Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Aika moni asiantuntija suosittelee, että alle 1 vuoden ikäinen lapsi ei mene yökylään. Ja sen jälkeen yö per ikävuosi. Se perusturvallisuus on ainakin meille tärkeä asia eikä sitä sovi väheksyä. Tämän voi kertoa mummolle.
Ikävää tuollainen käytös mummolta. Kertoo siitä, että hänellä ei ole kaikki hyvin. Järkyttävää lukea kommentteja joissa kiellettäisiin vauvan sylissä pitäminen ja seurustelu. Mikä tarve joillakin on aina suhtautua negatiivisesti ja rankaista.
Onnistuuko mummon istuttaminen alas kahvikupin ääreen ilman vauvaa ja keskustelu siitä miksi hän kokee että ei jaksa ilman vauvaa? On pienellä ihmisellä liian suuri vastuu nyt.
Mummo voisi käydä myös juttelemassa lääkärin kanssa. Jos oma äitini käyttäytyisi noin niin veisin hänet ilman muuta lääkäriin jotta pääsisi juttelemaan psykologin kanssa. Eli tämä olisi sinun miehesi tehtävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
"mulla on varmaan parempi sietokyky" - Kysynpä vaan. Ootko joutunut sietää koko elämäs sitä että sua haukutaan ja lytätään ja joudut lapsesta asti todistamaan sen että oot ihan yhtä hyvä kun kaikki muutkin? Ootko joutunut käymään yli 10 vuotta terapiassa että saisit itsetuntos kohilleen sen jälkeen kun oot 30 vuotta kuunnellu sitä kuinka huono ihminen olet? Voisin väittää että mun sietokyky on huomattavasti parempi kun sun. Voisin myös väittää olevani huomattavasti vahvempi ihminen kun mitä sä tuut koskaan olemaan juurikin sen takia että olen joutunut sietämään henkistä väkivaltaa koko ikäni ja oon oppinut sanomaan että mä ansaitsen parempaa kohtelua. Se että kestää ihmisten huutamista eikä koe sitä loukkaavana osottaa vaan tietämättömyyttä henkisestä väkivallasta.
Mielenterveyspotilaat ovat harvoin normaaleja anoppeja / isoäitejä / vaareja / miniöitä / vävyjä / tyttäriä / poikia yms. Jossain se sairaus väkisinkin näkyy, puheissa/teoissa. Kirjo on valtava. Narsismi puolin ja toisin on myös iso ongelma ym. luonnehäiriöt.
Tämä ketju osoitta, kuinka hirveästi nämä asiat repii ja rasittaa perheitten ihmissuhteita. Eikö perheneuvolat vois auttaa näissä ongelmissa esim. miniän ja anopin välillä? Onko ainut ratkaisu pistää välit poikki, tai muuttaa kauas?
Nimim. Itsellänikin kontrollifriikki anoppina
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat ovat harvoin normaaleja anoppeja / isoäitejä / vaareja / miniöitä / vävyjä / tyttäriä / poikia yms. Jossain se sairaus väkisinkin näkyy, puheissa/teoissa. Kirjo on valtava. Narsismi puolin ja toisin on myös iso ongelma ym. luonnehäiriöt.
Tämä ketju osoitta, kuinka hirveästi nämä asiat repii ja rasittaa perheitten ihmissuhteita. Eikö perheneuvolat vois auttaa näissä ongelmissa esim. miniän ja anopin välillä? Onko ainut ratkaisu pistää välit poikki, tai muuttaa kauas?
Nimim. Itsellänikin kontrollifriikki anoppina
Minun kokemukseni on valitettavasti se, että ns ammattilaiset eivät vain käsitä ongelmaa.
Meilläkin vielä siinä vaiheessa, kun ihminen stalkkasi, häiriköi, lähetteli herjaavia tekstiviestejä, meni omin luvin tapaamaan lapsia puistoon, soitteli viranomaisille (lastensuojelu, veroviranomaiset, neuvola, terveydenhoito) ja työnantajillemme ja naapureillemme solvauspuheluja, niin lastensuojelun mielestä meidän olisi pitänyt vain "kokoontua keskustelemaan". Siis me istutaan kotona hälytyslaitteet päällä ja päätyöksemme setvimme niitä erilaisia perusteettomia ilmoituksia ja selittelemme työnantajillemme ja naapureillemme niin lapsityön ammattilaisten mielestä, se häiriköivän sukulaisen käytös oli edelleen jollakin omituisella normaalin spektrillä ja meissä on vika, kun emme suostu "keskustelemaan avoimesti".
Ja tätä ennen jo esimerkiksi toinen lapsemme oli kaapattu luvatta harrastuksesta jne.
Jo tämän takia tämä ketju on tärkeä. Toivottavasti sellaisetkin, jotka eivät omassa elämässään ole tähän törmänneet, oikeasti lukisivat tätä.
Vierailija kirjoitti:
Aika moni asiantuntija suosittelee, että alle 1 vuoden ikäinen lapsi ei mene yökylään. Ja sen jälkeen yö per ikävuosi. Se perusturvallisuus on ainakin meille tärkeä asia eikä sitä sovi väheksyä. Tämän voi kertoa mummolle.
Ikävää tuollainen käytös mummolta. Kertoo siitä, että hänellä ei ole kaikki hyvin. Järkyttävää lukea kommentteja joissa kiellettäisiin vauvan sylissä pitäminen ja seurustelu. Mikä tarve joillakin on aina suhtautua negatiivisesti ja rankaista.
Onnistuuko mummon istuttaminen alas kahvikupin ääreen ilman vauvaa ja keskustelu siitä miksi hän kokee että ei jaksa ilman vauvaa? On pienellä ihmisellä liian suuri vastuu nyt.
Mummo voisi käydä myös juttelemassa lääkärin kanssa. Jos oma äitini käyttäytyisi noin niin veisin hänet ilman muuta lääkäriin jotta pääsisi juttelemaan psykologin kanssa. Eli tämä olisi sinun miehesi tehtävä.
Suomessa ei vaan tunneta pakkohoitoa. Meillä anoppi meni ihan oma-alotteisesti psykologin juttusille. Sai diagnosit, lääkityksen ja pääsi terapiaan. Anoppi sitten muutaman viikon jaksoi käydä terapiassa ja söi lääkitykset tunnollisesti kunnes päätti ettei hän mitään apua tarvitse ja lopetti kaiken seinään. Toi nainen niin pitäis saada hoitoon mut minkäs teet kun ei itse suostu menemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat ovat harvoin normaaleja anoppeja / isoäitejä / vaareja / miniöitä / vävyjä / tyttäriä / poikia yms. Jossain se sairaus väkisinkin näkyy, puheissa/teoissa. Kirjo on valtava. Narsismi puolin ja toisin on myös iso ongelma ym. luonnehäiriöt.
Tämä ketju osoitta, kuinka hirveästi nämä asiat repii ja rasittaa perheitten ihmissuhteita. Eikö perheneuvolat vois auttaa näissä ongelmissa esim. miniän ja anopin välillä? Onko ainut ratkaisu pistää välit poikki, tai muuttaa kauas?
Nimim. Itsellänikin kontrollifriikki anoppina
Minun kokemukseni on valitettavasti se, että ns ammattilaiset eivät vain käsitä ongelmaa.
Meilläkin vielä siinä vaiheessa, kun ihminen stalkkasi, häiriköi, lähetteli herjaavia tekstiviestejä, meni omin luvin tapaamaan lapsia puistoon, soitteli viranomaisille (lastensuojelu, veroviranomaiset, neuvola, terveydenhoito) ja työnantajillemme ja naapureillemme solvauspuheluja, niin lastensuojelun mielestä meidän olisi pitänyt vain "kokoontua keskustelemaan". Siis me istutaan kotona hälytyslaitteet päällä ja päätyöksemme setvimme niitä erilaisia perusteettomia ilmoituksia ja selittelemme työnantajillemme ja naapureillemme niin lapsityön ammattilaisten mielestä, se häiriköivän sukulaisen käytös oli edelleen jollakin omituisella normaalin spektrillä ja meissä on vika, kun emme suostu "keskustelemaan avoimesti".
Ja tätä ennen jo esimerkiksi toinen lapsemme oli kaapattu luvatta harrastuksesta jne.
Jo tämän takia tämä ketju on tärkeä. Toivottavasti sellaisetkin, jotka eivät omassa elämässään ole tähän törmänneet, oikeasti lukisivat tätä.
Kun tätä ketjua ja tuota sinunkin tarinaasi lukee, nousee vaan tuhat ja yksi kysymystä mieleen, että Miksi tällainen tilanne on syntynyt? Miten se on lähtenyt kehittymään ko suuntaan, mitä on sanottu/tehty, kuka on sanonut/tehnyt mitäkin, että tilanne on noin eskaloitunut ???
Kuinka vanhoja juttuja näihin liittyy, jossain on vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat ovat harvoin normaaleja anoppeja / isoäitejä / vaareja / miniöitä / vävyjä / tyttäriä / poikia yms. Jossain se sairaus väkisinkin näkyy, puheissa/teoissa. Kirjo on valtava. Narsismi puolin ja toisin on myös iso ongelma ym. luonnehäiriöt.
Tämä ketju osoitta, kuinka hirveästi nämä asiat repii ja rasittaa perheitten ihmissuhteita. Eikö perheneuvolat vois auttaa näissä ongelmissa esim. miniän ja anopin välillä? Onko ainut ratkaisu pistää välit poikki, tai muuttaa kauas?
Nimim. Itsellänikin kontrollifriikki anoppina
Minun kokemukseni on valitettavasti se, että ns ammattilaiset eivät vain käsitä ongelmaa.
Meilläkin vielä siinä vaiheessa, kun ihminen stalkkasi, häiriköi, lähetteli herjaavia tekstiviestejä, meni omin luvin tapaamaan lapsia puistoon, soitteli viranomaisille (lastensuojelu, veroviranomaiset, neuvola, terveydenhoito) ja työnantajillemme ja naapureillemme solvauspuheluja, niin lastensuojelun mielestä meidän olisi pitänyt vain "kokoontua keskustelemaan". Siis me istutaan kotona hälytyslaitteet päällä ja päätyöksemme setvimme niitä erilaisia perusteettomia ilmoituksia ja selittelemme työnantajillemme ja naapureillemme niin lapsityön ammattilaisten mielestä, se häiriköivän sukulaisen käytös oli edelleen jollakin omituisella normaalin spektrillä ja meissä on vika, kun emme suostu "keskustelemaan avoimesti".
Ja tätä ennen jo esimerkiksi toinen lapsemme oli kaapattu luvatta harrastuksesta jne.
Jo tämän takia tämä ketju on tärkeä. Toivottavasti sellaisetkin, jotka eivät omassa elämässään ole tähän törmänneet, oikeasti lukisivat tätä.
Kun tätä ketjua ja tuota sinunkin tarinaasi lukee, nousee vaan tuhat ja yksi kysymystä mieleen, että Miksi tällainen tilanne on syntynyt? Miten se on lähtenyt kehittymään ko suuntaan, mitä on sanottu/tehty, kuka on sanonut/tehnyt mitäkin, että tilanne on noin eskaloitunut ???
Kuinka vanhoja juttuja näihin liittyy, jossain on vastaus.
Ahaa. Eli sinäkin kaivat minusta syytä.
Tilanne on lähtenyt kehittymään jo ihan ko mt-ongelmaisen varhaislapsuudessa. Kuten mielenterveysongelmat usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat ovat harvoin normaaleja anoppeja / isoäitejä / vaareja / miniöitä / vävyjä / tyttäriä / poikia yms. Jossain se sairaus väkisinkin näkyy, puheissa/teoissa. Kirjo on valtava. Narsismi puolin ja toisin on myös iso ongelma ym. luonnehäiriöt.
Tämä ketju osoitta, kuinka hirveästi nämä asiat repii ja rasittaa perheitten ihmissuhteita. Eikö perheneuvolat vois auttaa näissä ongelmissa esim. miniän ja anopin välillä? Onko ainut ratkaisu pistää välit poikki, tai muuttaa kauas?
Nimim. Itsellänikin kontrollifriikki anoppina
Minun kokemukseni on valitettavasti se, että ns ammattilaiset eivät vain käsitä ongelmaa.
Meilläkin vielä siinä vaiheessa, kun ihminen stalkkasi, häiriköi, lähetteli herjaavia tekstiviestejä, meni omin luvin tapaamaan lapsia puistoon, soitteli viranomaisille (lastensuojelu, veroviranomaiset, neuvola, terveydenhoito) ja työnantajillemme ja naapureillemme solvauspuheluja, niin lastensuojelun mielestä meidän olisi pitänyt vain "kokoontua keskustelemaan". Siis me istutaan kotona hälytyslaitteet päällä ja päätyöksemme setvimme niitä erilaisia perusteettomia ilmoituksia ja selittelemme työnantajillemme ja naapureillemme niin lapsityön ammattilaisten mielestä, se häiriköivän sukulaisen käytös oli edelleen jollakin omituisella normaalin spektrillä ja meissä on vika, kun emme suostu "keskustelemaan avoimesti".
Ja tätä ennen jo esimerkiksi toinen lapsemme oli kaapattu luvatta harrastuksesta jne.
Jo tämän takia tämä ketju on tärkeä. Toivottavasti sellaisetkin, jotka eivät omassa elämässään ole tähän törmänneet, oikeasti lukisivat tätä.
Kun tätä ketjua ja tuota sinunkin tarinaasi lukee, nousee vaan tuhat ja yksi kysymystä mieleen, että Miksi tällainen tilanne on syntynyt? Miten se on lähtenyt kehittymään ko suuntaan, mitä on sanottu/tehty, kuka on sanonut/tehnyt mitäkin, että tilanne on noin eskaloitunut ???
Kuinka vanhoja juttuja näihin liittyy, jossain on vastaus.Ahaa. Eli sinäkin kaivat minusta syytä.
Tilanne on lähtenyt kehittymään jo ihan ko mt-ongelmaisen varhaislapsuudessa. Kuten mielenterveysongelmat usein.
Ymmärsit väärin ja sorry, en tarkoittanut kaivaa sinusta syyllistä ... mutta koska näitä juttuja on niin hirveästi, niin eikö ainakin osaa voitaisi "hoitaa kuntoon"? Sinun tapauksessa se on varmasti vaikeaa, jos on jatkunut lapsuudesta asti. Ihme, että olet kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat ovat harvoin normaaleja anoppeja / isoäitejä / vaareja / miniöitä / vävyjä / tyttäriä / poikia yms. Jossain se sairaus väkisinkin näkyy, puheissa/teoissa. Kirjo on valtava. Narsismi puolin ja toisin on myös iso ongelma ym. luonnehäiriöt.
Tämä ketju osoitta, kuinka hirveästi nämä asiat repii ja rasittaa perheitten ihmissuhteita. Eikö perheneuvolat vois auttaa näissä ongelmissa esim. miniän ja anopin välillä? Onko ainut ratkaisu pistää välit poikki, tai muuttaa kauas?
Nimim. Itsellänikin kontrollifriikki anoppina
Minun kokemukseni on valitettavasti se, että ns ammattilaiset eivät vain käsitä ongelmaa.
Meilläkin vielä siinä vaiheessa, kun ihminen stalkkasi, häiriköi, lähetteli herjaavia tekstiviestejä, meni omin luvin tapaamaan lapsia puistoon, soitteli viranomaisille (lastensuojelu, veroviranomaiset, neuvola, terveydenhoito) ja työnantajillemme ja naapureillemme solvauspuheluja, niin lastensuojelun mielestä meidän olisi pitänyt vain "kokoontua keskustelemaan". Siis me istutaan kotona hälytyslaitteet päällä ja päätyöksemme setvimme niitä erilaisia perusteettomia ilmoituksia ja selittelemme työnantajillemme ja naapureillemme niin lapsityön ammattilaisten mielestä, se häiriköivän sukulaisen käytös oli edelleen jollakin omituisella normaalin spektrillä ja meissä on vika, kun emme suostu "keskustelemaan avoimesti".
Ja tätä ennen jo esimerkiksi toinen lapsemme oli kaapattu luvatta harrastuksesta jne.
Jo tämän takia tämä ketju on tärkeä. Toivottavasti sellaisetkin, jotka eivät omassa elämässään ole tähän törmänneet, oikeasti lukisivat tätä.
Kun tätä ketjua ja tuota sinunkin tarinaasi lukee, nousee vaan tuhat ja yksi kysymystä mieleen, että Miksi tällainen tilanne on syntynyt? Miten se on lähtenyt kehittymään ko suuntaan, mitä on sanottu/tehty, kuka on sanonut/tehnyt mitäkin, että tilanne on noin eskaloitunut ???
Kuinka vanhoja juttuja näihin liittyy, jossain on vastaus.Ahaa. Eli sinäkin kaivat minusta syytä.
Tilanne on lähtenyt kehittymään jo ihan ko mt-ongelmaisen varhaislapsuudessa. Kuten mielenterveysongelmat usein.
Ymmärsit väärin ja sorry, en tarkoittanut kaivaa sinusta syyllistä ... mutta koska näitä juttuja on niin hirveästi, niin eikö ainakin osaa voitaisi "hoitaa kuntoon"? Sinun tapauksessa se on varmasti vaikeaa, jos on jatkunut lapsuudesta asti. Ihme, että olet kunnossa.
Jos mt-ongelmainen on sairaudentunnoton, eikä suostu itse menemään hoitoon, niin se pakkohoitoon saaminen on kyllä todella vaikeaa.
Ja niin kauan kuin ne mt-ongelmat on hoitamatta niin eipä siinä mitään ”kuntoon hoideta”.
Ja jos uhrilla on lapsia, hänen ykkösprioriteettinsa on ja kuuluu olla ne omat lapset.
Siksipä on surkeaa kun tässäkin ketjussa monet kirjoittavat, miten esim sen mt-ongelmaisen puoliso on sokeutunut häirikön käytökselle ja sulattaa sen ”omituisena mutta ymmärrettävänä” ja peräänkuuluttaa juurikin tätä ”sinun pitää ymmärtää ja joustaa ja auttaa ja tajuta, että sellainenhan se nyt on”.
Monesti mt-ongelmaiset on myös hyvin ovelia, eikä edes näytä sitä oikeaa minäänsä kaikille. Silloin ei vaan ympäristökään usko, mitä paskaa siellä sisällä oikeasti on. Vasta jos alkaa miettiä pitkällä aikavälillä saattaa hahmottaa esim toistuvan mallin, jossa tämä ihminen toistuvasti ajautuu samanlaisiin outohin tilanteisiin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat ovat harvoin normaaleja anoppeja / isoäitejä / vaareja / miniöitä / vävyjä / tyttäriä / poikia yms. Jossain se sairaus väkisinkin näkyy, puheissa/teoissa. Kirjo on valtava. Narsismi puolin ja toisin on myös iso ongelma ym. luonnehäiriöt.
Tämä ketju osoitta, kuinka hirveästi nämä asiat repii ja rasittaa perheitten ihmissuhteita. Eikö perheneuvolat vois auttaa näissä ongelmissa esim. miniän ja anopin välillä? Onko ainut ratkaisu pistää välit poikki, tai muuttaa kauas?
Nimim. Itsellänikin kontrollifriikki anoppina
Minun kokemukseni on valitettavasti se, että ns ammattilaiset eivät vain käsitä ongelmaa.
Meilläkin vielä siinä vaiheessa, kun ihminen stalkkasi, häiriköi, lähetteli herjaavia tekstiviestejä, meni omin luvin tapaamaan lapsia puistoon, soitteli viranomaisille (lastensuojelu, veroviranomaiset, neuvola, terveydenhoito) ja työnantajillemme ja naapureillemme solvauspuheluja, niin lastensuojelun mielestä meidän olisi pitänyt vain "kokoontua keskustelemaan". Siis me istutaan kotona hälytyslaitteet päällä ja päätyöksemme setvimme niitä erilaisia perusteettomia ilmoituksia ja selittelemme työnantajillemme ja naapureillemme niin lapsityön ammattilaisten mielestä, se häiriköivän sukulaisen käytös oli edelleen jollakin omituisella normaalin spektrillä ja meissä on vika, kun emme suostu "keskustelemaan avoimesti".
Ja tätä ennen jo esimerkiksi toinen lapsemme oli kaapattu luvatta harrastuksesta jne.
Jo tämän takia tämä ketju on tärkeä. Toivottavasti sellaisetkin, jotka eivät omassa elämässään ole tähän törmänneet, oikeasti lukisivat tätä.
Kun tätä ketjua ja tuota sinunkin tarinaasi lukee, nousee vaan tuhat ja yksi kysymystä mieleen, että Miksi tällainen tilanne on syntynyt? Miten se on lähtenyt kehittymään ko suuntaan, mitä on sanottu/tehty, kuka on sanonut/tehnyt mitäkin, että tilanne on noin eskaloitunut ???
Kuinka vanhoja juttuja näihin liittyy, jossain on vastaus.Ahaa. Eli sinäkin kaivat minusta syytä.
Tilanne on lähtenyt kehittymään jo ihan ko mt-ongelmaisen varhaislapsuudessa. Kuten mielenterveysongelmat usein.
Ymmärsit väärin ja sorry, en tarkoittanut kaivaa sinusta syyllistä ... mutta koska näitä juttuja on niin hirveästi, niin eikö ainakin osaa voitaisi "hoitaa kuntoon"? Sinun tapauksessa se on varmasti vaikeaa, jos on jatkunut lapsuudesta asti. Ihme, että olet kunnossa.
Jos mt-ongelmainen on sairaudentunnoton, eikä suostu itse menemään hoitoon, niin se pakkohoitoon saaminen on kyllä todella vaikeaa.
Ja niin kauan kuin ne mt-ongelmat on hoitamatta niin eipä siinä mitään ”kuntoon hoideta”.
Ja jos uhrilla on lapsia, hänen ykkösprioriteettinsa on ja kuuluu olla ne omat lapset.
Siksipä on surkeaa kun tässäkin ketjussa monet kirjoittavat, miten esim sen mt-ongelmaisen puoliso on sokeutunut häirikön käytökselle ja sulattaa sen ”omituisena mutta ymmärrettävänä” ja peräänkuuluttaa juurikin tätä ”sinun pitää ymmärtää ja joustaa ja auttaa ja tajuta, että sellainenhan se nyt on”.
Monesti mt-ongelmaiset on myös hyvin ovelia, eikä edes näytä sitä oikeaa minäänsä kaikille. Silloin ei vaan ympäristökään usko, mitä paskaa siellä sisällä oikeasti on. Vasta jos alkaa miettiä pitkällä aikavälillä saattaa hahmottaa esim toistuvan mallin, jossa tämä ihminen toistuvasti ajautuu samanlaisiin outohin tilanteisiin jne.
Mies ehdotti ekan lapsen vauva aikana että äitinsä varmaan käyttäytyisi jatkossa paremmin jos saisi vauvan yöhoitoon. Hän on oppinut siihen että äitinsä tahtoon taivutaan, oli maksumiehenä sitten kuka tahansa. Anoppi oli se josta kirjoitin aiemmin joka huusi että ei ei noin, nyt vauva osaaviin käsiin ja otti vauvan minulta. Yöksi piti saada alle kk ikäisenä kun täällä mummillahan sinä tulet muutenkin olemaan, siis vauvalle sanoi. Anopilla on ongelmia mutta käy töissä jne. osaa olla ihan normaali muiden nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveyspotilaat ovat harvoin normaaleja anoppeja / isoäitejä / vaareja / miniöitä / vävyjä / tyttäriä / poikia yms. Jossain se sairaus väkisinkin näkyy, puheissa/teoissa. Kirjo on valtava. Narsismi puolin ja toisin on myös iso ongelma ym. luonnehäiriöt.
Tämä ketju osoitta, kuinka hirveästi nämä asiat repii ja rasittaa perheitten ihmissuhteita. Eikö perheneuvolat vois auttaa näissä ongelmissa esim. miniän ja anopin välillä? Onko ainut ratkaisu pistää välit poikki, tai muuttaa kauas?
Nimim. Itsellänikin kontrollifriikki anoppina
Minun kokemukseni on valitettavasti se, että ns ammattilaiset eivät vain käsitä ongelmaa.
Meilläkin vielä siinä vaiheessa, kun ihminen stalkkasi, häiriköi, lähetteli herjaavia tekstiviestejä, meni omin luvin tapaamaan lapsia puistoon, soitteli viranomaisille (lastensuojelu, veroviranomaiset, neuvola, terveydenhoito) ja työnantajillemme ja naapureillemme solvauspuheluja, niin lastensuojelun mielestä meidän olisi pitänyt vain "kokoontua keskustelemaan". Siis me istutaan kotona hälytyslaitteet päällä ja päätyöksemme setvimme niitä erilaisia perusteettomia ilmoituksia ja selittelemme työnantajillemme ja naapureillemme niin lapsityön ammattilaisten mielestä, se häiriköivän sukulaisen käytös oli edelleen jollakin omituisella normaalin spektrillä ja meissä on vika, kun emme suostu "keskustelemaan avoimesti".
Ja tätä ennen jo esimerkiksi toinen lapsemme oli kaapattu luvatta harrastuksesta jne.
Jo tämän takia tämä ketju on tärkeä. Toivottavasti sellaisetkin, jotka eivät omassa elämässään ole tähän törmänneet, oikeasti lukisivat tätä.
Kun tätä ketjua ja tuota sinunkin tarinaasi lukee, nousee vaan tuhat ja yksi kysymystä mieleen, että Miksi tällainen tilanne on syntynyt? Miten se on lähtenyt kehittymään ko suuntaan, mitä on sanottu/tehty, kuka on sanonut/tehnyt mitäkin, että tilanne on noin eskaloitunut ???
Kuinka vanhoja juttuja näihin liittyy, jossain on vastaus.Ahaa. Eli sinäkin kaivat minusta syytä.
Tilanne on lähtenyt kehittymään jo ihan ko mt-ongelmaisen varhaislapsuudessa. Kuten mielenterveysongelmat usein.
Ymmärsit väärin ja sorry, en tarkoittanut kaivaa sinusta syyllistä ... mutta koska näitä juttuja on niin hirveästi, niin eikö ainakin osaa voitaisi "hoitaa kuntoon"? Sinun tapauksessa se on varmasti vaikeaa, jos on jatkunut lapsuudesta asti. Ihme, että olet kunnossa.
Jos mt-ongelmainen on sairaudentunnoton, eikä suostu itse menemään hoitoon, niin se pakkohoitoon saaminen on kyllä todella vaikeaa.
Ja niin kauan kuin ne mt-ongelmat on hoitamatta niin eipä siinä mitään ”kuntoon hoideta”.
Ja jos uhrilla on lapsia, hänen ykkösprioriteettinsa on ja kuuluu olla ne omat lapset.
Siksipä on surkeaa kun tässäkin ketjussa monet kirjoittavat, miten esim sen mt-ongelmaisen puoliso on sokeutunut häirikön käytökselle ja sulattaa sen ”omituisena mutta ymmärrettävänä” ja peräänkuuluttaa juurikin tätä ”sinun pitää ymmärtää ja joustaa ja auttaa ja tajuta, että sellainenhan se nyt on”.
Monesti mt-ongelmaiset on myös hyvin ovelia, eikä edes näytä sitä oikeaa minäänsä kaikille. Silloin ei vaan ympäristökään usko, mitä paskaa siellä sisällä oikeasti on. Vasta jos alkaa miettiä pitkällä aikavälillä saattaa hahmottaa esim toistuvan mallin, jossa tämä ihminen toistuvasti ajautuu samanlaisiin outohin tilanteisiin jne.
Mies ehdotti ekan lapsen vauva aikana että äitinsä varmaan käyttäytyisi jatkossa paremmin jos saisi vauvan yöhoitoon. Hän on oppinut siihen että äitinsä tahtoon taivutaan, oli maksumiehenä sitten kuka tahansa. Anoppi oli se josta kirjoitin aiemmin joka huusi että ei ei noin, nyt vauva osaaviin käsiin ja otti vauvan minulta. Yöksi piti saada alle kk ikäisenä kun täällä mummillahan sinä tulet muutenkin olemaan, siis vauvalle sanoi. Anopilla on ongelmia mutta käy töissä jne. osaa olla ihan normaali muiden nähden.
Juuri niin. Omaiset oppineet mukautumaan ja hyssyttelemään ja sillä lailla sitten kitkutellaan eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Takertuva kiintymyssuhdemalli tai puutteellinen perusturvan kokemus. Perusturva vahingoittuu mm. ensisijaisen hoivaajan poissaolosta liian pienenä, tai vanhempien epävakauden takia. Maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on 3-4 vuotiaan erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan - Jari Sinkkonen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Juuri tämän takia lapsia kannattaa yökyläilyttää pienestä pitäen, ettei takerruta sinne neljän seinän sisälle. Se on tavallaan jonkinlaista irtautumista vanhemmista ja kodista hetkeksi. Lapsi kokee, että muuallakin, kuin kotona, on hyvä olla. Lapselle tekee hyvää tottua myös muihin ihmisiin, kuin pelkästään kotiväkeen. Se on sitä sosiaalista kasvua ja kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Kukaan ei ansaitse sitä eikä sitä kenenkään pidä kuunnella. Anoppi kun sattui tossa huutamaan lapsen läsnäollessa joten myös lapsi kärsi tilanteesta.
Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut anopin ja miniän välillä ennen tota kohtausta eikä sillä periaatteessa oo mitään merkitystä. Tota ennen kuitenkin on vuosia jatkunutta haukkumista, äitiyden mitätöintiä, perheen asioihin puuttumista ym. Se nyt vaan eskaloitu tohon iltaan jolloin totestin ettei mun tarvitse sietää tollasta käytöstä keneltäkään.
Jos ei itse ole käynyt läpi vastaavaa niin on täysin asiatonta tulla sivusta huutelemaan "kannattais miettiä omaa käytöstä" Et voi tietää minkälaisen matkan se on vaatinut päästä siihen pisteeseen että totea itselleen että nyt mulle riittää tää huono kohtelu ja siitä on vielä aivan järkyttävän pitkä matka siihen että sanoo sen ääneen kyseiselle henkilölle. Ton anopin kohtauksen jälkeen jos joku ois mulle tullut sanomaan että "kannattaa miettiä mikä sun omassa toiminassa aiheutti anopin kohtauksen" niin oisin käskeny painua niin pitkälle ku pippuri kasvaa.
Ja se joka ihmetteli että miten voi verrata raiskautta ja henkistä väkivaltaa keskenään niin vastaan että helposti. Henkisestä väkivallasta voi jäädä ihan yhtä pahat traumat uhrille. Ainoa ero mikä näissä on on se että yleisesti ottaen raiskaus koetaan olevan tekijän syytä mutta henkinen väkivalta on näköjään monen mielestä uhrin syytä. Kumpinkin on muuten rikos.
Hei, täältä ohi kyselen.
Miten mummo suhtautui kun viilensit välit? Hyväksyikö heti vai yrittikö vielä jatkaa samaa vanhaa käytöstä? Sanoitko ihan suoraan, että nyt riitti etkä enää halua tavata vai poistuisko vain ja annoit asian olla ilman selityksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Juuri tämän takia lapsia kannattaa yökyläilyttää pienestä pitäen, ettei takerruta sinne neljän seinän sisälle. Se on tavallaan jonkinlaista irtautumista vanhemmista ja kodista hetkeksi. Lapsi kokee, että muuallakin, kuin kotona, on hyvä olla. Lapselle tekee hyvää tottua myös muihin ihmisiin, kuin pelkästään kotiväkeen. Se on sitä sosiaalista kasvua ja kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
Sinulla on paljon opittavaa kehityspsykologiasta ja kiintymyssuhdeteoriasta. Tosin veikkaan että kommenttisi on kieli poskessa kirjoitettu. (toivottavasti on!)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei viety koskaan yökylään sukulaisille lapsena, ekan kerran teininä 13-vuotiaana ja jouduin soittaa vanhemmille illalla ennen nukkumaanmenoa että tulkaa hakemaan kun tuli ihan kauhea ahdistuskohtaus ja sellainen tunne että pitää päästä kotiin. Vietin kaikki lomat vain perheeni seurassa.
Seuraavan kerran lähdin ulkomaanmatkoille 20-vuotiaan poikaystävän kanssa 19-vuotiaana, jo parin päivän päästä tuli kamala koti-ikävä, stressasin ja jännitin loppuloman ja halusin vaan päästä kotiin.
Nykyään minua ahdistaa todella paljon lähteä minnekään vieraaseen paikkaan tai hotelliin yöksi, ja olen sentään jo 38-vuotias, enkä ole halunnut lapsia, myös sen takia jottei niille tulisi samanlaista ahdistusta :(
Juuri tämän takia lapsia kannattaa yökyläilyttää pienestä pitäen, ettei takerruta sinne neljän seinän sisälle. Se on tavallaan jonkinlaista irtautumista vanhemmista ja kodista hetkeksi. Lapsi kokee, että muuallakin, kuin kotona, on hyvä olla. Lapselle tekee hyvää tottua myös muihin ihmisiin, kuin pelkästään kotiväkeen. Se on sitä sosiaalista kasvua ja kuin laittaisi rahaa pankkiin tulevaisuutta varten.
Alle yksivuotiaalle ei yökyläilyä suositella ollenkaan. Ylipäätään muiden kuin vanhempien hoidossa ei pitäisi olla kuin tunteja.
Meillä lapset ei ole yökyläilleet kuin vasta kaverien luona koululaisina. Ei se ole millän tavalla vaikuttanut siihen miten reippaita/ei-reippaita aikuisia heistä tuli. Kumpikin pärjää erinomaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Kukaan ei ansaitse sitä eikä sitä kenenkään pidä kuunnella. Anoppi kun sattui tossa huutamaan lapsen läsnäollessa joten myös lapsi kärsi tilanteesta.
Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut anopin ja miniän välillä ennen tota kohtausta eikä sillä periaatteessa oo mitään merkitystä. Tota ennen kuitenkin on vuosia jatkunutta haukkumista, äitiyden mitätöintiä, perheen asioihin puuttumista ym. Se nyt vaan eskaloitu tohon iltaan jolloin totestin ettei mun tarvitse sietää tollasta käytöstä keneltäkään.
Jos ei itse ole käynyt läpi vastaavaa niin on täysin asiatonta tulla sivusta huutelemaan "kannattais miettiä omaa käytöstä" Et voi tietää minkälaisen matkan se on vaatinut päästä siihen pisteeseen että totea itselleen että nyt mulle riittää tää huono kohtelu ja siitä on vielä aivan järkyttävän pitkä matka siihen että sanoo sen ääneen kyseiselle henkilölle. Ton anopin kohtauksen jälkeen jos joku ois mulle tullut sanomaan että "kannattaa miettiä mikä sun omassa toiminassa aiheutti anopin kohtauksen" niin oisin käskeny painua niin pitkälle ku pippuri kasvaa.
Ja se joka ihmetteli että miten voi verrata raiskautta ja henkistä väkivaltaa keskenään niin vastaan että helposti. Henkisestä väkivallasta voi jäädä ihan yhtä pahat traumat uhrille. Ainoa ero mikä näissä on on se että yleisesti ottaen raiskaus koetaan olevan tekijän syytä mutta henkinen väkivalta on näköjään monen mielestä uhrin syytä. Kumpinkin on muuten rikos.
Hei, täältä ohi kyselen.
Miten mummo suhtautui kun viilensit välit? Hyväksyikö heti vai yrittikö vielä jatkaa samaa vanhaa käytöstä? Sanoitko ihan suoraan, että nyt riitti etkä enää halua tavata vai poistuisko vain ja annoit asian olla ilman selityksiä?
Tollon samana iltana ilmotin et mulle riitti ja poistuin lapsen ja miehen kanssa paikalta. Miehelle anoppi huus seuraavana päivänä että kuinka hän kehtaa äidilleen tehdä niin että valitsee minut hänen sijastaan. Blokkasin anopin somessa ja puhelimessa ja pidin 4kk tauon. Miehen muilta sukulaisilta sitten kuulin kuinka anoppi oli soittanut seuraavien viikkojen aikana kaikki sukulaiset läpi ja haukkunut minut ja kieltänyt sukulaisia olemasta meidän kanssa tekemisissä. Anopin riehuminen meni sen verran pitkälle että ulkopuoliset ihmiset rupes kärsii joten tapasin anopin (julkisella paikalla) kahden kesken ja ilmoitin ettei hänen käytöksensä ole hyväksyttävää ja jos hän jatkaa sitä niin ei ole tervetullut minun eikä lapseni elämään. Anopin selitys koko haukkumiselle ja tuolle kohtaukselle oli se että hänellä on oikeus sanoa omat mielipiteensä ja minä vain kuvittelen että hän loukkaa kun hän esim sanoo minua läskiksi tai kommentoi imetystä ym. Anopin mukaan hänellä on vanhempana ihmisenä oikeus puuttua meidän perheen toimintaan kun emme toimi niin kuin hän haluaa meidän toimivan. Hän myös syyttää minua mielenterveysongelmistaan ja pahasta olostaan. Tuon tapaamisen jälkeen olen nähnyt anoppini 3 kertaa. Mies tapaa äitiään mutta lastamme en päästä anopin luo muuten kun siten että mies on paikalla koko ajan. Itseäni ei kiinnosta olla anopin kanssa missään tekemisissä enää, mutta valitettavasti tietyt tapaamiset on vaan pakko hoitaa läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Kukaan ei ansaitse sitä eikä sitä kenenkään pidä kuunnella. Anoppi kun sattui tossa huutamaan lapsen läsnäollessa joten myös lapsi kärsi tilanteesta.
Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut anopin ja miniän välillä ennen tota kohtausta eikä sillä periaatteessa oo mitään merkitystä. Tota ennen kuitenkin on vuosia jatkunutta haukkumista, äitiyden mitätöintiä, perheen asioihin puuttumista ym. Se nyt vaan eskaloitu tohon iltaan jolloin totestin ettei mun tarvitse sietää tollasta käytöstä keneltäkään.
Jos ei itse ole käynyt läpi vastaavaa niin on täysin asiatonta tulla sivusta huutelemaan "kannattais miettiä omaa käytöstä" Et voi tietää minkälaisen matkan se on vaatinut päästä siihen pisteeseen että totea itselleen että nyt mulle riittää tää huono kohtelu ja siitä on vielä aivan järkyttävän pitkä matka siihen että sanoo sen ääneen kyseiselle henkilölle. Ton anopin kohtauksen jälkeen jos joku ois mulle tullut sanomaan että "kannattaa miettiä mikä sun omassa toiminassa aiheutti anopin kohtauksen" niin oisin käskeny painua niin pitkälle ku pippuri kasvaa.
Ja se joka ihmetteli että miten voi verrata raiskautta ja henkistä väkivaltaa keskenään niin vastaan että helposti. Henkisestä väkivallasta voi jäädä ihan yhtä pahat traumat uhrille. Ainoa ero mikä näissä on on se että yleisesti ottaen raiskaus koetaan olevan tekijän syytä mutta henkinen väkivalta on näköjään monen mielestä uhrin syytä. Kumpinkin on muuten rikos.
Hei, täältä ohi kyselen.
Miten mummo suhtautui kun viilensit välit? Hyväksyikö heti vai yrittikö vielä jatkaa samaa vanhaa käytöstä? Sanoitko ihan suoraan, että nyt riitti etkä enää halua tavata vai poistuisko vain ja annoit asian olla ilman selityksiä?Tollon samana iltana ilmotin et mulle riitti ja poistuin lapsen ja miehen kanssa paikalta. Miehelle anoppi huus seuraavana päivänä että kuinka hän kehtaa äidilleen tehdä niin että valitsee minut hänen sijastaan. Blokkasin anopin somessa ja puhelimessa ja pidin 4kk tauon. Miehen muilta sukulaisilta sitten kuulin kuinka anoppi oli soittanut seuraavien viikkojen aikana kaikki sukulaiset läpi ja haukkunut minut ja kieltänyt sukulaisia olemasta meidän kanssa tekemisissä. Anopin riehuminen meni sen verran pitkälle että ulkopuoliset ihmiset rupes kärsii joten tapasin anopin (julkisella paikalla) kahden kesken ja ilmoitin ettei hänen käytöksensä ole hyväksyttävää ja jos hän jatkaa sitä niin ei ole tervetullut minun eikä lapseni elämään. Anopin selitys koko haukkumiselle ja tuolle kohtaukselle oli se että hänellä on oikeus sanoa omat mielipiteensä ja minä vain kuvittelen että hän loukkaa kun hän esim sanoo minua läskiksi tai kommentoi imetystä ym. Anopin mukaan hänellä on vanhempana ihmisenä oikeus puuttua meidän perheen toimintaan kun emme toimi niin kuin hän haluaa meidän toimivan. Hän myös syyttää minua mielenterveysongelmistaan ja pahasta olostaan. Tuon tapaamisen jälkeen olen nähnyt anoppini 3 kertaa. Mies tapaa äitiään mutta lastamme en päästä anopin luo muuten kun siten että mies on paikalla koko ajan. Itseäni ei kiinnosta olla anopin kanssa missään tekemisissä enää, mutta valitettavasti tietyt tapaamiset on vaan pakko hoitaa läpi.
Niin ja lisään, jatkaa edelleen samaa käytöstä eli haukkuu mua miehelle ja sukulaisilleen. Mua kohtaan on tapaamisissa yltiö kohtelias ja on kun mitään ei ois koskaan tapahtunut. Ei vaan tajua sitä että kuulen kaiken mitä hän musta puhuu niin mieheltä kun niiltä miehen sukulaisilta.
Alue: Aihe vapaa
No tuon mummon kirjoitus nyt muutenkin oli sairas. Kuka haukkuu lasta "vierivauvaksi", jos se lapsi on ekan vuotensa vanhempiensa hoidossa. Ihan käsittämätön asenne.