Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Mä oon pahoillani, ettet ole saanut tuntea sitä yhteenkuuluvuutta ja rakkautta jota kokee silloin kun tietää miehensä laittavan perheensä kaiken edelle.
Mutta se, että sinä et ole kokenut sitä, ei tarkoita, että yleensä miehet hylkäisivät perheensä jos heiltä vaaditaan sitoutumista vaimoonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Jos vain anopit kohtelisi miniöitä niin kuin ihmisiä? Isoveljeni vaimo soittaa äidilleni, kun tarvitsee lastenhoitoapua. Tämä johtuu siitä, että äitini ei tunkenut sairaalaan/heti kotiin katsomaan vastasyntynyttä vaan antoi uudelle perheelle tilaa olla keskenään. Hän ei myöskään ikinä pyydä lasta kylään, vaan kertoi:"mielelläni autan, jos tarvitsette apua. Voitte soittaa milloin vain." Vähän eri tyyli kuin omalla anopillani :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
No paras keino säilyttää ne välit on pysyä siellä rajan oikealla puolella, eikä keulia sinne pojan ja miniän perheeseen. Ja käyttäytyä hyvin ja asiallisesti.
Nykyään nuori sukupolvi on tervepäisempää kuin aiemmat eikä hyväksy kaikenlaista henkistä väkivaltaa, mitä meidät vielä opetettiin sietämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä tarinoita lukiessa ei tule mieleen kuin yksi asia: jos toisen ihmisen olemuksessa, puheissa, käytöksessä, whatever on jokin asia, joka ei herätä yhtään luottamusta lapsen vanhemmissa, niin mikään pakko ei ole olla tekemisissä välttämätöntä enempää. Ihan sama, onko kysymyksessä oma äiti, anoppi, joku muu. Ja myös, on ihan yksi ja sama, onko vikaa itsessäkin. Monesti on, kun kukaan ei ole virheetön, mutta kun lapsen asiat ovat vanhempien vastuulla ja päätettävissä, niin isovanhempien ainoa keino on sitten yrittää itse olla asiallinen ja ystävällinen, noudattaa annettuja ohjeita ja olla arvostelematta aikuisten lastensa valintoja.
Loppujen lopuksi, onko muuta vaihtoehtoa?Niin, eikös tässäkin ongelma ole se, että lapsen ISÄ, eli se toinen vanhempi ei näe asiassa ongelmaa, ainoastaan äiti.
Miten se onkin niin, että se on se anoppi lähes aina, joka on niin vääränlainen ja epäluottamusta herättävä? Ja toki vain naisen anoppi, miehen anoppi on ihana ja arvostelun ulkopuolella, koska hänhän on NAISEN äiti, ja näin ollen oikeassa kaikesta.
Jos katselet vähän ympärillesi, huomaat että todella moni nainen tulee aika huonosti toimeen äitinsä kanssa. Samasta syystä kuin anopinkin: vanhat ämmät ei ymmärrä olla sekaantumatta asioihin jotka ei niille kuulu.
MUTTA nainen on yleensä vetänyt äidilleen aika tavalla rajoja jo teininä ja kotoa pois muuttaessa. Miehet ei jostain syystä äideilleen näin tee, vaan tilanne tulee eteen vasta kun mies pariutuu. Sitten syyn saa se ilkeä miniä, vaikka oikeasti vika on miehessä joka ei ole katkaissut napanuoraa siinä iässä missä pitäisi vanhemmista irrottautua.
Tai sitten siellä miehen perheessä kaikki kärsii rajattomasta äidistä. Meillä anoppi on ihan hirveä myös tyttärilleen.
Mun anoppi nostaa tyttären jalustalle, on myös äitinsä iltatähti. Pojat eivät ole minkään arvoisia ja vielä tyhmiäkin anopin mielestä.
Esikoisemme, joka on poika, unohtui mummilta kokonaan kun saimme tyttären. Itki puhelimessa miehelleni että hän on aina kaivannut tyttöä ja kirjoitti fb seinälleen "Mummi sai tytön!" Anoppi suhahteli esikoiselle iänikuista nyt nätisti - paskaansa ja tytölle lässytti sellaista siirappia että hampaat reikiintyivät.
Julma ämmä siis, näki kyllä esikoisen pahan mielen. Sanoin asiasta yhden kerran erittäin suoraan (jos ei pysty olemaan tasapuolinen niin sitten kumpikaan ei tule kylään) johon anoppi vastasi vain ettei mahda sille mitään ja etten minä voi "tunneasioissa" häntä määrätä. Edelleen on nokka pystyssä ja odottaa minulta anteeksipyyntöä. Kohta alkaa joulunviettoon liittyvät marttyyrikohtaukset, hyvin mahdollista että pyytää mieheltä vain kuopusta luokseen jouluksi. Kumpikaan lapsista ei ole menossa.Hm, mikä siinä olisi jos tosiaan vain tyttö menisi jouluksi mummilaan? Eihän poika silloin näkisi eriarvoista kohtelua eikä pahoittaisi mieltään. Saisi päinvastoin olla huomion keskipisteenä :) Se on totta ettei noille mahda välttämättä yhtään mitään, jos sattuu olemaan tyyppiä joka tykkää nimenomaan tyttölapsista/nimenomaan poikalapsista. Anna mummin ja tytön viettää jouluaan, tuskin tarvii muuta lahjaa mummille hankkiakaan.
Hm, varmaanki ois melkonen pettymyt toiselle lapselle kun se lähetettäis jouluksi pois perheensä luota ja saattaisipa olla ikävä muun perheenkin viettää joulua ilman yhtä perheenjäsentään.
Toivottavasti vain leikilläsi edes ehdotit tollasta.Sanotaan näin että mulla on vähän erilainen ajattelutapa kuin teillä. Minun lapsista saa iloita muutkin- ihan vaan ilon itsensä vuoksi.
Anoppi on mieheni äiti ja siksi annan olla jos jotkut jutut tuntuu ärsyttäviltä. Puuttuisin vasta selkeisiin turvallisuusjuttuihin. Uskon ja luotan että tämä maksaa itsensä takaisin viimeistään kun saan lapsenlapsia ja lapset on nähneet tämän mallin jossa mummo todellakin saa olla prikulleen niin tärkeä ja rakas ja osa porukkaa kuin itse haluaa. Suosittelen tätä jos haluatte turvata sen että teitäkin odottaa aikanaan mukava mummous. Eikä toisaalta ota jos ei annakaan ja lastenhoitoapuna anoppi on pelastanut meidän parisuhteen pariinkin otteeseen ja siten vaikuttanut lasten hyvinvointiin merkittävällä tapaa..!Sinulla on vääristynyt ajatusmaailma.
Lapset eivät leluja joita heitellääm sinne tänne ”ilahduttamaan”.
No puhe on lähisuvusta kuitenkin eikä kestä sattuu. Vääristynyt ajatusmaailma on melko jyrkkä näkemys- ehkä sanoisit jotain muuta jos oikeasti tuntisit meidät. Lapsia kehutaan usein todella reippaiksi ja kyllä se johtuu yksin siitä että on saaneet vauvasta asti muodostaa suhteita muuallekin kuin minuun ja isäänsä. Olen ehkä vanhanaikainen mutta ajattelen että mummoja/pappoja pitää kunnioittaa ja suoda iloa siihen vanhuuteen. Meillä toimii tämmöinen vääristyneisyys..
Tietenkin vanhuksille pitää suoda iloa, mutta omien lasten käyttäminen ilontuojina on yksiselitteisesti väärä ajatusmalli ja väärin.
No, ei todellakaan ole vaan aivan normaali tapa kaikissa kulttuureissa! Lapset tuovat luonnostaan iloa ympärilleen olivatpa he missä tahansa. Minä nautin siitäkin kun päivälenkillä kävelen ala-asteen ohi ja kuulen sen kalatuksen välitunnin aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Ei ole myöskään ok jos äiti haukkuu sitä vaimoa jatkuvasti ja yrittää jatkuvasti tuhota poikansa avioliiton. Ei ole myöskään ok jos äiti väheksyy poikansa ja miniänsä vanhemmuutta ja vähät välittää heidän ohjeistaa ja pahimmillaan vaarantaa lapsenlapsensa hengen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Ei ole myöskään ok jos äiti haukkuu sitä vaimoa jatkuvasti ja yrittää jatkuvasti tuhota poikansa avioliiton. Ei ole myöskään ok jos äiti väheksyy poikansa ja miniänsä vanhemmuutta ja vähät välittää heidän ohjeistaa ja pahimmillaan vaarantaa lapsenlapsensa hengen.
Tai häärii vanhempien selän takana murentaen lapselle vanhempien auktoriteettia tai esiintymällä lapselle jonain äitiä parempana enemmän välittävänä turva-aikuisena.
Tai panettelemalla jatkuvasti selän takana muille perheen vanhempia.
Nää on ne jutut joita en vaan enää jaksanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.
Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Mä oon pahoillani, ettet ole saanut tuntea sitä yhteenkuuluvuutta ja rakkautta jota kokee silloin kun tietää miehensä laittavan perheensä kaiken edelle.
Mutta se, että sinä et ole kokenut sitä, ei tarkoita, että yleensä miehet hylkäisivät perheensä jos heiltä vaaditaan sitoutumista vaimoonsa.
Jos sekä miehen äiti ja miehen vaimo ovat molemmat normaalilla järjellä ja tunne-elämällä rikastettuja niin he todennäköisesti ovat myös rakastettuja ja eivät aseta miestä tarkoituksella tilanteeseen jossa hänen täytyy valita jompi kumpi, lämpimät välit vanhempiinsa tai lämpimät välit vaimoonsa. (En edes sano perheeseensä koska vaimo siellä vaikuttaa asetelmaan ratkaisevasti.)
Kuinkahan harvinainen on tilanne, jossa on hyvät välit sekä vanhempiin että puolisoon? Kaikki tulevat toimeen ja kokevat toistensa läsnäolon omaa elämää rikastuttavina asioina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Samaa mieltä, lapsen äiti ei yksinään päätä yhtään mitään vaan jos lapsella on molemmat vanhemmat niin he päättävät lapsen asioista yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Aktiivisen roolin mummona saa kun välittää aidosti oman lapsen perheen hyvinvoinnista ja ei tuppaa väkisin. Tarjoat apua, mutta maltat odottaa kun sitä kaivataan. Kyllä minä koen, että mummona ensisijaisen tärkeää on ymmärtää oma paikkansa. Jos haluaa olla jonkinlainen varaäiti, niin aika nopeasti tulee kengän kuva persuksille ja hyvä niin.
Minä ajattelen myös niinkin, että jos miniä on valmis "luovuttamaan" osan äitiydestä minulle niin ei hän kovin kypsä äidiksi sitten ole. Jos esimerkiksi tarjoaisi yhtä lasta minulle jouluksi (tämä nyt ketjusta luettuna tuli mieleen kun joku tässä mietti että olisi hienoa ilahduttaa mummoa jouluna antamalla yksi lapsi hänelle jouluksi), niin suoraan sanottuna olisin todella huolissani poikani ja miniäni keskenkasvuisuudesta ja kyvystä olla vanhempia. Ei sellainen ihminen ole kypsä äidiksi tai isäksi, joka erottaa yhden lapsen sisaruksista ja vanhemmista jouluksi vain miellyttääkseen mummia! Jouluna ei laiteta yhtä lasta sinne ja toista tänne. Jouluna sisarusten täytyy saada viettää keskenään aikaa ja luoda yhteisiä perinteitä - oli kyseessä sitten sukujoulu tai perhejoulu. Mielestäni on kerrassaan kammottava ajatus, että olisi olemassa noin heikolla itsetunnolla varustettuja vanhempia, että annetaan lapsi jouluksi "lainaan", jotta jollekin tulee hyvä mieli. Ihan kuin se lapsi olisi lelu vain, väline jolla hankintaan hyväksyntää yms. Todella surullista.
Minun miniäni ovat kyllä molemmat hyviä äitejä. Totta kai joskus katson vieressä ja mietin että tarviiko sitä noin tarkka olla tms. mutta tietysti pidän mölyt mahassa. Kyllä minä nimittäin senkin muistan, että vanhempi lapsensa parhaiten tuntee ja varsinkin uhmaiässä...
T. Viiden lapsenlapsen aktiivinen mummo, joka on jopa hoitanut vuoden yhtä lasta kun vanhemmat eivät vielä halunneet laittaa päiväkotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
No se ei luultavasti ihan ehdottomasti onnistu, sun pitää kuitenkin toimia sun poikien perheen säännöillä eikä vaan vaatia poikies lapsia ehdottomasti itelles.
Miksi muuten haluat hoitaa toisten lapsia? Itsekin toki nautin vieraidenkin lasten seurasta jo nyt vaikka omatkin on pieniä, mutta en nyt mitenkään erityisesti heitä halua hoitaa, tietty autan jos vanhemmat pyytää mutta muuten on kivempi tavata lapsia perheineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Avaatko hieman mitä tarkoitat "stalkkauksella" tässä yhteydessä? Kiinnostaa ajattelutyylisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Onko sulla siis vakaa aikomus ruveta sitten kauhumummoksi ja huonoksi anopiksi niin, että nyt jo kannattaa itkeä kun miniä ei hypikkään sun pillin mukaan ja anna lapsia sulle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää teksti oli kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meilläkin anoppi vaati, että olisi saanut pienen vauvan hoitoon melkein heti. Sanoin hänelle, että vauvan täytyy ensin kasvaa ja että ei noin pieni voi olla erossa vanhemmistaan sen takia, että pääsisi mummon luo hoitoon.
Hän vaatii myös lasta itselleen pidettäväksi aina kun nähdään. Kerran kokeilin siirtyä kauemmaksi, vaan hänhän tuli perässä kädet ojossa ja vaati vauvaan itselleen.
Kerran vauva oli nukkumassa ja kysyi ” eikö sitä saa yhtään herättää” sanoin ” ei” ” vauva nukahti juuri.”
Muistan myös kun nostin vauvan pinnasängystä pois taannoin. En meinannut kerätä nostamaan sitä sängystä kun anoppi vieressä hoki ” tänne se” ” äkkiä tänne se nyt” ” minä pidän etkä sinä”.
Olen keskustellut asiasta mieheni kanssa, mitta hän ei näe asiassa ongelmaa, vaan on äitinsä puolella tietenkin. Minähän olen kuulema vain tympeä niuhottaja mieheni mielestä. Todella turhauttavaa, kun tuntuu, ettei ole ketään, kuka mua ymmärtäisi :(Minulla sama ongelma, mies on kunnon mammanpoika velliperse eikä uskalla sanoa äidilleen vastaan. Olen sanonut hälle monet kerrat, että nyt isänä sinun pitää ajatella lapsesi parasta, ei äitisi tunteita.
Jep :( tuntuu, että vika on aina vaan mussa, jos jotain sanon vastaan. Muistan myös, kun en heti lapsen syntymän jälkeen halunnut lähteä kyläilemään heille, niin anoppi tokaisi ” niin ne muutkin kyläilee heti” sanoin, että ” me emme ole ne muut vaan me teemme, kuten meille sopii” tuonkin sanomisen jälkeen mies alkoi arvostelemaan mua. Mulla saa kyllä sanoa, mutta sitten kun itse sanon, niin siitä tulee sanomista heti. En tajunnut että mies voi olla noin äitinsä vietävissä. Ennen ymmärsi aina mua :(
Mun mies oli ihan samanlainen aiemmin. Yks kerta mulla vaan meni hermo siihen että hänen äitinsä tunteita piti aina varoa mutta mun tai meidän lasten tunteilla ei ollut mitään väliä. Ilmotin miehelle että saa valita, joko äitinsä tai meidän perhe. Mies valitsi meidät.
Kannattaa muistaa että yleensä lopputulos on toinen jos pakottaa miehen valitsemaan oman äitinsä ja tyttökaverin, lasten äidin ym. väliltä. Äidin ja pojan väliin ei pidä mennä koskaan, todella pahaan paikkaan laitoit miehesi ja ihmettelen suuresti että silti päätti sinua "katsella".
Jos mies ei pysty katkaisemaan napanuoraa äitiinsä niin siinähän sitten on keskenään. En kaipaa rinnalleni miestä joka ei osaa seistä omilla jaloillaan. Kuitenkin mies on minut jo ennen lapsia minut vaimokseen valinnut joten oletan hänen valitsevan minut myös jatkossakin.
Vaimon rinnalla olemisen ei tarvitse sulkea omaa äitiä ja lapsuudenperhettä pois. Rasittaa lukea tästä nykyisestä asenneilmapiiristä. Ei vaan ole ok että oma äiti jää ulkopuolelle vaimon ja lasten takia. En tarkoita että pitäisi olla vanhemman asemassa ja kuulua sillä lailla kiinteästi joka asiaan mutta tavallista lämmintä elämää odotan ainakin itse, omien poikieni mahdollistavan. Keljua jos yleinen ajatus on tosiaan tämä eli mahdollisuus saada perhekäsitykseltään samanlainen miniä taitaa olla aika pieni. Ja sitä virhettähän ei kannata tehdä että opastaisi miniää ajattelemaan niin tai näin, on tullut selväksi täältä että miten siinä käy. Yhtäkään tyttöä en saanut ja harmittaa tällä hetkellä aivan vietävästi.
Eihän ole mitään ongelmaa jos ei omalla käytöksellään aja nuorta perhettä valintatilanteeseen.
Olen myös poikien äiti ja toivon, että he itsenäistyvät ihan omien perheidensä jäseniksi ja valitsevat kumppanit omien mieltymystensä, eivätkä minun, mieltymysten mukaan.Ei se ihan noinkaan mene että omalla käytöksellä voi välttää ristiriitoja. Myönnän ihan suoraan että tulevaisuudessa haluan ehdottomasti hoitaa lapsenlapsiani ja kuulua heidän elämäänsä ihan kunnolla enkä minään etämummina. Nyt vasta on realisoitunut selkeämmin että tulevat miniäni saattavat tämän minulta estää, ihan vaan jos sattuvat haluamaan! Miten olla joustava ja myötäilevä sellaisessa tilanteessa, kuulisin mielelläni kokemuksia teiltä jotka kuitenkin saivat aktiivisen roolin mummina, vaikka miniä olisi toppuutellut ja se, että pitikö poikasi sinun puolta ristiriitatilanteessa?
Lapsen vanhemmat päättävät roolisi. Siinä se.
Ehei. Tässä tapauksessa lapsen äiti päättäisi eli tuleva miniäni. Pojistani tiedän tasan varmaksi että haluavat pitää minut elämässään ja lähellään, niin kuin normaali, hyvän äitisuhteen saanut ihminen yleensä haluaa. Ei se saa niin mennä että miniät kiristävät erolla jos haluavat että poikani hylkäävät oman äitinsä. Millainen on pohjimmiltaan ihminen joka sellaista vaatii ja haluaa?!
Millä lailla hylkää?
Sinä olet omat lapsesi kasvattanut, ne on kasvaneet, menneet eteenpäin. Sinun pitää nyt keksiä elämääsi muuta sisältöä kuin lastesi stalkkaus.
Avaatko hieman mitä tarkoitat "stalkkauksella" tässä yhteydessä? Kiinnostaa ajattelutyylisi.
Tää on se normaali ajatusmalli. Että kunnioitat lastesi rajoja ja päätöksiä. Et tunge minnekään etkä aiheuta ristiriitoja.
Siinä tapauksessa miehen äidin kannattaa mennä syvälle itseensä peilin kera ja miettiä miksi on kasvatettu noin epäonnistunut mies. Niiden lasten on tarkoitus itsenäistyä sieltä äidin helmoista, tyttärien ja poikien.