Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Alunjutussa lapsi on 8kk eli pian kolme vuotta. Eikö tän ketjun vois jo haudata.
Noita hulluja mummeleita on edelleen. Jos tämän ap on vielä paikalla, olisi mielenkiintoista tietää, mikä on tilanne nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alunjutussa lapsi on 8kk eli pian kolme vuotta. Eikö tän ketjun vois jo haudata.
Itse asia on edelleen ihan yhtä tuore.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.
Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Täällä toinen. En olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka en ikinä olisi nähnyt isäni äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Täällä toinen. En olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka en ikinä olisi nähnyt isäni äitiä.
Aika voimakkaasti sanottu. Miksi näin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Täällä toinen. En olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka en ikinä olisi nähnyt isäni äitiä.
Aika voimakkaasti sanottu. Miksi näin?
Oon eri mutta ajattelen myös samoin kun tuo ketä lainasit. Isäni vanhemmat teki mun elämästä ihan kauheeta.
Edelleen yli 30v joudun käsittelemään niitä haavoja mitkä isovanhemmat on muhun jättäneet ja ne vaan korostuu nyt kun itsellä on lapsia. Joo en ehkä olis tällanen ku mitä nyt oon mut ehkä ois vahvempi itsetunto ja ehjä mielenterveys. Edelleen ihmettelen miksi vanhemmat ei aiemmin pistänyt isovanhemmille vastaan ja suojelleet pientä lasta niinkun vanhempien kuuluis tehdä.
Miltäpä tuntuis jos oma isoäiti huutais sulle päin naamaa että ”miksi sun pitää olla noin kauhea lapsi! Susta ei ikinä tule yhtään mitään kun oot noin tyhmä!” Olin tuolloin 5v ja pyysin apua asiaan mitä en vielä sillon osannut. Ja tätä haukkumista jatku niin kauan kunnes itse teininä totesin etten halua olla isoäitini kanssa missään tekemisissä.
Koko ikäni oon yrittänyt todistaa muille että kyllä mä osaan ja pystyn ja oon hyvä siinä mitä teen. Isän vanhemmat onnistu pilaamaan myöhemmin mun ylioppilasjuhlat kertomalla kaikille vieraile kuinka eivät olis koskaan uskoneet että mä pystyn oppimaan mitään. Ammattikorkeasta kun valmistuin niin taas samat päivittelyt kuinka eivät ikinä ois uskoneet että mä valmistun ammattiin kun oon niin huono kaikessa.
Joten kyllä, koen että en ois menettänyt mitään vaikka en isovanhempiani olis koskaan edes tavannut. Ja kyllä koen että suhde isoäitiin on todellakin ollut haitallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Täällä toinen. En olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka en ikinä olisi nähnyt isäni äitiä.
Aika voimakkaasti sanottu. Miksi näin?
Oon eri mutta ajattelen myös samoin kun tuo ketä lainasit. Isäni vanhemmat teki mun elämästä ihan kauheeta.
Edelleen yli 30v joudun käsittelemään niitä haavoja mitkä isovanhemmat on muhun jättäneet ja ne vaan korostuu nyt kun itsellä on lapsia. Joo en ehkä olis tällanen ku mitä nyt oon mut ehkä ois vahvempi itsetunto ja ehjä mielenterveys. Edelleen ihmettelen miksi vanhemmat ei aiemmin pistänyt isovanhemmille vastaan ja suojelleet pientä lasta niinkun vanhempien kuuluis tehdä.
Miltäpä tuntuis jos oma isoäiti huutais sulle päin naamaa että ”miksi sun pitää olla noin kauhea lapsi! Susta ei ikinä tule yhtään mitään kun oot noin tyhmä!” Olin tuolloin 5v ja pyysin apua asiaan mitä en vielä sillon osannut. Ja tätä haukkumista jatku niin kauan kunnes itse teininä totesin etten halua olla isoäitini kanssa missään tekemisissä.
Koko ikäni oon yrittänyt todistaa muille että kyllä mä osaan ja pystyn ja oon hyvä siinä mitä teen. Isän vanhemmat onnistu pilaamaan myöhemmin mun ylioppilasjuhlat kertomalla kaikille vieraile kuinka eivät olis koskaan uskoneet että mä pystyn oppimaan mitään. Ammattikorkeasta kun valmistuin niin taas samat päivittelyt kuinka eivät ikinä ois uskoneet että mä valmistun ammattiin kun oon niin huono kaikessa.
Joten kyllä, koen että en ois menettänyt mitään vaikka en isovanhempiani olis koskaan edes tavannut. Ja kyllä koen että suhde isoäitiin on todellakin ollut haitallinen.
Harmittaa puolestasi, isoäitisi ei liene ollut henkisesti aivan terve. Olet tehnyt kyllä ihan ymmärrettävän ratkaisun. Sitä en sen sijaan ymmärrä että "liika rakkaus" on joillekin syy vetää ovi nenän edestä kiinni, jotkut jopa puhuneet lapsille että "mummo ei osaa käyttäytyä niin ei saa nyt kyläillä", kun tosiaan salaa annettu karkkiaski on edellä mainittuun menettelyyn riittänyt, näiden juttujen perusteella. Oudosti käyttäytyvä, ehkä lievästi muistisairas mummo joka puhuu rumasti lapsenlapsille ei ole sopivaa seuraa ellei muuta tapojaan. Mutta se että mummo keksii yhteisiä juttuja, menoja ja pikku retkiä , haluaa nähdä lapsenlapsia, hemmottelee (järki päässä, ei se tarkoita mitätöidä vanhempia jos antaa kerran kuussa "salaisuutena" suklaapatukan, varsinkin isompi lapsi voi innostua ja mahaa kutkuttaa pieni salaisuus joka siis täysin viaton hyvän mielen asia) ja puhuu kuinka on rakkaita, niin sitäkin puolusteltu että suhteet saa katkoa tällöinkin. Nimenomaan vanhempi saa katkoa suhteen lapsen ja isovanhemman väliltä ja siinä ei kysytä lapseltakaan. Ainakaan näissä mitä olen lukenut, ei kysytty. Ei mene oikein.. kulttuuri on muuttunut tässäkin, yksin saa itse kukin pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Täällä toinen. En olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka en ikinä olisi nähnyt isäni äitiä.
Aika voimakkaasti sanottu. Miksi näin?
Oon eri mutta ajattelen myös samoin kun tuo ketä lainasit. Isäni vanhemmat teki mun elämästä ihan kauheeta.
Edelleen yli 30v joudun käsittelemään niitä haavoja mitkä isovanhemmat on muhun jättäneet ja ne vaan korostuu nyt kun itsellä on lapsia. Joo en ehkä olis tällanen ku mitä nyt oon mut ehkä ois vahvempi itsetunto ja ehjä mielenterveys. Edelleen ihmettelen miksi vanhemmat ei aiemmin pistänyt isovanhemmille vastaan ja suojelleet pientä lasta niinkun vanhempien kuuluis tehdä.
Miltäpä tuntuis jos oma isoäiti huutais sulle päin naamaa että ”miksi sun pitää olla noin kauhea lapsi! Susta ei ikinä tule yhtään mitään kun oot noin tyhmä!” Olin tuolloin 5v ja pyysin apua asiaan mitä en vielä sillon osannut. Ja tätä haukkumista jatku niin kauan kunnes itse teininä totesin etten halua olla isoäitini kanssa missään tekemisissä.
Koko ikäni oon yrittänyt todistaa muille että kyllä mä osaan ja pystyn ja oon hyvä siinä mitä teen. Isän vanhemmat onnistu pilaamaan myöhemmin mun ylioppilasjuhlat kertomalla kaikille vieraile kuinka eivät olis koskaan uskoneet että mä pystyn oppimaan mitään. Ammattikorkeasta kun valmistuin niin taas samat päivittelyt kuinka eivät ikinä ois uskoneet että mä valmistun ammattiin kun oon niin huono kaikessa.
Joten kyllä, koen että en ois menettänyt mitään vaikka en isovanhempiani olis koskaan edes tavannut. Ja kyllä koen että suhde isoäitiin on todellakin ollut haitallinen.
Harmittaa puolestasi, isoäitisi ei liene ollut henkisesti aivan terve. Olet tehnyt kyllä ihan ymmärrettävän ratkaisun. Sitä en sen sijaan ymmärrä että "liika rakkaus" on joillekin syy vetää ovi nenän edestä kiinni, jotkut jopa puhuneet lapsille että "mummo ei osaa käyttäytyä niin ei saa nyt kyläillä", kun tosiaan salaa annettu karkkiaski on edellä mainittuun menettelyyn riittänyt, näiden juttujen perusteella. Oudosti käyttäytyvä, ehkä lievästi muistisairas mummo joka puhuu rumasti lapsenlapsille ei ole sopivaa seuraa ellei muuta tapojaan. Mutta se että mummo keksii yhteisiä juttuja, menoja ja pikku retkiä , haluaa nähdä lapsenlapsia, hemmottelee (järki päässä, ei se tarkoita mitätöidä vanhempia jos antaa kerran kuussa "salaisuutena" suklaapatukan, varsinkin isompi lapsi voi innostua ja mahaa kutkuttaa pieni salaisuus joka siis täysin viaton hyvän mielen asia) ja puhuu kuinka on rakkaita, niin sitäkin puolusteltu että suhteet saa katkoa tällöinkin. Nimenomaan vanhempi saa katkoa suhteen lapsen ja isovanhemman väliltä ja siinä ei kysytä lapseltakaan. Ainakaan näissä mitä olen lukenut, ei kysytty. Ei mene oikein.. kulttuuri on muuttunut tässäkin, yksin saa itse kukin pärjätä.
Pedarit toimii noin että lapsen kanssa on "salaisuuksia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Täällä toinen. En olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka en ikinä olisi nähnyt isäni äitiä.
Aika voimakkaasti sanottu. Miksi näin?
Oon eri mutta ajattelen myös samoin kun tuo ketä lainasit. Isäni vanhemmat teki mun elämästä ihan kauheeta.
Edelleen yli 30v joudun käsittelemään niitä haavoja mitkä isovanhemmat on muhun jättäneet ja ne vaan korostuu nyt kun itsellä on lapsia. Joo en ehkä olis tällanen ku mitä nyt oon mut ehkä ois vahvempi itsetunto ja ehjä mielenterveys. Edelleen ihmettelen miksi vanhemmat ei aiemmin pistänyt isovanhemmille vastaan ja suojelleet pientä lasta niinkun vanhempien kuuluis tehdä.
Miltäpä tuntuis jos oma isoäiti huutais sulle päin naamaa että ”miksi sun pitää olla noin kauhea lapsi! Susta ei ikinä tule yhtään mitään kun oot noin tyhmä!” Olin tuolloin 5v ja pyysin apua asiaan mitä en vielä sillon osannut. Ja tätä haukkumista jatku niin kauan kunnes itse teininä totesin etten halua olla isoäitini kanssa missään tekemisissä.
Koko ikäni oon yrittänyt todistaa muille että kyllä mä osaan ja pystyn ja oon hyvä siinä mitä teen. Isän vanhemmat onnistu pilaamaan myöhemmin mun ylioppilasjuhlat kertomalla kaikille vieraile kuinka eivät olis koskaan uskoneet että mä pystyn oppimaan mitään. Ammattikorkeasta kun valmistuin niin taas samat päivittelyt kuinka eivät ikinä ois uskoneet että mä valmistun ammattiin kun oon niin huono kaikessa.
Joten kyllä, koen että en ois menettänyt mitään vaikka en isovanhempiani olis koskaan edes tavannut. Ja kyllä koen että suhde isoäitiin on todellakin ollut haitallinen.
Harmittaa puolestasi, isoäitisi ei liene ollut henkisesti aivan terve. Olet tehnyt kyllä ihan ymmärrettävän ratkaisun. Sitä en sen sijaan ymmärrä että "liika rakkaus" on joillekin syy vetää ovi nenän edestä kiinni, jotkut jopa puhuneet lapsille että "mummo ei osaa käyttäytyä niin ei saa nyt kyläillä", kun tosiaan salaa annettu karkkiaski on edellä mainittuun menettelyyn riittänyt, näiden juttujen perusteella. Oudosti käyttäytyvä, ehkä lievästi muistisairas mummo joka puhuu rumasti lapsenlapsille ei ole sopivaa seuraa ellei muuta tapojaan. Mutta se että mummo keksii yhteisiä juttuja, menoja ja pikku retkiä , haluaa nähdä lapsenlapsia, hemmottelee (järki päässä, ei se tarkoita mitätöidä vanhempia jos antaa kerran kuussa "salaisuutena" suklaapatukan, varsinkin isompi lapsi voi innostua ja mahaa kutkuttaa pieni salaisuus joka siis täysin viaton hyvän mielen asia) ja puhuu kuinka on rakkaita, niin sitäkin puolusteltu että suhteet saa katkoa tällöinkin. Nimenomaan vanhempi saa katkoa suhteen lapsen ja isovanhemman väliltä ja siinä ei kysytä lapseltakaan. Ainakaan näissä mitä olen lukenut, ei kysytty. Ei mene oikein.. kulttuuri on muuttunut tässäkin, yksin saa itse kukin pärjätä.
Mieleltään terve ihminen ei vaali tuollaisia salaisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Alunjutussa lapsi on 8kk eli pian kolme vuotta. Eikö tän ketjun vois jo haudata.
Lukaisin tuon alun jutun ja näyttäisi siltä, että vauvan syntymä on laukaissut isoäidissä masennuksen. Ehkä on tullut mieleen "virheet", joita teki oman vauvansa kanssa ja luuli voivansa paikata niitä lapsenlapsen avulla. Tai on vain tullut tietoiseksi omasta väistämättömästä vanhuudestaan, kun syntyy jo lapsenlapsia.
Jos ei jaksa työviikkoa muutoin kuin vauvan avulla, tarvitsee kyllä lääkärin apua jaksamisongelmiinsa. Eikä vauvoja oteta yökylään kuin pakottavissa poikkeustapauksissa.
Itse olemme joskus yön yli hoitaneet, että vanhemmat saavat välillä nukkua, mutta aloitteet yöhoitoon ovat tulleet vanhempien taholta. Toki olemme vauvan syntyessä sanoneet, että tarpeen tullen näin voidaan toimia ja nukkumalomittajaa saa kysyä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olemme joskus yön yli hoitaneet, että vanhemmat saavat välillä nukkua, mutta aloitteet yöhoitoon ovat tulleet vanhempien taholta. Toki olemme vauvan syntyessä sanoneet, että tarpeen tullen näin voidaan toimia ja nukkumalomittajaa saa kysyä :)
Meillä kanssa toiset isovanhemmat ilmoittivat, että "soittakaa, jos tarvitsette apua, niin yritetään auttaa" ja toiset taas ovat alusta asti yrittäneet tulla mukaan meidän perheeseen (esim. Jokapäiväiset vierailut, vauvan turha itkettäminen...) ja ilmoittivat kun vauva oli 5 kk, että "nyt lopetat imettämisen ja lähdet takaisin töihin, me hoidetaan vauva". Ei varmaan tarvi kertoa keneen otetaan yhteyttä, jos tarvitaan apua. Ei auttamista ole se, että hoidetaan omia tarpeita vaan se, että kysytään mitä voisi tehdä ja toimii saatujen ohjeiden mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olemme joskus yön yli hoitaneet, että vanhemmat saavat välillä nukkua, mutta aloitteet yöhoitoon ovat tulleet vanhempien taholta. Toki olemme vauvan syntyessä sanoneet, että tarpeen tullen näin voidaan toimia ja nukkumalomittajaa saa kysyä :)
Meillä kanssa toiset isovanhemmat ilmoittivat, että "soittakaa, jos tarvitsette apua, niin yritetään auttaa" ja toiset taas ovat alusta asti yrittäneet tulla mukaan meidän perheeseen (esim. Jokapäiväiset vierailut, vauvan turha itkettäminen...) ja ilmoittivat kun vauva oli 5 kk, että "nyt lopetat imettämisen ja lähdet takaisin töihin, me hoidetaan vauva". Ei varmaan tarvi kertoa keneen otetaan yhteyttä, jos tarvitaan apua. Ei auttamista ole se, että hoidetaan omia tarpeita vaan se, että kysytään mitä voisi tehdä ja toimii saatujen ohjeiden mukaan.
Juuri näin. Itselle kävi niin, että imettämisestä ei meinannut alussa tulla yhtään mitään, kun anoppi omi vauvani täysin, itse pumppasin maitoa ja pesin pulloja ja hoidin muuten vauvaa (syötin, vaihdoin vaippaa..) vuorokauden ympäri. Anoppi istui sohvalla vauva sylissään tuntikausia! Tämä vielä väitti että hän auttaa, ei siis hoitanut vauvaa mitenkään vaan piti vaan sylissä ja ei meinannut millään antaa vauvaa mulle takaisin. Sain tarpeekseni, ja sanoin anopille suoraan ettei se auta mua yhtään, että vois sit vaikka laittaa ruokaa tai jotain. Anoppi vastas siihen että hän ei kotitöitä tee. Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea isovanhemmuus on Suomessa tabu. On surullista, että ilkeistä isovanhemmista ja hankalista ihmissuhteista ei saa puhua julkisesti. Jos erehdyt sanomaan julkisesti esim. ”Minä en pidä appivanhemmistani”, niin oletkin itse ilkeä ja v###umainen miniä tai vävy.
En pidä tavasta, jolla appivanhemmat yrittävät määräillä, puuttua, jyrätä ja sekaantua perheemme asioihimme. En pidä äitinä myöskään lastenlasten omimisesta. Isoäiti EI ole lapsen äiti ja isoisä EI ole lapsen isä. Lastenhoito ja lastenkasvatus kuuluu lapsen äidille ja isälle, EI isovanhemmille. ”No onpas sinun äitisi ja isäsi ilkeitä, kun eivät anna sitä ja tätä?” ”Kyllä isoäiti/isoisä antaa sitä ja tätä”. Lässytetään ja sössötetään lapselle jne. Näen punaista!
Mielestäni lapsiperheen asioihin sekaantuvat isovanhemmat ovat epämiellyttäviä ja tunkeilevia ihmisiä. Miksi isovanhemmat saavat käyttäytyä epäasiallisesti ja itsekkäästi? Miksi nämä katkerat ja vanhat ihmiset kohtelevat aikuisia lapsiaan, miniöitään, vävyjään ja lapsenlapsiaan huonosti? Miksi heillä ei ole omaa elämää ollenkaan?
Meillä epäasiallinen ja töykeä kohtelu rajoittuu miniään. Olen ratkaissut asian niin, että en pyydä ikinä anoppia ja appiukkoa lastenhoitajaksi meille enkä anna lapsiamme hoitoon mummolaan. Appivanhempien on turha valittaa ja valehdella, että he ovat niin korvaamattomia tukijoukkoja, että ihan jo väsyvät lastenhoitoon. Tarvitsemme appivanhempien apua arkeemme 0 tuntia vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sit yritti painostaa mua vielä lähtemään kokonaan koko talosta pois, että hän jäö vauvan kanssa. Vauvahan olisi siinä nääntynyt! En halua koko anoppia enää edes nähdä, eikä hän tuu mun lasta hoitamaan se on ihan selvä juttu!
Nähtävästi hyvin yleistä tuo tarve saada äiti pois vauvan luolta. Minunkin olisi pitänyt lähteä lenkille tai kauppaan tai ihan mihin vain, kunhan olisin jättänyt vauvan mummolle.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea isovanhemmuus on Suomessa tabu. On surullista, että ilkeistä isovanhemmista ja hankalista ihmissuhteista ei saa puhua julkisesti. Jos erehdyt sanomaan julkisesti esim. ”Minä en pidä appivanhemmistani”, niin oletkin itse ilkeä ja v###umainen miniä tai vävy.
En pidä tavasta, jolla appivanhemmat yrittävät määräillä, puuttua, jyrätä ja sekaantua perheemme asioihimme. En pidä äitinä myöskään lastenlasten omimisesta. Isoäiti EI ole lapsen äiti ja isoisä EI ole lapsen isä. Lastenhoito ja lastenkasvatus kuuluu lapsen äidille ja isälle, EI isovanhemmille. ”No onpas sinun äitisi ja isäsi ilkeitä, kun eivät anna sitä ja tätä?” ”Kyllä isoäiti/isoisä antaa sitä ja tätä”. Lässytetään ja sössötetään lapselle jne. Näen punaista!
Mielestäni lapsiperheen asioihin sekaantuvat isovanhemmat ovat epämiellyttäviä ja tunkeilevia ihmisiä. Miksi isovanhemmat saavat käyttäytyä epäasiallisesti ja itsekkäästi? Miksi nämä katkerat ja vanhat ihmiset kohtelevat aikuisia lapsiaan, miniöitään, vävyjään ja lapsenlapsiaan huonosti? Miksi heillä ei ole omaa elämää ollenkaan?
Meillä epäasiallinen ja töykeä kohtelu rajoittuu miniään. Olen ratkaissut asian niin, että en pyydä ikinä anoppia ja appiukkoa lastenhoitajaksi meille enkä anna lapsiamme hoitoon mummolaan. Appivanhempien on turha valittaa ja valehdella, että he ovat niin korvaamattomia tukijoukkoja, että ihan jo väsyvät lastenhoitoon. Tarvitsemme appivanhempien apua arkeemme 0 tuntia vuodessa.
Kyllähän tuo tässäkin ketjussa näkyy. Se ylikävelevä mummo vain on vähän höpsähtänyt lapsenlapsesta ja haluaa vain hyvää. Mitätöidään äidin ahdistus, kun se touhukas "rakastava" mummeli yrittää kaikin voimin siihen äidin paikalle.
Mä kyllä ihmettelen, esim mitä hyvää mun lapsen mummu tarkoitti, kun tuli haukkumaan lapsen nimen ristiäisten jälkeen? Tai kun kävi taivastelemassa tiskikasaa, kun lapsella oli heikompi nukkumiskausi, ja viikolla sain öisin nukuttua max. tunnin noin sadassa pätkässä. Tai kun muutaman viikon ikäisen lapsen kouluvalinta oli tehty mummun toimesta. Oli tosi ajankohtaista... Osa oli kyllä hyvin surkuhupaisia, esim. se, kun mummeli alkoi (teko)itkeä, kun lapsella oli päällä pahimman vihollisen (eli toisen isoäidin) ostama asukokonaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Täällä toinen. En olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka en ikinä olisi nähnyt isäni äitiä.
Aika voimakkaasti sanottu. Miksi näin?
Oon eri mutta ajattelen myös samoin kun tuo ketä lainasit. Isäni vanhemmat teki mun elämästä ihan kauheeta.
Edelleen yli 30v joudun käsittelemään niitä haavoja mitkä isovanhemmat on muhun jättäneet ja ne vaan korostuu nyt kun itsellä on lapsia. Joo en ehkä olis tällanen ku mitä nyt oon mut ehkä ois vahvempi itsetunto ja ehjä mielenterveys. Edelleen ihmettelen miksi vanhemmat ei aiemmin pistänyt isovanhemmille vastaan ja suojelleet pientä lasta niinkun vanhempien kuuluis tehdä.
Miltäpä tuntuis jos oma isoäiti huutais sulle päin naamaa että ”miksi sun pitää olla noin kauhea lapsi! Susta ei ikinä tule yhtään mitään kun oot noin tyhmä!” Olin tuolloin 5v ja pyysin apua asiaan mitä en vielä sillon osannut. Ja tätä haukkumista jatku niin kauan kunnes itse teininä totesin etten halua olla isoäitini kanssa missään tekemisissä.
Koko ikäni oon yrittänyt todistaa muille että kyllä mä osaan ja pystyn ja oon hyvä siinä mitä teen. Isän vanhemmat onnistu pilaamaan myöhemmin mun ylioppilasjuhlat kertomalla kaikille vieraile kuinka eivät olis koskaan uskoneet että mä pystyn oppimaan mitään. Ammattikorkeasta kun valmistuin niin taas samat päivittelyt kuinka eivät ikinä ois uskoneet että mä valmistun ammattiin kun oon niin huono kaikessa.
Joten kyllä, koen että en ois menettänyt mitään vaikka en isovanhempiani olis koskaan edes tavannut. Ja kyllä koen että suhde isoäitiin on todellakin ollut haitallinen.
yrittivät auttaa sinua.
"Osa oli kyllä hyvin surkuhupaisia, esim. se, kun mummeli alkoi (teko)itkeä, kun lapsella oli päällä pahimman vihollisen (eli toisen isoäidin) ostama asukokonaisuus."
Ai luoja, mä kuolen nauruun. Ihan oikeasti taantuukohan jotkut mummot 4 vuotiaan tasolle, kun heistä tulee mummoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isovanhemman ja tuoreen vanhemman suhteen laatu antaa kasvupohjan suhteelle lapsenlapseen. Ja vastaavasti lapsen ja isovanhemman hyvä yhteys kantaa positiivisuutta myös keskimmäiseen sukupolveen.
Kolmioasetelmaan anoppi-miniä-lapsenlapsi liittyy usein kilpailun ja kateuden tunteita. Kun aikuiset sukupolvet pääsevät tasaveroiseen, toisiaan arvostavaan vuorovaikutukseen, lapsi voi hyvin. Jos vanhempi ja isovanhempi eivät keskenään selvittele suhteensa solmuja, paine siirtyy lapselle, joka joutuu tasapainoilemaan riitelevien läheistensä välissä.
Tavoitteeksi voi asettaa konkreettiset kanssakäymisen pelisäännöt. Kiitos ja anteeksi -sanojen voima on suuri.
Mummo on perheen ulkopuolinen joka ulkoistetaan jos aiheuttaa ongelmia. Simple.
Hyvä äiti ei kärjistä ongelmia eikä laita omaa etuaan lapsensa edun edelle. Onko niin harvinainen geenilotto, että lapsi perii vanhemmiltaan hyvän sydämen? Keep it simple, be good, not god.
Eli toisin sanoin, anna anopin häärätä tai muuten olet itsekäs äiti? Mitä paskaa tää nyt taas on? Voi myös olla liian kiltti, ja lapsi voi tästä kärsiä. Mua kaduttaa oikeasti eniten että olin aivan liian kiltti ja kohtelias ja anoppi käytti tätä törkeästi hyväkseen. Mun tehtävä äitinä on suojella mun lasta, eikä olla "kiltti".
Suojella äidin pitääkin, tietenkin. Mutta ihmissuhteiden syntymisen estäminen ei saa eikä voi olla äidin päätettävissä ellei asiaan liity viranomaisten päättämää lähestymiskieltoa tai muuta konkreettista ongelmaa. Moniko lapsi pitää omaa mummiaan huonona ihmissuhteena?
En tiedä minäkään sellaista lasta.Minä tiedän. Olen itse sellainen lapsi.
Tosin nyt jo ikää yli 30. Jos aikaa voisi kääntää taaksepäin, niin toivon että vanhempani eivät ikinä, ikinä olisi antaneet minun olla tekemisissä mummini kanssa.
Täällä toinen. En olisi menettänyt yhtään mitään, vaikka en ikinä olisi nähnyt isäni äitiä.
Aika voimakkaasti sanottu. Miksi näin?
Oon eri mutta ajattelen myös samoin kun tuo ketä lainasit. Isäni vanhemmat teki mun elämästä ihan kauheeta.
Edelleen yli 30v joudun käsittelemään niitä haavoja mitkä isovanhemmat on muhun jättäneet ja ne vaan korostuu nyt kun itsellä on lapsia. Joo en ehkä olis tällanen ku mitä nyt oon mut ehkä ois vahvempi itsetunto ja ehjä mielenterveys. Edelleen ihmettelen miksi vanhemmat ei aiemmin pistänyt isovanhemmille vastaan ja suojelleet pientä lasta niinkun vanhempien kuuluis tehdä.
Miltäpä tuntuis jos oma isoäiti huutais sulle päin naamaa että ”miksi sun pitää olla noin kauhea lapsi! Susta ei ikinä tule yhtään mitään kun oot noin tyhmä!” Olin tuolloin 5v ja pyysin apua asiaan mitä en vielä sillon osannut. Ja tätä haukkumista jatku niin kauan kunnes itse teininä totesin etten halua olla isoäitini kanssa missään tekemisissä.
Koko ikäni oon yrittänyt todistaa muille että kyllä mä osaan ja pystyn ja oon hyvä siinä mitä teen. Isän vanhemmat onnistu pilaamaan myöhemmin mun ylioppilasjuhlat kertomalla kaikille vieraile kuinka eivät olis koskaan uskoneet että mä pystyn oppimaan mitään. Ammattikorkeasta kun valmistuin niin taas samat päivittelyt kuinka eivät ikinä ois uskoneet että mä valmistun ammattiin kun oon niin huono kaikessa.
Joten kyllä, koen että en ois menettänyt mitään vaikka en isovanhempiani olis koskaan edes tavannut. Ja kyllä koen että suhde isoäitiin on todellakin ollut haitallinen.
yrittivät auttaa sinua.
Miten haukkuminen auttaa ketään?
Alunjutussa lapsi on 8kk eli pian kolme vuotta. Eikö tän ketjun vois jo haudata.