Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Mummo on läheisriippuvainen.
"Läheisriippuvuus on ilmiö, jossa ihminen on pakonomaisen riippuvainen toisesta ihmisestä – usein puolisosta, lähimmäisestä tai asiakkaasta. Läheisriippuvuus on tärkeää erottaa terveestä riippuvuudesta, jota ovat mm. yhteenkuuluvuuden tunne ja sitoutuminen.
Läheisriippuvuuteen liittyvät piirteet ovat yksilöllisiä ja vaihtelevat suuresti äärilaidasta toiseen. Läheisriippuvainen voi olla toisaalta hyvin epävarma, epäitsenäinen, pelokas ja takertuva. Tällainen ihminen miellyttää toisia ja häntä ohjaavat toisten ihmisten tarpeet. Hän myös vähättelee itseään. Usein hän kysyy, mitä mieltä muut ovat hänestä. Hän muuttaa mielipiteitään ja arvojaan toisten mukaan ja hakee näin hyväksyntää ja turvaa.
Toinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille."
Lähde: Päihdelinkki
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita lukiessa ei tule mieleen kuin yksi asia: jos toisen ihmisen olemuksessa, puheissa, käytöksessä, whatever on jokin asia, joka ei herätä yhtään luottamusta lapsen vanhemmissa, niin mikään pakko ei ole olla tekemisissä välttämätöntä enempää. Ihan sama, onko kysymyksessä oma äiti, anoppi, joku muu. Ja myös, on ihan yksi ja sama, onko vikaa itsessäkin. Monesti on, kun kukaan ei ole virheetön, mutta kun lapsen asiat ovat vanhempien vastuulla ja päätettävissä, niin isovanhempien ainoa keino on sitten yrittää itse olla asiallinen ja ystävällinen, noudattaa annettuja ohjeita ja olla arvostelematta aikuisten lastensa valintoja.
Loppujen lopuksi, onko muuta vaihtoehtoa?Niin, eikös tässäkin ongelma ole se, että lapsen ISÄ, eli se toinen vanhempi ei näe asiassa ongelmaa, ainoastaan äiti.
Miten se onkin niin, että se on se anoppi lähes aina, joka on niin vääränlainen ja epäluottamusta herättävä? Ja toki vain naisen anoppi, miehen anoppi on ihana ja arvostelun ulkopuolella, koska hänhän on NAISEN äiti, ja näin ollen oikeassa kaikesta.
Jos katselet vähän ympärillesi, huomaat että todella moni nainen tulee aika huonosti toimeen äitinsä kanssa. Samasta syystä kuin anopinkin: vanhat ämmät ei ymmärrä olla sekaantumatta asioihin jotka ei niille kuulu.
MUTTA nainen on yleensä vetänyt äidilleen aika tavalla rajoja jo teininä ja kotoa pois muuttaessa. Miehet ei jostain syystä äideilleen näin tee, vaan tilanne tulee eteen vasta kun mies pariutuu. Sitten syyn saa se ilkeä miniä, vaikka oikeasti vika on miehessä joka ei ole katkaissut napanuoraa siinä iässä missä pitäisi vanhemmista irrottautua.
Tai sitten siellä miehen perheessä kaikki kärsii rajattomasta äidistä. Meillä anoppi on ihan hirveä myös tyttärilleen.
Mun anoppi nostaa tyttären jalustalle, on myös äitinsä iltatähti. Pojat eivät ole minkään arvoisia ja vielä tyhmiäkin anopin mielestä.
Esikoisemme, joka on poika, unohtui mummilta kokonaan kun saimme tyttären. Itki puhelimessa miehelleni että hän on aina kaivannut tyttöä ja kirjoitti fb seinälleen "Mummi sai tytön!" Anoppi suhahteli esikoiselle iänikuista nyt nätisti - paskaansa ja tytölle lässytti sellaista siirappia että hampaat reikiintyivät.
Julma ämmä siis, näki kyllä esikoisen pahan mielen. Sanoin asiasta yhden kerran erittäin suoraan (jos ei pysty olemaan tasapuolinen niin sitten kumpikaan ei tule kylään) johon anoppi vastasi vain ettei mahda sille mitään ja etten minä voi "tunneasioissa" häntä määrätä. Edelleen on nokka pystyssä ja odottaa minulta anteeksipyyntöä. Kohta alkaa joulunviettoon liittyvät marttyyrikohtaukset, hyvin mahdollista että pyytää mieheltä vain kuopusta luokseen jouluksi. Kumpikaan lapsista ei ole menossa.Hm, mikä siinä olisi jos tosiaan vain tyttö menisi jouluksi mummilaan? Eihän poika silloin näkisi eriarvoista kohtelua eikä pahoittaisi mieltään. Saisi päinvastoin olla huomion keskipisteenä :) Se on totta ettei noille mahda välttämättä yhtään mitään, jos sattuu olemaan tyyppiä joka tykkää nimenomaan tyttölapsista/nimenomaan poikalapsista. Anna mummin ja tytön viettää jouluaan, tuskin tarvii muuta lahjaa mummille hankkiakaan.
Hm, varmaanki ois melkonen pettymyt toiselle lapselle kun se lähetettäis jouluksi pois perheensä luota ja saattaisipa olla ikävä muun perheenkin viettää joulua ilman yhtä perheenjäsentään.
Toivottavasti vain leikilläsi edes ehdotit tollasta.Sanotaan näin että mulla on vähän erilainen ajattelutapa kuin teillä. Minun lapsista saa iloita muutkin- ihan vaan ilon itsensä vuoksi.
Anoppi on mieheni äiti ja siksi annan olla jos jotkut jutut tuntuu ärsyttäviltä. Puuttuisin vasta selkeisiin turvallisuusjuttuihin. Uskon ja luotan että tämä maksaa itsensä takaisin viimeistään kun saan lapsenlapsia ja lapset on nähneet tämän mallin jossa mummo todellakin saa olla prikulleen niin tärkeä ja rakas ja osa porukkaa kuin itse haluaa. Suosittelen tätä jos haluatte turvata sen että teitäkin odottaa aikanaan mukava mummous. Eikä toisaalta ota jos ei annakaan ja lastenhoitoapuna anoppi on pelastanut meidän parisuhteen pariinkin otteeseen ja siten vaikuttanut lasten hyvinvointiin merkittävällä tapaa..!Sinulla on vääristynyt ajatusmaailma.
Lapset eivät leluja joita heitellääm sinne tänne ”ilahduttamaan”.
No puhe on lähisuvusta kuitenkin eikä kestä sattuu. Vääristynyt ajatusmaailma on melko jyrkkä näkemys- ehkä sanoisit jotain muuta jos oikeasti tuntisit meidät. Lapsia kehutaan usein todella reippaiksi ja kyllä se johtuu yksin siitä että on saaneet vauvasta asti muodostaa suhteita muuallekin kuin minuun ja isäänsä. Olen ehkä vanhanaikainen mutta ajattelen että mummoja/pappoja pitää kunnioittaa ja suoda iloa siihen vanhuuteen. Meillä toimii tämmöinen vääristyneisyys..
Tietenkin vanhuksille pitää suoda iloa, mutta omien lasten käyttäminen ilontuojina on yksiselitteisesti väärä ajatusmalli ja väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita lukiessa ei tule mieleen kuin yksi asia: jos toisen ihmisen olemuksessa, puheissa, käytöksessä, whatever on jokin asia, joka ei herätä yhtään luottamusta lapsen vanhemmissa, niin mikään pakko ei ole olla tekemisissä välttämätöntä enempää. Ihan sama, onko kysymyksessä oma äiti, anoppi, joku muu. Ja myös, on ihan yksi ja sama, onko vikaa itsessäkin. Monesti on, kun kukaan ei ole virheetön, mutta kun lapsen asiat ovat vanhempien vastuulla ja päätettävissä, niin isovanhempien ainoa keino on sitten yrittää itse olla asiallinen ja ystävällinen, noudattaa annettuja ohjeita ja olla arvostelematta aikuisten lastensa valintoja.
Loppujen lopuksi, onko muuta vaihtoehtoa?Niin, eikös tässäkin ongelma ole se, että lapsen ISÄ, eli se toinen vanhempi ei näe asiassa ongelmaa, ainoastaan äiti.
Miten se onkin niin, että se on se anoppi lähes aina, joka on niin vääränlainen ja epäluottamusta herättävä? Ja toki vain naisen anoppi, miehen anoppi on ihana ja arvostelun ulkopuolella, koska hänhän on NAISEN äiti, ja näin ollen oikeassa kaikesta.
Jos katselet vähän ympärillesi, huomaat että todella moni nainen tulee aika huonosti toimeen äitinsä kanssa. Samasta syystä kuin anopinkin: vanhat ämmät ei ymmärrä olla sekaantumatta asioihin jotka ei niille kuulu.
MUTTA nainen on yleensä vetänyt äidilleen aika tavalla rajoja jo teininä ja kotoa pois muuttaessa. Miehet ei jostain syystä äideilleen näin tee, vaan tilanne tulee eteen vasta kun mies pariutuu. Sitten syyn saa se ilkeä miniä, vaikka oikeasti vika on miehessä joka ei ole katkaissut napanuoraa siinä iässä missä pitäisi vanhemmista irrottautua.
Tai sitten siellä miehen perheessä kaikki kärsii rajattomasta äidistä. Meillä anoppi on ihan hirveä myös tyttärilleen.
Mun anoppi nostaa tyttären jalustalle, on myös äitinsä iltatähti. Pojat eivät ole minkään arvoisia ja vielä tyhmiäkin anopin mielestä.
Esikoisemme, joka on poika, unohtui mummilta kokonaan kun saimme tyttären. Itki puhelimessa miehelleni että hän on aina kaivannut tyttöä ja kirjoitti fb seinälleen "Mummi sai tytön!" Anoppi suhahteli esikoiselle iänikuista nyt nätisti - paskaansa ja tytölle lässytti sellaista siirappia että hampaat reikiintyivät.
Julma ämmä siis, näki kyllä esikoisen pahan mielen. Sanoin asiasta yhden kerran erittäin suoraan (jos ei pysty olemaan tasapuolinen niin sitten kumpikaan ei tule kylään) johon anoppi vastasi vain ettei mahda sille mitään ja etten minä voi "tunneasioissa" häntä määrätä. Edelleen on nokka pystyssä ja odottaa minulta anteeksipyyntöä. Kohta alkaa joulunviettoon liittyvät marttyyrikohtaukset, hyvin mahdollista että pyytää mieheltä vain kuopusta luokseen jouluksi. Kumpikaan lapsista ei ole menossa.Hm, mikä siinä olisi jos tosiaan vain tyttö menisi jouluksi mummilaan? Eihän poika silloin näkisi eriarvoista kohtelua eikä pahoittaisi mieltään. Saisi päinvastoin olla huomion keskipisteenä :) Se on totta ettei noille mahda välttämättä yhtään mitään, jos sattuu olemaan tyyppiä joka tykkää nimenomaan tyttölapsista/nimenomaan poikalapsista. Anna mummin ja tytön viettää jouluaan, tuskin tarvii muuta lahjaa mummille hankkiakaan.
Hm, varmaanki ois melkonen pettymyt toiselle lapselle kun se lähetettäis jouluksi pois perheensä luota ja saattaisipa olla ikävä muun perheenkin viettää joulua ilman yhtä perheenjäsentään.
Toivottavasti vain leikilläsi edes ehdotit tollasta.Sanotaan näin että mulla on vähän erilainen ajattelutapa kuin teillä. Minun lapsista saa iloita muutkin- ihan vaan ilon itsensä vuoksi.
Anoppi on mieheni äiti ja siksi annan olla jos jotkut jutut tuntuu ärsyttäviltä. Puuttuisin vasta selkeisiin turvallisuusjuttuihin. Uskon ja luotan että tämä maksaa itsensä takaisin viimeistään kun saan lapsenlapsia ja lapset on nähneet tämän mallin jossa mummo todellakin saa olla prikulleen niin tärkeä ja rakas ja osa porukkaa kuin itse haluaa. Suosittelen tätä jos haluatte turvata sen että teitäkin odottaa aikanaan mukava mummous. Eikä toisaalta ota jos ei annakaan ja lastenhoitoapuna anoppi on pelastanut meidän parisuhteen pariinkin otteeseen ja siten vaikuttanut lasten hyvinvointiin merkittävällä tapaa..!Olipa ihana lukea vaihteeksi tällainen kirjoitus. Ihana äiti ja miniä olet!
Ja tällä ajatusmallilla tuo väärä tapa sitten jatkuu sukupolvelta toiselle. Omat lapset nähdään vain välineinä ja oma äitiys on jotenkin pakko jakaa ja sitä ja lapsen tarvetta äidille vähätellään.
Ja taas syntyy uusi mummosukupolvi, joka paikkaa oman äitiytensä haavoja seuraavan äitisukupolven äitiyttä polkemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita lukiessa ei tule mieleen kuin yksi asia: jos toisen ihmisen olemuksessa, puheissa, käytöksessä, whatever on jokin asia, joka ei herätä yhtään luottamusta lapsen vanhemmissa, niin mikään pakko ei ole olla tekemisissä välttämätöntä enempää. Ihan sama, onko kysymyksessä oma äiti, anoppi, joku muu. Ja myös, on ihan yksi ja sama, onko vikaa itsessäkin. Monesti on, kun kukaan ei ole virheetön, mutta kun lapsen asiat ovat vanhempien vastuulla ja päätettävissä, niin isovanhempien ainoa keino on sitten yrittää itse olla asiallinen ja ystävällinen, noudattaa annettuja ohjeita ja olla arvostelematta aikuisten lastensa valintoja.
Loppujen lopuksi, onko muuta vaihtoehtoa?Niin, eikös tässäkin ongelma ole se, että lapsen ISÄ, eli se toinen vanhempi ei näe asiassa ongelmaa, ainoastaan äiti.
Miten se onkin niin, että se on se anoppi lähes aina, joka on niin vääränlainen ja epäluottamusta herättävä? Ja toki vain naisen anoppi, miehen anoppi on ihana ja arvostelun ulkopuolella, koska hänhän on NAISEN äiti, ja näin ollen oikeassa kaikesta.
Jos katselet vähän ympärillesi, huomaat että todella moni nainen tulee aika huonosti toimeen äitinsä kanssa. Samasta syystä kuin anopinkin: vanhat ämmät ei ymmärrä olla sekaantumatta asioihin jotka ei niille kuulu.
MUTTA nainen on yleensä vetänyt äidilleen aika tavalla rajoja jo teininä ja kotoa pois muuttaessa. Miehet ei jostain syystä äideilleen näin tee, vaan tilanne tulee eteen vasta kun mies pariutuu. Sitten syyn saa se ilkeä miniä, vaikka oikeasti vika on miehessä joka ei ole katkaissut napanuoraa siinä iässä missä pitäisi vanhemmista irrottautua.
Tai sitten siellä miehen perheessä kaikki kärsii rajattomasta äidistä. Meillä anoppi on ihan hirveä myös tyttärilleen.
Mun anoppi nostaa tyttären jalustalle, on myös äitinsä iltatähti. Pojat eivät ole minkään arvoisia ja vielä tyhmiäkin anopin mielestä.
Esikoisemme, joka on poika, unohtui mummilta kokonaan kun saimme tyttären. Itki puhelimessa miehelleni että hän on aina kaivannut tyttöä ja kirjoitti fb seinälleen "Mummi sai tytön!" Anoppi suhahteli esikoiselle iänikuista nyt nätisti - paskaansa ja tytölle lässytti sellaista siirappia että hampaat reikiintyivät.
Julma ämmä siis, näki kyllä esikoisen pahan mielen. Sanoin asiasta yhden kerran erittäin suoraan (jos ei pysty olemaan tasapuolinen niin sitten kumpikaan ei tule kylään) johon anoppi vastasi vain ettei mahda sille mitään ja etten minä voi "tunneasioissa" häntä määrätä. Edelleen on nokka pystyssä ja odottaa minulta anteeksipyyntöä. Kohta alkaa joulunviettoon liittyvät marttyyrikohtaukset, hyvin mahdollista että pyytää mieheltä vain kuopusta luokseen jouluksi. Kumpikaan lapsista ei ole menossa.Hm, mikä siinä olisi jos tosiaan vain tyttö menisi jouluksi mummilaan? Eihän poika silloin näkisi eriarvoista kohtelua eikä pahoittaisi mieltään. Saisi päinvastoin olla huomion keskipisteenä :) Se on totta ettei noille mahda välttämättä yhtään mitään, jos sattuu olemaan tyyppiä joka tykkää nimenomaan tyttölapsista/nimenomaan poikalapsista. Anna mummin ja tytön viettää jouluaan, tuskin tarvii muuta lahjaa mummille hankkiakaan.
Hm, varmaanki ois melkonen pettymyt toiselle lapselle kun se lähetettäis jouluksi pois perheensä luota ja saattaisipa olla ikävä muun perheenkin viettää joulua ilman yhtä perheenjäsentään.
Toivottavasti vain leikilläsi edes ehdotit tollasta.Sanotaan näin että mulla on vähän erilainen ajattelutapa kuin teillä. Minun lapsista saa iloita muutkin- ihan vaan ilon itsensä vuoksi.
Anoppi on mieheni äiti ja siksi annan olla jos jotkut jutut tuntuu ärsyttäviltä. Puuttuisin vasta selkeisiin turvallisuusjuttuihin. Uskon ja luotan että tämä maksaa itsensä takaisin viimeistään kun saan lapsenlapsia ja lapset on nähneet tämän mallin jossa mummo todellakin saa olla prikulleen niin tärkeä ja rakas ja osa porukkaa kuin itse haluaa. Suosittelen tätä jos haluatte turvata sen että teitäkin odottaa aikanaan mukava mummous. Eikä toisaalta ota jos ei annakaan ja lastenhoitoapuna anoppi on pelastanut meidän parisuhteen pariinkin otteeseen ja siten vaikuttanut lasten hyvinvointiin merkittävällä tapaa..!
Entäs jos niillä lastesi puolisoilla ei olekaan samaa ajatusta jaetusta vanhemmuudesta?
Tuleeko sinusta silloin stalkkaava horrormummo joita tässä ketjussa kuvataan?
Tärkeä aihe! Lisää kommentteja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita lukiessa ei tule mieleen kuin yksi asia: jos toisen ihmisen olemuksessa, puheissa, käytöksessä, whatever on jokin asia, joka ei herätä yhtään luottamusta lapsen vanhemmissa, niin mikään pakko ei ole olla tekemisissä välttämätöntä enempää. Ihan sama, onko kysymyksessä oma äiti, anoppi, joku muu. Ja myös, on ihan yksi ja sama, onko vikaa itsessäkin. Monesti on, kun kukaan ei ole virheetön, mutta kun lapsen asiat ovat vanhempien vastuulla ja päätettävissä, niin isovanhempien ainoa keino on sitten yrittää itse olla asiallinen ja ystävällinen, noudattaa annettuja ohjeita ja olla arvostelematta aikuisten lastensa valintoja.
Loppujen lopuksi, onko muuta vaihtoehtoa?Niin, eikös tässäkin ongelma ole se, että lapsen ISÄ, eli se toinen vanhempi ei näe asiassa ongelmaa, ainoastaan äiti.
Miten se onkin niin, että se on se anoppi lähes aina, joka on niin vääränlainen ja epäluottamusta herättävä? Ja toki vain naisen anoppi, miehen anoppi on ihana ja arvostelun ulkopuolella, koska hänhän on NAISEN äiti, ja näin ollen oikeassa kaikesta.
Jos katselet vähän ympärillesi, huomaat että todella moni nainen tulee aika huonosti toimeen äitinsä kanssa. Samasta syystä kuin anopinkin: vanhat ämmät ei ymmärrä olla sekaantumatta asioihin jotka ei niille kuulu.
MUTTA nainen on yleensä vetänyt äidilleen aika tavalla rajoja jo teininä ja kotoa pois muuttaessa. Miehet ei jostain syystä äideilleen näin tee, vaan tilanne tulee eteen vasta kun mies pariutuu. Sitten syyn saa se ilkeä miniä, vaikka oikeasti vika on miehessä joka ei ole katkaissut napanuoraa siinä iässä missä pitäisi vanhemmista irrottautua.
Tai sitten siellä miehen perheessä kaikki kärsii rajattomasta äidistä. Meillä anoppi on ihan hirveä myös tyttärilleen.
Mun anoppi nostaa tyttären jalustalle, on myös äitinsä iltatähti. Pojat eivät ole minkään arvoisia ja vielä tyhmiäkin anopin mielestä.
Esikoisemme, joka on poika, unohtui mummilta kokonaan kun saimme tyttären. Itki puhelimessa miehelleni että hän on aina kaivannut tyttöä ja kirjoitti fb seinälleen "Mummi sai tytön!" Anoppi suhahteli esikoiselle iänikuista nyt nätisti - paskaansa ja tytölle lässytti sellaista siirappia että hampaat reikiintyivät.
Julma ämmä siis, näki kyllä esikoisen pahan mielen. Sanoin asiasta yhden kerran erittäin suoraan (jos ei pysty olemaan tasapuolinen niin sitten kumpikaan ei tule kylään) johon anoppi vastasi vain ettei mahda sille mitään ja etten minä voi "tunneasioissa" häntä määrätä. Edelleen on nokka pystyssä ja odottaa minulta anteeksipyyntöä. Kohta alkaa joulunviettoon liittyvät marttyyrikohtaukset, hyvin mahdollista että pyytää mieheltä vain kuopusta luokseen jouluksi. Kumpikaan lapsista ei ole menossa.Hm, mikä siinä olisi jos tosiaan vain tyttö menisi jouluksi mummilaan? Eihän poika silloin näkisi eriarvoista kohtelua eikä pahoittaisi mieltään. Saisi päinvastoin olla huomion keskipisteenä :) Se on totta ettei noille mahda välttämättä yhtään mitään, jos sattuu olemaan tyyppiä joka tykkää nimenomaan tyttölapsista/nimenomaan poikalapsista. Anna mummin ja tytön viettää jouluaan, tuskin tarvii muuta lahjaa mummille hankkiakaan.
Hm, varmaanki ois melkonen pettymyt toiselle lapselle kun se lähetettäis jouluksi pois perheensä luota ja saattaisipa olla ikävä muun perheenkin viettää joulua ilman yhtä perheenjäsentään.
Toivottavasti vain leikilläsi edes ehdotit tollasta.Sanotaan näin että mulla on vähän erilainen ajattelutapa kuin teillä. Minun lapsista saa iloita muutkin- ihan vaan ilon itsensä vuoksi.
Anoppi on mieheni äiti ja siksi annan olla jos jotkut jutut tuntuu ärsyttäviltä. Puuttuisin vasta selkeisiin turvallisuusjuttuihin. Uskon ja luotan että tämä maksaa itsensä takaisin viimeistään kun saan lapsenlapsia ja lapset on nähneet tämän mallin jossa mummo todellakin saa olla prikulleen niin tärkeä ja rakas ja osa porukkaa kuin itse haluaa. Suosittelen tätä jos haluatte turvata sen että teitäkin odottaa aikanaan mukava mummous. Eikä toisaalta ota jos ei annakaan ja lastenhoitoapuna anoppi on pelastanut meidän parisuhteen pariinkin otteeseen ja siten vaikuttanut lasten hyvinvointiin merkittävällä tapaa..!Sinulla on vääristynyt ajatusmaailma.
Lapset eivät leluja joita heitellääm sinne tänne ”ilahduttamaan”.
No puhe on lähisuvusta kuitenkin eikä kestä sattuu. Vääristynyt ajatusmaailma on melko jyrkkä näkemys- ehkä sanoisit jotain muuta jos oikeasti tuntisit meidät. Lapsia kehutaan usein todella reippaiksi ja kyllä se johtuu yksin siitä että on saaneet vauvasta asti muodostaa suhteita muuallekin kuin minuun ja isäänsä. Olen ehkä vanhanaikainen mutta ajattelen että mummoja/pappoja pitää kunnioittaa ja suoda iloa siihen vanhuuteen. Meillä toimii tämmöinen vääristyneisyys..
Miksi minun pitäisi kunnioittaa henkilöä, joka on vanha, kun tämä henkilö käyttäytymisellään tekee elämästäni hel-ve-tin?
Se, että mun lapset eivät ole tekemisissä anoppini kanssa ei estä sitä, etteikö lapsillani olisi kontakteja muihin sukulaisiin. Sellaisiin sukulaisiin, jotka eivät ole haitaksi lasteni henkiselle kehitykselle.
Mikäs siinä, jos horrormummo auttaisi vilpittömästi lastenhoidossa ja tarjoaisi parisuhdeaikaa. Meillä käydään vaan kylässä passattavana, valitetaan huonekasvien kuivista lehdistä, istutaan pöytään ja valitetaan ensin rumista lautasista, sitten pöytäliinasta ja lopulta ruuassakin on moitteen sijaa. Lähtiessään horrormummo kuiskasi minulle viimeksi, että onhan minulla muuttolaatikoita valmiina, koskaan ei tiedä mitä parisuhteessa tapahtuu. Puolisoni ei tätä kuullut, eikä monia muitakaan piikkejä, mummo antaa ne niin, että minä kuulostan harhaiselta ja mielenterveysongelmaiselta kun puhun niistä ääneen. Nokkelaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita lukiessa ei tule mieleen kuin yksi asia: jos toisen ihmisen olemuksessa, puheissa, käytöksessä, whatever on jokin asia, joka ei herätä yhtään luottamusta lapsen vanhemmissa, niin mikään pakko ei ole olla tekemisissä välttämätöntä enempää. Ihan sama, onko kysymyksessä oma äiti, anoppi, joku muu. Ja myös, on ihan yksi ja sama, onko vikaa itsessäkin. Monesti on, kun kukaan ei ole virheetön, mutta kun lapsen asiat ovat vanhempien vastuulla ja päätettävissä, niin isovanhempien ainoa keino on sitten yrittää itse olla asiallinen ja ystävällinen, noudattaa annettuja ohjeita ja olla arvostelematta aikuisten lastensa valintoja.
Loppujen lopuksi, onko muuta vaihtoehtoa?Niin, eikös tässäkin ongelma ole se, että lapsen ISÄ, eli se toinen vanhempi ei näe asiassa ongelmaa, ainoastaan äiti.
Miten se onkin niin, että se on se anoppi lähes aina, joka on niin vääränlainen ja epäluottamusta herättävä? Ja toki vain naisen anoppi, miehen anoppi on ihana ja arvostelun ulkopuolella, koska hänhän on NAISEN äiti, ja näin ollen oikeassa kaikesta.
Jos katselet vähän ympärillesi, huomaat että todella moni nainen tulee aika huonosti toimeen äitinsä kanssa. Samasta syystä kuin anopinkin: vanhat ämmät ei ymmärrä olla sekaantumatta asioihin jotka ei niille kuulu.
MUTTA nainen on yleensä vetänyt äidilleen aika tavalla rajoja jo teininä ja kotoa pois muuttaessa. Miehet ei jostain syystä äideilleen näin tee, vaan tilanne tulee eteen vasta kun mies pariutuu. Sitten syyn saa se ilkeä miniä, vaikka oikeasti vika on miehessä joka ei ole katkaissut napanuoraa siinä iässä missä pitäisi vanhemmista irrottautua.
Tai sitten siellä miehen perheessä kaikki kärsii rajattomasta äidistä. Meillä anoppi on ihan hirveä myös tyttärilleen.
Mun anoppi nostaa tyttären jalustalle, on myös äitinsä iltatähti. Pojat eivät ole minkään arvoisia ja vielä tyhmiäkin anopin mielestä.
Esikoisemme, joka on poika, unohtui mummilta kokonaan kun saimme tyttären. Itki puhelimessa miehelleni että hän on aina kaivannut tyttöä ja kirjoitti fb seinälleen "Mummi sai tytön!" Anoppi suhahteli esikoiselle iänikuista nyt nätisti - paskaansa ja tytölle lässytti sellaista siirappia että hampaat reikiintyivät.
Julma ämmä siis, näki kyllä esikoisen pahan mielen. Sanoin asiasta yhden kerran erittäin suoraan (jos ei pysty olemaan tasapuolinen niin sitten kumpikaan ei tule kylään) johon anoppi vastasi vain ettei mahda sille mitään ja etten minä voi "tunneasioissa" häntä määrätä. Edelleen on nokka pystyssä ja odottaa minulta anteeksipyyntöä. Kohta alkaa joulunviettoon liittyvät marttyyrikohtaukset, hyvin mahdollista että pyytää mieheltä vain kuopusta luokseen jouluksi. Kumpikaan lapsista ei ole menossa.
Tunneasioissa et mutta käytöksessä voit ja pitääkin vaatia!
Terv. Mummo
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita lukiessa ei tule mieleen kuin yksi asia: jos toisen ihmisen olemuksessa, puheissa, käytöksessä, whatever on jokin asia, joka ei herätä yhtään luottamusta lapsen vanhemmissa, niin mikään pakko ei ole olla tekemisissä välttämätöntä enempää. Ihan sama, onko kysymyksessä oma äiti, anoppi, joku muu. Ja myös, on ihan yksi ja sama, onko vikaa itsessäkin. Monesti on, kun kukaan ei ole virheetön, mutta kun lapsen asiat ovat vanhempien vastuulla ja päätettävissä, niin isovanhempien ainoa keino on sitten yrittää itse olla asiallinen ja ystävällinen, noudattaa annettuja ohjeita ja olla arvostelematta aikuisten lastensa valintoja.
Loppujen lopuksi, onko muuta vaihtoehtoa?Niin, eikös tässäkin ongelma ole se, että lapsen ISÄ, eli se toinen vanhempi ei näe asiassa ongelmaa, ainoastaan äiti.
Miten se onkin niin, että se on se anoppi lähes aina, joka on niin vääränlainen ja epäluottamusta herättävä? Ja toki vain naisen anoppi, miehen anoppi on ihana ja arvostelun ulkopuolella, koska hänhän on NAISEN äiti, ja näin ollen oikeassa kaikesta.
Jos katselet vähän ympärillesi, huomaat että todella moni nainen tulee aika huonosti toimeen äitinsä kanssa. Samasta syystä kuin anopinkin: vanhat ämmät ei ymmärrä olla sekaantumatta asioihin jotka ei niille kuulu.
MUTTA nainen on yleensä vetänyt äidilleen aika tavalla rajoja jo teininä ja kotoa pois muuttaessa. Miehet ei jostain syystä äideilleen näin tee, vaan tilanne tulee eteen vasta kun mies pariutuu. Sitten syyn saa se ilkeä miniä, vaikka oikeasti vika on miehessä joka ei ole katkaissut napanuoraa siinä iässä missä pitäisi vanhemmista irrottautua.
Tai sitten siellä miehen perheessä kaikki kärsii rajattomasta äidistä. Meillä anoppi on ihan hirveä myös tyttärilleen.
Mun anoppi nostaa tyttären jalustalle, on myös äitinsä iltatähti. Pojat eivät ole minkään arvoisia ja vielä tyhmiäkin anopin mielestä.
Esikoisemme, joka on poika, unohtui mummilta kokonaan kun saimme tyttären. Itki puhelimessa miehelleni että hän on aina kaivannut tyttöä ja kirjoitti fb seinälleen "Mummi sai tytön!" Anoppi suhahteli esikoiselle iänikuista nyt nätisti - paskaansa ja tytölle lässytti sellaista siirappia että hampaat reikiintyivät.
Julma ämmä siis, näki kyllä esikoisen pahan mielen. Sanoin asiasta yhden kerran erittäin suoraan (jos ei pysty olemaan tasapuolinen niin sitten kumpikaan ei tule kylään) johon anoppi vastasi vain ettei mahda sille mitään ja etten minä voi "tunneasioissa" häntä määrätä. Edelleen on nokka pystyssä ja odottaa minulta anteeksipyyntöä. Kohta alkaa joulunviettoon liittyvät marttyyrikohtaukset, hyvin mahdollista että pyytää mieheltä vain kuopusta luokseen jouluksi. Kumpikaan lapsista ei ole menossa.Tunneasioissa et mutta käytöksessä voit ja pitääkin vaatia!
Terv. Mummo
Ei tuossa ole muuta kuin huonoa käytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(
Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Huono provo.
Meillä mummo aiheutti tilanteen jossa lasten piti valita hänet tai minut.
Nyt sitten mököttää kun huomasi ettei olekaan meidän perheen tärkein aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Ihailen rohkeuttasi. Kumpa itsekin rohkaisisin tekemään noin. Teit aivan oikein! Ja tuossakin näkee sen, että te ootte miehelle kuitenkin se ykkönen eikä toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mitä jos kokeilisit jatkossa, ettet sano ns. takaisin vaan teeskentelet, että mummo ymmärtää normaalisti puhetta ja uskoo ensi sanomalla 🤔
Silloin keskustelu olisi mennyt vaikka näin:
"ei me vielä tulla kylään"
"niin ne muutkin kyläilee heti”
" aijaa"
...
Miehelle jää vaikutelma kohteliaasta keskustelusta, paitsi jos mummo jää vänkäämään sitten vain toistat rauhallisesti ettette kyläile, silloin mummo alkaa myös vaikuttaa epäkohteliaalta jos jatkaa vänkäämistä.
Muutenkin kannattanee olla perustelematta liikoja omia päätöksiänne, silloin on vaikeampi mummon vägätä, ja helpompi itse pysyä vakaana ja rauhallisena.
Toivottavasti miehesi miehistyy pian ja alkaa enemmän isäksi kuin pojaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
"Olen ehkä vanhanaikainen mutta ajattelen että mummoja/pappoja pitää kunnioittaa ja suoda iloa siihen vanhuuteen. Meillä toimii tämmöinen vääristyneisyys.."
Niin, minutkin on opetettu kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, mutta aikuisena olen joutunut toteamaan, että kaikki eivät automaattisesti iän perusteella ansaitse kunnioitustani.
Lapsemme ovat reippaita ja puheliaita, vaikka eivät saa jäädä keskenään toiseen mummolaan. Syistä olenkin jo aiemmin tänne avautunut.