Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Välillä tuli kyllä niin naurettavia ehdotuksia vaikka vauva kohta 1v: "Käy vaan kaupassa, ai et tarvii sieltä mitään? No mee vaikka autolla vaan ajelemaan". Siis tääh? Ja sit se mummo istuu siinä kuplassaan lapsi sylissään tuntikausia, tuijottaa sitä vaan ja lepertelee, ja lapsella on ihan hemmetin tylsää! Päätin että ollaan tästä lähtien max 2h mummon luona ja sit kyl lähetään, eihän se lapsi sais muuten mitään muuta tehdä kun vaan huomioida mummoa. Tää korona on tavallaan ollut meille helpotus, vaikka meitä on syyllistetty ja yritetty houkutella mummolaan muutaman kerran.
Teilläkin? Meidän mummulla on oikeus nähdä lapsia useammin, koska karanteeni. Mistä tai keneltä tämä oikeus on tullut? Mummulla liuta perussairauksia ja ikääkin yli 70. Ei käydä muutenkaan edes joka kuukausi vaikka melkein naapurissa asuukin, nyt sit pitäisi käydä siellä monta kertaa viikossa. Mun 7 v ei halua edes käydä siellä, koska mummulassa on niin likaista, koira jolle ei ole yritettykään opettaa mitään eikä oikein tykkää mummustaan muutenkaan. Mummu on kovin narsistinen, eikä lapsetkaan saisi leikkiä muuta kuin mummun hyväksymällä tavalla. Esim kerran sai mummulta palautetta leikkiessään autoilla, että "ei autot pane nuan".
Nyt kun puhutaan lomautuksista, työttömyydestä ja siitä kuinka työn pitäisi nykypolville tuntua merkitykselliseltä jotta sitä voi tehdä, niin heitänpä idean jota voi vapaasti soveltaa kuka vain : perustettaisiin palvelu johon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ilman mitään nettikirjautumisia tai muita jotka eivät suju kaikilta isovanhempi-ikäisiltä. Nimeksi vaikka Pamu- papat ja mummot, neuvontaa yli sukupolvien. Puheenparsien merkityksiä voi selvittää jos sukupolvet törmäävät. Riitoja voi selvittää, kysyä ulkopuolista näkökulmaa. Hyvä esimerkki on nyt tämä autot ei pane nuan, eli mummi on omalla tavallaan osallistunut lapsen leikkiin, ei tohtinut jostain syystä muulla tavoin. Mummi jota ei kiinnosta ei olisi sanonut mitään. Narsismi puheille stoppi, vain lääkäri antaa diagnoosin. Ymmärtäkää toisianne.. olkaa ihmisiä toisillenne. Koiralle yksissä tuumin tapakasvatusta, se opettaa jota asia häiritsee. On sanomattoman surullista että välit päästetään huonoiksi ja lapsikin vedetään mukaan negaatioon. Onko lapselta itseltään lähtöisin ajatus, ettei mummi ole kiva? Äiti ei ole ajanut ajatusta lapselle, eihän? Mitä ajattelisit äitinä numerosta johon voit soittaa matalalla kynnyksellä kun jokin asia mietityttää mummin puheissa , linjoilla olisi niin äitejä kuin isejä, mummoja ja pappoja sekä ammattiväkeä? Suhteet eivät saa kaatua kommunikaatio-ongelmiin, isot asiat ovat vaakakupissa.
Toivoo mummi itsekin, joka puhuu ja kuuntelee ja rakastaa jokaista aikuista lastaan sekä lapsenlastaan ja jolle saa kertoa murheet ja ilot. Puhukaa puhukaa puhukaa vielä kerran.Niin, isot asiat ovat vaakakupissa; mummolle. Ei se lapsi siitä kärsi, jos se yksi rajaton mummo puuttuu. Lapsella voi olla muita merkittäviä suhteita, ei sen ole pakko olla juuri se biologinen mummo. Eli miettikää mummot sitä, ennen kuin alatte pomottelemaan ja häätämään lapsen äitiä pois lapsensa luota.
Älä yleistä. Teillä asiat menneet miten ovat mutta älä sovella sitä muihin minkä näet itsellesi parhaaksi. Jostain kumman syystä isovanhemmat ovat ja ovat olleet aina todella iso asia, lapsuusmuistoissa on se yhteinen nimittäjä että mummot ja papat ovat niiden lämpimien muistojen näyttämöllä. Kalaretket, pullan leivonta mummon kanssa, niistä ei yksikään lapsi saisi jäädä paitsi.. vaan jäähän ne kun kulttuuri on heittänyt häränpyllyä, on perhe jossa äiti ja isä määräävät jopa lasten ihmissuhteet. Onkohan se sitä narsismia :D
Ei, vaan lapsen suojelua haitallisilta ihmissuhteilta. Normaaleista isovanhemmistahan tässä ketjussa ei puhuta, vaan rajattomista katujyristä, jos jäi epäselväksi.
Mummo on marttyyri ja läheisriippuvainen. Mieleltään epätasapainoinen. En antaisi lasta tuollaiselle hoitoon. Yrittää omia lasta itselleen, normaali ihminen ei käyttäydy noin. Valittaa että ei jaksa käydä töissä ilman että näkee vauvaa, haloooo......Mummo pää taitaa olla vähän sekaisin. Ensinnäkin teidän tehtävä ei ole hoitaa mummon mielenterveyttä, mummo on aikuinen ihminen. Pysyisin kaukana tuosta ihmisestä, kuulostaa todella rasittavalta. Käytös ei ole normaalia terveen aikuisen käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Välillä tuli kyllä niin naurettavia ehdotuksia vaikka vauva kohta 1v: "Käy vaan kaupassa, ai et tarvii sieltä mitään? No mee vaikka autolla vaan ajelemaan". Siis tääh? Ja sit se mummo istuu siinä kuplassaan lapsi sylissään tuntikausia, tuijottaa sitä vaan ja lepertelee, ja lapsella on ihan hemmetin tylsää! Päätin että ollaan tästä lähtien max 2h mummon luona ja sit kyl lähetään, eihän se lapsi sais muuten mitään muuta tehdä kun vaan huomioida mummoa. Tää korona on tavallaan ollut meille helpotus, vaikka meitä on syyllistetty ja yritetty houkutella mummolaan muutaman kerran.
Teilläkin? Meidän mummulla on oikeus nähdä lapsia useammin, koska karanteeni. Mistä tai keneltä tämä oikeus on tullut? Mummulla liuta perussairauksia ja ikääkin yli 70. Ei käydä muutenkaan edes joka kuukausi vaikka melkein naapurissa asuukin, nyt sit pitäisi käydä siellä monta kertaa viikossa. Mun 7 v ei halua edes käydä siellä, koska mummulassa on niin likaista, koira jolle ei ole yritettykään opettaa mitään eikä oikein tykkää mummustaan muutenkaan. Mummu on kovin narsistinen, eikä lapsetkaan saisi leikkiä muuta kuin mummun hyväksymällä tavalla. Esim kerran sai mummulta palautetta leikkiessään autoilla, että "ei autot pane nuan".
Nyt kun puhutaan lomautuksista, työttömyydestä ja siitä kuinka työn pitäisi nykypolville tuntua merkitykselliseltä jotta sitä voi tehdä, niin heitänpä idean jota voi vapaasti soveltaa kuka vain : perustettaisiin palvelu johon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ilman mitään nettikirjautumisia tai muita jotka eivät suju kaikilta isovanhempi-ikäisiltä. Nimeksi vaikka Pamu- papat ja mummot, neuvontaa yli sukupolvien. Puheenparsien merkityksiä voi selvittää jos sukupolvet törmäävät. Riitoja voi selvittää, kysyä ulkopuolista näkökulmaa. Hyvä esimerkki on nyt tämä autot ei pane nuan, eli mummi on omalla tavallaan osallistunut lapsen leikkiin, ei tohtinut jostain syystä muulla tavoin. Mummi jota ei kiinnosta ei olisi sanonut mitään. Narsismi puheille stoppi, vain lääkäri antaa diagnoosin. Ymmärtäkää toisianne.. olkaa ihmisiä toisillenne. Koiralle yksissä tuumin tapakasvatusta, se opettaa jota asia häiritsee. On sanomattoman surullista että välit päästetään huonoiksi ja lapsikin vedetään mukaan negaatioon. Onko lapselta itseltään lähtöisin ajatus, ettei mummi ole kiva? Äiti ei ole ajanut ajatusta lapselle, eihän? Mitä ajattelisit äitinä numerosta johon voit soittaa matalalla kynnyksellä kun jokin asia mietityttää mummin puheissa , linjoilla olisi niin äitejä kuin isejä, mummoja ja pappoja sekä ammattiväkeä? Suhteet eivät saa kaatua kommunikaatio-ongelmiin, isot asiat ovat vaakakupissa.
Toivoo mummi itsekin, joka puhuu ja kuuntelee ja rakastaa jokaista aikuista lastaan sekä lapsenlastaan ja jolle saa kertoa murheet ja ilot. Puhukaa puhukaa puhukaa vielä kerran.Niin, isot asiat ovat vaakakupissa; mummolle. Ei se lapsi siitä kärsi, jos se yksi rajaton mummo puuttuu. Lapsella voi olla muita merkittäviä suhteita, ei sen ole pakko olla juuri se biologinen mummo. Eli miettikää mummot sitä, ennen kuin alatte pomottelemaan ja häätämään lapsen äitiä pois lapsensa luota.
Älä yleistä. Teillä asiat menneet miten ovat mutta älä sovella sitä muihin minkä näet itsellesi parhaaksi. Jostain kumman syystä isovanhemmat ovat ja ovat olleet aina todella iso asia, lapsuusmuistoissa on se yhteinen nimittäjä että mummot ja papat ovat niiden lämpimien muistojen näyttämöllä. Kalaretket, pullan leivonta mummon kanssa, niistä ei yksikään lapsi saisi jäädä paitsi.. vaan jäähän ne kun kulttuuri on heittänyt häränpyllyä, on perhe jossa äiti ja isä määräävät jopa lasten ihmissuhteet. Onkohan se sitä narsismia :D
Kyllä meillä kalaretket ja leivonnat ovat tarjonneet nimenomaan ne henkisesti terveet isovanhemmat. Anoppi ei koskaan ole jaksanut puuhailla mitään lasten kanssa viittä minuuttia pidempään. Haluaa vain että lapset istuisivat sylissä tai halaisivat häntä. Ihan siis istuu vain sohvalla ja pyytää lapsia (5 ja 7) syliin n. 10 minuutin välein. Ei ole koskaan tehnyt palapeliä, piirtänyt, leikkinyt leluilla jne. Pyydetty kyllä on. Kerran luki kirjaa yli viisi minuuttia, mutta ei jaksanut lukea loppuun asti kun huomasi ettei lapsi halua tulla syliin kuuntelemaan.
Pihalla lähinnä kuikuilee, että kävelisikö naapuri ohi että näkisi että nyt on lapsenlapset kylässä.
Surullistahan se on, että tällaisilla rajattomilla mummoilla ei yleensä kiinnosta kuin ne omat tarpeet ja toiveet. Onneksi on sellaisia isovanhempia, jotka haluavat oikeasti tehdä asioita lastenlasten kanssa ja oikein ottaa sellaisen mummon/papan roolin, että ovat lapselle turvallisia aikuisia, jotka tukevat vanhempia kasvatustehtävässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Välillä tuli kyllä niin naurettavia ehdotuksia vaikka vauva kohta 1v: "Käy vaan kaupassa, ai et tarvii sieltä mitään? No mee vaikka autolla vaan ajelemaan". Siis tääh? Ja sit se mummo istuu siinä kuplassaan lapsi sylissään tuntikausia, tuijottaa sitä vaan ja lepertelee, ja lapsella on ihan hemmetin tylsää! Päätin että ollaan tästä lähtien max 2h mummon luona ja sit kyl lähetään, eihän se lapsi sais muuten mitään muuta tehdä kun vaan huomioida mummoa. Tää korona on tavallaan ollut meille helpotus, vaikka meitä on syyllistetty ja yritetty houkutella mummolaan muutaman kerran.
Teilläkin? Meidän mummulla on oikeus nähdä lapsia useammin, koska karanteeni. Mistä tai keneltä tämä oikeus on tullut? Mummulla liuta perussairauksia ja ikääkin yli 70. Ei käydä muutenkaan edes joka kuukausi vaikka melkein naapurissa asuukin, nyt sit pitäisi käydä siellä monta kertaa viikossa. Mun 7 v ei halua edes käydä siellä, koska mummulassa on niin likaista, koira jolle ei ole yritettykään opettaa mitään eikä oikein tykkää mummustaan muutenkaan. Mummu on kovin narsistinen, eikä lapsetkaan saisi leikkiä muuta kuin mummun hyväksymällä tavalla. Esim kerran sai mummulta palautetta leikkiessään autoilla, että "ei autot pane nuan".
Nyt kun puhutaan lomautuksista, työttömyydestä ja siitä kuinka työn pitäisi nykypolville tuntua merkitykselliseltä jotta sitä voi tehdä, niin heitänpä idean jota voi vapaasti soveltaa kuka vain : perustettaisiin palvelu johon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ilman mitään nettikirjautumisia tai muita jotka eivät suju kaikilta isovanhempi-ikäisiltä. Nimeksi vaikka Pamu- papat ja mummot, neuvontaa yli sukupolvien. Puheenparsien merkityksiä voi selvittää jos sukupolvet törmäävät. Riitoja voi selvittää, kysyä ulkopuolista näkökulmaa. Hyvä esimerkki on nyt tämä autot ei pane nuan, eli mummi on omalla tavallaan osallistunut lapsen leikkiin, ei tohtinut jostain syystä muulla tavoin. Mummi jota ei kiinnosta ei olisi sanonut mitään. Narsismi puheille stoppi, vain lääkäri antaa diagnoosin. Ymmärtäkää toisianne.. olkaa ihmisiä toisillenne. Koiralle yksissä tuumin tapakasvatusta, se opettaa jota asia häiritsee. On sanomattoman surullista että välit päästetään huonoiksi ja lapsikin vedetään mukaan negaatioon. Onko lapselta itseltään lähtöisin ajatus, ettei mummi ole kiva? Äiti ei ole ajanut ajatusta lapselle, eihän? Mitä ajattelisit äitinä numerosta johon voit soittaa matalalla kynnyksellä kun jokin asia mietityttää mummin puheissa , linjoilla olisi niin äitejä kuin isejä, mummoja ja pappoja sekä ammattiväkeä? Suhteet eivät saa kaatua kommunikaatio-ongelmiin, isot asiat ovat vaakakupissa.
Toivoo mummi itsekin, joka puhuu ja kuuntelee ja rakastaa jokaista aikuista lastaan sekä lapsenlastaan ja jolle saa kertoa murheet ja ilot. Puhukaa puhukaa puhukaa vielä kerran.Niin, isot asiat ovat vaakakupissa; mummolle. Ei se lapsi siitä kärsi, jos se yksi rajaton mummo puuttuu. Lapsella voi olla muita merkittäviä suhteita, ei sen ole pakko olla juuri se biologinen mummo. Eli miettikää mummot sitä, ennen kuin alatte pomottelemaan ja häätämään lapsen äitiä pois lapsensa luota.
Älä yleistä. Teillä asiat menneet miten ovat mutta älä sovella sitä muihin minkä näet itsellesi parhaaksi. Jostain kumman syystä isovanhemmat ovat ja ovat olleet aina todella iso asia, lapsuusmuistoissa on se yhteinen nimittäjä että mummot ja papat ovat niiden lämpimien muistojen näyttämöllä. Kalaretket, pullan leivonta mummon kanssa, niistä ei yksikään lapsi saisi jäädä paitsi.. vaan jäähän ne kun kulttuuri on heittänyt häränpyllyä, on perhe jossa äiti ja isä määräävät jopa lasten ihmissuhteet. Onkohan se sitä narsismia :D
Voi huoh taas... Tässä keskustelussa on toisteltu moneen, moneen kertaan sitä, että tuo yllä kuvailemasi lapsuuden normaali mummola ei ole tämän ketjun aiheena. Tässä ketjussa on puhuttu suorastaan mielisairaista mummoista, jotka ovat höyrähtäneet täysin lapsenlapsen synnyttyä. Ja sitten on jouduttu vetämään tiukat rajat, kun mummo on ollut niin päällekäyvä.
Oma anoppinikin yritti kovasti jyrätä, mutta muutama sata kilometriä välimatkaa helpotti kummasti. Hänelläkin oli alussa sellainen käsitys, että lapsi tuntee mummon automaattisesti, ja mummon syli on äidin syliä parempi. Kerran vatsan kipristelyä kitissyt vauva tempaistiin yllättäen sylistäni olan yli, että jospa mummo osaisi paremmin. Vaivuin sellaiseen hiljaiseen raivon tilaan, että mieskin sen huomasi, ennen kuin olisin käynyt suoraan toimintaan, ja kiikutti vauvan äkkiä takaisin.
On kuitenkin sanottava, että meillä oli lopulta hyvät välit, mutta se vaati sinnikkyyttä pitää oma päänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Välillä tuli kyllä niin naurettavia ehdotuksia vaikka vauva kohta 1v: "Käy vaan kaupassa, ai et tarvii sieltä mitään? No mee vaikka autolla vaan ajelemaan". Siis tääh? Ja sit se mummo istuu siinä kuplassaan lapsi sylissään tuntikausia, tuijottaa sitä vaan ja lepertelee, ja lapsella on ihan hemmetin tylsää! Päätin että ollaan tästä lähtien max 2h mummon luona ja sit kyl lähetään, eihän se lapsi sais muuten mitään muuta tehdä kun vaan huomioida mummoa. Tää korona on tavallaan ollut meille helpotus, vaikka meitä on syyllistetty ja yritetty houkutella mummolaan muutaman kerran.
Teilläkin? Meidän mummulla on oikeus nähdä lapsia useammin, koska karanteeni. Mistä tai keneltä tämä oikeus on tullut? Mummulla liuta perussairauksia ja ikääkin yli 70. Ei käydä muutenkaan edes joka kuukausi vaikka melkein naapurissa asuukin, nyt sit pitäisi käydä siellä monta kertaa viikossa. Mun 7 v ei halua edes käydä siellä, koska mummulassa on niin likaista, koira jolle ei ole yritettykään opettaa mitään eikä oikein tykkää mummustaan muutenkaan. Mummu on kovin narsistinen, eikä lapsetkaan saisi leikkiä muuta kuin mummun hyväksymällä tavalla. Esim kerran sai mummulta palautetta leikkiessään autoilla, että "ei autot pane nuan".
Nyt kun puhutaan lomautuksista, työttömyydestä ja siitä kuinka työn pitäisi nykypolville tuntua merkitykselliseltä jotta sitä voi tehdä, niin heitänpä idean jota voi vapaasti soveltaa kuka vain : perustettaisiin palvelu johon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ilman mitään nettikirjautumisia tai muita jotka eivät suju kaikilta isovanhempi-ikäisiltä. Nimeksi vaikka Pamu- papat ja mummot, neuvontaa yli sukupolvien. Puheenparsien merkityksiä voi selvittää jos sukupolvet törmäävät. Riitoja voi selvittää, kysyä ulkopuolista näkökulmaa. Hyvä esimerkki on nyt tämä autot ei pane nuan, eli mummi on omalla tavallaan osallistunut lapsen leikkiin, ei tohtinut jostain syystä muulla tavoin. Mummi jota ei kiinnosta ei olisi sanonut mitään. Narsismi puheille stoppi, vain lääkäri antaa diagnoosin. Ymmärtäkää toisianne.. olkaa ihmisiä toisillenne. Koiralle yksissä tuumin tapakasvatusta, se opettaa jota asia häiritsee. On sanomattoman surullista että välit päästetään huonoiksi ja lapsikin vedetään mukaan negaatioon. Onko lapselta itseltään lähtöisin ajatus, ettei mummi ole kiva? Äiti ei ole ajanut ajatusta lapselle, eihän? Mitä ajattelisit äitinä numerosta johon voit soittaa matalalla kynnyksellä kun jokin asia mietityttää mummin puheissa , linjoilla olisi niin äitejä kuin isejä, mummoja ja pappoja sekä ammattiväkeä? Suhteet eivät saa kaatua kommunikaatio-ongelmiin, isot asiat ovat vaakakupissa.
Toivoo mummi itsekin, joka puhuu ja kuuntelee ja rakastaa jokaista aikuista lastaan sekä lapsenlastaan ja jolle saa kertoa murheet ja ilot. Puhukaa puhukaa puhukaa vielä kerran.Niin, isot asiat ovat vaakakupissa; mummolle. Ei se lapsi siitä kärsi, jos se yksi rajaton mummo puuttuu. Lapsella voi olla muita merkittäviä suhteita, ei sen ole pakko olla juuri se biologinen mummo. Eli miettikää mummot sitä, ennen kuin alatte pomottelemaan ja häätämään lapsen äitiä pois lapsensa luota.
Älä yleistä. Teillä asiat menneet miten ovat mutta älä sovella sitä muihin minkä näet itsellesi parhaaksi. Jostain kumman syystä isovanhemmat ovat ja ovat olleet aina todella iso asia, lapsuusmuistoissa on se yhteinen nimittäjä että mummot ja papat ovat niiden lämpimien muistojen näyttämöllä. Kalaretket, pullan leivonta mummon kanssa, niistä ei yksikään lapsi saisi jäädä paitsi.. vaan jäähän ne kun kulttuuri on heittänyt häränpyllyä, on perhe jossa äiti ja isä määräävät jopa lasten ihmissuhteet. Onkohan se sitä narsismia :D
Niin. Jos ne mummot ja papat on ystävällismielisiä ja tervepäisiä. Sen sijaan jos he ovat vihamielisiä, mieleltään horjuneita jne he eivät ole ilon aihe kellekään. Ja vaikka he olisi lapselle ystävällisiä, mutta vanhemmalle vittumaisia he on lapselle vahingollisia.
He ovat myös helposti korvattavissa.
Ja tietenkin isä ja äiti määräävät lapsensa ihmissuhteet. Kuka muu ne määräisi? Hullu mummoko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Välillä tuli kyllä niin naurettavia ehdotuksia vaikka vauva kohta 1v: "Käy vaan kaupassa, ai et tarvii sieltä mitään? No mee vaikka autolla vaan ajelemaan". Siis tääh? Ja sit se mummo istuu siinä kuplassaan lapsi sylissään tuntikausia, tuijottaa sitä vaan ja lepertelee, ja lapsella on ihan hemmetin tylsää! Päätin että ollaan tästä lähtien max 2h mummon luona ja sit kyl lähetään, eihän se lapsi sais muuten mitään muuta tehdä kun vaan huomioida mummoa. Tää korona on tavallaan ollut meille helpotus, vaikka meitä on syyllistetty ja yritetty houkutella mummolaan muutaman kerran.
Teilläkin? Meidän mummulla on oikeus nähdä lapsia useammin, koska karanteeni. Mistä tai keneltä tämä oikeus on tullut? Mummulla liuta perussairauksia ja ikääkin yli 70. Ei käydä muutenkaan edes joka kuukausi vaikka melkein naapurissa asuukin, nyt sit pitäisi käydä siellä monta kertaa viikossa. Mun 7 v ei halua edes käydä siellä, koska mummulassa on niin likaista, koira jolle ei ole yritettykään opettaa mitään eikä oikein tykkää mummustaan muutenkaan. Mummu on kovin narsistinen, eikä lapsetkaan saisi leikkiä muuta kuin mummun hyväksymällä tavalla. Esim kerran sai mummulta palautetta leikkiessään autoilla, että "ei autot pane nuan".
Nyt kun puhutaan lomautuksista, työttömyydestä ja siitä kuinka työn pitäisi nykypolville tuntua merkitykselliseltä jotta sitä voi tehdä, niin heitänpä idean jota voi vapaasti soveltaa kuka vain : perustettaisiin palvelu johon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ilman mitään nettikirjautumisia tai muita jotka eivät suju kaikilta isovanhempi-ikäisiltä. Nimeksi vaikka Pamu- papat ja mummot, neuvontaa yli sukupolvien. Puheenparsien merkityksiä voi selvittää jos sukupolvet törmäävät. Riitoja voi selvittää, kysyä ulkopuolista näkökulmaa. Hyvä esimerkki on nyt tämä autot ei pane nuan, eli mummi on omalla tavallaan osallistunut lapsen leikkiin, ei tohtinut jostain syystä muulla tavoin. Mummi jota ei kiinnosta ei olisi sanonut mitään. Narsismi puheille stoppi, vain lääkäri antaa diagnoosin. Ymmärtäkää toisianne.. olkaa ihmisiä toisillenne. Koiralle yksissä tuumin tapakasvatusta, se opettaa jota asia häiritsee. On sanomattoman surullista että välit päästetään huonoiksi ja lapsikin vedetään mukaan negaatioon. Onko lapselta itseltään lähtöisin ajatus, ettei mummi ole kiva? Äiti ei ole ajanut ajatusta lapselle, eihän? Mitä ajattelisit äitinä numerosta johon voit soittaa matalalla kynnyksellä kun jokin asia mietityttää mummin puheissa , linjoilla olisi niin äitejä kuin isejä, mummoja ja pappoja sekä ammattiväkeä? Suhteet eivät saa kaatua kommunikaatio-ongelmiin, isot asiat ovat vaakakupissa.
Toivoo mummi itsekin, joka puhuu ja kuuntelee ja rakastaa jokaista aikuista lastaan sekä lapsenlastaan ja jolle saa kertoa murheet ja ilot. Puhukaa puhukaa puhukaa vielä kerran.Niin, isot asiat ovat vaakakupissa; mummolle. Ei se lapsi siitä kärsi, jos se yksi rajaton mummo puuttuu. Lapsella voi olla muita merkittäviä suhteita, ei sen ole pakko olla juuri se biologinen mummo. Eli miettikää mummot sitä, ennen kuin alatte pomottelemaan ja häätämään lapsen äitiä pois lapsensa luota.
Älä yleistä. Teillä asiat menneet miten ovat mutta älä sovella sitä muihin minkä näet itsellesi parhaaksi. Jostain kumman syystä isovanhemmat ovat ja ovat olleet aina todella iso asia, lapsuusmuistoissa on se yhteinen nimittäjä että mummot ja papat ovat niiden lämpimien muistojen näyttämöllä. Kalaretket, pullan leivonta mummon kanssa, niistä ei yksikään lapsi saisi jäädä paitsi.. vaan jäähän ne kun kulttuuri on heittänyt häränpyllyä, on perhe jossa äiti ja isä määräävät jopa lasten ihmissuhteet. Onkohan se sitä narsismia :D
Älä itse yleistä. Vai kuvitteletko oikeasti että kaikki mummot leipoo pullaa ja vaarit kalastavat lastenlastensa kanssa? Pullaa voi ihan hyvin leipoa ihan muidenkin kanssa, ja me käytiin kalassa enon kanssa, ei vaarin. Se on nyt vaan tutkittu juttu että ei lapsi kärsi siitä että ei ole biologisen mummon kanssa tekemisissä, kun on niitä muitakin lapsen elämässä. Mitä jos perheessä on muutenkin vain yksi isoäiti, tai ei yhtäkään? Ja kyllä, vanhemmat tietenkin määräävät lastensa ihmissuhteet. Ihanko oikeasti pitäisi antaa pienen lapsen päättää kenen seurassa se on, kun lapsia voi aika helposti manipuloida ja lahjoa vaikka mihin? Ei lasta voi jättää haitallisen aikuisen armoille vain koska se on sattumoisin lapsen mummo.
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Välillä tuli kyllä niin naurettavia ehdotuksia vaikka vauva kohta 1v: "Käy vaan kaupassa, ai et tarvii sieltä mitään? No mee vaikka autolla vaan ajelemaan". Siis tääh? Ja sit se mummo istuu siinä kuplassaan lapsi sylissään tuntikausia, tuijottaa sitä vaan ja lepertelee, ja lapsella on ihan hemmetin tylsää! Päätin että ollaan tästä lähtien max 2h mummon luona ja sit kyl lähetään, eihän se lapsi sais muuten mitään muuta tehdä kun vaan huomioida mummoa. Tää korona on tavallaan ollut meille helpotus, vaikka meitä on syyllistetty ja yritetty houkutella mummolaan muutaman kerran.
Teilläkin? Meidän mummulla on oikeus nähdä lapsia useammin, koska karanteeni. Mistä tai keneltä tämä oikeus on tullut? Mummulla liuta perussairauksia ja ikääkin yli 70. Ei käydä muutenkaan edes joka kuukausi vaikka melkein naapurissa asuukin, nyt sit pitäisi käydä siellä monta kertaa viikossa. Mun 7 v ei halua edes käydä siellä, koska mummulassa on niin likaista, koira jolle ei ole yritettykään opettaa mitään eikä oikein tykkää mummustaan muutenkaan. Mummu on kovin narsistinen, eikä lapsetkaan saisi leikkiä muuta kuin mummun hyväksymällä tavalla. Esim kerran sai mummulta palautetta leikkiessään autoilla, että "ei autot pane nuan".
Nyt kun puhutaan lomautuksista, työttömyydestä ja siitä kuinka työn pitäisi nykypolville tuntua merkitykselliseltä jotta sitä voi tehdä, niin heitänpä idean jota voi vapaasti soveltaa kuka vain : perustettaisiin palvelu johon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ilman mitään nettikirjautumisia tai muita jotka eivät suju kaikilta isovanhempi-ikäisiltä. Nimeksi vaikka Pamu- papat ja mummot, neuvontaa yli sukupolvien. Puheenparsien merkityksiä voi selvittää jos sukupolvet törmäävät. Riitoja voi selvittää, kysyä ulkopuolista näkökulmaa. Hyvä esimerkki on nyt tämä autot ei pane nuan, eli mummi on omalla tavallaan osallistunut lapsen leikkiin, ei tohtinut jostain syystä muulla tavoin. Mummi jota ei kiinnosta ei olisi sanonut mitään. Narsismi puheille stoppi, vain lääkäri antaa diagnoosin. Ymmärtäkää toisianne.. olkaa ihmisiä toisillenne. Koiralle yksissä tuumin tapakasvatusta, se opettaa jota asia häiritsee. On sanomattoman surullista että välit päästetään huonoiksi ja lapsikin vedetään mukaan negaatioon. Onko lapselta itseltään lähtöisin ajatus, ettei mummi ole kiva? Äiti ei ole ajanut ajatusta lapselle, eihän? Mitä ajattelisit äitinä numerosta johon voit soittaa matalalla kynnyksellä kun jokin asia mietityttää mummin puheissa , linjoilla olisi niin äitejä kuin isejä, mummoja ja pappoja sekä ammattiväkeä? Suhteet eivät saa kaatua kommunikaatio-ongelmiin, isot asiat ovat vaakakupissa.
Toivoo mummi itsekin, joka puhuu ja kuuntelee ja rakastaa jokaista aikuista lastaan sekä lapsenlastaan ja jolle saa kertoa murheet ja ilot. Puhukaa puhukaa puhukaa vielä kerran.Siis että olisi äidin vastuulla vielä opettaa mummon koiralle miten käyttäydytään lasten seurassa? Jos tämä mummo ei osaa tehdä yhtään mitään itse niin sittenhän hänen pitäisi olla jo hoitokodissa, missä ammattilaiset voisivat häntä hoitaa. Elämässä se nyt vaan toimii niin että jos ei itse osaa muiden kanssa käyttäytyä, ei muut halua olla lähellä. Lapsikin tämän oppii näin: jos et ole mukava toiselle niin toinen lähtee pois eikä jää sun kanssa leikkimään. Mutta mummoko on niin tyhmä että ei itse tätä tajua? Eikö elämä ole opettanut mummolle yhtään mitään vaan mummo on jotenkin taantunut ihan vauvan tasolle?
Itse sanoin suoraan anopille: tuo vauvan omiminen ei auta minua yhtään eikä tunnu mukavalle. Anoppi vaan jatkoi sitä silti, miksi? -Koska hänellä oli kivaa, eikä hän välittänyt yhtään muiden tunteista. Eikä hän välittänyt siitäkään, että vauvalla oli nälkä ja että vauva oli väsynyt. Joten mun pitää alkaa opettamaan hänelle ihan niin kuin lapselle ja lähteä pois lapsen kanssa jos anoppi ei osaa käyttäytyä.
Joo, tuosta koirasta. Edellinen heitti henkensä, ei sillekään oltu mitään opetettu. Oli pitkäkarvainen rotu, mutta ei viitsitty edes turkkia harjata / trimmata. Kerran oli joku ötökkä käynyt munimassa sinne huopuneen karvan kätköihin. Mutta koira on talossa oltava, vaikka siitä ei viitsitä pitää huolta. ruokkii toki, mutta muuten hoito ja lenkkeily on vähän sinne päin. Ja muutenkin, tuskin sitä hyväksyisi, että joku ulkopuolinen hänen koiran koulutusta tulisi korjaamaan, hän kun tietää myös koirista kaiken :D
Minua kiinnostaisi kovastikin tietää millaisia nämä rajattomat mummot ovat olleet äiteinä omille lapsilleen?
Itsetunnon murskaava hirviö. Tärkeintä on, että lapset ovat tehneet kuten äiti haluaa, koska pahinta maailmassa on suututtaa äiti. Äitiä on varjeltava kaikelta pahalta. Tämä on mun miehellä vähän edelleen ongelmana, hän on 43. On kuitenkin mun avustuksella kasvattanut selkärankaa ja itsetuntoa, eikä ole enää yhtä pahasti äitinsä komenneltavissa kuin 10 vuotta sitten. Mutta selkeästi ahdistuu, kun äitinsä pahoittaa mielensä. Tajuaa kyllä, että 1) äitinsä vaatimukset ovat kohtuuttomia ja 2) mies ei ole vastuussa äitinsä tunteista, Mutta se tunne tulee silti.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Pisteet tädille, joka kertoi miten asia oikeasti meni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Välillä tuli kyllä niin naurettavia ehdotuksia vaikka vauva kohta 1v: "Käy vaan kaupassa, ai et tarvii sieltä mitään? No mee vaikka autolla vaan ajelemaan". Siis tääh? Ja sit se mummo istuu siinä kuplassaan lapsi sylissään tuntikausia, tuijottaa sitä vaan ja lepertelee, ja lapsella on ihan hemmetin tylsää! Päätin että ollaan tästä lähtien max 2h mummon luona ja sit kyl lähetään, eihän se lapsi sais muuten mitään muuta tehdä kun vaan huomioida mummoa. Tää korona on tavallaan ollut meille helpotus, vaikka meitä on syyllistetty ja yritetty houkutella mummolaan muutaman kerran.
Teilläkin? Meidän mummulla on oikeus nähdä lapsia useammin, koska karanteeni. Mistä tai keneltä tämä oikeus on tullut? Mummulla liuta perussairauksia ja ikääkin yli 70. Ei käydä muutenkaan edes joka kuukausi vaikka melkein naapurissa asuukin, nyt sit pitäisi käydä siellä monta kertaa viikossa. Mun 7 v ei halua edes käydä siellä, koska mummulassa on niin likaista, koira jolle ei ole yritettykään opettaa mitään eikä oikein tykkää mummustaan muutenkaan. Mummu on kovin narsistinen, eikä lapsetkaan saisi leikkiä muuta kuin mummun hyväksymällä tavalla. Esim kerran sai mummulta palautetta leikkiessään autoilla, että "ei autot pane nuan".
Nyt kun puhutaan lomautuksista, työttömyydestä ja siitä kuinka työn pitäisi nykypolville tuntua merkitykselliseltä jotta sitä voi tehdä, niin heitänpä idean jota voi vapaasti soveltaa kuka vain : perustettaisiin palvelu johon voi ottaa yhteyttä puhelimitse, ilman mitään nettikirjautumisia tai muita jotka eivät suju kaikilta isovanhempi-ikäisiltä. Nimeksi vaikka Pamu- papat ja mummot, neuvontaa yli sukupolvien. Puheenparsien merkityksiä voi selvittää jos sukupolvet törmäävät. Riitoja voi selvittää, kysyä ulkopuolista näkökulmaa. Hyvä esimerkki on nyt tämä autot ei pane nuan, eli mummi on omalla tavallaan osallistunut lapsen leikkiin, ei tohtinut jostain syystä muulla tavoin. Mummi jota ei kiinnosta ei olisi sanonut mitään. Narsismi puheille stoppi, vain lääkäri antaa diagnoosin. Ymmärtäkää toisianne.. olkaa ihmisiä toisillenne. Koiralle yksissä tuumin tapakasvatusta, se opettaa jota asia häiritsee. On sanomattoman surullista että välit päästetään huonoiksi ja lapsikin vedetään mukaan negaatioon. Onko lapselta itseltään lähtöisin ajatus, ettei mummi ole kiva? Äiti ei ole ajanut ajatusta lapselle, eihän? Mitä ajattelisit äitinä numerosta johon voit soittaa matalalla kynnyksellä kun jokin asia mietityttää mummin puheissa , linjoilla olisi niin äitejä kuin isejä, mummoja ja pappoja sekä ammattiväkeä? Suhteet eivät saa kaatua kommunikaatio-ongelmiin, isot asiat ovat vaakakupissa.
Toivoo mummi itsekin, joka puhuu ja kuuntelee ja rakastaa jokaista aikuista lastaan sekä lapsenlastaan ja jolle saa kertoa murheet ja ilot. Puhukaa puhukaa puhukaa vielä kerran.Niin, isot asiat ovat vaakakupissa; mummolle. Ei se lapsi siitä kärsi, jos se yksi rajaton mummo puuttuu. Lapsella voi olla muita merkittäviä suhteita, ei sen ole pakko olla juuri se biologinen mummo. Eli miettikää mummot sitä, ennen kuin alatte pomottelemaan ja häätämään lapsen äitiä pois lapsensa luota.
Älä yleistä. Teillä asiat menneet miten ovat mutta älä sovella sitä muihin minkä näet itsellesi parhaaksi. Jostain kumman syystä isovanhemmat ovat ja ovat olleet aina todella iso asia, lapsuusmuistoissa on se yhteinen nimittäjä että mummot ja papat ovat niiden lämpimien muistojen näyttämöllä. Kalaretket, pullan leivonta mummon kanssa, niistä ei yksikään lapsi saisi jäädä paitsi.. vaan jäähän ne kun kulttuuri on heittänyt häränpyllyä, on perhe jossa äiti ja isä määräävät jopa lasten ihmissuhteet. Onkohan se sitä narsismia :D
Älä itse yleistä. Vai kuvitteletko oikeasti että kaikki mummot leipoo pullaa ja vaarit kalastavat lastenlastensa kanssa? Pullaa voi ihan hyvin leipoa ihan muidenkin kanssa, ja me käytiin kalassa enon kanssa, ei vaarin. Se on nyt vaan tutkittu juttu että ei lapsi kärsi siitä että ei ole biologisen mummon kanssa tekemisissä, kun on niitä muitakin lapsen elämässä. Mitä jos perheessä on muutenkin vain yksi isoäiti, tai ei yhtäkään? Ja kyllä, vanhemmat tietenkin määräävät lastensa ihmissuhteet. Ihanko oikeasti pitäisi antaa pienen lapsen päättää kenen seurassa se on, kun lapsia voi aika helposti manipuloida ja lahjoa vaikka mihin? Ei lasta voi jättää haitallisen aikuisen armoille vain koska se on sattumoisin lapsen mummo.
Mulla oli ihana mummu jonka kanssa leipoa, ja muffa jonka kanssa kalastaa. Olen toki leiponut äitini kanssa, veistänyt pajupilliä isäni kanssa, marjastanut tätieni kanssa... Ja olen iloinen, että se myrkyllinen pahanilman lintu, se toinen mummu, on saanut pysyä kaukana minusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Pisteet tädille, joka kertoi miten asia oikeasti meni!
17 vuotiaan tytön versio on siis automaattisesti totuus? Kyllä tuosta kuului selvästi asenteellisuus tuon kirjoittajan osalta mummia kohtaan, kuten laululle naureskelu. Useimmat tuutulaulut sisältävät sen äiti -sanan, ei tullut ajatelleeksi vaan piti kiirehtiä loukkaantumaan? Ja aiempaan väitteeseen, ettei lapset kärsi isovanhempien puutteesta, kuulemma tutkitusti, saako tutkimukseen ihan linkin? Ärsyttää tämä toisten kokemusten lietsominen, en ole nähnyt kenenkään vielä kysyneen pitäisikö asiaa katsoa sen mummin vinkkelistä tai jopa kehotus puhua, enkä tarkoita mitään oppituntia mummille vaan mukavaa jutustelua, keskustelua äitiydestä, mummit kun ovat jollain tavalla "tupla äitejä" ja se rakkaus pieniä lapsia kohtaan poikii näitä väärinymmärryksiä ja jopa välien menoa. Se on sanomattoman surullista, ymmärrätte vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Pisteet tädille, joka kertoi miten asia oikeasti meni!
17 vuotiaan tytön versio on siis automaattisesti totuus? Kyllä tuosta kuului selvästi asenteellisuus tuon kirjoittajan osalta mummia kohtaan, kuten laululle naureskelu. Useimmat tuutulaulut sisältävät sen äiti -sanan, ei tullut ajatelleeksi vaan piti kiirehtiä loukkaantumaan? Ja aiempaan väitteeseen, ettei lapset kärsi isovanhempien puutteesta, kuulemma tutkitusti, saako tutkimukseen ihan linkin? Ärsyttää tämä toisten kokemusten lietsominen, en ole nähnyt kenenkään vielä kysyneen pitäisikö asiaa katsoa sen mummin vinkkelistä tai jopa kehotus puhua, enkä tarkoita mitään oppituntia mummille vaan mukavaa jutustelua, keskustelua äitiydestä, mummit kun ovat jollain tavalla "tupla äitejä" ja se rakkaus pieniä lapsia kohtaan poikii näitä väärinymmärryksiä ja jopa välien menoa. Se on sanomattoman surullista, ymmärrätte vielä.
Saisko linkin jonka mukaan isovanhemmat on korvaamattomia ja aina vain hyvästä?
Mummot eivät ole lapsenlapsilleen minkäänlaisia äitejä.
Ei tässä keskustella rakkaudesta - ainakaan lapseen kohdistuvasta - vaan mielenterveysongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Pisteet tädille, joka kertoi miten asia oikeasti meni!
17 vuotiaan tytön versio on siis automaattisesti totuus? Kyllä tuosta kuului selvästi asenteellisuus tuon kirjoittajan osalta mummia kohtaan, kuten laululle naureskelu. Useimmat tuutulaulut sisältävät sen äiti -sanan, ei tullut ajatelleeksi vaan piti kiirehtiä loukkaantumaan? Ja aiempaan väitteeseen, ettei lapset kärsi isovanhempien puutteesta, kuulemma tutkitusti, saako tutkimukseen ihan linkin? Ärsyttää tämä toisten kokemusten lietsominen, en ole nähnyt kenenkään vielä kysyneen pitäisikö asiaa katsoa sen mummin vinkkelistä tai jopa kehotus puhua, enkä tarkoita mitään oppituntia mummille vaan mukavaa jutustelua, keskustelua äitiydestä, mummit kun ovat jollain tavalla "tupla äitejä" ja se rakkaus pieniä lapsia kohtaan poikii näitä väärinymmärryksiä ja jopa välien menoa. Se on sanomattoman surullista, ymmärrätte vielä.
Kuule, ihan elämääsi helpottaaksesi sanon sinulle hyvin yksinkertaisen säännön:
Jos keksit omasta päästä lapselle tuutulaulun, niin et todellakaan laula "äiti sua tuudittaa" vaan "mummo sua tuudittaa". Tai sitten laulat vain tuu tuu tupakkirullaa, jos ei älynnystyrät riitä tuohon.
Tietenkään millään itse keksityn laulun varjolla ei aleta leikkimään äitiä.
Häpeäisin silmät päästäni jos äitini tekisi noin kälylleni. Jo pelkästään tuo laulaminen hävettäisi.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Tällaista meilläkin on ollut, paitsi että anoppi tokaisi lähes heti, että hän kyl ottaa syliin vaikka olin juuri sanonut että antaisi nukkua. Heti kun silmä vältti oli anoppi mennyt vauvan huoneeseen ja nostanut sitä sängystä, tähän vauva oli tietenkin herännyt ja ruvennut huutamaan. Kun tulin takaisin anoppi ihan hätääntyneenä selitti että hän yritti laittaa takas sänkyyn ja on yrittänyt lohduttaa mutta vauvalla on niin kipeä vatsa, hän oikein tuntee kädellä miten vatsaa vääntää. Tämä selitys jatkuu vieläkin, ja tätä pitää aina ilmoittaa kaikille jotka ovat läsnä. Koska se totuus, että vauva ei viihdy hänen sylissä, ei anoppi tietenkään voi myöntää.
Anoppi myös määrää kenen sylissä vauva saa olla ja miten kauan, se tarkoittaa käytännössä sitä, että vauva on lähes vain ja ainoastaan hänen sylissä. Lattialla ei vauva saa olla leikkimässä, vauva aina jotenkin maagisesti päätyy anopin syliin. Vauva ei saa syödä, koska ei silloin voi olla anopin sylissä. Nukkua ei saa koska silloin ei huomioi anoppia.
Näistä asioista on toistuvasti sanottu anopille, mutta tämä käytös jatkuu silti. Katson sitten uudestaan kun lapsi on vähän vanhempi, että miten anoppi käyttäytyy, mutta juuri nyt ei yksinkertaisesti voida olla anopin seurassa paria tuntia pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsen mummo ei ole pahimmasta päästä, mutta menipä kyllä vauva-aikana kerralla luottamus, kun pyysin hoitamaan nukkuvaa vauvaa puoli tuntia. Miehen pikkusisko oli mukana, mutta ei missään hoitovastuussa kuitenkaan. Olin juuri saanut vauvan nukkumaan, ja tämä nukkui pitkiä päiväunia. Puolen tunnin kauppareissun jälkeen yllätykseni oli suuri, kun vauva olikin herännyt ja anoppi mairealla hymyllä hoivasi täyttä päätä huutavaa vauvaa. Lauloi ruman kuuloisesti itse keksimään tuutuulaulua, joka vielä meni jotenkin näin "äitin raaakkaaaasss pikkuineeeen" :D Otin vauvan ja syötin, niin nukahti uudelleen, ajattelin että oli sitten jäänyt nälkäiseksi. Ainoa mikä ärsytti oli anopin karsea itsekeksimä laulu jonka varjolla leikki äitiä edessäni. Miehen pikkusisko (tuolloin 17v eikä mitenkään äidilleen ns. uskollinen) kertoi sitten illalla että anoppi oli mennyt vauvan pinnasängyn viereen (olin erikseen pyytänyt, ettei huoneeseen mennä ennen kuin herää, ettei herää liian aikaisin!) ja soittanut parhaalle ystävälleen että hän täällä hoitaa nyt vauvaa, ai kun se nukkuu ihanasti. Oli mennyt viisi minuuttia ja lapsi oli hereillä. Kaiken huipuksi oli pyytänyt miehen pikkusiskoa kantelemaan vauvaa kun ei ollut osannut rauhoittaa häntä sylissä. Sitten oli nähnyt minut parkkipaikalla ja napannut rauhallisen vauvan tätinsä sylistä pois, ja huudattanut vauvaa vain jotta pystyi esittämään minulle hoitaneensa vauvaa. Siinä vasta tyhmä ja tunnevammainen ihminen. Lapsi on nyt taapero ja seuraavan kerran jää mummon hoitoon, kun osaa jo hoitaa itse itsensä.
Pisteet tädille, joka kertoi miten asia oikeasti meni!
17 vuotiaan tytön versio on siis automaattisesti totuus? Kyllä tuosta kuului selvästi asenteellisuus tuon kirjoittajan osalta mummia kohtaan, kuten laululle naureskelu. Useimmat tuutulaulut sisältävät sen äiti -sanan, ei tullut ajatelleeksi vaan piti kiirehtiä loukkaantumaan? Ja aiempaan väitteeseen, ettei lapset kärsi isovanhempien puutteesta, kuulemma tutkitusti, saako tutkimukseen ihan linkin? Ärsyttää tämä toisten kokemusten lietsominen, en ole nähnyt kenenkään vielä kysyneen pitäisikö asiaa katsoa sen mummin vinkkelistä tai jopa kehotus puhua, enkä tarkoita mitään oppituntia mummille vaan mukavaa jutustelua, keskustelua äitiydestä, mummit kun ovat jollain tavalla "tupla äitejä" ja se rakkaus pieniä lapsia kohtaan poikii näitä väärinymmärryksiä ja jopa välien menoa. Se on sanomattoman surullista, ymmärrätte vielä.
Kuulehan mummo, ette te ole mitään tuplaäitejä. Olet tasan vain ja ainoastaan niille äiti, jotka olet synnyttänyt/kasvattanut huoltajan asemassa.
Lapsenlapsille olet vain ja ainoastaan mummo.
Eipä tarvi kauaa miettiä tämänkään ketjun tarinoiden todenperäisyyttä, kun selvästi tämä on yleinen vanhojen naisten ongelma kokea itsensä äidiksi sellaisille joiden äiti ei ole.
Minä ole lapseton, mutta jos minulla olisi lapsia niin tuplaäidit potkisin kyllä elämästämme pois niin nopeasti ettet kerkeäisi edes sanaa tuplaäiti sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kiinnostaisi kovastikin tietää millaisia nämä rajattomat mummot ovat olleet äiteinä omille lapsilleen?
Meillä (ymmärtääkseni) on tehnyt töitä paljon ja isovanhemmat (papan vanhemmat) ovat hoitaneet lapset. Nyt kun kieltäydyn mummon tarjoamasta lastenhoito"avusta" niin 2 tunnin sisällä pappa tulee paasaamaan:"Kyllä me vietiin joka päivä mummolle lapset hoitoon. Mummon kuuluu hoitaa lapset." Eli kun en mummoa usko, niin pappa yrittää saada minut kuriin. Miehelleni valitetaan, että olen liikaa lapsen kanssa. Mieheni oli todennut, että eikö se ole vanhempainvapaan tarkoitus. Viimeisin oli, että mummo ilmoitti, että kun menen töihin niin hän auttaa ja hakee lapsen aiemmin pois hoidosta. Kerroin, että aion tehdä lyhyempää työpäivää, että emme tarvitse apua. Mummon vastaus oli:"mutta kyllä minä haen aiemmin pois hoidosta."
Esikoisen synnyttyä anoppi sekosi. Pilasi minulta ensimmäisen lapseni vauvavuoden. Hän ei kunnioittanut minua lapsen äitinä p*skan vertaa. Hän käytti sitä aikaa hyväkseen, epävarmuuttani siis, kun yritin opetella olemaan äiti, eihän minulla siitä aiempaa kokemusta ollut. Minusta hän kohteli poikaansa, eli aviomiestäni, myös törkeällä tavalla - lyömällä kiilaa parisuhteeseemme älyttömillä vaatimuksillaan ja röyhkeällä käytöksellään.
Anoppi painosti jatkuvasti että hänen täytyy päästä näkemään vauvaa, milloin voi nähdä ja miksei muka voi nähdä. Ei riittänyt syyksi että haluamme olla perheen kesken. Mieheni ei vielä silloin uskaltanut asettaa äidilleen järkeviä rajoja. Anoppi itki marttyyrinä kuinka HÄN ei saa muodostaa kunnon suhdetta lapsenlapseensa. HÄN ja HÄNEN tunteensa. HÄN on niin surullinen.
Aina kun tapasimme, niin anopin käytös oli arvaamatonta. Hän saattoi yhtäkkiä, mitään sanomatta kadota aivan pienen vauvan kanssa toiseen huoneeseen. Vauva itki hädissään. Anoppi otti vauvan lukemattomia kertoja sylistäni lupaa kysymättä. Tämä tuli aina niin puskista etten tajunnut reagoida kunnolla. Kutsui itseään vauvan äidiksi monesti "vahingossa". Omi vauvan itselleen vierailujen ajaksi. No yllättäen nämä vierailut alkoivat nopeasti oikein kunnolla ahdistaa. Aloin inhota häntä todella kaiken tämän aikana ja jälkeen.
En ikinä unohda näitä asioita. En ikinä. Luottamus ei palaa koskaan. Tosin hänen nykyinen käytöksensä omaa samoja, itsekkäitä vivahteita, vaikka onkin vauvavuodesta huomattavasti rauhoittunut, ettei hän sitä luottamusta kyllä ansaitsekaan.
Kerroin, että aion tehdä lyhyempää työpäivää, että emme tarvitse apua. Mummon vastaus oli:"mutta kyllä minä haen aiemmin pois hoidosta."[/quote]
Voi luoja, raivostuttavaa!