Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Avaatko hieman mitä tarkoitat "stalkkauksella" tässä yhteydessä? Kiinnostaa ajattelutyylisi.
Tää on se normaali ajatusmalli. Että kunnioitat lastesi rajoja ja päätöksiä. Et tunge minnekään etkä aiheuta ristiriitoja.
Eli et vain ymmärrä käyttämiesi sanojen merkityksiä ja valitset sanasi huonosti tai sitten olet erittäin asenteellinen ja kärkevä mielipiteissäsi, et rakentava.
Jäin vain sivusta miettimään sanaa "stalkkaus" tässä yhteydessä ja se vähän mitätöi viestiäsi, mielipiteitäsi. Antoi negatiivisen kuvan sinusta tämän kommentin osalta.
Vainoaminen eli vaaniminen, eli slangissa stalkkaaminen (engl. sanasta stalk) tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista hyväksikäyttämällä erilaisia teknisiä (tietokone, puhelin, posti, rekisterit, tiedotusvälineet) ja muita keinoja (sosiaaliset verkostot, fyysinen seuranta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Hylkäämisellä tarkoitan sitä etteivät välittäisi enää minusta. Toki heidän kuuluu muuttaa omilleen ja aikuistua, en nyt sitä tarkoita ollenkaan. Vaan että minun ajatukseni ja toivomukseni olisivat toissijaisia ja tämä koskisi myös niitä lapsenlapsia joita odotan jo nyt aivan hurjasti!!
Tietenkin sinun ajatuksesi ja toivomuksesi lastenlapsia koskien ovat toissijaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Avaatko hieman mitä tarkoitat "stalkkauksella" tässä yhteydessä? Kiinnostaa ajattelutyylisi.
Tää on se normaali ajatusmalli. Että kunnioitat lastesi rajoja ja päätöksiä. Et tunge minnekään etkä aiheuta ristiriitoja.
Eli et vain ymmärrä käyttämiesi sanojen merkityksiä ja valitset sanasi huonosti tai sitten olet erittäin asenteellinen ja kärkevä mielipiteissäsi, et rakentava.
Jäin vain sivusta miettimään sanaa "stalkkaus" tässä yhteydessä ja se vähän mitätöi viestiäsi, mielipiteitäsi. Antoi negatiivisen kuvan sinusta tämän kommentin osalta.
Vainoaminen eli vaaniminen, eli slangissa stalkkaaminen (engl. sanasta stalk) tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista hyväksikäyttämällä erilaisia teknisiä (tietokone, puhelin, posti, rekisterit, tiedotusvälineet) ja muita keinoja (sosiaaliset verkostot, fyysinen seuranta).
Se tarkoittaa toisen elämän häiritsevää seurantaa ja ahdistelua. Ja sitähän sinä teet jos tungetsinne poikasi perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Hylkäämisellä tarkoitan sitä etteivät välittäisi enää minusta. Toki heidän kuuluu muuttaa omilleen ja aikuistua, en nyt sitä tarkoita ollenkaan. Vaan että minun ajatukseni ja toivomukseni olisivat toissijaisia ja tämä koskisi myös niitä lapsenlapsia joita odotan jo nyt aivan hurjasti!!
Siis tietysti sinun toiveesi ovat toissijaisia verrattuna heidän puolison, eli lasten äidin toiveisiin.
Ihan jo kiintymyssuhdeteoriaan kuuluu ajatus, että ihminen luopuu kasvaessaan vanhemmasta ensisijaisena kiintymyksen kohteena, ja löydettyään puolison tuosta puolisosta tulee se kohde. Tämä on aikuisuutta ja luonnollinen ihmisen prosessi.
Jos tämä ei onnistu, niin silloin ihmisellä on ollut häikkää omassa äitisuhteessaan. Jos poikasi osaa laittaa puolisonsa sinun edelle, niin sinä olet hoitanut homman oikein. Jos hän laittaa sinut puolisonsa edelle, niin todennäköisesti pojallesi ei ole muodostunut turvallista kiintymyssuhdetta sinuun lapsena ja siksi sitoutuminen elämänkumppaniin ei onnistu. Onneksi sellaisenkin voi terapiassa ja tiedostamalla kuitenkin muuttaa, ja monesti tällaiset ihmiset masentuvatkin nuorena aikuisena ja hankkivat itselleen ammattiapua.
On ehjiä perheitä ja rikkinäisiä perheitä. Omat vanhempani kasvattivat meidät lapset hyviksi ihmisiksi ja olen saanut vanhemmilta rakkautta ja hyvät valmiudet pärjätä elämässäni, samoin sisarukseni. Joten meillä on suvun kesken lämpimät välit ja vanhemmillani tärkeä rooli lasteni elämässä. Myös mieheni ja hänen vanhempansa ovat sekä lämpimiä että järkeviä ihmisiä niin välit ovat mutkattomat, lapsille se on pelkästään hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Ei kukaan huvikseen sano, että äitisi tai minä. Sinulla on siihen itselläsi aikamoinen vaikutus. Tästä on koko ketju esimerkkiä mitä kannattaa välttää.
Ja toki voi olla että miniä on kamala ja ei halua sinua elämään ilman hyvää syytä, sille et mahda mitään.
Mutta ihan hyvä ja pätevä syy haluta sinut ulos elämästä olisi se, että pyrkisit yhdeksi vanhemmaksi lapselle tai olisit niin yli-innokas että miniällä alkaisi ahdistamaan tapaamiset kanssasi. Silloin sinun pitää hillitä itsesi. Ja sen kyllä pitäisi aikuisen ihmisen osata tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Avaatko hieman mitä tarkoitat "stalkkauksella" tässä yhteydessä? Kiinnostaa ajattelutyylisi.
Tää on se normaali ajatusmalli. Että kunnioitat lastesi rajoja ja päätöksiä. Et tunge minnekään etkä aiheuta ristiriitoja.
Eli et vain ymmärrä käyttämiesi sanojen merkityksiä ja valitset sanasi huonosti tai sitten olet erittäin asenteellinen ja kärkevä mielipiteissäsi, et rakentava.
Jäin vain sivusta miettimään sanaa "stalkkaus" tässä yhteydessä ja se vähän mitätöi viestiäsi, mielipiteitäsi. Antoi negatiivisen kuvan sinusta tämän kommentin osalta.
Vainoaminen eli vaaniminen, eli slangissa stalkkaaminen (engl. sanasta stalk) tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista hyväksikäyttämällä erilaisia teknisiä (tietokone, puhelin, posti, rekisterit, tiedotusvälineet) ja muita keinoja (sosiaaliset verkostot, fyysinen seuranta).
Se tarkoittaa toisen elämän häiritsevää seurantaa ja ahdistelua. Ja sitähän sinä teet jos tungetsinne poikasi perheeseen.
Se tarkoittaa tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista.
Kyläily ja yhteydenpito ei ole stalkkausta ellei sitä ole kielletty. Kieltoon tarvitaan lapsen molemmat vanhemmat jos he ovat lapsen elämässä ja asuvat saman katon alla.
Jankkaaminen ilman faktaa on vain jonkun randomin tyypin mielipide. Mitätöit asiallisen keskustelun olemalla jääräpää tai fanaatikko. Jos perusteesi ovat traumaperusteiset se on toki ymmärrettävää mutta ei suositeltavaa. Grow up.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Avaatko hieman mitä tarkoitat "stalkkauksella" tässä yhteydessä? Kiinnostaa ajattelutyylisi.
Tää on se normaali ajatusmalli. Että kunnioitat lastesi rajoja ja päätöksiä. Et tunge minnekään etkä aiheuta ristiriitoja.
Eli et vain ymmärrä käyttämiesi sanojen merkityksiä ja valitset sanasi huonosti tai sitten olet erittäin asenteellinen ja kärkevä mielipiteissäsi, et rakentava.
Jäin vain sivusta miettimään sanaa "stalkkaus" tässä yhteydessä ja se vähän mitätöi viestiäsi, mielipiteitäsi. Antoi negatiivisen kuvan sinusta tämän kommentin osalta.
Vainoaminen eli vaaniminen, eli slangissa stalkkaaminen (engl. sanasta stalk) tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista hyväksikäyttämällä erilaisia teknisiä (tietokone, puhelin, posti, rekisterit, tiedotusvälineet) ja muita keinoja (sosiaaliset verkostot, fyysinen seuranta).
Se tarkoittaa toisen elämän häiritsevää seurantaa ja ahdistelua. Ja sitähän sinä teet jos tungetsinne poikasi perheeseen.
Se tarkoittaa tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista.
Kyläily ja yhteydenpito ei ole stalkkausta ellei sitä ole kielletty. Kieltoon tarvitaan lapsen molemmat vanhemmat jos he ovat lapsen elämässä ja asuvat saman katon alla.
Jankkaaminen ilman faktaa on vain jonkun randomin tyypin mielipide. Mitätöit asiallisen keskustelun olemalla jääräpää tai fanaatikko. Jos perusteesi ovat traumaperusteiset se on toki ymmärrettävää mutta ei suositeltavaa. Grow up.
Se tarkoittaa jonkun ahdistavaa seuraamista.
Luvaton kutsumaton kyläily, itsensä ylentäminen toisen perheen päättäväksi aikuiseksi, tunneperäien kiristäminen jne on kaikki vainoamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Hylkäämisellä tarkoitan sitä etteivät välittäisi enää minusta. Toki heidän kuuluu muuttaa omilleen ja aikuistua, en nyt sitä tarkoita ollenkaan. Vaan että minun ajatukseni ja toivomukseni olisivat toissijaisia ja tämä koskisi myös niitä lapsenlapsia joita odotan jo nyt aivan hurjasti!!
Siinäpä se vaaran paikka sitten onkin. Jos jatkat kuvittelua, että olet samalla viivalla nuoren perheen vanhempien kanssa koskien heidän elämänsä päätöksiä tai päätöksiä heidän lastensa elämästä, olet vaarassa päätyä horrormummiksi ja saatat joutua kokonaan paitsioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Kyllä tästä ketjusta voi aika helposti päätellä, että milloin mummoja ei enää jakseta. Pitäisi voida päätellä ilman ketjuakin. Jos täältä lukemasi perusteella sinua hirvittää tulla jotenkin eristetyksi lastesi perheestä, niin taidat kyllä olla osa ongelmaa.
Voin antaa silti vinkkejä. Aloitat sillä, että koko vauvavuotena et pyri heidän vauvansa hoitajaksi. Voit tarjota mieluummin ruuanlaittoapua tms. Vauva ei ole sinun kuin mitä nöyrimmin hetken syliteltävä. Mummolareissut on sitten leikki-ikäisille. Kärsivällisyyttä vaaditaan mummolta. Jokainen perhe päättää itse, että haluaako ja minne haluaa antaa lapsensa hoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Avaatko hieman mitä tarkoitat "stalkkauksella" tässä yhteydessä? Kiinnostaa ajattelutyylisi.
Tää on se normaali ajatusmalli. Että kunnioitat lastesi rajoja ja päätöksiä. Et tunge minnekään etkä aiheuta ristiriitoja.
Eli et vain ymmärrä käyttämiesi sanojen merkityksiä ja valitset sanasi huonosti tai sitten olet erittäin asenteellinen ja kärkevä mielipiteissäsi, et rakentava.
Jäin vain sivusta miettimään sanaa "stalkkaus" tässä yhteydessä ja se vähän mitätöi viestiäsi, mielipiteitäsi. Antoi negatiivisen kuvan sinusta tämän kommentin osalta.
Vainoaminen eli vaaniminen, eli slangissa stalkkaaminen (engl. sanasta stalk) tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista hyväksikäyttämällä erilaisia teknisiä (tietokone, puhelin, posti, rekisterit, tiedotusvälineet) ja muita keinoja (sosiaaliset verkostot, fyysinen seuranta).
Se tarkoittaa toisen elämän häiritsevää seurantaa ja ahdistelua. Ja sitähän sinä teet jos tungetsinne poikasi perheeseen.
Se tarkoittaa tarkoittaa jonkun ihmisen ja tämän toiminnan luvatonta seuraamista.
Kyläily ja yhteydenpito ei ole stalkkausta ellei sitä ole kielletty. Kieltoon tarvitaan lapsen molemmat vanhemmat jos he ovat lapsen elämässä ja asuvat saman katon alla.
Jankkaaminen ilman faktaa on vain jonkun randomin tyypin mielipide. Mitätöit asiallisen keskustelun olemalla jääräpää tai fanaatikko. Jos perusteesi ovat traumaperusteiset se on toki ymmärrettävää mutta ei suositeltavaa. Grow up.
Stalkkaaminen ei ole asianomistajarikos, lähtökohtaisesti kiellettyä eikä kohteen tai tämän vanhempien twrvitse sitä erikseen kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mie en saa vuoteen ottaa (todennäköisesti) poikani perheeseen millään tavalla yhteyttä kun vauva on syntynyt, mie en saa pitää vauvaa sylissä kun mitä nöyrimmin hetken, mie en saa pyytää perhettä kylään ennen kuin lapsi on leikki-ikäinen, mitä mie saan tehä? Mie saan laittaa ruokaa pojan perheelle ja sivusilmällä vilkuilla vauvaa, mie saan pitää vauvaa sylissä mitä nöyrimmin hetken, mie saan olla kärsivällinen.
Kärsivällisyyttä tarvitaankin näiden tyyppisten miniöiden kanssa. Toivottavasti minun lapset eivät koskaan jaa elämäänsä ankeuttajapuolison kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Mie en saa vuoteen ottaa (todennäköisesti) poikani perheeseen millään tavalla yhteyttä kun vauva on syntynyt, mie en saa pitää vauvaa sylissä kun mitä nöyrimmin hetken, mie en saa pyytää perhettä kylään ennen kuin lapsi on leikki-ikäinen, mitä mie saan tehä? Mie saan laittaa ruokaa pojan perheelle ja sivusilmällä vilkuilla vauvaa, mie saan pitää vauvaa sylissä mitä nöyrimmin hetken, mie saan olla kärsivällinen.
Kärsivällisyyttä tarvitaankin näiden tyyppisten miniöiden kanssa. Toivottavasti minun lapset eivät koskaan jaa elämäänsä ankeuttajapuolison kanssa.
Saat elää omaa elämääsi. Häiriköimättä muita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mie en saa vuoteen ottaa (todennäköisesti) poikani perheeseen millään tavalla yhteyttä kun vauva on syntynyt, mie en saa pitää vauvaa sylissä kun mitä nöyrimmin hetken, mie en saa pyytää perhettä kylään ennen kuin lapsi on leikki-ikäinen, mitä mie saan tehä? Mie saan laittaa ruokaa pojan perheelle ja sivusilmällä vilkuilla vauvaa, mie saan pitää vauvaa sylissä mitä nöyrimmin hetken, mie saan olla kärsivällinen.
Kärsivällisyyttä tarvitaankin näiden tyyppisten miniöiden kanssa. Toivottavasti minun lapset eivät koskaan jaa elämäänsä ankeuttajapuolison kanssa.
Saat elää omaa elämääsi. Häiriköimättä muita.
Mie en sinulta lupia kysele. Et kuulu ydinperheeseeni, ydinperhe määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mie en saa vuoteen ottaa (todennäköisesti) poikani perheeseen millään tavalla yhteyttä kun vauva on syntynyt, mie en saa pitää vauvaa sylissä kun mitä nöyrimmin hetken, mie en saa pyytää perhettä kylään ennen kuin lapsi on leikki-ikäinen, mitä mie saan tehä? Mie saan laittaa ruokaa pojan perheelle ja sivusilmällä vilkuilla vauvaa, mie saan pitää vauvaa sylissä mitä nöyrimmin hetken, mie saan olla kärsivällinen.
Kärsivällisyyttä tarvitaankin näiden tyyppisten miniöiden kanssa. Toivottavasti minun lapset eivät koskaan jaa elämäänsä ankeuttajapuolison kanssa.
Saat elää omaa elämääsi. Häiriköimättä muita.
Mie en sinulta lupia kysele. Et kuulu ydinperheeseeni, ydinperhe määrää.
Tää on kuule ihan laissa. Ja minähän just kerroin että mitkä oikeudet sulla on siellä ydinperheessäsi. Elä siellä omaa elämääsi. Älä stalkkaa muita ja niiden perheitä.
Hyvin mustavalkoisesti tähän asiaan suhtautuvilla on oikeita, elämää rajoittavia ongelmia niin yritetään ymmärtää heitä ja heidän vahvoja mielipiteitään. Suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin suhteet lähipiiriin kunnossa ja he voivat elää ehjää elämää. Vain murto-osa ihmisistä kipuilee näitä valtataisteluja ja roolien hakemista omassa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin mustavalkoisesti tähän asiaan suhtautuvilla on oikeita, elämää rajoittavia ongelmia niin yritetään ymmärtää heitä ja heidän vahvoja mielipiteitään. Suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin suhteet lähipiiriin kunnossa ja he voivat elää ehjää elämää. Vain murto-osa ihmisistä kipuilee näitä valtataisteluja ja roolien hakemista omassa elämässä.
Ne on vain näiden häirikkömummojen uhrit joita niitä joutuu kipuilemaan.
Kun mummo tajuaa asemansa ja roolinsa niin eihän mitään ongelmia tule.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin mustavalkoisesti tähän asiaan suhtautuvilla on oikeita, elämää rajoittavia ongelmia niin yritetään ymmärtää heitä ja heidän vahvoja mielipiteitään. Suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin suhteet lähipiiriin kunnossa ja he voivat elää ehjää elämää. Vain murto-osa ihmisistä kipuilee näitä valtataisteluja ja roolien hakemista omassa elämässä.
Amen!
Ei saa tuppautua vanhempien reviirille, pitää kysyä tarvitaanko apua. Isovanhemmalla on myös täysi oikeus sanoa, että en jaksa. Eikä vain sitä. Lisäksi hänellä on oikeus sanoa, että hän haluaa tehdä muutakin kuin hoitaa lapsenlapsia. Sekin pitää rohjeta kertoa ääneen. Vastuu lapsesta on sataprosenttisesti hänen vanhemmillaan. Isovanhemmalla on oikeus päivittää tilannettaan ja kertoa, että nyt teidän täytyy hakea apua jostain muualta.
Hylkäämisellä tarkoitan sitä etteivät välittäisi enää minusta. Toki heidän kuuluu muuttaa omilleen ja aikuistua, en nyt sitä tarkoita ollenkaan. Vaan että minun ajatukseni ja toivomukseni olisivat toissijaisia ja tämä koskisi myös niitä lapsenlapsia joita odotan jo nyt aivan hurjasti!!