kaikkein miellyttävin.
Sitä onko isovanhempien kunnioitus lapsensa perhettä kohtaan herännyt voi halutessaan sillointällöin kokeilla kutsumalla isovanhemmat kyläilemään teille, jos hyvä käytös ei onnistu ohjeistuksesta huolimatta niin sitten taas tapaamiset jäihin.
Ihan hyviä vinkkejä mutta sitä Pandoran lipasta EN suostu avaamaan että kutsuisin heidät meille. Siitä alkaisi sitten helvetti kun ne tulis ovella käymään miten lystäävät.
Ok. Meillä se toimi hyvin, välillä tuli tunne, että onkohan mummukka käynyt rapussa mutta ovelle ei koskaan ole tullut kutsumatta.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".