Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä kun mummo ei kerta kaikkiaan tajua, ettei hän ole ”tämän perheen aikuinen”, eikä hänelle kuulu perheen kasvatuspäätökset, ei muutkaan päätökset tms.
Meillä mummolle ei mene jakeluun, että hänen ei oikeasti kuulu osalliatua esim kouluvalintoihin. Tai jos me käskemme jotain, meidän ei a) tarvitse perustella hänelle tekemisiämme eikä b) hänellä ole oikeutta alkaa murentaa käakyjämme tai kumota niitä.
Ei mene jakeluun. Ei hyvällä ei pahalla.
Jos asiasta on sanottu jo kauniisti niin
1. Luovu ensin henkisesti tarpeestasi suojella mummon tunteita, tai pelätä pettymyksen tuottamista - perhe on tärkeämpi ja ihan kaikilla, myös mummolla on mukavampaa kun pelisäännöt on selvät.
2. Onko mummo miehesi äiti? Jos on, niin miehesi pitää hänelle puhuttelun jonka on mentävä perille. Jos ei mene, niin yhteydenpito loppuu. Tai vaihtoehtoisesti:
3. Asettele poliittinen hymy kasvoillesi kun seuraavan kerran tapaat mummoa. Sano hänelle esimerkiksi näin: "Kuulehan Raija, me olemme viimeaikoina Tomin kanssa päättäneet että tästedes vähennämme sinun tapaamistasi lasten kanssa mikäli touhu ei nyt viimeistään muutu. On kiva että lapsilla on kaltaisesi innokas mummo, mutta meidän perheessä lasten asioista päättää vain ja ainoastaan lasten vanhemmat. Kaikesta, niin pienistä kuin isoistakin asioista. Olisi mukavaa jos tämä asia olisi nyt selvä, harmittaisi vähentää yhteydenpitoa tällaisen takia". Jos alkaa kiukuttelu tai protestointi niin asettele se sama hymy takaisin ja sano ystävällisesti "Tämä asia on nyt näin". Jos vieläkin jatkuu niin ohjaa mummo lempeästi ovelle ja sano jokin ilmiselvä tekosyy "minä alan nyt leipomaan sämpylöitä, näkemiin!"
Mummon valta tai hänen kuvitelmansa vallasta katoaa, kun hän huomaa että sinä et pelkää tuottaa pettymystä hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä kun mummo ei kerta kaikkiaan tajua, ettei hän ole ”tämän perheen aikuinen”, eikä hänelle kuulu perheen kasvatuspäätökset, ei muutkaan päätökset tms.
Meillä mummolle ei mene jakeluun, että hänen ei oikeasti kuulu osalliatua esim kouluvalintoihin. Tai jos me käskemme jotain, meidän ei a) tarvitse perustella hänelle tekemisiämme eikä b) hänellä ole oikeutta alkaa murentaa käakyjämme tai kumota niitä.
Ei mene jakeluun. Ei hyvällä ei pahalla.
Jos asiasta on sanottu jo kauniisti niin
1. Luovu ensin henkisesti tarpeestasi suojella mummon tunteita, tai pelätä pettymyksen tuottamista - perhe on tärkeämpi ja ihan kaikilla, myös mummolla on mukavampaa kun pelisäännöt on selvät.
2. Onko mummo miehesi äiti? Jos on, niin miehesi pitää hänelle puhuttelun jonka on mentävä perille. Jos ei mene, niin yhteydenpito loppuu. Tai vaihtoehtoisesti:
3. Asettele poliittinen hymy kasvoillesi kun seuraavan kerran tapaat mummoa. Sano hänelle esimerkiksi näin: "Kuulehan Raija, me olemme viimeaikoina Tomin kanssa päättäneet että tästedes vähennämme sinun tapaamistasi lasten kanssa mikäli touhu ei nyt viimeistään muutu. On kiva että lapsilla on kaltaisesi innokas mummo, mutta meidän perheessä lasten asioista päättää vain ja ainoastaan lasten vanhemmat. Kaikesta, niin pienistä kuin isoistakin asioista. Olisi mukavaa jos tämä asia olisi nyt selvä, harmittaisi vähentää yhteydenpitoa tällaisen takia". Jos alkaa kiukuttelu tai protestointi niin asettele se sama hymy takaisin ja sano ystävällisesti "Tämä asia on nyt näin". Jos vieläkin jatkuu niin ohjaa mummo lempeästi ovelle ja sano jokin ilmiselvä tekosyy "minä alan nyt leipomaan sämpylöitä, näkemiin!"
Mummon valta tai hänen kuvitelmansa vallasta katoaa, kun hän huomaa että sinä et pelkää tuottaa pettymystä hänelle.
Minun äitini.
Ei minulla ole mitään vaikeutta tuottaa hänelle pettymyatä.
Sen sijaan hän ei kestä pettymystä eikä sitä ettei saa tahtoaan ja näkemyksiään läpi. Ongelma on siis se että hän ei kerta kaikkiaan käsitä rooliaan tai kuuntele mitään. Vänkää ja jänkää mitä merkillisin tavoin aina vaan sitä omaa käsitystään.
Tuo suoraan sanominen johti meillä siihen että mummon mielestä minä olen seonnut, lapset ja mies kärsivät henkisen väkivallan uhreina, kaikille tutuille ja tutun tutuille selitettiin kyynelsilmin tarinoita minun hulluudestani ja puuhattiin minulle ja miehelleni avioeroa. Ja syy miksi eroa ei tullut eikä tule, on tietenkin se että mieheni on niin alistettu ettei uskalla lähteä.
Todellisuudessa mies on meillä enemmän perheen pää kuin minä, ja eletään tosi tasapainoista elämää tasapainoisessa liitossa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo suoraan sanominen johti meillä siihen että mummon mielestä minä olen seonnut, lapset ja mies kärsivät henkisen väkivallan uhreina, kaikille tutuille ja tutun tutuille selitettiin kyynelsilmin tarinoita minun hulluudestani ja puuhattiin minulle ja miehelleni avioeroa. Ja syy miksi eroa ei tullut eikä tule, on tietenkin se että mieheni on niin alistettu ettei uskalla lähteä.
Todellisuudessa mies on meillä enemmän perheen pää kuin minä, ja eletään tosi tasapainoista elämää tasapainoisessa liitossa.
Juu, meillä samanlaisia väitteitä ja samaten sitä että meillä on lapsille liian kova kuri ja lapset kärsii. Mummon pitää pelastaa lapset. Eli kåytännössä jos minä kiellän, aletaan inttää lapsille. Kun se oma tahto pitää saada läpi.
Kun aikuinen ihminen ei vaan kestä sitä ”ei-sanaa”.
Vierailija kirjoitti:
Tuo suoraan sanominen johti meillä siihen että mummon mielestä minä olen seonnut, lapset ja mies kärsivät henkisen väkivallan uhreina, kaikille tutuille ja tutun tutuille selitettiin kyynelsilmin tarinoita minun hulluudestani ja puuhattiin minulle ja miehelleni avioeroa. Ja syy miksi eroa ei tullut eikä tule, on tietenkin se että mieheni on niin alistettu ettei uskalla lähteä.
Todellisuudessa mies on meillä enemmän perheen pää kuin minä, ja eletään tosi tasapainoista elämää tasapainoisessa liitossa.
Ja kaikkein raskainta on se, että vaikka suurin osa ulkopuolisista ihmisistä tajuaa että jutut eivät ole tosia, niin monesta näkee että siellä taustalla on kuitenkin ajatus että jotain on täytynyt tapahtua, minunkin on tarvinnut edes vähän olla asiaton jotta tilanne on eskaloitunut. Kuten näissä keskusteluissakin näkee, moni ajattelee että kukaan ei riitele yksinään. Se on oikeasti aika raskasta uhrille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo suoraan sanominen johti meillä siihen että mummon mielestä minä olen seonnut, lapset ja mies kärsivät henkisen väkivallan uhreina, kaikille tutuille ja tutun tutuille selitettiin kyynelsilmin tarinoita minun hulluudestani ja puuhattiin minulle ja miehelleni avioeroa. Ja syy miksi eroa ei tullut eikä tule, on tietenkin se että mieheni on niin alistettu ettei uskalla lähteä.
Todellisuudessa mies on meillä enemmän perheen pää kuin minä, ja eletään tosi tasapainoista elämää tasapainoisessa liitossa.Juu, meillä samanlaisia väitteitä ja samaten sitä että meillä on lapsille liian kova kuri ja lapset kärsii. Mummon pitää pelastaa lapset. Eli kåytännössä jos minä kiellän, aletaan inttää lapsille. Kun se oma tahto pitää saada läpi.
Kun aikuinen ihminen ei vaan kestä sitä ”ei-sanaa”.
Tuo häiriintynyt inttäminen on niin tuttua, ja se voi tulla mistä vain. Vaikka jos päätän tehdä perunoista muusia keitettyjen sijaan, niin jos mummo on eri mieltä niin siitäkin saa hirveän väännön aikaiseksi. Eikä luovuta. Eikä pääse asian yli. Jankkaa jankkaa jankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo suoraan sanominen johti meillä siihen että mummon mielestä minä olen seonnut, lapset ja mies kärsivät henkisen väkivallan uhreina, kaikille tutuille ja tutun tutuille selitettiin kyynelsilmin tarinoita minun hulluudestani ja puuhattiin minulle ja miehelleni avioeroa. Ja syy miksi eroa ei tullut eikä tule, on tietenkin se että mieheni on niin alistettu ettei uskalla lähteä.
Todellisuudessa mies on meillä enemmän perheen pää kuin minä, ja eletään tosi tasapainoista elämää tasapainoisessa liitossa.Ja kaikkein raskainta on se, että vaikka suurin osa ulkopuolisista ihmisistä tajuaa että jutut eivät ole tosia, niin monesta näkee että siellä taustalla on kuitenkin ajatus että jotain on täytynyt tapahtua, minunkin on tarvinnut edes vähän olla asiaton jotta tilanne on eskaloitunut. Kuten näissä keskusteluissakin näkee, moni ajattelee että kukaan ei riitele yksinään. Se on oikeasti aika raskasta uhrille.
Tuntuu kuin kertoisit minun kokemuksista. Mummu suuttui niin pahoin, vieläkin miehen sukulaiset saattaa "vitsillä" sanoa että teillähän onkin kotona emännän valta, heh heh... Vaikka mies oli minua rohkeampi vetämään rajoja. Ainoa mitä sain sanottua mummulle oli että hän on tärkeä mutta menee liian pitkälle nyt kun ei saatu olla rauhassa edes yhtä kokonaista vuorokautta koskaan ja hän laittoi talon sekaisin kun tuli kutsumatta ja jyräsi oikeasti hymy naamalla varsinkin minut. Huusi kerran että mummua sinä et komenna kun sanoin ettei kuopukselle saa antaa enempää herkkua. Yllättävän kovaa ja vihaisena ja menin lukkoon. Sitten kun mies oli kunnolla suuttunut tälle niin alkoi puhua ympäri kyliä että täällä meillä on lääkepaketteja lasten ulottuvilla kun minä syön psyykelääkkeitä. (En syö mitään lääkkeitä paitsi rautaa) Lapset on kuulemma ahdistuneita kun minä huudan koko ajan. Näiden juttujen takia tuli niin hirveä stressi että oli lähellä etten mennyt lääkäriin ja silloin olisinkin varmaan saanut niitä lääkkeitä.. Huono itsetunto on osasyy, minun on ollut todella ylivoimaisen vaikea sanoa vastaan miehen äidille. Nyt on pitkään ollu kireää ja kun mummu näkee lapsia hän halaa heitä tiukasti ja silittelee ja puhuu sellaisia että nyt ei ole hätää. Jos olisin kovempi niin olisin sanonut mummulle pahasti jo jonkun kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan peruskauraa muillakin kädellisillä tuo nuoremman naaraan poikasen ryöstäminen. Apinat kun riepottaa sitä ryöstöpoikasta, niin siinä on usein poikasen henki jo vaarassa. Sitten kun se vanhempi naaras on saanut poikasen, se kääntää selkänsä ja sulkee poikasen syliinsä, niin ei sillä nuoremmalla ole enää mitään mahdollisuuksia saada omaansa takaisin. Katsokaa avaraa luontoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo suoraan sanominen johti meillä siihen että mummon mielestä minä olen seonnut, lapset ja mies kärsivät henkisen väkivallan uhreina, kaikille tutuille ja tutun tutuille selitettiin kyynelsilmin tarinoita minun hulluudestani ja puuhattiin minulle ja miehelleni avioeroa. Ja syy miksi eroa ei tullut eikä tule, on tietenkin se että mieheni on niin alistettu ettei uskalla lähteä.
Todellisuudessa mies on meillä enemmän perheen pää kuin minä, ja eletään tosi tasapainoista elämää tasapainoisessa liitossa.Juu, meillä samanlaisia väitteitä ja samaten sitä että meillä on lapsille liian kova kuri ja lapset kärsii. Mummon pitää pelastaa lapset. Eli kåytännössä jos minä kiellän, aletaan inttää lapsille. Kun se oma tahto pitää saada läpi.
Kun aikuinen ihminen ei vaan kestä sitä ”ei-sanaa”.
Tuo häiriintynyt inttäminen on niin tuttua, ja se voi tulla mistä vain. Vaikka jos päätän tehdä perunoista muusia keitettyjen sijaan, niin jos mummo on eri mieltä niin siitäkin saa hirveän väännön aikaiseksi. Eikä luovuta. Eikä pääse asian yli. Jankkaa jankkaa jankkaa.
Jess. Meillä juotetaan lapsille liikaa maitoa. Ja tismalleen kasvukäyrillään kasvavat lapsemme ovat liian laihoja, kun juotetaan liikaa maitoa. Tätä on nyt selitetty ympäri maata jokaikiselle sukulaiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo suoraan sanominen johti meillä siihen että mummon mielestä minä olen seonnut, lapset ja mies kärsivät henkisen väkivallan uhreina, kaikille tutuille ja tutun tutuille selitettiin kyynelsilmin tarinoita minun hulluudestani ja puuhattiin minulle ja miehelleni avioeroa. Ja syy miksi eroa ei tullut eikä tule, on tietenkin se että mieheni on niin alistettu ettei uskalla lähteä.
Todellisuudessa mies on meillä enemmän perheen pää kuin minä, ja eletään tosi tasapainoista elämää tasapainoisessa liitossa.Ja kaikkein raskainta on se, että vaikka suurin osa ulkopuolisista ihmisistä tajuaa että jutut eivät ole tosia, niin monesta näkee että siellä taustalla on kuitenkin ajatus että jotain on täytynyt tapahtua, minunkin on tarvinnut edes vähän olla asiaton jotta tilanne on eskaloitunut. Kuten näissä keskusteluissakin näkee, moni ajattelee että kukaan ei riitele yksinään. Se on oikeasti aika raskasta uhrille.
Tuntuu kuin kertoisit minun kokemuksista. Mummu suuttui niin pahoin, vieläkin miehen sukulaiset saattaa "vitsillä" sanoa että teillähän onkin kotona emännän valta, heh heh... Vaikka mies oli minua rohkeampi vetämään rajoja. Ainoa mitä sain sanottua mummulle oli että hän on tärkeä mutta menee liian pitkälle nyt kun ei saatu olla rauhassa edes yhtä kokonaista vuorokautta koskaan ja hän laittoi talon sekaisin kun tuli kutsumatta ja jyräsi oikeasti hymy naamalla varsinkin minut. Huusi kerran että mummua sinä et komenna kun sanoin ettei kuopukselle saa antaa enempää herkkua. Yllättävän kovaa ja vihaisena ja menin lukkoon. Sitten kun mies oli kunnolla suuttunut tälle niin alkoi puhua ympäri kyliä että täällä meillä on lääkepaketteja lasten ulottuvilla kun minä syön psyykelääkkeitä. (En syö mitään lääkkeitä paitsi rautaa) Lapset on kuulemma ahdistuneita kun minä huudan koko ajan. Näiden juttujen takia tuli niin hirveä stressi että oli lähellä etten mennyt lääkäriin ja silloin olisinkin varmaan saanut niitä lääkkeitä.. Huono itsetunto on osasyy, minun on ollut todella ylivoimaisen vaikea sanoa vastaan miehen äidille. Nyt on pitkään ollu kireää ja kun mummu näkee lapsia hän halaa heitä tiukasti ja silittelee ja puhuu sellaisia että nyt ei ole hätää. Jos olisin kovempi niin olisin sanonut mummulle pahasti jo jonkun kerran.
Sama. Meillä lapset inhoaa sitä mummon puristelua ja kääntävät aina kyljen kun mummo alkaa sen halailuohjelmanumeronsa. Ja tosiaan tuota lasten pelastamista on meilläkin.
Ja se että minä hermostun hänen käytökseensä käännetään aina minun mielenterveysongelmikseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä kun mummo ei kerta kaikkiaan tajua, ettei hän ole ”tämän perheen aikuinen”, eikä hänelle kuulu perheen kasvatuspäätökset, ei muutkaan päätökset tms.
Meillä mummolle ei mene jakeluun, että hänen ei oikeasti kuulu osalliatua esim kouluvalintoihin. Tai jos me käskemme jotain, meidän ei a) tarvitse perustella hänelle tekemisiämme eikä b) hänellä ole oikeutta alkaa murentaa käakyjämme tai kumota niitä.
Ei mene jakeluun. Ei hyvällä ei pahalla.
Jos asiasta on sanottu jo kauniisti niin
1. Luovu ensin henkisesti tarpeestasi suojella mummon tunteita, tai pelätä pettymyksen tuottamista - perhe on tärkeämpi ja ihan kaikilla, myös mummolla on mukavampaa kun pelisäännöt on selvät.
2. Onko mummo miehesi äiti? Jos on, niin miehesi pitää hänelle puhuttelun jonka on mentävä perille. Jos ei mene, niin yhteydenpito loppuu. Tai vaihtoehtoisesti:
3. Asettele poliittinen hymy kasvoillesi kun seuraavan kerran tapaat mummoa. Sano hänelle esimerkiksi näin: "Kuulehan Raija, me olemme viimeaikoina Tomin kanssa päättäneet että tästedes vähennämme sinun tapaamistasi lasten kanssa mikäli touhu ei nyt viimeistään muutu. On kiva että lapsilla on kaltaisesi innokas mummo, mutta meidän perheessä lasten asioista päättää vain ja ainoastaan lasten vanhemmat. Kaikesta, niin pienistä kuin isoistakin asioista. Olisi mukavaa jos tämä asia olisi nyt selvä, harmittaisi vähentää yhteydenpitoa tällaisen takia". Jos alkaa kiukuttelu tai protestointi niin asettele se sama hymy takaisin ja sano ystävällisesti "Tämä asia on nyt näin". Jos vieläkin jatkuu niin ohjaa mummo lempeästi ovelle ja sano jokin ilmiselvä tekosyy "minä alan nyt leipomaan sämpylöitä, näkemiin!"
Mummon valta tai hänen kuvitelmansa vallasta katoaa, kun hän huomaa että sinä et pelkää tuottaa pettymystä hänelle.Minun äitini.
Ei minulla ole mitään vaikeutta tuottaa hänelle pettymyatä.
Sen sijaan hän ei kestä pettymystä eikä sitä ettei saa tahtoaan ja näkemyksiään läpi. Ongelma on siis se että hän ei kerta kaikkiaan käsitä rooliaan tai kuuntele mitään. Vänkää ja jänkää mitä merkillisin tavoin aina vaan sitä omaa käsitystään.
1. Vähentäkää tapaamisia -> 4x/vuosi tms.
2. Tapaaminen loppuu heti jos hän ylittää teidän jo useaan kertaan selittämiä rajoja. Jos häntä ei saa ulos niin seuraavat tapaamiset vain julkisilla paikoilla, joista voittenitse poistua.
3. Älä vastaa.viesteihin kuin harvakseltaan ja puheluihin kerran viikossa tai sen verran kuin oikeasti haluat ja jaksat puhua hänen kanssaan. Jos jänkääminen alkaa niin heihei ja luuri kiinni.
4. Jos tulee oven taakse kutsumatta niin ette avaa ovea ja seuraava sovittu tapaaminen peruuntuu.
Aikuisuudessa on mahtavaa se, että saa itse päättää kenen kanssa viettää aikaa ja kuinka paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä kun mummo ei kerta kaikkiaan tajua, ettei hän ole ”tämän perheen aikuinen”, eikä hänelle kuulu perheen kasvatuspäätökset, ei muutkaan päätökset tms.
Meillä mummolle ei mene jakeluun, että hänen ei oikeasti kuulu osalliatua esim kouluvalintoihin. Tai jos me käskemme jotain, meidän ei a) tarvitse perustella hänelle tekemisiämme eikä b) hänellä ole oikeutta alkaa murentaa käakyjämme tai kumota niitä.
Ei mene jakeluun. Ei hyvällä ei pahalla.
Jos asiasta on sanottu jo kauniisti niin
1. Luovu ensin henkisesti tarpeestasi suojella mummon tunteita, tai pelätä pettymyksen tuottamista - perhe on tärkeämpi ja ihan kaikilla, myös mummolla on mukavampaa kun pelisäännöt on selvät.
2. Onko mummo miehesi äiti? Jos on, niin miehesi pitää hänelle puhuttelun jonka on mentävä perille. Jos ei mene, niin yhteydenpito loppuu. Tai vaihtoehtoisesti:
3. Asettele poliittinen hymy kasvoillesi kun seuraavan kerran tapaat mummoa. Sano hänelle esimerkiksi näin: "Kuulehan Raija, me olemme viimeaikoina Tomin kanssa päättäneet että tästedes vähennämme sinun tapaamistasi lasten kanssa mikäli touhu ei nyt viimeistään muutu. On kiva että lapsilla on kaltaisesi innokas mummo, mutta meidän perheessä lasten asioista päättää vain ja ainoastaan lasten vanhemmat. Kaikesta, niin pienistä kuin isoistakin asioista. Olisi mukavaa jos tämä asia olisi nyt selvä, harmittaisi vähentää yhteydenpitoa tällaisen takia". Jos alkaa kiukuttelu tai protestointi niin asettele se sama hymy takaisin ja sano ystävällisesti "Tämä asia on nyt näin". Jos vieläkin jatkuu niin ohjaa mummo lempeästi ovelle ja sano jokin ilmiselvä tekosyy "minä alan nyt leipomaan sämpylöitä, näkemiin!"
Mummon valta tai hänen kuvitelmansa vallasta katoaa, kun hän huomaa että sinä et pelkää tuottaa pettymystä hänelle.Minun äitini.
Ei minulla ole mitään vaikeutta tuottaa hänelle pettymyatä.
Sen sijaan hän ei kestä pettymystä eikä sitä ettei saa tahtoaan ja näkemyksiään läpi. Ongelma on siis se että hän ei kerta kaikkiaan käsitä rooliaan tai kuuntele mitään. Vänkää ja jänkää mitä merkillisin tavoin aina vaan sitä omaa käsitystään.
1. Vähentäkää tapaamisia -> 4x/vuosi tms.
2. Tapaaminen loppuu heti jos hän ylittää teidän jo useaan kertaan selittämiä rajoja. Jos häntä ei saa ulos niin seuraavat tapaamiset vain julkisilla paikoilla, joista voittenitse poistua.
3. Älä vastaa.viesteihin kuin harvakseltaan ja puheluihin kerran viikossa tai sen verran kuin oikeasti haluat ja jaksat puhua hänen kanssaan. Jos jänkääminen alkaa niin heihei ja luuri kiinni.
4. Jos tulee oven taakse kutsumatta niin ette avaa ovea ja seuraava sovittu tapaaminen peruuntuu.Aikuisuudessa on mahtavaa se, että saa itse päättää kenen kanssa viettää aikaa ja kuinka paljon.
Kumpa vain olisikin noin. Kauhuanoppi juuri kuvatunlainen, mutta mies näkee hänet laupiaana. Teki varmaan lapsetkin vain äitiään miellyttääkseen. Hohhoijaa, eli ero tai kauhuanoppi, koska minun käskyilläni ei ole mitään väliä kun mies kutsuu äitinsä kuitenkin vähintään kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä kun mummo ei kerta kaikkiaan tajua, ettei hän ole ”tämän perheen aikuinen”, eikä hänelle kuulu perheen kasvatuspäätökset, ei muutkaan päätökset tms.
Meillä mummolle ei mene jakeluun, että hänen ei oikeasti kuulu osalliatua esim kouluvalintoihin. Tai jos me käskemme jotain, meidän ei a) tarvitse perustella hänelle tekemisiämme eikä b) hänellä ole oikeutta alkaa murentaa käakyjämme tai kumota niitä.
Ei mene jakeluun. Ei hyvällä ei pahalla.
Jos asiasta on sanottu jo kauniisti niin
1. Luovu ensin henkisesti tarpeestasi suojella mummon tunteita, tai pelätä pettymyksen tuottamista - perhe on tärkeämpi ja ihan kaikilla, myös mummolla on mukavampaa kun pelisäännöt on selvät.
2. Onko mummo miehesi äiti? Jos on, niin miehesi pitää hänelle puhuttelun jonka on mentävä perille. Jos ei mene, niin yhteydenpito loppuu. Tai vaihtoehtoisesti:
3. Asettele poliittinen hymy kasvoillesi kun seuraavan kerran tapaat mummoa. Sano hänelle esimerkiksi näin: "Kuulehan Raija, me olemme viimeaikoina Tomin kanssa päättäneet että tästedes vähennämme sinun tapaamistasi lasten kanssa mikäli touhu ei nyt viimeistään muutu. On kiva että lapsilla on kaltaisesi innokas mummo, mutta meidän perheessä lasten asioista päättää vain ja ainoastaan lasten vanhemmat. Kaikesta, niin pienistä kuin isoistakin asioista. Olisi mukavaa jos tämä asia olisi nyt selvä, harmittaisi vähentää yhteydenpitoa tällaisen takia". Jos alkaa kiukuttelu tai protestointi niin asettele se sama hymy takaisin ja sano ystävällisesti "Tämä asia on nyt näin". Jos vieläkin jatkuu niin ohjaa mummo lempeästi ovelle ja sano jokin ilmiselvä tekosyy "minä alan nyt leipomaan sämpylöitä, näkemiin!"
Mummon valta tai hänen kuvitelmansa vallasta katoaa, kun hän huomaa että sinä et pelkää tuottaa pettymystä hänelle.Minun äitini.
Ei minulla ole mitään vaikeutta tuottaa hänelle pettymyatä.
Sen sijaan hän ei kestä pettymystä eikä sitä ettei saa tahtoaan ja näkemyksiään läpi. Ongelma on siis se että hän ei kerta kaikkiaan käsitä rooliaan tai kuuntele mitään. Vänkää ja jänkää mitä merkillisin tavoin aina vaan sitä omaa käsitystään.
1. Vähentäkää tapaamisia -> 4x/vuosi tms.
2. Tapaaminen loppuu heti jos hän ylittää teidän jo useaan kertaan selittämiä rajoja. Jos häntä ei saa ulos niin seuraavat tapaamiset vain julkisilla paikoilla, joista voittenitse poistua.
3. Älä vastaa.viesteihin kuin harvakseltaan ja puheluihin kerran viikossa tai sen verran kuin oikeasti haluat ja jaksat puhua hänen kanssaan. Jos jänkääminen alkaa niin heihei ja luuri kiinni.
4. Jos tulee oven taakse kutsumatta niin ette avaa ovea ja seuraava sovittu tapaaminen peruuntuu.Aikuisuudessa on mahtavaa se, että saa itse päättää kenen kanssa viettää aikaa ja kuinka paljon.
Kumpa vain olisikin noin. Kauhuanoppi juuri kuvatunlainen, mutta mies näkee hänet laupiaana. Teki varmaan lapsetkin vain äitiään miellyttääkseen. Hohhoijaa, eli ero tai kauhuanoppi, koska minun käskyilläni ei ole mitään väliä kun mies kutsuu äitinsä kuitenkin vähintään kerran viikossa.
Juu tuo onkin ihan kamala tilanne. Mä vastasin tuolle, jonka oma äiti oli ongelma, se luulisi olevan ratkaistavissa, kun hän ei pelkää tuottaa äidilleen pettymyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan edellisiä. Mitäs teet jos mies ei ymmärrä äitinsä hulluutta vaan näkee enkelinä? Anoppi "tarkoittaa vain hyvää, on vain innoissaan, hän vain haluaa auttaa". Ja jos mies on lapsille muuten hyvä isä, muuten hyvä puoliso. Mutta tuo anoppi-asia syö parisuhteen pikkuhiljaa. Anopin käytös pahimmassa tapauksessa ajaa miehen ja naisen erilleen kun koko ajan joudutaan valitsemaan puolia, ja joskus mies ei uskalla aikuistua vaan valitsee sitten viimein äitinsä.
Onko kaikilla ongelmana mummo? Meillä nimittäin pappa saattaa käydä 3 kertaa päivässä kylässä :( ja pois lähtiessään syyllistävästi ilmoittaa "käykää nyt meilläkin, mummoa katsomassa". Mummo käy meillä vain n. 3 kertaa viikossa.
Mietin aina, että eivätkö he tajua, että emme todellakaan käy kylässä heillä niinä harvoina hetkinä, kun he eivät ole meillä.
Meillä lapsilla on paljon ohjelmaa. Ylimääräisiä kieliä, harrastuksia jne.
Olen monesti tarjoutunut itse menemään seuraksi, käyttämään kaupassa jne mutta minun seurani ei kelpaa. Jos nähdään, hyvä jos minulle puhutaan kun lapset on paikalla.
En täysin hahmota että miksi minun pitää erikseen ponnistella pitääkseni yhteyksiä ihmisiin, joita en kiinnosta pätkääkään. Loukkaavaa.
Aikuiset ihmiset eivät saa suutaan auki ja sanottua että mummot ja papat, eläkää omaa elämäänne!
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset ihmiset eivät saa suutaan auki ja sanottua että mummot ja papat, eläkää omaa elämäänne!
Aikuinen ihminen ei osaa lukea.
Ongelma on se ettei kuunnella, ei se ettei sanottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset ihmiset eivät saa suutaan auki ja sanottua että mummot ja papat, eläkää omaa elämäänne!
Tästä ei nyt tainnut olla kyse, vaan astetta vakavammasta häiriökäyttäytymisestä, johon ei sanomiset tehoa.
Onneksi ei ole rahaongelmia ja itse asiassa ollaan huomattavasti paremmassa taloudellisessa tilanteessa kuin anoppi, ei tartte olla hänestä riippuvainen.
Illanvietot ja baarit ei kiinnosta, niin ei tartte niidenkään takia kestää sortoa ja v*ttuilua. Jos haluan mennä kampaajalle, niin mies on kotona silloin lasten kanssa.
Eikä anopin kasvatusohjeitakaan tartte kuunnella, hänellä ei hirveän hyvä cv siltä osin ole. Miehenikin on välillä kuin märkä lapanen kotitöiden osalta, alussa oli pahempi. Nyt olen korjannut sitä mitä anoppi ei selkeästi ole osannut opettaa.