Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Sulla on muutamakin vaihtoehto.
Voit jatkaa valitsemallasi tiellä ja antaa muiden pelotella ja huudattaa lastasi.
Voit estää pelottelun suojaamalla lapsesi kun tilanne on päällä, esim istumalla takapenkillä vauvan kanssa niin, että ennen kuin miehesi uhraa perheensä vanhempiensa hyvinvoinnille, otat lapsen itsellellesi jo autossa, etkä anna sitä pois.
Tai sitten estät kokonaan niiden ihmisten tapaamisen jotka eivät kunnioita perhettäsi.
Tuo viimeinen vaihtoehto on vaikein toteuttaa koska siihen tarvitset miehesi puolellesi. Mutta jos miehesi jostainsyystä asettuukin perheensä puolelle asiassa, lopputulos on kaikkein miellyttävin.
Sitä onko isovanhempien kunnioitus lapsensa perhettä kohtaan herännyt voi halutessaan sillointällöin kokeilla kutsumalla isovanhemmat kyläilemään teille, jos hyvä käytös ei onnistu ohjeistuksesta huolimatta niin sitten taas tapaamiset jäihin.
Ihan hyviä vinkkejä mutta sitä Pandoran lipasta EN suostu avaamaan että kutsuisin heidät meille. Siitä alkaisi sitten helvetti kun ne tulis ovella käymään miten lystäävät.
Ok. Meillä se toimi hyvin, välillä tuli tunne, että onkohan mummukka käynyt rapussa mutta ovelle ei koskaan ole tullut kutsumatta.
Meillä anoppi taas kävi esittelemässä ystävälleen meidän kotia, anoppi siinä näytti että "tässä on toinen makuuhuone ja tässä vessa". Että EI! Ovet oli kiinni syystä! Mulle koti on turvapaikka enkä suostu siihen että anoppi tulee merkkaamaan reviiriään mun kodissa. Tää siis tapahtui kun he vaan "kävivät nopeasti tuomassa jotakin".
Meillä pengotaan kaikki paikat ja sitten kauhistellaan koko maailmalle, mitä vessan kaapissamme on (kilpirauhaslääkitys on varmasti HUUME jne)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Sulla on muutamakin vaihtoehto.
Voit jatkaa valitsemallasi tiellä ja antaa muiden pelotella ja huudattaa lastasi.
Voit estää pelottelun suojaamalla lapsesi kun tilanne on päällä, esim istumalla takapenkillä vauvan kanssa niin, että ennen kuin miehesi uhraa perheensä vanhempiensa hyvinvoinnille, otat lapsen itsellellesi jo autossa, etkä anna sitä pois.
Tai sitten estät kokonaan niiden ihmisten tapaamisen jotka eivät kunnioita perhettäsi.
Tuo viimeinen vaihtoehto on vaikein toteuttaa koska siihen tarvitset miehesi puolellesi. Mutta jos miehesi jostainsyystä asettuukin perheensä puolelle asiassa, lopputulos on kaikkein miellyttävin.
Sitä onko isovanhempien kunnioitus lapsensa perhettä kohtaan herännyt voi halutessaan sillointällöin kokeilla kutsumalla isovanhemmat kyläilemään teille, jos hyvä käytös ei onnistu ohjeistuksesta huolimatta niin sitten taas tapaamiset jäihin.
Ihan hyviä vinkkejä mutta sitä Pandoran lipasta EN suostu avaamaan että kutsuisin heidät meille. Siitä alkaisi sitten helvetti kun ne tulis ovella käymään miten lystäävät.
Ok. Meillä se toimi hyvin, välillä tuli tunne, että onkohan mummukka käynyt rapussa mutta ovelle ei koskaan ole tullut kutsumatta.
Meillä anoppi taas kävi esittelemässä ystävälleen meidän kotia, anoppi siinä näytti että "tässä on toinen makuuhuone ja tässä vessa". Että EI! Ovet oli kiinni syystä! Mulle koti on turvapaikka enkä suostu siihen että anoppi tulee merkkaamaan reviiriään mun kodissa. Tää siis tapahtui kun he vaan "kävivät nopeasti tuomassa jotakin".
Juu tilanteita on monia.
Meillä se ongelma aika hyvin rajoittui juurikin siihen vauvan omimiseen ja mummon haluun olla vauvan äiti. Ja mummon oli varmaan vaikeampi vieraassa (eli lapsen omassa) kodissa leikkiä vauvan äitiä niin meillä se toimi, että mummo kutsuttiin meille meidän ehdoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Sulla on muutamakin vaihtoehto.
Voit jatkaa valitsemallasi tiellä ja antaa muiden pelotella ja huudattaa lastasi.
Voit estää pelottelun suojaamalla lapsesi kun tilanne on päällä, esim istumalla takapenkillä vauvan kanssa niin, että ennen kuin miehesi uhraa perheensä vanhempiensa hyvinvoinnille, otat lapsen itsellellesi jo autossa, etkä anna sitä pois.
Tai sitten estät kokonaan niiden ihmisten tapaamisen jotka eivät kunnioita perhettäsi.
Tuo viimeinen vaihtoehto on vaikein toteuttaa koska siihen tarvitset miehesi puolellesi. Mutta jos miehesi jostainsyystä asettuukin perheensä puolelle asiassa, lopputulos on kaikkein miellyttävin.
Sitä onko isovanhempien kunnioitus lapsensa perhettä kohtaan herännyt voi halutessaan sillointällöin kokeilla kutsumalla isovanhemmat kyläilemään teille, jos hyvä käytös ei onnistu ohjeistuksesta huolimatta niin sitten taas tapaamiset jäihin.
Ihan hyviä vinkkejä mutta sitä Pandoran lipasta EN suostu avaamaan että kutsuisin heidät meille. Siitä alkaisi sitten helvetti kun ne tulis ovella käymään miten lystäävät.
Ok. Meillä se toimi hyvin, välillä tuli tunne, että onkohan mummukka käynyt rapussa mutta ovelle ei koskaan ole tullut kutsumatta.
Meillä anoppi taas kävi esittelemässä ystävälleen meidän kotia, anoppi siinä näytti että "tässä on toinen makuuhuone ja tässä vessa". Että EI! Ovet oli kiinni syystä! Mulle koti on turvapaikka enkä suostu siihen että anoppi tulee merkkaamaan reviiriään mun kodissa. Tää siis tapahtui kun he vaan "kävivät nopeasti tuomassa jotakin".
Meillä pengotaan kaikki paikat ja sitten kauhistellaan koko maailmalle, mitä vessan kaapissamme on (kilpirauhaslääkitys on varmasti HUUME jne)
Anoppi oli käynyt läpi "salaa" mun ja mieheni papereita, kun oli ollut "ruokkimassa kissaa". Siinä oli mukana esim mun pankkipapereita, kun olin juuri myynyt mun edellisen asunnon muuttaessani mieheni luo (joo, oli virhe näin jälkikäteen ajateltuna). Ihan oli hämmästynyt, kun mulla olikin tilillä rahaa enemmän kuin anopilla itsellään. Kehtasi tästä vielä mainita. Silti on selittänyt tuolla pitkin maailmaa, että olen hänen poikansa kanssa vain rahan takia. Ensinnäkin mun mies ei ole erityisen suurituloinen, ja hänellä on kyllä muutakin tuotavaa parisuhteeseen kuin lompakko ja Audi.
Meillä kanssa on käyty lääkekaappi läpi. Mies ei halunnut äitinsä tietävähän hänen diabeteksestaan, mutta kyylä oli käynyt lääkekaapin läpi ja löytänyt lääkkeet. Pitää kyllä olla pohjattoman utelias ja puuttua täysin kunnioitus toisen yksityisyyteen, jos lähtee lääkekaappia penkomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Sulla on muutamakin vaihtoehto.
Voit jatkaa valitsemallasi tiellä ja antaa muiden pelotella ja huudattaa lastasi.
Voit estää pelottelun suojaamalla lapsesi kun tilanne on päällä, esim istumalla takapenkillä vauvan kanssa niin, että ennen kuin miehesi uhraa perheensä vanhempiensa hyvinvoinnille, otat lapsen itsellellesi jo autossa, etkä anna sitä pois.
Tai sitten estät kokonaan niiden ihmisten tapaamisen jotka eivät kunnioita perhettäsi.
Tuo viimeinen vaihtoehto on vaikein toteuttaa koska siihen tarvitset miehesi puolellesi. Mutta jos miehesi jostainsyystä asettuukin perheensä puolelle asiassa, lopputulos on kaikkein miellyttävin.
Sitä onko isovanhempien kunnioitus lapsensa perhettä kohtaan herännyt voi halutessaan sillointällöin kokeilla kutsumalla isovanhemmat kyläilemään teille, jos hyvä käytös ei onnistu ohjeistuksesta huolimatta niin sitten taas tapaamiset jäihin.
Ihan hyviä vinkkejä mutta sitä Pandoran lipasta EN suostu avaamaan että kutsuisin heidät meille. Siitä alkaisi sitten helvetti kun ne tulis ovella käymään miten lystäävät.
Ok. Meillä se toimi hyvin, välillä tuli tunne, että onkohan mummukka käynyt rapussa mutta ovelle ei koskaan ole tullut kutsumatta.
Meillä anoppi taas kävi esittelemässä ystävälleen meidän kotia, anoppi siinä näytti että "tässä on toinen makuuhuone ja tässä vessa". Että EI! Ovet oli kiinni syystä! Mulle koti on turvapaikka enkä suostu siihen että anoppi tulee merkkaamaan reviiriään mun kodissa. Tää siis tapahtui kun he vaan "kävivät nopeasti tuomassa jotakin".
Juu tilanteita on monia.
Meillä se ongelma aika hyvin rajoittui juurikin siihen vauvan omimiseen ja mummon haluun olla vauvan äiti. Ja mummon oli varmaan vaikeampi vieraassa (eli lapsen omassa) kodissa leikkiä vauvan äitiä niin meillä se toimi, että mummo kutsuttiin meille meidän ehdoilla.
Näin se on meilläkin, joten anoppi siinä yritti merkata reviiriään. Se on rajaton ihan kaikkialla mutta pahimmillaan juuri omassa kodissaan. Ehkä jatkossa voitais tavata vaikka jossain ulkona. Tai juuri niin että siellä on muitakin ihmisiä, EI anopin ystävättäriä, riippuu tietenkin heidän suhteestaan että mikä se "hierarkia" siinä on. Pitäisi ehkä kutsua oma äiti paikalle samalla tai minun ystäviä. Se on aika rauhallinen kun on muita naisia paikalla, se ei uskalla siinä yrittää olla talon kovin narttu.
Vertaan anoppia koiraan..mutta oikeasti, se juuri toimii näin. Se ON juuri sitä valtataistelua eikä se kehtaa tehdä sitä muiden edessä. Juuri silloin kun olen yksin siinä appivanhempien seurassa niin se käy vasta raivokkaasti kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Päivittäiset vierailut?? Voi hyvä luoja, aivan kamalaa! Miten kestätte? Pistäkää ovi lukkoon, älkää päästäkö sisälle! Onneksi appivanhemmat eivät meidän luona käy, kutsuvat aina heille.
Juu. Ja meillä pappa voi käydä kolmekin kertaa päivässä ja sanoa vielä lähtiessään:"käykää nyt meilläkin kylässä". Nämä vierailut tapahtuu tietysti silloin kun mies on töissä. Ja ei auta vaikka sanoo, että ei tarvi tulla. Jaksaminen on loppunut minulta jo ajat sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Päivittäiset vierailut?? Voi hyvä luoja, aivan kamalaa! Miten kestätte? Pistäkää ovi lukkoon, älkää päästäkö sisälle! Onneksi appivanhemmat eivät meidän luona käy, kutsuvat aina heille.
Juu. Ja meillä pappa voi käydä kolmekin kertaa päivässä ja sanoa vielä lähtiessään:"käykää nyt meilläkin kylässä". Nämä vierailut tapahtuu tietysti silloin kun mies on töissä. Ja ei auta vaikka sanoo, että ei tarvi tulla. Jaksaminen on loppunut minulta jo ajat sitten.
Onko sulla ystäviä jotka voisivat tulla käymään joku päivä? He voisivat vaikka sitten ihmetellä ääneen että "kyllä se papparainen käy usein täällä". Tai sitten et vaan avaa sitä ovea, tai sanot "nyt ei ehdi, on kiire, sori", -ovi kiinni. Ja ole nopea, et odottele yhtään mitään vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Päivittäiset vierailut?? Voi hyvä luoja, aivan kamalaa! Miten kestätte? Pistäkää ovi lukkoon, älkää päästäkö sisälle! Onneksi appivanhemmat eivät meidän luona käy, kutsuvat aina heille.
Juu. Ja meillä pappa voi käydä kolmekin kertaa päivässä ja sanoa vielä lähtiessään:"käykää nyt meilläkin kylässä". Nämä vierailut tapahtuu tietysti silloin kun mies on töissä. Ja ei auta vaikka sanoo, että ei tarvi tulla. Jaksaminen on loppunut minulta jo ajat sitten.
Toivottavasti olet sanonut asian paljon suoremminkin kuin, että ei" tarvi" tulla. Tuonhan joku ottaa vielä hehuna, että olempa hyvä tyyppi kun kyläilen vaikkei edes tarvitsis.
Ihan suoraan voi sanoa, että haluan olla kotonani rauhassa joten älä tule kylään sopimatta vierailusta etukäteen poikasi kanssa.
Ja vielä ovikellon viereen lappu jossa lukee shhh... Meillä nukutaan. ZZZZZ... älä koputa tai soita kelloa, kiitos. (tälläisen näin päiväkodin ikkunassa 🙂)
Mikään ei tietenkään välttämättä toimi mutta ainakin tietää kokeilleensa kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Sulla on muutamakin vaihtoehto.
Voit jatkaa valitsemallasi tiellä ja antaa muiden pelotella ja huudattaa lastasi.
Voit estää pelottelun suojaamalla lapsesi kun tilanne on päällä, esim istumalla takapenkillä vauvan kanssa niin, että ennen kuin miehesi uhraa perheensä vanhempiensa hyvinvoinnille, otat lapsen itsellellesi jo autossa, etkä anna sitä pois.
Tai sitten estät kokonaan niiden ihmisten tapaamisen jotka eivät kunnioita perhettäsi.
Tuo viimeinen vaihtoehto on vaikein toteuttaa koska siihen tarvitset miehesi puolellesi. Mutta jos miehesi jostainsyystä asettuukin perheensä puolelle asiassa, lopputulos on kaikkein miellyttävin.
Sitä onko isovanhempien kunnioitus lapsensa perhettä kohtaan herännyt voi halutessaan sillointällöin kokeilla kutsumalla isovanhemmat kyläilemään teille, jos hyvä käytös ei onnistu ohjeistuksesta huolimatta niin sitten taas tapaamiset jäihin.
Ihan hyviä vinkkejä mutta sitä Pandoran lipasta EN suostu avaamaan että kutsuisin heidät meille. Siitä alkaisi sitten helvetti kun ne tulis ovella käymään miten lystäävät.
Ok. Meillä se toimi hyvin, välillä tuli tunne, että onkohan mummukka käynyt rapussa mutta ovelle ei koskaan ole tullut kutsumatta.
Meillä anoppi taas kävi esittelemässä ystävälleen meidän kotia, anoppi siinä näytti että "tässä on toinen makuuhuone ja tässä vessa". Että EI! Ovet oli kiinni syystä! Mulle koti on turvapaikka enkä suostu siihen että anoppi tulee merkkaamaan reviiriään mun kodissa. Tää siis tapahtui kun he vaan "kävivät nopeasti tuomassa jotakin".
Juu tilanteita on monia.
Meillä se ongelma aika hyvin rajoittui juurikin siihen vauvan omimiseen ja mummon haluun olla vauvan äiti. Ja mummon oli varmaan vaikeampi vieraassa (eli lapsen omassa) kodissa leikkiä vauvan äitiä niin meillä se toimi, että mummo kutsuttiin meille meidän ehdoilla.
Meillä mummo halusi olla se ylin valtaa käyttävä meidän perheessä. Ihan naurettavaa, kun omalla rahalla ollaan tehty isompia hankintoja, niin on sitten nakeltu niskoja, kun häneltä ei olla kysytty asiasta.
Toivottavasti moni rajattomien isovanhempien ylikävelemä äiti ja isä on saanut voimia vetää rajoja omaan ja lastensa elämään tämän ketjun myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Päivittäiset vierailut?? Voi hyvä luoja, aivan kamalaa! Miten kestätte? Pistäkää ovi lukkoon, älkää päästäkö sisälle! Onneksi appivanhemmat eivät meidän luona käy, kutsuvat aina heille.
Juu. Ja meillä pappa voi käydä kolmekin kertaa päivässä ja sanoa vielä lähtiessään:"käykää nyt meilläkin kylässä". Nämä vierailut tapahtuu tietysti silloin kun mies on töissä. Ja ei auta vaikka sanoo, että ei tarvi tulla. Jaksaminen on loppunut minulta jo ajat sitten.
Toivottavasti olet sanonut asian paljon suoremminkin kuin, että ei" tarvi" tulla. Tuonhan joku ottaa vielä hehuna, että olempa hyvä tyyppi kun kyläilen vaikkei edes tarvitsis.
Ihan suoraan voi sanoa, että haluan olla kotonani rauhassa joten älä tule kylään sopimatta vierailusta etukäteen poikasi kanssa.
Ja vielä ovikellon viereen lappu jossa lukee shhh... Meillä nukutaan. ZZZZZ... älä koputa tai soita kelloa, kiitos. (tälläisen näin päiväkodin ikkunassa 🙂)
Mikään ei tietenkään välttämättä toimi mutta ainakin tietää kokeilleensa kaikkea.
Ihan kuin joku lappunen tuollaista isovanhempaa estäisi, kun kyllä HÄN on tervetullut lapsensa kotiin koska vain. Sitten vain suoraa päätä sitä vauvaa katsomaan, ja kun vauva vähän unissaan äännähtää tai liikuttaa sormeaan, niin kauhealla huudolla voi nyt se mummun kultamulta herää ja äkkiä lapsi syliin. Siinä sitten sitä huutavaa lasta hyssytellään, että oliko ikävä mummua, kun noin on paha mieli. joo, itsekin olisi varmaan tosi mielissään, kun joku riuhtaisisi sängystä riepoteltavaksi sotahuudon säestyksellä.
Voi luoja, miten mä olen tuota jaksanut katsella niinkin pitkään, kuin tein.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti moni rajattomien isovanhempien ylikävelemä äiti ja isä on saanut voimia vetää rajoja omaan ja lastensa elämään tämän ketjun myötä.
Kyllä! Itsellä on jo se hyvä tilanne, että lasten mummuun on hyvin etäiset suhteet, mutta kyllä siitä kaikesta on trauma jäänyt. Kylmät väreet kulkee pitkin selkää, kun edes kuulen anopin äänen. Itselleni tämä ketju on verratonta vertaistukea, kun ei näitä asioita voi ymmärtää sellainen, jolla ei ole vastaavaa kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Päivittäiset vierailut?? Voi hyvä luoja, aivan kamalaa! Miten kestätte? Pistäkää ovi lukkoon, älkää päästäkö sisälle! Onneksi appivanhemmat eivät meidän luona käy, kutsuvat aina heille.
Juu. Ja meillä pappa voi käydä kolmekin kertaa päivässä ja sanoa vielä lähtiessään:"käykää nyt meilläkin kylässä". Nämä vierailut tapahtuu tietysti silloin kun mies on töissä. Ja ei auta vaikka sanoo, että ei tarvi tulla. Jaksaminen on loppunut minulta jo ajat sitten.
Toivottavasti olet sanonut asian paljon suoremminkin kuin, että ei" tarvi" tulla. Tuonhan joku ottaa vielä hehuna, että olempa hyvä tyyppi kun kyläilen vaikkei edes tarvitsis.
Ihan suoraan voi sanoa, että haluan olla kotonani rauhassa joten älä tule kylään sopimatta vierailusta etukäteen poikasi kanssa.
Ja vielä ovikellon viereen lappu jossa lukee shhh... Meillä nukutaan. ZZZZZ... älä koputa tai soita kelloa, kiitos. (tälläisen näin päiväkodin ikkunassa 🙂)
Mikään ei tietenkään välttämättä toimi mutta ainakin tietää kokeilleensa kaikkea.Ihan kuin joku lappunen tuollaista isovanhempaa estäisi, kun kyllä HÄN on tervetullut lapsensa kotiin koska vain. Sitten vain suoraa päätä sitä vauvaa katsomaan, ja kun vauva vähän unissaan äännähtää tai liikuttaa sormeaan, niin kauhealla huudolla voi nyt se mummun kultamulta herää ja äkkiä lapsi syliin. Siinä sitten sitä huutavaa lasta hyssytellään, että oliko ikävä mummua, kun noin on paha mieli. joo, itsekin olisi varmaan tosi mielissään, kun joku riuhtaisisi sängystä riepoteltavaksi sotahuudon säestyksellä.
Voi luoja, miten mä olen tuota jaksanut katsella niinkin pitkään, kuin tein.
No enhän mä tarkottanu, että se lappu mitään estäiskään 😄 sitä varten on lukot.
Tuskin se eitoivottu vieras ovea alkaa hajottamaan (muutamaa sairasta poikkeutta varmasti lukuunottamatta).
Mutta on se helpompi antaa kovempaa palautetta kun on tehnyt oman tahtonsa aivan satavarmasti selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti moni rajattomien isovanhempien ylikävelemä äiti ja isä on saanut voimia vetää rajoja omaan ja lastensa elämään tämän ketjun myötä.
Kyllä! Itsellä on jo se hyvä tilanne, että lasten mummuun on hyvin etäiset suhteet, mutta kyllä siitä kaikesta on trauma jäänyt. Kylmät väreet kulkee pitkin selkää, kun edes kuulen anopin äänen. Itselleni tämä ketju on verratonta vertaistukea, kun ei näitä asioita voi ymmärtää sellainen, jolla ei ole vastaavaa kokemusta.
Täällä juuri niitä voimia keräilen. Yleensä kun joku on rajaton niin jään vaan suu auki siinä ihmettelemään, että mitä tapahtui. Sen jälkeen en ole enää tän rajattoman kanssa halunnut olla missään tekemisissä. Nyt se on vaan niin, että ei sitä vaan päätetäkään itse, että ei nähdä, kun on tää miehenkin lapsi. On tää kai sitten oleellinen osa sitä vanhemmuutta, että pitää mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja suoraan puolustaa sitä lasta ja myös itseään. Ei siitä enää selviä olemalla kohtelias vaikka näin mulle on opetettu ihan pienestä asti, et pitää jakaa, ja olla kiltti tyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Päivittäiset vierailut?? Voi hyvä luoja, aivan kamalaa! Miten kestätte? Pistäkää ovi lukkoon, älkää päästäkö sisälle! Onneksi appivanhemmat eivät meidän luona käy, kutsuvat aina heille.
Juu. Ja meillä pappa voi käydä kolmekin kertaa päivässä ja sanoa vielä lähtiessään:"käykää nyt meilläkin kylässä". Nämä vierailut tapahtuu tietysti silloin kun mies on töissä. Ja ei auta vaikka sanoo, että ei tarvi tulla. Jaksaminen on loppunut minulta jo ajat sitten.
Pappa mahtaa olla pihkassa miniäänsä, kun siellä ramppaa alvariinsa kun oma poika ei ole kotona. Älä missään nimessä imetä ainakaan sen nähen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pitää ryhdistäytyä eli älkää menkö ennen kuin hön ta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa jo pelkkä ajatus siitä miten käy kun koronaeristys on ohi. Varmasti anoppi sekoaa aivan totaalisesti kun taas nähdään. Pitää miehen kanssa keskustella, ja päättää miten kauan ollaan ja miten toimitaan ettei vauva pelästy kun hänelle vieras ihminen yrittää raivokkaasti repiä syliinsä ja viedä toiseen huoneeseen halatakseen ja pussatakseen tätä. Tästä on nyt niin pitkä aika kun viimeksi nähtiin että tuskinpa näin pieni muistaa anoppia ollenkaan. Kerran ollaan soitettu videopuhelu, silloin vauva alkoi heti huutamaan ja halusi pois.
Tämä ei olisi ongelma jos anoppi osaisi antaa toiselle tilaa ja olla normaali, mutta kun ei osaa. Appi muuten yleensä vie vauvan heti meidän autosta, en ehdi edes turvavyötä ottaa itseltäni pois niin vauva on jo viety sisälle. Kun kerran olin laittanut oven lukkoon niin appi raivokkaasti veti kahvasta ja koputti ikkunaan niin että vauva heräsi ja pelästyi. Tyhmä mies sitten avasi lukon! Matkalla ovelle kuulen jo yleensä kun vauva huutaa kun anoppi on herättänyt ja ottanut vauvan pois kaukalosta. Sitten anoppi lähtee äkkiä vauva sylissään toiseen huoneeseen kun me vielä ollaan miehen kanssa eteisessä!
Että miltähän tällainen tuntuu lapsesta kun sitä kaapataan autosta ja äkkiä viedään pois vieraan naisen sylissä? Vinkkejä kaipaisin nyt tähän, että miten toimin, kun se puhe ei mene heillä perille?Ainakin miehelle pitää saada se päähän, että sitä lukkoa ei avata!
Tää tilanne on vaan niin älytön! Kuka normaali ihminen tekee näin?
Inhottava tilanne toki sinulle, mutta en käsitä miten voit antaa muiden kohdella vauvaasi noin. Kamalaa.
No en minä sitä yksin ole pystynyt estämään kun mies auttaa avaamalla sitä lukkoa. Sen takia ahdistaakin aivan kauheasti enkä ole enää halunnut siellä käydä. Eli ratkaisu olisi sitten, että en menisi ollenkaan sinne? Tietenkin voin alkaa myös ihan suoraan raivoamaan, jospa se viesti menisi silloin heille periksi?
Tämä vastaus ei oikein näy mulla kokonaan, mutta ymmärsin että en mene ellei mies lupaa toimia? Eli ultimatum sitten, voihan se olla että meidän suhde päättyy tähän jos mies ei vaan ryhdistäydy. Olisi kyllä ehkä älyttömin syy eroon. En ikinä osannut kuvitella mitään tällaista kun olin raskaana.
Ikävä kyllä, että ole ainoa joka joutuu takomaan järkeä myös miehen päähän ja taistelemaan koko sukua vastaan. Itselleni tuli yllätyksenä appivanhempien täydellinen tyylin muutos kun vauva syntyi (eikä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi). Joka asiaan puuttuminen ja päivittäiset vierailut ja meidän vanhempien arvostelu ei vain lopu. Myös kyliltä sain kuulla kuinka huono olen, anoppi siellä purki sydäntään. Mieheni yrittää tasapainotella minun ja sukunsa välissä, koska aina kun pidän pääni mieheni saa kuulla myös muita sukulaisilta"miten isovanhemmat niihin kaipaa vauvaa ja haluaa nähdä ja ja ja". En ole eronnut, koska en halua, että lapsi on joka toisen viikonlopun "vapaata riistaa".
Päivittäiset vierailut?? Voi hyvä luoja, aivan kamalaa! Miten kestätte? Pistäkää ovi lukkoon, älkää päästäkö sisälle! Onneksi appivanhemmat eivät meidän luona käy, kutsuvat aina heille.
Juu. Ja meillä pappa voi käydä kolmekin kertaa päivässä ja sanoa vielä lähtiessään:"käykää nyt meilläkin kylässä". Nämä vierailut tapahtuu tietysti silloin kun mies on töissä. Ja ei auta vaikka sanoo, että ei tarvi tulla. Jaksaminen on loppunut minulta jo ajat sitten.
Toivottavasti olet sanonut asian paljon suoremminkin kuin, että ei" tarvi" tulla. Tuonhan joku ottaa vielä hehuna, että olempa hyvä tyyppi kun kyläilen vaikkei edes tarvitsis.
Ihan suoraan voi sanoa, että haluan olla kotonani rauhassa joten älä tule kylään sopimatta vierailusta etukäteen poikasi kanssa.
Ja vielä ovikellon viereen lappu jossa lukee shhh... Meillä nukutaan. ZZZZZ... älä koputa tai soita kelloa, kiitos. (tälläisen näin päiväkodin ikkunassa 🙂)
Mikään ei tietenkään välttämättä toimi mutta ainakin tietää kokeilleensa kaikkea.Ihan kuin joku lappunen tuollaista isovanhempaa estäisi, kun kyllä HÄN on tervetullut lapsensa kotiin koska vain. Sitten vain suoraa päätä sitä vauvaa katsomaan, ja kun vauva vähän unissaan äännähtää tai liikuttaa sormeaan, niin kauhealla huudolla voi nyt se mummun kultamulta herää ja äkkiä lapsi syliin. Siinä sitten sitä huutavaa lasta hyssytellään, että oliko ikävä mummua, kun noin on paha mieli. joo, itsekin olisi varmaan tosi mielissään, kun joku riuhtaisisi sängystä riepoteltavaksi sotahuudon säestyksellä.
Voi luoja, miten mä olen tuota jaksanut katsella niinkin pitkään, kuin tein.
No enhän mä tarkottanu, että se lappu mitään estäiskään 😄 sitä varten on lukot.
Tuskin se eitoivottu vieras ovea alkaa hajottamaan (muutamaa sairasta poikkeutta varmasti lukuunottamatta).
Mutta on se helpompi antaa kovempaa palautetta kun on tehnyt oman tahtonsa aivan satavarmasti selväksi.
Meillä oli aluksi anopilla jopa avain meille. Kun jäi kiinni siitä, että kävin omin lupinensa kaivelemassa kaappeja ja sisustamassa kun ollaan pois, niin otettiin avain pois (itkupotkuraivareilla yritti vedota, että saisi pitää pääsyn meidän kotiin). Tämän jälkeen jos ei avattu ovea kun sielä oli kolistelemassa, niin käveli talon ympäri ja koputteli ikkunoihin, huuteli ja soitteli, että hän olisi nyt tulossa, ja voivoi kun hän on niin huolissaan, kun kukaan ei avaa ja autokin on pihassa. Oikeasti oli todella ahdistavaa. Ja jos en vastannut, niin soitti miehelleni töihin. Ihan sekopäistä.
Jonkinlainen oman lapsuuden trauma ja nyt taantuu itse vauvan tasolle? Yrittää kovasti antaa sille lapsenlapselleen läheisyyttä jota ei itse saanut? Spekulointia, mutta voiko olla?
Hormonit tekee ihmiset hulluiksi :O
Ajatelkaa miten ihanaa taivaassa on: lihallinen vartalo ei enää määrää. Ei tarvitse syödäkään jos ei tahdo, eikä ole yötä. Ei kateutta, ei riitaa ei yhtäkään valehtelijaa eikä kiusaajaa.
Maailmassa ärsyttää ehkä eniten juuri valehtelijat.
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen oman lapsuuden trauma ja nyt taantuu itse vauvan tasolle? Yrittää kovasti antaa sille lapsenlapselleen läheisyyttä jota ei itse saanut? Spekulointia, mutta voiko olla?
Ei ole enää ÄITI joka päättää kaikesta. Muistan kun kerrottiin appivanhemmille raskaudesta, appi itki onnesta ja onnitteli, anoppi istui siinä vaan hiljaa ja katteli muualle. Olisi jo siinä pitänyt tajuta, että kohta alkaa pompottelu kun epätoivoisesti yrittää pitää kuvitellusta asemastaan kiinni keinolla millä hyvänsä.
Meillä on ollut mumman uusi mies, ei siis lasten pappa, tälläinen lasten kaappaaja. Väkisin syliin, eikä millään pois vaikka lapsi ei selvästi tykännyt.Välit jääneet mummaankin etäisiksi tästä syystä. Ei tulisi kuuloonkaan että voisi hoitoavuksi pyytää, kun ei kunnioiteta lapsen rajoja.
Toisen puolen isovanhemmilla on tapana kysyä jo pieneltä lapselta haluaako syliin ja sen mukaan mennään mitä lapsi tahtoo.
Meillä anoppi taas kävi esittelemässä ystävälleen meidän kotia, anoppi siinä näytti että "tässä on toinen makuuhuone ja tässä vessa". Että EI! Ovet oli kiinni syystä! Mulle koti on turvapaikka enkä suostu siihen että anoppi tulee merkkaamaan reviiriään mun kodissa. Tää siis tapahtui kun he vaan "kävivät nopeasti tuomassa jotakin".